KUVATAIDE JA HENKINEN HYVINVOINTI ERÄITÄ KUVATAITEEN KÄYTTÖTAPOJA HENKISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI

KUVATAIDE JA HENKINEN HYVINVOINTI ERÄITÄ KUVATAITEEN KÄYTTÖTAPOJA HENKISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI Mesku Nuosmaa Päättötyö Kevät 2000 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU ALPPIKADUN YKSIKKÖ Nuosmaa, Mesku Kuvataide ja henkinen hyvinvointi Eräitä kuvataiteen käyttötapoja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen Helsinki 2000 64 s. 1 liite Päättötyön tarkoituksena oli selvittää erilaisten kuvataiteen käyttötapojen merkitystä henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tai edistämiseksi. Tutkimusta varten haastattelin kuutta henkilöä, jotka ovat käyttäneet kuvataiteita työssään. Haastateltavina olivat dementiapotilaiden hoitokodin perustaja, hoitokodin kuvailmaisun ohjaaja, kirkollista kuvataidetta edistänyt henkilö, joka on voittanut kirkon kulttuuripalkinnon, kuvaamataidon opettaja, ikonimaalauksen opettaja ja kuvataideterapeutti. Haastattelukysymyksillä pyrittiin kartoittamaan haastateltavien ajatuksia ihmisen henkisestä hyvinvoinnista sekä heidän kokemuksiaan kuvataiteiden vaikutuksesta siihen. Vastaukset analysoitiin luokittelemalla aineisto siten, että ensin käsiteltiin yleisesti henkistä hyvinvointia ja sen suhdetta ihmisen terveyteen. Sen jälkeen tarkasteltiin kuvataiteen merkitystä elämään ja hyvinvoinnin kokemiseen. Kuvataiteella näyttää olevan merkitystä ihmisen henkiseen hyvinvointiin. Kuvataiteen vaikutukset näyttävät olevan pääasiassa myönteisiä. Tärkeää on käyttäjän oma motivaatio ja se, miten hän kuvataidetta työssään käyttää. Tutkimus osoittaa, että kuvataiteella voidaan lisätä ihmisen henkisen hyvinvoinnin laatua, ja tietyissä sairaustapauksissa auttaa ihmistä hyväksymään sairautensa tai jopa paranemaan siitä. Kuvan kautta ihminen voi saada hengellisen kokemuksen ja kokea myös Jumalan läsnäoloa. Avainsanat: kuvataide, henkinen hyvinvointi Säilytyspaikka: DIAK/ Alppikadun yksikön kirjasto

ABSTRACT THE DIACONIA INSTITUTE OF HIGHER EDUCATION IN FINLAND ALPPIKATU TRAINING UNIT Nuosmaa, Mesku Art and Mental Well-being Different Ways of Using Art in Maintaining Mental Well-being 28.1.2000 64 pages, 1 enclosure This research has two purposes. The first purpose is to give information on using different forms of art as a means of preventive treatment in maintaining or achieving mental well-being. This research brings forward the meaning of mental well-being for a human being and what affect art can possibly have on it. The second purpose is to describe some working methods in which art is being used with different client groups. The material for this study was obtained by carrying out interviews with six persons. These persons were chosen according to their profession and the use of art in their work, which included a teacher of icon painting, director of a home for dementia patients, instructor of an illustrated expression group, a parson who has recently won the culture award of the church, an art therapist and an art teacher. The conclusions show that art and pictures may have a dramatic affect on mental wellbeing and thus also on overall health, which includes the physical aspect. Art can be used in many ways and it can have a positive affect on health; it can help a person to accommodate to an illness or even in the healing process. Art may also give some people spiritual experience and the feeling of Gods presence. Keywords: art, mental well-being Stored and filed at The Diaconia Institute library.

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 3 2.1. Tutkimuksen lähtökohdat... 3 2.2. Tutkimustehtävä... 4 2.3. Aiheen rajausta... 4 2.4. Tutkimusmenetelmät... 5 2.5. Haastattelut... 6 2.5.1. Haastateltavien valinta... 7 2.5.2. Haastattelun toteuttaminen... 10 2.6. Aineiston analysointi... 11 3. HENKISEN HYVINVOINNIN ULOTTUVUUKSIA... 12 3.1. Henkisen hyvinvoinnin määrittelyä... 12 3.2. Kokonaisvaltainen terveys... 16 3.2.1. Tarpeet ja tavoitteet... 18 3.2.2. Elämänhallinta... 20 3.3. Luovuus... 21 3.3.1. Luovuus voimavarana... 21 3.3.2. Jumalallinen luovuus... 23 3.4. Kommunikaatio... 24 3.4.1. Ilmaisukyvyn puute... 25 3.4.2. Värit viestivät tunteista ja ajatuksista... 29

4. KUVATAIDE... 31 4.1. Kuvataiteen merkitys elämään... 34 4.2. Kuvataiteen vaikutus henkiseen hyvinvointiin... 37 4.3. Henkisen hyvinvoinnin edistäminen... 40 4.4. Kuva ja kirkko... 42 4.4.1. Kuvan ja Sanan yhteys... 43 4.4.2. Kuvan historiaa kirkossa... 45 Ekskurssi: Kuvataideterapia... 47 1. Kuvataideterapeutin koulutus... 49 2. Kuvataideterapeutin työnkuva... 50 3. Kuvataideterapian asiakasryhmiä... 51 5. POHDINTAA... 53 5.1. Tutkimuksen tuloksia... 53 5.2. Tutkijan näkökulmasta... 54 5.3. Tutkimuksen luotettavuus... 57 5.4. Tutkimuksen eettisyys... 59 5.5. Ehdotuksia jatkotutkimuksesta... 59 6. JOHTOPÄÄTÖKSET... 60 LÄHTEET... 61 LIITE... 65

1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa eri kuvataiteen alojen edustajien kokemuksia kuvataiteiden käyttämisestä työssään ja heidän näkemyksiään kuvataiteiden vaikutuksesta ihmisen henkisen hyvinvoinnin kokemiseen. Tutkimuksen ilmiö on ihmisen henkinen hyvinvointi, tietynlainen tasapainotila, joka näkyy esimerkiksi ihmisen käyttäytymisessä ja kommunikoinnissa. Kommunikaatio voi laajassa mielessä tarkoittaa kaikkea inhimillistä toimintaa, myös taiteita. Kommunikaatio on viestintää, joka on suurelta osin sanatonta. Jos ihmisellä on vaikeuksia ilmaista itseään tavanomaisin keinoin, hän voi kuvataiteiden välityksellä kokea henkisen hyvinvointinsa lisääntymistä pystyessään ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan kuvan avulla. Tutkimus ei rajoitu käsittelemään kuvataiteiden käyttöä hoitotyön välineenä, vaan laajemmin sen vaikutuksia ihmisen henkisen hyvinvoinnin edistämiseen ja mahdolliseen elämänlaadun paranemiseen. Tästä syystä tutkimusta varten on haastateltu kuutta henkilöä, jotka edustavat kuvataiteiden osaamisen ja käyttämisen asiantuntemusta eri aloilta. Haastateltavat olivat kirkon, opetuksen ja hoitotyön parissa työskenteleviä alansa ammattilaisia. Tutkimuksen kohteena ovat henkilöt, jotka itse käyttävät kuvataiteita työssään. Päättötyössä tarkastellaan kuvataiteiden vaikutusta henkiseen hyvinvointiin heidän kokemuksensa kautta. Tällöin tutkimusaihe rajautuu koskemaan ohjaajan työssään saamia kokemuksia. Kuvataideterapian käyttöä ja koulutusta esitellään ekskurssissa luvussa 4. Kuvataide lopussa (sivu 46), koska se sivuaa hyvin läheisesti tutkimuksen aihetta. Kuvataideterapian tavoite on kuitenkin toinen. Terapialla pyritään muokkaamaan ja korjaamaan ihmisen sisäistä maailmaa tiettyyn suuntaan, eikä pelkästään vaikuttamaan ihmisen henkisen hyvinvoinnin kokemiseen.

2 Tutkimuksessa on pyritty tarkentamaan käsitteen henkinen hyvinvointi sisältöä haastatteluun ja kirjallisiin lähteisiin pohjautuen. Tältä pohjalta on etsitty yhteyksiä ihmisen henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen kuvataiteiden välityksellä. Ihmisen hyvän olon kokemiseen vaikuttavat monet muutkin seikat kuin ulkoisesti ehjä, aineellinen hyvinvointi. Ihmisen elämä rakentuu kokemuksille sekä niiden kautta saaduille ajatuksille ja tunteille. Ihmiselle on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia ja yhteyden ja välittämisen tuntemuksia. Kun nämä asiat ovat kunnossa, puhutaan henkisestä hyvinvoinnista. Koen tutkimuksen haasteeksi, koska en ole löytänyt tästä näkökulmasta aihetta käsitteleviä tutkimuksia, joihin olisin voinut peilata kirjallisuuden lähteitä sekä omia ja haastateltavien ajatuksia. Tutkimuksissa pääsääntöisesti käsitellään aihetta asiakkaan näkökulmasta, usein kuvan parantavasta voimasta mielenterveyden ongelmiin. On selvää, että tarkastelen itseäni kiinnostavaa aihetta tietynlaisten silmälasien läpi. Olen kuitenkin pyrkinyt siihen, etteivät nämä silmälasit sokaisisi näkemään aihettani myös kriittisesti. Toivoisin tutkimukseni saavan muitakin kiinnostumaan kuvataiteen erilaisista käyttömahdollisuuksista. Kuvataide voi antaa henkilöille, jotka työskentelevät ihmisten kanssa, uutta näkökulmaa ja innostusta omaan ammattiin ja työhön. Kuvataide voi parhaimmillaan avata oven kokonaan uudenlaiseen maailmaan.

3 2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS On sanottu, että todellisuuden tavoittamiseen on kaksi tietä: tieteellinen ja taiteellinen. Tiede ottaa todellisuudesta esiin ensi sijassa sen määrällisen, mittavan puolen, taide laadullisen puolen. (Reijo Wilenius. Tie saavuttamattomaan. Ajatuksia taiteen olemuksesta 1990.) 2.1. Tutkimuksen lähtökohdat Hyvinvointia pidetään yleensä yhteiskunnassamme perusedellytyksenä hyvälle elämälle. Kuitenkin hyvinvoinnin määrittely on hyvin vaikeaa ja on riippuvainen määrittelijän lähtökohdista. Hyvinvoinnilla tarkoitetaan lähinnä ihmisen ulkoisen elämänlaadun astetta, sitä, että taloudelliset ja työhön liittyvät asiat ovat järjestyksessä. Hyvinvointiin liitetään usein myös terveys ja sairaus. Vaikka ihminen on sairas, hän voi silti tuntea itsensä terveeksi ja edistää omaa terveyttään (Heiskanen, Salonen 1997, 12.) Puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, jolla tarkoitetaan sitä, että yhteiskunta huolehtii heikompiosaisista ja syrjäytyneistä, ja keskimäärin ihmisten toimeentulo on turvattu. Nykyään puhutaan paljon mielenterveyden ongelmista ja henkisestä pahoinvoinnista eli henkisen hyvinvoinnin edellytysten puuttumisesta. Mielen pahoinvointiin voidaan liittää häpeää, syyllisyyttä, pelkoa ja henkistä eristäytymistä eli yksinäisyyden tunnetta (Heiskanen, Salonen 1997, 15.) Mielestäni on tärkeää kartoittaa alueita, joilla henkisen hyvinvoinnin kokemuksia voitaisiin lisätä. Ihminen on kautta historian pyrkinyt kuvan välityksellä ilmaisemaan tunteitaan ja tuntemuksiaan. Myös Raamatun kertomukset ovat välittyneet meille usein taiteilijoiden kuvaamina. Tästä syystä kuvataiteiden osuutta ihmisen

4 hyvinvointiin on syytä tutkia tarkemmin. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan avaamaan keskustelua tähän suuntaan. 2.2. Tutkimustehtävä Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää miten eri aloilla toimivat henkilöt käyttävät kuvataiteita työssään ja mitä merkitystä kuvataiteilla on heidän elämäänsä. Tämän jälkeen tutkimus paneutuu siihen, mitä vaikutuksia nämä henkilöt näkevät kuvataiteilla olevan heidän asiakkailleen ja näiden henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Haastateltavani valitsin siltä pohjalta, että kuvataide liittyy jollain tavalla heidän työhönsä. Lähden liikkeelle pohtimalla, mitä on henkinen hyvinvointi, mikä siihen voi vaikuttaa ja miten sitä voidaan ylläpitää tai edistää. Kuvataiteiden käyttöön löytyy monenlaisia mahdollisuuksia, joista kuitenkin tiedetään hyvin vähän. Tutkimuksessani haluan korostaa erityisesti sitä, että kuvataiteita voi käyttää monella eri alalla, ei ainoastaan hoitotyössä, eikä tarvitse olla taiteen ammattilainen voidakseen hyödyntää kuvataiteita työssään. Tarvitaan vain mielikuvitusta ja kiinnostusta kuvataiteita kohtaan. 2.3. Aiheen rajausta Päättötyön aihetta (kuvataiteiden käyttöä henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi) koskevaa aiempaa tutkimusta kuvataiteita työssään käyttävien näkökulmasta ei löydy. Sitä vastoin taiteita ja hyvinvointia sekä taiteen parantavaa vaikutusta mielenterveyden ongelmiin on tutkittu. Esimerkiksi Charles Fowler (1994) on käsitellyt aihetta lähinnä nuorten ihmisten tunne-elämän ja hengellisen hyvinvoinnin lisääjänä (emotional and spiritual well-being). Patricia L. Salmon (1993) on käsitellyt piirtämisen terapeuttista käyttöä ja piirrosten ja eri piirtämistekniikoiden käyttöä lähinnä parin esimerkin kautta. Näissä esimerkeissä pyritään tuomaan esiin taiteen ja terveyden yhteys. Hän kertoo piirrosten käyttämisestä HIV:tä sairastavien naisten elämän kokemusten kuvaajana. Näkökulma tässäkin tapauksessa on potilaan, ei kuvataidetta

5 työvälineenä käyttävän henkilön, ja tästä syystä niitä ei tämän tutkimuksen puitteissa käsitellä. Tutkimukseen liittyvän kirjallisuuden suhteen on oltava kriittinen. Taide on helposti hyvin tunne- ja kokemusperäistä, ja taidekirjallisuus tuntuu osittain olevan pelkkien kirjoittajan omakohtaisten tuntemusten ja kokemusten varassa. Taidekirjallisuutta löytyy runsaasti, mutta teoksia, joissa kuvataide kytketään ihmisen henkiseen hyvinvointiin, on kovin vähän ja nekin enimmäkseen kuvataideterapiaan pohjautuvia. Terapia hoitomuotona ja sen tutkiminen edellyttävät valmiuksia, joita minulla ei ole. Steinerpedagogiikka on jo vuosia korostanut kuvataiteen merkitystä ihmiselle, joten ei ole yllättävää, että siltä taholta löytyy myös aiheeseen liittyvää materiaalia. Olen käynyt tätä aineistoa läpi ja todennut, että vaikka ne kulkevat todella lähellä sitä polkua kuin itsekin tämän tutkimuksen kanssa, niiden kysymyksen asettelu on yleensä toinen kuin päättötyössäni. Ne lähtevät pääasiassa ihmisen sisäisen parantumisen ja kehittymisen näkökulmasta. Antroposofisen tausta-filosofian vuoksi en valinnut haastateltavaksi tämän suuntauksen edustavaa kuvataideterapeuttia, koska halusin tässä vaiheessa tutkia aihettani lähinnä kristillisten arvojen pohjalta. 2.4. Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa ammatissaan kuvataiteita käyttävien henkilöiden kokemuksia ja näkemyksiä kuvataiteiden vaikutuksesta ihmisen henkiseen hyvinvointiin. Tutkimus on kuvaileva: sen tarkoitus on kuvailla, miten haastattelemani henkilöt hyödyntävät kuvataiteita erilaisissa työtehtävissä ja työyhteisöissä. Tutkimuksen lähestymistapa on fenomenologinen eli tiettyä ilmiötä kartoittava. Fenomenologisen tutkimuksen tarkoituksena voi olla ilmiöiden tutkiminen ja kuvaaminen sellaisena, kuin ne ihmiselle ilmenevät (Munnukka, Kiikkala 1995,

6 11). Tästä syystä valitsin kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimusmenetelmän. Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä on käyttökelpoinen varsinkin silloin, kun ilmiöitä tarkastellaan sellaisena kuin asianosaiset sen itse näkevät, sitä kuvaavat ja sitä tulkitsevat (Alasuutari 1993). Aineiston keruumenetelmänä käytin teemahaastattelua, joka sallii haastateltavien mahdollisimman vapaan ja luontevan oman ilmaisun. Haastattelu on eräs systemaattisen tiedonkeruun muoto, jolla on oltava selkeät tavoitteet, ja sen avulla pyritään saamaan mahdollisimman luotettavia ja päteviä tietoja. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 1998, 204.) Teemahaastattelu antaa mahdollisuuden ottaa haastateltavat huomioon ajattelevina ja tuntevina yksilöinä. Teemalla tarkoitetaan tietynlaista johtoajatusta, sitä näkökulmaa, josta tutkittavaa tullaan tarkastamaan. Tematisointi on osa laadullista tutkimusta, koska tutkijan esiymmärryksen esille saaminen on mahdollista vain tematisoinnin kautta. Tutkijan esitulkinta tutkimuskohteesta voidaan näin ollen ottaa tutkimuksessa menetelmällisen tarkastelun kohteeksi ja näin saada varmuus siitä, että esitulkinta kohdistuu juuri siihen, mikä on oletettu tutkimuskohteeksi. (Varto 1992, 51-52.) Tämän päättötyön haastatteluteemoina oli henkisen hyvinvoinnin määrittely, henkinen hyvinvointi ja sen suhde kuvataiteisiin sekä kuvataiteiden käyttö henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkimuksessa tuodaan esiin ihmisten kokemuksia omasta elämismaailmastaan. Olen valinnut tietystä ihmisjoukosta ihmisten, jotka käyttävät kuvataiteita työssään määrättyjä henkilöitä, joita haastattelin teemahaastattelulla (haastattelukysymykset liitteenä). Pyrin siihen, että he saivat ilmaista mielipiteensä haastatteluhetkellä mahdollisimman vapaasti. Kerätyn aineiston avulla olen pyrkinyt kuvailemaan ja selittämään tutkittavaa ilmiötä, kuvataiteiden vaikutusta ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. (Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 1998, 130.)

7 2.5. Haastattelut Haastateltavat olivat tutkimuksessa merkityksiä luovia ja aktiivisia osapuolia. Haastateltavat kertoivat itsestään ja aiheesta laajemmin kuin pystyin ennakoimaan. Haastattelukysymyksiä oli 12, joista osa oli teemakysymyksiä, osa toisiaan tarkentavia, aihetta syventäviä kysymyksiä. Haastattelut ovat erillisenä kokonaisuutena omana koosteenaan ja niihin viitataan tässä päättötyössä kuten kirjallisuuteen yleensä. 2.5.1. Haastateltavien valinta Haastateltavaksi valittiin henkilöitä, joiden tiedetään käyttäneen kuvataiteita omassa työssään eri tavoin. Henkilöiden ammattitaustat olivat hyvin erilaisia. Hoitotyön ammattilaisia oli kolme, muiden ammattien edustajia samoin kolme. Näistä kaksi on toiminut erilaisissa kirkon tehtävissä ja yksi opettajana. Koska tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa juuri näiden henkilöiden näkökulmia ja kokemuksia, heidän taustojaan ja yhteyksiään kuvataiteisiin on selvitelty melko laajasti. Haastateltavien ammatillinen moninaisuus oli toisaalta ongelma työn rajaamisen näkökulmasta, mutta toisaalta näin oli mahdollista saada laajempi näkemys kuvataiteiden vaikutuksista henkiseen hyvinvointiin. Tämän päättötyön tarkoituksena oli osaltaan selvitellä, minkälaisissa eri tilanteissa kuvataiteita voidaan käyttää lisäämään ihmisen henkisen hyvinvoinnin kokemista. Tärkeää oli saada tietoa siitä, miten kuvataiteet voivat vaikuttaa myös normaaleihin, terveisiin ihmisiin, ja tästä syystä haastateltaviksi valittiin muitakin kuin pelkästään hoito- tai hoivatyössä toimivia henkilöitä. Haastateltaviksi valitsin hoitoalalta Opri ja Oleksi dementiapotilaiden hoitokodin perustajan, toiminnanjohtaja Taina Semin sekä hoitokodin kuvailmaisun ohjaaja Taina Parviaisen. Kirkollista näkökulmaa tutkimukseen toi rovasti Tauno Sarantola. Ekumeenisen keskuksen johtaja Isä Robert, jonka kanssa kävin pitkän keskustelun, avasi tutkimukselle ikonin salaisuutta ihmisen hyvinvoinnille.

8 Haastateltavana oli myös eläkkeellä oleva kuvaamataidon opettaja Toini Lappalainen, joka on toiminut nuorison parissa kuvailmaisua opettaen. Haastateltavien joukkoon halusin myös kuvataideterapeutin, koska aihettani ei voi käsitellä kurkistamatta kuvataideterapian alueelle. Kuvataideterapeutti Leena Aula kertoi näkemyksiään oman alansa näkökulmasta. Isä Robert oli ensimmäinen haastateltavani. Koska ikonimaalaus on uskonnollisesti merkittävä kuvataidemuoto, halusin myös tämän alueen asiantuntijan kertomaan oman näkökulmansa aiheesta. Isä Robert opettaa ikonimaalausta ja järjestää Myllyjärven Ekumeenisessa keskuksessa ikonimaalauskursseja. Ekumeenisen keskuksen ikonimaalauskoulu sai alkunsa jo vuonna 1962 Rekolassa yksittäisten ihmisten pyytäessä neuvoa ikonimaalaukseen. Keskuksen vihkimisestä (vuonna 1964) lähtien se on antanut lukuisille ihmisille tilaisuuden opiskella ikonimaalausta alkuperäisellä munatemperatekniikalla. (Isä Robert, haastattelukooste, 1.) Halusin saada myös kirkollista näköalaa aiheeseeni joltain kuvataiteeseen perehtyneeltä seurakunnan työntekijältä. Valitsin rovasti Tauno Sarantolan, koska hän on toiminut asiantuntijana kirkon kuvataidehankinnoissa. Sarantolalle myönnettiin 30.11.1999 kirkon kulttuuripalkinto. Palkinnon perusteissa todettiin Sarantolan tehneen ansiokasta ja pitkäjänteistä puolestapuhumistyötä kirkkojen visuaalisen ilmeen elävöittämiseksi. Kirkkohallituksen perusteluissa todettiin Sarantolan toimineen kirkon ja kulttuurin välittäjänä, edistäneen taideteosten käyttöä seurakuntien erilaisissa tiloissa sekä antaneen asiantuntija-apunsa seurakuntien taidetoiminnan tueksi. (Juusela 1999, 29. Samoin Kirkko ja kaupunki 1999, 6.) Tauno Sarantola on toiminut pappina Helsingissä 36 vuotta. Tällä hetkellä hän on eläkkeellä. Hän on aikanaan opiskellut teologisten opintojensa lisäksi taidehistoriaa. Hän kertoo, että hänellä on ollut kuvataiteellista kiinnostusta jo aivan koulupojasta asti. Hän kertoo olevansa kuitenkin enemmän kriitikko kuin luova taiteilija. (Sarantola, haastattelukooste, 18.) Kuvaamataidon opettaja käyttää työssään kuvataiteita monipuolisesti, ja siksi tämän alan edustaja oli aivan oleellinen haastateltava tutkimukseeni. Valitsin

9 haastateltavaksi kuvaamataidon opettaja Toini Lappalaisen, joka on opettanut ala-, ja ylä-asteella sekä lukiossa kaiken kaikkiaan noin 30 vuotta. Tällä hetkellä hän on eläkkeellä. Nykyään hän maalailee harrastuksekseen. (Lappalainen, haastattelukooste, 30.) Hän avarsi aikanaan katsettani kuvataiteen mahdollisuuksiin, ja koen hänen olleen hiljaisena taustavaikuttajana tutkimukseni aiheen valinnassa. Opri ja Oleksi dementiapotilaiden hoitokodin toiminnanjohtaja Taina Semin valitsin haastateltavaksi, koska hän luennoi ansiokkaasti Muuttuvat ammattikäytännöt opintokokonaisuudessa. Semi lähti aikanaan kokeilemaan taideilmaisujen käyttöä dementiapotilaiden elämän laadun parantamiskeinona. Tutkimukseni aiheen ollessa silloin vasta kehitysvaiheessa sain hänen luennostaan virikkeitä ja intoa tällaisen tutkimuksen toteuttamiseen. Taina Semi on työskennellyt 12 vuotta sairaalassa perushoitajana. Hänellä muhi mielessä oman hoivakodin idea monta vuotta, kunnes kuusi vuotta sitten hän perusti Opri ja Oleksi kodin. Opri ja Oleksi dementiapotilaiden hoitokoti on pioneeri, uranuurtaja erilaisten taidemuotojen käytössä dementiapotilaiden elämänlaadun parantajana. Elämänlaatua Dementoituneille ry. on tehnyt hoitokodissa tutkimusta, jonka avulla on pystytty osoittamaan, että tämä toiminta on kannattavaa. (Semi, haastattelukooste, 12.) Taina Semin lisäksi haastattelin hoitokodin kuvailmaisuryhmän ohjaajaa Taina Parviaista, jolta sain yksityiskohtaista tietoa juuri kuvailmaisun alueelta. Parviainen on käynyt kuvailmaisupainotteisen taidelukion. Tällä hetkellä hän on opiskelijana Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulussa, jossa hän suuntautuu vanhusten hoidon puolelle. Hän on myös tehnyt säännöllistä keikkatyötä Opri ja Oleksi dementiapotilaiden hoitokodissa. Hän on nyt vuoden ajan ollut Taiteiden kieli projektin johtajana. (Parviainen, haastattelukooste, 4.) Halusin haastateltavaksi myös jonkun Suomen Kuvataideterapeuttien Liitto Ry:n jäsenistä, koska heidän ammattitaitonsa taustalla on pitkäkestoinen ja vaativa koulutus. Haastateltavaksi suostui kuvataideterapeutti Leena Aula, joka on aikaisemmin työskennellyt savenvalajana. Sen jälkeen hän on opiskellut

10 toimintaterapeutiksi ja kuvataideterapeutiksi, ja näiden ohella vielä kuvanveistäjäksi. Hän työskentelee sekä kuvataiteilijana että kuvataideterapeuttina. Hän on tehnyt vaihtelevassa määrin eri tyyppistä ennaltaehkäisevää mielenterveys-, ja terapiatyötä. Hän oli valmistumisensa jälkeen yhdeksän vuotta yksityisellä sektorilla. Tällä hetkellä hänen työpaikkansa on Hesperian sairaala, jossa hän on runsaan vuoden ajan toiminut kuvataideterapeuttina. (Aula, haastattelukooste, 25.) Ihmiset, jotka nauttivat yksinolosta ja haluavat sitä varjella, eivät helposti anna haastattelua. Tästä on esimerkkinä eräs tunnettu, palkittu kuvataiteilija, joka työskentelee mielellään yksikseen. Vaikka hänelle maalaaminen ja yleensä kuvataide on selvästi tärkeää, hän ei siitä välttämättä halua sen enempää keskustella tai jakaa siihen liittyviä tuntemuksiaan. Hän on työskennellyt paljon vanhojen ihmisten kanssa ja korostaa erityisesti yhteisöllistä lähtökohtaa taiteessaan. Hänen haastattelunsa olisi antanut tällekin tutkimukselle mielenkiintoisen ja tärkeän lisänäkökulman, mutta valitettavasti hän ei halunnut osallistua haastattelututkimukseen. 2.5.2. Haastattelun toteuttaminen Haastattelut suoritettiin haastateltavan valitsemassa paikassa tai yhdessä tapauksessa puhelinhaastatteluna. Haastattelun nauhoittamisen ohella tein muistiinpanoja. Muistiinpanoista voi tällöin saada tarvittavat tiedot, jotka eivät jostain syystä olisi nauhalle menneet. Luvan haastattelun nauhoittamiseen kysyin ennen haastattelutilannetta. Jos joku ei siihen olisi suostunut, olisin kirjoittanut haastattelun puhtaaksi muistiinpanojen perusteella. Isä Robertin haastattelu perustuu muistiinpanoihin, koska käytössäni ei vielä silloin ollut nauhuria. Isä Robertin haastattelun tein ennen kuin käytössäni oli valmis kyselylomake, joten tuon hänen ajatuksensa sellaisina kuin olen niitä silloisessa muodossa saanut. Pidän tärkeänä sitä, että haastattelemani ihmiset ovat tyytyväisiä tutkimuksessa käytettyihin vastauksiinsa. Joillekin olen pyydettäessä ennen haastattelua

11 lähettänyt kysymykset etukäteen. Jokaiselle lähetin puhtaaksi kirjoitetun version hänen vastauksistaan varmistaakseni, ettei tutkimuksessani ole haastattelujen osalta minkäänlaisia väärinymmärryksiä ja että haastateltavat tietävät, ettei heidän sanomisiaan ole millään tavalla muokattu tutkijan mielen mukaisiksi. Näin heillä on myös ollut mahdollisuus tehdä korjauksia ja lisäyksiä omiin haastatteluvastauksiinsa. Haastateltavat antoivat luvan käyttää vastauksiaan julkisesti nimen kanssa. Tästä syystä heihin viitataan tutkimuksessa nimeltä eikä koodimerkintöinä. 2.6. Aineiston analysointi Kerätyn tiedon analyysi ja päätelmien teko on tutkimuksen ydinasia, keskeinen vaihe, ja vasta huolellisen analyysin jälkeen on mahdollista päätyä tiettyihin tuloksiin. Analyysivaiheessa tutkijalle selviää, mikä on vastaus ongelmiin, tai joskus se, miten kysymykset olisi oikeastaan pitänyt kysyä. Raportointi eli analyysien kirjallinen selostaminen ja tulosten kriittinen esittäminen ei toimi vain tiedon välittämiseksi, vaan kirjoittaminen myös ohjaa ja tarkentaa tutkijan ajattelua. (Hirsjärvi, Remes, Liikanen, Sajavaara 1995, 53.) Teemahaastattelun avulla keräämääni aineistoa kertyi 34 sivua. Tämän lisäksi kertyi haastatteluista muistiinpanoja, jotka täydensivät haastateltavien kysymyksiin antamia vastauksia. Aineisto ryhmiteltiin teemoittain, joiksi kysymysten pohjalta nousivat henkisen hyvinvoinnin määrittely, henkinen hyvinvointi ja sen suhde kuvataiteisiin sekä kuvataiteiden käyttö henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Teema henkisen hyvinvoinnin määrittely jakaantui luokkiin, joista tärkeinä korostuivat kokonaisvaltainen terveys, sisältäen myös mielenterveyden, sekä elämänhallinta, jonka osana elämänlaatu. Henkinen hyvinvointi ja sen suhde kuvataiteisiin teeman puitteissa tutkitaan kuvataiteiden merkitystä ihmisen elämään ja kuvataiteen vaikutusta henkiseen hyvinvointiin. Teeman kuvataiteiden käyttö henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi käsittelyssä korostui

12 kuvan voimakas efekti ihmisen psykofyysiseen elämän kokemiseen ja sitä kautta henkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen, terveyden tunteen vahvistumiseen sekä elämänlaadun paranemiseen. 3. HENKISEN HYVINVOINNIN ULOTTUVUUKSIA On olemassa kahdenlaista todellisuutta: fyysinen todellisuus, joka havaitaan aistein, ja henkinen todellisuus, jonka tajunnan tietoiset tai tiedostamattomat voimat luovat emotionaalisesti ja älyllisesti. (Hans Hofmann. Tie saavuttamattomaan. Ajatuksia taiteen olemuksesta 1990.) Henkinen hyvinvointi voidaan nähdä monella eri tavalla. Henkiseen hyvinvointiin voi kuulua muun muassa opiskelu, työ, ihmissuhteet, perhe, harrastukset, kulutus ja luonto. Jollekin henkinen hyvinvointi voi olla sitä, että saa olla rauhassa ja yksin kun taas joku kokee hyvinvointia yhteisöllisyydestä. Henkinen hyvinvointi on laaja käsite, jonka määrittely ei ole yksinkertaista, koska jokaisella on siitä varmaankin oma näkemyksensä ja mielikuvansa. Tämän vuoksi olen pyytänyt haastateltavia määrittelemään käsitteen henkinen hyvinvointi. Näin olen voinut välttää väärinymmärryksiä haastateltavien ja omien tulkintojeni välillä. 3.1. Henkisen hyvinvoinnin määrittelyä Tauno Sarantola lähtee henkisen hyvinvoinnin määrittelyssä mielen tasapainosta ja positiivisesta elämänasenteesta. Henkisen hyvinvoinnin kokeminen on hänen mielestään tulosta siitä, että ihminen itse pyrkii luomaan olosuhteet, joissa hän selkeästi asettamansa päämäärän pohjalta kilvoittelun tuloksena voi kokea elämässään tietynlaista täyttymystä ja mielekkyyttä. Ihminen ei voi välttää ruumiillisia eikä henkisiä vastoinkäymisiä. Se, että vastoinkäymisten keskellä säilyy mielen tasapaino, on

13 minusta oleellista. Henkiseen hyvinvointiin kuuluu kyky vastata elämän ärsykkeisiin myönteisesti, iloisesti, positiivisesti. Minusta henkiseen hyvinvointiin kuuluu, että jaksaa säilyttää myönteisen elämänasenteen. Korostaisin sitä, että henkinen hyvinvointi ei ole jälleen lainaan Egon Fridelliä lehmän laidunonnea, vaan se on pyrkimyksen ja kilvoittelun tulos. Se on voimaa kulkea vastatuuleen, vastatuulta kun on. (Sarantola, haastattelukooste. 19.) Sarantola kertoo, että koska hän itse on pahasti reumaatikko, taistelu mielen hyvinvoinnin puolesta on hänelle läheinen asia. Positiivisuuteen kuuluu vielä se, että pystyy aktiivisesti etsimään hyviä virikkeitä. Sairaana nimenomaan juuri henkisiä virikkeitä. Pitkiin aikoihin en ole pystynyt käymään lenkillä. Sen sijaan sitten kirjallisuus, musiikki, elokuva, teatteri, kuvataide, taidekulttuuri tarjoavat virikkeitä. Kyky ottaa niitä vastaan kuuluu myös henkiseen hyvinvointiin. (Sarantola, haastattelukooste, 19.) Taina Parviaisen mielestä henkinen hyvinvointi on eräänlainen tasapainotila, tunnetta siitä, että asiat ovat kunnossa. Minun mielestäni henkinen hyvinvointi on niin kuin tasapainotila, että ei ahdista. Hyvän olon tunne, se on sellaista henkistä hyvinvointia. Että on sellainen tunne, että on asiat kunnossa. Toisille ihmisille henkisen hyvinvoinnin tilan aiheuttaa esimerkiksi uskonnollisuus. Se on hyvin yksilöllistä. (Parviainen, haastattelukooste, 5.) Taina Semin mukaan hänen hoitokotinsa toiminta-ajatus aika hyvin kuvastaa henkistä hyvinvointia: Olemme sen määritelleet, että olemme hoitokoti, jossa dementoituneen ihmisen inhimillisen elämän kokonaisuus on mielekkään mahdollinen. Olemme määritelleet niitä Care ware eli välittämisvarusteita siihen. Ne care ware eli välittämisvarusteet on meillä kotiruoka, yksilöllinen hyvinvoinnin seuranta ja palvelukaavake, sitten sitä että asiakas on koko perhe, ja sitä että on tämä taiteen kieli, luova toiminta ja tietysti tämä yhteisöhoidollinen malli. Sosiaalinen verkosto, jota kotimme ympärillä on, on myös sitä välittämisvarustetta. (Semi, haastattelukooste, 13.)

14 Semi kertoo, että niin kauan kun heidän asukkaidensa silmät hymyilevät, heillä on hyvä olla. Siihen henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat niin monet asiat, että on sopiva lääkehoito dementoituneella, lämpimät ihmissuhteet, mielekäs toiminta ja virikkeellinen ympäristö. Näistä kaikista se koostuu mielestäni. Semi lisää vielä, että turvallisuuden tuottaminen on heidän kodissaan tärkeintä. Turvallisuuden tunne vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. (Semi, haastattelukooste, 13.) Toini Lappalaisen mukaan henkinen hyvinvointi on sitä, että on sinut itsensä kanssa, joka on edellytys mielenrauhalle. Yksilötasolla henkinen hyvinvointi on sitä, että on sinut itsensä kanssa. Hyväksyy virheensä, joita kaikissa on ja antaa arvoa myös niille hyville puolille, mitä itsessä on eli itsetuntoakin pitäisi löytyä, jolloin voisi sanoa että on mielenrauha. Henkiseen hyvinvointiin tarvitaan ystäviä, terveyttä, mielekästä työtä ja harrastuksia. Myös sitä, että on kohtuullinen toimeentulo, koska eihän muuten voi tehdä mitään. (Lappalainen, haastattelukooste, 30.) Henkilökohtainen hyvinvointi edellyttää Lappalaisen mielestä, että ympäristökin voi hyvin. Jos on pelottavia uhkia: sotaa, väkivaltaa, huumeita tai muuta sellaista, niin vaikka itse olisi turvassa, ei siltikään ole hyvä olla. Se mikä minulle tuottaa pahaa mieltä, on jos vaikka kuulee, että lapsia, vanhuksia tai eläimiä on kohdeltu raa-asti. Minulle tulee hirveän paha mieli, siitä tulee sellaista hirveää tuskaa. Vaikka se olisi kaukainenkin asia eikä kohdistuisi itseen tai läheisiin. Siihen kuuluu se, että saa rauhassa elää ja on hyvä olla sekä fyysisesti että henkisesti. (Lappalainen, haastattelukooste, 30.) Leena Aulan mukaan henkinen hyvinvointi on sellaista, jonka yksilö itse määrittelee. Sitä on aika vaikeaa ulkopuolelta määritellä, voiko joku hyvin vai huonosti. Ulkopuolinen voi olla ihan toista mieltä kuin kyseinen henkilö itse. Minusta henkinen hyvinvointi on sekä yksilöllinen että

15 henkilökohtainen käsite. Elämän historia muun muassa vaikuttaa siihen, miten sen mieltää. Joku voisi voida hyvinkin huonosti jossain tilanteessa ja olosuhteessa kun taas joku toinen kestää enemmän esimerkiksi stressiä ja yllättäviä tilanteita. Sellaista yleispätevää selitystä en osaa antaa. (Aula, haastattelukooste, 25.) Marja Sihvonen (1987) ymmärtää psyykkisenä hyvinvointina sen, mitä itse käsittelen henkisenä hyvinvointina. Sihvonen kertoo, että ymmärtäminen on ajatusten ja tunteiden harkintaa. Henkisen hyvinvoinnin käsitteenkin voi siis jokainen ymmärtää eri tavalla omien ajatustensa ja tunteidensa valossa. Se, että on tyytyväinen elämäänsä edellyttää, että pystyy tekemään itselleen realistisia tavoitteita ja selviytymään niistä itseään tyydyttävällä tavalla. Jokaisella on omat inhimilliset tarpeensa, joita tavoitellessaan hän tiedostaen tai tiedostamattaan luo omat tavoitteensa. Elämän hallintaan kuuluvat inhimillisten tarpeiden ja sisäisen eheyden lisäksi ympäristö ja ihmissuhteet. Ympäristö antaa virikkeitä henkiselle hyvinvoinnille. Virikkeiden vastaanottamiskyky on tärkeää omien ajatusten ja tunteiden läpikäymiseen. Hyvin hallittu elämä luo tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja turvallisuutta. (Viitala 1990, 30.) Jokaisella ihmisellä on jokin maailmankatsomus, oma elämänfilosofiansa, uskonsa ja vakaumuksensa, joka vaikuttaa hänen tapaansa tarkastella maailmaa ja oman elämänsä tapahtumia. Ihmisellä on tarve saada palaset elämässään loksahtelemaan paikalleen. Hänellä on tarve saada tietää oma paikkansa maailmassa ja selvyyttä miksi on tässä maailmassa, mikä on kaiken tarkoitus ja hänen oma tehtävänsä tässä maailman kaikkeudessa. Näihin kysymyksiin voi antaa vastauksia hänen oma sisäinen ulottuvuutensa, tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksensa. (Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 284.) Ihmisen henkisen hyvinvoinnin kokemisen tutkiminen on vaikeaa, koska yksilöiden kokemisen tason vertailuun ei löydy riittävän tarkkoja mittareita. Siitä saa kuitenkin hieman tietoa ihmisen käyttäytymisen, kommunikaation ja mielen tilan huomioimisesta ja tarkastelusta; ihmisen sisäinen ulottuvuus heijastuu

16 hänen tekemisiinsä ja sosiaalisiin suhteisiinsa. Jos ihmisellä on ongelmia sisäinen ulottuvuuden osa-alueilla, se voi näkyä käytöshäiriöinä, sosiaalisten suhteiden kaventumisena ja jopa fyysisinä sairauksina. Hoitotyön auttamismenetelmät teoksen (1996, 283-284) mukaan henkiset vaikeudet voivat olla hyvin monella tavalla yhteydessä ihmisen terveyteen ja sairauteen. Hoitotyössä henkiset ja hengelliset tarpeet nähdään osana ihmisen kokonaisuutta: ne vaikuttavat potilaan kokemaan hyvinvointiin ja siihen, miten hän suhtautuu sairauteen, hoitoon ja toipumiseen. Määritelmänomaisesti voidaan todeta, että henkinen hyvinvointi on sitä, että ihminen osaa käyttää omia voimavarojaan elämän ristituulista, erilaisista kriisitilanteista selviytymiseen. Henkiseen hyvinvointiin kuuluvat järki ja tunteet, jotka eivät aina kulje käsi kädessä, mutta se että löytää niiden välille itseään tyydyttävän keskitilan, on mielestäni ihmisen henkisen hyvinvoinnin lähtökohtia. Tämän keskitilan löytämiseksi on tunnistettava omat tunteensa, ajatusmaailmansa ja sen, missä ne menevät kenties ristiin tai yhtyvät. Henkinen hyvinvointi on osa kokonaisvaltaista terveyttä. Kokonaisvaltaisen terveyden ja siten myös henkisen hyvinvoinnin tärkeitä osa-alueita ovat elämänhallinta ja tarpeiden tyydytys. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu vuorovaikutus ja kommunikaatio. Jos ihmiseltä puuttuu kyky ilmaista itseään ja siten olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, se voi huonontaa elämän laatua. Keskityn näihin osa-alueisiin tarkemmin seuraavissa kappaleissa. 3.2. Kokonaisvaltainen terveys Termiä kokonaisvaltainen terveys käytetään kuvaamaan hyvinvoinnin tilaa, jossa ihmisen inhimillisiä mahdollisuuksia edistetään niin, että hänen ainutkertainen ja rajoittamaton dynaamisuutensa vahvistuu. Kokonaisvaltainen terveys ei merkitse vain sairauden puuttumista, vaan se on ihmisen sisäisten ja ulkoisten tekijöiden dynaaminen ja harmoninen tila, se on jatkuva myönteinen elämän kokemisen voima. Siinä yhdistyvät itsekontrolli ja luottavaisuus sekä

17 myönteinen elämänkatsomus. (Sundeen, Stuart, Rankin, Cohen 1987, 183. Samoin Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 13.) "Kuvataide on kokonaisvaltainen kokemus, joka vaikuttaa sekä sieluun, mieleen että kehoon." (Aula, haastattelukooste, 26.) Ihmisen kokonaisuus muodostuu biologisista, psykologisista, sosiokulttuurisista, filosofisista ja älyllisistä osatekijöistä. Ihmisen arvomaailma ja käyttäytyminen syntyvät sosiaalisen ja fyysisen ympäristön vuorovaikutuksesta. (Sundeen ym. 1987, 11.) Lisäisin tähän, että ihmisen arvomaailmaan ja käyttäytymiseen vaikuttavat Sundeenin yllä mainitsemien älyllisten osatekijöiden lisäksi myös tunneperäiset kokemukset. Ulkoiset, siis sosiaaliset ja fyysiset osatekijät eivät voi yksinään vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen, toimintaan ja arvoihin, vaan myös sisäiset osatekijät ovat suurena vaikuttajana. "Koen, että se (kuvataide) on itselläni oman jaksamisen vuoksi sellainen lähde. Jos minulla on vaikeaa, voin purkaa sitä taiteen keinoin. Eri taiteen keinoja käyttäen, mutta yksi voisi olla luova kuvailmaisu ja maalaaminen. Joitain ongelmia pystyn ratkaisemaan maalaamisen avulla. Sitten myös se onnistumisen ilo, jos piirtää tai maalaa tai jotain tekee. Koen, että se sitä kautta vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini." (Parviainen, haastattelukooste, 5.) Kun ihminen kasvaa henkisesti, hän ymmärtää paremmin omia voimavarojaan. Hän ymmärtää omia puutteitaan ja pystyy toimimaan niin, että eri osatekijät: sisäiset ja ulkoiset, pysyvät tasapainossa keskenään näin pitäen ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sellaisena, että ihminen kestää myös elämän naarmuja ja kolhuja. (Sundeen ym. 1987, 11.) Eheys on lopulta kaikkien kehitysvaiheiden kiteytymä ja koko elämän päämäärä. (Sundeen ym. 1987, 55.) Eheys tarkoittaa kokonaisvaltaista terveyttä ja sitä, että ihminen pystyy tyydyttämään inhimilliset tarpeensa häntä itseään tyydyttävällä tavalla. Hänellä on myös voimavaroja selviytyä vaikeista tilanteistaan. "Kyllä kuvataiteella on erityistä merkitystä elämässäni, nimenomaan erityistä merkitystä. Miten nyt sanoisin. Sitä on hyvin vaikea sanallisesti, tai sanoiksi kääntää. Se vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti, ainakin minun kohdallani. En oikein osaa sanoa

18 miten. Se ei ole erillinen saareke, joka on jossain ja sitten sitä toteutetaan, vaan se on jollain tavalla koko ajan läsnä." (Aula, haastattelukooste, 26.) Hyvinvoinnista, hyvästä olosta, terveydestä ja selviytymisestä keskusteltaessa on otettava huomioon, että sairaus kuuluu jokaisen ihmisen ja vammaisuus monen ihmisen elämään. Myös sairas tai vammainen voi elää täysipainoista elämää. Tällöin korostuu mahdollisuus jäljellä olevan toimintakyvyn käyttöön. Fyysisen terveyden korostaminen ei saa merkitä ihmisen henkisen kasvun laiminlyöntiä. (Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 14.) 3.2.1. Tarpeet ja tavoitteet Käyttäytyminen syntyy henkilökohtaisista tarpeista ja tavoitteista, ja sitä voidaan ymmärtää vain yksilön sisäisestä viitekehyksestä käsin. (Sundeen ym. 1987, 12.) Ihmisen elämän kehitysvaiheissa on erilaisia herkkyyskausia, jotka vaikuttavat mm. persoonallisuuteen, tunteiden ja käyttäytymisen kasvuun ja kehitykseen. Jos näissä kehitysvaiheissa ilmenee häiriöitä tai jokin vaihe jää kokonaan käymättä läpi, se voi tulevaisuudessa näkyä käytöshäiriöinä, pelkoina tai muuna häiriönä. (Sundeen ym. 1987, 33-34.) Yksilö, joka kokee fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeensa tyydytetyiksi, on tyytyväinen. Hän kokee hyvinvointia, kun hänen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset voimavaransa riittävät hänen omien pyrkimyksiensä toteuttamiseen. Hyvänolontunne on siis sitä, että ihminen kokee voivansa hyvin, että kaikki on hyvin. Se merkitsee sitä, että hänen tarpeensa ovat tyydytetyt. Pelkkä tarpeiden tyydyttäminen ei kuitenkaan aina riitä. Hyvänolontunne edellyttää lisäksi tuntemusta siitä, että yksilöllä on voimavaroja, joita hän voi myös käyttää. Se merkitsee, että voimavaroja vaativat rasitukset, haasteet ja vaikeat tehtävät tuottavat yksilölle hyvänolontunteita. (Sarvimäki, Stenbock-Hult 1991, 63.) "Omassa työssäni olen huomannut sellaisen asian, että ihan pelkkä tekeminen, se kun syventyy johonkin puuhaan, niin se kauheasti rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Pelkkä kuvan tekemisen prosessi antaa tyydytystä. Jos vielä saa onnistuneen tuloksen ja saa siitä hyvää palautetta, niin tekee oikein hyvää itsetunnolle. Usein juuri sellaiset "vaikeat" oppilaat kun saavat maalata, se voi olla ainoa keino saada positiivista palautetta. Se, että esimerkiksi

19 vaikeille oppilaille kuvataide on erittäin terapeuttista, se onnistuminen kuvien teossa." (Lappalainen, haastattelukooste, 32.) Tarkasteltaessa ihmisten välistä kommunikaatiota on ymmärrettävää, että vaikka yleisenä tavoitteena on terveys, muut tarpeet ja tavoitteet ovat usein tietyllä hetkellä tärkeämpiä. Heillä saattaa olla tarve selviytyä lisääntyneestä stressistä tai menetyksestä tai heidän kommunikaatioonsa saattavat vaikuttaa heikko itsetunto tai havainnot, jotka sillä hetkellä ovat ehkä tärkeämpiä kuin terveyden tavoite. (Sundeen ym. 1987, 123.) "Ikonimaalaus auttaa pelkojen ja stressin poistamisessa. Monet tulevatkin Ekumeeniseen keskukseen etsimään rauhaa arjen hulinasta tai turvaa pelkoihinsa. Etenkin eläkeläisille ikonimaalauskurssi on ollut antoisaa. Eläkeläisillä kun ei ole työtä enää, niin ikonimaalaus voi täyttää sen työn jättämän tyhjiön." (Isä Robert, haastattelukooste, 2.) Abraham Maslow julkaisi tunnetun tarvehierarkiateoriansa ensimmäisen kerran vuonna 1954 ja kehittyneemmässä muodossa vuonna 1971. Hänen ajattelunsa mukaan inhimilliset tarpeet on ryhmiteltävissä viiteen tasoon, jotka ovat 1) fysiologiset, 2) turvallisuuden, 3) yhteenkuuluvuuden ja rakkauden, 4) hyväksytyksi tulemisen ja 5) itsensä toteuttamisen tarpeet. Maslow ei ole hoitoteoreetikko, mutta hoitotyöntekijät ovat olleet kiinnostuneita hänen teorioistaan, sillä se on ohjannut tarkastelua kokonaisvaltaiseen suuntaan, jossa ihmisen fyysiset, psyykkiset, hengelliset ja sosiaaliset tarpeet nähdään toisistaan riippuvaisina ja toisiinsa vaikuttavina. (Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 16.) "Kuvataiteella on vaikutusta henkiseen hyvinvointiin, nimenomaan sen oman minän eheyttäjänä ja itsetunnon kohottajana ja se itse itselle suotu arvostus sen tekemisen kautta ja muilta saatu arvostus. Nämä kaikki liittyvät tähän hyvinvointiin ja tuovat sellaista selkeyttä." (Semi, haastattelukooste, 14.) Fyysisiin tarpeisiin kuuluvat fysiologiset välttämättömyydet, kuten ravinto, vesi ja ilma; turvallisuuden tarpeet viittaavat vakaan ja uhattoman fyysisen ympäristön välttämättömyyteen; rakkaus ja liittyminen viittaavat intiimiyden ja läheisyyden sekä ihmissuhteiden tarpeeseen; arvostustarpeet viittaavat itsekunnioituksen ja

20 muiden ihmisten osoittaman arvostuksen tarpeeseen, ja itsensä toteuttamisen tarpeisiin kuuluu oman potentiaalin, ts. omien kasvumahdollisuuksien, toteuttamisen halu. (Sundeen ym. 1987, 78.) Ihmisen on ensin tyydytettävä alemmat perustarpeensa saavuttaakseen korkeammat toiminnan tasot. Ihminen ei esimerkiksi kykene ryhtymään tehtäviin, joiden tarkoitus on kohentaa hänen itsetuntoaan (arvostuksen tarpeet), jos hän on huolissaan työpaikkansa säilyttämisestä ja asuntovelkansa lyhentämisestä (turvallisuuden tarpeet). Ihminen ei kykene solmimaan ihmissuhteita (rakkauden ja liittymisen tarpeet), jos hän kantaa huolta siitä, saako hän kylliksi syödäkseen (fyysiset tarpeet). (Sundeen ym. 1987, 79-80.) Tietyllä käyttäytymisellä voi olla monia eri syitä, ja taustalla voi olla mikä hyvänsä Maslowin määrittelemistä tarpeista. Kaikki fyysiset vaivat eivät siksi välttämättä ole lähtöisin fyysisistä tarpeista, vaan ne voivat olla yhteydessä johonkin korkeatasoisempaan tarpeeseen. Ongelma voidaan ratkaista vain ottamalla selvää, mistä tarpeesta todella on kysymys. Maslowin teoria terveestä persoonallisuudesta kuvaa minää, joka jatkuvasti etsii, kasvaa ja kohtaa uusia haasteita. Terve tai itsensä toteuttanut minä on spontaani ja luonnollinen; yksilö kokee elämää aktiivisesti ja ilmaisee omaa ainutlaatuisuuttaan. (Sundeen ym. 1987, 79-80.) 3.2.2. Elämänhallinta Ihminen kokee psyykkistä hyvinvointia uhkaavat tekijät yksilöllisesti. Uhkaavia tekijöitä ovat esimerkiksi muutokset elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa, menetykset ja sairastuminen ja sen mukanaan tuoma epävarmuus. Ihmisen sisäisistä voimavaroista riippuu se, millä tavalla hän kokee muutokset elämässään. Jos yksilön omat selviytymiskeinot eivät riitä tilanteesta selviytymiseen, hänen psyykkisessä tilassaan tapahtuu muutoksia. (Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 79.)

21 Joskus ihmisen elämänhallinta voi väliaikaisesti olla järkkynyt. Toisinaan se on jo pitemmän aikaa ollut täysin sekaisin ja välillä voi tuntua siltä, että sitä ei ole koskaan ollutkaan. Elämänhallinta on aktiivista toimintaa ja se sisältää yksilön psyykkisen, fyysisen, sosiaalisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä subjektiivisen tunteen siitä. Elämänhallintaan liittyy myös luovuutta, ongelmanratkaisukykyjä ja itsensätoteuttamista. (Ahonen 1992, 21.) Psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen sisältää sekä hyvinvoinnin edistämisen että potilaan auttamisen silloin, kun psyykkinen hyvinvointi on uhattuna. Tukemisen lähtökohta on potilaan kohteleminen ajattelevana, tuntevana ja tietoisesti omassa tervehtymis- tai sairastamisprosessissaan mukana olevana yksilönä. Psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen tarkoittaa sitä, että potilasta autetaan ilmaisemaan ja käsittelemään omia tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan siten, että hän itse tunnistaa ja käyttää omia voimavarojaan ja selviytymiskeinojaan. (Hoitotyön auttamismenetelmät 1996, 64.) "Ja tuossakin ryhmässä mitä itse olen vetänyt, olen huomannut, että esimerkiksi nämä ryhmänjäsenet ovat voineet olla ahdistuneita ja levottomia. Mutta sitten tästä ryhmästä ovat lähteneet pois hyvin rentoutuneena ja saaneet kokemuksen hetkessä elämisestä ja vuorovaikutuksesta sekä toisten kanssa tekemisestä ja olemisesta. Että kokee että minä olen jotakin!" (Parviainen, haastattelukooste, 5.) 3.3. Luovuus Luovuus ei ole ominaista pelkästään taiteelliselle työlle vaan myös muulle ihmisen toiminnalle. (Kivelä 1992, 27.) Luovuus on voimavara ja auttamisen välineenä sitä voidaan hyödyntää silloin, kun ihminen on valmis tulemaan itsestään ulos, jakamaan oman tietoisuutensa ja jättämään persoonansa jäljet häntä ympäröivään maailmaan".

22 3.3.1. Luovuus voimavarana Oman persoonan voimakas käyttäminen ja suuri energian vaihto ympäristön kanssa ovat luovuudelle tyypillisiä piirteitä. (Lindqvist 1989, 124.) Auttamissuhteessa on tärkeää vapauden vaaliminen. Siinä olisi oltava tilaa erilaisten persoonien kohtaamiselle ja uuden löytymiselle. Luovassa auttamisessa on lupa kokeilla omia rajojaan ja mahdollisuuksiaan kekseliäästi. (Ahonen 1992, 59.) "Se (maalaaminen) on sellainen luova prosessi, jossa ei toisteta sitä, sanotaanko niin kuin matikassa, missä opetellaan asioita ja sitten toteutetaan niitä. Ei matikassa voi paljoa keksiä itse. Eikä kielissä mene keksimään sanoja tai se ei ole oikein onnistunutta. Mutta kuvan tekeminen on sitä, mikä lähtee ihmisestä itsestään ja sieltä tulee se mitä tulee. Ja se on aina oikein." (Lappalainen, haastattelukooste, 32.) Luovuus on aina persoonallista, sillä se on jokaiselle ihmiselle ominainen tapa ilmaista itseään. Auttamisprosessikin voi olla luova, samoin ongelmanratkaisu. "Jokaisesta pisteestä lähtee monta polkua, työtä ei tarvitse tehdä valmiissa raiteissa ajaen, sanoo Martti Lindqvist. (Lindqvist 1990, 81.) Auttamisen tavoitteena voi olla asiakkaan omien luovien voimavarojen vapauttaminen. Luovuuden avulla voi löytää uusia tapoja lähestyä ongelmaa ja sen ratkaisua. (Ahonen 1992, 60.) Auttamisen tarkoituksena on antaa asiakkaalle sellaisia keinoja ja välineitä, joiden avulla hän voi itse auttaa itseään. (Ahonen 1992, 93.) Luovuus on leikkimieltä ja spontaaniutta, avoimuutta ja herkkyyttä. Luova ihminen on oman elämänsä taiteilija. Luovuus on jokaisen ihmisen pääomaa ja sitä voi käyttää ongelmien ratkaisuun, eheytymiseen ja tasapainon löytymiseen. Taide on kuin tyhjä skeema, johon katse vie tai kuuntelija voi siirtää henkilökohtaisia sisältöjä itsensä sisältä, omasta tunteiden maailmastaan. Ihminen voi myös tehdä taidetta omista sisäisistä tunteistaan ja ajatuksistaan käsin. -- Taidemaalari voi etsiä harmoniaa kaaoksen keskeltä värien ja muotojen avulla. (Ahonen 1994, 14.)

23 Mayn mukaan luovuus laajentaa yksilön tietoisuutta. Se perustuu piilotajuisiin valmiuksiin ja siinä voidaan ajatella olevan sekä tuhoavia että rakentavia elementtejä. Luovuuden motiivina toimii toisaalta yksilön tarve nähdä maailma sellaisena, että se vastaa hänen tarpeitaan ja toiveitaan, ja toisaalta yksilön tarve kokea itsensä merkityksellisenä suhteessa toisiin ihmisiin. (Kivelä 1992, 27.) Blomstedt sanoo, että siihen tarvitaan myös rohkeutta. Onnistuessaan luovaan prosessiin liittyy ilon ja merkityksellisyyden tunne. Luovuus on läheisessä yhteydessä minuuden kehitysprosessiin, samalla kun se sisältää vastakohtia, jotka eivät koskaan yhtäaikaisesti esiinny ihmisen psyykelle. Rakennamme siltoja sellaisten asioiden välille, mitä emme voi ymmärtää. (Kivelä 1992, 27.) Kuvallisesta ilmaisusta voi kehittyä elämänsisältöä antava harrastus. Etenkin jos ihminen ei saa työn ja työyhteisön tai perheen antamaa tyydytystä, voivat harrastusryhmän ihmissuhteet ja oma luova työ ja sen tulokset olla merkittäviä kokonaispersoonallisuuden tasapainoiselle kehitykselle ja elämän laadulle. Estetiikka yhdistää ajattelun, tunteen ja tahdon. Esteettisessä tunnekokemuksessa syntyy elämää ylläpitävä suhde todellisuuteen, mikä vähentää vieraantuneisuuden ja tarkoituksettomuuden tunteita. Itsenäinen luominen vahvistaa omaa minää ja tuottaa iloa, kertoo Jesse Saarinen. (Kivelä 1992, 71.) "Jokaisessahan meissä piilee oma luova puoli, oli se sitten kuvailmaisua tai mitä tahansa luovaa, mutta kuitenkin meissä yleensä on sellainen luova puoli." (Parviainen, haastattelukooste, 11.) 3.3.2. Jumalallinen luovuus Risto Pottonen (1999) pohtii artikkelissaan Jumalallinen luovuus, millaisen ulottuvuuden kristillinen usko antaa luovuuteen. Hän kertoo, että jokainen ihminen on Jumalan kuva, Hänen, joka on kaiken kauneuden ja luovuuden alkulähde. Hän on tarkoittanut myös meidät monella tavalla luoviksi ihmisiksi. Jokainen ihminen on persoonallinen, omaperäinen. Kaikessa luovuudessa on

24 myös luomisen tuskaa, vaikeutta ja jopa kärsimystä. Uudet ajatukset ja kaikki luova toiminta vaatii keskittymistä, harjoittelua, pitkäjänteisyyttä. Kaikki kootaan tässä yhteen: Rembrandtin oma tarina, ihmiskunnan tarina ja Jumalan tarina. Aika ja ikuisuus leikkaavat toisensa; lähestyvä kuolema ja loppumaton elämä koskettavat toisiaan. Synti ja anteeksiantamus syleilevät toisiaan; inhimillinen ja jumalallinen sulautuvat yhteen. (Nouwen 1993, 104.) Usko Jumalaan on myös innoituksen lähde, kertoo Pottonen ja lisää, että Mooseksen kirjoissa temppeli rakennettiin ja jumalanpalvelusesineet valmistettiin inhimillisen taitavuuden ja jumalallisen inspiraation avulla. Daavidin aikana kerrotaan temppelin muusikoiden soittaneen profeetallisen haltioitumisen vallassa. Samaa voi olla nykyisinkin kirkkoarkkitehtuurissa, kirkkotaiteessa ja musiikissa. Lähes kaikki länsimaisen säveltaiteen säveltäjät nykyaikaan asti ovat tehneet myös erityistä kirkollista musiikkia. Pottosen mukaan kristinuskon keskeisin tapahtuma, Vapahtajan ristiinnaulitseminen, ei ole kaunis, mutta uskon silmin siitäkin on tehty syvästi vaikuttavaa taidetta. Pottonen kertoo, että taiteilijat, jotka ovat monesti varsin ongelmallisia ja ristiriitaisia ihmisiä, ovat antaneet meille aivan ihmeellisiä visioita taivaita hipovaan. Vähäpätöiseltä näyttänyt kohtaaminen erään julisteen kanssa, joka esitti yksityiskohtaa Rembrandtin Tuhlaajapojan paluusta, pani liikkeelle pitkän hengellisen prosessin, joka on saanut minut uudella tavalla ymmärtämään kutsumustani ja antanut minulle uutta voimaa tuon kutsumuksen toteuttamiseen. Tämän tapahtumasarjan sydän on eräs 1600-luvun maalaus ja sen tekijä, eräs ensimmäisen vuosisadan vertaustarina ja sen kertoja ja eräs kahdennenkymmenennen vuosisadan henkilö, joka etsii elämänsä tarkoitusta. (Nouwen 1993, 9.) Pottonen kertoo, että taiteesta ja kauneudesta nauttimisessakin voi olla samaa luovuutta kuin sen tuottamisessa. Jokainen voi kehittyä siinäkin. Taide muistuttaa meille omalla tavallaan siitä maailmasta, jota me odotamme. Taiteellisen ilmaisun opetteleminen auttaa ymmärtämään myös Raamattua,