Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010"

Transkriptio

1 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola

2 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita oli noin Kasvu ollut tasaista viime vuosina ( 2007 opiskelijoita oli ) Opiskelijoita eniten Euroopasta ( 5 500) ja Aasiasta (noin 5 000) Määrällisesti eniten ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita opiskeli Helsingin yliopistossa, Haaga-Helia amk:ssa, TKK:ssa, Metropolia amk:ssa, Tampereen yliopistossa ja Keski-Pohjanmaan amk:ssa Myös opiskeluvaihtojen määrä kasvanut ulkomaisia opiskelijoita tuli Suomeen noin ja Suomesta vaihtoon lähti noin opiskelijaa Liikkuvuus oli vilkkainta kauppatieteen alalla yliopistoissa ja yhteiskuntatieteiden-, liiketalouden- ja hallinnon alalla amk:ssa 2

3 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA Osa laajempaa korkeakoulu-uudistusta tavoitteena korkeakoulujen toimintaedellytysten, tutkimus- ja opiskeluympäristöjen sekä kansainvälisen vetovoiman parantaminen Valmisteltiin yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa Linjaa korkeakoulujen kansainvälistymisen suunnan vuosille Lähtökohtana pidetty sitä, että suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä vahvistamalla parannetaan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen laatua 3

4 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMIS- STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET 1. Aidosti kansainvälinen korkeakouluyhteistyö - korkeakoulutus antaa valmiudet työskennellä kansainvälisessä toimintaympäristössä - korkeakoulujen vahvuusalueille keskittyvää vieraskielistä opetusta - kansainvälisen yhteistyön aktiivinen hyödyntäminen - ulkomaisten opettajien, tutkijoiden ja tutkinto-opiskelijoiden määrä nousee vuoteen 2015 mennessä merkittävästi - korkeakoulut kehittyvät aidosti kansainvälisiksi opiskelu- ja työyhteisöiksi - ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita vuonna vieraskielisen opetuksen laatua kehitetään (kielitaito, pedagogiikka) - kaikkiin tutkintoihin sisällytetään kansainvälistymistä tukeva osio 4

5 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMIS- STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET 2. Korkeakoulujen laadun ja vetovoiman lisääminen - kansainvälisesti verkottuneet korkeakoulut tukevat yhteiskunnan kansainvälistymistä, kilpailukykyä ja hyvinvointia - toimivat palvelut tukevat ulkomaisten opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden kiinnittymistä Suomeen - kansainvälisyys otetaan huomioon korkeakoulujen henkilöstöpolitiikassa - henkilökunnan ja opiskelijoiden rekrytointikäytännöt tukevat ulkomaisten hakeutumista suomalaisiin korkeakouluihin 5

6 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMIS- STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET 3. Osaamisen vienti - suomalaiset korkeakoulut ovat kiinnostavia ja luotettavia yhteistyökumppaneita tutkimus-, koulutus- ja kulttuuriyhteistyö lisääntyy - korkeakoulutus ja osaamien on kansallisesti merkittävä vientituote - korkeakouluilla keskeinen rooli osaamisensa markkinoinnissa - lisäarvoa korkeakoulujen yhteistyöstä markkinoinnissa ja osaamisen kehittämisessä 6

7 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMIS- STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET 4. Monikulttuurisen yhteiskunnan tukeminen - korkeakoulut toimivat aktiivisesti monikulttuurisen korkeakouluyhteisön ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi - opiskelijoille ja henkilökunnalle valmiuksia monikulttuurisessa korkeakouluyhteisössä ja yhteiskunnassa - tavoitteena, että maahanmuuttajataustaisten osuus korkeakoulutettavista vastaisi heidän osuuttaan koko väestössä - kotimaisten kielten ja kulttuurin opetusta lisätään korkeakouluissa - työelämään integroitumista tukevia harjoittelukäytäntöjä kehitetään yhdessä työelämän kanssa 7

8 KORKEAKOULUJEN KANSAINVÄLISTYMIS- STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET 5. Globaali vastuu - korkeakoulut osallistuvat globaalien ongelmien ratkaisemiseen opetus- ja tutkimustehtävänsä kautta - kehitysmaiden osaamispohjaa vahvistetaan - lisätään pitkäjänteistä yhteistyötä suomalaisten ja kehitysmaiden korkeakoulujen välillä 8

