SUONENJOEN KAUPUNKI Taloustoimisto KIRJE 17.08.2016 Lautakunnat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2017-2019 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Tilinpäätös 2015 Taloudellisesti vuosi 2015 oli todellinen menestys. Toimintakate eli tulojen ja kulujen erotus leikkaantui peräti 1,2 milj. eurolla eli noin 2,7 prosenttia vuodesta 2014. Tämän kulurakenteen merkittävän muutoksen mahdollisti terveydenhuollon menojen leikkaantuminen peräti 0,9 milj. eurolla vuodesta 2014. Verotulot kasvoivat edellisvuodesta noin 0,8 milj. euroa eli noin 3,5 prosenttia. Valtion osuudet puolestaan supistuivat vastaavasti 0,8 milj. euroa. Veroperusteinen rahoitus kasvoi ainoastaan 53.000 euroa. Pysyvään talouden tervehdyttämiseen tarvittiin siis kulupohjan muutosta tulojen kasvattamisen sijaan. 1
Vuosikate nousi peräti 4,2 milj. euroon, joka on nykyisen kirjanpitosäädösten aikaan kaupungin kautta aikain suurin vuosikate. Tulos on lisäpoistojen jälkeen ylijäämäinen 1,5 milj. euroa, mikä tarkoittaa vanhojen alijäämien kattamista jo vuoden 2015 tilinpäätökseen. Suonenjoen kaupungin talous on alijäämien osalta tasapainossa. Kaupungin velkaantuminen saatiin vuoden 2015 aikana taittumaan alhaisesta investointitasosta ja toimintakatteen supistumisen ansiosta. Suonenjoella on edelleen velkaa liki 33 milj. euroa eli 4.400 euroa / asukas. Tulevien vuosien keskeisenä tavoitteena on maltillinen kulutason kehitys ja näin ollen talouden terveenä pitäminen. Talouden tasapainottaminen Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 14.12.2015 57 Suonenjoen kaupungin talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2016-2020. Tasapainottamisohjelman laadintaan osallistui kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä, jossa oli edustus jokaisesta valtuustoryhmästä. Lisäksi työryhmässä oli mukana henkilöstöjärjestöjen valitsema edustaja. Työryhmän sihteerinä toimi kaupunginjohtaja. Toimenpide-ehdotusten joukosta toimikunta kokosi konkreettiset toimenpiteet, joiden toimenpanoon voidaan ryhtyä mahdollisimmin etupainotteisesti ja joiden vaikuttavuus on arvioitu talouden tasapainottamisen näkökulmasta tarpeelliseksi. Tasapainottamis toimenpiteiden keskiössä ovat mm. vanhuspalvelujen rakenteelliset uudistukset ja tehostetun palveluasumisen ostopalvelupaikkojen vähentäminen kohti valtakunnan suositusten mukaista tasoa, kaupungin perimien taksojen ja maksujen korottamiset, kaupungin myöntämien vapaa-ehtoisten avustusten karsinta, investointien kriittinen tarkastelu ja tietoinen rajaaminen alle vuosikatteen. Lisäksi tasapainottamisohjelmassa korostetaan kiinteistöjen tehokkaampaa käyttöä ja tarpeettomista kiinteistöistä luopumista jo tehtyjen linjausten mukaisesti sekä rakenteellisten uudistusten jatkamista ja niihin vaadittavien lisäselvitysten aloittamista. Lisäksi kaupunginvaltuusto on tehnyt korotuksia kiinteistöveroprosentteihin, joiden myötä kaupungin kiinteistöverojen tuoton arvioidaan kasvavan +125.000 euroa vuodesta 2016 lukien. Tasapainottamisohjelman toimenpiteillä on saavutettavissa noin 0,4 milj. euron (ml. kiinteistöverojen korotukset) taloutta tasapainottava vaikutus jo vuodesta 2016 alkaen. Sopeuttamistoimenpiteiden vaikutuksen arvioidaan olevan vieläkin suurempia tulevina vuosina, jos kiinteistöihin kohdistuvissa toimenpiteissä löydetään oikeat ja kustannustasoa alentavat ratkaisut, tehostetun palveluasumisen ostopalveluja pystytään sopeuttamaan kohti suositusten mukaista tasoa ja kohonneisiin kuljetuskustannuksiin löydetään kokonaisvaltainen ja kustannustasoa alentava ratkaisu. Hyväksytyn tasapainottamisohjelman toteuttaminen luo hyvät edellytykset kaupungin talouden pitämiseksi tasapainossa myös tulevaisuudessa. Maltillinen investointitaso ja vuoden 2015 lisäpoistot hillitsevät poistotason kasvua. Näin luodaan mahdollisuus ylijäämäisten tilinpäätösten tekemiseen lähivuosina. 2
Kaupungin velkaantuminen taittui vuoden 2015 aikana. Maltillinen investointitaso vuosille 2016-2017 mahdollistaa sen, että velkaantuminen ei lähde merkittävästi kasvuun suunnitelmakauden alussa. Tulevien vuosien suurin yksittäinen investointikohde tullee olemaan mahdollinen uimahallin peruskorjaus ja mahdollinen liikuntasalin rakentaminen yhtenäiskoulun yhteyteen. Hankkeen toteuttamisesta ei ole olemassa päätöksiä. Hankkeen toteuttaminen edellyttää pidättäytymistä muista isoista investoinneista ja tulopohjan vakautta lainanhoitokuluista selviytyäkseen. Toimintakatteen leikkaantuminen peräti 1,2 milj. eurolla vuoden 2015 osalta antaa hyvät edellytykset kulutason maltilliseen kehittymiseen tulevina vuosina. Vuoden 2015 toimintakate oli alhaisemmalla tasolla kuin vuoden 2013 tilinpäätöksen toimintakate. Kaupungin toimintoja tulee sopeuttaa tulopohjan kasvuun nähden myös suunnitelmakaudella 2016-2020. Rakenteellisissa ja toiminnallisissa uudistuksissa on edettävä hyväksytyn tasapainottamisohjelman mukaisesti. Talouden tasapainossa pitämiseksi hallintokuntien tulee konkretisoida euromääräisesti ne toimenpiteet, joita kaupunginhallituksen asettamaan vuoden 2017 talousarvion nettoraamiin pääseminen edellyttää. Eli hallintokuntien tulee konkreettisesti esittää kaupunginhallitukselle ne vaihtoehdot, jotka liittyvät niin taksojen korottamiseen kuin palvelutasoon, joilla vuoden 2017 nettoraamiin pääseminen olisi mahdollista. Liitteenä 1 on Suonenjoen kaupungin talousstrategia suunnitelmakaudelle 2016 2020. Kuntarakenne ja erityisesti kuntien tuleva rooli kokee historiallisen muutoksen, jos suunnitelmat itsehallinto / maakuntahallinnon uudistuksesta tulevat toteutumaan. Kyseessä ei ole pelkkä sosiaali- ja terveystoimen uudistus. Suonenjoen kaupungin budjetista ja ratkaisuvallasta on uudistuksen myötä poistumassa jopa 70 prosenttia vuoden 2019 alusta lukien. Tämä tarkoittaa valtaisaa uudistusta myös kaupungin hallinnon ja päätöksenteon näkökulmasta. Jo pelkästään 3
tästä muutoksesta johtuen uusien ja pysyväisluonteisten kustannuksia lisäävien toimenpiteiden aloittamista tulee välttää. Hallintouudistukseen mentäessä kaupungilla ei voi olla kattamatonta alijäämää taseessaan, koska mahdollisuudet sen kattamiseen tulevat uudistuksen myötä rajoittumaan entisestään. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Talousarviossa ja suunnitelmassa on esitettävä selkeät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Toiminnallisten tavoitteiden asettelussa tulee keskittyä tehtäväalueiltaan tärkeimpiin ja merkittävimpiin. Jokaisen lautakunnan, tulosalueen ja tulosyksikön määrärahojen osalta on pyrittävä selkeästi esittämään ao. kohdan yleisperustelu ja tulosyksiköittäin määrärahojen perustelut. Yleisissä perusteluissa on lyhyesti esitettävä lautakunnan/tulosalueen toiminta-ajatus, toiminnan kehittämistavoitteet talousarviovuodelle ja suunnitelmakaudelle sekä yksityiskohtaisessa määrärahojen perustelussa on perusteltava vain olennaiset muutokset, jotka kohdentuvat määrärahoihin aiemmista vuosista poiketen. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Lautakuntien on myös arvioitava keskeiset suunnitelmakauden (2018 2019) muutokset toiminnassa ja toimintaympäristössä. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvion laadinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tavoitteiden asettamiseen. Tavoitteiden asettamisessa ja niiden seurannassa on löydyttävä yhteys talousarvion ja tilinpäätöksen välillä. Eli asetettujen tavoitteiden toteutumista on seurattava sisäisenvalvonnan osavuosiraporteissa ja niiden lopullinen toteutuminen arvioidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tavoitteiden ja mittareiden valinta toteutetaan siten, että taulukkomuotona käytetään talousarvion 2016 toiminnallisten tavoitteiden toteuttamistaulukoita, joissa näkyy tilinpäätöksen 2015 luvut ja vuoden 2016 talousarvioluvut sekä 2017 suunnitellut luvut. Taulukkoon varataan erikseen tilat määrällisille tavoitteille (kysyntä- ja laajuustiedot) ja laadullisille (arviointokriteerit) tavoitteille. Tavoitetta asetettaessa on tärkeä muistaa, että tavoitteen sisältö, merkitys ja seuraamistapa täytyy ilmetä talousarviosta. Tavoitteiden todentamiseen tarvitaan sopivia mittareita, mutta toteutumista voidaan arvioida myös sanallisesti. Tavoitteiden pitää olla myös ymmärrettäviä siten, että päätöksenteossa kaikki osapuolet ymmärtävät tavoitteet samalla tavalla. Lautakunnilla täytyy olla mahdollisuus vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen eli tavoitteen tulee olla realistinen. Taloudellisuus ja tuottavuustavoitteiden osalta tärkeää on suoritteiden ja tuotteiden yksikkökustannusten sekä suoritemäärien/tuotannontekijämäärien selvittäminen. Myös vertailutiedot tulee olla selvästi esitettynä. Hallintokuntien tulee lisätä yksikkökustannustietoja talousarvioon ja jatkossa myös toimintakertomukseen. 4
Vuoden 2017 talousarvio ja raami Budjetin vastuuhenkilöt tekevät vuoden 2017 talousarvion LTK- sarakkeeseen ProEconomica Web-budjetointiliittymällä. Sisäiset kustannuserät on siirretty vuoden 2015 tilinpäätöslukujen perusteella valmiiksi kustannuspaikoille. Sisäisiin eriin ei saa tehdä muutoksia, tarvittavat muutokset tehdään kirjanpidon toimesta keskitetysti. Määrärahat esitetään talousarviovuonna 100 euron tarkkuudella. Palkkaliitteen palkat ja niiden sivukulut pyöristetään myös pyydettyyn 100 euron tarkkuuteen. Taloustoimistosta tullaan lähettämään sähköpostitse Excel - taloussuunnittelulomake, joka jokaisen lautakunnan tulee täyttää kaikista lautakunnan alaisista tehtävistä talousarvioesityksen tekemisen yhteydessä. Saman lautakunnan alaisuudessa voi olla useita tehtäväkokonaisuuksia. Kaupunginhallitus on 15.8.2016 hyväksynyt vuoden 2017 nettomääräiset talousarvioraamit. Liite 2 KH:n päätös ja liite 3 lautakuntien nettoraami. Lautakuntien nettoraamissa ilmenee toimielimittäin talousarvion raamit sijoitettuna tuloslaskelmakaavaan. Raamit sitovat lautakuntia talousarvioesityksiä laadittaessa. Henkilöstömenot Henkilöstömenojen budjetoinnin pohjana on nykyinen henkilöstö. Mahdolliset rakenteellisesta muutoksesta johtuvat henkilöstön lisäykset ja/tai vähennykset tulee ottaa huomioon lautakuntien talousarvio esityksissä. Palkkausmäärärahojen tarkistamista varten palkanlaskennassa tulostetaan vuoden 2016 palkkatietojen pohjalta vuosipalkat lomarahoineen. Palkkaliite valmistuu hallintokuntien käyttöön syyskuun alussa. Vuodelle 2017 kohdentuu julkisen hallinnon lomarahojen leikkaus 30 prosentilla. Tämä otetaan huomioon palkkaliitteen laadinnassa. Lautakuntien tulee kiinnittää erityistä huomiota sijaismäärärahojen todenmukaiseen budjetoimiseen. Sosiaalivakuutusmaksuja budjetoitaessa voidaan käyttää seuraavia lukuja: - Kansaneläke ja sairasvak. maksu 2,020 % - Työttömyysvakuutus maksu 3,400 % - Tapaturmavakuutus maksu 1,000 % - Muut sosiaalivakuutus maksut 0,040 % - Palkkaperusteinen KuEl-maksu 17,05 % - VaEL- maksu 18,70 % Mahdollinen eläkemenoperusteinen maksu ja ns. varhe-maksu budjetoidaan kirjanpidon toimesta keskitetysti. Eläkemenoperusteisen ja varhemaksun (varhaiseläkemaksu) suuruuteen ei vaikuta vuoden 2017 palkkamenot ja niinpä ne tullaan budjetoimaan asianomaisille tehtäväalueille Kuntien eläkevakuutuksen antamien tietojen pohjalta. Vuoden 2017 eläkemenoperusteisen maksun euromäärän ennakoidaan nousevan hieman edellisestä vuodesta ja 5
varhe-maksun pysyvän ennallaan. Varhe-maksun suuruus vaihtelee jäsenyhteisöittäin varhaiseläkkeiden alkavuuden mukaan vuosittain. Henkilöstösuunnitelma Kaupungin talouden tasapainottamiseksi on kaupunginhallituksen toimesta annettu ohjeita rekrytointitoimenpiteiden tiukentamiseksi vuosina 2013-2015. Ohjeita on annettu ainakin seuraavasti KH 18.11.2013 332, KH 31.3.2014 67 ja KH 9.2.2015 27. Voimassa olevan kaupunginhallituksen johtosäännön mukaisesti ( 4) kaupunginhallitus johtaa kaupungin henkilöstöpolitiikkaa. Kaupunginhallituksen asettamaan 800.000 euron säästötavoitteeseen ei ole täysin päästy. Kuitenkin edellä lueteltujen ohjeistusten ja kriittisen henkilöstörakenteen tarkastelun myötä on kaupungin talous saatettu tasapainoon vuoden 2015 aikana kattamattomien alijäämien osalta. Myös kulurakenteen nopea kasvutahti on saatu vuosina 2013-2015 taittumaan. Vuoden 2016 aikana käytyjen keskustelujen myötä henkilöstörakenteen johtamisessa halutaan siirtyä keskitetystä, kaupunginhallituksen ohjeistamasta mallista lautakuntajohtoiseen tarkasteluun. Vastuurajausten tarkentaminen vaatii kuitenkin kokonaisvaltaisen ja tarkoituksenmukaisen henkilöstörakenteen kuvaamisen kaikkien hallintokuntien ja työyksiköiden osalta. Tämä on myös asetettu valtuuston yhdeksi tehokasta toimintatapaa tukevaksi strategiseksi tavoitteeksi kuluvalle valtuustokaudelle. Henkilöstörakenteen kokonaisvaltaisessa kuvaamisessa ei ole kuitenkaan täysin edistytty. Valmistelutyön eteenpäin saattamiseksi kaupunginjohtaja on johtoryhmässään esittänyt, että hallintokuntien esittelijät valmistelevat omaa hallintokuntaansa koskevan tarkoituksenmukainen henkilöstörakenteen / -suunnitelman. Suunnitelmassa on syytä kuvata nykytila ja tulevaisuuden tarkoituksenmukainen henkilöstörakenne. Lisäksi on arvioitava henkilöstörakenteen muutoksen vaikutukset niin toiminnallisesta kuin myös taloudellisesta näkökulmasta. Tulevaisuuden tarkoituksenmukaiseen rakenteeseen vaikuttaa merkittävästä tuleva itsehallinto- / maakuntahallinnon uudistus. Näin ollen pysyvien rakenteellisten muutosten tekeminen ennen lopullisia valtakunnan päätöksiä on erittäin haasteellista. Lisäksi oman toiminnan rakenteellisia uudistuksia on linjattu valtuuston hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa. Erityisesti niin sanotut yhteiset tukipalvelut ja jaetut resurssit ovat haaste kokonaisuuden johtamiselle, jos ratkaisuvalta henkilöstörakenteesta jalkautetaan kokonaisuudessa hallintokuntiin ja työyksiköihin. Henkilöstörakenteen kuvaamisen rinnalla jatketaan hallintosäännön valmistelua uudistuneen kuntalain mukaisesti. Tässä työssä on otettava huomioon valtakunnan ratkaisut kuntiin jäävistä tehtävistä. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 18.4.2016 64 päättänyt, että toiminnan rakenteiden ja palvelutason tarkastamisen loppuunsaattamiseksi 1) Lautakuntien tulee valmistella esitys kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vahvistettavaksi tulevasta ja samalla tarkoituksenmukaisesta henkilöstörakenteesta. 6
2) Esityksessä tulee käydä ilmi ainakin henkilöstörakenteen nykytila sekä tuleva tarkoituksenmukaisen henkilöstörakenne, työyksiköittäin ja tehtävänimikkeittäin. Lisäksi tulee kuvata mahdollinen toiminnallinen ja taloudellinen muutos verrattuna nykytilaan. Tilipuitteet Tilipuitteet ovat vuoden 2016 mukaiset. Jos toiminnassa tapahtuu oleellisia muutoksia, uudet kustannuspaikat pitää avata talousarvion laadinnan yhteydessä. Talousarvion laadinnassa kiinnitetään huomiota ulkoisten erien budjetointiin. Sisäisten erien budjetoinnista vastaa kirjanpito. Investoinnit Lautakuntien tulee esittää erikseen investointiosan hankkeet sekä talousarviovuodelle että suunnitelmavuosille. Useamman vuoden aikana toteutettava investointihanke jaetaan eri vuosille. Investointiosassa esitetään investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Alle 10.000 euron käyttöomaisuushankinnat budjetoidaan käyttötalouspuolelle ja yli 10.000 euron hankinnat tulevat budjetoiduksi investointiosaan. Yli 10.000 euron hankkeista tehdään vuosittain poistosuunnitelman mukaiset poistot ohjeiden mukaisesti. Investointiosassa käsitellään ainoastaan aktivoitavat hankintamenot. Velkaantumisen ehkäisemiseksi on investointimenoja pystyttävä alentamaan. Teknisen lautakunnan investointimenojen nettoraamiksi vuodelle 2017 esitetään taloussuunnitelman mukaista n. 2,6 milj. euron nettoraamia. Suunnitelma vuosien investointiohjelmassa tulee pyrkiä enintään vuosikatetta vastaavaan investointitasoon. Atk-hankintojen etukäteissuunnittelu hallintokunnissa on edellytys hankintojen toteuttamiselle, joka tehdään yhteistyössä atk-keskuksen kanssa. Alle 10.000 euron atk-hankinnat tullaan suorittamaan keskitetysti atk-keskuksen toimesta. Hallintokuntien tulee budjetin yhteydessä tehdä esityksensä mahdollisista atkhankintojen tarpeista osastopäällikön kautta atk-keskukseen. Lauri Änäkkälä kerää koulutoimen tarpeet ja muiden hallintokuntien esitykset kerätään Minna Toivasen toimesta. Atk-hankinnat tullaan budjetoimaan keskitetysti kirjanpidon toimesta talousarvion valmistumisen yhteydessä hallintokuntien tilille 4858 (tietokonelaitteet). Ohjeet taloussuunnitteluohjelmiston käyttöön löytyy intranetistä, kohdasta taloushallinnolliset ohjeet => Web-budjetointi käyttäjille. Anne Kuikka tai Merja Malinen opastavat budjetin valmistelussa. Lautakuntien tulee toimittaa pöytäkirjanote hyväksymästään talousarvioehdotuksesta Anne Kuikalle sekä talousarvion Excel - taloussuunnittelulomake sähköisesti Merja Maliselle viimeistään 14.10.2016. 7
Alustava aikataulu 15.08.2016 Kaupunginhallitus antaa raamin 17.08.2016 Taloustoimiston tarkennettu laadintaohje 14.10.2016 Lautakuntien käsittelyt ja palautus taloustoimistoon 31.10.2016 Valtuustoseminaari / lautakuntien esittely valtuustolle 07.11.2016 Veropäätökset valtuustossa 21.11.2016 Talousarvio esitys hallitukselle valmis 28.11.2016 Kaupunginhallituksen 1.käsittely 29.11.2016 Kaupunginhallituksen 1.käsittely 12.12.2016 Kaupunginhallituksen 2.käsittely 19.12.2016 Kaupunginvaltuuston käsittely Suonenjoella 17.08.2016 kaupunginjohtaja Juha Piiroinen LIITTEET Talousstrategia suunnitelmakaudelle 2016 2020 KH:n päätös vuoden 2017 talousarvion raamien hyväksymisestä Lautakuntien nettoraami 8