Vesilinnut vuonna 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesilinnut vuonna 2012"

Transkriptio

1 Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna Maastolaskennat on nyt tehty 27 vuotta samalla menetelmällä. RKTL:n ja museon laskentamenettelyssä on pieniä eroavaisuuksia, mutta tuloksia voidaan silti hyvin käyttää yhdessä. Kotiseutukosteikko Life+ -hankkeen yhteydessä on myös laskettu vesilintuja tuoreeltaan muodostetuilla kosteikoilla, ja nämä tulokset ovat nyt myös yhdistetty aineistoon. Keväällä 2012 tehtiin kaikkiaan yli pesiviksi pareiksi tulkittua havaintoa. Laskentapaikkojen lukumäärä eri lähteistä oli 324 (RKTL), 193 (Luonnontieteellinen keskusmuseo) ja 25 (Kotiseutukosteikko Life+ -hanke). Indeksien laskennassa on siirrytty mallinnuspohjaiseen menetelmään. Periaatteena on tehdä lajin havaitun lukumäärävaihtelun pohjalta malli, jonka avulla voidaan osoittaa vaihteluun vaikuttavat sekä paikka- että vuositekijät. Tällä periaatteella kaikkien paikkojen vuosittaisten havaintojen vaikutukset indeksiin voidaan arvioida, vaikka yksittäisten paikkojen lukumääräsarjoissa olisikin katkoksia;näin kannanmuutosindeksit ovat luotettavampia kuin aiemmin. Laskettu kannanmuutosindeksi arvioi, miten kanta vuosittain muuttuu kiintopistekohdan arvosta, jonka indeksi on asetettu arvoon yksi. Tässä tiedotteessa kunkin lajin vuosittaiset indeksit on skaalattu keskiarvoon yksi, joten indeksiluku kertoo poikkeaman keskiarvokannasta. Jos indeksi on harhaton, se vaihtelee vuosittain suorassa suhteessa todelliseen kannan kokoon. Yhdentoista lajin kannanmuutosindeksit laskettiin koko aineistosta ja tukkasotkan erikseen vyöhykkeittäin. Myös poikueaineisto analysoitiin mallintamalla samaan tapaan kuin parimäärät mutta ilman vyöhykejakoa. RKTL on organisoinut poikuelaskennat vuodesta 1989 alkaen. Tänä kesänä saatiin laskentatulokset kaikkiaan 281 paikalta, näihin sisältyi Kotiseutukosteikko Life+ -paikkoja kaikkiaan 27. Sinisorsan, tavin, haapanan, telkän ja nokikanan poikastuotto laskettiin paikkaa ja pesivää paria kohti vuonna 2012 sekä kokonaistuoton prosentuaalinen muutos verrattuna vuoteen Yleisimpien sorsalajien poikastuoton muutos paria kohti laskettiin koko tutkimusjaksolle. Poikueaineiston tallennus tietokantaan uutta menettelyä varten aloitettiin hiljattain RKTL:ssä. Koko aineisto käsittää nyt poikasta, tallennus on kuitenkin vielä kesken. Pitkäaikaismuutos (kuva 3) on laskettu Etelä-Suomen (Etelä-Häme, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjois-Häme ja Satakunta) aineistosta. Vuoden 2011 ja 2012 välinen muutos perustuu koko maan laskentatietoihin. Poikasten iän vaikutus poikuekokoon on otettu huomioon laskettaessa poikastuoton vuosivaihtelua.

2 Kuva 1. Laskentapaikkojen sijainti ja lukumäärät sekä vyöhykejako.

3 Vesilintujen kannat viime vuoden tasolla Indeksien perusteella monien sorsien kanta olisi hieman noussut vuoden 2011 tasosta, mutta kasvu ei ole tilastollisesti merkitsevä kuin telkällä ja heinätavilla (taulukko 1). Vyöhykkeittäin lasketut indeksit eivät osoittaneet oleellisia poikkeamia toisistaan paitsi ehkä tukkasotkalla, jonka Keski- Suomen (kuva 1) kanta on taantunut eniten (kuva 2). Kuva 2. Kannanmuutosindeksit koko aineiston perusteella ja tukkasotkan osalta myös vyöhykkeittäin.

