MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA. Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo"

Transkriptio

1 MUINAISJÄÄNNÖKSET KAAVOITUKSESSA Kaisa Lehtonen / Varsinais-Suomen maakuntamuseo

2 MITÄ MUINAISJÄÄNNÖKSET OVAT? Maisemassa, maaperässä tai vedessä säilyneitä ihmisen aikaansaamia rakenteita ja kerrostumia Maanpäälle näkyviä tai maanalaisia Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä tällä hetkellä noin kiinteää muinaisjäännöstä, Varsinais-Suomessa 2840 kpl Muinaisjäännöksellä ei ole ikärajaa: Esihistorialliset kiinteät muinaisjäännökset ovat ajalta, jolta meillä ei ole käytettävissä kirjallisia arkistolähteitä (kivi-, pronssi- ja rautakausi). Lieto Vanhalinna, muinaislinna Historiallisen ajan muinaisjäännöksillä tarkoitetaan keskiaikaisia ja sitä nuorempia muinaisjäännöksiä. Niistä vanhimmat ovat 1200-luvulta ja nuorimmat vasta 1900-luvulta. Turku, Hallinkorvanpuisto, uhrikallio

3 MIKSI JA MITKÄ MUINAISJÄÄNNÖKSET ON MERKITTÄVÄ KAAVAAN? Rauhoituksen turvaamiseksi, erityisesti maankäyttöön ennakoivasti vaikuttamalla => KAAVOITUS ON MUINAISMUISTOLAIN JÄLKEEN MUINAISJÄÄNNÖSTEN TÄRKEIN SUOJELUKEINO! Kulttuuriympäristön kokonaisuuden vaalimiseksi alueilla, joilla muinaisjäännökset edustavat ympäristön vanhinta kerrostumaa Asian tunnetuksi tulemisen kannalta liittyen maanomistajien oikeusturvaan Jos muinaisjäännöksiä ei ole otettu huomioon kaavassa, se antaa virheellisen kuvan maankäyttömahdollisuuksista ja voi viivästyttää ja jopa estää kaavan toteuttamista. Vaikutusten arviointi Kaavaan merkitään aina muinaismuistolain rauhoittamat kohteet, mutta kaavaan voidaan merkitä myös muita kulttuuriperintökohteita Salon Pöylän linnavuoren kivivallia

4 MITEN KAAVOITTAJA SAA TIEDOT ALUEEN MUINAISJÄÄNNÖKSISTÄ? Museoviraston muinaisjäännösrekisteri: Paikkatietojen lataaminen MV:n nettisivuilla: Paikkatietoja ja kulttuuriympäristön tietojärjestelmää koskevat tiedustelut: Maanmittauslaitos:

5 KESKEISET SÄÄDÖKSET Muinaismuistolaki 1 : Rauhoittaa automaattisesti ilman eri toimenpiteitä lain piiriin kuuluvat kiinteät muinaisjäännökset. MML 13 : Velvoittaa yleisen maankäyttöhankkeen tai kaavoituksen suunnittelijan selvittämään suunnitelman vaikutukset kiinteisiin muinaisjäännöksiin. MML 15 : Määrää yleisen tai suurehkon yksityisen työhankkeen toteuttajan rahoittamaan hankkeen aiheuttamat tutkimukset ja muut toimenpiteet tai osallistumaan kustannuksiin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi. Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 : Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. MRL 197 : Kaavaa laadittaessa, hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on noudatettava, mitä muinaismuistolain 13 :ssä säädetään.

6 MIKÄ ON RIITTÄVÄ SELVITYS? Saatavilla oleva tieto on riittävää suhteessa kaavoituksen tavoitteisiin Tiedon perusteella pystytään arvioimaan kaavan vaikutukset kiinteisiin muinaisjäännöksiin Selvityksen tulee olla: Kattava (sekä alueellisesti että muinaisjäännöstyypeittäin) Ajantasainen Paikka- ja ominaisuustiedoiltaan luotettava Dragsfjärd Bolax Näset, jatulintarha Mikä on riittävä selvitys yleis- ja asemakaavassa? Minimissään inventoidaan muuttuvan maankäytön alueet Muinaisjäännöksistä on aluerajaukset ja selitys, mihin rajaus perustuu Parainen Kummelberget, hautaröykkiö

7 MILLOIN TARVITAAN MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTIA? Lisäselvityksiä on syytä edellyttää alueilla: joita ei ole koskaan inventoitu joiden inventointi on yli 10 vuotta vanha joista historiallisen ajan muinaisjäännösten tiedot puuttuvat joista vedenalainen kulttuuriperintö on inventoimatta joissa on erityinen arkeologinen potentiaali Turku, Ruissalo, Kalkkiniemen patterit => Inventointitarve selvitettävä riittävän ajoissa, jo OAS-vaiheessa Kaarina, Kuusisto Kappelinmäki, hautausmaa

8 MIKÄ ON MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI? Muinaisjäännösten järjestelmällistä etsimistä ja tunnistamista : ennestään tunnetut muinaisjäännökset, uudet kohteet Tavoitteena on löytää inventointialueen muinaisjäännökset => inventointi ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen tai lopullinen Erilaisia inventointityyppejä: arkisto-, yleis-, teemaja tarkkuusinventointi Inventointi jakaantuu esi-, maasto- ja jälkitöihin Inventoinnin tuottama tärkein dokumentti on inventointiraportti, josta tulee ilmetä: Luotettavat paikkatiedot ja muinaisjäännösten aluerajaukset Kohteen statuksen arviointi: kiinteä muinaisjäännös, mahdollinen muinaisjäännös, muu kulttuuriperintökohde

9 MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINNIN TILAAMINEN Lista kenttätöitä tarjoavista toimijoista löytyy Museoviraston sivuilta Inventoinnin tekijän tulee olla arkeologin koulutuksen saanut henkilö Inventointia tilattaessa huomioitava Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet: nen_perinto/laatuohjeet Määrittelee arkeologisten kenttätöiden vähimmäistason Ohjeet kaavoittajille ja maankäyttöhankkeiden toteuttajille löytyvät kappaleesta 7 INVENTOINNIN TULEE TÄYTTÄÄ LAATUKRITEERIT ELI MYÖS KAAVOITTAJALLA ON OIKEUS VAATIA LAATUA! Muinaisjäännösinventoinnin paras suorittamisajankohta on joko keväällä (huhtitoukokuu) tai syksyllä (syys-lokakuu)

10 MUINAISJÄÄNNÖKSIÄ YMPÄRÖIVIEN ALUEIDEN KAAVOITUS Lähtökohtaisesti jo tunnetun muinaisjäännöksen päälle ei kaavassa osoiteta uutta rakentamista. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös muinaisjäännösten ympäristö => riittävät suoja-alueet! Muinaisjäännöksen ympärille on kaavassa varattava riittävä alue sen säilymisen turvaamiseksi, esim. MY-, MA- ja VL- alueet. KIINTEÄÄ MUINAISJÄÄNNÖS EI OLE VAIN PISTE KARTALLA, VAAN SITÄ TULEE AINA TARKASTELLA OSANA LAAJEMPAA KOKONAISUUTTA!

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki

Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Metallinetsinharrastuksen koulutuspäivä 29.4.2017 Pirkanmaan maakuntamuseo Ulla Lähdesmäki Miksi arkeologista perintöä säilytetään ja suojellaan? Muinaismuistot sisältävät tietoa menneiden aikojen ihmisistä

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015

YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015 YLIVIESKAN KAUPUNKI N i e m e l ä n k y l ä n osayleiskaavan tarkistus 2015 MUINAISMUISTOKOHTEET Maankäyttöyksikkö/kaavoitus / maanmittausteknikko Eriia Laru,19.10.2004 SISÄLLYSLUETTELO MUSEOVIRASTON JULKAISU:

Lisätiedot

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa 24.11.2016 Kaarlo Katiskoski Itä ja Pohjois Suomen kulttuuriympäristöpalvelut KV sopimukset ja arkeologinen kulttuuriperintö Kansallinen

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut.

INVENTOINTIRAPORTTI. Sotkamo. Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi Arkeologiset kenttäpalvelut. INVENTOINTIRAPORTTI Sotkamo Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen inventointi 5.7.2016 Arkeologiset kenttäpalvelut Vesa Laulumaa Tiivistelmä Sotkamon Nivun teollisuusalueen asemakaavan arkeologinen

Lisätiedot

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK

Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK 10.6.2019 1 / 5 Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eli VARK Mikä on VARK-hanke? VARK-hankkeessa määritellään Suomen valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet. Tavoitteena on

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012

Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Kyröskosken pohjoisen teollisuusalueen asemakaava alueen muinaisjäännösten täydennysinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f

HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell f HAUHON LUOTIAN RANTAKAAVA-ALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2007 f. 144134 MUSEOVIRASTO 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 4 Kaava-aluekartta

Lisätiedot

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen

Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia. Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Valtion metsien kulttuuriperintöinventointi toteutus ja tuloksia Metsän siimeksessä 30.1.2013 Jouni Taivainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO

KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI Kuva: Tuija-Liisa Soininen, maakuntamuseo- ja kulttuuriympäristöpalvelut. TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO MIKSI Alueellinen kulttuuriympäristöviranomaistoiminta

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä TAMPERE RISTINARKKU 5027-23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8510. Diaarinumero: TRE:4916/10.02.01/2013 VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

AOA SAKSLIN PYYTÄÄ SELVITTÄMÄÄN, MITEN MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOIN- NEISTA ILMOITTAMISTA MAANOMISTAJILLE TULISI KEHITTÄÄ LAINSÄÄDÄNTÖTOI- MIN

AOA SAKSLIN PYYTÄÄ SELVITTÄMÄÄN, MITEN MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOIN- NEISTA ILMOITTAMISTA MAANOMISTAJILLE TULISI KEHITTÄÄ LAINSÄÄDÄNTÖTOI- MIN 1 / 6 29.5.2019 EOAK/146/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola AOA SAKSLIN PYYTÄÄ SELVITTÄMÄÄN, MITEN MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOIN-

Lisätiedot

Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018

Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018 Rääkkylä Oinaanniemen ranta-asemakaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Kaarlo Kervinen Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos...

Lisätiedot

Ristiina Mäntyharju - Suomenniemi. Mustalammen 110 KV:N voimajohdon linjauksen inventointi Katja Vuoristo

Ristiina Mäntyharju - Suomenniemi. Mustalammen 110 KV:N voimajohdon linjauksen inventointi Katja Vuoristo Ristiina Mäntyharju - Suomenniemi Mustalammen 110 KV:N voimajohdon linjauksen inventointi 15. 17.7.2009 Katja Vuoristo Abstrakti Ristiina Mäntyharju - Suomenniemi Mustalammen 110 KV:n voimajohdon linjauksen

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori. Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi

INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori. Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi INVENTOINTIRAPORTTI Raasepori Raaseporin opiston asemakaava alueen arkeologinen inventointi 24.4.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa Laulumaa

Lisätiedot

ARKEOLOGINEN KULTTUURIPERINTÖ JA KAAVOITUS

ARKEOLOGINEN KULTTUURIPERINTÖ JA KAAVOITUS 4.10.2017 ARKEOLOGINEN KULTTUURIPERINTÖ JA KAAVOITUS OHJE 2017 MUSEOVIRASTO Kulttuuriympäristöpalvelut Hallintopalvelut/Lakipalvelut 1 Sisällys Arkeologinen kulttuuriperintö... 2 Käsitteet... 2 Millä perusteella

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE TAMPEREEN KAUPUNKI 3.2.2016 OSIA YLÄ-PISPALASTA, ALA-PISPALASTA JA SANTALAHDESTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS, PISPALAN ASEMAKAAVAN UUDISTAMISEN II-VAIHE Asemakaava nro 8309 Diaarinumero: TRE: 841/10.02.01/2009

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

KALLE LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KUNTA SAUVON KUNTA. Teininki STENINGEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI

KALLE LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KUNTA SAUVON KUNTA. Teininki STENINGEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI KALLE LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KUNTA SAUVON KUNTA Teininki STENINGEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 17.12.2013 Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O 16.2T-1-1 TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 1 KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Kulttuuriympäristöt huomion kohteena eri mittakaavoissa MRL-neuvottelupäivät 7.-8.9.2016 Muonio, Olos Mikko Mälkki Intendentti MUSEOVIRASTO Kulttuuriympäristö:

Lisätiedot

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt

Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt Loviisa Köpbackan asemakaava-alue Arkeologinen inventointi 26.10.2007 Tapani Rostedt MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO 2 Tiivistelmä Museoviraston arkeologian osasto toteutti 26.10.2007 kiinteiden muinaisjäännösten

Lisätiedot

Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt

Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi Tapani Rostedt Loviisa Harmaakallion asemakaava-alue Arkeologinen inventointi 26.10.2007 Tapani Rostedt MUSEOVIRASTO ARKEOLOGIAN OSASTO 2 Tiivistelmä Museoviraston arkeologian osasto toteutti 26.10.2007 kiinteiden muinaisjäännösten

Lisätiedot

PORVOO. Oy Civil Tech Ab. Tolkkinen-Porvoo -väylän meriläjitysalue: viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta

PORVOO. Oy Civil Tech Ab. Tolkkinen-Porvoo -väylän meriläjitysalue: viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta PORVOO 2015 Oy Civil Tech Ab Tolkkinen-Porvoo -väylän meriläjitysalue: viistokaikuluotausaineiston arkeologinen tulkinta Arkisto- ja rekisteritiedot Kunta: Porvoo Alue: Svartbäckfjärden Tutkimuksen laatu:

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Hanko. Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013

INVENTOINTIRAPORTTI. Hanko. Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013 INVENTOINTIRAPORTTI Hanko Björskärin rantakaava alueen arkeologinen inventointi 10.10.2013 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Hangossa tehtiin arkeologinen

Lisätiedot

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset

Lisätiedot

Tutkimuslupapäätös MV/29/ / (3) NAANTALI, Tutkimuslupahakemus Naantalin Kukola Naviren seutu muinaismuistoalueella

Tutkimuslupapäätös MV/29/ / (3) NAANTALI, Tutkimuslupahakemus Naantalin Kukola Naviren seutu muinaismuistoalueella Tutkimuslupapäätös MV/29/05.04.01.02/2014 1 (3) 22.05.2014 Muuritutkimus ky Suovillankatu 3 20780 KAARINA Viite Tutkimuslupahakemuksenne 17.4.2014 Asia NAANTALI, Tutkimuslupahakemus Naantalin Kukola Naviren

Lisätiedot

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi 1 Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet...

Lisätiedot

Iitti Perheniemi tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2017

Iitti Perheniemi tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2017 1 Iitti Perheniemi tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi...

Lisätiedot

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä

Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön

Lisätiedot

Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti

Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Kemiönsaaren kulttuuriympäristöprojekti Projektia hallinnoi Varsinais-Suomen maakuntamuseo ja se toteutetaan yhteistyössä Kemiönsaaren kunnan, Varsinais-Suomen liiton,

Lisätiedot

MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015)

MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015) 1 MAASEUDUN HISTORIALLISTEN ASUINPAIKKOJEN INVENTOINTI OHJE 2015 (5.5.2015) Ohjeen päämääränä on selkeyttää ja yhtenäistää maaseudun historiallisten asuinpaikkojen määrittelyyn, rajaamiseen ja nimeämiseen

Lisätiedot

Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella

Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella .\ \ 1 \ 1 1 Valtatie 4:n uuden Iin ohikulkutien aluevaraussuunnitelmaan liittyvä arkeologinen inventointi Iijoen pohjoispuolella 22.-24.10.2010 Kulttuurintutkijain Osuuskunta Aura Sami Viljanmaa 2010

Lisätiedot

Konnevesi Jouhtimäki Tuulivoimalan muinaisjäännösinventointi 2013

Konnevesi Jouhtimäki Tuulivoimalan muinaisjäännösinventointi 2013 1 Konnevesi Jouhtimäki Tuulivoimalan muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Juuka Raholanjärvi Itälahden tilan ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Olavi Kainulainen / FCG suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot...

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija: FK Kreetta

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila

Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila 1 Kiuruvesi Taajaman osayleiskaava-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA LIITE 1. KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA. Liite 1. Kirkonkylän osayleiskaava-alueen sijainti kunnassa

NURMIJÄRVEN KUNTA LIITE 1. KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA. Liite 1. Kirkonkylän osayleiskaava-alueen sijainti kunnassa NURMIJÄRVEN KUNTA LIITE 1. KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA Liite 1. Kirkonkylän osayleiskaava-alueen sijainti kunnassa NURMIJÄRVEN KUNTA LIITE 2. KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA Liite 2. Suunnittelualue ja asemakaavoitettu

Lisätiedot

Merikarvia Köörtilä Tuulivoimapuiston täydennysinventointi 2013

Merikarvia Köörtilä Tuulivoimapuiston täydennysinventointi 2013 1 Merikarvia Köörtilä Tuulivoimapuiston täydennysinventointi 2013 Antti Bilund Tilaaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Lähtötiedot... 3 Inventointi... 3 Tulos...

Lisätiedot

Alavus Tusanranta muinaisjäännösinventointi 2018

Alavus Tusanranta muinaisjäännösinventointi 2018 1 Alavus Tusanranta muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi... 5 Tulos... 5 Lähteet...

Lisätiedot

SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016

SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016 1 SIIKAJOKI Kangastuulen tuulivoimapuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2016 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Tutkimus...

Lisätiedot

Konnevesi Halmemäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Konnevesi Halmemäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Konnevesi Halmemäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori

INVENTOINTIRAPORTTI. Raasepori INVENTOINTIRAPORTTI Raasepori Raaseporin kaupungin alueella sijaitsevien yleis- ja asemakaava- alueiden arkeologinen inventointi, osa- alue 6 31.5.2013 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT

Lisätiedot

Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014

Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus, Metsätalous Ville Laurila Karstula Korkeakangas Kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi 2014 Metsähallitus Yleistä Karstulan Korkeakankaalla tehtiin kulttuuriperintökohteiden täydennysinventointi

Lisätiedot

Ristijärvi Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi. Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen

Ristijärvi Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi. Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen Ristijärvi 2018 Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen 27.8.2018 Kansikuva: Emäjokea kuvattuna Sikovirran kohdalta. KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Pirjo Rautiainen

Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Pirjo Rautiainen 1 Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Pirjo Rautiainen Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2012 Kivimaan lehtojen, Tornivaaran lehtojen, Vinsanmaan lettojen, Kirvesaavan ja Vaaranjänkkä-Rovajänkkän Natura-alueet

Lisätiedot

KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016

KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016 KANGASALA HERTTUALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE ARKEOLOGISEN INVENTOINNIN TÄYDENNYS 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 2 2 Lähteet... 3 Arkeologinen kulttuuriperintökohde 1. Herttuala (Herttuala).5 Taustakartat:

Lisätiedot

Hannele Kuitunen Pirkanmaan maakuntamuseo Pirkanmaan maakuntamuseo

Hannele Kuitunen Pirkanmaan maakuntamuseo Pirkanmaan maakuntamuseo Aloitusneuvottelu: Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava Muistio Aika: Maanantai 23.5.2016 klo 13-14.30 Paikka: Pirkanmaan ELY-keskus, Attila Paikalla: Leena Stranden ELY-keskus Pekka Kinanen ELY-keskus

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ruovesi ASEMAKAAVAMUUTOS ARKEOLOGINEN SELVITYS. Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy FM Kalle Luoto

Ruovesi ASEMAKAAVAMUUTOS ARKEOLOGINEN SELVITYS. Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy FM Kalle Luoto KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY 30.5.2019 Ruovesi ASEMAKAAVAMUUTOS ARKEOLOGINEN SELVITYS Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy FM Kalle Luoto SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

Tampere Teisko Pappilansaari muinaisjäännösinventointi 2018

Tampere Teisko Pappilansaari muinaisjäännösinventointi 2018 Tampere Teisko Pappilansaari muinaisjäännösinventointi 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Arkkitehtitoimisto Neva Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi...

Lisätiedot

Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015

Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015 1 Sastamala Houhajärvi vesihuoltoverkoston muinaisjäännösinventointi 2015 Ville Laakso Tilaaja: Illon vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 4 Inventointi...

Lisätiedot

Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö

Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö Vesi- ja ranta-alueiden kulttuuriperintö - Museoviraston osallistuminen vesistökunnostushankkeisiin Vesistökunnostusten neuvottelupäivät 2014 30.10.2014 SYKE, auditorio Laulujoutsen Intendentti Sallamaria

Lisätiedot

Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi

Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY Sastamalan kaupunki Sastamalan Suodenniemen Kortekallion tuulivoima osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 8.10.2014 Laatinut: Kulttuuriympäristöpalvelut

Lisätiedot

Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM

Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM Helsingin linnoitusvyöhykkeen inventointiselvityksen tarkistaminen Ele/PP/AM 20.3.2014 Vastaukset 17.3.2014 mennessä esitettyihin kysymyksiin: 1. Onko olemassa museoviranomaisen lausuntoa koskien Helsingin

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Nurmes Pitkämäen teollisuusalueen asemakaavan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nurmeksen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Rannansiirtyminen...

Lisätiedot

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo.

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet: Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. Turun maakuntamuseosta käytetään jäljempänä nimitystä maakuntamuseo.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄ Hirvikallio

LEMPÄÄLÄ Hirvikallio INVENTOINTIRAPORTTI LEMPÄÄLÄ Hirvikallio Tulevan varastokentän arkeologinen inventointi 28.4.2016 AKDG 4694:4 ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN 1 Tiivistelmä Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Muinaismuistolain epämääräisiä ilmaisuja

Muinaismuistolain epämääräisiä ilmaisuja Arkeologipäivät 2012 Muinaismuistolain epämääräisiä ilmaisuja Petri Halinen Muinaismuistolain (MML) uudistamisesta on puhuttu varmastikin viimeiset 30 vuotta. Lakia on kuitenkin pidetty riittävän hyvänä

Lisätiedot

ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015

ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 1 ALAJÄRVI Möksy sähköaseman ympäristö muinaisjäännösinventointi 2015 Teemu Tiainen Tilaaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Tulos... 4 Kansikuva: Suunnitteilla

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava

Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava Luonnosvaiheen infotilaisuus 11.4.2017 11.4.2017 Page 1 Rajaus 11.4.2017 Page 2 11.4.2017 Page 3 Kaavatasot VAT valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto

Lisätiedot

Haapajärvi Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016

Haapajärvi Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016 LIITE 5B Haapajärvi 2018 Pajuperänkankaan tuulipuiston arkeologinen päivitysinventointi - lisäys raporttiin 2016 Hans-Peter Schulz ja Jaana Itäpalo 15.5.2018 KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Espoo Högberget maa-ainesottohankeen suunnittelualueen muinaisjäännösinventoinnin v täydennys v. 2015

Espoo Högberget maa-ainesottohankeen suunnittelualueen muinaisjäännösinventoinnin v täydennys v. 2015 LIITE 51 Espoo Högberget maa-ainesottohankeen suunnittelualueen muinaisjäännösinventoinnin v. 2014 täydennys v. 2015 Timo Jussila Tilaaja: Ramboll / Esbogård AB Sisältö: Inventointiraportin v. 2014 täydennys...

Lisätiedot

,, MUSEOV IRAS TO PL HELSINKI p. (09)

,, MUSEOV IRAS TO PL HELSINKI p. (09) ,, MUSEOV IRAS TO PL 913 00101 HELSINKI p. (09) 40 501 www.nba.fi ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) 1 PERUSTIEDOT Kunta: Espoo Nimi: Esboåkern

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio

Lisätiedot

Tietotuoteseloste, Museoviraston kulttuuriympäristöaineisto, suojellut kohteet

Tietotuoteseloste, Museoviraston kulttuuriympäristöaineisto, suojellut kohteet Tietotuoteseloste, Museoviraston kulttuuriympäristöaineisto, suojellut kohteet 1 Yleistietoa 1.1 Nimi ja tunnisteet Museoviraston kulttuuriympäristöaineisto, suojellut kohteet FI. 1000272, FI. 1000034,

Lisätiedot

Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018

Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018 1 Soini Murtokangas osayleiskaava-alueen laajennusosan muinaisjäännösinventointi 2018 Teemu Tiainen Tilaaja: Plandea Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 6 Inventointi...

Lisätiedot

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:

Lisätiedot

Kangasala Saarenmaa Osayleiskaavahankkeen suunnittelualueen arkeologinen inventointi Pirkanmaan maakuntamuseo Ninni Närväinen

Kangasala Saarenmaa Osayleiskaavahankkeen suunnittelualueen arkeologinen inventointi Pirkanmaan maakuntamuseo Ninni Närväinen Kangasala Saarenmaa Osayleiskaavahankkeen suunnittelualueen arkeologinen inventointi Pirkanmaan maakuntamuseo Ninni Närväinen 10.9.-21.9.2018 Tiivistelmä Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti Kangasalan Saarenmaan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 4.9.2015 NALKALA (III), KAAKINMAA (VI), RATINA (XIII), ETELÄPUISTO JA LÄHIYMPÄRISTÖ Asemakaava nro 8581 Diaarinumero: TRE: 714/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Konnevesi Silmutmäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Konnevesi Silmutmäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Konnevesi Silmutmäki tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Tampere Kalliojärven ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Finsilva Oyj 2 Sisältö Perustiedot... 2 Lähtötiedot... 3 Inventointi... 3 Tulos...

Lisätiedot

Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Nokia Viikin kartanon kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: SRV Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Lähtötiedot... 5 Inventointi... 5 Tulos...

Lisätiedot

SUOMEN ARKEOLOGISTEN KENTTÄTÖIDEN LAATUOHJEET. Museovirasto 2016

SUOMEN ARKEOLOGISTEN KENTTÄTÖIDEN LAATUOHJEET. Museovirasto 2016 SUOMEN ARKEOLOGISTEN KENTTÄTÖIDEN LAATUOHJEET Museovirasto 2016 SISÄLLYS JOHDANTO... 4 1 ARKEOLOGINEN KENTTÄTYÖ JA SEN LAATU... 6 2 TOIMIJAT JA VASTUUT... 8 2.1 Museoviranomaiset... 8 2.2 Maa- ja vesialueiden

Lisätiedot

Saarijärvi Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2014

Saarijärvi Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2014 1 Saarijärvi Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösten täydennysinventointi 2014 Timo Sepänmaa Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Kansikuva: Vuoden 2014

Lisätiedot

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo

Rauma. Aarnkari. Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi Arttu Tokoi Satakunnan museo Rauma Aarnkari Asemakaava-alueen arkeologinen inventointi 2015 Arttu Tokoi 2015 Satakunnan museo Sisällysluettelo Kartat 2 kpl Arkistotiedot Tiivistelmä 1. Johdanto... 6 2. Alueen historia ja tutkimushistoria...

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011

TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 TAMPERE Pohtola, Pohtosillankuja muinaisjäännöskartoitus 2011 Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Kustantaja: Tauno Syrjäsen perikunta Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Kartoitus... 2 Kartat... 4 Sijaintikartta...

Lisätiedot

Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Uusikaarlepyy Värnamo II ja Smedsbacka asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Uudenkaarlepyyn kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista?

Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? Mistä löydän tietoa maiseman- ja luonnonhoitoon sopivista kohteista? 21.5.2013 Ihmisen toiminnan jäljet näkyvät erilaisina kulttuuriympäristöinä kulttuurimaisemat perinnemaisemat muinaisjäännökset rakennettu

Lisätiedot

Viljakkala Särkänmäki II asemakaavan ja Särkänmäki asemakaavan muutosalueen. muinaisjäännösinventointi Timo Jussila ja Timo Sepänmaa

Viljakkala Särkänmäki II asemakaavan ja Särkänmäki asemakaavan muutosalueen. muinaisjäännösinventointi Timo Jussila ja Timo Sepänmaa 1 Viljakkala Särkänmäki II asemakaavan ja Särkänmäki asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila ja Timo Sepänmaa 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kaavakarttaote 1:4000...

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI RISTINARKKU(015) , katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI RISTINARKKU(015) , katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 24.10.2016 RISTINARKKU(015) - 5027-23, katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02.01/2013 PALAUTEKOOSTE OAS sekä valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Ajankohtaista luonnonsuojelussa

Ajankohtaista luonnonsuojelussa Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.3.2015, tark. 28.11.2016 RISTINARKKU 5027 23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RAKENNUS- OIKEUDEN LISÄÄMINEN. KAAVA NRO 8510. Kaava-alue

Lisätiedot

NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005

NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005 1 NILSIÄ Petäjälammen alueen muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Nilsiän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta... 3 Tutkimusalueen rajaus... 4 Valokuvia...

Lisätiedot

Jalasjärvi Rustari Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2015

Jalasjärvi Rustari Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2015 Metsähallitus, Metsätalous Ville Laurila Jalasjärvi Rustari Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2015 Metsähallitus Yleistä Jalasjärven Rustarin alueella tehtiin kulttuuriperintökohteiden inventointi

Lisätiedot