ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LINNUSTOSELVITYS

Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 20.8.2012 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LINNUSTOSELVITYS

ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 20.8.2012 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Satu Laitinen Raino Kukkonen Raaseporin Gumbölebergetin tuulivoimapuistoalueen pesimälinnustoselvitys ja kevätmuutonseuranta Kuikkapari Storträskillä Viite 82142499 Ramboll Niemenkatu 73 15140 Lahti www.ramboll.fi

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 1 2.1 Alueen yleiskuvaus 1 2.2 Menetelmät 2 2.3 Tulokset 4 2.3.1 Lajiston yleistarkastelu 4 2.3.2 Huomionarvoiset pesimälajit 5 2.3.3 Huomionarvoisten lajien tarkastelu 7 3. KEVÄTMUUTONSEURANTA 11 3.1 Menetelmät 11 3.2 Tulokset 12 3.2.1 Muutontarkkailu Gumbölebergetillä 12 3.2.2 Lepäilijälaskennat 12 4. JOHTOPÄÄTÖKSET 13 4.1 Hankkeen vaikutukset alueen suojelullisesti merkittäviin pesimälintuihin 13 4.1.1 Tavi 13 4.1.2 Telkkä 13 4.1.3 Metso 13 4.1.4 Teeri 13 4.1.5 Pyy 14 4.1.6 Kuikka 14 4.1.7 Kurki 14 4.1.8 Rantasipi 14 4.1.9 Kehrääjä 14 4.1.10 Palokärki 15 4.1.11 Kangaskiuru 15 4.1.12 Sirittäjä 15 4.2 Hankkeen vaikutukset muuttomatkalla oleviin lintuihin 15 4.2.1 Muuttavat linnut 15 4.2.2 Lepäilevät linnut 16 4.2.3 Merikotka 16 4.3 Yhteenveto hankkeen linnustovaikutuksista 17 LIITTEET Liite 1. Pesimälinnustoaineistot Liite 2. Selvitysalueella havaitut pesimälajit Liite 3. Kevätmuutonseuranta-aineistot Liite 4. Kurkien muutonseuranta

1 1. JOHDANTO Tämä pesimälinnustoselvitys ja kevätmuutonseuranta on tehty täydentämään Ramboll Finland Oy:n tekemää ympäristöselvitystä (2012), joka koskee Ilmatar Raasepori Oy:n Raaseporin Gumbölebergetin tuulivoimahanketta. Alustavasti hankealueella ollaan suunnittelemassa viittä 2 MW:n tuulivoimalaa, joiden napakorkeus on noin 100 metriä maan pinnasta ja roottorin halkaisija noin 90-100 metriä. Linnustoselvityksen tarkoituksena oli selvittää hankealueella pesivää sekä alueen läpi muuttavaa lajistoa. Selvityksessä keskityttiin erityisesti uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin lajeihin (Rassi ym. 2010), EU:n lintudirektiivin I-liitteessä mainittuihin lajeihin (Neuvoston direktiivi 79/409/ETY) ja Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeihin (Leivo ym. 2002). Selvitys on tehty Ilmatar Raasepori Oy:n tilauksesta yhteistyönä ja sen on laatinut FM, biologi ja luontokartoittajaopiskelija Satu Laitinen Ramboll Finland Oy:stä. Selvitys on tehty yhteistyönä Silvestris Luontoselvitys Oy:n kanssa, joka on tarkastanut tekstin ja jolta ovat peräisin yleistiedot seudun luontoarvoista ja lintupopulaatioista sekä osa lajikohtaisista tiedoista. Kurkimuutonseurannan on toteuttanut firma Lotta Lindholm / Silvestris Luontoselvitys Oy. 2. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2.1 Alueen yleiskuvaus Hankealueen koko on noin 213 hehtaaria ja se sijaitsee kantatie nro 52:n varrella noin 15 kilometriä Tammisaaresta Perniöön päin (kuva 1-1). Hankealue on suurimmaksi osaksi metsätalouskäytössä. Alueella sijaitseva Gumböleberget on melko laaja yhtenäinen kallioalue, jolla kasvaa harvaa ikääntynyttä männikköä ja jolla on siellä täällä pieniä luonnontilaisia rämelaikkuja. Gumbölebergetiä ympäröivän alueen metsätyypit ovat suurimmaksi osaksi kuivan, kuivahkon ja tuoreen kankaan männiköitä ja mänty-kuusisekametsiä. Varttunutta kuusikkoa on hieman Gumbölebergetin pohjoisrinteessä sekä alueen itäosassa. Metsät ovat pääosin harvennettua eri-ikäistä talousmetsää. Avohakkuita on muutama. Hankealueen vesistöistä Storträsk on melko karu, kirkasvetinen järvi, ja Lillträsk ja molemmat Småträskenit suoreunaisia lampia. Alueen lounaisosassa on linkkimasto ja Gumbölebergetin itäpuolella kaksi metsäautotietä. Aluetta ympäröivät talousmetsät ja Svenskbyn peltoaukea. Gumbölebergetin alue on osa suurta metsäylänköaluetta, joka ulottuu koillisessa Raaseporin Pohjan alueille, pohjoisessa Kiskoon ja lounaassa Tenholaan saakka. Ylänköalue on suurilta osin kallioalueiden, kangasmetsien ja kalliojärvien muodostamaa mosaiikkia. Alueella sijaitsee myös luonnonsuojelualueita sekä Natura-alueita. Alueen laajuudella yhtenäisenä metsäalueena on paikallisesti suurta merkitystä monelle eliölajille. Gumböleberget sijaitsee ylänköalueen lounaisrajalla. Gumbölebergetistä lounaaseen, noin 2-3 km päässä, sijaitsee merenrannikko, missä muun muassa Gretarbyfjärden ja lahdet Gretarbyviken, Lindöviken sekä Heimlax. Pohja-Kisko metsäylänköalue kuuluu Suomen tärkeisiin lintualueisiin (FINIBA). FINIBA-alueet (Finnish Important Bird Areas) on valittu Suomen ympäristökeskuksen ja lintujärjestö BirdLife Suomen toteuttaman kartoituksen perusteella. Tavoitteena on löytää linnuston suojelulle tärkeitä alueita, säilyttää ne linnuille soveliaina sekä seurata linnuston ja elinympäristöjen muutoksia. FI- NIBA ei ole suojeluohjelma. Kartoitusalueen lähellä olevat merenlahtialueet Lindöviken-Heimlax kuuluvat, paitsi FINIBA-alueisiin, myös lintuvesiensuojeluohjelmaan sekä Natura-alueisiin. Rehevät lahdet keräävät syksyisin runsaasti muutossa olevia merihanhia.

2 Kuva 1-1. Hankealueen sijainti ja rajaus. 2.2 Menetelmät Gumbölebergetin pesimälinnustoa selvitettiin kahdella käynnillä 23.5. ja 6.6. Laskennat toteutettiin kartoituslaskentaohjeita (Koskimies & Väisänen 1988) soveltaen kulkemalla selvitysalue molemmilla kerroilla läpi kiinnittäen erityistä huomiota suunniteltujen voimaloiden ja huoltoteiden läheisyyteen. Pesinnäksi tulkittiin mm. laulava koiras, varoitteleva tai ruokaa kantava koiras tai naaras, reviirikahakka sekä nähty pesä tai poikue. Lisäksi suunniteltujen voimaloiden paikoilla sekä viidessä muussa pisteessä toteutettiin 23.5. pistelaskennat parimäärätiheyksien arvioimiseksi ja jotta lajien esiintyvyydestä eri puolilla aluetta ja eri biotoopeissa saataisiin käsitys. Pistelaskennassa havainnoidaan lintuja tietystä pisteestä tasan viiden minuutin ajan ja kirjataan ylös kaikki havaitut parit erikseen 50 metrin säteen sisä- ja ulkopuolelta. Pareiksi laskettiin nähty tai kuultu koiras tai naaras, pari, poikue tai pesä. Havainnoista laskettiin kullekin lajille tiheysarviot käyttäen lajikohtaisia kuuluvuuskertoimia (mm. Väisänen ym. 1998) ja Järvisen kaavaa (Järvinen 1978). Pistelaskentapaikat on esitetty kuvassa 2-1. Laskennat suoritettiin aamulla noin kello neljän ja kymmenen välillä poutaisella, vähätuulisella säällä. Selvitysalueella sijaitseva Storträsk sekä pienemmät lammet kartoitettiin vesilintujen pistelaskennalla. Lisäksi molemmilla kartoituskerroilla käytiin kuuntelemassa yölaulajia. Yökuuntelut keskitettiin Gumbölebergetin mäntyvaltaisille alueille, koska seudulla tiedetään pesivän kehrääjiä. Aineistoa täydennettiin alueella tehdyn liito-oravakartoituksen (huhtikuu), muuttolintuseurannan (huhti-toukokuu), alkukesän lepakkokartoituksen (kesäkuu) ja kasvillisuusselvityksen (heinäkuu) aikana tehdyillä lintuhavainnoilla. Silvestris Luontoselvitys Oy:ltä saatiin tietoa seudulla pesivistä huomionarvoisista lajeista ja Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta ja Uudenmaan ELYkeskukselta kysyttiin tietoja alueella mahdollisesti pesivistä petolinnuista.

Kuva 2-1. Gumbölebergetin pesimälinnustoselvityksen pistelaskentapaikat ja kevätmuuttoseurannan tarkkailupaikat. 3

4 2.3 Tulokset 2.3.1 Lajiston yleistarkastelu Pistelaskentojen perusteella selvitysalueen keskimääräinen linnustotiheys on 160 paria/km² (liite 1). Kokonaistiheys jää alle keskimääräisen eteläsuomalaisen lintutiheyden (yli 200 paria/km²), mikä ainakin osittain selittyy selvitysalueella runsaana esiintyvillä kuivilla ja karuilla metsätyypeillä ja voimakkailla metsänhoitotoimenpiteillä. Tiheydet ovat keskimäärin alhaisempia kalliomänniköissä ja mäntykankailla (137 paria/km²) ja korkeampia seka- ja kuusimetsien alueella (183 paria/km²). Usean laskentapisteen läheisyydessä kuitenkin esiintyi alueen maaston vaihtelevuuden vuoksi useampaa biotooppia eikä lajisto pisteiden välillä siksi eroa niin paljon toisistaan kuin se todennäköisesti "puhtaissa" biotoopeissa eroaisi. Runsaimpia lajeja ovat peippo (39 paria/km²), talitiainen (34 paria/km²), metsäkirvinen (16 paria/km²), pajulintu (14 paria/km²) ja hippiäinen (12 paria/km²). Paritiheyksiä on tarkasteltava suuntaa-antavina, johtuen mm. käytetystä laskentakaavasta, laskentapisteiden suhteellisen alhaisesta määrästä ja eri lajien lauluaktiivisuudesta laskentahetkellä. Eri puolilla selvitysaluetta, myös kalliomänniköissä ja mäntykankailla, pesivät metsien yleislajit peippo, talitiainen, metsäkirvinen, pajulintu, kirjosieppo sekä havumetsiä suosivat laulurastas ja töyhtötiainen. Kuusikoissa ja havupuuvaltaisissa sekametsissä, joita alueella on Gumbölebergetiä ympäröivillä rinteillä sekä alueen itäosassa, pesii lisäksi useita pareja hippiäisiä, punarintoja, vihervarpusia, tiltaltteja, sepelkyyhkyjä, punakylkirastaita, rautiaisia ja kuusitiaisia. Lehtimetsien lajeja on alueella vähemmän metsien havupuuvaltaisuudesta johtuen. Mustarastas, sinitiainen, sirittäjä ja lehtokurppa, jotka suosivat lehti- ja sekametsiä, pesivät alueella harvalukuisina sekametsiköissä. Hakkuaukkojen ympäristöissä on hernekerttujen ja keltasirkkujen reviirejä ja yhden hakkuuaukon keskelle jätetyssä suuressa haavassa pesi ilmeisesti naakkapari. Todennäköisesti alueen pesimälajistoon kuuluvat myös mm. kalliomännikössä varoitellut käpytikka sekä käki, jonka molemmat sukupuolet ääntelivät alueella. Selvitysalueella tavattiin kaksi männiköissä ja mäntyvaltaisissa metsissä pesimään erikoistunutta lajia, kehrääjä ja kangaskiuru. Alkukesän tyyninä öinä kehrääjäkoiraat kuuluttavat reviirejään kuuluvalla surinalla, ja Gumbölebergetin kalliomänniköstä löytyi yökuuntelujen yhteydessä ainakin kaksi, mahdollisesti kolme kehrääjäreviiriä. Kangaskiurukoiras lauloi toukokuun alussa muutontarkkailun aikana kalliomännikössä ja pari liikuskeli tuolloin myös muutontarkkailupisteen lähellä. Kangaskiurun laulukausi loppuu aikaisin, jonka jälkeen laji on hiljainen, eikä lajista saatu havaintoja kartoituslaskentojen aikana. Kasvillisuusselvityksen yhteydessä heinäkuussa kuitenkin havaittiin kalliomännikössä liikuskeleva kangaskiurupoikue. Kanalinnuista alueen pesimälajistoon kuuluvat teeri ja pyy. Muutamia hajallaan soidintavia teerikukkoja oli äänessä toukokuun lopussa Gumbölebergetin kalliomännikössä ja sen ympäristössä ja alueella on runsaasti teerien jätöksiä. Teeri ei muodosta parisiteitä, vaan koiraiden keväisen ryhmäsoitimen jälkeen naaraat hajaantuvat maastoon munimaan ilman koiraita. Varsinaisesta ryhmäsoitimesta ei saatu alueelta havaintoja ja teeren pääasiallinen soidinkausi onkin aiemmin keväällä. Pyystä saatiin kaksi näköhavaintoa, Gumbölebergetin pohjoisrinteen kuusikosta ja selvitysalueen kaakkoisosan kuusitaimikosta. Lisäksi Gumbölebergetin kallioalueelta löytyi parista kohtaa hieman metson talvenaikaisia jätöksiä. Muita havaintoja metsosta ei kuitenkaan tehty eikä metson pesiminen alueella ole varmaa. Lisäksi metsien pesimälajeista voidaan mainita iäkkäitä metsiä suosivat palokärki, kulorastas ja puukiipijä. Palokärki liikuskeli alueella jokaisen käynnin yhteydessä ja rummutti kelomännyssä kallioalueen eteläosassa toukokuun lopussa, joten se todennäköisesti myös pesii alueella. Kulorastas on tyypillisesti valoisien männiköiden laji, jonka maastopoikue liikkui kesäkuun alussa Gumbölebergetin itäpuolisessa mäntyvaltaisessa metsässä ja yksi yksilö varoitteli järven pohjoispuolen kallioalueella. Puukiipijä pesii niin havu-, seka- kuin lehtimetsissä, mutta tarvitsee iäkkäitä ja kuolevia puita ravinnonhakuun ja pesimiseen. Selvitysalueella havaittiin kesäkuun alussa lauleskeleva koiras Gumbölebergetin itäpuolisessa varttuneessa sekametsässä sekä pohjoisjyrkänteen alaosan ikääntyneessä kuusikossa.

5 Vesi- ja kosteikkolintuja pesii alueella useita lajeja. Storträskillä, Lillträskillä sekä Småträskeneillä pesi telkkäpari ja kaikissa kolmessa vesistössä oli naaraan kanssa uivia poikasia kesäkuun alussa. Storträskillä pesi lisäksi kahdesta kolmeen paria kalalokkeja sekä rantasipipari. Storträskillä oleskeli pysyvästi myös kuikkapari, mutta pesintään viittaavia havaintoja ei tehty. Småträskeneillä oli kesäkuun alussa tavipoikue naaraan kanssa sekä kurkipari, joiden poikasista saatiin havainto myöhemmin lepakkokartoituksen yhteydessä. Lisäksi Småträskeneillä varoitteli metsäviklo, jonka pesä todennäköisesti oli lampien läheisyydessä. Kaikkiaan selvitysalueella havaittiin 45 lintulajia (liite 2), joista 41 voidaan tulkita pesiväksi ja joista metson, kuikan, korpin ja käpylintulajin pesiminen alueella on mahdollista mutta epävarmaa. Kaksi korppia ja käpylintuja havaittiin vain ylilentävänä, metsosta ei saatu havaintoja jätösten lisäksi ja järvellä oleskeleva kuikkapari ei osoittanut merkkejä pesinnästä. Havaittuun lajistoon ja arvioituun parien runsauteen alueella vaikuttaa luultavasti mm. kartoituksen ajankohta. Esimerkiksi aikaiset pesijät, kuten pöllöt, tiaiset ja tikat, eivät touko-kesäkuussa usein laula enää aktiivisesti, jolloin ne jäävät helpommin huomaamatta kuin aktiivisesti laulavat lajit. 2.3.2 Huomionarvoiset pesimälajit Havaituista lajeista 12 kuuluu eri suojeluluokituksiin (taulukko 1). Valtakunnallisesti uhanalaisiksi arvioituja lajeja (Rassi ym. 2010) ei selvitysalueella havaittu, mutta metso on arvioitu alueellisesti uhanalaiseksi hemiboreaalisella lounaisen rannikkomaan vyöhykkeellä, johon selvitysalue kuuluu. Lisäksi metso, teeri, rantasipi ja sirittäjä on arvioitu valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi lajeiksi. Ne eivät ole uhanalaisia, mutta uhanalaisuuden ehtojen täyttyminen on lähellä tai todennäköistä. EU:n lintudirektiivin I-liitteessä lueteltuja lajeja tavattiin alueella kahdeksan: metso, teeri, pyy, kuikka, kurki, kehrääjä, palokärki ja kangaskiuru. Suomen kansainvälisen linnustonsuojelun erityisvastuulajeiksi (EVA) luokiteltuja lajeja havaittiin viisi: tavi, telkkä, metso, teeri ja rantasipi. EVA-lajien Euroopan laajuisesta kannasta vähintään 15 % pesii Suomessa ja kannan säilyttämisestä Suomella on erityisvastuu. Luonnonsuojeluasetuksessa mainittuja lajeja ei havaittu. Kartta huomionarvoisten lajien reviireistä on esitetty kuvassa 2-2. Pöllöjä tai päiväpetolintuja ei havaittu selvitysalueella pesimälinnustoselvityksen yhteydessä. Kurkimuutonseurannan aikana saatiin havaintoja alueen yllä kaartelevasta merikotkasta ja paikallisen lintuharrastajan mukaan merikotka on nähty alueella usein (ks. liite 4). Selvitysalueen ympäristössä on SYKE:ltä saatujen tietojen mukaan kolme merikotkan pesäpaikkaa, jotka kaikki ovat neljän-viiden kilometrin päässä selvitysalueesta. Luonnontieteellisen keskusmuseon petolinturekisterin tiedoissa on kaksi huuhkajan pesintää, joista viimeisin 1980-luvulta. Taulukko 1. Selvitysalueella havaitut eri suojeluluokituksissa mainitut lajit. Laji Runsausarvio alueella, paria Uhanalaisuus Direktiivilaji Erityisvastuulaji Tavi 1 x Telkkä 3 x Metso* 1? NT, RT x x Teeri 2-3 NT x x Pyy 2-3 x Kuikka* 1 x Kurki 1 x Rantasipi 1 NT x Kehrääjä 2-3 x Palokärki 1 x Kangaskiuru 1-2 x Sirittäjä 1 NT *pesiminen alueella epävarmaa

Kuva 2-2. Huomionarvoisten pesimälajien reviirien suuntaa-antavat sijainnit. 6

7 2.3.3 Huomionarvoisten lajien tarkastelu Tavi (Anas crecca), EVA Tavi on runsaslukuinen ja koko maassa pesivä sorsalintu, joka kelpuuttaa pesimäympäristökseen lähes kaikenlaiset vesistöt saaristosta pikkulampiin. Pesimäkanta Suomessa vaihtelee voimakkaasti ympäristön laadun mukaan. Tiheimmillään kanta on Pohjois-Suomessa. Laji pystyy reagoimaan nopeasti ympäristönsä muutoksiin ja valitsee pesimäympäristökseen kosteikkoja, joista saa tarpeeksi suojaa ja ravintoa. Suotuisaa on myös, että järven lähettyvillä on suojaisaa metsää, minne pesä rakennetaan, ja että kulku veden ääreen voi tapahtua poikasille mahdollisimman turvallisella tavalla. Metsäylänköalueella on runsaasti pieniä ja suojaisia järviä ja kosteikkoja missä tavi viihtyy. Pesiviä pareja on todettu olevan alueella kiitettävästi. Myös yksittäisiä pesiviä pareja on havaittu muualla Tenholan alueella. Selvitysalueella havaittiin tavinaaras poikueen kanssa Småträskeneillä, jotka ovat suorantaisia pieniä lampia hoidetun talousmetsän keskellä. Telkkä (Bucephala clangula), EVA Telkkä on tavin tapaan runsaslukuinen ja koko maassa yleinen laji. Pareista suurin osa pesii karuissa vesistöissä, mutta myös rehevämmät vedet ovat mieluista pesimäympäristöä. Pesä on kolossa tai pöntössä, joka voi olla kaukanakin vesistöstä. Telkkä on pohjoinen pesimälaji ja Suomessa pesiikin yli 45 % Euroopan telkkäkannasta. Pohja-Kisko-ylänköalueella pesii runsaasti telkkiä alueen monissa pienissä järvissä ja ympäröivät suojaisat metsät tarjoavat kuten taville myös telkälle sopivia pesimäpaikkoja. Pesiviä telkkiä on myös muualla Tenholan alueella. Parittelun jälkeen koiraat kerääntyvät parviin oleskelemaan merenlahdille, kuten Lindö- ja Gretarbyvikenille. Selvitysalueella havaittiin kesäkuun alussa yhteensä kolme telkkäpoikuetta, Storträskillä, Lillträskillä ja Småträskeneillä kullakin yksi. Poikashavaintomäärä kuvastaa telkän runsautta pesimäaikana Suomessa. Metso (Tetrao urogallus), NT, RT, D, EVA Metsoa tavataan lähes koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Sen kanta on pysynyt melko vakaana parin viimeisen vuosikymmenen ajan, kannan taannuttua sitä ennen noin 70 % 1960- ja 1990-lukujen välisenä aikana. Lajin vähenemisen syynä on ollut etenkin ikääntyneiden metsien määrän väheneminen ja laajojen metsäalueiden pirstoutuminen. Elinympäristönään metso suosii ikääntyneitä, monipuolisia, melko laaja-alaisia ja yhtenäisiä havumetsiä, jossa on soidinkumpareita ja runsaasti varvikkoa. Pohjan metsäylängöt ovat tunnetusti yksi Etelä-Suomen merkittäviä metsojen elinympäristöjä. Ylänköalue on myös yhteydessä Perniön Näsen kartanon mailla sijaitsevaan vanhaan soidinpaikkaan, joka on Gumbölebergetin lähin tunnettu soidinpaikka. Gumbölebergetin mahdolliset metsot eivät suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkaan käy Näsen mailla soimassa. Metso on paikkauskollinen lintu ja erittäin herkkä elinympäristönsä muutoksiin. Metso on luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi lajiksi sekä alueellisesti uhanalaiseksi suuressa osassa Etelä- ja Länsi-Suomea. Lisäksi metso on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja kuuluu Suomen erityisvastuulajeihin. Selvitysalueella Gumbölebergetin kalliomännikössä havaittiin parissa kohtaa hieman metson jätöksiä, mutta systemaattisesti hakomapuita ei selvityksen yhteydessä kartoitettu. Muita havaintoja lajista ei saatu eikä metson pesimisestä selvitysalueella ole varmuutta. Tulokset eivät viittaa siihen, että kallioalueella olisi metson soidinreviiriä, vaikkakin alue saattaa kuulua metson elinympäristöön, mahdollisesti päiväreviiriin. Teeri (Lyrurus tetrix), NT, D, EVA Teeri on metson tapaan havumetsävyöhykkeen laji ja sen levinneisyys Suomessa ulottuu lähes koko maahan Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Sen kannankehitys on ollut samansuuntaista kuin metsolla, kannan pienennyttyä 1990-luvulle asti voimakkaasti ja pysyttyä siitä lähtien melko vakaana. Teeri suosii nuorempia ja aukkoisempia metsiä kuin metso: soidenlaiteita sekä peltojen ja hakkuuaukeiden reunuksia. Kannan pienenemisen syyksi on esitetty mm. teeren talviaikaisina ruokailupaikkoina käyttämien koivikoiden vähenemistä sekä metsästystä. Myös ojitukset vaikuttavat kantaan. Varsinkin vanhat teerikukot ovat hyvin paikkauskollisia soidinreviirilleen, mutta

