Työryhmän esitys Kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014 2020
ESIPUHE Esitys kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014 2020 perustuu pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus laatii kulttuuriympäristöstrategian. Esitys kulttuuriympäristöstrategian laatimisesta sisältyi myös valtioneuvoston selontekoon 2010 kulttuurin tulevaisuudesta. Strategiaa on valmistellut opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöministeriön 17.2.2012 asettama työryhmä. Asettamispäätöksen mukaan tavoitteena on, että strategia luo edellytykset kokonaisvaltaiselle kulttuuriympäristöpolitiikalle, jolla vahvistetaan kulttuuriympäristön arvoa ja suojelua sekä muutosten ja riskien hallintaa. Työryhmä on kokoontunut yhteensä 14 kertaa, joiden yhteydessä on järjestetty myös asiantuntijakuulemisia. Sidosryhmäyhteistyö on toteutettu yliopistotutkijoille ja viranomaistahoille kohdistetulla webropol-kyselyllä sekä kahdella Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen fasilitoimalla työpajalla. Niistä ensimmäinen Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö kohdistui erityisesti kansalaisyhteiskuntaan ja jälkimmäinen Kulttuuriympäristö taloudellisena voimavarana elinkeinoelämän toimijoihin. Kansalaisilla on ollut mahdollisuus osallistua strategiatyöhön otakantaa. fi- verkkosivun kautta. Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet on esityksessä kiteytetty kolmeen näkökulmaan: mahdollisuus, kestävä kehitys ja hyvä hallinto. Hyvin hoidettu ja elinvoimainen kulttuuriympäristö lisää ihmisten hyvinvointia ja sillä on tärkeä merkitys elinkeinotoimintojen kehittämisessä ja viihtyisän asuinympäristön luomisessa. Esityksen valinnat muodostavat viisi strategian tavoitteisiin perustuvaa kokonaisuutta. Toimenpiteitä on yhteensä 30. Tarkoituksena on, että valtioneuvoston periaatepäätöksen jälkeen strategiatyötä jatketaan toimeenpanosuunnitelmalla, jossa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa konkretisoidaan toimenpiteiden toteutustavat, vastuutahot, aikataulut ja niiden seuranta. Helsingissä 19. päivänä kesäkuuta 2013 rakennusneuvos Matti Vatilo ympäristöministeriö työryhmän puheenjohtaja ympäristösuunnittelija Frank Hering Kymenlaakson liitto ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriö johtava lakimies Ulla Hurmeranta Kuntaliitto 3
osastonjohtaja Mikko Härö Museovirasto yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen Museovirasto kulttuuriasiainneuvos Leena Laaksonen opetus- ja kulttuuriministeriö (1.6.2012 lähtien) kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen opetus- ja kulttuuriministeriö museonjohtaja Heli-Maija Voutilainen Keski-Suomen museo ylitarkastaja Merja Tapalinen ympäristöministeriö työryhmän sihteeri (31.8.2012 saakka) johtaja Timo Jokelainen Lapin ELY-keskus ylitarkastaja Petra Stenfors työ- ja elinkeinoministeriö erityisasiantuntija Tuija Mikkonen ympäristöministeriö yliarkkitehti Raija Seppänen maa- ja metsätalousministeriö Aura Kivilaakso Suomen Kotiseutuliitto työryhmän sihteeri (31.5.2013 saakka) hallitussihteeri Anna Simola ympäristöministeriö työryhmän sihteeri (1.9.2012 lähtien) 4
SISÄLLYS Esipuhe...3 1 Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet...7 2 Kulttuuriympäristö nyt...8 2.1 Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö...8 2.2 Muuttuva kulttuuriympäristö...9 2.3 Kulttuuriympäristön säädösperusta... 11 3 Strategiset valinnat...13 3.1 Kulttuuriympäristö on voimavara...13 Kulttuuriympäristö tukee kestävää kehitystä... 13 Taloudelliset resurssit ovat riittävät ja oikein suunnatut... 15 3.2 Kulttuuriympäristölainsäädäntö ja sen soveltaminen on laadukasta...16 3.3 Kulttuuriympäristön merkitys ja arvo tunnistetaan...19 Kulttuuriympäristön merkitys vahvistuu... 19 Kulttuuriympäristökasvatus lisää ymmärrystä ja arvostusta... 21 Kulttuuriympäristöalan koulutus ja tutkimus on laadukasta ja riittävää...22 3.4 Yhteistyöstä voimaa...23 Hyvä hallinto, selkeä työnjako...23 Kansalaisten ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö on tuloksellista... 24 3.5 Kulttuuriympäristötieto on riittävää ja laadukasta...26 4 Strategian toteuttaminen, seuranta ja vaikutusten arviointi...29 4.1 Strategian toteutus ja seuranta...29 4.2 Taloudelliset vaikutukset...29 4.3 Vaikutukset ympäristöön...30 Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvat vaikutukset...30 Yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön kohdistuvat vaikutukset...30 Maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen kohdistuvat vaikutukset...30 Liite 1: Kooste strategian toimenpide-ehdotuksista...31 5
6
1 Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet Kulttuuriympäristö on yhteiskunnan muistin ja identiteetin perusta. Hyvin säilyneenä, alueellisesti omaleimaisena ja eri aikakausista rakentuvana se on mittava kansallinen omaisuus, johon sisältyy merkittäviä arvoja. Kulttuuriympäristön suunnitelmallinen ylläpito ja kehittäminen lisäävät alueiden viihtyisyyttä ja elinvoimaisuutta, tukevat kestävää kehitystä sekä ylläpitävät kansallisomaisuuden arvoa. Kulttuuriympäristöstrategialla on kolme päätavoitetta. Tavoitteina on, että vuonna 2020 kulttuuriympäristön vaaliminen ja kehittäminen nähdään voimavarana ja uusien mahdollisuuksien antajana yhteiskunnassa. Kulttuuriympäristön suunnitelmallinen hoito edistää kestävää kehitystä ja kulttuuriympäristöhallinto toimii sekä valtakunnallisesti että alueellisesti hyvin tukien muita toimijoita. Mahdollisuus. Kulttuuriympäristö on merkittävä kulttuurinen, taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen voimavara ja uuden toiminnan mahdollisuus. Strategian tavoitteena on lisätä ymmärrystä näitä mahdollisuuksia kohtaan sekä edistää kulttuuriympäristön vaalimista ja kestävää hyödyntämistä. Vahvistamalla kulttuuriympäristön asemaa ja merkitystä yksityisten ihmisten, yritysten, yhteisöjen ja hallinnon päätöksenteossa tuetaan kulttuuriarvojen lisäksi muun muassa taloutta, työllisyyttä, alueiden kilpailukykyä ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Strategialla pyritään vahvistamaan eri tahojen edellytyksiä toimia kulttuuriympäristön hyväksi ja korostetaan yhteistyön sekä omistajien ja kansalaisten toiminnan merkitystä. Kestävä kehitys. Strategian tavoitteena on tukea kestävää kehitystä ja siihen sisältyviä ekologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja edistämällä kulttuuriympäristön hyvää hoitoa ja vastuullista kehittämistä. Varsinkin rakennettuun kulttuuriympäristöön on sitoutunut huomattava määrä materiaalia ja energiaa, ja siksi sen suunnitelmallinen ylläpito ja hoito ovat kestävän kehityksen kannalta välttämättömiä. Tavoitteena on sovittaa nämä näkökohdat yhteen kulttuuriympäristön vaalimis- ja suojelupyrkimysten kanssa. Strategian perusnäkemys on, että kulttuuriympäristö voi uudistua ja sopeutua ajan tuomiin muutoksiin säilyttäen samalla keskeiset ja eri-ikäiset piirteensä. Hyvä hallinto. Strategialla luodaan edellytykset kokonaisvaltaiselle kulttuuriympäristöpolitiikalle. Tavoitteena on turvata kulttuuriympäristöhallinnon valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen palvelu- ja toimintakyky sekä selkeyttää hallinnon vastuujakoa ja sektorivastuita. Tavoitteena on myös, että hallinto tarjoaa hyviä työkaluja ja selkeän lainsäädännön tukemaan kansalaisten osallistumista, toimintaa ja vaikuttavuutta kulttuuriympäristöasioissa. Strategiassa ehdotetut toimenpiteet edistävät Suomen allekirjoittamien kulttuuriympäristöön liittyvien kansainvälisten sopimusten toteutumista ja kulttuuriympäristön suojelua. 7
VISIO VUODELLE 2020: Kulttuuriympäristö hyvinvoinnin ja elinvoiman lähde Suomalaiset arvostavat kulttuuriympäristöä. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö elää ajassa ominaispiirteensä säilyttäen. Se lisää viihtyisyyttä ja tuo alueille elinvoimaa. Ihmiset kokevat mielihyvää ja ylpeyttä historian jäljistä ympärillään. Elinkeinoelämälle kulttuuriympäristön monimuotoisuus avaa menestymisen mahdollisuuksia. 2 Kulttuuriympäristö nyt 2.1 Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Tässä strategiassa kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnasta tai ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä, erilaisia ja eri-ikäisiä elementtejä käsittävää kokonaisuutta ihmisten päivittäistä ympäristöä. Osa siitä on suojeltu tai muuten määritelty erityisen arvokkaaksi. Kulttuuriympäristöjä ovat esimerkiksi maanviljelysalueet, kaupunkien keskustat ja lähiöt, kartanomiljööt, teollisuusalueet, kylät sekä jäljet kauan sitten eläneiden ihmisten elämästä. Kulttuuriympäristö on täynnä merkkejä elinkeinoista, asumisesta, ympäristön virkistyskäytöstä, liikkumisesta ja uskonnon harjoittamisesta ennen ja nyt. Se sisältää myös aineettomia merkityksiä tarinoita, uskomuksia, tapoja ja arvostuksia kuten saamelaisilla. Suomalaiselle rakennusperinnölle tyypillistä on sen nuori ikä: Suomessa on noin 3,4 miljoonaa rakennusta 1 ja niistä noin 80 prosenttia on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Uutta kulttuuriympäristöä syntyy jatkuvasti ja samalla olemassa oleva muuttuu. Tärkeää kulttuuriympäristön eri-ikäisten kerrostumien säilymiselle on sen hyvä hoito ja luonteva käyttö. Käsitykset siitä, millainen ympäristö on arvokasta ja hyvää, muuttuvat ajan myötä. Kulttuuriympäristö käsitteenä yhdistetään usein kauniisiin maisemiin, arvokkaisiin rakennuksiin ja historiallisiin kohteisiin, joihin liittyy positiivisia mielleyhtymiä. Kulttuuriympäristö voi kuitenkin olla todiste myös asioista, joita ei haluttaisi muistella. Arvostukset muuttuvat, mutta hitaasti: tänä päivänä tavanomaisena pidetty paikka voi olla tulevaisuuden arvostettua ja omasta ajastaan havainnollisella tavalla kertovaa kulttuuriympäristöä. Suomessa jokaisella niin yksittäisellä ihmisellä, yhteisöllä, yrityksellä kuin julkisella sektorilla on vastuu kulttuuriympäristön arvojen vaalimisesta ja ympäristön hyvästä ylläpidosta omassa elinpiirissään. Jokaisella on myös oikeus hyvään kulttuuriympäristöön ja sen antiin: sen sisältämään tietoon, viihtyisyyteen ja esteettisyyteen. Hyvä kulttuuriympäristö merkitsee ihmisille eri asioita. Yhteistä hyväksi koetuille kulttuuriympäristöille kuitenkin on, että ne vahvistavat ihmisten suhdetta elinympäristöönsä sekä auttavat ymmärtämään menneen kautta myös nykyisyyttä ja rakentamaan tulevaisuutta. 1 Tilastokeskus ilmoittaa rakennusten määräksi noin 1,5 miljoonaa rakennusta. Tästä luvusta kuitenkin puuttuvat mm. kesäasunnot ja maatalousrakennukset. Tässä strategiassa käytetyssä luvussa, noin 3,4 miljoonaa rakennusta, on huomioitu kaikki rakennukset käyttötarkoitukseen katsomatta. 8
STRATEGIAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Kulttuuriympäristö tarkoittaa ihmisen toiminnasta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä ympäristöä. Siihen kuuluu kulttuurimaisema, rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset. Osa kulttuuriympäristöistä on määritelty erityisen arvokkaiksi ja osa on säilymisen turvaamiseksi suojeltu. Kulttuuriympäristö pitää sisällään sekä aluekokonaisuuksia että yksittäisiä kohteita. Kulttuurimaisema muodostaa mittakaavaltaan laajimman kulttuuriympäristön elementin. Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen (SopS 14/2006) mukaan maisema tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Maisemat ovat myös ympäristön visuaalisen hahmottumisen lähtökohta. Alueen maisema voi olla yhtä lailla tunnettu ja arvostettu miljöö kuin jokapäiväinen arjen näkymä. Rakennettu kulttuuriympäristö eli rakennusperintö tarkoittaa rakennuksia, rakennettuja alueita sekä erilaisia rakenteita, kuten teitä, siltoja ja sähkölinjoja. Rakennettua kulttuuriympäristöä ovat sekä arkiympäristöt että erityistä tunnustusta saaneet ja suojellut alueet ja kohteet. Muinaisjäännökset eli arkeologinen kulttuuriperintö muodostaa kulttuuriympäristön vanhimman ajoitettavan kerrostuman ja kulttuuriympäristön historiallisen pohjan. Ne ovat maisemassa, maaperässä tai veden alla säilyneitä rakenteita, muodostelmia tai esineitä, jotka ihminen on tehnyt muistoja aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. 2.2 Muuttuva kulttuuriympäristö Kulttuuriympäristöön vaikuttavat lukuisat sosiokulttuuriset, poliittiset, ekologiset sekä talouteen, elinkeinoelämään ja väestökehitykseen liittyvät muutokset. Ne voivat ilmetä globaalilla, kansallisella, alueellisella, paikallisella tai yksittäisten ihmisten henkilökohtaisen elämän tasoilla. Muutosten seuraukset ja niihin liittyvät ilmiöt ovat usein monisyisessä yhteydessä toisiinsa. Kulttuuriympäristön vaaliminen edellyttää, että ympäristössä tapahtuvat muutokset huomioidaan ja niihin osataan reagoida. Muutoksiin liittyy myös uudenlaisia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia. Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen vaikuttavat rakennettuun ja luonnonympäristöön, rakennuksiin ja muinaisjäännöksiin. Esimerkiksi rakennusten perustamisolosuhteet voivat vaikeutua, korjaustarpeet nopeutua ja muinaisjäännösten säilyminen vaarantua. Maisemaa voivat muuttaa esimerkiksi tulviin varautuminen ja muutokset kasvuoloissa. Ilmastonmuutos seurannaisilmiöineen asettaakin uusia haasteita kulttuuriympäristön hoidolle ja tutkimiselle. Myös ilmastonmuutokseen liittyvät poliittiset valinnat näkyvät kulttuuriympäristössä. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin tavoitteisiin hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi, ja linjaukset heijastuvat kansalliseen energiapolitiikkaan. Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa (2013) 2 edellytetään merkittäviä toimenpiteitä energiankäytön tehostamiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Tämä vaikuttaa kulttuuriympäristöihin monin tavoin. Esimerkiksi tuulivoimalat korkeine 2 Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013 VNS 2/2013 vp. 9
10 mastoineen voivat muuttaa visuaalista maisemaa. Samalla, kun uudet energiantuotantomuodot muuttavat olemassa olevaa ympäristöä, ne tuottavat uutta, tämän ajan kulttuuriympäristöä. Globalisaation seurauksena kulttuurit ja aatemaailma sekä moniarvoistuvat että samankaltaistuvat. Kansainvälistymisen kulttuuria yhtenäistävä vaikutus näkyy muun muassa rakennusten paikallisten erityispiirteiden katoamisena, kun toisesta maasta tai kulttuurista tulevat ihanteet heijastuvat uudis- ja korjausrakentamiseen. Globalisaation vastareaktiona paikallistunne ja omien perinteiden arvostus kuitenkin myös lisääntyvät. Globalisaation seurauksena omistuspohja kansainvälistyy. Globalisaatio vaikuttaa välillisesti myös yhdyskuntien elinkaareen. Kasvukeskuksissa otetaan uusia alueita asuinkäyttöön ja olemassa olevia rakenteita uudistetaan ja tiivistetään. Samanaikaisesti niiden ulkopuolella sijaitsevia rakennuksia ja pihapiirejä autioituu ja perinteisiä kulttuurimaisemia umpeutuu. Vajaakäyttö tai käytön puute ovat suurimpia haasteita kulttuuriympäristöjen säilyttämiselle. Esimerkiksi teollisuuden työpaikkojen siirtyessä ulkomaille teollisuusrakennusten käyttö loppuu. Jäykät normit voivat estää käytöstä pois jäävien rakennusten joustavan uusiokäytön ja säästävän korjaamisen, joka voisi tarjota ponnahduslaudan esimerkiksi uudelle elinkeinotoiminnalle. Kulttuuriympäristössä näkyvät myös väestörakenteen muutosten vaikutukset. Väestön ikääntymisen seurauksena esteettömyyskysymykset on otettava aikaisempaa paremmin huomioon koko väestöä hyödyttävällä tavalla, ja helposti muunneltavien tilojen tarve kasvaa niin kodeissa kuin julkisissa rakennuksissa. Väestönrakenteen muutos vaikuttaa myös siihen, millaisille tiloille on tarvetta. Kuntarakenteiden uudistaminen vaikuttaa kuntakeskusten välisiin suhteisiin, liikkumiseen ja palveluiden järjestämiseen. Kun hallinnolliset alueet kasvavat, voivat muutokset taajama- ja haja-asutusalueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjauksessa vaikuttaa alueiden kehittämisperiaatteisiin. Liikenteen ja infrastruktuurin kehittyminen vaikuttaa myös kulttuuriympäristöön. Liikenteen tarpeita varten kulttuuriympäristöön rakennetaan jatkuvasti uusia rakenteita, jotka ovat itsessään toiminnallinen osa kulttuuriympäristöä. Vaikka henkilö- ja tavaraliikenteen määrät ovat pääsääntöisesti kasvaneet Suomessa, on liikenne tietyillä osuuksilla vähentynyt näin myös liikenteen ympäristöjä voi jäädä vajaakäytölle ja ajan myötä rappeutua. Tietoliikenteen kehittyminen ja tiedon digitaalisuus puolestaan helpottavat tiedon leviämistä ja sen saavutettavuutta. Erilaiset paikkatiedon sovellukset maankäytön, liikenteen ja infrastruktuurin kehittämisessä palvelevat myös kulttuuriympäristön huomioon ottamisen tavoitteita. Julkishallinnon käytössä olevien taloudellisten resurssien niukkuus vaikuttaa paitsi kulttuuriympäristön tukiin myös julkisyhteisöjen omistajapolitiikkaan. Valtion omistamia kiinteistöjä ja suojeltuakin rakennuskantaa myydään yksityisille. Varuskuntien lakkauttamisen myötä tulee ratkaistavaksi näiden alueiden käyttömahdollisuudet muihin tarkoituksiin. Kunnat ovat jo pitkään luopuneet vajaakäyttöisistä tai käyttökustannuksiltaan kalliista palvelurakennuksista, esimerkiksi pienistä kouluistaan. Myös seurakuntien resurssit pienenevät ja kirkollista rakennuskantaa jää paikoin ilman käyttöä. Omistussuhteiden muuttuessa ja julkisen hallinnon resurssien supistuessa kansalaisten ja elinkeinoelämän panos kulttuuriympäristön hoitoon muuttuu yhä tärkeämmäksi.
Kulttuuriympäristöä lukuina Maisemat: Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on 156. Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnin on tarkoitus valmistua vuoden 2015 loppuun mennessä, jolloin määrä saattaa muuttua. Luonnonsuojelulain mukaisia valtakunnallisia maisemanhoitoalueita on kolme ja maakunnallisia kaksi. Kansallisia kaupunkipuistoja on kuusi. Maisemanhoitoalueille ja kansallisille kaupunkipuistoille laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelmat, joiden mukaan edistetään alueiden hoitoa ja turvataan maiseman oleellisia piirteitä. Rakennettu ympäristö: Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain ja sitä edeltäneen rakennussuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on 279 (toukokuu 2013). Yhteen suojelukohteeseen voi sisältyä useita rakennuksia. Asemakaava-alueella kaavasuojelu on ensisijainen menettely Valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla on suojeltu noin 800 rakennusta. Asetus on kumottu vuonna 2010, mutta sen nojalla tehdyt suojelupäätökset ovat voimassa. Kirkkolailla suojeltuja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoja ja siunauskappeleita on 567 (huhtikuu 2011) ja hautakappeleita noin 200. Ortodoksisesta kirkosta annetun lain nojalla suojeltuja kirkkoja on 19 ja rukoushuoneita neljä. Kaavoituksella suojeltuja rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä on tuhansia, mutta niistä ei ole kattavaa valtakunnallista tilastoa Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä (RKY) on 1260. 2.3 Kulttuuriympäristön säädösperusta Kulttuuriympäristö on huomioitu lukuisissa säädöksissä joko suoraan tai välillisesti. Perustuslain (731/1999) 20 :n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Kulttuuriympäristökysymyksiin vaikuttavat myös muut perustuslain perusoikeussäännökset. Näitä säännöksiä ovat etenkin 10 :ssä säädetty yksityiselämän suoja, 15 :ssä säädetty omaisuuden suoja sekä 17 :ssä säädetty oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Kulttuuriympäristön kehittämisestä, hoidosta ja suojelusta säädetään useassa eri laissa. Keskeisimpiä lakeja ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, jatkossa MRL), laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010, jatkossa rakennusperintölaki), muinaismuistolaki (295/1963), luonnonsuojelulaki (1096/1996) sekä eräät erityislait kuten kirkkolaki (1054/1993) ja laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Myös Euroopan Unionin lainsäädäntö ja politiikkaohjelmat vaikuttavat kulttuuriympäristöön. 11
12 Kulttuuriympäristöön vaikutetaan suoraan tai välillisesti useita muitakin lakeja sovellettaessa. Esimerkiksi energiataloutta, ympäristönsuojelua, luonnonsuojelua, maaaineisten ottoa, vesialueita, kaivostoimintaa, liikennöintiä, maaseudun kehittämistä ja maatalouden tukijärjestelmää koskevien säännösten soveltaminen voi vaikuttaa myös kulttuuriympäristöön. Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka ja sitä toimeenpanevat kansalliset säädökset vaikuttavat maatalousalueiden käyttöön ja hoitoon sekä maaseudun kehittämiseen. Myös opetusta ja erilaisia ammattivaatimuksia koskevilla säännöksillä on välillisiä vaikutuksia kulttuuriympäristöön. Kulttuuriympäristöä koskevia kansainvälisiä sopimuksia on useita. Keskeisiä YKsopimuksia ovat Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi eli maailmanperintösopimus (SopS 19/1987) sekä yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa eli Haagin sopimus (Sops 93/1994). Euroopan neuvostolla on neljä kulttuuriperintöön liittyvää sopimusta: Eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta eli Maltan sopimus (SopS 26/1995), Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva yleissopimus eli Granadan sopimus (SopS 10/1992) sekä edellä mainittu Eurooppalainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus. Neljäs on kulttuuriperinnön yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä käsittelevä Faron puiteyleissopimus (2005), johon Suomi ei toistaiseksi ole liittynyt. Kansallinen lainsäädäntö antaa hyvät edellytykset kulttuuriympäristön vaalimiseen paikalliset olosuhteet huomioiden. Moniin eri lakeihin hajautuvat säännökset ovat kuitenkin myös haaste kulttuuriympäristön kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ja suojelulle.
3 Strategiset valinnat Kulttuuriympäristö on identiteettiä vahvistava, alueellinen ja paikallinen voimavara. Hyvä kulttuuriympäristö tukee asukkaiden viihtyvyyttä, uusien elinkeinojen syntymistä ja vanhojen kehittymistä sekä seudun omiin vahvuuksiin perustuvaa kehittämistä, esimerkiksi matkailua. Hyvä kulttuuriympäristö houkuttelee ihmisiä ja lisää parhaimmillaan taloudellista tuottavuutta, jonka vaikutus voi ulottua paikalliselta tasolta laajemmille alueille. Kulttuuriympäristö tuottaa työpaikkoja ja tarjoaa erilaisia yrittäjyyden mahdollisuuksia. Kulttuuriympäristön taloudellisista arvoista ei kuitenkaan ole riittävästi kotimaista tutkimustietoa. Alueiden monimuotoisuus tarjoaa mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen vetovoimaisuuden kehittämiselle. EU:n Alueellisen agenda 2020:n mukaan ekologiset arvot, ympäristön laatu ja kulttuurivarat ovat hyvinvoinnin ja talousnäkymien kannalta ratkaisevan tärkeitä ja tarjoavat ainutlaatuisia kehitysmahdollisuuksia. EU:n rahoituskaudelle 2014 2020 valmisteilla olevissa kansallisissa säädöksissä on lukuisia rakennettuun ympäristöön liittyviä osia. Strategiset valinnat vastaavat strategian tavoitteisiin, joilla kulttuuriympäristön voimavarat saadaan käyttöön parhaiten. Alaluvuissa luodaan katsaus nykytilaan, kuvataan työryhmän asettamat tavoitteet ja ehdotukset toimenpiteiksi. 3.1 Kulttuuriympäristö on voimavara Kulttuuriympäristö tukee kestävää kehitystä Olemassa olevan rakennuskannan, infrastruktuurin ja kulttuurimaisemien ylläpitäminen ja hoito ovat kestävän kehityksen perusta. Rakennuskannan ja erilaisten rakenteiden ylläpito, hoito ja suunnitelmallinen korjaaminen säästävät rakennusmateriaaleja, energiaa, luonnonvaroja ja rahaa. Myös panostaminen arkkitehtuurija maisemasuunnittelun laatuun niin uudis- kuin korjausrakentamisen yhteydessä on kestävän kehityksen mukaista. Koska rakennuskanta uudistuu melko hitaasti, korjausrakentaminen on tärkein tekijä sen arvon säilymisessä ja laadullisessa kehittämisessä. Korjausrakentamisen ja uudisrakentamisen kokonaistaloudellisesta edullisuudesta tarvittaisiin lisää kotimaista tutkimustietoa. Tyhjenevien rakennusten uusi käyttö on sekä rakennusten säilymisen, alueen ja ihmisten työllisyystilanteen että kestävän kehityksen näkökulmasta perusteltua. Uusiokäyttö voi tarjota mahdollisuuksia monenlaisille uusille toiminnoille sekä tilojen ryhmäomistajuudelle ja rinnakkaisille käytöille. 13
Kulttuuriympäristöjen vaaliminen ja hyödyntäminen voi olla merkittävä kilpailutekijä elinkeinojen kehittämisessä. Perinteiset tuotannontekijät, kuten työvoima, pääoma ja tuotantovälineet, eivät enää takaa taloudellista kilpailukykyä, vaan tiedon, osaamisen ja luovuuden merkitys lisääntyy jatkuvasti myös elinkeinoelämässä. Yritysten näkökulmasta on tärkeää sekä turvata yrityksen oma osaaminen että ymmärtää ja hyödyntää kuluttajien kulttuurisia, emotionaalisia ja eettisiä tarpeita ja arvostuksia. Kulttuuriympäristöt voivat tukea näitä tavoitteita esimerkiksi toimimalla yritysten ympäristövastuun symboleina. Ilmastonmuutos on tuonut uudenlaisia vaatimuksia muun muassa rakennusten energiatehokkuudelle ja niiden sijoitteluun, maankäytön suunnitteluun sekä rakennusmateriaalien ja -tekniikoiden käyttöön ja kehittämiseen. Energiapoliittiset linjaukset edellyttävät, että rakennusten korjaustöiden yhteydessä on mietittävä niiden energiatehokkuuden parantamista. Koska osa energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä voi vaikuttaa rakennusten ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin, tulisi omistajilla sekä korjaustöiden suunnittelijoilla ja toteuttajilla olla riittävästi tietoa ja osaamista myös rakennusperinnön ominaispiirteistä ja keinoista niiden säilyttämiseen. Energiatehokkuuden parantamisesta kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa on jonkin verran tutkimustietoa, mutta kokonaiskuvan muodostaminen aiheesta on edelleen kesken. Etenkin kasvukeskuksissa yhdyskuntarakenteen tiivistämisellä ja täydennysrakentamisella toteutetaan ekotehokkaampaa kaupunkirakennetta ja helpotetaan tonttipulaa. Toisaalta liikkumisen ja energiahuollon rakentaminen muuttaa kaupunkien läheistä maaseutua. Asuinrakentamiselle varattujen tonttivarantojen hidas käyttöön saaminen voi asettaa paineita ottaa virkistys- ja viljelyalueita asuinkäyttöön. Kulttuuriympäristön kannalta on tärkeää, että täydennysrakentaminen suunnitellaan hyvin ja alueiden ominaispiirteet tunnistetaan ja niitä kunnioitetaan. Maisemat ja niiden luonto- ja kulttuuriperintöarvot ovat yksi Suomen matkailun vahvuustekijöistä. Suomen matkailustrategian 2020 mukaan Suomeen suuntautuvassa kulttuurimatkailussa painottuvat muun muassa paikalliset kulttuuriympäristöt, yksittäiset kulttuurikohteet ja reitit sekä alueelliset, omaleimaiset kulttuuripiirteet kuten saamelaisuus. Myös arkeologinen kulttuuriperintö kiinnostaa ihmisiä ja voi toimia matkailun resurssina. Kulttuuriympäristön kokonaisvaltainen ylläpito on siten myös kestävän matkailun näkökulmasta tärkeää. Tavoitetila: Kulttuuriympäristöön sisältyvät mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa tunnetaan, samoin rakennusten korjaamisen kokonaistaloudellisuus suhteessa purkamiseen ja uuden rakentamiseen. Tyhjeneville rakennuksille saadaan uutta käyttöä. Korjausrakentamisen normeissa otetaan huomioon rakennusperinnön vaalimisen reunaehdot. Omistajat tuntevat kiinteistöjensä ominaispiirteet sekä kulttuurihistoriallisen merkityksen ja ovat sitoutuneita suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon sekä kunnostukseen. Energiatehokkuus ja kulttuurihistorialliset arvot sovitetaan rakentamishankkeissa yhteen. Kulttuuriympäristön arvot otetaan huomioon myös energia- ja liikenneverkkojen suunnittelussa. 14
Toimenpiteet: 1. Selvitetään, miten kulttuuriympäristön hoidolla ja kestävällä käytöllä voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Selvitetään myös korjausrakentamisen kokonaistaloudellisuus suhteessa purkamiseen ja uudisrakentamiseen. 2. Energia- ja liikenneverkkojen suunnittelussa otetaan huomioon kulttuuriympäristön arvot ja pyritään hyödyntämään olemassa olevaa infrastruktuuria. 3. Kannustetaan kiinteistöjen omistajia ja haltijoita omaisuuden jatkuvaan hoitoon ja vahvistetaan heidän käsitystään asianmukaisen, oikea-aikaisen ja materiaalitehokkaan kunnossapidon merkityksestä. Korjausrakentamista ja alueiden uudistamista ohjataan kulttuurihistorialliset arvot huomioivaan suuntaan. 4. Edistetään tyhjilleen jäävien rakennusten ja ympäristöjen väliaikaista käyttöä sekä rakennuskannan innovatiivista uudelleenkäyttöä. Parannetaan kaavoittajien ja muiden toimijoiden mahdollisuuksia reagoida esimerkiksi elinkeinoelämän rakennemuutoksista aiheutuviin tarpeisiin muuttaa rakennusten käyttötarkoituksia. Taloudelliset resurssit ovat riittävät ja oikein suunnatut Kulttuuriympäristössä on kyse mittavasta kansallisesta omaisuudesta. Rahalliselta arvoltaan merkittävimmän osuuden kulttuuriympäristöstä muodostavat asuin- ja muut rakennukset, rakennettu ympäristö sekä maa- ja vesirakenteet. Niiden rahallinen arvo on noin 70 prosenttia Suomen koko kansallisvarallisuudesta. Kulttuuriympäristön aineeton arvo on puolestaan korvaamaton. Kulttuuriympäristön kehittäminen ja hoitaminen ovat historian, identiteetin ja kulttuurin vaalimista sekä vastuunkantoa kansallisvarallisuudesta. Kulttuuriympäristön hoitoon tarkoitetut julkiset resurssit ovat vähentyneet viime vuosina. Tämä koskee niin hallinnon asiantuntijaresursseja, määrärahoja kuin toimijoille ja kansalaisille myönnettäviä avustuksia. EU:n rahoitusmahdollisuudet ovat osittain pienentyneet, vaikka EU:n rahoitus on edelleen suurin julkinen rahoituskanava kulttuuriympäristön kehittämiseen. Kulttuuriympäristöjä ylläpitävät ensisijaisesti yksityiset tahot, mikä mahdollistaa verotuksellisten kannustimien käytön kulttuuriympäristön hoidossa. Verotuksen kautta voitaisiin tukea myös kuntien ja yritysten kiinteistönpitoa. Nykyinen, vuonna 1993 käyttöön otettu kiinteistöverojärjestelmä ei kuitenkaan tue rakennuskannan hoitoa, sillä rakennuksen kunnostaminen voi nostaa kiinteistöveroa. Yksityishenkilöillä myönnetyt avustukset voivat vaikuttaa mahdollisuuteen hyödyntää kotitalousvähennystä verotuksessa. Suomessa on useita tahoja, jotka myöntävät avustuksia kulttuuriympäristön hoitoon ja kehittämiseen. Julkisyhteisöt myöntävät avustuksia lähinnä käytännön työhön kulttuuriympäristön hoidossa. Apurahoja myöntävät säätiöt tukevat tieteellistä tutkimusta sekä kulttuuriympäristöä tunnetuksi tekeviä kulttuuri- ja taidehankkeita. Erilaisia avustusjärjestelmiä on paljon, mutta yksittäisen järjestelmän käytettävissä olevat määrärahat ovat usein melko pieniä. Pienetkin avustukset toimivat kuitenkin usein yhdyssiteenä toimijoiden ja hallinnon välillä sekä lisäävät molemminpuolista ymmärrystä yhteisistä tavoitteista. Tieto eri avustuksista on hajallaan, ja niiden hakuajat sekä myöntökriteerit ovat erilaisia. 15
Julkisen rahoituksen vähentyessä on kehitettävä uusia toimintatapoja kulttuuriympäristöjen tilan ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Elinkeinoelämän panos voisi tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen vaalimiseen. Elinkeinoelämän hyvästä kulttuuriympäristöstä saamia taloudellisia ja imagohyötyjä ei ole selvitetty. Hyötyjen tutkiminen voisi edistää kiinnostusta panostaa kulttuuriympäristön vaalimiseen taloudellisesti. Yleinen taloudellinen tilanne heijastuu kulttuuriympäristöön vaikuttavien erilaisten hankkeiden määrään, suunnitteluun sekä omistajapolitiikkaan. Myös kaavoittamisen intressit voivat vaihdella taloudellisesta tilanteesta ja käytössä olevista resursseista riippuen. Tavoitetila: Valtio kantaa vastuunsa kulttuuriympäristön hoidon, vaalimisen ja suojelun resursseista. Kiinteistönomistajat huolehtivat omistamastaan kulttuuriperinnöstä. Taloudelliset kannustimet tukevat kulttuuriympäristön kunnossapitoa. Erilaisista avustuksista, niiden ehdoista ja hakuajoista löytyy helposti tietoa. Alueellisten kulttuuriympäristöjen erityispiirteet ja vahvuudet tunnistetaan entistä paremmin myös elinkeinojen kehittämisessä. Elinkeinoelämä näkee olemassa olevassa, hyvin hoidetussa kulttuuriympäristössä liiketoiminnallista arvoa ja osoittaa sen hoitoon ja kehittämiseen myös taloudellisia voimavaroja. Toimenpiteet: 5. Edistetään kulttuuriympäristön taloudellista merkitystä ja kehittämismahdollisuuksia konkretisoivaa selvitys- ja tutkimustyötä. Lisätään tietoisuutta kulttuuriympäristölähtöisistä liiketoiminta-mahdollisuuksista. Lisätään elinkeinoelämän ja hallinnon välistä yhteistyötä kulttuuriympäristöasioissa. 6. Kehitetään avustusmenettelyjä sekä parannetaan ja kootaan yhteen avustuksista annettavaa tietoa. 7. Kannustetaan kiinteistönomistajia rakennusten kunnossapitoon taloudellisia kannustimia kehittämällä. 8. Selvitetään, voidaanko kulttuuriympäristövaikutusten arviointi ottaa tuen ehdoksi julkista rahoitusta saaville rakennus- ja infrastruktuurihankkeille. 3.2 Kulttuuriympäristölainsäädäntö ja sen soveltaminen on laadukasta Kestävän käytön ja suunnitelmallisen hoidon lisäksi kulttuuriympäristön vaaliminen edellyttää myös kohteiden lakisääteistä suojelua sekä tietoa, taitoja ja rahoitusta vaalimisen tueksi. Maankäytön suunnittelujärjestelmän eli kaavoituksen toimivuus on kulttuuriympäristön kannalta erittäin tärkeää. Kaavoitus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999), jonka mukaan alueiden käytön suunnittelun yhtenä tavoitteena on edistää rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista. Eri kaavatasojen sisältövaatimuksissa korostetaan muun ohella maiseman, kulttuuriperinnön ja 16
rakennetun ympäristön vaalimista. Myös olemassa olevan rakennuskannan käyttöön kiinnitetään huomiota. Kaavoitus onkin käytetyin kulttuuriympäristön suojelun ja kehittämisen väline. Kaavoituksen lainsäädännölliset lähtökohdat ovat kulttuuriympäristön näkökulmasta hyvät. Kaavoitus tarjoaa mahdollisuuden tutkia rakennetun ympäristön ja maiseman kulttuuriarvoja ja ratkaisumahdollisuuksia kokonaisuuden osana. Kaavoitusprosessissa kuitenkin sovitetaan yhteen eri toimintoja ja tarpeita, jolloin kulttuuriympäristön arvot saattavat tietyssä tilanteessa joutua väistymään vahvemmaksi koettujen, esimerkiksi taloudellisten intressien tieltä. Toisinaan ongelmana ovat kaavat, jotka ovat kulttuuriympäristön näkökulmasta vanhentuneet. Myös kaavoituksen niukat voimavarat joissain kunnissa voivat heikentää kunnan mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen riittävään huomioon ottamiseen kaavoituksessa. Kaavoitusprosessi edellyttää toimivia vuorovaikutusmenettelyjä ja riittävää tietopohjaa. Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kulttuuriympäristön osalta kaavoituksen apuna toimivat esimerkiksi alueelliset ja paikalliset kulttuuriympäristöselvitykset. Myös paikkatietoihin perustuvat sovellukset auttavat kaavoituksessa, samoin esimerkiksi alueelliset ja paikalliset kulttuuriympäristöohjelmat, joita voidaan käyttää ympäristötiedon lisäämisen ja paikallisen identiteetin rakentamisen ohella osittain myös kaavoituksen pohjatietona. Kulttuuriympäristö ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Kulttuuriympäristön osalta niiden tavoitteena on turvata valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvojen säilyminen. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamia valtakunnallisia kulttuuriympäristöinventointeja ovat: Inventointi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä (RKY 2009) Inventointi valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista (1995). Maisemainventointia päivitetään parhaillaan ja se valmistuu vuonna 2015, jolloin aluevalikoima ja rajaukset tarkistetaan. Arkeologista kulttuuriperintöä koskeva inventointi (1985) Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan alueidenkäytössä on otettava huomioon kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevat kansainvälisten sopimusten velvoitteet sekä valtioneuvoston päätökset. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueiden suunnittelun lähtökohtina. Ajantasaiset pohjatiedot ovat perusedellytys kaavoituksen vaikutusten arvioinnissa, joka kohdistuu muun ohella kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Monet inventoinnit, kuten valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin (VAT) liittyvä Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -inventointi, tukevat yksittäisten kaavahankkeiden selvitysten laatimista. Kaavoitus luo puitteet myös infrastruktuurin suunnittelulle ja toteutukselle. Erityisesti väylien, sähkölinjojen ja energiantuotantolaitosten, kuten tuulipuistojen, 17
toteutustapa heijastuu myös kulttuuriympäristöjen tilaan. Vuorovaikutteinen suunnitteluprosessi, vaikutusselvitysten tasokkuus sekä hyvä yhteistyö kaavoittajan, rakennussuunnittelijan, rakennusvalvonnan, toteuttajan ja kulttuuriympäristöasiantuntijan kesken varmistavat kulttuuriympäristön parhaalla mahdollisella tavalla huomioivan ratkaisun. Kaavoituksen lisäksi rakennuksia ja rakennelmia voidaan suojella erityislainsäädännön perusteella. Kaikkiin paitsi kirkollisiin rakennuksiin ja rakennelmiin sovellettava laki on rakennusperinnön suojelemisesta annettu laki eli rakennusperintölaki (498/2010). Vuonna 2010 voimaan tulleen rakennusperintölain soveltaminen asemakaava-alueella on aikaisempaa helpompaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vireille tulevien rakennussuojeluprosessien määrä ELY-keskuksissa on kasvamassa. Kiinteiden muinaisjäännösten suojelusta säädetään muinaismuistolaissa (295/1963), jonka nojalla kaikki kiinteiksi muinaisjäännöksiksi määritellyt kohteet ovat rauhoitettuja. Lisäksi rauhoitettuja ovat kaikki vähintään satavuotiaat irtaimet muinaisesineet ja laivalöydöt. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka muinaisjäännös sijaitsisi omalla maalla, sen tai sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on ilman lupaa kielletty. Arkeologinen kulttuuriperintö huomioidaan maankäytön suunnittelussa kuten kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennuksetkin. Muinaismuistolaki laadittiin 1960-luvun alussa nykyisestä olennaisesti poikkeavaan toimintaympäristöön. Muinaismuistolain uudistaminen on perusteltua, jotta toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. Kuntien rakennusvalvontaviranomaiset ovat kulttuuriympäristön vaalimisen kannalta keskeisessä asemassa. He myöntävät maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia rakennus- ja purkamislupia sekä valvovat rakentamisen suunnittelua ja toteuttamista. Tavoitetila: Kulttuuriympäristön hoidossa, vaalimisessa ja suojelussa tarkastellaan kulttuuriympäristöä kokonaisuutena. Kulttuuriympäristöt ovat maakuntien ja kuntien voimavara ja vetovoimatekijä, mikä näkyy maankäytön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Kaavoitusprosessit sekä kaavojen sisällöt tukevat kulttuuriympäristön alueellisiin lähtökohtiin perustuvaa ja kestävää hyödyntämistä. Kulttuuriympäristön tilan seuranta on järjestetty, vastuut selkeästi määritelty ja seurannan tuloksia hyödynnetään politiikassa ja hallinnossa. Alueellisesti ja paikallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen merkitys ymmärretään ja niitä vaalitaan. Suojeltujen rakennusten omistajia ja haltijoita kannustetaan ja tuetaan erilaisin keinoin. Arkeologista kulttuuriperintöä koskeva lainsäädäntö on ajantasaista. 18
Toimenpiteet: 9. Huolehditaan kaavojen ajantasaisuudesta kulttuuriympäristön kannalta ja kehitetään sitä tukevia arviointimenetelmiä. 10. Laaditaan kulttuuriympäristöön liittyvien säännösten kokonaisarviointi erityisesti kulttuuriympäristöön vaikuttavien kansainvälisten sopimusten näkökulmasta. Ajantasaistetaan arkeologista kulttuuriperintöä koskevat säädökset käynnistämällä muinaismuistolain uudistaminen. 11. Selvitetään valtakunnallisesti merkittäville rakennetuille kulttuuriympäristöille (RKY) asetettujen tavoitteiden toteutuminen. 12. Laaditaan kulttuurimaisemalle Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen edellyttämät laatutavoitteet. Maisema-alueille ja laaja-alaisille valtakunnallisesti merkittäville rakennetuille kulttuuriympäristöille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmat. 13. Lisätään mahdollisuuksia pitää kunnossa rakennusperintöä parantamalla olennaisesti rakennussuojelun resursseja. 3.3 Kulttuuriympäristön merkitys ja arvo tunnistetaan Kulttuuriympäristön merkitys vahvistuu Kulttuuriympäristön vaaliminen perustuu sen arvostamiseen. Eri ihmisillä on kuitenkin erilaiset käsitykset hyvästä ja vaalimisen arvoisesta kulttuuriympäristöstä. Arvot myös muuttuvat ajan myötä. Siksi arvoista on tarpeen käydä keskustelua sekä etsiä tapoja erilaisten arvojen ja arvostusten huomioon ottamiseksi kulttuuriympäristöä kehitettäessä. Asukkaat, muut arkiympäristössään toimivat ihmiset ja matkailijat ovat kulttuuriympäristön päivittäisiä käyttäjiä. Kulttuuriympäristön parissa työskentelevien ammattilaisten ja asukkaiden arvostukset ja näkemykset saattavat kuitenkin poiketa toisistaan. Etenkin omana elinaikana syntyneiden ja arkisien ympäristöjen arvostus jakaa mielipiteitä. Asiantuntijat tulkitsevat tiettyä kohdetta usein osana laajempaa kulttuuriympäristöä ja historiallista jatkumoa. Paikallisilla ihmisillä voi kuitenkin olla sellaisia kotipaikkaan liittyviä arvoja, joita asiantuntijat eivät kulttuuriympäristössä näe. Esimerkiksi kaupunkiluonto tai kotipaikkaan liittyvät tarinat voivat olla asukkaille tärkeitä. Ne voivat muodostaa kiinteän osan asuinalueen identiteettiä ja arvoa. Asukkaiden arvomaailma ei aina heijastu viranomaisten määrittelemiin kulttuuriympäristön muutos- tai suojelutavoitteisiin, joten asukkaiden ja viranomaisten väliselle vuorovaikutukselle ja ruohonjuuritason keskustelulle on yhä enemmän tarvetta. Suomen tämän hetkisestä Suomessa nuori eli 1900-luvun puolivälin jälkeen syntynyt rakennettu kulttuuriympäristö on ihmisten arkiympäristöä, jossa asutaan, työskennellään ja vietetään vapaa-aikaa. Rakennuskannasta noin 80 % on rakennettu 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nuoren kulttuuriympäristön eli tyypillisen arkiympäristön laatu on ihmisten hyvinvoinnin kannalta tärkeä. Silti nuorta kulttuuriympäristöä voidaan muokata ja purkaa ottamatta huomioon sitä, että samalla saatetaan tuhota sellaista ympäristöä, jota tulevat sukupolvet jäävät kaipaamaan. 19
Kulttuuriympäristön nuoruuden lisäksi puurakentaminen on Suomelle tyypillistä. Sitäkään ei aina ole osattu arvostaa. Nykyään ikävöidään 1960- ja 1970-luvuilla purettuja kaupunkien keskustoja ja työväestön aiemmin asuttamia puutalokortteleita. Samanlaisten purkuilmiöiden estäminen tulevaisuudessa vaatii ihmisiltä kykyä ymmärtää ympäristöön vaikuttaneita ilmiöitä sekä avointa suhtautumista ympäristön kestävään käyttöön. Esimerkiksi lähihistoriasta kertovien rakennusten ja ympäristöjen, kuten liikuntapaikkojen tai kauppakeskuksen, arvoa ei nykyään aina tunnisteta. Viime vuosina on kuitenkin alettu arvostaa yhä enemmän myös nuorta kulttuuriympäristöä. Lähiöt, taajamat, erilaiset teollisuusmaisemat, satama-alueet sekä liikenteen ja infrastruktuurin ympäristöt on alettu nähdä kulttuurimaisemina. Tavoitetila: Eri-ikäisten kulttuuriympäristöjen arvo tunnetaan ja tunnustetaan. Kulttuuriympäristö nähdään korvaamattomana kansallisena voimavarana, jonka arvon säilyttäminen ja hyvä hoito ovat valtiovallan erityisiä tavoitteita. Yksityishenkilöt, yrittäjät ja viranomaiset ovat sitoutuneet kulttuuriympäristön vaalimiseen. Elävien ja monimuotoisten kulttuuriympäristöjen arvoja ylläpidetään kulttuuriperintöä kunnioittavan, laadukkaan ja harkitun uudistamisen avulla. Toimenpiteet: 14. Lisätään tietoa etenkin nuoresta eli 1900-luvun puolivälin jälkeen syntyneestä kulttuuriympäristöstä ja kehitetään sen arvot säilyttäviä korjausmenetelmiä. 15. Kulttuuriympäristön vaaliminen integroidaan maakunta- ja paikallistason kehittämiseen (strategiat, suunnitelmat, ohjelmat). 16. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, valtion ja kuntien omistamia rakennuksia, kulttuurimaisemia ja arkeologista kulttuuriperintöä vaalitaan ja hoidetaan niin, että ne välittävät tietoa vastuullisesta ja suunnitelmallisesta omistajuudesta. Julkishallinto kantaa vastuunsa myös yksityisille myytävien kohteiden kulttuurihistoriallisen arvon vaalimisesta ja säilymisestä. 20
Kulttuuriympäristökasvatus lisää ymmärrystä ja arvostusta Kulttuuriympäristön arvostaminen vaatii kykyä ymmärtää ja tulkita sitä. Yleisen kulttuuriympäristömyönteisen ilmapiirin luomisessa kodeilla, päiväkodeilla ja kouluilla on keskeinen merkitys, sillä varhais- ja peruskasvatuksessa omaksutut arvot vaikuttavat usein läpi koko elämän. Esi- ja perus- sekä toisen asteen opetuksessa kulttuuriperintöosaamisen kehittäminen kuuluu opetussuunnitelmaan. Kulttuuriympäristöä käsitellään peruskoulussa ja lukiossa eri oppiaineissa, muun muassa kuvataiteen, historian sekä maantiedon opetuksessa. Kuntien opetussuunnitelmissa ja koulujen työsuunnitelmissa painotukset voivat vaihdella ja opettajan oma aktiivisuus ja mielenkiinto vaikuttavat viime kädessä oppituntien sisältöön. Opettajien omaan perus- ja täydennyskoulutukseen sisältyvä kulttuuriympäristötieto on siten ensiarvoisen tärkeää. Museoilla on keskeinen rooli kulttuuriympäristötiedon esittäjinä, kokoajina ja tulkitsijoina. Museot toimivat yhteistyössä koulujen kanssa, mutta tavoittavat toiminnallaan myös laajemmin eri väestöryhmiä. Museot tuottavat sisältöjä ja palveluita tekemällä tutkimuksia ja inventointeja, tuottamalla verkkoaineistoja, kokoamalla näyttelyitä ja järjestämällä erilaisia tapahtumia. Internet tarjoaa yhä paremmin tietoa kulttuurimaisemista, rakennuksista ja muinaisjäännöksistä. Tietoverkkoon on luotu myös vuorovaikutteisia sovelluksia, joiden kautta kansalaiset voivat tuoda esille omia muistojaan ja tietojaan kulttuuriympäristöstä. Myös asumista käsittelevät aikakauslehdet ja muut medialähteet välittävät tietoa kulttuuriympäristöstä ja sen suojelusta. Kulttuuriympäristötiedon ja -ymmärryksen edistämisessä yhdistyksillä on tärkeä merkitys. Alueelliset ja paikalliset yhdistykset järjestävät tilaisuuksia, projekteja, talkoita ja muuta toimintaa kulttuuriympäristön hyväksi. Kansalaisjärjestöjen toiminta on tärkeää myönteisen asenneilmapiirin kehittämisessä, ajankohtaisten asioiden esille nostamisessa, osallistumismahdollisuuksien järjestämisessä ja kulttuuriympäristön vaalimisessa. Euroopan neuvoston ja komission aloitteesta järjestettävien Euroopan rakennusperintöpäivien ( European Heritage Days ) tarkoitus on lisätä tietoa kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta. Tapahtumien avulla herätetään keskustelua sekä edistetään paikallisen rakennusperinnön tuntemusta ja arvostusta. Euroopan rakennusperintöpäivät on jokasyksyinen tapahtuma. Suomessa tapahtumat keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun. Rakennusperintöpäivien tapahtumia toteuttavat paikalliset toimijat. Kulttuuriympäristöä koskevan tiedon ja kiinnostuksen lisäämiseksi tarvitaan yhteistyötä monien eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kesken. Kulttuuriympäristökasvatusta pitäisi olla tarjolla kaikille kansalaisille läpi koko elämän. Tavoitetila: Lapset, nuoret ja aikuiset oppivat hyvän kulttuuriympäristönlukutaidon. He tunnistavat eri aikakausien piirteitä ja tarinoita omassa lähiympäristössään ja arvostavat niitä. Museot tarjoavat, tallentavat ja julkaisevat tietoa kulttuuriympäristöstä sekä tarjoavat mahdollisuuden osallistavaan ja vuorovaikutteiseen toimintaan. Kulttuuriympäristön parissa toimivat yhdistykset ovat aktiivisia, välittävät kulttuuriympäristötietoa ja sitä kautta vahvistavat kulttuuriympäristön arvostusta. 21
Toimenpiteet: 17. Edistetään monimuotoista kulttuuriympäristökasvatusta päiväkodeissa, kouluissa, ammatti- ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa sekä museoissa. Koulujen opetussuunnitelmiin sisältyy kulttuuriympäristönäkökulma ja se otetaan kouluissa huomioon läpäisyperiaatteella eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä. 18. Tuetaan museoita kehittymään elinikäisen kulttuuriympäristöoppimisen alueellisina ja paikallisina keskuksina. 19. Edistetään kulttuuriympäristötiedon digitalisointia ja tiedonvälitystä. Kehitetään ja tehostetaan digitaalisten lähteiden käyttöä kulttuuriympäristökasvatuksen osana. 20. Edistetään Suomessa Euroopan kulttuuriympäristöpäiväksi laajennettavan Euroopan rakennusperintöpäivän paikallisten tapahtumien kulttuuriympäristökasvatuksellista merkitystä. Tuetaan kulttuuriympäristökasvatuksen parissa toimivien tahojen keskinäistä yhteistyötä kulttuuriympäristöpäivän tapahtumien toteutuksessa. Kulttuuriympäristöalan koulutus ja tutkimus on laadukasta ja riittävää Oppilaitokset, erityisesti yliopistot, tuottavat tärkeää kulttuuriympäristöön liittyvää tutkimustietoa ja kouluttavat uusia asiantuntijoita. Yliopistoissa kulttuuriympäristön tutkimus ja opetus on monipuolista. Se kattaa niin rakennetun kulttuuriympäristön, arkkitehtuurin, arkeologian, perinnebiotoopit kuin maisemantutkimuksen. Opiskelu ja tutkimus mahdollistavat monialaisen asiantuntemuksen ja osaamisen, vaikka Suomessa ei olekaan kattavaa kulttuuriympäristöalan koulutusta samalla tavoin kuin esimerkiksi Ruotsissa (kulturmiljövård, byggnadsvård). Kulttuuriperinnön säilyttämiseen tähtäävää konservointialan koulutusta on ammattikorkeakouluissa toistaiseksi. Restaurointi- eli entistämiskoulutusta järjestetään useissa ammatillisissa oppilaitoksissa sekä käsi- ja taideteollisissa oppilaitoksissa. Nykyisellään rakennuskonservoinnin ja -restauroinnin koulutukset keskittyvät pääasiassa perinnerakentamiseen. Tarvetta on erityisesti nuoren rakennuskannan korjausperiaatteiden opetukselle ja tutkimukselle. Myös toisen asteen oppilaitosten joissakin opintosuunnitelmissa on tarpeen kehittää kulttuuriympäristöasioiden sisältöjä. Päteviä korjausrakentamisen ammattilaisia tarvitaan tulevina vuosina yhä enemmän. Kulttuuriympäristön kannalta on olennaista, että paitsi korjaustöiden suunnittelijoilla, myös niiden toteuttajilla on ymmärrystä rakennuskannan ominaisuuksista, historiallisista piirteistä ja aineettomista arvoista. Kulttuuriympäristön hyvän ja sen arvot huomioon ottavan kehittämisen kannalta ovat avainasemassa ne, jotka liittyvät ympäristön suunnittelutyöhön. Ympäristön suunnittelutyöhön osallistuvien ammattilaisten lisäksi kuntien rakennusvalvojien ja kiinteistöpalvelujen, isännöitsijöiden ja seurakuntien hallinnon työntekijöiden kulttuuriympäristöosaamisella on merkitystä, kun hankkeita suunnitellaan ja niistä päätetään. Eri ammattiryhmiä yhteen kokoavalle kulttuuriympäristöalan täydennyskoulutukselle on tarvetta. Uudet rakentamisen teknologiat ja niiden soveltaminen ympäristön arvot huomioivalla tavalla vaativat suunnittelijoilta laaja-alaista osaamista. Siksi yhteistyön ja yhteisen kehittelyn tarve on tärkeää, kun uusia teknologioita suunnitellaan käytettäväksi olemassa olevassa ympäristössä. 22