9 OPISKELIJAVALINTOJEN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISEN KOKONAISUUS: Toisen asteen aikaisen ohjauksen vahvistaminen (mm. henkilökohtaiset jatko- opiskelu- ja urasuunnitelmat, opinto-ohjauksen lisääminen, kaikki ohjaavat - asenne) Korkeakouluopintojen rakenteen kehittäminen (mm. hakeminen laajempiin kokonaisuuksiin) Haku- ja valintaprosessin kehittäminen (mm. korkeakoulujen yhteinen hakuja valintajärjestelmä, ensimmäistä paikkaa hakevat valitaan erikseen, korkeakoulujen sisäisiä ja niiden välisiä siirtymiä helpotetaan ) Opintoprosessien tehostaminen ja opiskelukyvyn parantaminen (mm. mahdollisuus suorittaa opinnot tavoiteajassa, opiskelijan hyvinvoinnin tukeminen) 9

10 OPISKELIJAVALINTOJEN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET Korkeakoulut ovat vastuussa opiskelijavalinnoista Tavoitteena houkutella motivoituneita ja lahjakkaita opiskelijoita, joilla edellytykset korkeakouluopinnoissa menestymiseen Opiskelijavalintaprosessin sujuvuus ja tehokkuus tärkeä vetovoimaan vaikuttava tekijä kilpailtaessa lahjakkaista ulkomaisista opiskelijoista Muuhun kuin suomen- tai ruotsinkieliseen koulutukseen hakevalta voidaan edellyttää kansainvälisen maksullisen testin suorittamista (yliopistolaki 8, ammattikorkeakoululaki 26 ) Korkeakoulujen kv-strategiassa suositeltu olemassa olevien, kansainvälisesti tunnettujen testien hyödyntämistä 10

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA 2010-2015 27.5.2010 2 Kajaanin ammattikorkeakoulun kansainvälisen toiminnan strategia pohjautuu Opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiaan

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen

Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013. 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen kehittäminen vuoteen 2013 29.3.2011 Ilmari Hyvönen Opiskelijavalintojen uudistaminen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisryhmän suositukset syksyltä 2009 Opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

27 May Olli Oamkilainen 1

27 May Olli Oamkilainen 1 27 May Olli Oamkilainen 1 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Sessio: Maahanmuuttajien valmentaminen ammattikorkeakouluopintoihin Session puhujat klo 13.00 13.10

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä

Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Kv-opiskelijahaku murroksessa yhteistyötä ja toimivia käytäntöjä etsimässä Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät Vaasa 9.5.2017 Riikka Vanhanen, FINNIPS-verkoston koordinaattori Aiheet Haku

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät

Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät Korkeakouluopintoihin kiinnittyminen yksilön ja yhteisön asia Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät University connecting people? Campus

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa jo olevien ulkomaalaisten pääsy korkeakoulutukseen

Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa jo olevien ulkomaalaisten pääsy korkeakoulutukseen MAAHANMUUTON TULEVAISUUS 2020-strategian valmistelu, Keskustelutilaisuus kansainvälisistä korkeakouluopiskelijoista Keskustelun pääkysymykset: Kansainväliset korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat ja Suomessa

Lisätiedot

Kansainvälinen tradenomi

Kansainvälinen tradenomi Kansainvälinen tradenomi Liiketalouden kehittämispäivät 7.11.2012 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Tulevaisuuden työelämä Globaali toimintaympäristö Muutos

Lisätiedot

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua 6.6.2011 Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua Tampereen yliopiston tavoitteena on olla vuonna 2015 kansainvälisesti vetovoimainen ja arvostettu opiskelu, opetus ja tutkimusyhteisö.

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

Alustava ehdotus amk tuloksellisuusrahoituksen kriteereistä ja mitoista

Alustava ehdotus amk tuloksellisuusrahoituksen kriteereistä ja mitoista KOTA-AMKOTA seminaari Helsinki 13 14.11.2008 Kari Korhonen Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖ/Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto/korkeakoulu- ja tiedeyksikkö/kari Korhonen /1. Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuusrahoituksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena

Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Diaarinro OKM/41/010/2017

Diaarinro OKM/41/010/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiouudistus@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa 24.1.2018 päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys "Korkeakoulujen alueellisessa tehtävässä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Maahanmuuttajat korkeakouluissa

Maahanmuuttajat korkeakouluissa Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Korkeakoulutus kuuluu kaikille!

Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen

Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Korkeakoulujen kv-kevätpäivät Kaisu Piiroinen Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 10.5.2017 Kaisu Piiroinen 1 2 3 4 http://uutismaailma.com/wpcontent/uploads/2016/03/vok-raportti_21.03.2016.pdf 5 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI suvaitsevaisuus rohkeus oikeudenmukaisuus vastuullisuus MAAILMANKANSALAINEN aktiivisuus terve itsetunto avoimuus muutosvalmius RAAHEN OPETUSTOIMI Kansainvälisyysstrategia

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe. syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Infotilaisuus opinto-ohjaajille 30.8.2019 Marko Borodavkin & Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi

Menestyvät yliopistot. Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Menestyvät yliopistot Elinkeinoelämän näkemyksiä yliopistojen kehittämiseksi ja menestyksen saavuttamiseksi Laadukkaat yliopistot tärkeä kilpailukykytekijä Elinkeinoelämälle ja koko Suomelle laadukas ja

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Ulkomailla suoritettujen tutkintojen pätevöitymiskoulutusten haasteet ja hyvät käytännöt Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa hanke 16.05.2019 KV-Kevätpäivät Aikataulu Esittäytyminen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 5.10.2017 Johanna Auvinen, Suunnittelija TAMKin Hakijapalvelut Sisältö

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset?

Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Miltä näyttävät tänään yliopistojen opiskelijavalintojen arvioinnissa 2002 tehdyt suositukset? Sirpa Moitus Projektisuunnittelija, KKA Teknillinen korkeakoulu 21.9.2009 Yliopistojen opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen tilanne: II vaihe hakijamaksut sekä kaksois- ja yhteistutkinnot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen tilanne: II vaihe hakijamaksut sekä kaksois- ja yhteistutkinnot Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen tilanne: II vaihe hakijamaksut sekä kaksois- ja yhteistutkinnot Ilmari Hyvönen 29.8.2014 Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintoja uudistamalla

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, OKM:n tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa Kiinaan pyöreän pöydän

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Vaasan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Avoimuus eri näkemyksille Vahva yleissivistys

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Jukka Lerkkanen

Jukka Lerkkanen Jukka Lerkkanen 31.8.2018 27.8.2018 1 Tarve Yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmä uudistuu siten, että vuonna 2018 opiskelijavalinnoissa pääsääntöisesti luovutaan pitkää etukäteisvalmistelua vaativista

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut. Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen II vaihe ja hakijamaksut Ilmari Hyvönen 29.4.2014 Opiskelijavalintauudistus: hallitusohjelma, KESU, I vaihe Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin

Lisätiedot

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN

Lisätiedot

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara

Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio. Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara Tähtäimessä Kiina 8:30 10:00, sessio Opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara 23.5.2012 Kiina ja Suomi, opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteet OKM:n hallinnonalan toimijoiden yhteistyö ja verkottuminen suhteessa

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 7.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen valinnoissa: tilastoja Miksi opiskelijavalintoja

Lisätiedot

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 3.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke

Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke VALOPE 2018 Helsinki Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke Opetusneuvos Sanna Hirsivaara Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto

AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto AMK-valintakoe syksyn 2019 yhteishaussa ja Ammattikorkeakouluun.fi -sivusto Avoin webinaari 17.5.2019 Marko Borodavkin, Kirsi Talman ja Susanna Lepola www.ammattikorkeakouluun.fi Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lahden työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Yhteisen määritelmän muodostaminen yleissivistykselle

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari

Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI -seminaari Yhteenveto Johtaja Hannu Sirén 1. Työryhmien keskustelun tiivistys ja keskeiset huomiot 2. Jatkotyö kärkihankemaailmassa

Lisätiedot

AMKEn hallituksen puheenjohtaja Leena Linnainmaan puhe Ammatillinen koulutus on asiakkaitaan varten AMKEpäivillä Helsingissä

AMKEn hallituksen puheenjohtaja Leena Linnainmaan puhe Ammatillinen koulutus on asiakkaitaan varten AMKEpäivillä Helsingissä 1 AMKEn hallituksen puheenjohtaja Leena Linnainmaan puhe Ammatillinen koulutus on asiakkaitaan varten 13.3.2019 AMKEpäivillä Helsingissä Hyvät AMKEpäivien osallistujat, Eduskuntavaaleihin on aikaa 32 päivää.

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön

Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön Kohti nykyistä selkeämpiä korkeakoulujen opiskelijavalintoja ylioppilastutkinto käyttöön Johanna Moisio, HT, opetusneuvos Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 1 Faktoja korkeakoulujen opiskelijavalinnoista

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE

INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE LEVÓN-INSTITUUTTI INTENSIIVIKURSSIN HYÖDYT KORKEAKOULULLE Miia Mäntylä 22.5.2012 Selvityksen taustaa ja menetelmiä CIMOn tilauksesta Toteutettiin 11/2011 3/2012 Toteuttajana Vaasan yliopisto, Levón-instituutti

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Työelämä muuttuu pitääkö opetuksen muuttua?

Työelämä muuttuu pitääkö opetuksen muuttua? Työelämä muuttuu pitääkö opetuksen muuttua? Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK VIII Valtakunnalliset Lukiopäivät 2-3.11.2011 Esityksen sisältö Miten elinkeinoelämä menestyy ja muuttuu

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN, OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö, ammattikorkeakoulun ylläpitäjä ja

Lisätiedot