1 2.12.2010 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet, Turveryhmä TURVETUOTANNON YMPÄRISTÖLUVAN HAKEMUSSUUNNITELMAMALLI KERTOELMAOSAN RAKENNE Hakemus Hakemuksen sisältö Tämä malli on tarkoitettu käytettäväksi uuden ympäristöluvan hakemussuunnitelman laatimisessa. Tavoitteena on, että hakemussuunnitelmatekstiä voidaan sellaisenaan käyttää päätöksen kertoelmaosana. Pyritään siihen, että hakemussuunnitelman teksti on 5 10 sivua, minkä lisäksi tarkemmat tiedot esitetään liiteaineistona. Hakemussuunnitelmatekstin laatimisessa voidaan tämän mallin lisäksi käyttää hyväksi viime aikoina annettuja ympäristölupapäätöksiä. Otsikoiden alla on muistilista kuhunkin kohtaan kirjattavista asioista, joista kirjoitetaan ko. hakemukseen soveltuvat / olennaiset kohdat. Esitettävien arvioiden yhteydessä kerrotaan, kenen arviosta on kysymys ja mihin arvio perustuu Toimintaa koskevat luvat, lausunnot, sopimukset, alueen kaavoitustilanne ja YVA Toiminta Yleiskuvaus toiminnasta Vesien käsittely ja päästöt vesistöön Pöly, melu ja liikenne Varastointi ja jätteet Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja ympäristön kannalta paras käytäntö (BEP) Tuotantoalue, sen ympäristö ja toiminnan vaikutukset ympäristöön Tuotantoalueen nykytila Asutus ja maankäyttö Suojelukohteet ja pohjavesialueet Vesistö Ympäristöriskit Toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu Vahinkoja estävät toimenpiteet Korvaukset Kalatalousmaksu/-velvoitteet Muut toimenpiteet Toiminnan ja / tai töiden aloittamisluvan perustelut Hakemukseen liitettävät tiedot asianosaisista
2 HAKEMUS X hakee ympäristölupaa x:n x ha:n suuruisen alueen turvetuotantoon x:n kunnassa. HAKEMUKSEN SISÄLTÖ Tarvittaessa: Lisäksi lupaa haetaan toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta. (Perustelut toiminnan aloittamiselle tähän, jos ovat lyhyet. Pitemmät perustelut ao. otsikon alle). Tarvittaessa lisätään vesitalousluvan hakeminen ja siihen mahdollisesti liittyvä töidenaloittamislupahakemus sekä mahdolliset erityisluvat (Katso Turvetuotannon ympäristönsuojeluoppaan liite 1, kohta hakemusohje). Toimintaa koskevat luvat, lausunnot, sopimukset, alueen kaavoitustilanne ja YVA Aiemmat luvat, päätökset ja ilmoitukset Tuotantoalueen ja lähialueen hallintaoikeus Vuokrasopimusten ehdot (lähinnä vuokrasopimuksen voimassaoloaika), suostumukset, mahdolliset sopimukset (kuten laskuojan hallintaoikeudesta ja yksityisteiden käytöstä) Jäljennös voimassa olevasta maakunta- / yleis- / asemakaavasta kaavamääräyksineen Jos on tehty YVA tai Natura-arviointi (LSL 65 ), niin maininta siitä tähän Toiminta Yleiskuvaus toiminnasta Kuntoonpano Tuotannon aloitus Pinta-alat eriteltyinä: nostoalue, tukialueet (aumat, vesienkäsittelyalueet, kuivatuskentät, suojavyöhykkeet), tuotannosta poistetut alueet ja niiden käyttö Käytössä olevilla alueilla nykyisen tuotantoalueen tila kuvataan selkeästi Tukikohdan sijainti, tuotannon laatu, tuotantomenetelmät, tuotantopäivien määrä Tuotetut määrät ja suunnitellut vuosituotantomäärät Turpeen käyttö Turpeen kuljetusmäärät Tuotannon kesto Tuotannosta poistettavat alueet Alueen tai lohkojen jälkihoito ja -käyttö
3 Mahdolliset vesitaloushankkeet Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä Vesien käsittely ja päästöt vesistöön Vesienkäsittelyrakenteiden kuvaus tarpeen mukaan tuotantolohkoittain tai laskuojittain, kuntoonpanon aikataulu, vesienjohtamisjärjestelyt (myös tuotantokauden ulkopuolella), mahdollinen laskuojan perkaus Tarkka suunnitelma pintavalutuskentästä tai kemikaloinnista mitoitustietoineen sekä perusteltu arvio sen tehosta Muiden vesienkäsittelyrakenteiden mitoitustietoja selostetaan vain silloin, kun ne poikkeavat turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeen mitoitusarvoista (esim. laskeutusallas ei täytä mitoitusohjeen arvoja), muutoin mitoitustiedot esitetään liiteaineistona Arvio ja myös taulukkoesitys ensimmäisen ja sen jälkeisten kuntoonpanovuosien aikaisista vuosipäästöistä (kiintoaine, P, N, brutto ja netto) sekä vuosipäästöistä (kiintoaine, P, N, brutto ja netto) tuotannon aikana vesienkäsittely huomioon otettuna Selvitys päästöjen laskentaperusteista Jos on olemassa mitattua tietoa, laitetaan vain mitatut luvut eikä lainkaan vastaavia ominaiskuormituslukuja. Luvut tarkoituksenmukaisella tavalla pyöristettynä Pöly, melu ja liikenne Pölypäästöjen ja melun syntyminen Kyseiselle alueelle tehdyn tai alueelle soveltuvaan (olosuhteet ja nostotekniikka samat) muualla tehtyyn pöly-/melumallinnukseen perustuva arvio pölypäästöjen ja melun syntymisestä ja niiden vaikutuksista, mikäli asutusta on lähellä (alle 500 metrin säteellä) Hakijan esittämät pölypäästöjen ja melun rajoittamistoimet ja toimenpiteet vaikutusten ehkäisemiseksi Liikenteen kuljetusreitit, kuljetusajankohdat, liikennemäärät Varastointi ja jätteet Työkoneissa vuosittain käytettävien poltto- ja voiteluaineiden määrät ja varastointi ja pumppaamoissa vuosittain käytettävien polttoaineiden määrät ja varastointi Jätteiden määrä, kannot ja muu puuaines, sijoittaminen ja käsittely Kaivannaisjätedirektiivin mukainen jätehuoltosuunnitelma
Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja ympäristön kannalta paras käytäntö (BEP) Hakijan näkemys BAT:n ja BEP:n toteutumisesta koko toiminta (vesien käsittely, pöly ja melu, jätteiden käsittely jne.) huomioon ottaen. Tuotantoalue, sen ympäristö ja toiminnan vaikutukset ympäristöön Tuotantoalueen nykytila Asutus ja maankäyttö Uusilla alueilla suotyypit ja suoyhdistymätyypit, yleiskuvaus kasvistosta ja eläimistöstä, luonnontilaisuus. Kun luontoselvitys on tehty, niin esitetään yhteenveto siitä, erityisesti onko luonnonsuojelulain (LSL) kannalta huomionarvoista löytynyt. Tuotantoalueen sijainti (etäisyys taajamasta, tien varressa, järven / lammen vieressä) 4 Tuotantoalueen lähiympäristön kuvaus (metsää, suota ym.) Jos on asutusta lähiympäristössä, kuvataan tarkasti välimaasto ja kerrotaan onko tuotantoalueen ja asutuksen välissä oleva maasto ja puusto hakijan hallinnassa. Lähialueen asutus ja kaivot Voimajohdot, virkistysalueet Tiet, radat Vaikutukset asutukseen ja maankäyttöön (muun muassa pöly, melu ja liikenne) Muut turvetuotantoalueet ja muu toiminta (viljely, elinkeinotoiminta) lähialueilla Suojelukohteet ja pohjavesialueet Valtioneuvoston hyväksymien suojeluohjelmien kohteet (LSL 9 ) Perustetut luonnonsuojelualueet ja luonnonmuistomerkit ELY-keskuksen päätökset LSL 29 :n luontotyypin suojelemisesta LSL 39 :n tarkoittamat petolintujen pesät LSL 42 :n ja LSA 20 :n mukaisten rauhoitettujen kasvien esiintyminen ELY- keskuksen päätökset LSL 47 :n erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoista LSL 46 :n tarkoittamat uhanalaiset lajit
5 LSL 49 :n luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikat LSL 65 :n tarkoittamat Natura-verkoston kohteet Vesilain 1 luvun 15 a :n tarkoittamat alle 10 ha:n fladat ja kluuvijärvet sekä alle 1 ha:n lammet ja järvet Vesilain 1 luvun 17a :n tarkoittamat luonnontilaiset uomat ja lähteet Pohjavesialueet Muinaismuistot Tarkemmat tiedot Turvetuotannon lupahakemuksen luontoselvitykset -oppaasta (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009). Tiedot on esitettävä riittävässä laajuudessa mahdollisen poikkeusluvan myöntämisen edellytysten harkitsemiseksi. Vaikutukset luontoon ja suojeluarvoihin (sisältää myös YVAn tai LSL 65 :n arvion) sekä pohjaveteen. Vesistö Ympäristöriskit Toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu Yleiskuvaus purkuvesistöstä (virtaamat, vedenlaatu ja vesistöön kohdistuva muu kuormitus, kalasto ja muu eliöstö). Tässä voi käyttää alaotsikointia selkeyttämään asioita (esim. Vesistö ja vedenlaatu, kalasto ja kalastus, virkistyskäyttö). Kuvaus niistä lähivesistä, joihin toiminnalla voi olla vaikutusta. Vaikutukset pintavesiin (purkuvesistöön ja myös muuhun lähivesistöön, johon ei johdeta vesiä; esim. pölyhaitat, vaikutukset vedenkorkeuteen) ja niiden käyttöön (kalatalouteen, virkistyskäyttöön, vedenottoon). Valumaalueen turvetuotantoalueiden ja muiden kuormittajien yhteisvaikutus. Vesianalyysitaulukot liitteisiin. Selostetaan vedenlaatua luokitusasteikolla, myös erityiset havainnot ja tilakuvaajat kuten hapettomuudet ja rehevyysindikaattorit tuodaan esiin. Tässä kohdin voidaan selostaa myös mitä vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmissa ja toimenpideohjelmissa on sanottu vesistön tilasta ja tilatavoitteista sekä arvioida toiminnan vaikutuksia tilatavoitteiden saavuttamiseen. Kuvaus muista lähivesistä, joihin toiminnalla voi olla vaikutusta. Mahdolliset pölyvaikutukset vesistöön. Poikkeustilanteet (paloturvallisuus, polttoainesäiliöiden rikkoutuminen, rankkasateet/tulvat, vesienkäsittelyhäiriöt) ja niihin varautuminen. Maininta, onko hakijalla ympäristövahinkovakuutus. Viittaus hakemuksen liitteenä olevaan (yhteis)tarkkailusuunnitelmaan.
Vahinkoja estävät toimenpiteet Päästö- ja vaikutustarkkailun osalta tarvittaessa lyhyt kuvaus, mitä ja miten aiotaan tarkkailla (vesistö, kalatalous, pöly, melu, kaivot). Kalatalousmaksu/-velvoitteet Muut toimenpiteet Voimassa olevat velvoitteet, velvoitteiden tuloksellisuus sekä Hakijan esitys kalatalousmaksusta tai istutusvelvoitteesta jatkotoimenpiteistä. Esim. osallistuminen vesistön kunnostukseen ja kunnossapitoon, liettymien poistaminen, suojavyöhykkeiden jättäminen, tuotantorajoitukset pöly- ja meluhaittojen estämiseksi, toimenpiteet pohjavesihaittojen estämiseksi. 6 Korvaukset Hakijan korvausesitys perusteluineen. Toiminnan ja/tai töiden aloittamisluvan perustelut Hakemukseen liitettävät tiedot asianosaisista Hakijan yksityiskohtaiset perustelut ja esitys vakuudesta. Turvetuotantoalueiden rajanaapurit (kylä, kiinteistön nimi, RN:o, omistaja ja osoite) Turvetuotantoalueista enintään noin ½ km:n etäisyydellä sijaitsevat asutut ja erityiskäytössä olevat kiinteistöt (kylä, kiinteistön nimi, RN:o, omistaja ja osoite) Maantien, radan, sähkölinjan, padon, vedenottamon tms. omistaja, ojitusyhtiö Purkuvesistön rannanomistajat, joiden etuun tai oikeuteen hanke voi vaikuttaa (kylä, kiinteistön nimi, RN:o, omistaja ja osoite) Vaikutusalueen vesialueiden omistajat ja heidän osoitteensa Rekisterikartta, jossa näkyvät em. kiinteistöt selvästi erikseen numeroituina Em. omistajatiedot sähköisessä (joko Excel- tai Word-) muodossa