4 Taulukko 1. Vesilintujen kannanmuutos prosentteina ja pitkäaikaissuuntaus Muutos Laji (%) 1 Parimäärä 2012 Suuntaus Sinisorsa Lievä nousu ** Tavi Kohtalainen lasku * Haapana Kohtalainen lasku ** Telkkä 24 * 828 Vakaa Jouhisorsa Kohtalainen lasku ** Lapasorsa Vakaa Heinätavi 424 * 61 Kohtalainen lasku ** Tukkasotka Kohtalainen lasku ** Isokoskelo Vakaa Tukkakoskelo Vakaa Nokikana Kohtalainen lasku ** 1 Tilastollisesti merkitsevät muutokset: * (p <0,05) ja ** (p <0,01). Tärkeimmän metsästettävän lajin, sinisorsan, pesimäkanta näyttää pysyneen suhteellisen vakaana, joskin koko jaksolle laskettu trendi on lievästi noususuuntainen (taulukko 1, kuva 2). Kesän 2012 indeksi on edellisvuoden tasolla ja hyvin lähellä koko laskentakauden keskiarvoa. Suomen pesimäkanta on 1990-luvulla arvioitu noin pariksi. Sinisorsan kantaan on voinut myötävaikuttaa riittävän hyvänä pysynyt vuotuinen poikastuotto, ja kanta näyttää sietävän nykyisen tasoista metsästysverotusta. Tavin indeksi on noussut hieman vuoden takaisesta, mutta arvo on silti pitkäaikaiskeskiarvoa alhaisempi, mikä johtuu kannan taantumisesta vuosina Tavikannan vuosivaihtelu näyttäisi olevan hieman suurempaa kuin muiden runsaslukuisten lajien. Haapanan indeksi huolimatta lievästä kasvusta edellisvuodesta jää pitkäaikaiskeskiarvon alapuolelle, sillä laji on taantunut koko jakson aikana. Puolisukeltajista jouhisorsa ja heinätavi on punaisessa kirjassa arvioitu vaarantuneeksi. Kummankin lajin pitkäaikaistrendi on ollut selvästi taantuva. Jouhisorsan pesimäkanta lienee taantunut voimakkaammin, sillä laji on aikaisemmin ollut pohjoisessa varsin runsaslukuinen. Heinätavi on aina ollut harvalukuinen parhaiden lintujärvien lintu. Laji näytti runsastuvan 1970-luvulla, mutta sittemmin indeksit osoittavat jatkuvaa taantumista. Tämän vuoden näyttävän runsastumisen kertaluokan arvio on epävarma, ja lienee esimerkki vähälukuisen lajin pienestä aineistosta johdetun indeksin sattumanvaraisesta vaihtelusta. Heinätavin ongelmat juontuvat mahdollisesti talvehtimisalueilta Afrikassa. Toinen mahdollisuus on, että pesimäympäristöt ovat huonontuneet esimerkiksi liikarehevöitymisen takia (ks. sisavesien-pesimalinnut). Ilahduttavasti toisen vaateliaan lintujärvilajin, lapasorsan, indeksissä ei ole nähtävissä oleellista laskua tutkimusjakson aikana, ja vuoden 2012 indeksi on pysynyt likimain viimevuotisella tasolla. Tukkasotkan (kuten myös punasotkan) trendi osoittaa huolestuttavaa pitkään jatkunutta taantumista. Koskeloiden sisämaan vesistöjen indekseissä ei ole havaittavissa muutoksia, vaan kannankehitys näyttää varsin vakaalta. Lajit ovat kuitenkin taantuneet saaristolintulaskentojen perusteella merialueilla, minkä takia ne luokiteltiin silmälläpidettäviksi.

