Koulukiertueen oppilaskuntakyselyn tulokset ja toimenpide-ehdotuksia

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

LAHDEN NUORISOVALTUUSTON KÄRKIHANKELISTA 2013 NUORTEN VERSIO

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Tavoite Limingan perusopetuksen oppilaiden osallisuuden lisääminen sekä oppilaskuntatoimintamallin kehittäminen ja vakiinnuttaminen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Selostus valtuustoaloitteeseen opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisäämisestä oppilaitoksissa

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Opasvihko. Oppilaskunnan hallituksen toiminta

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA

Kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

Hyvinvointikysely oppilaille

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

OPPILASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

Koulunuorisotyö Tampereella

Osallisuussuunnitelma

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

AMMATTISTARTTISEMINAARI Elise Virnes

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA

Opas oppilaskuntaa ohjaaville opettajille

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / Koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi,

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi KOULU TYÖYHTEISÖNÄ JA ILMAPIIRI

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Arviointi ja kehittäminen

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Viidennen luokan Askelma

Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta kuinka temppu tehdään?

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Transkriptio:

Koulukiertueen oppilaskuntakyselyn tulokset ja toimenpide-ehdotuksia A Proposal To: Lahden kaupungille 25.11.2013 LAHDEN www.nuorilahti.net NUORISOVALTUUSTO /nuorisovaltuusto www.facebook.com /lahdennuorisovaltuusto lahden.nuva@gmail.com

Lahden nuorisovaltuusto Lahden nuorisovaltuusto edustaa lahtelaisia nuoria ja heidän näkemyksiään nuoria koskevissa asioissa. Nuorisovaltuusto koostuu yläkoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten edustajista. Se ottaa aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin, nuoria koskettaviin asioihin lausuntojen, kannanottojen sekä mielipidekirjoitusten avulla. Joka vuosi nuorisovaltuusto ottaa kantaa esimerkiksi koulujen loma- ja työaikoihin. Lahden nuorisovaltuuston jäsenet valitaan joka vuosi lukuvuodeksi kerrallaan syksyllä pidettävässä Yleiskokouksessa. Jokaisella koululla on oikeus kahteen omaan edustajaan. Sen lisäksi nuorisovaltuustoon voi kuulua Yleiskokouksen päätöksen mukaisesti viidestä kymmeneen oppilaskuntien hallitusten ulkopuolista jäsentä. Jos jäsenten määrä ylittää 25 jäsentä, valitaan nuorisovaltuustolle hallitus.. Nuorisovaltuusto kokoontuu yleensä noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tarvittaessa nuorisovaltuusto kokoontuu useammin. Varsinaisten kokousten ulkopuolella toimii kokouksessa perustettuja työryhmiä, jotka pyrkivät omalla toiminnallaan edistämään kokouksissa käsiteltäviä asioita. Nuorisovaltuustolla on lautakuntapaikat sivistys- sekä kulttuuri- ja liikuntalautakuntiin. Edellä mainittujen lisäksi nuorisovaltuustolla on edustus myös työllisyys- ja nuorisotakuutoimikunnassa. Edustajat osallistuvat kokouksiin ja tuovat kokouksissa käsitellyt asiat nuorisovaltuuston omissa kokouksissa esille. Edustajat myös välittävät nuorten sekä nuorisovaltuuston mielipiteitä lautakuntiin. Joka toinen vuosi nuorisovaltuusto kokoaa kärkihankelistan. Kärkihankelistan tekovaiheessa pyritään kuulemaan mahdollisimman montaa lahtelaista nuorta. Kärkihankelista koostuu yhdestä viiteen ehdotusta lahtelaisten nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Valmis lista esitellään kaupunginhallituksen kokouksessa perusteluineen keväällä. Lista tulee kokonaisuudessaan julki myös nuorisovaltuuston tiedotuskanavilla. Vuonna 2013 kärkihankelistasta julkaistiin myös erityinen nuorille suunnattu versio, jossa ehdotukset on selitetty nuorisoystävällisemmin ja helppolukuisemmin. Välivuosina nuorisovaltuusto selvittää kärkihankkeiden edistymistä perustetun kärkihankelistan seurantatyöryhmän avulla. Näin pyritään tietämään kärkihankkeiden edistyminen vaihe vaiheelta. Lahden nuorisovaltuustoon voi hakea myös kesken toimintakauden. Mukaan voi hakea yhteystiedoista löytyvän sähköpostiosoitteen kautta. Nuorisovaltuuston edustajien kautta voi kysellä erilaisista nuorisovaltuustoon liittyvistä asioista. Lisää tietoa löytyy nuorisovaltuuston nettisivuilta. Löydät meidät myös Facebookista. Koulukiertue Koulukiertue on nuorisovaltuuston kevättalvesta järjestämä tapahtuma, jossa nuorisovaltuuston jäsenet kiertävät tapaamassa kaikkien lahtelaisten yläkoulujen ja lukioiden oppilas- ja opiskelijakuntien hallituksia. Tapaamisten aikana paitsi kerrotaan nuorisovaltuustosta ja sen tulevasta toiminnasta, niiden aikana myös selvitetään oppilaskuntatoiminnan tilaa kaupunki- ja koulutasolla. Lisäksi niiden avulla pyritään saamaan uusia ideoita ja asioita nuorisovaltuuston käsittelyyn. Vuoden 2013 koulukiertueen aikana tavattiin kaikkien lahtelaisten koulujen oppilaskuntien hallitukset ja yhteensä tavattiin 130 oppilaskuntanuorta ja heidän ohjaajaansa. sivu 2

Alkusanat Hyvä lukija, Pidät kädessäsi Lahden nuorisovaltuuston kevättalvesta 2013 toteuttaman oppilaskuntakyselyn tuloksia. Kysely järjestettiin osana nuorisovaltuuston koulukiertuetta, ja vastauksia siihen on saatu yli 130 12 18 vuotiaalta nuorelta lähes jokaiselta lahtelaiselta yläkoululta ja lukiolta. Kyselyn ja sen tulosten merkitystä korostaa myös se, että tiettävästi tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen kysely toteuttiin. Toisaalta tulokset saavat myös uudenlaista painoarvoa siitä, että ne ovat täysin nuorisovaltuuston, siis nuorten itsensä, kokoamia ja käsittelemiä. Asioiden toteamiseksi nuorisovaltuusto haluaa myös ryhtyä töihin niiden edistämiseksi, ja siksi tämä yhteenveto koostuu yleisimmistä vastauksista, nuorten mielestä huomionarvoisista vastauksista, vastausten perusteella tehdyistä johtopäätöksistä sekä konkreettisista toimenpide-ehdotuksista. Nuorisovaltuusto toivoo kyselyn tulosten ohjaavan paitsi kaupungin oppilaskuntatoimintaa ja lahtelaista nuorisopolitiikkaa niin myös itse oppilaskuntien hallitusten toimintaa: oppilaiden keskinäisestä toiminnasta ei päätetä kaupungintalolla, vaan nuoret päättävät siitä itse jokaisella koululla! Kyselyn tulokset saattavat olla monella tapaa poikkeuksellisia niin oppilaskuntien hallitusten jäsenille, ohjaaville opettajille kuin kaupunkimme päättäjillekin. Nuorisovaltuusto haluaa yhteenvedossa nostaa esille paitsi aktiivisen oppilaskuntatoimintamme onnistumisia, myös kehittämiskohteita, joista ei välttämättä käydä aina julkista keskustelua. Lahden kaupungin suunta on selkeästi kohti kasvavaa lapsi- ja nuorisoystävällisyyttä, ja nuorisovaltuusto haluaa osaltaan olla tukemassa tätä suuntaa näiden tulosten avulla. Toivomme, että kyselyn tuloksista on suurta apua kaupunkitasoisessa oppilaskuntatoiminnan kehittämistyössä! Vaikuttavia lukuhetkiä! Lahdessa 25.11.2013 Kimi Uosukainen, Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja sivu 3

Sisällysluettelo Koulukiertueen ja oppilaskunta kyselyn tulokset ja toimenpide ehdotukset....1 Lahden nuorisovaltuusto...2 Koulukiertue 2 Alkusanat........3 Sisällysluettelo...4 Taustatietoa oppilaskuntatoiminnasta....5 Millä luokalla olet..5 Kauanko olet ollut hallituksessa 5 Koulukannustaa oppilaskuntatoimintaan...6 Oppilaat tuntevat hallituksen ja sen toiminnan..6 Oppilaskunnan ja sen hallituksen ideoita kuullaan koululla.7 Oppilaat on helppo saada mukaan tapahtumiin....7 Rehtorin kanssa on helppo tehdä yhteistyötä.8 Oppilaskuntien hallitusten edustavuus...8 Mitkä ovat mielestäsi oppilaskuntasi suurimmat aikaansaannokset? 9 Mihin asioihin haluaisit oppilaskunnan ja sen hallituksen vaikuttavan koulussasi?....10 Missä asioissa oppilaskuntasi tarvitsee apua ja minkälaista?...11 Toimenpiteet koostettuina...12 Jälkisanat...14 Yhteystiedot..15 sivu 4

Taustatietoa oppilaskuntatoiminnasta Vuosiluokka 5. 6. 7. 8. 9. 1. Millä luokalla olet 5; 4 % 31; 27 % 5; 4 % 4; 4 % 6; 5 % 23; 20 % 11; 10 % 2. 3. 29; 26 % vastanneista kysymykseen yhteensä 114 Johtopäätökset: o Innokkuus oppilaskuntatoimintaa kohtaan laskee lukioiällä. o Suurin innostus oppilaskunta toimintaan on ylä-aste ikäisillä. Kauanko olet ollut hallituksessa? kuinka monta vuotta 1 2 26; 23 % 3 4 5 6 7 vastanneita yhteensä 110 67; 61 % 9; 8 % 3; 3 % 1; 1 % 1; 1 % 3; 3 % Johtopäätökset: o Hallituksen jäseninä pääasiassa uusia oppilaita/opiskelijoita, jolloin kokokemustieto jää vähäiseksi. sivu 5

Koulu kannustaa oppilaskuntatoimintaan 1 2 3 4 5 ei vastausta vastaus vaihtoehdot 1. erittäin huonosti 2. huonosti 3. neurtaalia 4 hyvin 5. erittäin hyvin 49; 44 % 29; 26 % 4; 4 % 29; 26 % vastanneita yheensä 111 Johtopäätökset: o Noin 30% hallitusten jäsenistä ei koe koulunsa kannustavan oppilaskuntatoimintaan tai ei osaa sanoa. o Koulukohtaisia eroja asenteissa oppilaskuntatoimintaa kohtaan on paljon 1 2 3 4 5 ei vastausta Oppilaat tuntevat hallituksen ja sen toiminnan vastaus vaihtoehdot 1. erittäin huonosti 2. huonosti 3. neutraalia 4. hyvin 5. erittäin hyvin 42; 38 % 27; 24 % 2; 2 % 2; 2 % 11; 10 % 27; 24 % vastanneita yhteensä 111 Johtopäätökset: o Yli kolmasosa vastaajista katsoo, ettei oppilaat tunne oppilaskunnan hallitusta tai sen järjestämää toimintaa Sivu 6

1 2 3 4 5 ei vastausta Oppilaskunnan hallituksen ideoita kuullaan kouluilla vastausvaihtoehdot 1. erittäin huonosti 2. huonosti 3. neutraalia 4.hyvin 5. erittäin hyvin 37; 33 % 57; 51 % 11; 10 % 5; 5 % 1; 1 % vastanneita yhteensä 111 Johtopäätökset: o Pääsääntöisesti oppilaskuntien hallitusten ideoita kuullaan hyvin tai erittäin hyvin, mutta toisaalta osa vastaajista ei osannut vastata kysymykseen 1 2 3 4 5 ei vastausta vastanneita yhteensä 111 Oppilaat on helppo saada mukaan tapahtumiin vastausvaihtoehdot 1. erittäin vaikeaa 2. vaikeaa 3. neutraalia 4. on helppoa 5. erittäin helppoa 44; 40 % 20; 18 % 30; 27 % 9; 8 % 4; 4 % 4; 3 % Johtopäätökset: o Suurin osa oppilaskuntien hallitusten jäsenistä kokee oppilaiden lähtevän mukaan heidän järjestämiin tapahtumiin, vaikkakin merkittävä osa vastaajista kokee sen olevan vaikeaa tai erittäin vaikeaa Sivu 7

1 2 3 4 5 Rehtorin kanssa on helppo tehdä yhteistyötä vastaus vaihtoehdot 1. erittäin vaikeaa 2. vaikeaa 3. neutraalia 4. on helppoa 5. erittäin helppoa 39; 35 % 39; 35 % 24; 22 % 1; 1 % 4; 3 % 4; 4 % vastanneita yhteensä 111 Johtopäätökset: o Suurin osa vastaajista kokee rehtorin kanssa tehtävän yhteistyön olevan helppoa tai erittäin helppoa Oppilaskuntien hallitusten edustavuus Oppilaskunta Hallituksen koko / oppilasmäärä Salpausselkä yläkoulu 1,2 % Salinkallio 3,0 % Ahtiala 1,0 % Mukkula 4,0 % Kivimaa 2,8 % Kärpänen 3,3 % Laune 8,3 % Tiirismaa yläkoulu 4,1 % Yhteiskoulu yläkoulu 2,5 % Rudolf Steiner yläkoulu 8,9 % yhteensä yläkoulut 3,1 % Yhteiskoulu lukio 3,7 % Tiirismaa lukio 2,9 % Lyseo 2,9 % Kannas 3,2 % Rudolf Steiner lukio 17,4 % yhteensä lukiot 2,0 % yhteensä pk:t ja lukiot 2,7 % Johtopäätökset: o Oppilaskuntien hallitusten jäsenmäärissä suuria koulukohtaisia eroja o Hallituksen edustajat suoranaisesti vain pientä määrää, keskimäärin noin 2,7%, koulun oppilaista Sivu 8

Mitkä ovat mielestäsi oppilaskuntasi suurimmat aikaansaannokset? Yleistä tietoa (yhteensävastanneita 114) Yleisimmät Huomionarvoiset erilaiset tapahtumat (x81) kokeiden rajoittaminen viikkotasolla koulun sisäiset teemapäivät (x17) koulun oleskelutilojen viihtyvyyteen viihtyvyyttä parantavat tekijät (x 5) vaikuttaminen juoma-automaatin hankinta (x5) oppilaskunnan ryhmäytymispäivän varainhankinta kahvituksilla (x5) pitäminen oma tila oppilaille monitoimikentän saaminen koulun pihalle kummilapsi Afrikassa Johtopäätöksiä: o oppilaat kaipaavat virkistystä opiskelun sekaan, siksi tapahtumat ja teemapäivät ovat tärkeitä o oppilaat kokevat yhteiskuntavastuukasvatuksen olevan tärkeää esimerkiksi oppilaskunnan kummilapsen muodossa o oppilaskunnat ovat järjestäneet paljon erilaisia tapahtumia, joihinkuluu valtaosa oppilaskuntien hallitusten ajasta ja resursseista o oppilaskuntien järjestämät tapahtumat ovat suosittuja sekä oppilaiden että hallitusten keskuudessa, mutta osassa kouluista tapahtumat eivät ole saaneet kannatusta o oppilaskuntien järjestämät tapahtuvat ovat keskeinen tekijä viihtyvyyden lisäämisessä o oppilaskunnat ovat toteuttaneet kouluilla isoja ja vaativia hankkeita o koulut ovat kiinnittäneet huomiota viihtyvyyden lisäämiseen, mutta keinoja ja toimintamalleja haetaan vielä o lähes kaikilla oppilaskunnan ja sen hallituksen toimilla pyritään suoraan tai välillisesti viihtyvyyden lisäämiseen. o teemapäivät ovat suosittuja oppilaskuntien toiminnan muotoja o oppilaskunnat toteuttavat vain vähän varsinaista edunvalvontaa, mutta esimerkiksi kokeiden rajoittaminen viikkotasolla ollut oppilaskunnan hallituksen mielestä erittäin hyvä toimenpide o kouluihin halutaan lisätä viihtyvyyttä parantavia tekijöitä sekä erilaisia tapahtumia o oppilaskuntien saavutukset ja itse toiminta koostuvat lähinnä tapahtumista Toimenpiteet oppilaskuntien järjestämistä tapahtumista tulee koota esittelyvihko toiminnan kehittämiseksi ja hyvien käytänteiden jakamiseksi kaupungin eri viestimien, kuten nettisivujen ja sosiaalisen median, tulee huomioida paremmin oppilaskuntien järjestämiä tapahtumia oppilaskuntien tulee osallistua tavalla tai toisella kaikkien kouluissa järjestettävien tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen kaupungin päätösvaltaa onsiirrettävä oppilaskunnille, ja oppilaskuntien hallitusten asemaa kaikkien koulun oppilaiden edunvalvontaelimenä tulee kohottaa esimerkiksi myöntämällä edustuksia koulun johtokunnan kokouksiin ja opettajainkokouksiin oppilaskuntien hallitusten järjestämien tapahtumien määrää ja laatua tulee seurata jatkossa sekä kaupunkitasoisesti ja alueellisesti karttoittaen samalla tarvittavan tuen määrää ja laatua oppilaskuntia tulee kannustaa järjestämään matalan kynnyksen tapahtumia kouluarjen piristämiseksi ja oppilaiden jaksamisen lisäämiseksi Sivu 9

Mihin asioihin haluaisit oppilaskunnan ja sen hallituksen vaikuttavan koulussasi? Yleistä tietoa (yhteensä vastanneita 114) Yleisimmät viihtyvyyteen (x34) toimipäivät ja muut tapahtumat (x6) kaikkeen mahdolliseen(x 4) oppilaiden hyvinvointiin (x3) Huomionarvoiset sisäilma-asioihin yhteishengen ylläpitämisen liikuntavälineisiin ja -ympäristöön jokaisen oppilaan vaikutusmahdollisuuksiin kouluruokailuu Johtopäätöksiä: o toivotaan panostusta oppilaiden vaikutusmahdollisuuksiin ja sivuasioiden (ruokailu,varusteet/ympäristö) hyvään tasoon o viihtyvyys koulussa on tärkeää koulujaksamisen ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja siten myös syrjäytymisen ehkäisemiseksi o oppilaskuntien hallitusten mielestä koulujen sisäilma on ratkaiseva tekijä kouluviihtyvyydessä o oppilaskuntien hallitukset pitävät lahtelaista koulukulttuuria vanhanaikaisena ja pelkkään opetustyöhön keskittyneenä. Koulut näyttäytyvä toppilaille tylsinä ja vähäaktiviteettisina opinahjoina o Nuoret kokevan erilaisten tapahtumien, kuten toiminta- ja teemapäivien, lisäävän viihtyvyyttä ja koulun yhteishenkeä o oppilaat olettavat oppilaskuntiensa hallitusten pystyvän vaikuttamaan myönteisesti viihtyvyyteen ja koulujaksamiseen o Oppilaskuntien hallitukset korostavat positiivista koulun yhteishenkeä koulukiusaamisen ja syrjinnän ehkäisijänä o oppilaskunnat kokevat itsensä kykemättömiksi vaikuttaa riittävästi viihtyvyyteen o Monin paikoin oppilaskuntien hallitusten edunvalvonnallinen rooli on varsin kehittymätön, ja toiminta hakee vielä lopullista muotoaan Toimenpiteet Lahtelaisten oppilaiden kouluviihtyvyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja tulee selvittää erillisessä kyselyssä tai tutkimuksessa, joka voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Internet-pohjaisena kaupungin tulee luoda selkeä toimintamalli siitä, miten oppilaskuntia kuullaan koulujen rakennus-, kalustus- ja sisustushankkeissa jokaiselle oppilaalle tulee taata yksinkertainen matalan kynnyksen keino antaa palautetta ja kehittämisideoita kouluruokailusta oppilaiden tulee saada vaikuttaa koulun jokapäiväisen arjen järjestämiseen esimerkiksi toiveruokaviikon tavoin koulujen tulee selvittää mahdollisuutta viihtyisän oppilaiden oman tilan luomiseen, jossa olisi mahdollista viettää hyppytunteja ja pitkiä välitunteja viihtyvyyden lisäämiseksi oppilaskuntien tulee keskustella välipala-, kahvijuoma- ja kivennäisvesiautomaattien saamiseksi koululle, huomioiden kuitenkin vaikutukset oppilaiden terveyteen perusopetuspalveluiden tulee tukea oppilaskuntien järjestämiä viihtyvyyttä edistäviä tapahtumia, mm. kirjaamalla oppilaskuntapäivä osaksi perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmaa oppilaiden osallistumista soveltuvin osin esimerkiksi koulujen oppilashuoltoryhmiin tulee selvittää oppilaskuntien hallitusten edunvalvonnallista tehtävää tulee selkeyttää keskustelemalla koulukohtaisesti mm. oppilaskunnan edustajien osallistumisesta opettajakokouksiin Sivu 10

Missä tilanteissa oppilaskunta tarvitsee apua ja minkälaista? Yleistä tietoa (yhteensä vastaajia 99) Yleisimmät Huomionarvoiset tapahtumien järjestämisessä (x18) uusien ideoiden keksimisessä raha-asioiden hoitamisessa (x5) tiedon välittämisessä opettajille ja rehtorille erilaisten lupien saamiseen(x 4) vaikeissa ja virallisissa päätöksissä koulun käytänteiden tietämisessä (x2) hallituksen toiminnan tukemisessa, esim. poissaoloissa oppitunneilta Johtopäätöksiä: o paikoin oppilaskuntien tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu vain pieni määrä nuoria o oppilaskunnat kokevat itsensä osaamattomiksi raha-asioiden suhteen o oppilaskunnat tarvitsevat aikuisen apua järjestely-, lupa- sekä raha-asioissa o oppilaskunta tarvitsee apua tiedottamisessa sekä uusia ideoiden keksimisessä o joissain kouluissa tiedotus ei kulje opiskelijoiden ja opettajien välillä Toimenpiteet Oppilaskunnalle valittava tiedottaja, joka tiedottaa muille opiskelijoille hallituksen toiminnasta. Oppilaskuntien ohjaavien opettajien tehtävänkuviä tulee tarkentaatarkentaa kouluittain vastaamaan kyseisen koulun oppilaskuntatoiminnan tarpeita oppilaskuntien hallitusten ja rehtorien tulisi tavata säännöllisesti oppilaskuntatoiminnan puitteissa, esimerkiksi kaks kertaa lukuvuodessa Koulujen toimintaohjeita oppilaskuntatoiminnasta aiheutuvien poissalojen osalta tulee tarkastaa Oppilaskuntien hallitusten jäsenille tulee luoda kattava tietopaketti oppilaskuntatoiminnasta, sen muodoista ja tehdyistä asioista sekä jokaisen koulun omista käytänteistä, jotta uusien nuorten ottaminen mukaan toimintaan olisi helpompaa Oppilaskuntien hallituksille tulee luoda selkeä ohjeistus asianmukaisesta taloudenpidosta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta Ohjaavien opettajien välistä yhteistyötä ja tehtävään kouluttautumista tulee edistää nykyistä enemmän Sivistystoimialan tulee nimetä erillinen oppilaskuntatoiminnan koordinointiryhmä, johon kuuluisi ainakin perusopetus- lukiokoulutus- ja nuorisopalveluiden sekä nuorisovaltuuston edustajat. Koordinointiryhmän tehtävänä olisi jatkaa kaupunkitasoista toiminnan kehittämistä sekä tarjota selkeä kanava oppilaskunnille hakea tukea toimintaansa. Jokainen oppilaitos tulee velvoittaa laatimaan yhteistyössä koulun johdon ja oppilaskunnan hallituksen kanssa koulukohtainen oppilaskuntatoiminnan kehittämissuunnitelma, jonka aiemmin mainittu koordinaatioryhmä hyväksyy Sivu. 11

Toimenpiteet koostettuna Oppilaskuntien tehtäviä: oppilaskuntien järjestämistä tapahtumista tulee koota esittelyvihko toiminnan kehittämiseksi ja hyvien käytänteiden jakamiseksi oppilaskuntien tulee osallistua tavalla tai toisella kaikkien kouluissa järjestettävien tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen Oppilaskunnalle valittava tiedottaja, joka tiedottaa muille opiskelijoille hallituksen toiminnasta oppilaskuntien hallitusten ja rehtorien tulisi tavata säännöllisesti oppilaskuntatoiminnan puitteissa, esimerkiksi kaksi kertaa lukuvuodessa viihtyvyyden lisäämiseksi oppilaskuntien tulee keskustella välipala-, kahvijuomaja kivennäisvesiautomaattien saamiseksi koululle, huomioiden kuitenkin vaikutukset oppilaiden terveyteen Koulun tehtäviä: oppilaskuntien hallitusten järjestämien tapahtumien määrää ja laatua tulee seurata jatkossa sekä kaupunkitasoisesti ja alueellisesti karttoittaen samalla tarvittavan tuen määrää ja laatua Oppilaskuntien ohjaavien opettajien tehtävänkuviä tulee tarkentaatarkentaa kouluittain vastaamaan kyseisen koulun oppilaskuntatoiminnan tarpeita Koulujen toimintaohjeita oppilaskuntatoiminnasta aiheutuvien poissalojen osalta tulee tarkastaa oppilaskuntia tulee kannustaa järjestämään matalan kynnyksen tapahtumia kouluarjen piristämiseksi ja oppilaiden jaksamisen lisäämiseksi Ohjaavien opettajien välistä yhteistyötä ja tehtävään kouluttautumista tulee edistää nykyistä enemmän Jokainen oppilaitos tulee velvoittaa laatimaan yhteistyössä koulun johdon ja oppilaskunnan hallituksen kanssa koulukohtainen oppilaskuntatoiminnan kehittämissuunnitelma, jonka aiemmin mainittu koordinaatioryhmä hyväksyy Oppilaskuntien hallituksille tulee luoda selkeä ohjeistus asianmukaisesta taloudenpidosta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta oppilaiden osallistumista soveltuvin osin esimerkiksi koulujen hyvinvointiryhmiin tulee selvittää oppilaskuntien hallitusten edunvalvonnallista tehtävää tulee selkeyttää keskustelemalla koulukohtaisesti mm. oppilaskunnan edustajien osallistumisesta opettajakokouksiin jokaiselle oppilaalle tulee taata yksinkertainen matalan kynnyksen keino antaa palautetta ja kehittämisideoita kouluruokailusta oppilaiden tulee saada vaikuttaa koulun jokapäiväisen arjen järjestämiseen esimerkiksi toiveruokaviikon tavoin koulujen tulee selvittää mahdollisuutta viihtyisän oppilaiden oman tilan luomiseen, jossa olisi mahdollista viettää hyppytunteja ja pitkiä välitunteja Oppilaskuntien hallitusten jäsenille tulee luoda kattava tietopaketti oppilaskuntatoiminnasta, sen muodoista ja tehdyistä asioista sekä jokaisen koulun omista käytänteistä, jotta uusien nuorten ottaminen mukaan toimintaan olisi helpompaa Sivu. 12

Kaupungin tehtäviä: kaupungin eri viestimien, kuten nettisivujen ja sosiaalisen median, tulee huomioida paremmin oppilaskuntien järjestämiä tapahtumia kaupungin päätösvaltaa onsiirrettävä oppilaskunnille, ja oppilaskuntien hallitusten asemaa kaikkien koulun oppilaiden edunvalvontaelimenä tulee kohottaa esimerkiksi myöntämällä edustuksia koulun johtokunnan kokouksiin ja opettajainkokouksiin Sivistystoimialan tulee nimetä erillinen oppilaskuntaoiminnan koordinointiryhmä, johon kuuluisi ainakin perusopetus- lukiokoulutus- ja nuorisopalveluiden sekä nuorisovaltuuston edustajat. Koordinointiryhmän tehtävänä olisi jatkaa kaupunkitasoista toiminnan kehittämistä sekä tarjota selkeä kanava oppilaskunnille hakea tukea toimintaansa. Lahtelaisten oppilaiden kouluviihtyvyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja tulee selvittää erillisessä kyselyssä tai tutkimuksessa, joka voitaisiin toteuttaa esimerkiksi Internet-pohjaisena kaupungin tulee luoda selkeä toimintamalli siitä, miten oppilaskuntia kuullaan koulujen rakennus-, kalustus- ja sisustushankkeissa perusopetuspalveluiden tulee tukea oppilaskuntien järjestämiä viihtyvyyttä edistäviä tapahtumia, mm. kirjaamalla oppilaskuntapäivä osaksi perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmaa Sivu 13

Jälkisanat Tämä kysely ja sen yhteenveto on ensimmäinen laatueen Lahdessa, ja nuorisovaltuusto toivoo sen toimivan jatkotutkimuksen ja kehittämisen lähtölaukauksena. Oppilaskuntatoimintaa on kehitetty kaupungissamme jo pitkään, ja se on ollut yksi sivistystoimialan ja perusopetuspalveluiden tärkeimmistä tavoitteista, mutta tästä huolimatta tehtyjen toimenpiteiden onnistumista ja tarvittavan tuen määrää tai laatua ei ole aiemmin selvitetty. Nuorisovaltuusto kannustaa eri toimijoita luomaan vastaavanlaisten kyselyiden ja yhteenvetojen tekemisestä säännölliseen perinteen. Nuorisovaltuusto toivoo tämän yhteenvedon toimivan jatkossa oppilaskuntatoiminnan kehittämisen aapisena, josta on löydettävissä toimintaa koskevat yleiset trendit niin suosittujen vastauksien kuin johtopäätöstenkin muodossa. On myös tärkeää ymmärtää tämän yhteenvedon merkittävyys, sillä se on tehty täysin nuorilta nuorille periaatteella. Toiminnan kehityslinjoja eivät ole suunnitelleet ohjaavat opettajat, rehtorit tai virkamiehet, vaan hallitusten jäsenet ja nuorisovaltuustoston jäsenet. Tässä asiakirjassa kyse on siis todella siitä, mitä lahtelaiset nuoret haluavat, ja sille tulee antaa oma painoarvonsa. Kyselyn yhteenvetoa ja esitettyjä toimenpiteitä voidaan käyttää oman toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä, niin kouluittain kuin kaupunkitasolla, sillä nuorisovaltuuston toimenpideehdotukset jakautuvat tasaisesti eri toimijoille. Toisaalta tämä kysely ja sen yhteenveto on lähtölaukaus tulevaisuuden järjestelmällisemmälle, perinpohjaisemmalle ja nuorisolähtöisemmälle oppilaskuntatoiminnan kehittämiselle. Samalla se on kuitenki haaste oppilaskunnille ja kaupungille pistäkää paremmaksi ja luokaa uusia toimenpiteitä oppilaskuntatoiminnan kehittämiseksi! Sivu 14

Yhteystiedot Katso lisätietoja Lahden nuorisovaltuustosta: www.nuorilahti.net/nuorisovaltuusto www.facebook.com/lahdennuorisovaltuusto lahden.nuva@gmail.com Sivu. 15

LAHDEN Lahden NUORISOVALTUUSTO nuorisovaltuusto