8 teeri ei ole yhtä herkkä ympäristönsä muutoksiin kuin metso. Teeri on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi ja on metson tapaan EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja Suomen erityisvastuulaji. Metsäylänköalue on teerelle tärkeää elinympäristöä, jossa se on laajasti havaittu, mutta koska se suosii avoimia soidinpaikkoja, sen elinympäristö ei ole kokonaan sidottu ylänköalueen metsiin. Ylänköalueella on havaittu runsaasti yksittäisiä soivia kukkoja, mutta myös suurempia soitimia (soidinkeskuksia) on todettu olevan. Selvitysalueella havaittiin toukokuun lopussa useita yksittäin pulisevia teerikukkoja ja runsaasti teeren jätöksiä etenkin kalliomännikön reunamilla. Havainnot eivät viittaa suurempaan soitimeen. Arvio selvitysalueelta on kahdesta kolmeen paria, vaikka pari ei teeren kohdalla ole ryhmäsoitimen vuoksi täsmällinen ilmaus. Pyy (Tetrastes bonasia), D Pyy on kuusikoiden laji ja sen levinneisyys Suomessa noudattelee kuusen pohjoisrajaa. Pyy suosii elinympäristönään tiheitä metsiä, joista löytyy tarpeeksi suojaavaa aluskasvillisuutta sekä lehtipuita ruokailuun. Pyyn kanta on pienentynyt 1900-luvun loppupuolella kuten muidenkin metsäkanalintujen, kannan pysyttyä vakaana viimeiset pari vuosikymmentä. Vähenemisen syyksi on arveltu mm. tehokkaita metsienhoitotoimenpiteitä, joilla on siivottu pyiden suosimat tiheiköt. Pyykoiraan elinympäristö on yleensä suppea, vain muutaman hehtaarin kokoa, jonka takia se on herkkä muutoksille elinympäristössään. Pyy ei muodosta teeren ja metson tapaan soidinkeskuksia vaan houkuttelee naaraan elinalueelleen vihellyksellä. Laji on runsaslukuinen Pohja-Kiskon metsäylänköalueella. Gumbölebergetin mäntyvaltaiset talousmetsät eivät houkuttele lajia ja sen viihtyvyys Gumbölebergetin alueella on pitkälti kiinni tiheikköjen säilymisestä. Lajille tärkeitä ovat varsinkin pohjoispuolen kuusikot, jotka laskevat kohti järviä ja kosteikkoja. Selvitysalueella havaittiin huhtikuussa pyypari Gumbölebergetin pohjoisrinteen kuusikossa sekä kesäkuussa yksittäinen lintu alueen kaakkoisosan kuusitaimikossa. Parimääräarvio alueelta on kahdesta kolmeen paria. Kuikka (Gavia arctica), D Kuikka on havumetsävyöhykkeen ja arktisen alueen laji ja Suomessa sen levinneisyys yltää aivan pohjoiseen asti. Runsaslukuisin kuikka on Järvi-Suomen suurissa runsassaarisissa vesistöissä. Kuikka pesii yleensä kirkasvetisillä karuilla järvillä, jotka ovat tarpeeksi suuria mahdollistaakseen kuikan tarvitseman pitkän nousukiidon. Kuikan kanta on ollut vakaa viimeiset vuosikymmenet. Nuoret kuikat voivat pariutua ja hakea oman reviirinsä jopa vuosia ennen pesimisen aloittamista. Selvitysalueen karulla Storträskillä oleskeli kuikkapari huhtikuusta lähtien ilmeisen pysyvästi, mutta pesintään viittaavaa toimintaa ei havaittu. Toinen tai molemmat linnuista kävivät mahdollisesti kalastamassa läheisellä merenlahdella, koska muutonseurannan yhteydessä havaittiin useita kertoja kuikkalinnun lentävän Gumbölebergetin yli lounaaseen päin ja takaisin. Lähialueiden runsaimmat kuikkaesiintymät ovat merenlahdella Lindövikenissä, sekä muuton että pesimäkauden aikana. Saattaa olla että lähialueiden järvien kuikat tulevat lahteen kalastamaan, kuten Storträsketin kuikkapari. Pesivät yksilöt kalastavat kuitenkin lähes aina pesimäjärvellään. Metsäylängön monessa kirkasvetisessä järvessä pesii kuikkia yleisesti, joten Storträsket ei ole ainut pesintään soveltuva järvi. Yksittäiselläkin järvellä on lajille kuitenkin suuri merkitys, varsinkin kun pariskunta ei välttämättä pesi joka vuosi ja kun pesii, on tavallista, että vain yksi poikasista selviytyy. Kurki (Grus grus), D Kurki pesii lähes koko maassa pohjoisinta Tunturi-Lappia lukuun ottamatta, kannan ollessa runsaimmillaan maan eteläpuoliskossa. Kurkikannan kasvu on ollut voimakasta parin viime vuosikymmenen aikana ja ajanut kurjen pesimään perinteisten pesimäympäristöjen, soiden ja rantaluhtien, lisäksi enenevässä määrin myös erilaisiin pieniin kosteikoihin ja ruovikoihin. Selvitysalueen lähiseudulla liikkuu sekä pesiviä että pesimättömiä kurkiyksilöitä, mutta ei runsaasti. Metsäylänköalueella, missä ihmisen liikehdintä on vähäistä, on yksilöitä enemmän. Yksittäisetkin paikalliset hyväksi todetut suoalueet ovat arvokkaita, varsinkin kun paikka paikoin pesintään soveltuvat rauhalliset suot ovat vähissä. Selvitysalueen pienillä suorantaisilla lammilla, Småträskeneillä, tavattiin pesivä kurkipari, jolla oli kesäkuussa kaksi poikasta.

9 Rantasipi (Actitis hypoleucos), NT, EVA Myös rantasipin levinneisyys ulottuu koko maahan. Kanta on ollut viime aikoina laskusuunnassa ja viimeisimmässä uhanalaistarkastelussa laji siirrettiin elinvoimaisista silmälläpidettävien joukkoon. Rantasipi on karujen järven- ja joenrantojen laji ja pesii yleisesti metsäylänköalueen karuilla järvillä, mutta myös joillakin yksittäisillä lähellä olevilla merenlahdilla. Karujen vesistöjen vähentyessä Etelä-Suomessa ovat yksittäisetkin pesintään soveltuvat vesialueet arvokkaita lajin lisääntymisen kannalta. Selvitysalueella havaittiin kiivaasti varoitteleva lintu Storträskin etelärannalla, mikä viittaa lähistöllä olevaan pesään. Kehrääjä (Caprimulgus europaeus), D Kehrääjä on Etelä-Suomen harvalukuinen pesimälaji, joka suosii harvapuustoisia mäntykankaita ja kalliomänniköitä. Kehrääjät ovat hyönteissyöjiä ja liikkuvat öisin, jolloin laji voidaan havaita koiraiden surisevasta soidinäänestä. Kehrääjä saalistaa lennossa ja voi jäädä ilmaan lekuttelemaan ja väijymään mahdollista saalista. Kehrääjäkannan arvioitiin taantuneen 1980-luvulla ja laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Uusimmassa lintuatlaskartoituksessa kehrääjän levinneisyyden kuitenkin todettiin kasvaneen edellisestä kartoituksesta huomattavasti ja lajin kanta on jälleen arvioitu elinvoimaiseksi. Kehrääjiä pesii Suomessa noin 4000 paria. Gumböleberget ja alueet sen lähiympäristössä ovat kehrääjälle hyvin soveliasta pesimäaluetta ja paikka paikoin kehrääjiä on todettu olevan tiheäänkin Tenholan alueella. Sama koskee metsäylänköaluetta, missä yksilöitä on ollut pienelläkin alueella useita. Gumböleberget soveltuu pesimiseen vieressä olevien kosteikkoalueiden takia erityisen hyvin. Hyönteissyöjänä kehrääjä löytää tällaiselta alueelta hyvin ravintoa. Laji on herkkä muutoksille elinympäristössään, varsinkin ihmistoiminnan lisääntymiselle. Gumbölebergetin harvaa männikköä kasvavalla kallioalueella havaittiin yökuuntelujen yhteydessä kahdesta kolmeen kehrääjäreviiriä. Palokärki (Dryocopus martius), D Palokärki on Suomessa yleinen pesimälaji pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kanta on kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana 1900-luvulla tapahtuneen taantumisen jälkeen, minkä arvellaan johtuvan mm. lajin sopeutumisesta pesimään ihmisasutuksen läheisyydessä. Laji ei ole kovin arka, mutta kannan säilyminen vaatii sille suotuisaa puustoa. Palokärki suosii ikääntyneitä metsiä, joissa on tarpeeksi paksuja puita pesäkolon kaivertamiseen. Kolo on yleensä männyssä tai haavassa. Linnun elinympäristö saattaa olla usean neliökilometrin laajuinen alue, missä se etsii ravintoa, esimerkiksi muurahaisia, sekä maasta että puiden rungoista. Pohja-Kisko-alueen metsäylängöillä pesii runsaasti palokärkiä. Vaikka laji on paikkauskollinen, se saattaa myös vaeltaa aika ajoin, ja varsinkin nuoret yksilöt liikkuvat laajemmilla alueilla. Gumbölebergetin kallioalueen eteläosassa palokärkikoiras rummutti mäntykelossa toukokuun lopulla, minkä lisäksi koiraan laulua kuului kallioalueen ympäristössä sekä muuttolintutarkkailun että pesimälinnustoselvityksen aikana, joten palokärjen voi tulkita pesivän selvitysalueella. Kangaskiuru (Lullula arborea), D Kangaskiuru on kehrääjän tapaan Etelä-Suomen valoisissa männiköissä harvalukuisena esiintyvä laji. Suotuisia elinympäristöjä ovat etenkin Hanko-Raasepori-Lohja-Kirkkonummi-alueiden harjumaat ja kallioalueet. Lajin havaitsee helposti sen laulukaudella pehmeästi pulppuavasta laulusta, jota koiras usein esittää lennossa pitkiäkin aikoja yhteen menoon ja nousee tällöin korkealle, jopa sataan metriin. Laji laulaa myös öisin. Kangaskiurukanta taantui Suomessa 1900-luvun loppupuoliskolla ja luokiteltiin silmälläpidettäväksi edellisessä uhanalaistarkastelussa vuonna 2000, mutta laji on sen jälkeen runsastunut voimakkaasti ja kanta on nyt arvioitu elinvoimaiseksi. Tällä hetkellä pesivän kannan arvioidaan olevan 4000-7000 (Valkama ym. 2011). Pohja-Kiskoylänköalueet ovat lajille mieluisaa elinympäristöä, vaikka yksilöt pesivät sielläkin kohtalaisen harvakseltaan. Muutontarkkailun yhteydessä havaittiin yhtenä päivänä toukokuun alussa Gumbölebergetin kalliomännikössä laulava kangaskiurukoiras, joka liikuskeli naaraan kanssa myös muutontarkkailupisteen lähellä. Laji lopettaa laulamisen usein jo toukokuun alussa eikä lajista pesimälinnustoselvityksen yhteydessä saatu havaintoja, mutta kasvillisuusselvityksen yhteydessä heinäkuussa havaittiin kalliomännikössä liikuskeleva kangaskiurupoikue.

10 Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix), NT Sirittäjän levinneisyys kattaa maan etelä- ja keskiosan lajin runsastuttua 1900-luvulla voimakkaasti. Sittemmin 1990-luvun alusta lähtien kanta on pienentynyt noin 60 % ja laji on luokiteltu uusimmassa uhanalaisarvioinnissa silmälläpidettäväksi. Taantumisen syytä ei tiedetä, mutta sen arvellaan johtuvan ongelmista lajin talvehtimisalueella Afrikassa. Sirittäjä viihtyy lehti- ja sekametsissä, etenkin kuusikoissa, joissa kasvaa koivua sekapuuna. Selvitysalueella havaittiin kesäkuun alussa yksi laulava koiras varttuneessa sekametsässä alueen eteläosassa. Sirittäjän on todettu pesivän muuallakin Pohja-Kisko-järviylänköalueella, vaikkei tiheästi. Kuiva ja kallioinen kangasmaa ei houkuttele lintua. Joitakin havaintoja voi myös tehdä rannikkoalueen lehtimetsissä. Laji ei ole kuitenkaan paikallisesti runsaslukuinen. Kuva 2-3. Gumbölebergetin kalliomännikköä, joka on mm. kehrääjän ja kangaskiurun elinympäristöä.

11 3. KEVÄTMUUTONSEURANTA 3.1 Menetelmät Lintujen kevätmuuttoa seurattiin Gumbölebergetin etelärinteellä (pisteet STG ja STG2, kuva 2-1) kolmena päivänä, 24.4., 25.4. sekä 3.5. Seurantapäivät valittiin aikataulun puitteissa siten, että sää oli mahdollisimman kirkas ja poutainen. Apuvälineinä käytettiin kaukoputkea ja kiikareita. Muutontarkkailupaikat valittiin siten, että niiltä oli mahdollisimman hyvä näkyvyys etelään päin sektorille kaakko-lounas; molemmissa pisteissä oli kauempana idässä, lännessä ja pohjoisessa puita peittämässä näkyvyyttä. Ylös kirjattiin kaikki havaitut linnut paikallisiksi tulkittuja varpuslintuja ja lokkeja lukuunottamatta. Lisäksi jokaisen seurantapäivän päätteeksi käytiin tarkastamassa lähialueen kolmelta isolta peltoaukealta muutolla levähtävät linnut pisteestä, josta oli kaukoputken ja kiikarien avulla mahdollisimman hyvä näkyvyys kyseiselle peltoaukiolle (kuva 3-1). Muutonseuranta tehtiin yhteistyössä Silvestris Luontoselvitys Oy:n kanssa, jolta saatiin tietoja seudulla levähtävien lintujen kerääntymispaikoista ja joka vastasi tarkemmasta seurannasta kurkien muuton osalta 21.-22.4. (liite 4). Kuva 3-1. Kevätmuutonseurannan lepäilijälaskentapisteet.