5 Nokikanan pitkään jatkunut taantuminen on ollut todellinen, eikä indeksin kasvu edellisvuodesta tätä trendiä juuri muuta. Poikastuotto heikohko, haapanan tuotto romahti Etelä-Suomen aineistosta arvioituna ainakin tavin ja haapanan poikastuotto paria kohti on pienentynyt pitkällä aikavälillä;lievää laskusuuntausta on havaittavissa myös sinisorsalla ja telkällä (kuva 3). Kehitys on hyvin huolestuttava ja viittaa vahvasti, että kantojen taantumiseen eivät vaikuta pelkästään muuttoreitin varrella ja talvehtimisalueilla tapahtuvat ympäristömuutokset ja esimerkiksi metsästys, vaan taustalla ovat myös pesimäympäristön muutokset kuten esimerkiksi vesien liikarehevöityminen (ks. ylempänä). Telkällä poikastuotto nousi vuodesta 2007 vuoteen 2011;muutos saattaa selittää kannannousun vuonna 2012 ja voi nostaa kantaa vielä ensi vuonnakin, koska telkkä aloittaa pesinnän noin kahden vuoden iässä. Kuva 3. Vesilintujen poikastuoton muutos pesivää paria kohti vuosina eteläisessä Suomessa. Vuosien muutokseen vaikuttaa havainnot koko maasta.

6 Taulukko 2. Kesän 2012 poikuelaskentojen tulokset. Poikasten lukumäärä paria kohti on saatu jakamalla poikasten lukumäärä parilaskennoissa saadulla parimäärällä. Näin parikohtaisessa tuotantoluvussa on mukana epäonnistuneiden pesintöjen madaltava vaikutus. Paikkoja, joilta saatiin sekä poikas- että parimäärät oli yhteensä 184 vuonna Poikastuoton muutosprosentti tarkoittaa kokonaistuoton muutosta;vuonna 2012 aineistossa oli kaikkiaan 281 paikkaa. Muutos viime Laji Poikuekoko Poikasia/pari vuodesta (%) Sinisorsa 5,5 2,3-8 Tavi 5,1 1,1 13 Haapana 5,2 0,6-43* Telkkä 4,4 1,6-7 Nokikana 3,2 0,4 170 ** 1 Tilastollisesti merkitsevät muutokset: * (p <0,05) ja ** (p <0,01). Vuonna 2012 haapanan poikastuotto notkahti yli 40 % alaspäin viimevuotisesta arviosta. Nokikanalla poikastuotto sen sijaan nousi yli 2,5-kertaiseksi;tämä saattaa nostaa kannankokoa parin vuoden viiveellä, mikä jää nähtäväksi. Jukka Rintala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aleksi Lehikoinen ja Risto A. Väisänen Luonnontieteellinen keskusmuseo

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna 1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa

Lisätiedot

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä

Lisätiedot

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle

Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,

Lisätiedot

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan, mutta sinisorsalla kanta kasvuun ja poikastuotto erinomainen

Vesilintukannat ennallaan, mutta sinisorsalla kanta kasvuun ja poikastuotto erinomainen 1 Riistantutkimuksen tiedote 181:1-6. Helsinki 12.8.2002 Vesilintukannat ennallaan, mutta sinisorsalla kanta kasvuun ja poikastuotto erinomainen Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen

Lisätiedot

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta

Lisätiedot

Vesilintukannat ennallaan poikastuotossa vaihtelua

Vesilintukannat ennallaan poikastuotossa vaihtelua 1 Riistantutkimuksen tiedote 188:1-7. Helsinki 10.8.2003 Vesilintukannat ennallaan poikastuotossa vaihtelua Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa ei

Lisätiedot

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat

Lisätiedot

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010

Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä. Jukka Kauppinen 2010 Vesilintujen runsauden muutoksia seurantaa, syitä Jukka Kauppinen 2010 Vesilinnuston pitkäaikaisseurantaa ik i Pohjois-Savon järvien linnustokehityksestä on seuranta-aineistoa 1930-luvun puolivälistä alkaen.

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 55/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Tervehdykset SINULLA ON KÄSISSÄSI TAANTUVIEN VESILINTUJEN TUNNIS- TUSOPAS, joka on tehty

Lisätiedot

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA

Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA Sorsalintujen osa 1 tunnistaminen SYYSPUVUSSA Hämärässä metsästäminen vaatii erittäin kokeneen metsästäjän, jotta pystyisi tunnistamaan lajit pelkästään silhuetin perusteella. Mikä laji on kuvassa? Heinäsorsa

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2005

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2005 Riistantutkimuksen tiedote :. Helsinki..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen, Arto Karhapää ja Maija Wallén Maamme hirvikannassa ei tapahtunut syksyn

Lisätiedot

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Erillislaskentojen pentuetulos talvi 2012/2013 Ensimmäinen tieto lehdistössä Pentueet

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003

Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003 Riistantutkimuksen tiedote :-. Helsinki 0..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Samuli Heikkinen, Arto Karhapää, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Suomen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...

Lisätiedot

Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet. Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen

Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet. Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen Vesilintulaskennat Tausta ja tavoitteet Suomen riistakeskus: Mikko Alhainen, Olli Kursula Luonnonvarakeskus: Katja Ikonen, Toni Laaksonen 1 5.4.2019 Vesilintulaskennat Päätavoitteena on seurata pesimäkantojen

Lisätiedot

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista 1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella

Lisätiedot

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä Mustakurkku-uikku / Jukka Haapala Ilkka Sammalkorpi SYKE/VK Markku Mikkola-Roos SYKE/LK * YM 77 Sammalkorpi,

Lisätiedot

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY

Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat 2013 AHLMAN GROUP OY RaporttejA 111/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Metsähanhen hoitosuunnitelmat. Photo Asko Kettunen

Metsähanhen hoitosuunnitelmat. Photo Asko Kettunen Metsähanhen hoitosuunnitelmat Photo Asko Kettunen Metsähanhen kaksi alalajia Suomessa liikkuu syksyllä metsähanhen kahta eri alalajia. Suomessa pesii taigametsähanhi, joka taantui merkittävästi viime vuosikymmenien

Lisätiedot

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa

Lisätiedot

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa

Lisätiedot

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80

Lisätiedot

KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO

KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO KHLY - KEKKILÄ- METSÄSTÄJÄLIITTO Yhteistyötä Riihimäen Sammalistonsuolla 14.11.2015, Hotelli Cumulus, Tampere 4.12.2015 Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry 2 HANKKEEN ALKU 1. Kekkilä kutsui marraskuussa

Lisätiedot

Luonnontieteellinen keskusmuseo Vesilintuseurannan kirje laskijoille PL 17 (P. Rautatiekatu 13) Helsingin yliopisto

Luonnontieteellinen keskusmuseo Vesilintuseurannan kirje laskijoille PL 17 (P. Rautatiekatu 13) Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo Vesilintuseurannan kirje laskijoille 15.4.2015 PL 17 (P. Rautatiekatu 13) 00014 Helsingin yliopisto Hyvä vesilintulaskija! Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) ja Luonnonvarakeskuksen

Lisätiedot

Taantuvien riistavesilintujen hoidon TOIMENPIDEOHJELMA

Taantuvien riistavesilintujen hoidon TOIMENPIDEOHJELMA Taantuvien riistavesilintujen hoidon TOIMENPIDEOHJELMA Sisällys Esipuhe 3 Tiivistelmä 4 Taantuvien riistavesilintujen hoidon tavoitteet 5 TAUSTA 6 Elinympäristöjen käyttö, ravinto ja ruokailutavat 6 Levinneisyys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto

Lisätiedot

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,

Lisätiedot

Metsäkanalintukannat vahvistuivat pääosassa Suomea

Metsäkanalintukannat vahvistuivat pääosassa Suomea 1 Riistantutkimuksen tiedote 2:1-13. Helsinki 7.9.06 Metsäkanalintukannat vahvistuivat pääosassa Suomea Pekka Helle ja Marcus Wikman Metsäkanalintujen kokonaiskanta kasvoi edellisvuodesta, joskin eri lajien

Lisätiedot

Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat vuonna 2002 ja 2003

Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat vuonna 2002 ja 2003 Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen Iinnoston seurantalaskennat j 1 Tur~~ kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Tur~!l kaupunki YMPARISTONSUOJELUTOIMISTO 2003 Turun Ruissalon öljyvahinkoalueen linnuston

Lisätiedot

Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue

Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue 29.10.2014 Teksti: Ari Aalto Kuvat: Markku Saarinen Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue Huom! Puhdistamoalueella liikkuminen on luvanvaraista. Vierailuja koskevista pelisäännöistä

Lisätiedot

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 13.10.2013 1. JOHDANTO Lintuharrastusjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö

Lisätiedot

Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön

Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön Katja Ikonen, Olli Kursula ja Jukka Rintala 14.11.2013 Kuva: Marcus Wikman Kolmiolaskentojen tietokannat ja tilastointi: esimerkkinä kesän 2013 riistakolmiolaskennat

Lisätiedot

VESILINTUSAALIIN RAKENNE SUOMESSA

VESILINTUSAALIIN RAKENNE SUOMESSA VESILINTUSAALIIN RAKENNE SUOMESSA Pro gradu -tutkielma Mikko Alhainen Helsingin yliopisto Metsäekologian laitos Riistaeläintiede Helmikuu 2009 2 Esipuhe Kiinnostuin vesilintuseurannoista suunnitellessani

Lisätiedot

Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset

Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 Ilmoilanselän linnustoselvitys 31.8.2018 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Isokoskelo (Juha Mälkönen)

Lisätiedot

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30 (Hallituskatu 3 A) 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Päivämäärä 2.6.2000 2180/722/2000 Riistanhoitopiirit Pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittava

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla. Harri Kontkanen

Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla. Harri Kontkanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 Pohjois-Karjalan lintuvedet linnuston tila ja kunnostustarve lintuvesiensuojeluohjelman kohteilla Harri Kontkanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

Lisätiedot

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Pyhäjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Pyhäjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno

Lisätiedot

Metsästys ja riistanhoito saaristossa

Metsästys ja riistanhoito saaristossa Metsästys ja riistanhoito saaristossa KALVOSARJA 4 Haapana kuuluu metsästettäviin riistalajeihin. Metsästykseen kuuluu lajintunnistaminen. Sorsilla eri lajien naaraat muistuttavat usein toisiaan. Lisäksi

Lisätiedot

Vesilintukantojen hoidon kehittäminen Euroopassa

Vesilintukantojen hoidon kehittäminen Euroopassa Vesilintukantojen hoidon kehittäminen Euroopassa Riistapäivät, Tampere 20.1.2016 Mikko Alhainen Suomen riistakeskus Kannat taantuvat luokitus muuttui Alli IUCN luokassa vaarantunut AEWA: kolumni A kategoria

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003 1 Riistantutkimuksen tiedote 194:1-7. Helsinki 21.6.4 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 3 Ilpo Kojola ja Elisa Määttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui

Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui 1 Riistantutkimuksen tiedote 187:1-11. Helsinki 8.8.2003 Etelä-Suomen hirvikanta pieneni Pohjois- Suomessa kasvu jatkui Vesa Ruusila, Ilkka Aaltonen, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Hirvien

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina

Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Aleksi Lehikoinen Luomus, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/

Lisätiedot

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Köyliönjärven linnusto 2010. Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnusto 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu Köyliönjärven linnustoselvitys 2010 Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto

Lisätiedot

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta

Lisätiedot

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto

Lisätiedot

KASVIATLAS 2011: TILASTOKARTTOJA, Raino Lampinen

KASVIATLAS 2011: TILASTOKARTTOJA, Raino Lampinen KASVIATLAS 2011: TILASTOKARTTOJA, Raino Lampinen 23.5.2012 775 100 (2 0.1%) 90-99 (4 0.2%) 50-89 (22 1.2%) 30-50 (22 1.2%) 20-29 (29 1.6%) 15-19 (29 1.6%) 10-14 (117 6.5%) 5-9 (89 5.0%) 3-4 (106 5.9%)

Lisätiedot

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin

Lisätiedot

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA

KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 212 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO 94 LINNUT-VUOSIKIRJA 212 LINNUSTONSEURANTA Suomen sisävesien vesilintujen kannanvaihtelut 1986 212 Aleksi Lehikoinen, Hannu Pöysä, Jukka Rintala &

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )

KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen ) KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 15.5.2013) 775 100 (2 0.1%) 90-99 (4 0.2%) 50-89 (24 1.3%) 30-50 (20 1.1%) 20-29 (31 1.7%) 15-19 (29 1.6%) 10-14 (118 6.4%) 5-9 (87 4.7%) 3-4 (119 6.4%)

Lisätiedot

Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia. Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi

Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia. Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Muutoksia koordinoinnissa AL:lle akatemiatutkijan rahoitus 5v (31.8.219 asti) Sijaiseksi Päivi Sirkiä

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2018

Linnut. vuosikirja 2018 Linnut vuosikirja 2018 Sisävesien vesilintujen kannanvaihtelut 1986 2018 Toni Laaksonen, Aleksi Lehikoinen, Hannu Pöysä, Päivi Sirkiä & Katja Ikonen Sisävesien ja merenlahtien pesiviä vesilintuja on laskettu

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen. esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava. Kaarina Kauhala Luke

Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen. esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava. Kaarina Kauhala Luke Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen hallinnassa: esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava Kaarina Kauhala Luke Euroopanmajava Metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla (1868). Takaisinistutettu

Lisätiedot

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2004

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2004 Riistantutkimuksen tiedote 0:-. Helsinki..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen, Arto Karhapää ja Maija Wallén Maamme hirvikanta pysyi syksyn 00 hirvijahdin

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja 3.5.2016 Dnro 649/01.03/2016 Janne Pitkänen LUONNOS

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja 3.5.2016 Dnro 649/01.03/2016 Janne Pitkänen LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja 3.5.2016 Dnro 649/01.03/2016 Janne Pitkänen LUONNOS MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS METSÄHANHEN METSÄSTYKSEN KIELTÄMISESTÄ METSÄSTYS VUONNA 2016-2017

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001 1 Riistantutkimuksen tiedote 182: 1-7. Helsinki 3.9.2 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 1 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetoseurannan mukaan maamme karhukanta pysyi

Lisätiedot

KASVIATLAS 2015: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )

KASVIATLAS 2015: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen ) KASVIATLAS 2015: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 4.5.2016) 100 (4 0.2%) 90-99 (3 0.1%) 50-89 (23 1.1%) 30-49 (22 1.1%) 20-29 (30 1.5%) 15-19 (30 1.5%) 10-14 (119 5.9%) 5-9 (93 4.6%) 3-4 (153 7.6%) 2 (435

Lisätiedot

KASVIATLAS 2017: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )

KASVIATLAS 2017: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen ) KASVIATLAS 2017: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 13.6.2018) 100 (4 0.2%) 90-99 (3 0.1%) 50-89 (23 1.1%) 30-49 (22 1.1%) 20-29 (32 1.5%) 15-19 (29 1.4%) 10-14 (118 5.6%) 5-9 (102 4.8%) 3-4 (160 7.6%) 2

Lisätiedot

KASVIATLAS 2018: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )

KASVIATLAS 2018: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen ) KASVIATLAS 2018: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 14.6.2019) 100 (4 0.2%) 90-99 (3 0.1%) 50-89 (24 1.1%) 30-49 (23 1.1%) 20-29 (30 1.4%) 15-19 (30 1.4%) 10-14 (118 5.6%) 5-9 (102 4.8%) 3-4 (172 8.1%) 2

Lisätiedot

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja. Esko Rajala: Lintueloa Pennalanlahdella (Kuurtanes-Seuran Joulu 2004) Käsikirjoitus (julkaistu) LINTUELOA PENNALANLAHDELLA Pennalanlahti on Kuortaneenjärven eteläisin osa, missä Lapuanjoki laskee järveen.

Lisätiedot

Valittaja vaatii, että Riistakeskuksen myöntämä lupa kumotaan.

Valittaja vaatii, että Riistakeskuksen myöntämä lupa kumotaan. MAASEUTUELINKEINOJEN VALITUSLAUTAKUNNALLE Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta: PL 820 00101 HELSINKI Sähköposti: valituslautakunta@valituslautakunta.fi ASIA: Valitus koskien Suomen riistakeskus Uusimaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Linnut. vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Linnut vuosikirja 2010 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO VUODEN 2010 LAJI KAAKKURI Vuoden 2010 laji kaakkuri Kalevi Eklöf, Lasse Kosonen & Pertti Virta Vuoden 2010 BirdLifeSuomen toisena seurantalajina oli

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä

Lisätiedot

Asia Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tehdyn sopimuksen (AEWA) muuttaminen

Asia Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tehdyn sopimuksen (AEWA) muuttaminen Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM201500313 LYMO Osara Matti(YM) 22.10.2015 Asia Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta tehdyn sopimuksen (AEWA) muuttaminen Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus

Lisätiedot

Espoon lintuvedet uhanalaisten lintujen pesimäympäristönä. Esa Lammi Pekka Routasuo

Espoon lintuvedet uhanalaisten lintujen pesimäympäristönä. Esa Lammi Pekka Routasuo Espoon lintuvedet uhanalaisten lintujen pesimäympäristönä Esa Lammi Pekka Routasuo Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1/2017 Kannen kuva: Tuomas Heinonen Julkaisun kuvat: Esa Lammi Pohjakartta: Espoon

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO 9.3.2009 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio

Lisätiedot

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Raportti 29.5.2015 Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat ja ilmakuvat: Kirjoittaja: Toimittaja: Kiitokset: Matti Sissonen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy

FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy RAAHEN KAUPUNKI ja RAAHEN SATAMA AITTALAHDEN JA SOMERONLAHDEN LINNUSTOSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Aittalahden ja Someronlahden linnustoselvitys P12075 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

IV RÄÄKKYLÄN KIESJÄRVEN JA TOHMAJÄRVEN PEIJONNIEMENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2004

IV RÄÄKKYLÄN KIESJÄRVEN JA TOHMAJÄRVEN PEIJONNIEMENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2004 IV RÄÄKKYLÄN KIESJÄRVEN JA TOHMAJÄRVEN PEIJONNIEMENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2004 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 161 Pensaskerttu toivottaa tervetulleeksi lintutornille. Kurjen

Lisätiedot

Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista linnustoon. Aappo Luukkonen ja Juha Parviainen

Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista linnustoon. Aappo Luukkonen ja Juha Parviainen Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista Aappo Luukkonen ja Juha Parviainen Asiantuntija-arvio lämpökuorman vaikutuksista 1 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 HANKKEEN LÄMPÖKUORMA... 2 3 LÄMPÖKUORMAN VAIKUTUKSET

Lisätiedot

Talven 2004 riistakolmiolaskennat

Talven 2004 riistakolmiolaskennat 1 Riistantutkimuksen tiedote 193:1 21. Helsinki, 24..04 Talven 04 riistakolmiolaskennat Pekka Helle ja Marcus Wikman Edellistalvista alhaisemmat jälkitiheydet luonnehtivat useimpia lumijälkiseurannan nisäkäslajeja.

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta

Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta Rantavyöhykkeen kasvillisuuden seuranta 1998 2003-2008 Onko säännöstelyn kehittämisellä pystytty lieventämään vaikutuksia rantavyöhykkeeseen? Inarijärven tila ja tulevaisuus seminaari 10.6. 2009 Juha Riihimäki

Lisätiedot

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007

VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 VII RÄÄKKYLÄN JOKI HAUTALAMMEN JA LIPERIN MATTISENLAHDEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2007 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 259 Silkkiuikku rakentaa kelluvan pesänsä monenlaisista vesikasveista.

Lisätiedot

Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä

Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson

Lisätiedot

Projekti: Photo Goldeneye 2015

Projekti: Photo Goldeneye 2015 Projekti: Photo Goldeneye 2015 Johdanto Vesilintujen talvilevinneisyydet ovat muuttuneet Länsi- ja Pohjois-Euroopassa ilmastonmuutoksen myötä. Tämä näkyy talviaikaisina vesilintumäärien kasvuna talvialueen

Lisätiedot

Riistalaskennat talvella 2000 Suomessa ja Venäjän Karjalassa

Riistalaskennat talvella 2000 Suomessa ja Venäjän Karjalassa 1 Riistantutkimuksen tiedote 169:1-16. Helsinki, 13.11. 2000. Riistalaskennat talvella 2000 Suomessa ja Venäjän Karjalassa Pekka Helle, Marcus Wikman, Pjotr Danilov, Leo Bljudnik ja Vladimir Belkin Metsäjänis,

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Riitta Savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.3.213 Tausta ja tutkimuksen tarkoitus Alkuperäinen jokirapu (Astacus astacus ) muodostaa lisääntyviä kantoja

Lisätiedot

V OUTOKUMMUN/LIPERIN SYSMÄJÄRVEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2005

V OUTOKUMMUN/LIPERIN SYSMÄJÄRVEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2005 V OUTOKUMMUN/LIPERIN SYSMÄJÄRVEN PESIMÄLINNUSTO KESÄLLÄ 2005 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 4 2009 193 Pikkutikka on lehtipuuvaltaisten rantametsien uhanalaisimpia lintulajeja. 194 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot