Viittaukset tähän artikkeliin: Parviainen, Jaana. 2016. Keho tietää, kertoo ja kehittää itsetuntemusta. Liikunta & Tiede 53(2-3): 10-15. Keho tietää, kertoo ja kehittää itsetuntemusta Jaana Parviainen, FT Filosofian dosentti, yliopistotutkija Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Sähköposti: jaana.parviainen@staff.uta.fi Julkaistu lehdessä: Liikunta & Tiede, 2016/2-3, s. 10-15 http://www.lts.fi/sites/default/files/page_attachment/lt2-3_16_10-15_lowres.pdf Liikuntasuhde on muuttumassa yhä enemmän numeerisia mittareita ja lukuarvoja korostavaksi, minkä seurauksena liikkujan kyky tunnistaa oman kehonsa viestejä ja aistimuksia on vaarassa heikentyä. Kehollisen, hiljaisen tiedon merkitystä liikunnan opetuksen ja harjoittelun osana ei vielä tunnisteta. Oman kehon ymmärrys kehittää kykyä arvioida suoritustaan ja tunnistaa myös muiden kokemuksia. Liikuntatiedossa on perinteisesti korostunut biomekaniikka ja ruumiin fysiologinen tutkimus, jotka ovat voimakkaasti ohjanneet liikunnanopetuksen, urheiluvalmennuksen ja erilaisten liikuntaohjelmien käytänteitä. Terveys- ja kuntokartoitusten taustalla on tilastollisesti tuotettu tieto ikäryhmittäin väestön keskimääräisestä fyysisestä kunnosta. Kartoitusten perusteella laadittujen kuntoohjelmien tarkoitus on kehittää yksilön fyysisen kunnon heikkoja osa-alueita verrattuna saman ikäisiin ihmisiin. Tämän biologiaperustaisen tiedon merkitys on vain korostunut viime vuosina, kun monet uudet digitaaliset laitteet mittaavat liikkujan ruumiin fysiologista tilaa ja antavat tästä erilaisten algoritmien avulla tuotettua numeerista palautetta liikkujalle.
Onko biologiaperustaista tietoa ja fyysistä terveyttä korostavissa kunto-ohjelmissa mitään sijaan yksilön omilla havainnoilla oman kehonsa tilasta? Voiko oma kokemuksellinen keho olla tiedon lähde, joka liikunnassa pitäisi nykyistä enemmän ottaa huomioon tilastollisesti tuotetun fysiologisen tiedon ohella? Millaista tämän tyyppinen tiedonmuodostus voisi olla käytännössä osana liikunnanharrastusta? Näihin kysymyksiin etsii vastausta Tampereen yliopiston KNOWBOD tutkimushanke, joka tarkastelee liikunnan tutkimuksessa toistaiseksi vähän tutkittua tiedon alaa, käytännöllistä tietoa. Aktiivisen liikunnan harrastuksen kautta liikkujalle kehittyy usein runsaasti kokemusta, taitoa ja osaamista, josta liikkuja usein jäsentämällä ja analysoimalla voi kehittää enemmän tai vähemmän yleispätevää käytännöllistä tietoa oman lajinsa liikuntaharjoitteluun. Merkillepantavaa tässä käytännöllisessä tiedossa on oman kehon palautteen tunnistaminen liikuntaharjoittelussa. Keskeistä on kyky kuunnella, miten keho reagoi erilaisiin harjoituksiin ja miten puolestaan liikkuja vastaa harjoittelussaan näihin moninaisiin kehollisiin tuntemuksiin, joita on usein vaikea sanallistaa. Esimerkiksi kipu on helppo tunnistaa ja siihen liikkuja yleensä pyrkii etsimään sekä syitä että ratkaisuja joko itse tai erilaisten asiantuntijoiden avulla. Tosin kivun luonne voi vaihdella ja liikkuja usein joutuu itse arvioimaan, onko kyseessä hyväntuntuinen rakentava kipu vai kehon toiminnallisuutta heikentävä kipu. Olennaista on ymmärtää, että kipu ei ole aina fysiologisesti paikannettavissa, vaikka se voi olla kokijan kannalta todellista. Kokemuksellisella keholla on käytännöllisen tiedon muodostuksessa tärkeä rooli, koska tietämys kehon toiminnasta ei palaudu mittareiden avulla saatavaan fysiologiseen tunnistukseen. Ongelmana on, että liikunnan ja urheilun kentällä ei edelleenkään osata tunnistaa hiljaisen tiedon luonnetta ja sen merkitystä liikunnan opetuksen ja harjoittelun osana. Opetusministeriön rahoittama KNOWBOD tutkimushanke on teoreettisesti orientoitunut, mutta sen tavoite on käytännöllinen: tarjota liikunnanharrastajille ja - ammattilaisille käsitteellisiä valmiuksia tunnistaa hiljaisen tiedon luonne ja merkitys. Hankkeen tarkoitus on selkeyttää käytännöllisen tiedon käsitettä ja tuottaa uutta tietoa käytännöllisen tiedon roolista erityisesti ryhmäliikunnan ohjauksessa. Liikunnan käytännöllinen tieto Filosofisissa tietoteorioissa tieto on perinteisesti jaettu käsitteelliseen, tietää-että (knowing what), ja käytännölliseen, tietää-miten (knowing how), joista
jälkimmäistä on usein kutsuttu myös hiljaiseksi tiedoksi (Polanyi 1966). Hiljaista tietoa (tacit/procedural knowledge) on pidetty keskeisenä osa-alueena ammatillisessa tiedossa ja asiantuntijuudessa kehittymisessä (Dreyfus & Dreyfys 1986). Organisaatioiden ja asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta kiinnostuttiin Suomessa jo 1990-luvun alussa. Liikunnan ja urheilun tutkimuksessa aiheesta on edelleenkin niukasti kotimaista ja jopa kansainvälistä tutkimusta (Stolz 2014). Polanyin kuuluisan hiljaisen tiedon määritelmän mukaan tiedämme enemmän kuin osaamme kertoa. Hiljainen tieto on ymmärretty sanattomaksi, henkilökohtaiseksi ja omaa huomiointia pakenevaksi tietämykseksi, jota näin ollen myös vaikeaa jakaa sanallisesti muiden kanssa. Polanyin määritelmä hiljaisesta tiedosta on korostanut tämän tietämyksen passiivista ja henkilökohtaista puolta. Tästä johtuen tutkijat eivät ole tarkastelleet sitä, miten hiljaista tietoa on mahdollista aktiivisesti muodostaa, tulla sen luonteesta tietoiseksi ja näin ollen myös siirtää ja jakaa sitä muiden kanssa. KNOWBOD -hankkeessa olemme tutkineet hiljaista tietoa kehollisena tietona, joka paremmin vangitsee sen, millainen rooli keholla ja sen toiminnallisuudella on tiedon muodostuksessa (Parviainen & Aromaa 2015). Lisäksi hankkeessa on korostettu sitä, että kehollinen tieto (bodily/body/embodied/corporeal knowledge) ei synny automaattisesti, vaan se vaatii myös omansalaista metodologiaa ja systemaattisuutta kehittyäkseen. Kehollisen tiedon tutkimuksen teoreettinen perusta tulee useista eri lähteistä, joista keskeisimmät ovat 1) hiljaisen tiedon teorian (Polanyi 1966) lisäksi 2) kehonfenomenologia (Merleau-Ponty 1962; Sheets- Johnstone 1999) ja 3) sosiologinen liikuntakasvatus (Markula 2004; Brown & Payne 2013). Olennaista kehonfenomenologian kannalta on tunnistaa käsitteellinen ero fysiologisen ruumiin ja kokemuksellisen kehon välillä. Saksalaisessa fenomenologiassa tämä ero tehdään käsitteiden Körper ja Leib välillä. Kokemuksellista kehoa (Leib) voidaan konkretisoida kehontietoisuuden käsitteellä (Mehling ym. 2011), joka pyrkii vangitsemaan taktis-kinesteettisiä kehon tuntemuksia kuten jäykkyyden tai liikkeiden sulavuuden kokemuksia. Kun puhutaan motoriikasta fysiologisena käsitteenä, sitä ei pidä sekoittaa kehon liikekokemuksiin, joiden taustalla on aina koko eletyn elämän tunnekartta ja sen kulttuurinen konteksti. Osalle aktiivisuusrannekkeiden käyttäjistä ja liikunnanohjaajista tulee edelleen yllätyksenä se, että biomonitoroinnin avulla ei voida päästä kiinni kehontietoisuuteen, vaan erilaisten sensorien avulla voidaan mitata vain ruumiin fysiologista tilaa (Lupton 2013).
Kehollisen tiedon rakentuminen Liikunnan kehollisen tiedon luonnetta on kuvattu lähinnä sosiologisessa liikuntakasvatuksessa (Evans ym. 2003), tanssintutkimuksessa (Anttila 2009) ja filosofisessa tietoteoriassa (Parviainen 2000). Kehollisen tiedon edellytys on liikkujan kyky tunnistaa erityisesti taktis-kinesteettistä aistimusinformaatiota liikuntasuorituksen aikana ja analysoida sen seurauksia ja vaikutuksia liikuntasuorituksen jälkeen. Pelkkä aistimusinformaatio ei voi olla tietoa. Aistimusinformaatio edellyttää työstämistä ja usein myös omista kehollisista kokemuksista keskustelua muiden kanssa. Työstämisellä tarkoitetaan metodologiaa, jonka kautta aistimusdatasta voidaan muodostaa käytännöllistä tietoa eli erottaa satunnaiset ja epäolennaiset huomiot olennaisista. Käytännössä tällainen metodologia tarkoittaa, että liikuntaharjoitukseen pitäisi sisältyä mahdollisuus oman kehon huomioitiin ja reflektioon harjoitusten kuluessa ja niiden jälkeen. Reflektointi tarkoittaa kykyä tunnistaa oman kehon tuntemuksia liikuntasuorituksen aikana sekä mahdollisuus jäsentää ja keskustella niistä toisten kanssa. Näillä huomioilla pitäisi olla myös vaikutus siihen, miten seuraavalla kerralla harjoitusta suunnataan. Vain kyky erotella omia tuntemuksia ja tunnistaa erilaisten harjoitteiden vaikutukset kehossa voi johtaa käytännölliseen tietoon oman lajin tekniikoiden ja käytänteiden toimivuudesta ja toimimattomuudesta. Näin kehollinen tieto ei ole vain yhtä yksilö koskevaa, vaan se on joissain määrin yleistettävissä olevaa liikunnan käytännöllistä tietoa. Kehollisen tiedon myötä liikkujalle kehittyy kyky arvioida omaa suoritustaan, mikä auttaa häntä myös hallitsemaan ja suuntaamaan omaa suoritustaan. Liikkuja oppii arvioimaan liikuntasuorituksen vaikutuksia omassa kehossaan lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Hän kykenee valitsemaan kulloiseenkin suoritukseen sopivat valmistautumis- ja palautumisharjoitukset. Lisäksi hän oppii arvioimaan, millaiset tekijät vaikuttavat suorituksen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Oman kehon ymmärryksen kautta hän oppii tunnistamaan myös muiden liikkujien kokemuksellista karttaa. Tunteilla ja affekteilla on tärkeä merkitys kehollisen tiedon rakentumisessa. Erityisesti sellaiset liikuntaan liittyvät affektit kuten innostuminen, keskittyminen, virittäytyminen ja virtaus (flow) edesauttavat sekä kehollisen tiedon rakentumista että voivat tulla itsessään tietämyksen kohteiksi. Liikkuja voi oppia virittämään oman kehonsa suotuisalla tavalla liikuntasuorituksen aikana, vertailtuaan keskenään eri harjoituskertojen myötä syntyviä kokemuksia. Yleensä tämän on katsottu kuuluvan psykologisen valmennuksen piiriin, mutta se voidaan ymmärtää myös kehollisen
tiedon myötä kehittyväksi tekniikaksi. Muiden kanssa omien kokemusten vertailun myötä liikkuja usein löytää toimivimmat menetelmät liikunnassa. Kuten edellä todettiin, tämä edellyttää kykyä ymmärtää ja keskustella omista kehollisista kokemuksistaan muiden kanssa. Valitettavasti liikuntaohjelmat antavat tähän harvoin riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia. Tuotteistamisen ja digitalisaation paine Liikunnan tuotteistamista koskevassa LITTA tutkimushankkeessa vuosina 2008-2010 havaitsimme, että pitkälle tuotteistetut ryhmäliikunnat ja liikuntaohjelmat tarjoavat ohjaajille niukasti mahdollisuuksia hyödyntää omaa asiantuntemustaan, osaamistaan ja hiljaista tietoa (Parviainen 2011). Ohjaajista tulee helposti valmiiden liikuntaohjelmien toteuttajia ja markkinoijia, jolloin heidän omat mahdollisuutensa vaikuttaa liikuntaohjelmien sisältöön heikkenevät. Liikunnanohjaus on polarisoitunut korkean ja matalan asiantuntemuksen aloihin. Liikuntaohjelmien suunnittelijat edustavat liikunnan korkeaa asiantuntemusta, kun taas suuri joukko matalan asiantuntemuksen alan liikunnanohjaajia toteuttaa valmiita ohjelmia. Pitkälle tuotteistetuissa liikuntapalveluissa kehollisen tiedonmuodostuksen mahdollisuus on marginaalinen sekä liikkujan että ohjaajan kannalta. Valmiiden harjoitusohjelmien esimerkiksi erilaisten maratonjuoksuohjelmien tai kuntosaliohjelmien ongelma on usein se, että niihin on harvoin sisäänrakennettu reflektion mahdollisuutta, jonka myötä liikkuja oppisi samalla harjaannuttamaan kykyään tunnistaa erilaisia kinesteettisiä kokemuksia. Ne tähtäävät itse suorituksen tekemiseen ergonomisesti ja terveyden kannalta oikein, eivät siihen, millaisia kokemuksia liikunta pitää sisällään ja miten näiden tuntemusten myötä omaa liikunnallista elämystään voisi syventää. Liikunnanohjaajan tehtävä on ohjata liikkujia tekemään sarjat tai suoritukset oikein, kyseenalaistamatta itse ohjelmien sisältöä. Myös perinteiset joukkuelajit ja ryhmäliikunta antavat vähän tilaa systemaattiselle kehon reflektiolle. Jos liikunnanohjaaja ei voi kehittää ja hyödyntää omaa hiljaista ja kehollista tietoa omassa ammatissaan, hän ei todennäköisesti myöskään tue ohjattaviensa hiljaisen tiedon kehittymistä ja hyödyntämistä liikunnassa. Liikunnan ammattilaisten työn keskeisin instrumentti on heidän oma kehonsa, mutta heidän voi olla silti vaikea tunnistaa oman kehonsa palautetta. Tästä syystä heidän voi olla vaikea ymmärtää, millaisia kehollisia tuntemuksia ja reaktioita liikunta voi parhaimmillaan ja pahimmillaan synnyttää ohjattavissa. Liikunnan ammattilaisten välillä on suuria yksilöllisiä eroja koulutuksesta riippumatta kuinka kykeneviä ammattilaiset ovat
tunnistamaan sekä omia kehollisia tuntemuksia että tätä kautta myös havaitsemaan ohjattavan affektit ja keholliset kokemukset. Liikunnan tuotteistamiskehitys on yhteydessä liikunnan teknologisoitumiseen, jossa liikunnanohjaus ja uudet liikuntaohjelmat sidotaan yhä tiukemmin osaksi digitaalisten liikuntalaitteiden markkinointia. Liikuntasuhde on muuttumassa yhä enemmän numeerisia mittareita ja lukuarvoja korostavaksi, minkä seurauksena liikkujan kyky tunnistaa oman kehonsa suoria viestejä ja aistimuksia on vaarassa heikentyä. Monien uusien liikuntaohjelmien noudattaminen edellyttää aktiivisuusrannekkeen käyttöä, jonka numeerista dataa seuraamalla liikkuja arvioi oman ruumiinsa tilan kehittymistä. Tällaisen datan seuraaminen voi peittää tai hämärtää liikkujan omaa kokemusta, jos liikkuja ei luota oman kehonsa suoraan palautteeseen. Erityisen ongelmallista on, jos lapset ja nuoret ohjataan luottamaan digitaalisten laitteiden antamaan informaatioon ennen kuin he oppivat kuuntelemaan ja tunnistamaan oman kehonsa palautetta liikunnassa. Kehollisen tiedon asema liikunnassa saattaa jäädä yhä heikommalle teknologisoitumisen ja tuotteistamisen myötä. Tämän tutkimus ei kyseenalaista biologiaperustaisen tutkimustiedon merkitystä sinänsä, vaan kysyy sen paikkaa ja merkitystä liikunnan tiedonmuodostuksessa. Tutkimus ei myöskään oleta, että digitaalisten laitteiden käyttö olisi esteenä kehollisen tiedon muodostumiselle. Kyse on ennen kaikkea siitä, millainen valta liikkujan kokemukselliselle keholle annetaan liikuntatiedon lähteenä. Laajempana kysymyksenä on, millainen merkitys kokemuksellisella keholla on liikunnan tiedonmuodostuksen subjektina ja objektina. Lopuksi on syytä pohtia kehollisen tiedon mahdollisuuksia ja heikkouksia osana liikuntatietoa. Itsetuntemusta ja itseohjautuvaa liikuntaa Kehollinen tieto voi parhaimmillaan kehittää liikkujan itsetuntemusta kokonaisvaltaisesti. Oppiessaan tunnistamaan ja ymmärtämään erilaisten tuntemusten merkityksen ja luonteen omassa kehossaan, liikkuja ymmärtää paremmin, miten hänen kehonsa reagoi erilaisissa tilanteissa. Sen lisäksi että kehollinen tieto avaa liikkujan ymmärrystä hänen oman kehonsa rajoista, kyvyistä ja potentiaaleista, se on tärkeää myös affektiivisesti ja eettisesti, kehittäen hänen empatian kykyään ja sosiaalisia vuorovaikutustaitojaan. Lapset ja nuoret oppivat muodostamaan kehollista tietoa, jos heitä siihen osataan ohjata ja kannustaa (Oliver & Lalik 2000). Syksyllä 2016 alkava liikunnan perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) painottaa aiempaa vahvemmin kehollisuuden merkitystä osana
liikuntakasvatusta ja tätä kautta avaa mahdollisuuden kehollisen tiedon muodostamiseen osana liikunnan opetusta (Siljamäki ym. 2016). Ymmärrys kehollisen tiedon merkityksestä osana liikuntaa voisi tarjota myös uusia välineitä ymmärtää ja löytää ratkaisuja aikuisten ja lasten terveyden kannalta liian vähäiseen liikunnan harrastamiseen. Kun liikkuja oppii kehollisen tiedon kautta tunnistamaan kehossaan uusia piirteitä, samalla itseohjautuvuus liikunnan suhteen lisääntyy, mikä puolestaan yleensä motivoi ihmisiä jatkamaan ja kehittämään itse liikuntaharrastustaan. Liikkuja oppii itse tunnistamaan, millaiset liikunnalliset harjoitukset missäkin tilanteessa edistävät hänen omaa hyvinvointiaan. Kehollinen tieto liittyy näin itsehoitoon ja omasta terveydestä huolehtimiseen laajemminkin kuin vain liikunnan osalta. Oman kehon kuuntelu, aistimusten havainnointi harjoittelutilanteessa ja niiden pohjalta oman harjoittelun suunnittelu voi tuntua monista liikunnanharrastajista vaikealta. Sitä se onkin. Lisäksi omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin pohjautuva ymmärrys liikunnasta voi olla joskus myös epäluotettavaa ja yksilön kannalta harhaanjohtavaa. Harva kuntoilija pystyy ilman vertaistukea tai valmentajaa tunnistamaan kokemuksellisen kehon voiman, jolla liikunnan kehollinen tietämys hänelle aukeaisi. Kuitenkin osa aktiivisista liikunnanharrastajista muodostaa hiljaista tietoa omasta liikunnallisesta harjoittelustaan sitä itse edes huomaamatta. Aktiiviset liikunnanharrastajat usein luopuvat liikuntaohjelmien noudattamisesta ja kehittävät itse itselleen sopivia harjoitusmenetelmiä ja varioivat harjoituksia luovasti arjen tilanteista riippuen. Yhä useampi edistynyt liikunnanharrastaja on vaihtanut alaa ja