ERITYIS- JA TERVEYSLIIKUNNAN KALENTERI Tähän kalenteriin on koottu Jämsänjokilaakson erityis- ja terveysliikuntaryhmille kuten vammaisille, pitkäaikaissairaille ja iäkkäille - tarkoitetut viikoittaiset liikuntaryhmät. Useimmat liikuntaryhmät toimivat säännöllisesti syys- ja kevätkauden. Syyskausi alkaa pääsääntöisesti syyskuun alussa. Kausien välissä pidetään joulu- ja kesätauko, sekä syysloma (vko 42) ja hiihtoloma (vko 9 ). Kevään 2015 ryhmät alkavat pääsääntöisesti loppiaisen jälkeen. Ryhmiin voi tulla mukaan koko toimintakauden ajan ilmoittautumalla ryhmän ohjaajalle harjoituspaikalla. Muistathan myös vuosittaiset tapahtumat: Erityisliikkujien talvipäivä Himoksella maaliskuussa 2015 Erityisliikkujien kesäpäivä Oinaalassa elokuussa 2015 Seuraa ilmoittelua ja mahdollisia muutoksia Jämsän Seutu lehdestä sekä Vekkarista! Kalenteri myös netissä: www.jamsa.fi TERVETULOA LIIKKUMAAN!!!! LIIKUNTARYHMIEN OSALLISTUMISMAKSUT Useimmat ohjatut liikuntaryhmät ovat maksullisia ja hinnat selviävät ryhmän ohjaajilta ellei esitteessä ole mainittu. Lisätietoja erityisliikuntapalveluista saat mm. seuraavilta tahoilta: Jämsän kaupungin liikuntapalvelut vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki... 040 571 6556 liikunnanohjaaja Tommi Kuronen... 040 861 7023 uimahallin liikunnanohjaajat... 040 712 2522 Jämsän kaupungin fysioterapiapalvelut... 050 435 8163 Vammaisneuvosto Aira Putkonen, puheenjohtaja... 040 158 7979 Jämsän ammattiopisto, seniorikuntosali Marko Kulppi... 040 341 4375 Jämsän kaupungin Senioripiste (Seppolantie 5, 1. kerros, Jämsä) fysioterapeutti Sirpa Heikkinen... 040 182 1772 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 1
JÄMSÄN KAUPUNKI Liikuntapalveluiden ohjatut erityis- ja terveysliikuntaryhmät Katso työväenopiston ryhmätarjonta. Ohjatut kuntosalitunnit Maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14.00 15.00 uimahalli Koskikaran kuntosalilla. Soveltuu hyvin senioreille sekä kuntosaliharjoittelua aloittaville henkilöille. Uimahallin normaali sisäänpääsymaksu. Lisätiedot: uimahallin liikunnanohjaajat puh. 040 712 2522. Aikuisten tekniikkauimakoulu 21.9. 9.11. järjestetään sunnuntaisin klo 10.30-11.15. Kahdeksan opetuskertaa hintaan 110. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: puh. 040 712 2522 tai sähköpostilla liikunta.ilmoittautumiset@jamsa.fi Soveltavan liikunnan välineitä lainattavissa Biski laskettelukelkka, aloittelijoille ja vaikeasti liikuntavammaisille. Hiihtokelkka, murtomaasuksien päällä pehmustettu istuinosa. Kajakkikolmikko, kannellinen kajakki, melat, melontaliivit ja aukkopeitteet. Tandempyörä, kolmevaihteinen, jalkajarrullinen aikuisten pyörä. Tiedustelut: puh. 040 861 7023 / liikunnanohjaaja Tommi Kuronen tommi.kuronen@jamsa.fi www.jamsa.fi Jämsän liikuntapalvelut, Kenraalintie 12, 42300 Jämsänkoski Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 2
TOIMINTAA UIMAHALLILLA Vesivoimistelut uimahalli Koskikarassa MAANANTAI 18.00 18.30 Työikäiset I 18.30 19.00 Työikäiset II 19.00 19.30 Työikäiset III TORSTAI 8.15 8.45 Veteraanit 9.00 9.30 Harmaat Pantterit 9.45 10.15 Erityisryhmät I (mm. keuhkovammaiset, reumaatikot, Jämsän veteraanit) 10.30 11.00 Erityisryhmät II (mm. Päiväkeskus Kompassi) 11.30 12.00 Näkövammaiset 12.15 12.45 Erityisryhmät III 13.00 13.30 Emppis Kuorevesi (parittomat viikot) PERJANTAI 8.00 8.30 Eläkeläiset I 8.30 9.00 Eläkeläiset II Syyskausi 1.9. 12.12.2014 (syysloma vko 42) kevätkausi 7.1. 30.4.2015 (hiihtoloma vkot 8-9) Osallistumismaksut nähtävillä kassalla ja nettisivuilla. 75 vuotta täyttäneet jämsäläiset ja kuhmoislaiset voivat yhden kerran viikossa käyttää uimahallia ilmaiseksi ja veteraanit rajoituksetta. Aukioloajat: Ke ja Pe klo 06.30-21.00 Ma, Ti ja To klo 13.30-21.00 La ja Su klo 12.00-18.00 Tiedustelut: puh. 040 712 2521 / kahvio puh. 040 712 2522 / uimavalvojat www.jamsa.fi Jämsän uimahalli, Koskikarantie 1, 42300 Jämsänkoski Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 3
JÄMSÄN TYÖVÄENOPISTO MAANANTAI 9.00 10.30 Kevennetty kuntojumppa A Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 15.9. 10.30 12.00 Kevennetty kuntojumppa B Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 15.9. 12.30 13.15 Eläkeläisten kuntojumppa A, Jämsänkoski Korven koulun liikuntasali, Korventie 14 alkaen 1.9. 15.30 16.15 Harmaat Pantterit kuntosali I Jämsän lukio, kuntosali, Keskuskatu 16 alkaen 1.9. 16.30 17.15 Harmaat Pantterit kuntosali II Jämsän lukio, kuntosali, Keskuskatu 16 alkaen 1.9. 16.00 17.30 Senioritanssi, Jämsänkoski Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 alkaen 15.9. OS = opintosetelikurssi 17.15 18.00 Kehon kuntoremppa 1 Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 alkaen 15.9. 18.00 18.45 Kehon kuntoremppa 2 Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 alkaen 15.9. TIISTAI 9.30 10.15 Miesten kuntojumppa B Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 2.9. 10.30 11.15 Kuntojumppa A Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 2.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 4
11.30 12.15 Kuntojumppa B, Kuorevesi Kuoreveden koulun iso sali, Opintie 2 alkaen 2.9. 12.30 13.15 Kuntosaliryhmä, Kuorevesi Kuoreveden koulun kuntosali, Opintie 2 alkaen 2.9. 15.00 15.45 Ikämoto telineiltä taitoa ja tasapainoa Vitikkalan koulun liikuntasali, Joonaantie 1 alkaen 2.9. OS = opintosetelikurssi 17.00 17.45 Naisten vatsa-peppu treeni, Jämsänkoski Kankarisveden koulu, Opinpussi 8 alkaen 16.9. 17.45 18.30 Miesten kuntojumppa A, Jämsänkoski Kankarisveden koulu, Opinpussi 8 alkaen 16.9. 18.00 18.45 Kahvakuulalla kuntoon, alkeet Paunun koulu, Paununkatu 1 alkaen 16.9. 18.00 18.45 Latinobic, alkeet 18.45 19.30 Latinobic, jatkokurssi 19.30 20.15 Latinobic, konkarit Jokivarren koulu, Kelhänkatu 8 alkaen 16.9. 18.45 19.30 Naisten kuntosalijumppa, Jämsänkoski Uimahalli Koskikaran kuntosali, Rantaraitti alkaen 16.9. 19.00 19.45 Hopsun kuntojumppa Hopsun kylätupa alkaen 16.9. 19.00 19.45 Kehonhuolto, Jämsä Paunun koulu, liikuntasali, Paununkatu 1 alkaen 17.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 5
KESKIVIIKKO 10.30 11.15 Kevennetty kuntojumppa C Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 3.9. 18.00 19.00 Kehonhuolto/jumppa, Partala Partalan ent. koulu, Partalantie 212 alkaen 17.9. 18.00 18.45 Core Paunun koulu, Paununkatu 1 alkaen 17.9. 18.15 19.15 Koskenpään kuntojumppa Koskenpään koulu, Korpilahdentie 7 alkaen 17.9. 18.00 18.45 Kahvakuulailu ulkona, Länkipohja Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 alkaen 17.9. 18.30 19.15 Sammallahden kuntojumppa Sammallahden ent. koulu, Sammallahdentie 200 alkaen 17.9. TORSTAI 9.00 9.45 Ikinuorten kuntojumppa, Jämsänkoski Uimahalli Koskikaran kuntosali, Rantaraitti alkaen 18.9. 10.00 10.45 Ikinuorten kuntosalijumppa, Jämsänkoski Uimahalli Koskikaran kuntosali, Rantaraitti alkaen 18.9. 11.00 12.30 Senioritanssi Pokura (Hiidenkirnu), Lukkoilantie 13 alkaen 18.9. 17.30 18.15 Juokslahden kuntojumppa Juokslahden koulu alkaen 18.9. 18.00 19.00 Kahvakuulailu ulkona, Jämsä Paunun koulu, Paununkatu 1 alkaen 18.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 6
18.00 18.45 Palsinan kuntojumppa Palsinan ent. koulu, Palsinantie alkaen 18.9. PERJANTAI 12.00 12.45 Tasapainoryhmä Jämsän sairaala, fysioterapiaosasto alkaen 5.9. OS = opintosetelikurssi Lyhytkursseja mm. Round-tanssikurssi, Geokätköily-nykyaikaista aarteenetsintää, Suksien voitelukurssi, yms. Tarkemmat tiedot työväenopiston opintooppaasta. Syyskausi katso työväenopiston opinto-oppaasta, syysloma viikolla 42 Kevätkausi katso työväenopiston opinto-oppaasta, hiihtoloma viikolla 9 Ilmoittautuminen kursseille internetissä, josta näkee myös muun työväenopiston liikuntatarjonnan sekä osallistumismaksut. www.opistopalvelut.fi/jamsa OS = opintoseteli (a`30 yksi per asiakas). Kohderyhmänä työttömät, yli 63-vuotiaat, kokoaikaisella eläkkeellä olevat ja maahanmuuttajat. Seteleitä rajoitettu määrä ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ota yhteyttä opiston toimistoon. Tiedustelut: puh. 040 712 2640 www.jamsa.fi Jämsän työväenopisto, Kelhänkatu 8, 42100 Jämsä Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 7
JÄMSÄN AMMATTIOPISTO Seniorikuntosaliryhmät MAANANTAI 10.00 11.30 Senioriryhmä 12.00 13.30 Senioriryhmä 14.00 15.30 Senioriryhmä TIISTAI 10.00 11.30 Senioriryhmä 13.00 14.30 Senioriryhmä KESKIVIIKKO 10.00 11.30 Senioriryhmä 13.00 14.30 Senioriryhmä PERJANTAI 10.00 11.30 Senioriryhmä Osallistumismaksu 2,50 / kerta. Tiedustelut: Marko Kulppi puh. 040 341 4375 marko.kulppi@jao.fi Auvilan kampus, Auvilantie 81, 42100 Jämsä Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 8
MUUTA TOIMINTAA JÄMSÄSSÄ MAANANTAI 14.00 14.45 Mielenterveyskeskuksen jumppa Särkijärven kuntotalo, alkaen 1.9. Tiedustelut: puh. 040 739 4658 tai 040 732 8554 17.00 18.00 Futuurikerho Vitikkalan koulun liikuntasali Erityislasten liikuntakerho. Tiedustelut: Pia Salminen, puh. 0400 888 187 17.45 18.45 Kuntojumppa Paunun koulu Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 1.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 18.00 19.00 Zumba Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 19.00 20.00 Kuntonyrkkeily Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 TIISTAI 9.00 9.30 Tuolijumppa Pokura (Hiidenkirnu), alkaen 23.9. Jämsän Eläkeläiset ry Tiedustelut: Reijo Jokinen, puh. 040 525 5338 11.30 12.30 Kuntojumppa päiväryhmä Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry, alkaen 2.9. Tiedustelut: Pirjo Valkonen, puh. 040 738 7563 14.00 16.00 Boccia pelit Pokura, Lopeistontie 11 Tiedustelut: Arvi Kokkinen, puh. 040 729 8208 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 9
17.30 18.30 ChiBall Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry, alkaen 2.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 18.00 19.00 Kuntojumppa Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 19.00 20.00 Kehonhuolto Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 KESKIVIIKKO 15.00 16.00 Ikiliike-ryhmä Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 3.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 18.00 19.00 Bodystep Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 3.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 19.15 20.30 Hathajooga Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 3.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 TORSTAI 10.00 10.45 Kehitysvammaisten liikuntaryhmä Särkijärven kuntotalo Työvalmennussäätiö Avitus, puh. 020 743 7370 12.30 13.15 Kehitysvammaisten liikuntaryhmä Särkijärven kuntotalo Työvalmennussäätiö Avitus, puh. 020 743 7370 18.00 20.00 Tikanheittoa Särkijärven kuntotalo, alkaen 4.9. Jämsän seudun Tikka ry Tiedustelut: Hannu Ahlstedt, puh. 040 538 0452 tai 0400 710 477 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 10
19.00 20.00 Kuntopiiri Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 SUNNUNTAI 17.00 18.30 Jooga Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 741 1587 MUITA LIIKUNTAPALVELUITA JÄMSÄSSÄ Jumppasali Askel Koskentie 6, 42100 Jämsä puh. 050 566 4556 http://askel.fi Kuntokeskus Karboni Koskentie 6, 42100 Jämsä puh. 040 670 7319 sähköposti: kuntokeskus@karboni.fi www.karboni.fi Kuntosali Keskikeho Oy Teollisuuskatu 1d, 42100 Jämsä puh. 014 714 000 sähköposti: posti@keskikeho.fi www.keskikeho.fi Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 11
TOIMINTAA JÄMSÄNKOSKELLA MAANANTAI 12.30 13.15 Eläkeläisten kuntojumppa A Korven koulun liikuntasali, alkaen 1.9. Jämsän työväenopisto Tiedustelut: Tommi Kuronen, puh. 040 861 7023 16.00 17.30 Senioritanssi Korven koulu, alkaen 15.9. Jämsän työväenopisto TORSTAI 9.00 9.45 Ikinuorten kuntojumppa Uimahalli Koskikaran kuntosali, alkaen 18.9. Jämsän työväenopisto 10.00 10.45 Ikinuorten kuntosalijumppa Uimahalli Koskikaran kuntosali, alkaen 18.9. Jämsän työväenopisto 16.00 18.00 Boccia pelit Korven koulun liikuntasali Jämsänjokilaakson Invalidit ry Tiedustelut: Pauli Hakaniemi, puh. 040 820 0692 18.00 19.30 Aikuisten kuntojumppa ja kehonhuolto Kankarisveden koulun liikuntasali Jämsänkosken Naisvoimistelijat ry Tiedustelut: Tuija Kovanen, puh. 050 528 9768 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 12
TOIMINTAA KUOREVEDELLÄ MAANANTAI 14.45 15.45 Kuntosaliryhmä Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 1.9. 18.30 19.30 Miesten kuntojumppa Kuoreveden koulun pieni sali, alkaen 1.9. 18.30 19.30 Naisten kuntojumppa Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 1.9. TIISTAI 10.30 11.15 Tuolijumppa Kuoreveden koulun liikuntasali, alkaen 2.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 11.15 12.15 Kuntosalivuoro Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 2.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 14.00 15.00 Keilaus Mäntän keilahalli, parillisilla viikoilla Alkaen 2.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 18.00 19.00 Rivitanssi Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 2.9. 19.00 20.00 Zumba Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 2.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 13
KESKIVIIKKO 12.30 13.15 Tuolijumppa Palsinan koulu, alkaen 3.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 13.45 14.30 Tuolijumppa Kuokkala, alkaen 3.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 15.00 17.00 Senioritanssi Kuoreveden koulun liikuntasali, alkaen 10.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 18.00 19.00 Kuntojumppa 50+ Kuoreveden koulun pieni sali, alkaen 3.9. 18.00 19.00 Kuntosaliryhmä Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 3.9. TORSTAI 9.30 10.15 Venyttele ja virkisty Emppiksen toimitila, Puistotie 7, Halli Emppis ry, puh. 044 0377 544 alkaen 4.9. 19.00 20.00 Body Circuit Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 4.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 14
LAUANTAI 17.00 18.00 Kuntosaliryhmä Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 6.9. SUNNUNTAI 17.00 17.45 Kahvakuula Kuoreveden koulun pihalla. Omat kuulat. KUOREVEDEN KOULUN KUNTOSALI Avoinna omatoimiseen harjoitteluun päivisin klo 6 21, paitsi varattujen vakiovuorojen aikana. Sisälle pääsee henkilökohtaisella siruavaimella, joita saavilla Jämsän kaupungintalon neuvonnasta (Seppolantie 10) arkisin klo 9 15 sekä koulusihteeri Jaana Huoviselta (p. 040 712 2490) maanantaisin ja keskiviikkoisin. Avaimen hinta: 20 /kk, 54 /3 kk ja 90 /6 kk. Perheavaimet: 30 /kk, 80 /3 kk ja 135 /6 kk. Avainpantti 20. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 15
TOIMINTAA LÄNKIPOHJASSA MAANANTAI 17.15 18.00 Kehon kuntoremppa 1 Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 Jämsän työväenopisto alkaen 15.9. 18.00 18.45 Kehon kuntoremppa 2 Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 Jämsän työväenopisto alkaen 15.9. KESKIVIIKKO 15.00 16.00 Kuntojumppa Länkipohjan koulu Jämsän terveystoimi / fysioterapiapalvelut Tiedustelut: puh. 040 540 2544 alkaen 3.9. 18.00 18.45 Kahvakuulailu ulkona Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 Jämsän työväenopisto alkaen 17.9. LÄNKIPOHJAN KOULUN KUNTOSALI Avoinna omatoimiseen harjoitteluun päivisin klo 6 21, paitsi varattujen vakiovuorojen aikana. Sisälle pääsee henkilökohtaisella siruavaimella, joita saatavilla Jämsän kaupungintalon neuvonnasta (Seppolantie 10) arkisin klo 9-15. Avaimen hinta: 20 /kk, 54 /3 kk ja 90 /6 kk. Perheavaimet: 30 /kk, 80 /3 kk ja 135 /6 kk. Avainpantti 20. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2014-2015 16