LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ä samalla vahvistaen liikunnallisen elämäntavan perustaa. Liikunnassa korostuvat kehollisuus, fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen. Liikunnan avulla edistetään tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä sekä tuetaan kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Opetus on yhdenvertaista, turvallista sekä vuodenaikoihin ja paikallisiin olosuhteisiin perustuvaa. Oppimisympäristöjen käyttö on tarkoituksenmukaista ja monipuolista. Liikunnassa oppilas kasvaa liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikkumaan kasvamisen osatekijöitä ovat oppilaiden ikä- ja kehitystason mukainen fyysisesti aktiivinen toiminta, motoristen perustaitojen oppiminen ja fyysisten ominaisuuksien harjoitteleminen sekä liikuntatilanteissa toimimiseen liittyvän tiedon soveltaminen. Asiallinen ja turvallinen toiminta ovat osa liikkumaan kasvamista. Liikunnan avulla kasvamisella tarkoitetaan toisia kunnioittavaa ja eettisesti kestävää vuorovaikutusta, vastuullisuutta, pitkäjänteistä itsensä kehittämistä, tunteiden tunnistamista ja säätelyä sekä myönteisen minäkäsityksen kehittymistä. Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia iloon, keholliseen ilmaisuun, osallisuuden kokemuksiin, sosiaalisuuteen, rentoutumiseen, terveyden edistämiseen, leikinomaiseen mittelyyn ja ponnisteluun sekä ratkaisukeskeiseen toimintaan ja toisten auttamiseen. Liikunnassa korostuu turvallinen oppimisilmapiiri, jonka edistämiseen oppilaita ohjataan ja sitoutetaan. LIIKUNTA VUOSILUOKILLA 3-6 Liikutaan yhdessä toimien ja taitoja harjoitellen. Vuosiluokilla 3-6 opetuksen pääpaino on motoristen perustaitojen vakiinnuttamisessa ja monipuolistamisessa sekä sosiaalisten taitojen vahvistamisessa. Monipuolinen ja vuorovaikutuksellinen opetus tukee taitojen oppimista, oppilaiden hyvinvointia, kasvua itsenäisyyteen ja osallisuuteen sekä luo valmiuksia liikunnalliseen elämäntapaan. Oppilaat osallistuvat kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun ja vastuulliseen toteuttamiseen. Liikunnan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Fyysinen T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen. T2 harjaannuttaa aisteihin pohjautuvia havaintomotorisia toimintoja sekä tekemään eri liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja. Havaintomotoriikka on metakognitiivinen eli oppimaan oppimiseen liittyvä taito. T3 sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä turvallisesti liikkumalla erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Laajaalainen osaaminen L1 ja L2 L1 ja
T4 tarjota oppilaille mahdollisuuksia vahvistaa käsittelytaitojaan niin, että oppilas osaa soveltaa niitä turvallisesti liikkumalla erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä ja telineitä eri vuodenaikoina. T5 kannustaa ja arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa). T6 opettaa perusuimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä. T7 turvalliseen ja asialliseen toimintaan sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen T8 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitojaan, jotta oppilas työskentelee kaikkien kanssa toisia kunnioittaen. T9 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa, toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T10 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella sekä kantaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen T11 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa itsenäisen työskentelyn taitoja. T12 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä liikuntaan liittyviä pätevyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6, L6 ja L7 L6 ja L7 L2,, L6 ja L7 L2, L6 ja L7 L1, L2 ja L1 ja L2 Fyysinen : Liikunnan opetukseen valitaan sellaisia oppilaiden kehitysvaiheeseen soveltuvia tehtäviä, joissa harjaannutetaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja liikuntatilanteisiin sovellettuina (esim. luontoliikunta ja palloilut) sekä tehtäviä, joissa eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä vahvistetaan tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja monipuolisten liikuntamuotojen (kuten ilmaisu-, jää-, lumi-, luonto-, musiikki- ja perusliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja eri liikuntalajien avulla. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta. Liikunnanopetukseen valitaan tehtäviä, joilla opitaan harjaannuttamaan fyysisiä ominaisuuksia (nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa). Opetuksessa käytetään monipuolisesti leikkejä, harjoitteita ja pelejä, jotka mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia. Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joiden avulla tutustutaan myös oman toimintakyvyn arviointiin. Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään mahdollisuuksien mukaan niin, että ne tukevat 5. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia. Sosiaalinen : Liikunnan opetukseen valitaan myönteistä yhteisöllisyyttä lisääviä pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon ja auttamaan muita sekä tehtäviä, joissa opitaan vastuun ottamista omasta toiminnasta, yhteisistä asioista ja säännöistä. Psyykkinen : Liikunnan opetuksessa käytetään tehtäviä, joissa opitaan pitkäjännitteisesti ponnistelemaan yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Liikuntatehtävillä tuetaan
vastuun ottamisen ja myönteisen minäkuvan kehittymistä. Oppilaille annetaan opetuksen yhteydessä tietoa liikunnan harrastusmahdollisuuksista. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 3-6 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa. Liikunnanopetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta lisääviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa. Liikuntateknologian hyödyntämisellä tuetaan liikunnanopetuksen tavoitteiden saavuttamista. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita tuetaan korostamalla sosiaalisia ja psyykkisiä tekijöitä fyysisten tekijöiden rinnalla. Toiminnan tulee antaa kaikille oppilaille mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen sekä tukea hyvinvoinnin kannalta riittävää ä. Opetuksessa on keskeistä oppilaan yksilöllisyyden huomioon ottaminen, turvallinen työskentelyilmapiiri ja selkeys (esim. oppimisympäristö, opetusviestintä, työtavat ja rutiinit). Pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 3-6 Oppilaan kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan työskentelystä, osaamisesta ja edistymisestä. Palaute tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan yksilölliset vahvuudet sekä kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi toteutetaan oppilaan toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla. Oppilaita ohjataan itsearviointiin. Liikunnan sanallista arviota tai arvosanaa lukuvuositodistukseen antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää liikunnan valtakunnallisia arviointikriteereitä. Arviointikriteereitä voidaan myös hyödyntää alempien vuosiluokkien arvioinnissa. Oppilaille järjestetään mahdollisuuksien mukaan Move!-mittaukset niin, että mittausten tulokset ovat käytettävissä 5. vuosiluokan laajojen terveystarkastusten yhteydessä. Move! ohjaa terveyttä edistävään elämäntapaan ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseen. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina. Oppiaineen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi arviota hyvä / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Fyysinen T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Toiminta ja yrittäminen Arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas osallistuu liikuntatuntien toimintaan yleensä parhaansa yrittäen
harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 harjaannuttaa aisteihin pohjautuvia havaintomotorisia toimintoja sekä tekemään eri liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja. T3 sekä vahvistamaan tasapaino- ja liikkumistaitojaan että soveltamaan niitä turvallisesti liikkumalla erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri vuodenaikoina. T4 tarjota oppilaille mahdollisuuksia vahvistaa käsittelytaitojaan niin, että oppilas osaa soveltaa niitä turvallisesti liikkumalla erilaisissa oppimisympäristöissä käyttämällä erilaisia välineitä ja telineitä eri vuodenaikoina. T5 kannustaa ja harjaannuttaa oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa). T6 huolehtia perusuimataidosta, jotta oppilas pystyy liikkumaan ja pelastautumaan vesillä T7 turvalliseen ja asialliseen toimintaan Havaintojen ja ratkaisujen teko liikuntatilanteisssa Motoristen perustaitojen (tasapaino- ja liikkumistaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa Motoristen perustaitojen (käsittelytaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa Fyysisten ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen Uima- ja pelastautumistaidot Turvallinen ja asiallinen toiminta sekä puhtaudesta huolehtiminen Oppilas tekee eri liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja (esim. syöttää liikkuvalle pelaajalle). Oppilas tasapainoilee ja liikkuu monipuolisesti ja turvallisesti opettajan ohjauksessa erilaisissa oppimisympäristöissä. Oppilas osaa käsitellä välineitä ja telineitä turvallisesti opettajan ohjauksessa erilaisissa oppimisympäristöissä. Oppilas osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää fyysisiä ominaisuuksiaan (nopeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa) opettajan ohjauksessa. Oppilas on perusuimataitoinen. Toimii opettajan ohjauksessa turvallisesti ja asiallisesti sekä huolehtii puhtaudestaan.
sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen T8 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitojaan, jotta oppilas työskentelee kaikkien kanssa toisia kunnioittaen. T9 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T10 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella sekä kantaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen T11 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa itsenäisen työskentelyn taitoja. T12 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä liikuntaan liittyviä pätevyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Vuorovaikutus- ja työskentelytaidot Tunteiden ja toiminnan säätely sekä toisten huomioon ottaminen Yhdessä työskenteleminen, reilu peli ja vastuun ottaminen yhteisistä oppimistilanteista Vastuu omasta toiminnasta ja itsenäisen työskentelyn taidot Liikunnalliset pätevyyden kokemukset Oppilas työskentelee kaikkien kanssa. Oppilas säätelee tunneilmaisuaan erilaisissa liikuntatilanteissa ottaen toiset huomioon. Oppilas osallistuu yhteiseen toimintaan, noudattaa yleensä reilun pelin periaatteita ja pyrkii ottamaan vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti opettajan ohjaamissa tilanteissa. Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen