23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen



Samankaltaiset tiedostot
Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Ritva Lill-Smeds, jäsen

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Kaupunginvaltuusto

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Torstai klo

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tarkastuslautakunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

keskiviikkona klo

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (11) Tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 7

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx Tilintarkastajan tehtävät

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Transkriptio:

Virolahden kunnanhallitus 54 30.03.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 12 19.05.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 15 26.05.2015 Virolahden kunnanhallitus 110 08.06.2015 Virolahden tarkastuslautakunta 19 09.06.2015 Virolahden kunnanvaltuusto 23 18.06.2015 23 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 1/04.041/2015 Kh 54 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun nan hal lituk sen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maa lis kuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet tavak si sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi ke sä kuun loppuun mennessä. Tilikauden tulos on 2 014 572,23 ylijäämäinen. Edellisten vuosien ylijäämä ta sees sa on 6 250 178,50 ja kertynyt ylijäämä yhteensä tilikauden 2014 yli jää mäl lä lisättynä on 8 264 750,73. Vuosikate vuodelta 2014 on 2 960 858,56 (869,05 /as). Kertomusvuonna nostettiin lyhytaikasta lainaa 4,0 milj.. Samanaikaisesti pit kä ai kai sia lainoja lyhennettiin 1 963 677,40. Kunnan lainakanta oli vuo den lopussa 14 358 840 (v. 2013 12 322 517,40 ). Vuonna 2014 lai na kan ta kasvoi 2 036 322,60. Lainakannasta lyhytaikaisia kun ta to distus luot to ja on vuoden 2014 lopussa 11,5 milj.. Lainakanta on kasvanut 3 590,48 eurosta/asukas 4 214,51 euroon/asukas. Kassan riittävyys oli ker to mus vuo den lopussa 7 pv (vuonna 2013 12 pv). Kertomusvuoden aikana toimintakate ylittyi seuraavilla toimielimillä: 14 Kunnanvaltuusto 116,49 40 Sivistyslautakunta 189 045,48 Olennaiset poikkeamat on selvitetty tasekirjassa määrärahojen ja tu lo arvioi den toteutumisen yhteenvetotaulukon yhteydessä sekä tar kem min ko. toimielimen kohdalla. Kunnan nettomenot pienenivät 7,4 % vuodesta 2013 vuoteen 2014. Ve rotu lot kasvoivat 3,9 % ja valtionosuudet 2,9 % verrattuna vuoteen 2013. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Toimintakertomuksessa on esi tet tävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten ta voit teiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellai sis ta kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asiois ta, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa (KuntaL

69 ). Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessaan tehtävä esitys tuloksen käsit te lys tä (KuntaL 69 ). Liite tiedoksi Tasekirja (toimintakertomus). Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, puh. 050 389 2100 ja talouspäällikkö Olli Vilen, puh. 040 1992 146 1. allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tar kastet ta vak si. 2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. 3. esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi toimielinten mää rä ra ha yli tykset. 4. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 2 014 572,23 jä tetään yli-/alijäämätilille sekä 5. oikeuttaa viranhaltijat tekemään tarvittavat tekniset korjaukset sekä korjaa maan mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet valtuustolle lähetettävään tasekirjaan. Tarklk 12 Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätet tä vät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovat ko valtuuston asettamat kunnan ja kuntakonsernin toiminnalliset ja talou del li set tavoitteet toteutuneet. Kunnanjohtaja Osmo Havuaho ja talouspäällikkö Olli Vilen esittelevät vuoden 2014 tilinpäätöksen tar kas tus lau ta kun nalle kokouksessa. Tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tar kas tet ta va hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava: 1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti; 2) onko kunnan tilinpäätös ja konsernitase laadittu tilinpäätöksen laatimista kos ke vien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta ke hi tykses tä ja taloudellisista vastuista; 3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; se kä

4) onko kunnan sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on huolehtia tilintarkastuskertomuksen val mis te lus ta valtuuston käsittelyyn. Jos tilintarkastuskertomuksessa on teh ty tilivelvollista vastaan muistutus, on lautakunnan pyydettävä asiasta asian omai sel ta tilivelvolliselta ja kunnanhallitukselta tarpeelliset selitykset. Tar kas tus lau ta kun nan on tämän jälkeen tehtävä oma ehdotuksensa valtuus tol le niistä toimenpiteistä, joihin tilintarkastuskertomus, siinä mah dol lises ti tehdyt muistutukset ja hankitut selitykset sekä lausunnot antavat aihet ta. Lautakunta ei ole ehdotuksessaan sidottu tilintarkastajan esi tyk seen. Tilintarkastuskertomus esitetään kuitenkin sellaisenaan valtuustolle. Tilintarkastusyhteisö on tarkastanut kunnan hallinnon, talouden ja ti lin päätök sen vuodelta 2014. Tilintarkastaja raportoi kokouksessa tilinpäätöksen 2014 tarkastuksesta ja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen 2014. Tilintarkastusyhteisö on antanut hallinnolle vuosien 2013-2016 ti lin tar kastus toi mek sian nos ta ns. toimeksiantokirjeen ja vastaavasti kun nan hal li tuksen puolesta kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja ovat an taneet tilintarkastusyhteisölle ns. vahvistusilmoituskirjeen. Kirjeiden sisältö esi tel lään kokouksessa. Tasekirja/toimintakertomus vuodelta 2014 on toimitettu tarkastuslautakunnan jäsenille kunnanhallituksen käsittelyn yhteydessä 30.3.2015, eikä siihen ole sen jälkeen tehty muutoksia. Liite 1 Tasekirja/toimintakertomus vuodelta 2014 Puheenjohtajan ehdotus Kunnanjohtajan ja talouspäällikön esittelemä tilinpäätös 2014 merkitään tiedoksi. Tilintarkastajan tilinpäätösraportointi merkitään tiedoksi. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 ja kokouksessa käyty keskustelu tilin pää tök ses tä merkitään tiedoksi sekä todetaan, että hallinnon kuu le minen tilintarkastuskertomuksen johdosta ei ole tarpeen. Kunnanhallituksen puolesta allekirjoitettu vahvistusilmoituskirje merkitään tie dok si. Ehdotetaan valtuustolle, - että tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 merkitään tiedoksi, - että vuoden 2014 tilinpäätös hyväksytään ja - että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2014. Puheenjohtaja muutti ehdotustaan kokouksessa seuraavasti: Kunnanjohtajan ja talouspäällikön esittelemä tilinpäätös 2014 sekä kokouksessa käyty keskustelu tilinpäätöksestä ja muista hallintoon ja

talouteen liittyvistä asioista merkitään tiedoksi. Todetaan, että tarkastuslautakunnan jäsenet eivät olleet saaneet tasekirjaa 2014 tutustuttavaksi ennen kokousta, joten sen vuoksi ja kokouksessa esiin tulleiden lisäselvitystarpeiden vuoksi tilinpäätöksen käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tilintarkastajan alustava raportointi tilinpäätöksestä 2014 merkitään tiedoksi. Tilintarkastaja luovuttaa tilintarkastuskertomuksen 2014 ja tarkastuksen loppuraportin 2014 edellä mainittujen lisäselvitysten jälkeen. Puheenjohtajan kokouksessa tekemät ehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti. Tarklk 15 26.5.2015 Jatketaan tilinpäätöksen 2014 käsittelyä. Kokouksessa keskustellaan edel li ses sä kokouksessa sovittujen lisäselvitysten tuloksista. Kokoukseen on kutsuttu kunnanjohtaja Osmo Havuaho vastaamaan tarkas tus lau ta kun nan esittämiin kysymyksiin hallinnosta ja taloudesta. Kunnanhallituksen puolesta kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kun nanjoh ta ja ovat antaneet tilintarkastusyhteisölle ns. vahvistusilmoituskirjeen. Kir je on päivitetty 15.5.2015 ja käsitelty kunnanhallituksessa 25.5.2015. Kir je saatetaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi. Tilintarkastaja raportoi edellisessä kokouksessa avoimeksi jääneistä hal linto- ja talousasioista sekä luovuttaa tilintarkastuskertomuksen ja ti lin tar kastuk sen loppuraportin vuodelta 2014. Liitteet 1 Vahvistusilmoituskirje, tilintarkastuksen loppuraportointi vuodelta 2014, tilintarkastuskertomus ja kunnanhallitukselle osoitettu tilintarkastusmuistio. Puheenjohtajan ehdotus Kunnanjohtajan selvitykset ja kokouksessa käyty keskustelu merkitään tiedok si. Kunnanhallituksen tilintarkastajalle antama vahvistusilmoituskirje 15.5.2015 merkitään tiedoksi ja todetaan, että kunnanhallitus on hy väk sy nyt sen 25.5.2015. Tilintarkastuksen loppuraportointi vuodelta 2014 ja tilintarkastuskertomus 2014 sekä kunnanhallitukselle osoitettu tilintarkastusmuistio merkitään tiedok si. Todetaan, että tilintarkastuskertomuksessa on tehty muistutus kun nan hal lituk sen ja kunnanjohtajan toiminnasta. Tarkastuslautakunta pyytää kunnan joh ta jal ta selityksen ja kunnanhallitukselta lausunnon tehdyn muis tu tuk-

sen johdosta. Selitys ja lausunto pyydetään toimittamaan tar kas tus lau takun nal le osoitettuna kunnanvirastoon 8.6.2015 mennessä. Tarkastuslautakunta jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä saatuaan em. ti li vel volli sil ta selvityksen/lausunnon. Kh 110 Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi päätettiin, että tarkastuslautakunta jatkaa tilinpäätöksen käsittelyä tiistaina 9.6.2015 klo 9:00 kunnanvirastolla. Liite tiedoksi Tilintarkastusmuistio kunnanhallitukselle Kunnanjohtajan selitys 8.6.2015 Valmistelija: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p. 050 389 2100. Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle seuraavan lausunnon: Viafori aloitti rivitalokohteen rakentamisen Sulkutie 1:ssä 16.9.2013. Kunnan hal li tus päätti 23.9.2013 ( 165) yksimielisesti valtuuttaa kun nan joh tajan ja teknisen johtajan neuvottelemaan Viafori Oy:n kanssa esi so pi mukses ta perustettavan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan os ta mi ses ta. Kunnanhallitus ei missään vaiheessa ole käsitellyt osa kekaup paa koskevaa esi- tai muuta sopimusta, saati tehnyt kaupasta mitään pää tös tä. Viafori Oy teki 2.1.2014 kunnalle tarjouksen Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan myymisestä sekä tontin vuokraamisesta. Tar jouk sen tekemisen jälkeen kunnanjohtaja ja tekninen johtaja kävivät yrityk sen kanssa neuvotteluja myös tontin ostomahdollisuudesta. Neu vot te lujen jälkeen Viafori Oy teki tontista 80.000 euron myyntitarjouksen. Kun nanjoh ta ja ja tekninen johtaja pitivät tontin hintapyyntöä kalliina ja pää tyi vät esit tä mään käyvän hinnan olevan 75.000 euroa (kunnanhallitus 31.3.2014, 52). Kunnanhallitus päätti 9.6.2014 ( 100) äänin 4 3 esittää valtuustolle, että se osoittaa 2.596.000 euron suuruisen määrärahan Asunto Oy Virolahden Sul ku tie 1:n koko osakekannan ostamiseen ja valtuuttaa kunnan os ta maan Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja osoittaa tarkoitukseen 75.000 euron suuruisen määrärahan. Edelleen kunnanhallituksen valtuustolle tekemään ehdotukseen sisältyi ehto, että kohteessa tulee tehdä kosteusmittaus. Hallituksen jäsenet Mar jaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen jättivät kunnanhallituksen päätök ses tä kirjallisen eriävän mielipiteen.

Kunnanvaltuusto päätti 16.6.2014 ( 23) äänin 12 9, ettei esitettyjä kauppo ja tehdä eikä valtuusto myönnä tarkoitukseen määrärahaa. Syksyllä 2014 Viafori Oy teki Asunto oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeista uu den tarjouksen. Siinä yritys tarjosi kunnalle asunto-osakeyhtiöstä 2/3:n osuut ta 1.820.000 euron kauppahinnalla niin, että asunto-osakeyhtiö olisi vuok ra ton til la. Uuden tarjouksen tekeminen osoittaa, että ainakin vielä tuos sa vaiheessa myös Viafori Oy oli sitä mieltä, ettei mitään esisopimusta yri tyk sen ja kunnan välillä ollut olemassa. Samaa osoittaa myös se, että Via fo ri Oy tarjosi rivitalokohdetta lehti-ilmoituksella yleisesti myyntiin. Kunnanhallitus käsitteli Viafori Oy:n uutta tarjousta 6.10.2014 ( 149). Yrityk sen tarjouksesta poiketen kunnanhallitus päätti sen kanssa neu vot te lemat ta esittää valtuustolle, että se osoittaa 2.595.000 euron suuruisen määrä ra han Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osa ke kannan ostamiseen. syntyi äänin 4 3 ja siitä jättivät kirjallisen eriävän mie li pi teen sä Marjaana Hellä, Leo Uski ja Sisko Ukkola-Paronen. Kunnanvaltuusto päätti 13.10.2014 ( 39) äänin 12 9, ettei Asunto Oy Viro lah den Sulkutie 1:n tontin ja yhtiön koko osakekannan ostamiseen myönne tä määrärahaa. Virolahden kunnan hallintosäännön 54 :n kohdan 2 mukaan kun nan hal litus ratkaisee muun muassa asiat jotka koskevat osakkeiden ja osuuksien hank ki mis ta, myyntiä, vuokrausta ja muuta käytettäväksi luovuttamista. Kiin teän omaisuuden eli tässä tapauksessa Sulkutie 1:n tontin os ta mi ses sa ratkaisuvalta sen sijaan on hallintosäännön 54 :n kohdan 1 mukaisesti kun nan val tuus tol la. Käytännössä osakekaupan ja tonttikaupan irrottaminen toisistaan ei ollut mah dol lis ta, koska pahimmassa tapauksessa kunnan käsiin olisivat pää tyneet Sulkutie 1:n asuntojen hallintaan oikeuttavat osakkeet ilman hallintaja omistusoikeutta kohteen tonttiin. Tämän vuoksi kunnanhallitus ei missään vaiheessa tehnyt päätöstä Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osa kekan nan ostamisesta, vaan esitti valtuustolle määrärahan myöntämistä niin osak kei den kuin tontinkin ostamiseen. Marssijärjestys päätöksenteossa oli siis selvä: kunnanhallitus haki kunnanvaltuustolta määrärahavaltuutusta niin Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakekannan kuin kohteen ton tin kin ostamiseen, minkä jälkeen hallitus olisi voinut päättää asuntojen hal lin taan oikeuttavien osakkeiden ostamisesta. Edellä todettua tukee myös markkinaoikeuden Ravijoen Rakennus Oy:n, Ra ken nus Osa ke yh tiö KALTIO:n, Rakennustyö Järvenpää Oy:n ja Pa nu- Buil ding Oy:n tekemää korvausvaatimusta koskeva päätös (Nro 623, Dnro 2014/618). Sen mukaan Virolahden kunnanhallituksen 9.6.2014 tekemä pää tös esittää kunnanvaltuustolle määrärahan myöntämistä Asunto Oy Viro lah den Sulkutie 1:n osakekannan ostamiseksi on koskenut yksinomaan asian valmistelua, eikä sitä näin ollen voida saattaa markkinaoikeuden käsi tel tä väk si. Edelleen markkinaoikeus toteaa, että Virolahden kun nan valtuus to on 16.6.2014 tekemällään päätöksellä 23 päättänyt, ettei kunta os ta Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n osakkeita eikä sen tonttia. Mark kina oi keu den loppupäätelmä on yksiselitteinen: Virolahden kunta ei näin ollen ole päättänyt rakennusurakan toteuttamisesta, tavaran hankinnasta tai

pal ve lun suorittamisesta eikä siis ole tehnyt hankintalaissa tarkoitettua hankin taa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Merkittiin, että Seppo Kiri ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Tarklk 19 9.6.2015 19 Tarkastuslautakunta on saanut tilintarkastajan esittämään vas tuu va pau den epäämistä koskevaan lausuntoon kunnanhallitukselta 8.6.2015 edellä todetun lausunnon ja kunnanjohtajalta 8.6.2015 päivätyn sel vi tyk sen, joka jaetaan lautakunnan jäsenille kokouksessa. Tarkastuslautakunta jatkaa kokouksessa tilinpäätöksen 2014 käsittelyä ja te kee ehdotuksensa valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vas tuuva pau den myöntämisestä itsenäisesti tilintarkastajan lausunnosta riip pumat ta. Liite 1 Kunnanjohtajan selitys 8.6.2015. Puheenjohtajan ehdotus Ehdotetaan valtuustolle, että - tilintarkastuskertomus 2014 merkitään tiedoksi ja - tilinpäätös 2014 hyväksytään. Ehdotetaan valtuustolle, että kunnanhallituksen antama lausunto 8.6.2015/110 ja kunnanjohtajan antama selitys 8.6.2015 merkitään tiedok si. Ehdotetaan valtuustolle, että tilintarkastuskertomuksessa esitetyn asunto-osa ke yh tiön osakkeiden ja tontin ostoon liittyvän muistutuksen vuoksi vas tuu va paut ta ei myönnetä kunnanhallituksen jäsenille eikä kun nan joh tajal le. Ehdotetaan valtuustolle, että muille tilivelvollisille myönnetään vas tuu vapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014 edellyttäen, että valtuusto hyväksyy ti lintar kas tus ker to muk ses sa mainitut talousarviopoikkeamat. Ehdotus hyväksyttiin. Tarklk 19 9.6.2015 19 Tarkastuslautakunta on saanut tilintarkastajan esittämään vas tuu va pau den epäämistä koskevaan lausuntoon kunnanhallitukselta 8.6.2015 edellä todetun lausunnon ja kunnanjohtajalta 8.6.2015 päivätyn sel vi tyk sen, joka jaetaan lautakunnan jäsenille kokouksessa. Tarkastuslautakunta jatkaa kokouksessa tilinpäätöksen 2014 käsittelyä ja te kee ehdotuksensa valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vas tuuva pau den myöntämisestä itsenäisesti tilintarkastajan lausunnosta riip pu-

mat ta. Liite 1 Kunnanjohtajan selitys 8.6.2015. Puheenjohtajan ehdotus Ehdotetaan valtuustolle, että - tilintarkastuskertomus 2014 merkitään tiedoksi ja - tilinpäätös 2014 hyväksytään. Ehdotetaan valtuustolle, että kunnanhallituksen antama lausunto 8.6.2015/110 ja kunnanjohtajan antama selitys 8.6.2015 merkitään tiedok si. Ehdotetaan valtuustolle, että tilintarkastuskertomuksessa esitetyn asunto-osa ke yh tiön osakkeiden ja tontin ostoon liittyvän muistutuksen vuoksi vas tuu va paut ta ei myönnetä kunnanhallituksen jäsenille eikä kun nan joh tajal le. Ehdotetaan valtuustolle, että muille tilivelvollisille myönnetään vas tuu vapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014 edellyttäen, että valtuusto hyväksyy ti lintar kas tus ker to muk ses sa mainitut talousarviopoikkeamat. Kv Ehdotus hyväksyttiin. Liite 5 Tilintarkastuskertomus 2014 Liite 6 Tilinpäätös 2014 Liite 7 Kunnanjohtajan antama selitys 8.6.2015 tarkastuslautakunnalle. Kun nanhal li tuk sen lausunto sisältyy kunnanhallituksen esitykseen 8.6.2015 110. Kokouksen tulee järjestäytyä uudelleen tämän :n käsittelyn ajaksi esteellisyyksien takia (HL 28 ). Kokoukseen on kutsuttu varavaltuutetut hallituksen jäsenenä toimivien valtuutettujen sijaan seuraavasti: - Seppo Kiri Mikko Vilkki - Marjaana Hellä Katja Kuokka - Risto Kouki Roope Rantala - Juhani Kuntsi Satu Liikkanen - Jukka Lappi Jouni Niemelä - Aira Paavola Janne Tolvanen - Sisko Ukkola-Paronen Minna Yläkäs - Leo Uski Tuula Haaja Tämän pykälän käsittelyn ajaksi pöytäkirjanpitäjäksi tulee nimetä toinen henkilö kunnanjohtaja Osmo Havuahon tilalle.

Ehdotus Valtuusto päättää 1. merkitä tilintarkastuskertomuksen 2014 tiedoksi 2. merkitä tiedoksi kunnanhallituksen lausunnon ja kunnanjohtajan selityksen tarkastuslautakunnalle tilintarkastajan esittämään vastuuvapauden epäämistä koskevaan lausuntoon 3. hyväksyä toimielimen määrärahaylitykset 4. hyväksyä tilinpäätöksen 2014 5. jättää tilikauden ylijäämän yli-/alijäämätilille ja 6. vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014 kokouksessa.