Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta"

Transkriptio

1 Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti Johtaja Teppo Rantanen 1

2 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle Nykyinen strategia Strategia on yleisellä tasolla kohdistunut elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta keskeisiin teemoihin. Painopisteet ja tavoitteet ovat kuitenkin jääneet liian yleiselle tasolle, jolloin strategia ei ole antanut riittävällä tavalla suuntaa tekemiselle. Sitoutumisen puute on heikentänyt strategian toteuttamista. Odotukset uudelle strategialle Tiivis, linjaava strategia Kaupungin uusi rooli selkeästi esiin Kaikki strategiset dokumentit samansuuntaisiksi 2

3 Nykyisen strategian keskeisiä onnistumisia ja haasteita 3

4 4

5 Työllisyys Tampereen työttömyystilanne on yksi keskeisimmistä kaupungin haasteista. Vaikka työllisyys on osoittanut vuoden 2016 lopusta elpymisen merkkejä, on kaupungin työttömyysaste yhä korkealla > 15,9 % (helmikuu 2017) Alle 25-vuotiaat työttömät (vuosi-ka) Pitkäaikaistyöttömät (vuosi-ka) Työttömyysaste (vuosi-ka) Helmikuu 2017 Työttömyysaste 15,9 % Pitkäaikaistyöttömien määrä 7639 Nuorisotyöttömien määrä

6 Nuorten työllisyys Nuorten työttömyys on yhä korkealla tasolla ja nuorten pitkäaikaistyöttömyys on nousussa. Nuorten koulutuksen keskeyttämiset ovat olleet kasvussa erityisesti ammatillisessa koulutuksessa. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden sijoittuminen työelämään on heikentynyt. Väestön ikääntyessä nuorten merkitys yhteiskunnallisina toimijoina kasvaa. Nuorten huomioiminen sekä yhteiskuntaan kuuluminen ja osallisuus ovat tulevaisuuden kaupungissa yhä keskeisimpiä tekijöitä. Vuoden 2016 nuorisobarometrin mukaan nuorten tunne suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisesta on heikentynyt. Tunnen kuuluvani suomalaiseen yhteiskuntaan: 2012 Kyllä -vastausten osuus 76 % 2016 Kyllä -vastausten osuus 56 % Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutettu haastattelututkimus, jonka kohteena ovat Suomessa asuvat vuotiaat. 6

7 Tampereen vetovoima Tampereen kansallinen vetovoima on erinomaisella tasolla. Tampere on ykköskaupunki kotimaan matkailussa (2015) ja kongressimatkailijoiden määrä on ollut selkeässä kasvussa. Tampere on myös houkutteleva opiskelukaupunki. 7

8 Tampereen vetovoima Tampereen kansainvälisen kilpailukyvyn, vetovoiman ja saavutettavuuden kehittäminen on ollut kuluneella strategiakaudella haasteellista. Erityisesti lentoliikenteen kehittämisessä ei ole onnistuttu saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Globaali, kaupunkien välinen kilpailu kiristyy tulevaisuudessa. Kilpailussa menestyminen määrittelee yhä enemmän sitä miten elinvoimainen ja hyvinvoiva tulevaisuus Tampereelle on mahdollista rakentaa. 8

9 Yritystoiminta ja yritysympäristöt Kuluneella strategiakaudella on pyritty vahvistaman yritysten synnyn, kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä vahvistavia toimintaympäristöjä. Tampereelle on syntynyt erityisesti teknologialähtöistä uutta yritystoimintaa. Yritykset ovat myös enenevässä määrin hyödyntäneet alueen innovaatioalustoja (mm. Demola, Mediapolis, Kampusareena) Haasteena on, että alueelle ei ole muodostunut ekosysteemiä, joka olisi tukenut alkavia yrityksiä ja niiden kansainvälistymistä. Tulevaisuudessa korostuu ekosysteemipohjainen innovaatiopolitiikka sekä suurten kaupunkien rooli innovaatiotoiminnan vetureina. 9

10 Tulevaisuuden mahdollisuudet ja uhat, joihin uudessa strategiassa tulisi tarttua 10

11 Yhteenveto tulevaisuuden mahdollisuuksista Teknologioiden mahdollistama yritystoiminnan uudistuminen ja palveluiden kehittäminen Tulevaisuuden teknologiat (esim. 3D, robotiikka, analytiikka) mahdollistavat yritystoiminnan uudistumisen ja palveluiden käyttäjälähtöisen kehittämisen > Tampereen profiloituminen tulevaisuuden teknologioiden osaamiskeskuksena ja älykkäiden palveluiden kaupunkina. Kansainvälisesti linkittynyt osaamisekosysteemi vahvistuu Osaamista määrittelee tulevaisuudessa yhä vahvemmin alueen kyky linkittyä globaaleihin verkostoihin. Kansainväliset oppi- ja tutkimuslaitokset luovat pohjaa vetovoimaiselle ja kilpailukykyiselle kaupungille. Maahanmuutto lisääntyy ja monikulttuurisuus kasvaa Maahanmuuttajat ja monikulttuurisuus ovat tulevaisuudessa elinvoima- ja kilpailukykytekijä. Tampereen vetovoima ja kaupungin rooli kansallisen kasvun moottorina vahvistuu Tampereen vetovoimainen rooli mahdollistaa uuden liiketoiminnan synnyttämisen sekä kaupungin ja kaupungin hankkeiden hyödyntämisen uusien innovaatioiden kehitysalustana. 11

12 Yhteenveto tulevaisuuden uhista Tampereen kansainvälinen vetovoima heikentyy Tampere jää syrjään kansainvälisestä kilpailusta, mikä heikentää elinvoimaisen ja hyvinvoivan kaupungin rakentumista. Nuorten osallisuus ja sitoutuminen yhteisöön heikkenee Väestön ikääntyessä nuorten merkitys yhteiskunnallisina toimijoina kasvaa. Nuorten osallisuus yhteiskuntaan eri muodoissaan on yhä kriittisempää. Työttömyyden kasvu ja työmarkkinoiden polarisoituminen Työllisyys on keskeisesti yhteydessä talouden yleiseen kehitykseen. Työelämän murros ja uudenlaiset osaamistarpeet nostavat uhkakuviksi työmarkkinoiden voimakkaan polarisoitumisen sekä pitkäaikaistyöttömyyden kasvun. Koulutus ei vastaa uusiin osaamisvaatimuksiin ja työelämän muuttuviin tarpeisiin Koulutusjärjestelmän kyvyttömyys reagoida muutoksiin vahvistaa työmarkkinoiden polarisoitumista. Aliarvioidaan teknologioiden ja toimintaympäristön nopea muutosvauhti eikä ole kykyä reagoida muutoksiin 12

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulma Uuden valtuuston koulutus 13.-14.6.2017, Vierumäki johtaja Teppo Rantanen Sinä olet digitalisaatio 1 Elinvoiman ja

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat kaupunkiympäristön näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti johtaja Mikko Nurminen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Koonti kyselyjen tuloksista

Koonti kyselyjen tuloksista Koonti kyselyjen tuloksista Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti Tampere-talolla 25.4.2017 1 27.4.2017 Tampereen kaupungin johdolle järjestettiin 25.4.17 yhteinen Tampereen Raadilla toteutettiin

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - hyvinvoinnin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - hyvinvoinnin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - hyvinvoinnin näkökulma Uuden valtuuston koulutus 13-14.6.2017, Vierumäki johtaja Taru Kuosmanen 1 Hyvinvoinnin palvelualue Johtaja Taru Kuosmanen Esikuntatoiminnot

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Kaupunkistrategia Oulu Kaupunginvaltuuston työpaja Kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Kaupunkistrategia Oulu Kaupunginvaltuuston työpaja Kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupunkistrategia Oulu 2026 Kaupunginvaltuuston työpaja 19.10.2017 Kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Maalis- Huhti Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Henkilöstö

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma 21.8.2018 Valmisteluprosessi Vastuu: elinkeinokehittämisen palvelut Yhteisvalmistelu kaupunki, Yrityssalo, Salo IoT Campus kevään ja kesän 2018 aikana Esittely konsernijaostolle

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Helsingin elinkeinopolitiikan painopisteet

Helsingin elinkeinopolitiikan painopisteet Helsingin elinkeinopolitiikan painopisteet 2018-2021 Kansainvälisesti houkutteleva Helsinki Vahvistamme Helsingin kansainvälistä tunnettuutta ja edistämme helsinkiläisen osaamisen vientiä maailmalle. Strategiakauden

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana

Henkilöstö strategisena voimavarana Henkilöstö strategisena voimavarana - henkilöstösuunnitelmat toiminnan tuloksellisuuden tukena Terttu Malo Kirkon koulutuskeskus Henkilöstö strategisena voimavarana - lähtökohta Toimintaympäristöjen muutokset

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin

RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin RAKLIn strategia vastaa toimintaympäristön muutoksiin Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski-Suomeen Jyväskylä 13.1.2016 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Murroskartta Kaupan murros

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS

LAPPI- SOPIMUS LAPPI- SOPIMUS 2018-2021 Arktisesti muotoiltu yhteinen tahtotila Saavutettavuus 21.3.2017 Päivän ohjelma 3/21/2017 Tilaisuuden ohjelma Aika: 21.3.2017 9.30-15.00 Paikka: Rovaniemi, Hotelli Cumulus Pohjanhovi

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund MAAKUNTAINFO Etelä-Pohjanmaa Merja Enlund Sisällysluettelo Dia 3 ja 4: Yleistä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Dia 5 ja 6: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 7-12: Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Dia 13: Väestön

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - kaupunkiympäristön näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - kaupunkiympäristön näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat ja painotukset - kaupunkiympäristön näkökulma Uuden valtuuston koulutus 13.-14.6.2017, Vierumäki johtaja Mikko Nurminen 1 Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja Mikko Nurminen

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n strategia vuosille 2016 2020 Hyväksytty Arenen kevätvuosikokouksessa 17.3.2016

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Kuntastrategia-analyysi. Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa

Kuntastrategia-analyysi. Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa Kuntastrategia-analyysi Uusimaa-ohjelman kickoff tilaisuus Paasitornissa Suunnittelupäällikkö Olli Pekka Hatanpää 25.3.2013 Uudenmaan liitto haluaa entistä vahvemmin ottaa huomioon kuntien omat tavoitteet

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy 10.4.2017 Yritykset, työpaikat,

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä

OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä OSKE-vaikuttajapäivä 9.11.2011 Aluerahoittajan näkemyksiä Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Lahti 2011 Yksi nopeasti kasvavista kaupunkiseuduista, erityisesti korkeakoulutetun väestön osalta Suomen merkittävin

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa

VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa VTT:n arviointi Esitys julkistustilaisuudessa 31.1.2019 Gaia Consulting Oy Mari Hjelt, Solveig Roschier, Tuomas Raivio, Susanna Sepponen, Diane Palmintera, Jenni Mikkola 31.1.2019 31/01/2019 2 Arvioinnin

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen MAAKUNTAINFO Pirkanmaa Leena Tuunanen Sisällysluettelo Dia 1 ja 2: Yleistä Pirkanmaan maakunnasta Dia 3: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 4-5: Pirkanmaan kuntien tunnuslukuja Dia 6: Maakunnan väestörakenne

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen

Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta

Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta Tutkimus- ja innovaationeuvoston visio- ja tiekartta Suomi 2030: Vetovoimaisin ja osaavin kokeilu- ja innovaatioympäristö Suomi on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa elämisen laatu ja yrittämisen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Elinvoimainen Ylivieska 2021

Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu 2010 -luvulla Veijo KAVONIUS Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö 3.2.2010 Aluestrategia 2020 työ Valmistuu

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle

ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

TAMPEREEN TARINA Tekoja ja tarinaa strategia- ja brändiseminaari Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuija Telén

TAMPEREEN TARINA Tekoja ja tarinaa strategia- ja brändiseminaari Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuija Telén TAMPEREEN TARINA Tekoja ja tarinaa strategia- ja brändiseminaari 23.8.2017 Yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuija Telén 1 Mitä? Yhteinen tarina brändilupaus ja pääviestit Kohderyhmät Kohderyhmäkohtaiset

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Minun tulevaisuuden kuntani

Minun tulevaisuuden kuntani Minun tulevaisuuden kuntani Tulevaisuuden kunta -seminaari 20.1.2016 Finlandia-talo Kaupunkien merkityksestä Kaupungistuminen on lähivuosikymmeninä Suomen talouden suurin projekti Osmo Soininvaara ja Mikko

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot