SOTE-ENNAKOINTI sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden

SOTE-ENNAKOINTI sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden ennakointi Marja-Liisa Vesterinen PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIHIN SEKÄ VANHUSPALVELUIHIN KOHDISTUVIA UUSIA OSAAMISTARPEITA Seuraavana esitetään esimiesten näkemyksiin perustuvia ennakointituloksia aikuissosiaalityön, lastensuojelun ja vammaispalvelujen sekä vanhuspalvelujen tulevaisuuden osaamistarpeista. Edellä esitetyt, kaikille sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiville henkilöille yhteiset työelämän avaintaidot ja alan kokonaisuuden hallintaan liittyvä osaaminen koskevat myös perhe- ja sosiaalipalveluissa sekä vanhuspalveluissa toimivaa henkilöstöä. Työelämän avaintaidot, alan perusosaaminen ja kokonaisuuden hallinnan osaaminen on kuvattu jo edellä. AIKUISSOSIAALITYÖ Sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien julkisten organisaatioiden sekä KELA ja työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistyötä on koottu työvoiman palvelukeskuksiin. Aukottoman ja yksiselitteisen työnjaon varmistamiseksi olisi kyseisten organisaatioiden määrittävä omat roolinsa, rajapintansa ja yhteistyön toimintamuodot prosesseina. Sosiaalityöntekijöiden ja etuuskäsittelijöiden koulutuksessa on tämä järjestelmä ja eri organisaatioiden ja ammattiryhmien työnjako sekä työn sisältö käytävä läpi. Aikuissosiaalityön kasvava alue on köyhyyden ja syrjäytymisen kasautuminen, työttömyyden pitkittymisestä johtuvat sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat sekä moniongelmaiset asiakkaat. Toinen kasvualue on useilla alueilla monikulttuurisuuspalvelut. Maahanmuuttopalveluissa annetaan maahanmuuttajille palveluohjausta ja neuvontaa sekä järjestetään tukitoimia. Lisäksi maahanmuuttajille laaditaan kotoutumissuunnitelma, hoidetaan asumiseen liittyviä järjestelyjä, avustetaan ja ohjataan asiakkaita erilaisten hakemusten täytössä, sopimusten teossa, kodin tarvikkeiden hankinnassa jne. Lisäksi palvelukeskuksessa hoidetaan asiakkaiden toimeentuloturva- ja tulkkauspalveluita. Monikulttuurisuuspalveluissa nousevat keskeisiksi osaamisalueiksi maahanmuuttajien palvelujärjestelmän ja sen eri osapuolten tunteminen ja kyky ohjata asiakasta palvelun saamisessa. Lisäksi oleellisia uusia osaamisalueita ovat uuden kotouttamislain sisällön tunteminen ja kotouttamissuunnitelmien tekeminen, kulttuurien tuntemus ja tulkin käyttötaito tai oma kielitaito. Aikuissosiaalityötä toteutetaan tiimeissä, joten työmuotojen ja tiimin sisäisten työnjakoperiaatteiden oppiminen olisi opittava jo opiskelun aikana. Hyviä käytäntöjä tiimityöstä löytyy esimerkiksi Etelä-

Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä, jossa tiimit on muodostettu asiakkaittain aakkosjärjestyksen perusteella. Nuorisososiaalityön uudet piirteet, mm. sosiaalinen media nuorisososiaalityössä, on lisättävä opetussisältöihin. Koulutukseen tarvitaan tietoa ja menetelmäosaamista siitä, miten erilaisisa tilanteissa menetelllään, miten puututaan nettiasiakkaan ongelmaan, annetaan ohjausta ja ehdotetaan palvelujen piiriin hakeutumista. Vanhussosiaalityö ja sen integrointi muuhun vanhuspalveluun sekä siinä tehtävä palveluohjaus, moniammatillinen yhteistyö ja palveluprosessin mukainen toiminta olisi opittava tuntemaan koulu-tuksen aikana, jotta v anhussosiaalityö opitaan ymmärtämään osaksi vanhuspalveluja. Siksi vanhussosiaalityön osaamistarpeita käsitellään tässä artikkelissa osana vanhuspalveluja. VAMMAISPALVELUT Syyskuun alussa 2009 tulivat voimaan vammaispalvelulain (380/1987) uudet säännökset palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelmasta ja asian viivytyksettömästä käsittelystä sekä vaikeavammaisten henkilökohtaisesta avusta. Vammaispalvelulaki toi palveluverkostoon vammaisten henkilökohtaisen avun laajennuksen ja subjektiivisen oikeuden henkilökohtaiseen avustajaan. Lisäksi itsenäisen tai tuetun asumisen tavoite on muuttanut vammaispalveluhenkilöstön osaamisvaatimuksia. Työnsä juuri päättänyt maan hallitus on asettanut tavoitteeksi purkaa kuudessa vuodessa kehitysvammaisten nykyisen laitoshoidon. Henkilökohtaisia avustajia koulutetaan ammattitutkintokoulutuksena. Sosiaalipalvelujen tehtävänä on organisoida sopivien avustajien saamista vammaisille. Vammaispalveluissa, kuten muussakin sosiaali- ja terveyspalveluissa, on tavoitteena avopalvelujen lisääminen. Tätä toteutetaan vammaisten kuntoutuksen ja tuetun/ itsenäisen asumisen lisäämisellä. Uusien asumisyksiköiden henkilökunnan osaamista on kehitettävä ja suunnattava asukkaan oman toimintakyvyn vahvistamiseen ja kokonaisvaltaisen kuntouttavan työotteen omaksumiseen Ennakoinnin tuloksena ovat tärkeimpiä uusia tai tehostettavia osaamisvaatimuksia ohjaus ja seuranta yhteistyössä henkilökohtaisten avustajien kanssa, asiakkaalle sopivan asumismuodon arviointi, elämäntilanteen muutoksen hallinnan tuki ja taito valmentaa itsenäiseen asumiseen. Hoitohenkilöstöltä odotetaan sekä avopalveluissa että laitosmaisissa asumispalveluissa entistä vahvemmin sosiaalista ja lääkinnällistä kuntouttavaa ja vammaista itseään kannustavaa työotetta. Vammaista henkilöä on valmennettava itsenäiseen asumiseen hänen siirtyessään pois laitosmaisesta yksiköstä. Samoin häntä on osattava tukea elämäntilanteen muutoksen hallintaan. Itsenäisen ja tuetun asumisen yksiköissä olisi henkilökunnan osattava vahvistaa asukkaan omaa toimintakykyä kokonaisvaltaisella kuntouttavalla työotteella. Vammaispalveluhenkilöstön koulutuksessa (lähihoitajat, sairaanhoitajat, sosionomit, sosiaalityöntekijät) on huolehdittava siitä, että koulutettaville syntyy vammaisten apuna olevan teknologian tuntemus ja yhteistyö työelämän kanssa, koska sieltä tulevat teknologiset ja toiminnalliset uudistukset. Konkreettisiin terveysteknologian tuomiin uudistuksiin, kuten esimerkiksi sähköpyörätuolin

käyttöön ja sen käytön opetukseen asiakkaalle on perehdyttävä koulutuksessa ja työssäoppimisjaksoilla tai harjoittelujaksoilla. Vammaispalveluissa on jo syntynyt uusia osaamistarpeita mm. uusien työtapojen myötä: kotikäynneillä on mukana kannettavat tietokoneet kuten vanhusten kotihoidossa. Tällä tavoin voidaan säästää aikaa, koska ei tarvitse kirjata kahteen kertaan. Työtavan muutoksen vuoksi nousee tärkeäksi tulevaisuuden osaamisalueeksi atk- ja järjestelmätaidot. Nuorilla koulutuksessa olevilla ne syntyvät opetuksessa automaattisesti, mutta työssä olevilla on täydennyskoulutustarvetta. Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutukseen tarvitaan lisää tietoa kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisen kohtaamisesta. Vammaisilla on varsin usein myös mielenterveydellisiä ongelmia. Tästä syystä mielenterveystyötä tekevillä hoitajilla tulee olla nykyistä enemmän vammaispalveluosaamista ja kääntäen vammaispalveluhenkilöstölle mielenterveys- ja päihdetyön osaamista. Lastensuojelulliset kysymykset ovat yhä enemmän näkyvissä myös vammaisperheissä. Lisäosaamista tarvitaan siitä, miten toimitaan, kun vammainen on lastensuojeluasiakkaana. Osaamista on vahvistettava myös vammaisten hyväksikäytön ehkäisyä ja tunnistamista varten, puheeksi ottamisen taitoa varten sekä heikkojen signaalien tulkinta ja puuttumista varten. Lähihoitajakoulutus/vammaistyön koulutusohjelma ei anna haastateltujen esimiesten mielestä riittäviä valmiuksia työskentelyyn kehitysvammahuollossa. Koulutuksessa liian lyhyt erikoistumisaika/osuus kehitysvammaisten parissa työskentelyn opiskelua varten. Opiskelijoiden tulee oppia paremmin tuntemaan vammaisuuden syitä ja erityispiirteitä (liikunta-, kehitys-, neurologiset ja aistivammaiset). Lähihoitajakoulutukseen toivottiin uusia tai vahvistettavia sisältöalueita, kuten kehitysvammaisen kohtaamisen taitoa, erilaisten kommunikointimenetelmien käyttöä ja soveltamista erilaisiin tilanteisiin sekä mielenterveysosaamista vammaistyössä. Koulutuksessa on huolehdittava, että opiskelijat oppivat huolehtimaan omasta jaksamisestaan ja kehittävät elämänhallintataitojaan. Moniammatillisen palvelujärjestelmän ja ketjun tunteminen, työnjako ja yhteistyö vammaispoliklinikoilla sekä muun ammattihenkilöstön kanssa (lääkäri-, psykologi- ja sosiaalipalvelut) nousevat tärkeiksi päivitettäviksi osaamisalueiksi sitä mukaa kuin palvelurakenteet ja työnajot uudistuvat. Asiakaskeskeisyyden vahvistumiseksi on opinnoissa painotettava asennemuutoksen tärkeyttä ammattihenkilölähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen ja siihen, että kodeissa mennään asukkaiden kotiin, ei hoitajien työpaikalle. Vammaislain ja palvelurakenteen uudistumisen vuoksi palveluohjauksen tarve ja palveluverkoston tuntemisen tarve kasvaa. Terveyden edistämisen näkökulmaa on vahvistettava vammaispalveluissa siten, että ei tehdä puolesta, vaan kanssa, jolloin asiakkaan omatoimisuus lisääntyy. Tätä tarvitaan erityisen paljon, jotta siirtymä laitoksista itsenäiseen tuettuun asumiseen onnistuu. Sosionomien(AMK) tehtäväkenttään toivottiin vahvistettavaksi tukemisen osaamista, jota tarvitaan, jos perheeseen syntyy vammainen lapsi. Ylipäänsä sosionomien(amk), sosiaalityöntekijöiden ja lähihoitajien koulutuksessa on vahvistettava näkökulmaa siitä, että koko perhe on nähtävä asiakkaana myös vammaispalveluissa.

Opiskelijoiden oppimistehtävien kautta tuli ennakoinnissa ilmi se, että kaikessa perhe- ja sosiaalityössä koulutukseen tarvitaan enemmän menetelmäosaamista ja vuorovaikutusosaamista. Kehitysvammapalvelujen tulevaisuuden ennakoinnissa nousi esiin varsinkin lainmuutosten tuoma tarve avustavan henkilöstön kouluttamisesta (henkilökohtaisen avustajan näyttö- ja ammattitutkinto sekä tai hoiva-assistenttikoulutus, joka voidaan suunnata joko vammais- tai vanhuspalveluihin). Vammaisten lasten perhehoitoon, jolla korvataan laitoshoitoa, tarvitaan perhehoitajien koulutusta esimerkiksi ammattitutkintona. Pilottikoulutuksia on jo toteutettu (esim. Socom). LASTENSUOJELU Lastensuojelu on tarkasti lailla säänneltyä toimintaa ja siitä syystä on lainsäädännön ajantasainen ja tarkka tunteminen oleellista sosionomien (AMK), sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhoitajien opinnoissa. Koska lastensuojelun ennalta ehkäisevää työtä tehdään laajasti moniammatillisissa verkostoissa, on myös kasvatus- ja varhaiskasvatushenkilöstön sekä terveydenhuollon koko henkilöstön (kaikki vastaanotot, ensihoito) tunnettava po. lainsäädäntö erityisesti lastensuojeluilmoitusten tekemisen osalta. Lastensuojelun käsite on laaja ja se alkaa ennaltaehkäisevästä lastensuojelusta ja päätyy raskaimpaan vaihtoehtoon eli huostaanottoon. Ennalta ehkäisevän lastensuojelu alkaa lapsen kodista jatkuen neuvoiloihin, päivähoitoon, kouluun ja opiskeluun. Lastensuojeluasiakkuus päätyy pahimmassa tapauksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen lastensuojelun organisaation toimenpiteiksi (huostaanotot, sijoitukset jne.). Lastensuojelu on monissa kaupungeissa ja kunnissa yhdistetty osaksi perhe- ja sosiaalipalveluja. Aikaisemmin lastensuojelu oli osa sosiaalipalveluja, mutta nykytrendin mukainen yhdistäminen perhepalveluihin korostaa lastensuojelun laaja-alaisuutta, moniammatillista verkostoa ja laajaa vastuuta erityisesti ennalta ehkäisevän työn osalta. Ennen kaikkea se korostaa asiakaslähtöistä palvelua, jossa palvelut kootaan lapsen ja perheen ympärille palvelu- ja tukirenkaaksi entisen luukulta luukulle ohjaamisen sijaan. Tämä muutos näkyy perhekeskuksina, neuvola- tai hyvinvointikeskuksina ja ennalta ehkäisevän lastensuojelun keskuksina. Lastensuojelutyössä edustavat sosiaalityöntekijäkoulutuksen saaneet henkilöt virkasuhteisia asiantuntijoita, jotka tekevät työssään myös lastensuojeluun liittyviä päätöksiä. He tuntevat palvelujärjestelmän hyvin ja osaavat toimia johtajana moniammatillisessa, hallintokuntarajat sekä julkisen ja yksityisen sektorin rajat ylittävässä verkosto- ja kumppanuustyössä. Verkoston ja kumppaneiden eri ammattiryhmien koulutukseen tulee sisältyä ajantasainen palvelujärjestelmän ja sen prosessien oppiminen. Sekä tutkintoon johtavassa koulutuksessa että työssä olevien täydennyskoulutuksessa on tärkeitä tavoitteita moniammatillisen yhteistyön osaaminen ja siinä olevien roolitusten sekä vastuiden tunteminen, uskallus kaataa raja-aitoja ja olla oma-aloitteinen yhteyksien luomisessa. Lastensuojelun kokonaisuudessa on hiljattain luotu uusia toimintamalleja, kuten em. perhekeskuksia, hyvinvointineuvoloita jne., joilla on sekä ennaltaehkäisevä että korjaava tehtävä. Opiskelijoiden on hyvä tutustua uusiin yhteistyömalleihin ja niiden filosofiaan ja toimintatapoihin jo opiskeluaikana osana moniammatillisuuden kasvua ja rakenteiden uudistumista. Lastensuojelullisen ja perhekeskeisen työotteen merkitystä ja toteuttamista varsinaisen lastensuojelun ulkopuolellakin (erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa)

tulee opinnoissa korostaa, koska esim. päihdevanhempien tai vaikeasti sairastuvien vanhempien lapset voivat olla erityisessä vaarassa, mikäli perhe ei saa apua sukulaisilta tai ystäviltä. Jälleen tärkeään asemaan nousee palveluverkoston ja sen vastuiden tunteminen tällaisissa tapauksissa. Lastensuojelulliset kysymykset ovat yhä enemmän näkyvissä myös vammaisperheissä. Lisäosaamista tarvitaan siitä, miten toimitaan, kun vammainen on lastensuojeluasiakkaana. Osaamista on vahvistettava myös vammaisten hyväksikäytön ehkäisyä ja tunnistamista varten, puheeksi ottamisen taitoa varten sekä heikkojen signaalien tulkinta ja puuttumista varten. Lastensuojelun esimiehet toivoivat haastatteluissa, että koulutukseen sisältyisi menetelmäkoulutusta kriisitilanteisiin, vanhemmuuden tukemisen oppimista, tietoa ja palveluosaamista vammaisista lastensuojeluasiakkaana, monikulttuurista osaamista sekä kouluilla toimiville työntekijöille (esim. kuraattorit) tietoja ja menetelmäosaamista mm. hyvän kouluilmapiirin rakentamisesta. Koska perhe- ja lastensuojelutyö ei ole virkatyötä (klo 8-16) vaan yhä enemmän vuorotyötä, on opiskelijoita valmennettava asennoitumaan vuorotyöhön myönteisesti. Perhe- ja sosiaalityön palveluja tarvitaan yhä enemmän ilman, että henkilöstömääriä suunnitellaan kasvatettavan. Tulevaisuutta rakennetaan mieluummin ennalta ehkäisevän työn ja työtapojen kustannustehokkaan kehittämisen varaan. Asiakastapaukset ovat harvoin henkisesti helppoja työntekijöillekään, joten uupumisen tai alan vaihdon ehkäisemiseksi perhe- ja sosiaalityössä tarvitaan opintoja omasta työhyvinvoinnista huolehtimista, omien tuntemusten käsittelyä ja jaksamista varten sekä esimiesosaamista em. asioista huolehtimiseksi. Perhe- ja sosiaalipalveluissa kuten muussakin sosiaali- ja terveystyössä palveluja viedään asiakkaan luo. Kotiin vietävät palvelut, kuten neuvolan kotikäynnit, vanhus- ja vammaisasiakkaiden kotikäynnit ja syrjäytymisen ehkäisy perheiden kodeissa, tulee tulla tutuksi jo opiskelun aikana työmenetelmineen. Varsinainen työtapojen sisäistäminen tapahtuu työn kautta. Myös perhe- ja sosiaalipalvelujen alueella käytetään tulevaisuudesaa merkittävässä määrin hyväksi terveysteknologiaa ja sähköisiä toimintajärjestelmiä. Opinnoissa tulee tutustua nähin teknologioihin ja järjestelmiin samalla periaatteella kuin terveyspalvelujen puolella ehdotimme eli hyödyntäen alueen sote-organisaatioiden opetusluokkia ja tyuössoppimis-/ harjoittelujaksoja. VANHUSPALVELUT Sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien vanhustyön koulutuksessa tulisi opetussisältöjä kehittää ja syntyvää osaamista vahvistaa seuraavilla osa-alueilla: vanhenemisprosessin syvällinen tunteminen, muistihäiriöt, voimavaralähtöinen vanhustyö, medikalisaatio ja palveluohjausosaaminen. Edellä olleessa Pia Laibertin ja Anna-Maija Koskisen artikkelissa on selvitetty ennakointityömme tulokset lähihoitajan uusista tai vahvistettavista osaamistarpeista vanhuspalveluissa. Oheiseen kuvioon 1 on koottu sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tärkeitä osaamisalueita tulevaisuuden vanhustyössä Mannisen (2008) esittämänä. Mannisen esittämistä osaamisalueista kasvaa erityisesti muistihäiriöiden ennalta ehkäisyn, tunnistamisen ja hoidon osaamistarve, koska muistihäiriöiden määrä vanhuksilla kasvaa ennusteiden mukaan.

Sairaanhoitajien koulutuksessa on tarpeen perehtyä vanhenemiseen ja vanhuuteen paitsi fyysisen, niin myös psyykkisen, sosiaalisen, hengellisen ja kulttuurisen vanhenemisen näkökulmista, koska ne kaikki koskettavat vanhenevaa ihmistä eri tavalla kuin työikäisiä. Iäkkäillä henkilöillä on fyysisen kunnon heiketessä ja liikkumisen vähetessä suuri syrjäytymisvaara. Sosiaaliset kontaktit saattavat rajoittua vain vanhuksen kotona käyviin kotihoidon työntekijöihin. Toisaalta eliniän vähetessä hengellisyyden kaipuu saattaa lisääntyä ja tulla aiempaa merkityksellisemmäksi asiaksi. Jotta näitä hyvinvointia vähentäviä tekijöitä voitaisiin ennalta ehkäistä, tulee vanhuspalveluihin suuntautuvilla hoitajilla olla gerontologinen monialainen tietoperusta ja osaamista gerontologisesta hoito- ja sosiaalityöstä. Nämä taidot syntyvät parhaiten geronomikoulutuksessa, mutta niitä tulee sisältyä myös sairaanhoitaja- ja lähihoitajakoulutukseen. Sairaanhoitajan tulee hallita vanhenemisprosessi niin syvällisesti, että hän voi erottaa toisistaan normaalin vanhenemisen ja sairaudet. Hänen tulee pystyä myös ohjaamaan kotihoidon henkilöstöä arvioitaessa yksittäisen vanhuksen ravitsemusta ja toimintakykyä sekä muuta palvelutarvetta. Kuvioon 1 on koottu vanhuspalveluihin suuntautuneen sairaanhoitajan vahvistettavia osaamisalueita Mannisen (2008) mukaan. Vanhenemisprosessin syvällinen tunteminen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, hengellinen ja kulttuurinen vanheneminen gerontologinen monialainen tietoperusta, gerontologien hoito- ja sosiaalityö vanheneminen ja sairaudet ravitsemus ja toimintakyky Muistihäiriöt dementoivien sairauksien eri muodot ja niiden tunnistaminen auttamismenetelmät muistisairauksien erityisosaaminen, lääkkeettömän hoidon hallinta Voimavaralähtöinen vanhustyö ikääntyvän kokonaisvaltainen kohtaaminen toiminta- ja fysioterapian menetelmät voimavaroina kulttuuri voimavarana Medikalisaatio lääkehoidon perustelut ja etiikkaa geriatrinen lääkehoito lääkkeettömät hoitomuodot ylihoitaminen ja ylilääkintä alihoitaminen ja lääkitseminen Palveluohjausosaaminen ikääntyvän hoitamisen sosiaalistaloudelliset oikeudet ja etuudet palvelujärjestelmät ja palveluketju, julkinen, yksityinen ja 3. sektori lisäksi yrittäjyys ja kilpailuttaminen muuttuvissa palvelurakenteissa vanhusten mielenterveys- ja päihdetyö vanhenevan ja kuolevan sielunhoitotyö Kulttuurinen vanhustyö Saattohoito kotona Kuvio 1 Vanhuspalveluihin suuntautuneen sairaanhoitajan vahvistettavia osaamisalueita (Manninen 2008). Ennakointitutkimuksemme perusteella tuli edellisen lisäksi esiin seuraavia uusia tai vahvistettavia ammatillisen erityisosaamisen tarpeita:

Palvelurakenteen muutos ja sen toteutumisen merkitys kansantaloudessa ja kuntataloudessa on ymmärrettävä myös kansantalouden näkökulmasta, jolloin ymmärretään myös avopalvelun ja terveyden edistämisen merkitys työtä ohjaavana tekijänä. Gerontologinen osaamisen vahvistamista toivottiin erityisesti vanhustyön-, kuntoutuksen- sekä sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmissa. Vanhusten uudet palvelukonseptit avopalveluissa ja kotihoidossa tulee oppia tuntemaan opiskelun tuloksena, vaikka niiden erilaiset teknologiset ratkaisut, sähköiset palvelut ja mobiiliratkaisut sekä vuorovaikutteiset välineet, HyvinvointiTV, kumppanuudet hoitokokonaisuudessa omaksutaan työvälineiksi lopullisesti vasta työkokemuksen avulla. Koulutuksen toivotaan läpäisevänä periaatteena asennemuutoksen syntymistä siten, että jokainen valmistuva hoitaja omaksuu asiakaslähtöisen ja voimavarakeskeisen ajattelutavan: mennään asiakkaan kotiin palvelutehtävässä ja toimitaan asiakkaan ehdoilla sen mukaan kuin hän haluaa ja mihin hän pystyy. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kehittämisjohtaja Merja Tepponen on edellä visioinut tulevaisuutta tältä osin tarkemmin. Vanhusasiakkaan palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus toteutetaan pitkäaikaissairaiden hoitomallin mukaisesti. Omahoitajana voi toimia kotihoidon lähihoitaja ja koordinoijana sairaanhoitaja. Mallin mukainen uusi työnjako opitaan jo opiskeluaikana ja eri ammattiryhmien osaamisen perehdytään siten, että varmistetaan sen optimaalinen käyttöönotto vanhuspalveluissa. Moniammatillista ja integroitua palvelua varten tunnetaan vanhussosiaalityön tehtävät ja toimintatavat. Vanhuspalveluihin suuntautuvien hoitajien on tunnettava kuntoutuksen keskeinen merkitys laitoshoitoon joutumisen ehkäisynä ja elämänlaatukysymyksenä sekä kuntoutuksen toteuttamistavat eri palvelutapahtumissa. Muistihäiriöt ovat vanhusten keskeinen avun ja hoivan tarpeen syy tulevaisuudessa. Muistihäiriöiden ennakoidaan kasvavan oheisen kuvin mukaisesti. Suomessa on tällä hetkellä runsaat 130 000 muistisairasta ja vuonna 2020 heitä ennakoidaan olevan jo 250 000. Yksi osa vanhusten kuntoutusta ja terveydenedistämistä on muistikuntoutus. Terveyskeskuksiin on palkattu muistikoordinaattoreita ja muistihoitajia, joiden tehtävänä on antaa muistisairaalle ja hänen perheelleen säännöllistä tukea, palvelutarpeen arviointia ja palveluohjausta. Sairauden kustannukset ovat noin 170 000 200 000 euroa vuodessa / potilas. Koska muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä, lieventää ja hoitaa, asettaa tilanne sekä sairaanhoitajien että lähihoitajien koulutukselle uusia haasteita. Muistisairauksien ehkäisyn ja hoidon menetelmät erilaisissa päivätoiminnan muistiryhmissä ryhmissä ovat tärkeitä osaamisalueita. Vesterinen & Lankoski ovat kuvanneet edellä olevassa artikkelissaan oppimiskokeilua/ uutta opetusmenetelmää, jolla lähihoitajaopiskelijat saivat perehtyä ja oppia käytännössä muistisairaiden hoitoa. Uusien menetelmien avulla tulokset asiakaskunnassa ovat hyviä. Palveluja integroidaan toisiinsa modernissa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiossa toimivan ja asiakaslähtöisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Niinpä käsittele vanhussosiaalityön uusia tai v ahvistettavai osaamistarpeita tässä muun vanhustyön yhteydessä. Vanhussosiaalityössä on sosiaaliohjaajien (usein sosionomi(amk)) työn tavoitteena vahvistaa vanhusten toimintakykyä, hyvinvointia, elilnympäristöä, sosiaalisia olosuhteita ja yhteisöjen toimivuutta.vanhussosiaalityön menetelmien oppiminen koulutuksessa antaa pohjaa vanhussosiaalityön uudenlaiselle toteutukselle esimerkiksi muistisairaiden kanssa. (esim. muistelutyö osana sosiokultturista vanhus-

työtä). Vanhussosiaalityössä tehdään tiivistä yhteistyötä vanhusten kotihoidon ja omaishoidon kanssa, joten koulutuksessa on tarpeen oppia ymmrätämään, miten nämä palvelut integroituvat toisiinsa. Yhä tärkeämmäksi osaksi vanhussosiaalityötä on nousemassa ennaltaehkäisevän työn osuus. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin vajeiden ehkäisy on työtä, jota toteutetaan yhteistyössä muiden vanhustyön ammattiryhmien, erityisesti kotihoidon kanssa. Tämä voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi erilaisia neuvontapalveluja tai ehkäiseviä kotikäyntejä. (Pajunen, Seppänen ja Kuusinen-James 2009). Hyvänä toimintamallina voidaan mainita oman sotepiirimme alueella toimiva vanhusten ja omaishoitajien tukikeskus, nimeltään IsoApu. IsoAvun vanhussosiaalityön ohjaajan keskeisin tehtävä on tukea ikääntyvien kuntalaisten terveyttä ja toimintakykyä sekä arjen sujuvuutta. Sosiaaliohjaaja auttaa muun muassa palveluiden tarpeen arvioinnissa ja palveluiden piiriin ohjaamisessa sekä ohjaa ja neuvoo taloudelliseen toimeentuloon liittyvissä etuuksissa. Hän tekee tiivistä yhteistyötä kotihoidon kanssa. Uusina haasteina ovat määrälliset kasvaneet ikääntyneiden lisääntyneet alkoholiongelmat, taloudelliset ongelmat ja henkinen tai fyysinen kaltoin kohtelu omaisten taholta. Tällaisten ongelmien parissa työskentelyyn tarvitaan lisää osaamista, aikaa ja resursseja. Kotihoidon työntekijöillä olisi oltava herkkyyttä tunnistaa, miten vanhus arjessaan selviytyy muutenkin kuin sairauden osalta. Ohjausosaamista tarvitaan ikääntyneiden kohdalla myös siitä, miten huomioitaisiin mahdolliset psykososiaaliset ongelmat, kuten yksinäisyys ja siihen löytyvät ratkaisut. Ammattikorkeakoulun sosionomitutkintoon tarvitaan sosiaalialan osaamisen lisäksi terveysalan osaamista, etenkin huonokuntoisten vanhusten terveyden edistämiseen ja kuntoutukseen, vanhuspalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen sekä valmius toimia itsenäisenä yrittäjänä. (OPM 2007). Hoiva-avustaja vanhus- ja vammaispalveluissa Vanhus- ja vammaispalveluissa tarvitaan henkilöstöä, jolla on vahvaa hoidollista osaamista, mutta myös sellaista henkilöstöä, jonka osaamisella ja työllä helpotetaan hoidettavan/ hoivattavan arkea ruokailussa, pukemisessa, siivouksessa, asioilla käymisessä, ulkoilussa, oman kuntoutusohjelman mukaisessa päivittäisessä harjoittelussa jne. Siksi tarvitaan myös erilaisia tutkintoja ja koulutusta eo. osaamisen syntymiseksi. Sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja lähihoitajat ovat tähän asti jakaneet vanhusten ja vammaisten koti- ja palveluasumisen hoito- ja hoivatehtävät keskenään. Osa tehtävistä on jäänyt hoitamatta, koska resurssit eivät yksinkertaisesti riitä niihin. Henkilöstömitoitukset onkin arvioitu mm. Valviran tarkastuksissa riittämättömiksi. Puutteita on ilmennyt ruokailun, ulkoilun, wc-käyntinen ja sosiaalisen kanssakäymisen sekä ammattihenkilöstöön pidettävien yhteyksien hoitamisessa. On alettu vaatia uutta ammattiryhmää, jonka nimike voisi olla hoiva-avustaja, hoiva-assistentti, vanhustyöntekijä tms. Palvelutarpeisiin vastaamiseksi on STM päättänyt aikuiskoulutuksessa pilottikokeiluna hoiva-avustajakoulutuksen. Hoiva-avustajan tehtävissä korostuu asiakkaan kodissa, palvelutalossa tai laitoksessa henkilökohtaisiin arkitoimiin liittyvä avustaminen ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa Hoiva-avustajakoulutuksen ja hoiva-avustajien tarve on noussut esiin kolmesta eri syystä, joita ovat resurssien riittämättömyys, työnajon kehittäminen ja kustannuskehityksen hillitseminen. Henkilöstörakenteeseen ja henkilöstön mitoitusvaatimuksiin haetaan ratkaisuja, joissa asiakkaan palvelutarpeisiin voidaan vastata ja tehdä se aiempaa kustannustehokkaammalla henkilöstörakenteella. Hoitohenkilöstö, erityisesti lähihoitajat, voivat koulutuksensa perusteella tehdä nykyisiä

tehtäviään vaativampaa työtä (omahoitajana vanhuspalveluissa, lääkehoidossa ja hoitosuunnitelman tekemisessä), mikäli heiltä vapautetaan aikaa siihen. Lähihoitajien työnkuvan uudistaminen puolestaan tarkoittaa sitä, että nykyisiä sairaanhoitajien osaamista voidaan hyödyntää tehokkaammin muissa tehtävissä. Edellä mainituista syistä on keskustelua käyty jo usean vuoden ajan hoiva-avustajakoulutuksen tarpeellisuudesta. Pilottikoulutuksia on järjestetty eri puolilla Suomea. Koulutukset ovat painottuneet hyvin eri tavoin joko kotipalvelutyöhön tai enemmän hoidolliseen suuntaan. Koulutuksiin osallistuneet ovat työllistyneet hyvin varsinkin yksityissektorin palveluyrityksiin, jotka myyvät kotipalvelua, ei kotihoitoa. Sen sijaan julkiselle sektorille ei ole vastaavalla tavalla palkattu hoiva-avustavia, koska he olisivat lisäresurssi, jota ei lasketa mukaan laatusuositusten mukaisiin mitoituksiin puuttuvan sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen vuoksi. Koulutus on ollut kirjavaa, koska opetushallitus ei voi antaa määrästä opetussuunnitelmasta silloin kun kyseessä ei ole tutkintoon johtava koulutus. SOTE-ENNAKOINTI-projektissa on haastatteluissa kysytty hoiva-avustajien/ hoiva-assistenttien/ vanhustyöntekijöiden tarpeesta. Vastaajien mielestä vanhuspalveluihin tarvitaan työntekijöitä, jotka osaavat hoitaa asiakkaan/ asiakasperheen puolesta arjen töitä, kuten ruoanlaittoa, siivousta, asiointia kaupungille, peseytymisessä ja pyykkihuollossa avustamista sekä ulkoiluttaa asiakkaita. Lisäksi odotetaan, että po. työntekijät ehkäisevät vanhusten yksinäisyyden tunnetta ja syrjäytymistä. Näiden arjen askareiden lisäksi po. työntekijöiden edellytetään osaavan sosiaali- ja terveydenhuollon perusteita siten, että he pystyvät antamaan palveluohjausta, ottamaan asiakkaan puolesta yhteyttä ammattihenkilöstöön tarvittaessa. Työntekijöiden edellytetään tuntevan myös vanhenemista ja vanhuuteen liittyviä tekijöitä siten, että he tunnistavat, mikäli vanhuksen toiminta ja tila poikkeaa normaalista ja vaatii ammattihenkilön puoleen kääntymistä. Hoiva-avustajia tarvitaan palveluasumiseen ja laitoshoitoon ruokailussa avustamiseen, ulkoiluttamiseen ja yksinäisyyden ehkäisyyn. Uutta ammattiryhmää on ennakointitutkimuksessamme sekä kannatettu (vanhuspalvelujen ja vammaispalvelujen henkilöstö kautta linjan) ja vastustettu (lähihoitajakoulutuksen opettajat). Heidän näkökulmansa ovat erilaiset. Opettajat ovat huolissaan lähihoitajakoulutukseen tulevien määrästä ja tutkinnon suorittaneiden työllistymisestä, sote-alan henkilöstö taas siitä, että asiakkaat eivät saa riittävästi palveluja. OPM:n päätöksen mukaan hoiva-avustajakoulutus sisältää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) kaksi pakollista tutkinnonosaa, kasvun tukeminen ja ohjaus sekä kuntoutuksen tukeminen. Näiden lisäksi koulutukseen kuuluu yksi valinnainen tutkinnon osa, joka voi olla muiden perustutkintojen osa, esimerkiksi kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon osa, joka tuottaa osaamista kodinhoidollisiin ja ruoanlaittotehtäviin. Koulutus tulee rakentaa lähihoitajatutkinnon osista siten, että hoiva-avustaja voi halutessaan jatkaa opintojaan ja suorittaa lähihoitajan tutkinnon. Edellä mainitut sosiaali- ja terveydenhuollon tai muut toisen asteen opinnot tulee voida lukea hyväksi, mikäli tutkinnon suorittanut henkilö jatkaa opintojaan lähihoitajatutkintoon. SOTE-ENNAKOINTI- projektissa esitämme, että hoiva-avustajan tehtävää varten luodaan valtakunnalliset, yhtenäiset ammattitutkinnon perusteet. Hoiva-avustajan koulutukseen sisältyy ehdotuksessamme perustutkinnon pakollisista tutkinnon osista joko hoito- ja huolenpito-osa tai kasvun tukeminen ja ohjaus-osa sekä kuntoutumisen tukeminen-osa. Kolmas, valinnainen osa otetaan

joko kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnosta tai vanhustyöstä/ vammaistyöstä. Edellinen vaihtoehto sopii kotihoitoon suuntaaville, jälkimmäinen tai asumispalveluihin ja laitoshoitoon suuntaaville hoiva-avustajille Ehdotamme, että ammattitutkinnon suorittaneet ja alalle rekrytoidut henkilöt luetaan mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömitoituksiin siltä osin kuin heidän tutkinnossaan on sosiaali- ja terveydenhuollon perusteita sekä vanhusten tai vammaisten hoito ja huolenpidon ja kuntoutuksen opintoja työssäoppimisineen. Lähteet: Manninen A. 2008, STAF`GE, Vanhustyö tulevaisuuden toiveammatti. Diakoniaammattikorkeakoulu Helsinki 2008. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja D Työpapereita 48. Tampere 2008 Pajunen E., Seppänen M. ja Kuusinen-James K. 2009. Vanhussosiaalityö Päijät-Hämeessä - selvitys nykytilasta ja kehittämishaasteista. Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus Verso. OPM 2007, Sosiaalialan korkeakoulutuksen suunta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selityksiä 2007:43 Tekijät: Kananoja A., Rautajoki A.& Pösö T. http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2007/sosiaalialan_korkeakoulutuksen_suunta.html?laang=fi