siirtynyt liikunnan ammattilaiseksi hyödyntämällä omaa hiljaista ja kehollista tietoaan liikunnasta. Monet uusista liikunnan mikroyrittäjistä ovat kehittäneet ja rakentaneet liikuntapalveluja oman hiljaisen asiantuntemuksensa varassa. Tyypillisesti tällaisia uusia mikroyrityksiä ovat esimerkiksi jooga-, meditaatio- ja tietoisuustaito- (mindfulness) perustaiset alan yritykset, jotka tarjoavat erilaisia kuntoutuspalveluja varsinkin henkilöstökoulutukseen ja TYKY-toimintaan. Vaarana joskus on, että liikunnan ammattilaisina esiintyvien tietämys on pohjautua pelkkään mututietoon tai silkkaan huuhaahan. Huuhaan erottaminen hiljaisesta tiedosta on joskus hankalaa. Tosin vielä hankalampaa asiakkaalle voi olla tunnistaa asiantuntijan hiljainen tietoa, jos jooga ja meditaatio koulutusten hyvinvointivaikutuksia perustellaan vain vetoamalla aivojen magneettikuvausten avulla saatuihin myönteisiin tuloksiin. Noin kaiken kaikkiaan asiakkaan on usein vaikea arvioida, millaisen asiantuntemuksen varassa liikunnan ammattilainen työskentelee, vaikka
ammattilaisen taustakoulutus olisi tiedossa. Esimerkiksi uusia markkinavetoisia personal trainer -koulutuksia syntyy jatkuvasti lisää. Kasvava kiinnostus tietoisuustaitoperustaiseen liikuntaan kertoo selkeästi siitä, että liikkujat etsivät liikunnasta yhä enemmän väylää omien tunteittensa ja kokemustensa ymmärtämiseen. Näille liikkujille ei riitä fysiologiaperustainen tieto liikuntaharrastuksen perustana, vaan kokemuksellinen keho ymmärretään liikunnan keskeisenä sisältönä. Ehkä voisi jopa väittää, että kehosta on muodostumassa eräänlainen uusi viisauden lähde, jonka puoleen käännytään, kun etsitään ratkaisuja oman elämän kiperiin kysymyksiin erilaisten kriisien keskellä. Osa ihmisistä tuntuu vakuuttuneen siitä, että oman kehon kuuntelu avaa väylän ymmärtää uudella tavalla myös muiden tunteita ja kokemuksia. Edellä sanotun perusteella voi todeta, että fysiologinen tieto ruumiista ei pelkästään riitä liikuntatiedon pohjaksi. Vaikka psykologisten tekijöiden merkitystä korostetaan liikunnassa yhä enemmän, psykologiassa ei aina tunnisteta kehon roolia ja luonnetta liikunnassa. Yhteiskuntatieteeseen pohjautuvalla liikuntatutkimuksella ja sen tiedonmuodostuksella on ollut vaikeuksia tarjota liikkujille välineitä jäsentää yksilötason kehollisia kokemuksia. Mikäli kokemuksellisen kehon merkitystä tiedon lähteenä liikuntatiedon muodostumisessa halutaan vahvistaa, on selvää, että myös tiedon muodostusta koskevaa käytännön metodologiaa on kehitettävä. Tämä edellyttää joltain osin myös liikunnan käytäntöjen uudelleen arviointia. Oman kehon kuuntelu, aistimusten havainnointi harjoittelutilanteessa ja niiden pohjalta oman harjoittelun suunnittelu pitäisi sisällyttää nykyistä paremmin osaksi liikuntaohjelmia. Kirjallisuus Anttila, E. 2009 Mitä tanssija tietää? Kehollinen tieto ajattelun ja oppimisen perustana. Aikuiskasvatus 2/2009. Brown, T. & Penney, D. 2013 Learning in, through and about movement in senior physical education? The new Victorian Certificate of Education Physical Education. European Physical Education Review 19(1), 39 61. Evans, J., Davies B. & Audley, J. (toim.) 2003 Body knowledge and control: Studies in the sociology of physical education and health. London: Routledge.
Dreyfus, H. L. & Dreyfus, S. E. 1986 Mind over machine: The power of human intuition and expertise in the era of the computer. Oxford: Basil Blackwell. Lupton, L. (2013) Quantifying the body: Monitoring and measuring health in the age of mhealth technologies. Critical Public Health 23(4), 393 403. Mehling, W. E., Wrubel, J., Daubenmier, J. J., Price, C. J., Kerr, C. E., Silow, T., Gopisetty, V. & Steward, A. 2011 Body awareness: A phenomenological inquiry into the common ground of mind-body therapies. Philosophy, Ethics, and Humanities in Medicine 6(6), 1-12. Merleau-Ponty, M. 1962 The phenomenology of perception. Käänt. Colin Smith. London: Routledge. Oliver, K. & Lalik, R. 2000 Bodily knowledge: Learning about equity and justice with adolescent girls. New York, Bern, Berlin: Peter Lang. Perusopetuksen opetussuunnitelma 2014. Helsinki: Opetushallitus. Parviainen, J. 2000 Kehollinen tieto ja taito. Ajatus: Suomen Filosofisen yhdistyksen vuosikirja 57, 147-166. Parviainen, J. 2011 Työn uusi ruumiillisuus: Liikunnanohjaajien keho työvälineenä ja performatiivisuuden pakko palvelutyössä. Työelämän tutkimus 9(3), 207-223. Parviainen, J. & Aromaa, J. 2015 Bodily knowledge beyond motor skills and physical fitness: A phenomenological description of knowledge formation in physical training. Sport, Education and Society. DOI: 10.1080/13573322.2015.1054273 Polanyi, M. 1966 The tacit dimension. New York: Doubleday & Company. Siljamäki, M., Kalaja, M., Perttula, J. & Kokkonen, M. 2016 Lähtökohtana holistinen kehollisuus: koululiikunnan uudet tuulet. Liikunta & Tiede 53(1), 40 46. Sheets-Johstone, M. 1999 The primacy of movement. Amsterdam: John Benjamin. Slolz, S. 2014. The philosophy of physical education: A new perspective. New York & London: Routledge.
*************************Tietoruutu*********************** KNOWBOD 2013-2016 tutkimushanke Tutkimushanke Kehollinen tieto liikunnan ammattilaisten kompetenssina: Hiljaisen liikuntatiedon rakentaminen ja välittäminen liikunnanharrastajille (KNOWBOD) toteutetaan Tampereen ja Oulun yliopistoissa vuosina 2013-2016. Tavoitteena on kehittää liikuntatutkimukseen ja liikunnan asiantuntijoille käyttökelpoisia käsitteitä ja uusia näkökulmia liikuntatietoon. Uusia käsitteitä ja jäsennyksiä voidaan soveltaa esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnassa, huippu-urheilun valmennuksessa ja vammaisliikunnassa.