12 3.2 Tulokset 3.2.1 Muutontarkkailu Gumbölebergetillä Havaittu muutto Gumbölebergetin yli oli vähäistä. Kurkien ja varpuslintujen muuttoa oli hieman joko suoraan Gumbölebergetin yli tai aivan sen vierestä. Havaitut muuttoparvet olivat kuitenkin pieniä; suurimmassa kurkiparvessa oli kymmenen lintua. Melko kaukana etelän suunnalla nähtiin merikotka kerran liitämässä sekä hiirihaukkoja useita kertoja yksittäin ja kaksittain lekuttelemassa ja kaartelemassa. Molemmat lajit olivat luultavasti paikallisia, samoin useaan kertaan edestakaisin Gumbölebergetin yli lentänyt kuikkalintu sekä etelästä idän suuntaan kääntynyt koskelopari. Merkittävissä määrin muuttoa ei havaittu, eikä parin kilometrin päässä lähimmästä merenlahdesta sijaitseva Gumböleberget tiettävästi osu päämuuttoreittien varrelle. Tarkkailuun käytetty aika, kolmena päivänä yhteensä noin kymmenen tuntia, on hyvin lyhyt suhteutettuna lintujen muuttokauteen, joka pääosin sijoittuu maaliskuun lopun ja toukokuun lopun väliseen aikaan. Tarkkailuun käytetyt päivät eivät myöskään olleet välttämättä otollisimmat muuton kannalta, ja etenkin viimeisenä päivänä 3.5. viileä luoteistuuli pysäytti muuton täysin. Näkyvyys tarkkailupaikoilta oli paras etelän suuntaan, mutta idän tai lännen puolelta paikan ohittaneista muuttajista jäi osa todennäköisesti havaitsematta. Erillisen kurkimuutonseurannan aikana huhtikuun lopulla havaittiin noin 70 yksilön kurkiaura Gumbölebergetin päällä ottamassa korkeutta sekä noin 35 yksilön kurkiaura lentämässä kohti koillista viereisen Svenskbyn peltoaukean yllä. Myöskään kurkimuutonseurannan perusteella merkittävää keväänaikaista muuttoa Gumbölebergetin yli ei tapahdu, joskaan seuranta-ajankohta ei osunut kurkien päämuuttopäiviin. 3.2.2 Lepäilijälaskennat Muuton aikaisia lepäilijöitä oli lähiseudun pelloilla jonkin verran. Pelloilta kirjattiin ylös kaikki nähdyt yksilöt laulavia kiuruja lukuun ottamatta, joten aineistossa todennäköisesti on mukana paljon paikallisia lintuja. Osa linnuista jäi kumpareiden, metsän tms. esteiden taakse katveeseen. Suurimmat lajikohtaiset yksilömäärät olivat 24.4. Fastarbyssä noin 400 kalalokkia ja noin 100 naurulokkia. Lokkien päämuuttokausi on huhtikuun lopussa jo ohi, joten suurin osa pelloilla ruokailevista lokeista oli luultavasti paikallisia. Myös yksittäinen, luultavasti sekin paikallinen, selkälokki havaittiin Fastarbyssä 24.4. Merkittävimmät lepäilijähavainnot olivat Fastarbyssä 24.4 lokkien joukossa ruokailleet noin 60 kapustarintaa ja 3.5. 12 kuovia. Kapustarinta pesii Keski- ja Pohjois-Suomessa soilla ja tuntureilla ja kerääntyy muuttoaikana jokisuistoihin ja pelloille. Kuovi on peltojen ja avosoiden lintu, joka on viime aikoina vähentynyt etenkin Etelä-Suomessa. Laulujoutsenia oli 25.4. Kuustossa kaksi ja Svenskbyssä kolme yksilöä ja ne olivat mahdollisesti vielä matkaansa jatkavia. Kaikki havaitut kurjet liikkuivat pareittain ja olivat siten todennäköisesti paikallisia. Kaikkien pelloilla havaittujen varpuslintujen (naakka, varis, västäräkki, räkättirastas) sekä sepelkyyhkyjen päämuuttokausi on huhti-toukokuun vaihteessa ohi ja yksilöt olivat siten todennäköisesti lähistöllä pesiviä. Useita yksilöitä töyhtöhyyppiä liikkui jokaisella pellolla lähes jokaisella laskentakerralla, mutta töyhtöhyyppä on yksi aikaisimmista muuttolinnuista ja nähdyt yksilöt melko varmasti paikalla pesiviä. Lista eri suojeluluokituksissa mainituista lepäilijöistä on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Huomionarvoisten lajien lepäilijähavainnot. Laji Suurin havaittu yksilömäärä Suojeluluokitus Laulujoutsen 3 D, EVA Kurki 2 D Kapustarinta 60 D Kuovi 12 EVA Naurulokki 100 NT Selkälokki 1 VU, EVA

13 4. JOHTOPÄÄTÖKSET Gumbölebergetin suunniteltu viiden tuulivoimalan tuulipuisto sijoittuu eteläsuomalaiseen maisemaan, jossa vuorottelevat karut kalliot, rehevämmät painanteet ja pienet vesistöt. Alueen linnusto koostuu pääosin tyypillisistä havumetsien lajeista. Merkittäviä lajikeskittymiä alueella ei ole. Myöskään Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen lintujen ei havaittu alueella pesivän, mutta muita suojelullisesti merkittäviä lintuja, eli Valtakunnallisessa Uhanalaismietinnössä mainittuja, EU:n Lintudirektiivin liitteen I lajeja ja Suomen kansallisia erityisvastuulajeja havaittiin yhteensä 12. Tuulivoimaloiden aiheuttamat linnustovaikutukset jaetaan yleensä rakentamisen aikaisiin ja käytön aikaisiin. Rakentamisen aikaisista vaikutuksista merkittävimmät ovat maaston, eli lintujen pesimäympäristön raivaus ja ihmisaktiviteetista aiheutuva lisääntynyt häiriö. Käytön aikaisista vaikutuksista tärkeimmät linnustoon vaikuttavat tekijät ovat mahdollinen liikenteen lisääntyminen huoltoteillä ja ennen kaikkea lintujen riski törmätä tuulivoimalan roottorin lapoihin. Lintujen törmäysriski vaihtelee lajeittain ja lajiryhmittäin huomattavasti muun muassa lajin lentotavan ja käyttäytymisen mukaan. Seuraavassa tarkastellaan hankkeen linnustovaikutuksia tarkemmin. 4.1 Hankkeen vaikutukset alueen suojelullisesti merkittäviin pesimälintuihin 4.1.1 Tavi Tavi kuuluu Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin. Se on maamme yleisimpiä sorsalintuja, levittäytynyt koko maahan, ja viihtyy erilaisissa elinympäristöissä metsäojista ja kosteikoista suurempien järvien luhtarannoille. Laji viihtyy pääasiassa vesistöjen tuntumassa, eikä pesimäaikanaan liiku kovin laajalti, joten törmäysriski on hyvin pieni. Hankkeella ei ole vaikutusta tavin pesimäkantaan. 4.1.2 Telkkä Telkän Euroopan pesimäkannasta yli puolet lisääntyy Suomessa, ja laji kuuluukin Suomen kansainvälisiin erityisvastuulajeihin. Telkkä on tavin ja sinisorsan ohella maamme runsaslukuisimpia vesilintuja ja on levittäytynyt kaikenlaisiin vesistöihin. Tuulivoimaloiden rakentamisella on vain vähäisiä vaikutuksia telkälle, ja ne rajoittuvat lähinnä mahdollisten pesäpuiden kaatamiseen voimaloiden paikkoja raivattaessa. Laji viihtyy suurimmaksi osaksi vesistöjen tuntumassa. Törmäysriski valmiisiin tuulivoimaloihin siten on pieni ja rajoittuu lähinnä lyhyeen aikaan, jolloin telkkä etsii sopivaa pesäkoloa ja voi lennellä kauempanakin vesistöistä. Valtaosa telkistä pesii kuitenkin vesistöjen rannoille ripustettuihin pönttöihin, joten törmäysriski on vähäinen. Sitä voidaan tarvittaessa edelleen pienentää tarjoamalla telkälle pesäpönttöjä alueen vesistöjen rannoille. Hankkeen merkitys telkän pesimäkannalle on vähäinen. 4.1.3 Metso Metso on havumetsissä elävä suurikokoinen kanalintu, jonka kannat etenkin eteläisessä Suomessa ovat taantuneet ja ovat nykyisin melko harvat. Metso tulisikin ottaa huomioon maankäyttöä suunniteltaessa. Hankealueella metso on vähälukuinen ja vain merkkejä metson todennäköisesti talviaikaisesta esiintymisestä havaittiin. Metso viihtyy yhtenäisessä metsäympäristössä, eikä mielellään ylitä suuria aukeita alueita. Näin ollen törmäysriski tuulivoimaloiden roottorin lapoihin on vähäinen. Merkittävintä haittaa tuulipuiston rakentaminen voi aiheuttaa metsolle, mikäli sen soidinpaikalla tehdään rakentamistoimenpiteitä tai soidinpaikan ympäristöä muutetaan. Gumbölebergetin alueella ei kuitenkaan sijaitse metson soidinpaikkaa. Hankkeen vaikutukset metsokantaan voidaankin arvioida vähäisiksi. 4.1.4 Teeri Teeri on maamme kanalinnuista runsaslukuisin, mutta kannan taantumisen takia se on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Laji on kuitenkin eteläisessäkin Suomessa tavallinen pesimälintu. Pesimäaikana laji on melko piilotteleva ja viihtyy pääasiassa maassa. Mahdollinen törmäysriski onkin suurempi talvisin, jolloin teeriparvet liikkuvat enemmän. Teeret viihtyvät kuitenkin talviaikana koivikoissa, joissa niille on ravintoa havumetsiä enemmän, eivätkä yleensä lennä kovin korkealla. Tästä syystä törmäysriski mäntyvaltaisella hankealueella on arvioitavissa pieneksi. Koska alueella

14 ei myöskään sijaitse teeren soidinkenttää, joka voisi hankkeesta häiriintyä, voidaan hankkeen vaikutukset teerikantaan arvioida vähäisiksi. 4.1.5 Pyy Pyy on kuusikkoisten metsien yleinen pesimälaji, joka tiukasti karttaa avoimien alueiden ylittämistä. Siten pyyn törmäysriski tuulivoimaloiden lapoihin on käytännössä olematon. Hankkeen vaikutukset painottuvatkin voimaloiden rakentamisesta aiheutuviin pesimäympäristön muutoksiin. Suunnitellut voimalat on kuitenkin suunniteltu rakennettavan pääosin mäntyvaltaisille kallioalueille, joilla pyy ei viihdy. Toisaalta laji saattaa jopa hyötyä hankkeesta, kun rakentamispaikkojen raivausalueitten reunoille kasvaa lehtipuuvesakkoa, joka on pyyn mieluisinta ravinnonhankintaympäristöä. Alueen pyykantaan kohdistuvat vaikutukset voidaan arvioida vähäisiksi. 4.1.6 Kuikka Kuikka on vesielämään sopeutunut lintu, joka on lennossakin vauhdikas, mutta ei kapeiden siipiensä takia kykene nopeisiin käännöksiin. Kuikkalinnut ovatkin esimerkiksi vesilintuja ja hanhia herkempiä törmäämään tuulivoimaloiden lapoihin. Kuikka munii vain yhdestä kahteen munaa kesässä ja sen jälkeläistuotto perustuukin linnun pitkäikäisyyteen. Siten pesimäikäisen linnun menehtyminen vaikuttaa lajin populaatioon enemmän kuin esimerkiksi jopa kymmenen poikasta kerrallaan saavien vesilintujen. Pesimäaikaan kuikat ovat yleensä hyvin paikallisia, mutta aikuiset linnut voivat käydä ravinnonhankinnassa kaukanakin pesimäjärvestä poikasten ollessa vielä lentokyvyttömiä. Gumbölebergetin hankealueen pohjoispuolella sijaitsevalla Storträskillä havaittiin kuikkapari, jonka ei kuitenkaan havaittu pesivän. Kuikat eivät pesi muutaman ensimmäisen elinvuotensa aikana, mutta kun pariside on muodostettu, pari etsii sopivan pesimäpaikan ja varaa sen itselleen. Luultavasti Storträskin kuikat olivat juuri tällainen nuoripari. Storträskin kuikkien havaittiin käyvän säännöllisesti merellä ravinnonhaussa. Niiden lentoreitti merelle kulki suunnitellun tuulipuiston läpi siten, että linnut nousivat järveltä Gumbölebergetin päältä, ottivat korkeutta sen eteläpuolella ja jatkoivat kaakkoon, luultavasti Pohjanpitäjänlahdelle. Tämän perusteella kuikan törmäysriski kolmeen Gumbölebergetille suunniteltuun voimalaan on kohtalainen. Hankkeen vaikutukset kuikkakantaan voidaan arvioida paikallisesti kohtalaisiksi, mutta koska pesiviä pareja arvioidaan olevan Suomessa 11 000 13 000 ja lajin pesimäkanta luokitellaan vakaaksi, voidaan vaikutukset populaatiotasolla arvioida vähäisiksi. 4.1.7 Kurki Kurki on viime vuosikymmeninä runsastunut voimakkaasti ja pesii nykyisin soiden lisäksi rannoilla ja jopa hakkuuaukioilla. Kurki on suurikokoinen lintu, eikä erityisen taitava lentäjä, mutta kurkien on silti havaittu osaavan kiertää tuulivoimalat. Törmäysriski voidaan siis arvioida vähäiseksi. Kurki ei ole myöskään erityisen herkkä häiriöille, ja hankkeen vaikutukset kurkikannalle voidaan arvioida vähäisiksi. 4.1.8 Rantasipi Rantasipi on maassamme yleinen, mutta viime vuosina taantunut kahlaaja, joka viihtyy koko elämänsä, ehkä muuttomatkoja lukuun ottamatta, vesistöjen äärellä. Pesimäaikaan laji pysyttelee elinpiirillään, eikä yleensä poistu kovin kauaksi vesistöstä. Gumbölebergetin hankkeessa suunnitellut tuulivoimalat eivät sijoitu vesistön välittömään läheisyyteen. Hankkeella ei siten todennäköisesti ole vaikutusta rantasipin pesimäkantaan. 4.1.9 Kehrääjä Kehrääjä on pöllöjen ohella Suomen linnuston ainoa varsinainen yölintu, joka ei päiväsaikaan ole käytännössä lainkaan aktiivinen. Laji pesii kalliomänniköissä, mielellään lähellä vesistöjä, joiden tuntumassa se saalistaa yöperhosia ja muita hyönteisiä. Kehrääjä on melko taitava lentäjä, ja sillä on hyvä näkö, joten pimeäaktiivisuudesta huolimatta törmäysriski tuulivoimaloihin ei ole kovin korkea. Laji saalistaa kuitenkin joskus hyvinkin korkealla ilmassa, joten törmäysriski on olemassa. Kuitenkin suurempi riski kehrääjälle on elinympäristön muutos, sillä laji on kohtuullisen herkkä häiriöille, ja yleensä tuulivoimalat pyritään rakentamaan korkeille kallioisille paikoille, jossa kehrääjän pesäpaikkakin usein sijaitsee. Myös melu saattaa aiheuttaa häiriötä kehrääjälle. Kehrääjän tapa laskeutua öisin tielle lepäämään on myös lisännyt lajin kuolleisuutta, sillä kehrääjä ei ole kovin taitava väistämään autoja. Tiestön lisääminen saattaakin vaikuttaa kehrääjäkantaan jopa itse tuulivoimaloita enemmän. Toisaalta huoltoteiden liikennemäärät öisin ovat todennäköisesti hyvin vähäisiä. Etelä-Suomen kalliomänniköt ovat kehrääjän mieliympäristöä, ja hankealueella pesii useita pareja kehrääjiä. Paikallisesti hankkeen vaikutukset kehrääjäkantaan voidaan kuiten-

15 kin arvioida korkeintaan kohtalaisiksi. Lajin kanta maassamme arvioidaan vakaaksi ja kehrääjä on viime aikoina paikoin jopa runsastunut. Populaatiotasolla vaikutukset voidaankin arvioida vähäisiksi. 4.1.10 Palokärki Tikkojemme suurimman, palokärjen, kanta on viime aikoina jopa runsastunut, sillä aiemmin erämaan asukkaana tunnettu laji on tottunut pesimään myös ihmisasutuksen lähistöllä, jossa pesäpaikkoja ja ravintoa on tarjolla. Käyttäytymiseltään laji on kuitenkin edelleen melko vahvasti sitoutunut metsäympäristöön, ja karttaa yleensä suurten aukeiden alueiden ylittämistä. Yleensä laji ei myöskään lennä kovin korkealla, joten törmäysriski tuulivoimaloihin voidaan arvioida vähäiseksi. Suurikokoisena laji tarvitsee kovertamaansa pesäkoloa varten melko järeitä puita, joten tuulipuiston vaikutukset painottuvat lähinnä rakentamisen aikaiseen maaston raivaukseen, mikäli suuria puita joudutaan kaatamaan. Hankealueen kalliomänniköt ovat kuitenkin pääsääntöisesti kitukasvuisia ja palokärjen pesäpuiksi sopimattomia, joten kaiken kaikkiaan vaikutukset palokärjen pesimäkantaan voidaan arvioida vähäisiksi. 4.1.11 Kangaskiuru Kangaskiuru on kalliomännikköjen ja puoliavoimien metsien harvalukuinen pesimälaji, jonka kanta on kuitenkin viime vuosina runsastunut pitkän aallonpohjan jälkeen. Kanta on tiheimmillään eteläisessä Suomessa, ja hankealueella pesii yhdestä kahteen paria kangaskiuruja. Laji ei ole kovin herkkä elinympäristön muutoksille, vaan saattaa jopa hyötyä esimerkiksi metsän avauksesta, sillä kangaskiuru viihtyy hiekkakuoppien laitamilla ja jopa hakkuuaukeilla. Siten hankkeen vaikutukset pesiville kangaskiuruille rajoittuvatkin pääasiassa törmäysriskiin tuulivoimaloiden lapoihin. Kangaskiuru voi laululentonsa aikana nousta hyvinkin korkealle, joten törmäyksen vaara on todellinen. Hankkeella voi olla vähäistä vaikutusta kangaskiurun paikalliseen pesimäkantaan, mutta populaatiotasolla vaikutus voidaan arvioida vähäiseksi. 4.1.12 Sirittäjä Sirittäjän pesimäkanta on viime vuosikymmeninä taantunut voimakkaasti, luultavasti talvehtimisalueilla ja muuttomatkan varrella tapahtuneiden muutosten takia. Laji on kuitenkin edelleen tavallinen pesimälintu eteläisessä Suomessa. Hankealueella laji ei ole kuitenkaan kovin runsaslukuinen, sillä sirittäjä viihtyy rehevissä ja korkeapuustoisissa lehti- ja sekametsissä, jollaisia alueella on melko vähän. Kun laji yleensä pysyttelee tiiviisti lehvästön sisällä eikä lentele korkealla taivaalla, ei törmäysriskiä käytännössä ole, eikä ei lajiin kohdistu hankkeesta merkittäviä vaikutuksia. 4.2 Hankkeen vaikutukset muuttomatkalla oleviin lintuihin 4.2.1 Muuttavat linnut Lintujen muuttoreitin seuraavat yleensä rannikon, vesistöreittien ja suurten peltoaukeiden muodostamia johtolinjoja. Etenkin kurjet, petolinnut ja varpuslinnut seuraavat johtolinjoja, jolloin muutto voi keskittyä paikallisestikin hyvin pienelle alueelle. Etelä-Suomen tärkeimpiä muuton kerääjiä etenkin syksyisin on Hankoniemi, jossa voi havaita runsasta muuttoa myös keväisin, ja jonka tyvellä hankealuekin sijaitsee. Muuton solmukohdat sijaitsevat kuitenkin enimmäkseen Hankoniemen kärjessä ja vaikka sopivissa olosuhteissa muuttavia lintuja voi hankealueellakin nähdä kohtalaisen runsaasti, ei Gumböleberget kuitenkaan sijoitu minkään erityisen hyvän johtolinjan varteen, mistä osaltaan kertoo myös selvityksessä havaittu melko vähäinen muuttavien lintujen määrä. Isokokoisista linnuista petolintujen suurimmat muuttajamäärät nähdään usein aivan rannikon tuntumassa, ja jo muutamia kilometrejä sisämaan puolella määrät ovat selvästi pienempiä, mikä pätee myös Gumbölebergetin tapauksessa. Merkittävin hankealueen kautta muuttava laji onkin kurki. Viime vuosina runsastuneen kurjen kevät- ja syysmuuttoreitit vaihtelevat tuuliolosuhteiden mukaan vuosittain. Yleensä keväisin Suomeen muuttavat kurjet saapuvat mantereelle Hankoniemen ja Helsingin välisellä alueella. Syksyisin kurkiparvien poistumisreitti vaihtelee vieläkin enemmän, mutta suurimmat muutot nähdään yleensä Turun ja Kirkkonummen välisellä alueella. Kurjen muutto ei siis yleensä seuraa kovin tiukasti perinteisiä johtolinjoja. Niinpä on todennäköistä, että sopivissa tuuliolosuhteissa hankealueen kauttakin voi joinain vuosina muuttaa merkittäviä määriä kurkia. Kurkiparvien, samoin kuin esimerkiksi hanhien, on kuitenkin todettu havaitse-

16 van tuulipuistot jo kaukaa ja kiertävän ne. Tämän perusteella voidaan arvioida, että Gumbölebergetin tuulipuistolla ei ole merkittäviä vaikutuksia muuttaviin lintuihin. 4.2.2 Lepäilevät linnut Useimmat linnut eivät lennä koko muuttomatkaansa kerralla, vaan pysähtyvät lepäämään ja ruokailemaan sopiville paikoille, joissa ravintoa on runsaasti. Meren ylitys on kova ponnistus monille linnuille, joten useimpien lajien merkittävimmät levähtämisalueet sijaitsevat rannikon merenlahdilla ja suurilla peltoaukeilla. Hankealueen läheisyydessä merkittäviä muuttolintujen kerääntymispaikkoja ovat mm. Tenholan Prästkullan ja Inkoon Snappertunan pellot, joilla voi keväin syksyin nähdä kohtalaisen suuria määriä ruokailevia ja levähtäviä kyyhkyjä, varpuslintuja ja petoja. Gumbölebergetin välittömässä läheisyydessä ei tiedetä sijaitsevan muuttolinnuille tärkeitä levähtämispaikkoja. Muuttolintuseurannan yhteydessä laskettiin kuitenkin läheisten Svenskbyn, Fastarbyn ja Kuuston peltojen lintukerääntymiä. Mitään merkittäviä muuttolintujen keskittymiä ei selvityksissä havaittu. Tämän perusteella voidaan arvioida, että hankkeen vaikutukset alueen lepäilevälle muuttolinnustolle ovat vähäisiä. 4.2.3 Merikotka Alueella tavataan sekä muuttavia, pesimättömiä että pesiviä merikotkia. Lähin tunnettu merikotkan pesimäpaikka sijaitsee noin 4-5 km:n päässä hankealueesta. Merikotkan törmäysriski tuulivoimaloihin on joissain tutkimuksissa havaittu melko korkeaksi. Erityisen suuri törmäysriski on tuulivoimaloilla, jotka sijoittuvat pesän läheisyyteen tai kotkan säännölliselle lentoreitille, esimerkiksi pesän ja ravinnonhankintapaikan, esimerkiksi rehevän merenlahden väliin. Lentämistä harjoittelevat, juuri pesästä lähteneet poikaset ovat erityisen herkkiä törmäämään, sillä ne eivät huonoina lentäjinä osaa väistää tuulivoimaloita. Gumbölebergetin tuulipuisto ei sijoitu minkään tunnetun merikotkan pesimäpaikan välittömään läheisyyteen. Alue ei kuulu myöskään merikotkan säännölliseen saalistusympäristöön, eivätkä poikasten lentoharjoitukset yleensä ulotu yli kahden kilometrin päähän pesästä. Myöskään merkittävää pohjoisten merikotkien muuttoreittiä ei alueelle sijoitu. Hankkeella ei siten voida arvioida olevan vaikutusta merikotkien pesimäkantaan tai muuttavaan populaatioon.

17 4.3 Yhteenveto hankkeen linnustovaikutuksista Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta merkittävää haittaa alueen pesimälinnustolle eikä alueen kautta muuttaville linnuille. Rakentamisen aikaisista vaikutuksista merkittävin on tuulivoimaloiden rakennuspaikkojen ja tielinjojen raivaus, jolla etenkin pesimäaikaan (huhti-heinäkuu) toteutettuna voi olla sekä suoria että melun ja muun häiriön kautta välillisiä haitallisia vaikutuksia pesimälinnustolle. Mikäli raivaus voidaan suorittaa pesimäkauden ulkopuolella, vaikutuksia voidaan edelleen pienentää merkittävästi. Tuulivoimalan käytön aikaisista vaikutuksista linnuston kannalta merkittävin on mahdollinen törmääminen tuulivoimalan roottorin pyöriviin lapoihin. Linnustoselvityksen perusteella alueen linnustoon kuuluu kuitenkin suurimmaksi osaksi lajeja, joiden törmäysriski on suhteellisen vähäinen. Lisäksi suojelullisesti merkittävien lajien kannat hankealueella ovat pieniä, eivätkä hankkeen vaikutukset aiheuta merkittävää haittaa pesimäkannoille. Myös vaikutukset alueen kautta muuttavien lintujen kantoihin voidaan arvioida vähäisiksi. Lahdessa 20. päivänä elokuuta 2012 RAMBOLL FINLAND OY Raino Kukkonen FM, biologi Satu Laitinen FM, biologi psta FM, Kirsi Lehtinen