Osaamisen merkitys työvoimavarojen, tuottavuuden ja hyvinvoinnin turvaamisessa

Osaamisen merkitys työvoimavarojen, tuottavuuden ja hyvinvoinnin turvaamisessa - Katsaus tutkimuskirjallisuuteen 5-2009 Sektoritutkimuksen neuvottelukunta Osaaminen, työ ja hyvinvointi

Johdanto... 2 1 Osaamistarpeet työelämässä... 3 1.1 Globalisaatio ja kansainvälistymisen haasteet... 3 1.2 Maahanmuutto ratkaisuna työvoimapulaan... 13 1.3 Työelämän kehittäminen, ikä ja osaamisen siirto... 17 2 Koulutusjärjestelmän tehokkuus eri väestöryhmissä ja siihen vaikuttavat ympäristötekijät... 32 2.1 Opintoihin valikoituminen... 32 2.2 Opintojen aloittaminen, kesto ja keskeyttäminen... 37 2.3 Koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat nuoret... 41 2.4 Opinnoista työhön siirtyminen... 43 2.5 Maahanmuuttajat... 46 2.6 Ikääntyvien jaksaminen työssä, työssäoppiminen ja aikuiskoulutus... 48 3 Uusien työn muotojen haasteet... 52 3.1 Uusien käytäntöjen leviäminen Suomessa... 52 3.2 Työn joustavuus, epätyypillisyys ja muutos... 54 3.3 Hajautetun työn mahdollisuudet ja haasteet... 58 3.4 Yrittäjyys ja yrittäjämäinen työnteko... 65 4 Työhön palaamisen mahdollistavat ja työkyvyn ylläpitämisen hyvät mallit... 74 4.1 Vajaakuntoiset ja muuten heikossa työmarkkina-asemassa olevat... 74 4.2 Kohderyhmän koostumus... 75 4.3 Työhön osallistumisen esteet ja niiden poistaminen... 77 4.4 Tukijärjestelmien toimivuus... 81 5 Yhteenveto ja jatkotutkimus... 88 5.1 Osaamistarpeet työelämässä... 89 5.2 Koulutusjärjestelmän tehokkuus eri väestö-ryhmissä ja siihen vaikuttavat ympäristötekijät... 93 5.3 Uusien työn muotojen haasteet... 96 5.4 Työhön palaamisen mahdollistavat ja työkyvyn ylläpitämisen hyvät mallit... 99 Lähteet...101

2 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus Johdanto Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan osaaminen, työ ja hyvinvointi jaosto antoi tehtäväksi tuottaa esiselvityksen osaamisen merkityksestä työvoimavarojen, tuottavuuden ja hyvinvoinnin turvaamisen näkökulmasta. Raportissa on noudatettu annettua otsikointia: 1) Osaamistarpeet työelämässä, 2) Koulutusjärjestelmän tehokkuus eri väestöryhmissä ja siihen vaikuttavat ympäristötekijät, 3) Uusien työn muotojen haasteet ja 4) Työhön palaamisen mahdollistavat ja työkyvyn ylläpitämisen hyvät mallit. Selvitys on luonteeltaan tutkimuskartoitus. Yleisenä lähtökohtana on tukea tutkimuksen suuntaamista ja tutkimustiedon hyödyntämistä. Keskeinen Suomessa tehty tutkimus edellä mainituilta aihealueilta on käyty läpi ja esitellään raportissa tiiviissä muodossa. Tarkastelu on pääosin rajattu 2000-luvulla tehtyyn tutkimukseen. Kartoituksen pohjalta on pyritty tunnistamaan tutkimusalueiden keskeisimmät tiedolliset puutteet ja tutkimustarpeet. Selvityksen kirjoitustyöstä on vastannut osioiden 1 ja 3 osalta Ari Hautaniemi (Sosiaalitutkimuksen laitos, Tampereen yliopisto) ja osioiden 2 ja 4 osalta Mikko Aro (Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto). Kultakin tutkimusalueelta on mukana ollut asiantuntijaryhmä, joka on osallistunut selvitystyön ohjaukseen sekä tiedon puutteiden tunnistamiseen ja jatkotutkimustarpeiden määrittelyyn. Asiantuntijaryhmien koostumus on ollut tutkimusalueittain: 1) Harri Melin, professori (Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Tampereen yliopisto); Tuula Heiskanen, tutkimusjohtaja; Anu Järvensivu, erikoistutkija/projektipäällikkö; Pasi Koski, projektipäällikkö (Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto) 2) Risto Rinne, professori; Tero Järvinen, yliassistentti; Markku Vanttaja, erikoistutkija; Tarita Ruoholinna, assistentti (Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto) 3) Jouko Nätti, professori (Sosiaalipolitiikan laitos, Tampereen yliopisto); Jarna Heinonen, professori (TSE Entre, Turun kauppakorkeakoulu) 4) Simo Aho, erikoistutkija/projektipäällikkö (Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto); Joel Kivirauma, erityispedagogiikan professori (Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto); Pauliina Lampinen, kehittämispäällikkö (VATESsäätiö) Kiitämme myös muita selvitystä kommentoineita henkilöitä.

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 3 1 Osaamistarpeet työelämässä Globalisaation mukanaan tuoma kansainvälisen ja monikulttuurisen kanssakäymisen lisääntyminen tarkoittaa suomalaisesta näkökulmasta uudenlaisia haasteita. Samanaikaisesti työelämässä kohdataan ennennäkemätön muutos, kun suuri osa työikäisestä väestöstä, niin sanotut suuret ikäluokat, on tulossa eläkeikään kutakuinkin samanaikaisesti. Ilmiöiden laajuus asettaa työelämässä vaadittavan osaamisen ja tietotaidon koetukselle. On selvää, että uusi tilanne edellyttää uudenlaista osaamista. Tässä jaksossa käydään läpi globalisaatioon ja työelämän kansainvälistymiseen liittyviä sekä työikäisen väestön ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita viimeisten kymmenen vuoden aikana Suomessa tehdyn tutkimuksen valossa. Tarkastelun pohjalta raportin johtopäätösosassa esitetään osaamistarpeita työelämässä koskevia keskeisiä johtopäätöksiä sekä alueita, joilla tarvitaan muuttuvassa tilanteessa lisää tutkimusta. Tulokset ovat merkittäviä myös työelämän kehittämisen näkökulmasta. Tässä kappaleessa käsitellään myös Suomessa tehdyn työelämän kehittämistoiminnan tuloksia ja kehitystarpeita. Kokonaisuus limittyy oleellisesti Suomen hallituksen (2007b) työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelmassa esitettyihin tavoitteisiin ja toimintalinjoihin. 1.1 Globalisaatio ja kansainvälistymisen haasteet Suomen Akatemian ja Tekesin FinnSight 2015-tutkimusraportissa (Finnsight 2006) todetaan maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä olevan käynnissä kaksi keskeistä muutossuuntaa. Yhtäältä kaikenlainen liikkuvuus lisääntyy, oli kyseessä sitten raha, tavara, pääoma, ihmiset, ideat, kulttuurit tai arvot. Toisaalta maapallon eri osien välinen riippuvuus, vuorovaikutus ja yhteistyö lisääntyvät niin taloudessa, tuotannossa, yhteiskuntakehityksessä, viestinnässä kuin ihmisten välisessä toiminnassakin. Kehityskulkua voidaan kutsua myös globalisaatioksi. Keskeinen oletus on, että globalisaatio pakottaa suomalaiset tehostamaan maailmanlaajuista kilpailukykyään. Suomalainen 1990-luvulta alkanut talouskasvu on saavutettu pitkälti panostamalla vahvaan osaamiseen ja sen muuntamiseen kaupallisiksi hyödykkeiksi. Elina Berghäll ja Jaakko Kiander (2003) ovat tarkastelleet suomalaista tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa. Tutkimuksessaan he esittelevät kansallisen innovaatiojärjestelmän rakennetta ja toimijoita sekä arvioivat suomalaisen teknologiapolitiikan menestystä kansainvälisten vertailuiden valossa. Keskeisin johtopäätös on, että suomalainen politiikka on ollut menestyksellistä ja erityisesti innovaatio- ja koulutusjärjestelmät tuloksekkaita. Globalisaatio aiheuttaa kuitenkin haasteita, joista suurimpina tutkijat pitävät sekä suomalaisen yhteiskunnan että talouden avoimuuden lisäämistä, jolla voitaisiin lisätä suoria sijoituksia Suomeen. Carl J. Dahlman, Jorma Routti ja Pekka Ylä-Anttila (2006) ovat selvittäneet olosuhteita ja tekijöitä, jotka mahdollistivat Suomen menestyksekkään siirtymän tietointensiiviseksi taloudeksi. Suomen selviytyminen IT-voittajana 1990-luvun lamasta ei olisi ollut mahdollista ilman suomalaisten vahvaa sosiaalista koheesiota sekä historiallisesti ja kulttuurisesti kehittynyttä tahtoa pärjätä. Tätä kansallista ominaisuutta on tutkijoiden mukaan

4 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus vankistanut hyvinvointivaltion tarjoama turva- ja tukiverkosto. Hyvinvointivaltion ilmainen, laadukas ja tasa-arvoon tähtäävä koulutuspolitiikka on ollut myös keskeisessä asemassa, kun on luotu osaavia työvoimaresursseja. Kirjoittajat muistuttavat myös globalisaation kahdenlaisista vaikutuksista. Yhtäältä kansainvälistyminen on johtanut suomalaisen osaamisen leviämiseen uusille markkina-alueille sekä kansainvälisen tietotaidon ja pääoman hyödyntämiseen Suomessa. Toisaalta globalisaatio ja kiihtyvä kansainvälinen kilpailu asettavat alati kasvavia paineita suomalaisen teknologian ja koulutusjärjestelmän kehittämiselle, huolimatta siitä, että monin mittarein mitattuna Suomessa nämä asiat ovat kansainvälisesti huipputasolla. Jotta taloudellinen menestys olisi jatkossakin mahdollista, kirjoittajat pitävät tärkeänä yhtäältä talouden joustavuutta ja reagointikykyä nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. Vielä tätäkin tärkeämpää on kuitenkin koulutusjärjestelmän joustavuus ja korkeatasoisuus, jonka avulla avautuviin mahdollisuuksiin voidaan tarttua. Suomen innovaatiojärjestelmän menestysmahdollisuuksia on tutkittu myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran rahoittamassa amerikkalaistutkimuksessa, jossa on keskitytty erityisesti metsäteollisuuteen sekä tieto- ja viestintäteknologiaan. Charles Sabelin ja AnnaLee Saxenianin (2008) mukaan näillä on ollut keskeinen merkitys Suomen taloudellisessa menestymisessä. Samalla tämä menestys on kuitenkin estänyt aloja uudistumasta riittävän ajoissa. Molemmat teollisuudenalat ovat rakentaneet kansainvälisen menestyksensä pitkälti tehokkaan prosessikehityksen varaan, jossa korostuu vaihtoehtojen etsimisen sijasta nykyisen teknologian maksimaalinen hyödyntäminen. Tutkijoiden mukaan strategian rajat ovat tulleet vastaan erityisesti metsäteollisuudessa, jossa prosessien tehostamisesta ei ole enää hyötyä tuotteiden maailmanlaajuisen ylitarjonnan vuoksi. Suomessa innovaatiotoimintaa on pidetty sekä kansallisesti että yhtiökohtaisesti sisäisenä ja suljettuna asiana ja esimerkiksi Nokia on kasvanut sen avulla. Tutkijoiden mukaan nykymaailman innovaatiot perustuvat kuitenkin avoimeen ympäristöön, vuorovaikutukseen ja kansainvälisyyteen, joiden osalta suomalainen kansallinen malli on puutteellinen. Talouden kansainvälistyminen tapahtuu konkreettisesti organisaatiotasolla. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on selvittänyt 30 suurimman suomalaisyrityksen kansainvälistymistä Suomen yrityskentässä. Nämä organisaatiot ovat kansantalouden, työllisyyden ja tuotannon kannalta keskeisessä asemassa. Rooli on kuitenkin kaventunut viime vuosikymmeninä samanaikaisesti, kun suuryritykset ovat kansainvälistyneet. Tutkimustulokset osoittavat, että erityisesti teollisuusyritykset ovat hakeneet tuottavuuden kasvua sijoittamalla toimintojaan ulkomaille. Uudelleensijoittaminen, verkostoituminen ja strategiset allianssit ovat entistä keskeisemmin suuryritysten kasvustrategioita. Toisaalta suuryritysten uudelleenjärjestelyt ruokkivat myös pienempien alihankkijayritysten syntymistä ja kasvua, joten pelkät työllistämisluvut eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa niiden merkityksestä. (Pajarinen & Ylä-Anttila 2008.) Annu Kotiranta, Sarianna Lundan ja Pekka Ylä-Anttila (2008) ovat tehneet katsauksen pääosin länsieurooppalaiseen tutkimuskirjallisuuteen yritysten kansainvälistymisen vaikutuksista kotimaan talouteen ja työllisyyteen. Suomessa on käynnissä siirtymä kohti korkeamman osaamistason tuotantoa, jonka seurauksena ulkomaille ulkoistetaan vähemmän koulutusta vaativia tuotantotöitä. Tutkimukset osoittavat, että seuraukset kokonaistyöllisyydelle ovat vähäisiä, mutta vaikutukset työllisyyden rakenteisiin merkit-

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 5 täviä. Kansainvälisen kaupan ja investointien kasvu lisää maiden välistä työnjakoa ja mahdollistaa tätä kautta tuottavuuden kasvun. Kehittyneissä maissa tämä tarkoittaa usein koulutetun työvoiman kysynnän kasvua ja kouluttamattoman työvoiman kysynnän heikkenemistä. Usein vaikutukset ovat toisensa kumoavia. Työvoiman kysyntä pysyy kokonaisuudessaan samana, mutta sen rakenne muuttuu. Rakennemuutokset vaikuttavat erityisesti nuoriin keskiasteen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin, jotka ovat toimintojen siirron yhteydessä suurimmassa irtisanomisvaarassa. Vanhemmilla saman koulutuksen saaneilla työntekijöillä on vahva irtisanomissuoja pitkien työsuhteiden vuoksi. Jotta työnjaon syventymisestä saatavat hyödyt olisivat rakennemuutoksen kustannuksia suuremmat, vaaditaan työmarkkinoilta joustavuutta. Vielä 2000-luvun alkupuolella yritysten tekemien ulkoistusten ja toimintojen ulkomaille siirtämisen vaikutukset työllisyydelle olivat verraten vähäisiä. Jyrki Ali-Jyrkön (2006) mukaan 2000-luvun alkupuolella Suomesta siirtyi ulkomaille toimintoja yhteensä noin 10 000 23 000 henkilötyövuoden verran, mikä vastaa vuositasolla noin 1 2,5 prosenttia Suomessa vuosittain syntyvien ja tuhoutuvien työpaikkojen määrästä. Ulkomaille on siirretty erityisesti valmistustoimintaa. Tuossa vaiheessa tutkimus- ja tuotekehittelytoiminnan siirtyminen ulkomaille oli hyvin vähäistä. Myöhemmin Ali-Jyrkkö on tehnyt yhdessä Samuli Rikaman kanssa katsauksen ulkoistamiseen ja toimintojen siirtämiseen perustuen Tilastokeskuksen yrityskyselyaineistolle vuodelta 2007. Teollisuustuotantoa on liputettu jo pitkään ulkomaille edullisemman työvoiman ja kasvavien markkinoiden vauhdittamana, mutta nyt havaittu uusi trendi on ilmiön laajeneminen palvelutoimintoihin. Aikaisemmin läheisyys markkinoihin ja asiakkaisiin on ollut usein välttämätöntä palvelutuotannossa. Tieto- ja viestintäteknologian kehitys on kuitenkin mahdollistanut monien palvelujen tuotannon ja toimitukset loppukäyttäjälle periaatteessa missä päin maailmaa tahansa. Sama koskee myös vaativaa osaamista edellyttäviä asiantuntijatehtäviä, joiden ulkoistaminen tai ulkomaille siirtäminen lisääntyvät. Vahvassa kasvussa olevat Aasian talousmahdit tarjoavat osaavaa henkilöstöä vaativiin tehtäviin kilpailukykyiseen hintaan. Erityisesti suuremmat suomalaisyritykset siirtävät toimintojaan ulkomaille varsin yleisesti. Vuosina 2001 2006 yli sadan hengen toimipaikoista näin teki viidennes. On syytä huomata, että toimintojen siirtyminen ulkomaille on ollut yleisintä korkean teknologian teollisuudessa ja tietointensiivisillä palvelualoilla. Usein juuri näiden alojen on toivottu olevan sellaisia, joiden toiminta Suomessa kasvaa. (Ali-Jyrkkö & Rikama 2008.) Osaamisen tai laadun puute Suomessa eivät ole ongelmia, sillä niitä ei useinkaan mainita Tilastokeskuksen aineistossa toimintojen ulkomaille siirtämisen motiiveina. Keskeisimpiä syitä ovat edullisemmat työvoimakustannukset, toimialasta riippumatta. Kiina on ollut yksi keskeisimmistä teollisuuden sijoitusmaista, mutta tuoreet tilastot osoittavat myös EU:n uusien jäsenmaiden, kuten Unkarin ja Viron kiinnostavan suomalaisyrityksiä. Palvelutoimintojen osalta erityisesti Intia on ollut suosittu. Myös Venäjä kiinnostaa sijoitusmaana suomalaisia. Noin viidennes yrityksistä suunnittelee toimintojen siirtoa Venäjälle, mikä on suurin piirtein yhtä moni kuin Kiinaan ja useampi kuin Intiaan. Venäjälle suunnataan erityisesti alhaisemman teknologian teollisuuden ydinliiketoimintoja sekä osaamisintensiivisten palveluyritysten tukitoimintoja. Työvoiman heikko saatavuus Suomessa oli selvästi tärkeämpi syy ulkomaille toimintojen siirtämistä suunnitteleville kuin jo sen toteuttaneille yrityksille. Tutkijat muistuttavat, ettei kansainvälinen kilpailu

6 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus kohdistu enää vain lopputuotemarkkinoihin. Kilpailu ilmenee myös paljon hienojakoisemmalla tasolla. Kyse voi olla yhtä hyvin korkean koulutustason ja tuottavuuden tehtävistä kuin matalan koulutustason rutiinitehtävistä. Siirtopäätösten kriteeri onkin enenevässä määrin alueellisten tuottavuuksien suhde verrattuna alueellisten palkkatasojen suhteeseen tehtävätasolla. (Ali-Jyrkkö & Rikama 2008.) Globalisaatio ei ole kuitenkaan ainoastaan uhka. Suomalainen osaaminen pystyy tarjoamaan myös kilpailuetua. Jari Jääskeläinen ja Raimo Lovio (2003) ovat arvioineet Varkauteen sijoittuvan tapaustutkimuksen perusteella Suomen mahdollisuuksia monikansallisten yritysten sijoitusmaana. Tutkijoiden mukaan tulokset voivat olla hyviä, kunhan huolehditaan tutkimuksen ja tuotannon kilpailuedellytyksistä. Suomalaisten valttikortti on pitkäjännitteinen ja kustannuksiltaan kilpailukykyinen suuntautuminen asiakastarpeesta nousevien uusien korkean teknologian tuotteiden kehittämiseen. Monikansallisten yritysten suomalaiset yritysjohtajat ja henkilöstö arvostavat tärkeänä kilpailutekijänä pohjoismaista liikkeenjohto- ja yhteistoimintamallia, jossa yhteistyö yritysten sisällä ja yritysten ja julkisen sektorin välillä toimii paremmin kuin anglosaksisessa yritysmaailmassa. Kaiken kaikkiaan globalisaation ja maailmantalouden vaikutukset Suomeen ovat edelleen arvioiden varassa. Selkeää suuntaa on vaikea hahmottaa, mutta trendejä tutkimalla saadaan kattavampi käsitys tapahtuvasta muutoksesta. Syyskuussa 2008 teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes käynnisti Megatrendit ja me projektin, jossa pohditaan maailmantalouden megatrendien ja globalisaation vaikutuksia Suomeen. Pekka Ylä-Anttila (2008) on tarkentanut projektin lähtövaiheessa kehityskulkuja, joihin Suomen muiden kehittyneiden maiden tapaan on vastattava. Ylä-Anttilan mukaan globaali talouskasvu hidastuu vuosikymmenen loppua kohti, mutta jatkuu silti vahvana lähinnä Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän vetämänä. Maat ovat yhtä aikaa Suomen kilpailijoita maailmanmarkkinoilla, mutta myös kiinnostavia kauppakumppaneita. Kiinan talouskasvu perustuu teollistumiseen ja infrastruktuurin rakentamiseen. Intia kehittää maasta tietoon ja osaamiseen perustuvaa taloutta investoimalla määrätietoisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Ylä-Anttila muistuttaa myös, että raaka-aineiden ja energian hintojennousu sekä monien kehittyvien maiden vaurastuminen ovat ruokkineet taloudellista nationalismia. Yritysten omistuksen kansainvälistyminen on tuonut lisää tehokkuutta, mutta toisaalta epävarmuutta siitä, miten yhteiskunnan kannalta strategiset alat toimivat esimerkiksi kriisitilanteissa. Kansainvälistyminen näkyy myös tuotannon siirrossa. Ylä-Anttilan mukaan on tehokkaampaa hajauttaa toiminnot maantieteellisesti, jolloin kansantaloudet erikoistuvat tuotantoalueen sijasta toiminnon osaajiksi, synnyttäen globaaleita erikoisosaamisen keskittymiä. Taloudellinen kannattavuus ja mittakaavaedut sanelevat, mitä missäkin tehdään. Myös kehittyneiden maiden ulkopuolella sijoitetaan yhä enemmän rahaa tutkimukseen. Näissä maissa samalla rahalla saa enemmän tutkimusta. Tämä on Ylä-Anttilan mukaan selkeä haaste länsimaille: Jos tutkimus siirretään innovointitoimintaan ja tuotteistetaan, siirtyy myös uusien tuotteiden omistus ja mahdollisesti tuotanto OECD-maiden ulkopuolelle. Uudenlaisia haasteita aiheuttaa Afrikan kasvava merkitys. Maanosa nähdään nousevana massamarkkinana ja investoinnit erityisesti Kiinasta ja Intiasta moninkertaistuvat nopeasti. Nämä saavat näin uuden markkinan ja tuotannon haltuunsa.

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 7 Kehittyvien maiden talouden muutos edellyttää t&k-osaamista, jonka voi Ylä-Anttilan mukaan nähdä mahdollisuutena myös suomalaisesta näkökulmasta. Tuotteista saatava voitto ei ole suhteessa tai sidoksissa tuotantokustannuksiin, vaan brandin omistamiseen ja tuotteiden kehittämiseen. Ylä-Anttila epäilee, että älykkäät tuotantojärjestelmät voivat tuoda osan teollisesta tuotannosta takaisin kehittyneisiin maihin, erityisesti jos tuotannon ympäristörasitus liitetään tuotteiden hintaan. Kehittyvissä maissa talouden kasvu on perustunut halpaan työvoimaan ja ympäristökysymysten huomioimattomuuteen. Ympäristöongelmien kumuloituminen ja paikallinen asiaan herääminen pakottaa kuitenkin ympäristöinvestointien lisäämiseen Kiinassa ja muualla. Tämä pienentää kilpailuetua ja lisää painetta älykkäisiin tuotantojärjestelmiin. Globaaleissa muutoksissa pienet ja sopeutuvat maat näyttävät Ylä-Anttilan mukaan pärjäävän suuria paremmin. Toisaalta sopeutuminen on niille myös välttämätöntä, koska omat markkinat ovat liian pienet. Suuria muutoksia tapahtuu koko ajan. Suomea koskettavat erityisesti paperiteollisuuden mullistukset. Ylivoimaisen tehokkaasti tuotettu ja halpa plantaasisellu korvaa havusellun Raaka-aineen ja energian hinnat kohoavat. Kasvumarkkinat ovat yhä kauempana maailmalla, jonne paperintuotantoa kannattaa siirtää. Suomalaiselle puunjalostamiselle täytyy keksiä uusia tapoja. Ylä-Anttilan mukaan suomalaiset yritykset myydään ulkomaille juuri siinä vaiheessa, kun niiden olisi aika ryhtyä tekemään todellisia voittoja. Tällöin kauppahinta jää potentiaaliin verrattuna alhaiseksi. Ylä-Anttilan mukaan saadut rahatkin investoidaan vääriin asioihin, kuten finanssisijoituksiin ja mukavaan elämään uuden tuotannon sijasta. Kokonaiset tuotannonalat voivat kadota muutamassa vuodessa maasta, mutta samaan aikaan nousee uusia toimialoja joiden työvoima- ja muihin resurssitarpeisiin pitäisi pystyä vastaamaan. Työvoiman määrän kääntyminen laskuun on vaikeasti pysäytettävissä oleva trendi. Tämä tarkoittaa Ylä-Anttilan mukaan yhtäältä kovempaa kilpailua työvoimasta sekä toisaalta sitä, että Suomen houkuttelevuus investointikohteena vähenee. Kun kehittyvät maat kasvattavat osuuttaan maailman tutkimuksesta, tuotekehityksestä ja innovaatioista, pitää t&k-investoinnit Suomeen pystyä perustelemaan entistä paremmin. Ylä- Anttila epäilee, ettei edes sama tuloksellisuus samaan hintaan riitä, jos ollaan kauempana markkinoista. T&k-toiminta olisi tärkeää, mutta Suomessa se on vahvasti keskittynyttä. Kymmenen suurimman yrityksen osuus yrityssektorin t&k-menoista on noin 60 prosenttia, joista Nokian osuus lähes puolet. Tuotteiden kehittäminen markkinoille asti tulee yhä kalliimmaksi, joten pienten yritysten suhteellinen kilpailukyky tuotekehityksessä heikkenee. Aasia, Suomen lähialueet ja kansainvälistymisen vaikutukset Suomalaisyritykset ovat toimineet Kiinassa 1950-luvulta lähtien, mutta varsinainen investointiaalto koettiin vasta 1990-luvun lopulla, kun alihankkijoiden ja sopimusvalmistajien oli välttämätöntä seurata asiakkaitaan. Pk-yritykset ovat siirtyneet Kiinaan lähinnä 2000-luvun aikana. Yritysten tärkeimmät motiivit ovat liittyneet niin sanottuun Kiinailmiöön, jolla viitataan edullisempiin tuotantokustannuksiin ja maan valtavaan markkinapotentiaaliin. Yhä koveneva kilpailu markkinoista sekä paikalliseen toimintaympäristöön sopeutuminen ovat kuitenkin suomalaisyritysten suuria haasteita Kiinassa. (Kettunen ym. 2008.)

8 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus Eräs keskeisimmistä haasteista, joita suomalaiset kohtaavat siirtyessään kansainvälisille markkinoille ja tuotantoalueille koskee osaamisen relevanssia ja yhteensovittamista. Ismo Laukkasen (2008) prosessiohjauksen alan väitöskirjassa paperitehdashankkeista Suomessa ja Kiinassa havaitaan, että pelkät teknologiset edellytykset eivät riitä ratkaisemaan uuden tuotantolaitoksen menestymistä, jos ei huolehdita siitä, että keskeinen tietotaito, niin sanottu kriittinen osaaminen siirtyy suunnittelijoilta käyttäjille. Kun projekteja toteutetaan esimerkiksi Kiinassa, haasteeksi nousee henkilöstön koulutustausta ja osaaminen, joka ei välttämättä sovi yhteen täällä tuotetun teknologian kanssa. Lisäksi henkilöstön suuri vaihtuvuus tekee työpaikalla tapahtuvasta koulutuksesta haasteellista. Laukkasen tutkimuksessa on tuotettu uusi teknologia-avusteinen konsepti osaamisen siirtoon. Multimediaa hyödyntävässä koulutussimulaattorissa työntekijä pääsee harjoittelemaan työskentelyä virtuaalisessa tuotantolaitoksessa. Tutkimuksen mukaan uusi teknologia mahdollistaa Euroopassa kehitettyjen toimintamallien mobilisoinnin ja käyttöönoton Kiinassa nopeastikin. Osaamista voidaan siirtää tehokkaasti ja siten, että työntekijät ymmärtävät työtehtäviensä merkityksen kokonaisuuden kannalta. Menetelmällä aikaan saadut tulokset paikallisen henkilöstön osaamistasossa ovat verrattavissa Suomen parhaiden tehtaiden osaamistasoon. Kun toimitaan vieraassa kulttuurissa, haasteita ei aiheudu kuitenkaan ainoastaan teknologiasta ja siihen liittyvästä osaamisesta. Helsingin kauppakorkeakoulun Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskuksessa (CEMAT) on meneillään kolmivuotinen hanke, jossa selvitetään suomalaisen ja kiinalaisen yritysyhteistyön kulttuurisia aspekteja. Tutkimuksen tavoitteena on yhtäältä hahmottaa keskeisimmät kommunikointiin liittyvät haasteet, joita suomalaiset yhtiöt kohtaavat toimiessaan Kiinassa ja vastaavasti kiinalaisyritysten toimiessa Suomessa. Lisäksi hankkeessa yritetään tunnistaa niitä maidenvälisiä kulttuurisia ja institutionaalisia eroja, jotka näitä haasteita aiheuttavat. Projekti etsii keinoja, joiden avulla kommunikaatio-ongelmat voidaan onnistuneesti ratkaista tai ennaltaehkäistä. Kettunen ym. (2008) ovat selvittäneet suomalaisyritysten toimintastrategioita Kiinan muuttuvassa toimintaympäristössä. Maan lainsäädännön monimutkaisuus, byrokratia ja epäselvät viranomaiskäytännöt ovat johtaneet siihen, että yrityksillä on suuret hallintoosastot ja paikallista henkilökuntaa hoitamassa viranomaissuhteita. Monet yritykset pitävät tärkeänä verkostoitumista, lobbaamista sekä henkilökohtaisten suhteiden luomista ja ylläpitämistä viranomaisiin. Ongelmia on kohdattu myös silloin, kun on yritetty solmia yhteistyösopimuksia paikallisten yritysten kanssa. Kiinalaisten neuvottelutaktiikat ja sopimuskäytännöt ovat suomalaisesta näkökulmasta outoja ja sopivaa luotettavaa partneria on jouduttu etsimään pitkään. Sen sijaan kiinalainen työvoima on muuttunut maan nopean modernisaation ja myötä entistä ammattitaitoisemmaksi, koulutetummaksi, pätevämmäksi, kielitaitoisemmaksi ja kalliimmaksi. Työvoiman kannalta myös suomalaisyritykset ovat joutuneet kohtaamaan työvoiman saatavuuteen, vaihtuvuuteen ja kohonneisiin palkkakustannuksiin liittyviä haasteita. Koulutetun työvoiman osalta kustannukset lähentelevät jo länsimaista tasoa. Lisäksi osaaminen ei ole kovin monialaista, mitä vaadittaisiin moderneissa organisaatioissa. Kettunen ym. arvioivat, että yritykset kustannustason ja kilpailun kasvaessa yritykset tulevat siirtämään toimintojaan pois Kiinan suurimmista kaupungeista ja rannikoilta. Sisämaan pienemmissä kaupungeissa yritykset tulevat kohtaamaan uusia haasteita liiketoimintakulttuurin, lainsäädännön toimeenpanon, infrastruktuurin ja osaavan työvoiman löytämisen suhteen.

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 9 Nopean talouskasvun siivittämä markkinapotentiaali houkuttelee suomalaisyrityksiä myös Intiaan, jossa palkkakustannukset ovat vain murto-osan Länsi-Euroopan tasosta. CEMAT:ssa tehty tutkimus tarkastelee maan talouden ja markkinoiden kehityksestä suomalaisyritysten kansainvälistymisen näkökulmasta. Siinä selvitetään haastattelujen avulla intialaista liiketoimintaympäristöä, suomalaisyritysten Intiassa kohtaamia haasteita suhteessa julkiseen sektoriin, paikallisiin yrityksiin ja paikalliseen työvoimaan sekä yritysten kehittämiä ratkaisumalleja Intian liiketoimintaympäristön luomiin haasteisiin. Suomalaisyritysten mielestä Intia on toimintaympäristönä Kiinaa helpompi, suureksi osaksi lähes kaikkialla puhuttavan englannin takia. Maan erityispiirteitä ovat heikko infrastruktuuri ja väestön köyhyys. Liiketoiminnan suurimpina haasteina pidetään byrokratiaa ja osavaltioittain vaihtelevaa, monimutkaista ja alati muuttuvaa lainsäädäntöä. Viranomaiskäsittelyt vievät nelinkertaisesti sen verran, mihin Suomessa on totuttu ja vaikka asioiden sujumista voi nopeuttaa lahjuksin, suomalaisyritykset hyväksyvät ennemmin käsittelyiden hitauden. Viranomaissuhteiden hoidossa paikallisten työntekijöiden osaamisen hyödyntäminen on tärkeää. Raportissa todetaan myös, että köyhyyden ja sosiaalisten epäkohtien takia suomalaisyritykset ovat ottaneet enemmän vastuuta paikallisista työntekijöistään kuin Suomessa on ollut tapana. Intialaisten kanssa toimiminen edellyttää vahvaa paikallisten tapojen ja kulttuurin tuntemusta. Esimerkiksi uskontoon viittaaminen on yleistä liiketoimintaa koskevissa neuvotteluissa. Myös intialainen työpaikkaorganisaatio eroaa suomalaisesta. Sitä kuvastaa selkeä hierarkia. Työntekijät ja johtajat kyllä keskustelevat, mutta lopulta johtaja tekee päätöksen. Lisäksi työntekijät odottavat, että heidän työtään valvotaan. (Korhonen ym. 2008a.) Maantieteellisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta Venäjän merkitys Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymiselle on keskeinen. Sitran arvion mukaan Venäjään liittyvä taloudellinen toiminta työllistää noin 50 000 ihmistä, noin kaksi prosenttia koko työllisten määrästä. Vaikutus on suuri, mutta se voisi olla suurempikin. Sitra on selvittänyt Venäjän merkitystä Suomen taloudelle. Selvityksessä todetaan, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Venäjän vaikutus Suomessa on lisääntynyt ja maa on hiljalleen saavuttamassa jälleen Suomen merkittävimmän kauppakumppanin aseman. Vaikutus on ollut pääosin positiivista ja se on ollut osasyynä Suomen talouskasvuun. Mikäli jälleenviennin ja harmaan talouden suuriin osuuksiin kyetään puuttumaan, Venäjä on Suomelle suuri mahdollisuus pikemminkin kuin uhka. (Ollus & Simola 2006.) Lukuisat tutkimukset yritystoiminnasta 2000-luvun Venäjällä osoittavat ihmistenvälisen vuorovaikutuksen ja luottamuksen olevan merkityksellisiä käytännön liiketoiminnan sujuvuuden kannalta. Esimerkiksi Suvi Salmenniemen ja Anna Rotkirchin (2008) toimittama Suhteiden Venäjä artikkelikokoelma painottaa epävirallisten ja intiimien suhteiden merkitystä niin yksityiselämässä kuin liiketoiminnassakin. Riitta Kosonen (2008) toteaa, että vaikka presidentti Vladimir Putinin aikakaudella liiketoiminnan edellytysten kehittämiseen satsattiin tuntuvasti, ovat henkilöverkostot olleet keskeinen vaikuttamisen ja ongelmanratkaisun väline venäläisessä liiketoiminnassa. Suhdeverkostot ovat perinne Neuvostoliiton hajoamisen ajoilta, jolloin ihmiset pyrkivät tekemään epävarmaa yhteiskunnallista tilannetta hallittavammaksi solmimalla epävirallisia henkilösuhteita. Edelleen on tärkeää tutustua henkilökohtaisesti virkamiehiin, jotta kehittymisvaiheessa olevan markkinatalouden ongelmista on mahdollista selvitä. Tähän liittyen Korhonen muistuttaa haastattelemiinsa venäläislähteisiin vedoten korruption tai siihen verrattavissa olevan liikelahjavaihdon olevan verraten yleistä. Henkilösuhteiden merkitys on

10 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus tärkeää erityisesti liiketoiminnan aloitusvaiheessa ja kehittämistoiminnassa, jolloin tarvitaan ideointia ja käytännön organisointitietoa. Samaten kun solmitaan yritystenvälisiä suhteita, on tärkeää luoda kontakti oikeaan henkilöön, sellaiseen, jolla on riittävästi päätösvaltaa. Vastaavasti venäläisten on havaittu olevan vastahakoisia neuvottelemaan suomalaisten keskijohdon edustajien kanssa, sillä he epäilevät, ettei näillä olisi riittävästi valtaa vaikuttaa asioihin. Henkilösuhteiden ja kahdenvälisen luottamuksen merkitys on kuitenkin alkanut hiljalleen menettää merkitystään, kun kilpailu ja tehokkuus ovat alkaneet määrätä liikeratkaisuja. Lisäksi entinen ystävyyssuhteisiin perustunut yhteistyö on alkanut korvautua enemmänkin PR-henkisellä verkostoitumisella. Tästäkin huolimatta venäläisen julkisen sektorin epävakaus ylläpitää henkilösuhteiden merkitystä. Myös kasvava pula työntekijöistä korostaa henkilökohtaisten siteiden solmimista. Osaavat työntekijät halutaan pitää työpaikoilla ja tässä niin sanotut sosiaaliset investoinnit, kuten henkilöstöasunnot, ovat merkittävässä asemassa. Korhonen muistuttaa myös, että sosiaalisten verkostojen merkityksen muutosta on vaikea ennustaa, sillä institutionaaliseen muutokseen johtavat tekijät eivät vielä toimi täydellisesti Venäjällä. Näitä ovat esimerkiksi osuus kansainvälisissä taloussopimuksissa, selkeä lainsäädäntö ja entistä suurempi määrä ulkomaisia investoijia, jotka pakottaisivat liiketoimintaympäristöä sopeutumaan länsimaisempiin toimintatapoihin. Suhdeverkostojen merkitystä korostaa myös Simon-Erik Ollus (2008), joka on tutkinut kapitalistisen tuotantotavan venäläistä muotoa ja suomalaisyritysten mahdollisuuksia toimia siinä. Raportissa todetaan Venäjän talouden kehittyvän epätasaisesti. Investointien puute rapauttaa yhteiskunnan infrastruktuuria. Venäjä käy läpi siirtymää luonnonvararikkaasta suunnitelmataloudesta kohti markkinataloutta, mutta ilman selkeää poliittista suuntaa. Suunnitelmatalouden pohjan ja siirtymän rakenneuudistusten jäljiltä yhteiskunnan instituutiot ovat heikkoja, talous on korruptoitunutta ja omistus keskittynyttä. Olluksenkin mukaan oikeusjärjestelmän ja lainsäädännön puutteita korjataan epävirallisilla suhdeverkostoilla, joita hyödyntämällä pyritään turvaaman oma lyhyen aikavälin vakaus. Vakauden lyhyt aikajänne johtaa kuitenkin liiketoiminnan pitkän ajan tuottojen vähenemiseen. Olluksen mukaan on tärkeää, että suomalaiset yritysjohtajat jalkautuvat Venäjälle, sillä maan markkinoita ei voida valloittaa Suomesta käsin. Lisäksi Ollus kehottaa yritysjohtajia ja suomalaisia virkamiehiä tekemään enemmän yhteistyötä, jotta kaikki keskeinen Venäjää koskeva tieto olisi suomalaisyritysten hallussa. Myös poliitikkojen ja johtavien virkamiesten tulisi vierailla Venäjällä useammin, jotta syntyisi mahdollisimman paljon henkilökohtaisia suhteita. Ollus (2008) linjaa raportissaan Venäjän kanssa toimimisen keskeisimpiä johtopäätöksiä. Hänen Venäjän tyystin erilaisen liiketoimintaympäristön kanssa on opittava toimimaan. Suomalaisyritysten osaamisesta voisi olla hyötyä Venäjälle, joka pyrkii monipuolistamaan talouttaan. Suomalaisyritysten on kuitenkin kyettävä vakuuttamaan venäläisille yhteistyön molemminpuoliset hyödyt. Tähän liittyen Suomen on valtiona pyrittävä olemaan aktiivinen Venäjä-asioissa. Suomen on tehostettava vaikutusvaltaansa Venäjän suhteen hyödyntämällä kaikkia vaikutuskanavia. Tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö ja integraatio Euroopan unionin ja Venäjän välillä on myös Suomen etu. Jotta nykyistä laajempi etabloituminen Venäjälle olisi mahdollista, tarvitaan Suomessa laajamittaista ja laadukasta Venäjä-osaamista, analyysikykyä ja Venäjän trendien ennakointia. Tähän liittyen on Olluksen mukaan tärkeää osoittaa riittävästi resursseja Venäjä-

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 11 tutkimukseen korkeakouluissa. Lisäksi Venäjä-osaamisen kartuttamisessa olisi mahdollista hyödyntää nykyistä enemmän Suomessa asuvaa suurta venäläistä vähemmistöä. Helsingin kauppakorkeakoulun CEMAT:n Managing Business in Turbulent Markets tutkimushankkeessa on selvitetty suomalaisyritysten toimintaa ja kilpailukykyä nopeasti kehittyvillä markkina-alueilla. Venäjän liiketoimintaympäristöä käsittelevässä raportissa (Karhunen ym. 2008) puhutaan monen Olluksen ja Kososen näkökannan puolesta: Venäjän-kaupan menestyjät ovat etabloituneet maahan suhteellisen varhaisessa vaiheessa ja ovat sitä kautta saaneet vahvan jalansijan. Paikallisen kulttuurin ja toimintatapojen tunteminen on tärkeää, kokemusten karttuessa suomalaisyritysten yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa on alkanut sujua paremmin. Haasteita ovat erityisesti paikallisen tullin toiminta, korruptio sekä julkisen sektorin toimimattomuus. Raportissa korostetaan myös pulaa osaavasta työvoimasta. Työikäinen väestö vähenee nopeasti, ammattikoulutuksen taso on heikko ja nuorison kiinnostus teollisuusammatteihin vähäistä. Monipuolista koulutusta tarvittaisiin tuntuvasti lisää, mutta tällä hetkellä sekä venäläiset että suomalaiset yritykset kouluttavat työntekijöitään pääsääntöisesti töiden yhteydessä. Kouluttamisen mielekkyyttä vähentää henkilöstön suuri vaihtuvuus. Työtä vaihdetaan paremman palkan perässä. Palkkakustannukset ovatkin nousseet ja samalla on ryhdytty pohtimaan muita sitouttamisen keinoja. Asiantuntijatehtävistä maksettavat palkkiot ovat nekin nousseet radikaalisti. Keski- ja ylimmälle johdolle maksetaan toisinaan jo enemmän kuin Suomessa. Pietarin ympäristö ja Leningradin lääni ovat suomalaisyrityksille keskeisimpiä toimintaalueita Venäjällä. Alueella vaikuttavat pitkälti samanlaiset olosuhteet ja haasteet, joista muut tutkimukset ovat kertoneet. Heininen ym. (2008) ovat tutkineet aluetta liiketoimintaympäristönä sekä suomalaisten että venäläisten pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta. Venäjällä toimiminen edellyttää vahvaa paikallistuntemusta ja kykyä toimia ympäristössä, jossa verotus, lainsäädäntö ja viranomaistoiminta ovat monimutkaisia ja mielivaltaisiakin ja jossa asioiden käsittely on monimutkaista ja hidasta. Suuria ongelmia kohdataan esimerkiksi toimittaessa tullin kanssa. Säännöksiä pidetään vaikeina, lomakkeiden määrää suurena ja tulliviranomaisten toimintaa sekä byrokraattisena että mielivaltaisena. Vaikka henkilökohtaisten suhteiden merkitys onkin vähentynyt, ne koetaan edelleen tärkeinä. Raportissa todetaan kuitenkin, että suomalaiset ja venäläiset pk-yritykset ovat kiinnostuneita kehittämään keskinäistä yhteistyötään ja hyödyntämään rajan läheisyyttä nykyistä enemmän. Muut tutkimukset kertovat yhteistyöhalua löytyvän myös Suomesta, joskin alueellisia eroja on. CEMAT on tehnyt yhdessä Joensuun yliopiston alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian kanssa tutkimusta suomalais-venäläisen yhteistyön tiivistämisen suhteen myös kotimaisesta ja paikallisesta näkökulmasta. Tutkimus Pohjois-Karjalan yritysten pk-yritysten Venäjä-toimintojen kehittämisestä ja niiden tukitarpeista osoittaa, ettei raja-alueen mahdollisuuksia osata hyödyntää riittävän tehokkaasti. Haastattelututkimuksessa tarkastelluista yrityksistä vain joka kolmannes harjoittaa Venäjän kauppaa, pääosin suoraa vientiä. Hyödyntämätöntä potentiaalia oli sekä niissä, joita liiketoiminta Venäjällä ei kiinnostanut että niissä, jotka pitävät sitä kiinnostavana. Tutkimuksen mukaan yritysten potentiaali on mahdollista muuntaa käytännön toimiksi nopeastikin, mikäli niiden omaa osaamista kehitetään erilaisten tukitoimien ja koulutuksen avulla. Samalla on tärkeää

12 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus hälventää yritysten Venäjään liittyviä tiedonpuutteita ja ennakkoluuloja. Nykyiset tukitoimet saavat kritiikkiä lyhyen projektiluonteensa vuoksi. (Korhonen ym. 2008b) Erilaisista valmiuksista kertoo Kymenlaakson alueella tehty kysely- ja haastattelututkimus paikallisen liike-elämän mahdollisuuksista kasvattaa Venäjä-yhteistyötä. Alueen yrityksistä 67 prosenttia harjoitti ulkomaankauppaa ja 55 prosentilla oli jonkinlaisia Venäjä-kontakteja, joko asiakkaina, työntekijöinä tai yhteistyönä Suomeen etabloituneiden venäläisyritysten kanssa. Yksikään tutkimuksessa mukana olleista 119 yrityksestä ei kyseenalaistanut Venäjän merkittävää asemaa alueen liiketoiminnan kannalta. Siinä missä pohjoiskarjalaiset olivat jokseenkin ennakkoluuloisia venäläisten kanssa toimimisen suhteen, Kymenlaaksossa vain kymmenesosa tutkituista yrityksistä mainitsi Venäjänkaupan kiinnostamattomuuden syyksi byrokratian tai rikollisuuden. Myös Kymenlaaksossa koettiin kuitenkin, ettei yritysten Venäjä-osaaminen ole riittävää ja ettei sopivaa yhteistyökumppania ole löytynyt. Tutkimuksessa todetaan, että alueella jo toimivilla tukipalveluilla olisi riittävästi resursseja vastata epäröivien yritysten tarpeisiin. (Logrén & Heliste 2007.) Venäjän ohella Baltia kiinnostaa suomalaisyrityksiä läheisyytensä vuoksi. Alueella on kuitenkin ongelmia. Osaavasta työvoimasta alkaa olla pulaa lähestulkoon joka alalla. EU-jäsenyyden myötä maastamuutto ja aivovienti ovat lisääntyneet ongelmaksi asti. Ammattikoulutus on heikkoa ja epäsuosittua, minkä lisäksi korkeasti koulutetulta väestöltä puuttuu rahoituksen ja IT-osaamisen lisäksi kansainvälistä kokemusta. Monipuolisen koulutuksen tarve on ilmeinen, mutta esimerkiksi suomalaisyritykset Virossa kouluttavat työntekijänsä pääasiassa työn yhteydessä. Myös Baltiassa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Työtä vaihdetaan palkan perässä, jolloin koulutus valuu työnantajan näkökulmasta hukkaan. Työvoima on kuitenkin joustavaa, mikä johtuu osittain ammattiyhdistysten heikosta roolista. Lisäksi Baltian etuna esimerkiksi Kiinaan ja muihin nopeasti kehittyviin talouksiin verrattuna on sinne sijoitettavien toimintojen hallittavuus. Tosiasia kuitenkin on, että erityisesti Viro tulee menettämään valmistavan teollisuuden investointeja Aasiaan. Suomalaisten näkökulmasta toiminta alueella on helpottunut, kun yhtäältä paikallistuntemus on kertynyt ja toisaalta kun paikallinen yritystoiminta on omaksunut länsimaisempia toimintatapoja. (Heliste, Kosonen & Mattila 2007.) Myös Puolan merkitys liiketoimintaympäristönä on kasvattanut merkitystään. Maan suurten markkinoiden luoma potentiaali, sen keskeinen sijainti sekä edullinen kustannustaso ovat vahvistaneet Puolan kilpailukykyä ulkomaisten sijoittajien silmissä. Helsingin kauppakorkeakoulu on tutkinut Puolaa suomalaisyritysten toimintaympäristönä haastattelemalla 15 maassa toimivan suomalaisyrityksen edustajaa. Puola on Viron, Venäjän ja Unkarin ohella ollut vuodesta 1998 lähtien suomalaisyritysten suosituimpia kohteita Keski- ja Itä-Euroopan markkinoilla. Esimerkiksi Viroon verrattuna suomalaiset pitävät Puolaa kuitenkin haastavana toimintaympäristönä. Maan poliittisen elämän epävakaus horjuttaa koko yhteiskunnan ja liiketoimintaympäristön vakautta ja jatkuvuutta. Toiminta Puolassa vaatii paikallistuntemusta. Tästä syystä suomalaisyritykset ovatkin jättäneet puolalaisen johdon vastaamaan yritysten operatiivisista toiminnoista. Muita haasteita ovat harmaa talous ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt, jotka ovat tehneet suomalaisyritysten verkostoitumisesta varovaista. Myös puolalainen työvoima on haasteellista. Suurimmat ongelmat koskevat työntekijöiden virheiden teon pelkoa ja siitä seuraavaa vastuun välttelyä ja hierarkkiseen organisaatiomalliin tottuneiden työnteki-

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 13 jöiden tiimityöskentelyn tehottomuutta. Lisäksi työvoimavirta Puolasta ulkomaille on kiihtymässä, mistä johtuen maassa koetaan etenkin työvoimavaltaisessa teollisuudessa jo nyt pulaa tekijöistä. (Heliste, Mattila & Stachowiak 2007.) Edellä lyhyesti esitellyt tutkimukset viittaavat kulttuurien välisiin eroihin, jotka vaikuttavat liiketoimintaan ja yhteistyöhön suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä. Päivi Karhunen, Riitta Kosonen ja Antti Leivonen ovat tutkineet, miten osaamista on mahdollista siirtää eri kulttuurien toimiessa samassa työympäristössä. Tutkimuksen kontekstina ovat suomalais-venäläiset tuotantoallianssit Pietarin ja Leningradin läänin alueilla. Osaamisen siirtyminen ymmärretään prosessina, jossa siirtymistä partnereiden välillä ei joko tapahdu lainkaan, siirtymä on yksisuuntaista tai osaamista siirtyy kahteen suuntaan. Tulokset osoittavat, että menestyksekkäissä alliansseissa osaamisen siirto on ollut joko yksi- tai kaksisuuntaista. Hankkeissa, joissa kumpikaan osapuoli ei ole oppinut mitään tai toiminnot on jätetty täysin toisen osapuolen hoidettaviksi, allianssi on kaatunut yleensä jo alkutekijöissään. Siinä missä suomalaiset tuovat venäläiskumppaneille uutta teknologiaa ja operatiivisen tason liiketoimintaosaamista, venäläiset ovat opettaneet suomalaisille tietoa, joka on luonteeltaan abstraktimpaa paikallisten toimintatapojen tuntemusta, jota on voitu hyödyntää strategisissa ratkaisuissa. 1.2 Maahanmuutto ratkaisuna työvoimapulaan Työperäisen maahanmuuton lisääminen on ollut esillä sekä julkisessa keskustelussa että hallituksen strategiassa ratkaisuna orastavaan työvoimapulaan. Työ- ja elinkeinoministeriö on analysoinut maahanmuuttoa vastauksena työvoiman saatavuuteen ajanjaksolla 2007 2020. Maahanmuutto riittää kompensoimaan työvoiman ennustetun vähenemisen ainoastaan, mikäli nettomuutto kasvaa nykytasoltaan ja maahanmuuttajien työvoimaosuus nousee nykyistä korkeammaksi. Maahanmuuton vaikutus työmarkkinoiden tasapainoon tulee olemaan jokseenkin vähäinen, sillä sen vuoksi kasvava työvoiman kysyntä on noin kaksi kolmasosaa tarjonnan lisäyksestä. Raportin mukaan erityisesti Puola ja Venäjä tulevat olemaan keskeisimpiä maahanmuuton lähtömaita, pitkälti maantieteellisen ja kulttuurisen läheisyytensä, alhaisen elintasonsa, suuren väestönsä ja koulutustasonsa vuoksi. (Torvi 2008.) Kotimainen tutkimus maahanmuuttajien asemasta työmarkkinoilla tuo esiin erityisesti kolmenlaisia ilmiöitä. Ensinnäkin maahanmuuttajien asema on hankala erityisesti kielivaikeuksien ja valtaväestön ennakkoluulojen vuoksi. Nämä estävät maahanmuuttajien nykyistä suurempaa työllistymistä. Toiseksi, myös kielitaitoiset ja korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ajautuvat usein tilanteeseen, jossa heidän osaamisensa jää hyödyntämättä. Kolmanneksi niissä tapauksissa, joissa maahanmuuttajia on palkattu, heidän nähdään olevan erityisesti kulttuurisen osaamisensa puolesta merkittävä lisä työpaikalle, joskin osaamispotentiaalia ei edelleenkään hyödynnetä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Sari Pekkala (2004) on tehnyt kansalliseen ja kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen perustuvia johtopäätöksiä maahanmuuton vaikutuksista Suomen taloudelle. Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa muuttoliikkeen työmarkkinavaikutuksia sekä maahanmuuttajien työmarkkinamenestystä koskevaa tutkimusta. Pekkalan mukaan yleinen

14 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus mielipide yliarvioi usein maahanmuuton talous-, työllisyys- ja palkkavaikutuksia. Lähes kaikissa tutkituissa maissa vaikutukset ovat osoittautuneet verraten pieniksi, vaikka muuttovirta olisi suurikin. Maahanmuuttajien menestymistä työmarkkinoilla arvioidaan usein vertailemalla muuttajien ja kohdemaan syntyperäisten kansalaisten ansioita ja työllisyyttä. Tyypillisesti havaitaan, että sekä maahanmuuttajien työllisyys- että palkkataso on kotimaan kansalaisia heikompi. Lisäksi on havaittu, että vaikka erot kohdemaassa oleskelun myötä kaventuvatkin, ovat ne kuitenkin luonteeltaan pysyviä. Pekkalan analyysi antaa viitteitä maahanmuuttajien eriarvoisesta työmarkkinaasemasta. Osasyyksi voidaan ajatella valtaväestön maahanmuuttajiin kohdistamat asenteet. Valtaväestön ja maahanmuuttajaryhmien parissa tehdyt tutkimukset antavat jokseenkin ristiriitaisia tuloksia. Magdalena Jaakkola (2005) on selvittänyt vuosina 1987 2003 tehtyjen koko väestöä edustavien haastattelututkimusten perusteella suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin. Suhtautuminen eri syistä ja eri maista tulevien ulkomaalaisten maahanmuuttoon on muuttunut kaikissa väestöryhmissä myönteisemmäksi laman jälkeen. Puolet vastaajista ottaisi Suomeen nykyistä enemmän ulkomaalaisia osaajia, kuten asiantuntijoita ja tiedemiehiä, opiskelijoita ja kieltenopettajia. Runsas kolmasosa toivoi Suomeen entistä enemmän ulkomaalaisia yrittäjiä. Enemmistö suhtautui myönteisesti maahanmuuttajien toimimiseen lääkäreinä, opettajina, lastenhoitajina, sosiaalityöntekijöinä, työvoimatoimiston virkailijoina ja poliiseina. Asennetutkimukset osoittivat, että myönteiset asenteet ovat lisääntyneet erityisesti ulkomaista työvoimaa kohtaan. Maahanmuuttajien parissa tehty tutkimus piirtää kuitenkin erilaisen kuvan. Useat maahanmuuttajat kokevat tulevansa syrjityiksi työelämässä (2000-luvun alun tutkimuksesta katso mm Jasinskaja-Lahti ym.; Jaakkola 2000). Tuula Joronen (2005) toteaa, että esimerkiksi mielikuva somalialaisten heikosta koulutuksesta leimaa koko väestönosan ja vaikeuttaa myös Suomessa opiskelleiden ja koulutettujen somalialaisten työllistymistä. Suuri osa somalialaisista on nykyisin hyvin koulutettuja, mikä auttaa heitä sopeutumaan myös suomalaiseen työkulttuuriin. Ongelmia on myös venäläisillä, joista vajaa puolet ammatillisen koulutuksen tai korkeakoulututkinnon ennen Suomeen tuloaan suorittaneista on kahdeksan vuoden kuluessa päässyt pysyvään työsuhteeseen, huolimatta hyvästä suomenkielen taidosta. Joronen epäilee korkeasti koulutettujen venäläisten heikon työmarkkina-aseman johtuvan ainakin osittain siitä, että monikaan heistä ei ole rinnastuttanut tutkintoaan suomalaiseen tutkintoon. Sen sijaan virolaisten ja vietnamilaisten maahanmuuttajien tilanne on parempi. Heistä jopa pelkän peruskoulun tai ylioppilastutkinnon suorittaneet olivat samassa ajassa edenneet työurallaan venäläisiä paremmin. Noin kaksi kolmesta virolaisesta ja vietnamilaisesta oli vakaissa työsuhteissa. Vietnamilaisilla on kuitenkin ongelmia päästä hyödyntämään osaamistaan täysimääräisesti. Vain noin puolet Suomessa koulutuksen ja hyvän suomenkielen taidon hankkineista on päässyt koulutustaan vastaavaan työhön. Työelämän maahanmuuttajakielteisyydestä kertoo myös Hanna Sutelan (2005) tutkimus, jonka mukaan palkkatyötä tekevien maahanmuuttajien työmarkkina-asema on epävarmempi kuin suomalaisten palkansaajien. Työtä saadakseen suurin osa maahanmuuttajista on joutunut vaihtamaan ammattia eikä pysty hyödyntämään ennen Suomeen tuloa hankkimaansa koulutusta ja työkokemusta. Tutkimuksen mukaan suomalai-

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 15 set työnantajat arvostavat Suomessa hankittua koulutusta ja työkokemusta ulkomailla hankittua enemmän. Erityisesti somalialaiset ja venäläiset ovat syntyperäisiä suomalaisia useammin määräaikaisissa tai osa-aikaisissa työsuhteissa. Vaikka somalialaiset palkansaajat ovat varsin usein hankkineet hyvän suomen kielen taidon, suomalaisen ammatillisen tai korkeakoulututkinnon ja päässeet koulutustaan vastaavaan työhön ja toimihenkilöammatteihin, heidän työllisyystilanteensa on heikoin ja työmarkkina-asema epävakain. Lisäksi he kokevat muita enemmän syrjintää työelämässä. Somalialaiset hyödyntävät kulttuurista osaamistaan erityisesti maahanmuuttajien palveluihin liittyvissä "etnospesifeissä" ammateissa, joiden perusvaatimuksiin kuuluu tietyn kielen ja kulttuurin hallinta sekä usein kyseiseen etniseen ryhmään kuuluminen. Sutelan tarkastelemista maahanmuuttajaryhmistä venäläiset palkansaajat ovat parhaiten koulutettuja. Venäläisten asema ei kuitenkaan ole aivan yhtä hyvä kuin virolaisten. Virolaisten muita maahanmuuttajia parempi asema selittyy Sutelan mukaan muun muassa hyvällä suomen kielen taidolla sekä virolaisen ja suomalaisen kulttuurin läheisyydellä. Kaikkien maahanmuuttajien asema ei olekaan yhtäläinen. Henna Kyhän (2007) mukaan korkeakoulutetut maahanmuuttajat voidaan jakaa työmarkkina-asemansa puolesta kolmeen segmenttiin. Ongelmallisin näistä on työmarkkinoiden laitamilla olevien työttömien, syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden ryhmä. Tähän ryhmään kuuluu pääosin pakolaisina maahan tulleita ja yhteiskuntaan vielä integroitumattomia maahanmuuttajia, joille työnhaun aloittaminen voi olla hankalaa lyhyen maassa oleskelun ja kotiinpaluuhaaveiden vuoksi. Menestyjiä ovat he, joiden työt vastaavat koulutusta ja joiden asema työmarkkinoilla on suhteellisen vakaa. Tähän ryhmään kuuluvat lääkärit, opettajat sekä muut sellaisten alojen osaajat, joista on jo muutenkin pulaa Suomessa. Väliryhmän muodostavat korkeasti koulutetut maahanmuuttajat, joilla ei ole selkeästi tiettyyn ammattiin profiloitua koulutusta. Tällaiset maahanmuuttajat ovat kyllä työssä, mutta usein sellaisissa tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän osaamistaan. Kyhän mukaan tähän ryhmään kuuluvien koulutuspääoman vajaakäyttö on suurinta. Jorosen (2005) tavoin myös Kyhä uskoo, että keskeinen selittäjä on vieraassa maassa hankitun korkeakoulututkinnon rinnastamattomuus suomalaiseen tutkintoon. Kyhä korostaakin erilaisia tutkinnon tunnustamiseen ja ammatinharjoittamisluvan saamiseen johtavien täydennyskoulutusten merkitystä, yhtäältä Suomen osaajatarpeen ja toisaalta korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien omanarvontunteen vuoksi. Maahanmuuttajien ammatillisessa sijoittumisessa on havaittavissa polarisaatiota myös paikallistasolla. Työhallinnon URA-rekisterin avulla helsinkiläisten maahanmuuttajatyöntekijöiden tilannetta selvittänyt Arja Haapakorpi (2007) toteaa, että maahanmuuttajat työskentelevät varsin usein joko asiantuntijatehtävissä tai matalan ammattitaidon työtehtävissä. Myös menestyjien asema työmarkkinoilla riippuu pääsääntöisesti työvoimapulasta tai asiantuntijatehtävien etnospesifistä luonteesta, ei niinkään tasa-arvoisesta asemasta kantaväestön kanssa. Haapakorven mukaan näkemys maahanmuuttajista ratkaisuna työvoimapulaan on inhimillisesti katsottuna kestämätön, sillä heitä ei voida kohdella ainoastaan työvoimana. Maahanmuutto- ja työvoimapolitiikkaa ei voidakaan hänen mukaansa toteuttaa sosiaalisessa tyhjiössä. Minna Söderqvist (2005) on selvittänyt työnantajien suhtautumista ulkomaalaistaustaisiin työssä ja työhönotossa. Aineistona on käytetty sekä 33 työnantajahaastattelua kunta-, valtio- ja yksityiseltä sektorilta sekä kyselyaineistoa, johon vastasi 635 työnan-

16 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus tajaa. Vastausten perusteella ulkomaalaistaustaisia ei palkata, koska ei ole tarvetta eikä hakijoita. Aiemmista tutkimuksista poiketen työnantajat eivät koe tärkeäksi, mistä työntekijän tutkinto on peräisin. Heille tärkeintä on saada riskitöntä, ammattitaitoista ja suomea puhuvaa työvoimaa. Toisaalta suomalainen tutkinto ymmärretään haluksi integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Söderqvistin mukaan työnantajat eivät välttämättä havaitse eivätkä osaa kääntää maahanmuuttajien erityisosaamista, kuten kieli- ja kulttuuriosaamista tai osin erilaista ammattitaitoa organisaation hyödyksi. Tähän on kaksi keskeistä syytä: maahanmuuttajat eivät ensinnäkään pääse useinkaan koulutustaan vastaaviin töihin ja toiseksi työnantajilta puuttuu maahanmuuttajien osaamisen hyödyntämiseen ja havaitsemiseen tarvittavia henkilöstöjohtamistaitoja. Turussa tehty 20 haastatteluun sekä 269 työnantajan kyselyyn pohjautuva tutkimus kiistää osan Söderqvistin tutkimustuloksista. Heli Sjöblom-Innala (2006) on selvittänyt turkulaisten maahanmuuttajien asemaa palkkatyöläisinä ja yrittäjinä sekä sitä, miksi ja millaiset maahanmuuttajat ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty kyselyn kautta turkulaisten työnantajien asenteita maahanmuuttajatyöntekijöitä kohtaan. Yli puolella yrityksen perustaneista maahanmuuttajista keskeisin motiivi on mahdollisuus toimia itsenäisesti. Muutama kertoo ryhtyneensä yrittäjäksi, koska ei ole saanut palkkatyötä. Maahanmuuttajayrittäjät eivät panosta erityisesti etnisten resurssien hyödyntämiseen, eikä toisen maahanmuuttajan palkkaaminen ole suurimmalle osalle itseisarvo, vaikka kahdeksan yrittäjää perheen ulkopuolisen maahanmuuttajan onkin rekrytoinut. Tärkeimpiä uuden työvoiman palkkaamisen perusteina maahanmuuttajayrittäjillä ovat suomen kielen osaaminen, työkokemus ja ammattitaito. Vastaavasti turkulaisille työnantajille tehty kysely osoittaa, että keskeiset maahanmuuttajien palkkaukseen vaikuttavat syyt ovat Suomessa saatu koulutus, erityisesti oman alan peruskoulutus, sekä kielitaito. Maahanmuuttajia pidetään yleisesti ahkerina työntekijöinä. Keskeisimmät ongelmat liittyvät puutteelliseen kielitaitoon. Julkinen sektori on palkannut maahanmuuttajia yksityistä sektoria useammin, samoin isommat pieniä toimipaikkoja yleisemmin. Tärkeimpänä rekrytointitapana työnantajat pitävät maahanmuuttajan oma-aloitteista yhteydenottoa. Helsingin yliopiston Kotkan ja Haminan seudulla tekemä tutkimus korostaa erityisesti venäläisten maahanmuuttajien räätälöidyn täydennyskoulutuksen tarvetta. Alueen venäläiset maahanmuuttajat ovat usein korkeasti koulutettuja, mistä syystä heidän koulutustarpeensa ovat valikoituneita ja alakohtaisia. Tutkimuksen tehneiden Reija Kuhlman- Keskisen ja Päivi Hännikäisen (2003) mukaan seudun koulutustarjonnassa ei ole riittävästi huomioitu maahanmuuttajien korkeaa koulutuspohjaa vaan heille tarjotaan usein pääasiassa suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiseen valmentavaa tai ohjaavaa koulutusta. Akateemisten venäläisten maahanmuuttajien mahdollisuudet suomalaisessa työelämässä riippuvat alakohtaisesta suomen kielen osaamisesta ja korkeatasoisesta ammatillisesta täydennyskoulutuksesta. Tutkijat korostavat, että olisi tärkeää kiinnittää huomiota koulutuksen kehittämiseen mahdollisuuksien mukaan niin, että yhtä aikaa pohdittaisiin sekä maahanmuuttajien että paikallisen yrityselämän yhteisiä osaamis- ja koulutustarpeita. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos selvitti kyselytutkimuksena maahanmuuttajien työssäkäyntiä ja työkykyä sekä vertaili maahanmuuttajien työkykyä kantaväestön kanssa. Keskeinen havainto kiistää kielitaidon kriittisen aseman työllistymisessä. Uuden

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 17 teknologian ja hyvän suunnittelun avulla kielitaidon merkitystä voidaan vähentää entisestään. Erityisesti asiantuntijatyössä toimiminen onnistuu englannin kielellä. Tutkimuksessa todetaan myös, että maahanmuuttajat tarvitsevat työhön perehdyttämistä huomattavasti kantaväestöä enemmän. Perehdyttämistä ei ole kuitenkaan tarjolla riittävästi, osaksi siksi, että se aiheuttaa kustannuksia työnantajalle. (Holm ym. 2008.) Monikulttuuristen työyhteisöjen johtaminen ja kehittäminen tulevat ajankohtaisiksi, kun ulkomaalaistaustaiset lisääntyvät organisaatioissa työtovereina, esimiehinä, alaisina ja asiakkaina. Kilpailtaessa ulkomaisesta osaavasta työvoimasta kulttuurisen monimuotoisuuden huomioiminen kasvattaa merkitystään. Organisaation maine ja varmuus työantajana, hyvä henkilöstöjohtaminen sekä yhdenvertainen kohtelu tulevat olemaan myös ulkomaisen työvoiman työpaikan valinnan kriteerejä. Työpoliittisessa tutkimussarjassa on selvitetty, missä määrin erilaiset välittäjäryhmät voivat auttaa työyhteisöjä parantamaan valmiuksiaan kohdata monikulttuuristumista. Kohderyhmänä olivat Euroopan Unionin EQUAL -hankkeen Monikulttuurisuus voimavarana työyhteisössä (ETMO) - projektissa vuosina 2002 2005 mukana olleet 15 suomalaista organisaatiota ja niissä toimineet työkulttuurin kehittäjäryhmät. Ryhmissä oli yhteensä sata henkilöä, jotka edustivat eri henkilöstöryhmiä kantaväestöstä ja maahanmuuttajista. Ryhmien tavoitteena oli kehittää työyhteisöjen monikulttuurisuutta edistäviä toimintatapoja. Suuri osa tuloksista oli rohkaisevia ja aikaan saatiin muun muassa ilmapiiri- ja asennemuutoksia, uusia perehdytysmenetelmiä, työntekijöiden verkostoitumista ja ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden aktivoitumista. Suvaitsevaisuuden koettiin tukevan monikulttuurisuusasioiden kehittämistä jatkossa. Ongelmaksi nähtiin kuitenkin henkilöstöjohtamisen muuttumattomuus. Erityisesti organisaatioiden johdon toivottiin sitoutuvan monikulttuuristumisen edistämiseen enemmän. Organisaatioiden kanta kulttuurisen monimuotoisuuden merkitykseen tai sen edistämiseen esimerkiksi lainsäädännön ja liiketoiminnan tavoitteiden näkökulmista heijastui vain muutaman organisaation työhön. Monimuotoisuuden johtamista ei pohdittukaan aktiivisesti. Useissa organisaatioissa johto ei osannut esittää selkeitä tavoitteita tai toiveita kehitysryhmien toiminnalle, mikä tutkijoiden mukaan saattoi olla merkki monikulttuurisuusasioiden koettuun vähäiseen merkitykseen. Monikulttuurisuudesta ei näin ollen haettu aktiivisesti hyötyjä tai oppimismahdollisuuksia. (Sippola, Leponiemi & Suutari 2006.) Tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että maahanmuuttajiin liittyvien työelämäasenteiden keskeiset ongelmat ja niiden ratkaisut konkretisoituvat organisaatiotasolla, työpaikan käytännöissä. Havainto korostaa erityisesti esimiesten roolia ja osaamista. 1.3 Työelämän kehittäminen, ikä ja osaamisen siirto Lähimmän vuosikymmenen aikana merkittävä osa suomalaisesta työvoimasta siirtyy eläkkeelle. Eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen ja työssä jatkaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä, mikäli halutaan pitää kiinni esimerkiksi työllisyystavoitteista, työvoiman saatavuudesta tai suurten ikäluokkien hallussaan pitämästä osaamisesta. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että työelämän laatu on keskeisessä asemassa, kun yksilöt pohtivat pysymistä yhtäältä työpaikassa ja toisaalta työelämässä ylipäänsä. Työelämän kehittämiseksi Suomessa on tehty ohjelmallista työtä jo useita vuosikymmeniä.

18 Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus Työelämän ohjelmallinen kehittäminen Suomessa Muuttuva työelämä aiheuttaa paineita osaamiselle, työpaikkojen kilpailukyvylle sekä työhyvinvoinnille. Työpaikkojen käytännön tasolla muutos konkretisoituu usein etenkin joustavuuden erilaisten muotojen tai työssä oppimisen lisäämiseen, esimerkiksi siten, että työntekijöiden toimenkuvia pyritään laajentamaan tai rikastamaan. Työelämän muutos heijastuu myös tarpeena parantaa yritysten kilpailukykyä (tuottavuutta, laatua, työpaikan sisäistä yhteistyötä, innovatiivisuutta). Keinoina ovat muun muassa henkilöstön osaamisen ja aloitteellisuuden lisääminen ja näihin liittyvät työpaikkatasoiset kehittämishankkeet, joissa on käytössä lukuisia keinoja ja menetelmiä. Työelämän kehittämisen perinne Suomessa on vahva. Esimerkiksi vuonna 2005 oli yhtaikaisesti toiminnassa yli kymmenen eri tahojen tai hallinnonalojen organisoimaa työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämiseen tähtäävää ohjelmaa. Näillä on tähdätty muun muassa työurien pidentämiseen ja työssä pysymisen edellytysten paranemiseen (sosiaali- ja terveysministeriön Veto- ja oikeusministeriön Noste-ohjelma), työhyvinvointitoiminnan kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen osaksi työyhteisöjen arkea (valtionkonttorin Kaiku-ohjelma) sekä työelämän muutosten kohtaamisen tutkimiseen ja parhaiden käytäntöjen hahmottamiseen (Työterveyslaitoksen Työelämän muutokset, joustot ja hyvinvointi työssä toimintaohjelma) (Jäppinen 2005). Kansallinen ikäohjelma Ikääntyneiden asema työelämässä oli keskeisenä kehittämiskohteena Kansallisessa ikäohjelmassa, joka toteutettiin vuosina 1998 2002. Valtioneuvoston käynnistämän ohjelman tavoitteena oli parantaa yli 45-vuotiaiden mahdollisuuksia saada töitä ja jaksaa paremmin työelämässä. Ohjelma toteutettiin sosiaali- ja terveysministeriön, työministeriön ja opetusministeriön yhteistyönä, minkä lisäksi mukana olivat kauppa- ja teollisuusministeriö, valtiovarainministeriö, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, Suomen Kuntaliitto, Työterveyslaitos ja eläkeyhtiöt. Ohjelmassa pyrittiin uudistamaan työelämän rakenteita ja lainsäädäntöä sekä järjestämään aiheeseen liittyvää koulutusta ja tutkimusta. Tavoitteita tuettiin viestinnän keinoin. Ohjelman aikana viritettiin laajaa keskustelua ikääntyvän työvoiman asemasta, mahdollisuuksista ja vahvuuksista sekä käynnistettiin useita tutkimus- ja koulutusohjelmia. Lisäksi julkaistiin runsaasti materiaalia mm. ikäjohtamisesta, ikäsyrjinnän vähentämisestä sekä työkyvyn parantamisesta. (Kansallinen ikäohjelma 2002.) Sosiaali- ja terveysministeriön (2002) julkaisemassa loppuraportissa todetaan, että monet ikäohjelman tavoitteet on ylipäänsä saavutettavissa vasta pidemmän ajan kuluessa. Hankkeen seurantatiedoista käy kuitenkin ilmi, että muutosta oli tapahtunut jo hankkeen viisivuotiskaudella. Eläkkeelle siirtymisikä oli koko ohjelma-ajan nousussa ja ikääntyneiden työllisyysaste kohentui keskimääräistä voimakkaammin. Myös ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyys vähentyi. Ohjelman vaikuttavuutta on arvioitu myös ulkoisessa raportissa (Arnkil ym. 2002). Arviointi perustuu ohjelman tuottamaan seuranta- ja arviointiaineistoon sekä arvioitsijan erikseen tekemiin haastatteluihin ja havaintoihin. Lisäksi on hyödynnetty kansainvälisen vertaisarvioinnin yhteydessä koottua aineistoa. Selvityksessä todetaan, että vaikka ohjelman aikana saatiin aikaan rohkaisevia muutoksia ja työelämän parantumista, mittavia läpimurtoja tai kulttuurisia muutoksia ei nähty. Arviointiryhmän kokonaisarvio

Osaamisen merkitys työvoimavarojen turvaamisessa Tutkimuskatsaus 19 Ikäohjelmasta on joka tapauksessa myönteinen. Ohjelma oli mielekäs Suomen tilanteessa, sen aikana saavutettiin positiivisia tuloksia ja siinä oli riittävästi innovatiivisuutta. Lisäksi ohjelmalla arveltiin olevan kantovoimaa jatkoa ajatellen. Keskeisimmät ikääntyneisiin liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan arvioinnin mukaan kadonneet. Varhainen työelämästä poistuminen, alhainen työllisyysaste, työttömien heikko uudelleentyöllistyminen, puutteet työkyvyssä ja osaamisessa, ennakkoluuloiset, kielteiset asenteet ja jopa syrjintä ovat osa suomalaista työelämää ohjelman jälkeenkin. Ikäohjelmaan kohdistuva odotus, että sen tuloksena ikääntyvien työkykyä ylläpitävä toiminta juurtuu yrityksiin, aikuiskoulutus vastaa ikääntyvien tarpeita ja yleinen asenneilmapiiri paranee vastaamaan ikääntyvien tosiasiallisia kykyjä, ei sellaisenaan toteutunut, vaikka näitä asioita eteenpäin vietiinkin. Simo Forss (2004) on arvioinut kansallisten kehitysohjelmien vaikutuksia työssä pysymiseen. Ikäohjelman lisäksi Forss vertailee Työelämän kehitysohjelma TYKEä sekä Työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelmaa, jota tässä yhteydessä ei käsitellä. Kehityshankkeita yhdistävänä pyrkimyksenä on ollut lisätä työhyvinvointia ja työssä viihtymistä sekä näiden kautta ikääntyvien työssä jatkamista. Forssin mukaan kehitysohjelmien myötä on saatu vahvistusta käsitykselle, jonka mukaan työyhteisöillä on tärkeä merkitys työhyvinvoinnin luomisessa. Hyvä yrityskulttuuri on kokonaisuus, jossa hyvä esimiestyö ja kehittynyt johtamiskulttuuri, hyvä työilmapiiri, avoin vuorovaikutus ja tiedonkulku sekä yhteistyö kietoutuvat yhteen. Forss arvioi, että ohjelmilla on saavutettu yrityskulttuurin yleistilan paranemista, mikä vaikuttaa merkittävästi myös ikääntyvien halukkuuteen pysytellä työelämässä entistä pidempään. Tulokset puhuvat Forssin mukaan sen puolesta, että työkulttuuritekijöiden kehittämistä on syytä edelleen jatkaa ja voimistaa. Lisäksi työssä pysymistä edesauttaa hyvinvointia edistävien työmenetelmien, kuten tiimityön paraneminen sekä ikääntyvien merkityksen korostuminen. Sen sijaan ohjelmien vaikutukset työaikoihin, kiireeseen, stressiin ja työn kuormitukseen ulottuivat Forssin (2004) mukaan usein vain näiden asioiden selkeään esiin nostamiseen. Kysymys on tärkeä. Forss muistuttaa, että moni ikääntynyt kokee työnsä henkisesti rasittavaksi, millä on yhteys myös sairastavuuteen. Työssä jaksamista estävät myös heikko koulutustaso ja osallistumishaluttomuus koulutukseen. Forss korostaa, että ikääntyvien koulutuksessa olisi käytettävä juuri heille sopivaa opetustapaa, sillä muuten suuri osa koulutuksesta menee hukkaan. Kehityshankkeissa saadut kokemukset osoittavat, että erityisesti työssä oppiminen on tehokasta. Mikäli ikääntyvä halutaan pitää työmarkkinoilla, on työpaikoilla huolehdittava tämän koulutuksesta työn ääressä, jatkuvasti ja systemaattisesti. Forssin mukaan hankkeissa on saatu paljon toimivia koulutusmenetelmäesimerkkejä. Työtä on kuitenkin edelleen tehtävä erityisesti työelämän laaja-alaisen kehittämisen, ikään liittyvän asennemuutoksen ja ikäjohtamisen kehittämisen aikaansaamiseksi. ESR:n Tavoite 3-ohjelma Vuosina 2000 2006 toteutetussa Euroopan Sosiaalirahasto ESR:n Tavoite 3 ohjelmassa etsittiin, kokeiltiin, tuotettiin ja levitettiin uusia näkökulmia ja hyviä käytäntöjä suomalaiseen työvoima-, elinkeino- ja koulutuspolitiikkaan. Tavoite 3:een liittyi neljä toimintalinjaa, joista toimintalinja 4 liittyy keskeisesti tämän esiselvityksen tavoitteisiin. Toimintalinja 4 on jaettu kolmeen toimenpidekokonaisuuteen, joista 4.1 koros-