Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa"

Transkriptio

1 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen sekä ohjelmaluonnokseen saatujen kommenttien pohjalta. Visio: Jyväskylän kaupungissa tuetaan lasten ja nuorten osallistumisen onnistumista heidän arkisissa toimintaympäristöissään. Osallisuuteen kasvaminen nähdään koko kaupunkiorganisaation tärkeänä kasvatustehtävänä sekä osana kuntalaisen osallisuuden ja vaikuttamisen kokonaisuutta. Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa Luodaan kuntalaisen osallisuudesta ja vaikuttamisesta vastaava poikkihallinnollinen kaupunginjohtaja / apulaiskaupunginjohtajavetoinen hallintokeskus, kaikki palvelualueet, uuden sukupolven organisaation valmistelun yhteydessä tiimi Koulutetaan kaupungin henkilökuntaa lasten ja hallintokeskus / henkilöstöyksikkö nuorten osallisuuteen ja sen toteuttamisen menetelmiin liittyen yhteistyössä lasten ja nuorten kanssa Lisätään toiminnallisten tavoitteiden arviointiin kuntalaisten / asiakkaiden osallisuutta arvioiva osuus 1 ohjelma päivitetään vastaamaan uuden sukupolven organisaatiorakennetta vuoden 2013 alussa.

2 Lisätään valmistelijan ohjeisiin painotus kuntalaisten (ml. lasten ja nuorten) huomioimisesta asioiden valmistelussa Kysytään ja tuodaan esiin lasten ja nuorten mielipiteitä kevyiden menetelmien kuten sähköisten kyselyjen avulla Kehitetään osallisuuskasvatuksen ja opiskelijakuntien yhteistyötä hallintokeskus nuorisopalvelut Vuorovaikutuksen ja yhteistyön paikkojen lisääminen nuorten ja päättäjien välille Järjestetään päättäjien koulukierroksia opetukseen liittyen: luottamushenkilöt opetuspalvelut, nuorisopalvelut, kaupunginvaltuutetut kiertävät kouluilla kertomassa kunnan toiminnasta ja erityisesti päätöksenteosta Järjestetään lasten ja nuorten sekä päättäjien säännöllisiä nuorisopalvelut, kaikki palvelualueet epävirallisia tapaa- misia, joissa paikalla luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita eri puolilta organisaatiota Vahvistetaan ja mallinnetaan LastenParlamentti - toiminnan vaikuttajakummien roolia sekä yhteistyömuotoja opetuspalvelut

3 LastenParlamentin ja nuorisovaltuuston asema luottamushenkilöorganisaatiossa Määritellään LastenParlamentin ja Nuorisovaltuuston asema luottamushenkilöorganisaatiossa LastenParlamentti, Nuorisovaltuusto, hallintokeskus / uuden sukupolven organisaation valmistelun yhteydessä Kirjataan valmisteilla oleviin uusiin sääntöihin nykyisen hallintosäännön (19 ) kaltaisesti, että toimielimissä läsnäolo- ja puheoikeus voidaan antaa 15 vuotta täyttäneelle henkilölle silloin, kuin toimielin kutsuu kokoukseen nuorison edustajia. hallintokeskus / kaupungin kanslia, valtuusto ja lautakunnat, uuden sukupolven organisaation valmistelun yhteydessä Kaupunkiorganisaation sisällä yhteistyömuotojen kehittäminen Otetaan lapset ja nuoret entistä paremmin mukaan lähiympäristön suunnitteluun ja toteuttamiseen Luodaan lapsi- ja nuorisovastaavien verkosto palveluyksikkötasolle erityisesti kaupunkirakennepalvelut ja liikuntapalvelut, nuorisopalvelut yhteistyössä palveluyksiköiden ja Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman monialaisen työryhmän kanssa 2 Nuorisovaltuusto on toimenpide-ehdotuksesta poiketen toivonut nuorten edustajien mahdollisuutta osallistua läsnäolo- ja puheoikeudella kaupunginvaltuuston ja lautakuntien kokouksiin.

4 Kehitetään osallistavan taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmiä mahdollistamaan osallistumista ja vaikuttamista taiteen keinoin ja taiteen avulla Etsitään uusia nuorisotyön ja koulun yhteistyön muotoja yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukemisessa Kootaan työryhmä suunnittelemaan ympäristökasvatuksen toteuttamista Jyväskylän kaupungissa Vahvistetaan osallistumista tukevaa tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opetuksessa ja koulutuksessa Kehitetään yhteistyömuotoja koulujen ja nuorisopalvelujen sekä kaupungin eri palvelujen välillä lasten ja nuorten osallistumisen edistämiseksi kulttuuripalvelut, Kulttuuriaitta opetuspalvelut, nuorisopalvelut opetuspalvelut, nuorisopalvelut, ympäristötoimi opetuspalvelut, nuorisopalvelut, kirjastopalvelut

5 Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista tiedottaminen Laaditaan kuntalaisen vaikuttamisen ohjelma sekä hallintokeskus / viestintä, innovaatiopalvelut toteutetaan tähän liittyvä markkinointikampanja Markkinoidaan olemassa olevia vaikuttamisen tapoja entistä tehokkaammin lapsille, nuorille sekä kaupungin uusille asukkaille (esim. hallintokeskus / viestintä, innovaatiopalvelut, yhdyskuntatekniikka, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut puistofoorumit, kansalaisfoorumit, seurafoorumit, asuinalue- ja kyläillat sekä aloitekanava) ja tuodaan näitä esiin myös kaupungin sisäisessä viestinnässä (Intra) Tuodaan selkeämmin esiin kaupungissa valmisteilla hallintokeskus / viestintä, olevat asiat kaupungin www-sivuilla Selvitetään mahdollisuutta innovaatiopalvelut kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseen suorana internetissä Käytetään selkokieltä

6 Verkkovaikuttamisen kehittäminen Kehitetään ja markkinoidaan innovaatiopalvelut Osallistu ja vaikuta - sivustoa Kehitetään ja markkinoidaan nuorisopalvelut Aloitekanava - palvelua Hyödynnetään kaupungin nettisivujen keskustelufoorumia laajemmin ajankohtaisissa asioissa ja tehdään sitä tutummaksi kuntalaisille, hallintokeskus / viestintä Osallisuus koulussa / Oppilaskuntatoiminnan edelleen kehittäminen, edustavuus Lisätään opetuksessa sisältöjä opetuspalvelut ja toimintatapoja, jotka tukevat osallistumista ja vaikuttamismahdollisuuksia Otetaan oppilaat mukaan opetuspalvelut entistä paremmin koulutuksen kehittämiseen Päivitetään oppilaskuntatoiminnan käsikirja ja mallinnetaan opetuspalvelut ja nuorisopalvelut toiminnan tuki Määritellään oppilaskuntatoimintaan liittyvän koulutus opetuspalvelut ja nuorisopalvelut Edistetään näkemystä osallisuustoiminnasta yhtenä oppimisympäristönä opetuspalvelut ja nuorisopalvelut

7 Vaikutusmahdollisuuksien lisääminen kouluruokailussa Kehitetään ruokapalveluiden sekä lasten ja nuorten välistä yhteistyömallia ruokapalvelu/ Kylän Kattaus, opetuspalvelut, nuorisopalvelut Uudenlaisten osallistumis- ja vaikuttamismuotojen kehittäminen lasten ja nuorten osallistumisessa palvelujen kehittämiseen ja suunnittelemiseen Luodaan varhaiskasvatukseen Päivähoitopalvelut lasten osallisuuden ja vaikuttamisen malli Kehitetään nuorten mahdollisuuksia työllisyyspalvelut vaikuttaa työpaja- toiminnan järjestämiseen Otetaan ne lapset ja nuoret, joille kohdentuu varhaisen tuen palveluja mukaan toiminnan Lasten ja perheiden palvelut, psykososiaaliset palvelut kehittämiseen Kerätään lastensuojeluasiakkaista fokusryhmä arvioimaan Lasten ja perheiden palvelut ja kehittämään lastensuojelun palveluita Käynnistetään tulevaisuuspäivät lapsille, nuorille ja hallintokeskus, nuorisopalvelut opiskelijoille Jyväskylän kaupungin kehittämisen näkökulmasta Kartoitetaan ja kehitetään vammaisten lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia vammaispalvelut

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Laura Hokkanen Innovaatiopalvelut Tanja Räty Nuorisopalvelut Lähetekeskustelu Vanha Ortopedia 8.9.2011 - Lasten

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Mielestäni ei ole nuorten asioita ja aikuisten asioita, vaan kaikkien yhteisiä asioita. LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 SISÄLLYS 1. Johdanto osallisuus,

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lainaus LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Kommentointiversio 22.12.2011 Laura Hokkanen ja Tanja Räty 1. JOHDANTO OSALLISUUS, OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN

Lisätiedot

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA

1. Yleistä. 2. Hallinto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto ) Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Valtuusto 12.12.2016 Voimaan 1.1.2017 1 Lautakunnat,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA Suunnitelma

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA Suunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012 2015 Suunnitelma Tanja Räty Laura Hokkanen 12.4.2011 SISÄLLYS 1. YHTEENVETO 3 2. OHJELMAN OSAPUOLET 3 3. OHJELMAN TAUSTAT,

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa

2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 1 1 2 3 2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 2010:3. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaatio. Lasten ja nuorten kasvun

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Valtuustoseminaari 21.2.2011 Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT Terveydenhuollon palvelut Lasten

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Pori Lapsiystävällinen kaupunki Toimintasuunnitelma

Pori Lapsiystävällinen kaupunki Toimintasuunnitelma Pori Lapsiystävällinen kaupunki 7.11.2016 Toimintasuunnitelma 2016-2017 1. Johdanto Porissa on pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti tehty työtä lasten ja nuorten palvelujen ja hyvinvoinnin eteen. Vuodesta

Lisätiedot

Osallistuminen ja vaikuttaminen. Perehdytystilaisuus Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki

Osallistuminen ja vaikuttaminen. Perehdytystilaisuus Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki Osallistuminen ja vaikuttaminen Perehdytystilaisuus 4.4.2013 Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki 5.4.2013 Lähtökohtia - Äänestysprosentti kunnallisvaaleissa 2012 Jyväskylässä 55,1 % (Kuokkala

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL 2 Muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä, yhteensovitettuja, oikea-aikaisia ja tarpeenmukaisia palveluita 4 5 7 8 9 10 11 12 14 15 16 17 18 19 Luo luottamusta - suojele lasta opas ja verkkokoulutus https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/ajankohtaista/luoluottamusta-suojele-lasta-opas-ja-verkkokoulutus-yhteistyosta

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi,

EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, EHO Ennaltaehkäisy, Hyvinvointi, Osallisuus Verkostolla hyvinvointia opiskeluhyvinvointiin 2.6.2014-31.12.2015 EHO Sedussa Opiskeluhuoltoryhmien toiminnan mallintaminen (Sedun ja opetuspisteiden yhteisöllinen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan Kick off Seinäjoki LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOKSEN TYÖVÄLINEENÄ LAPE-hanke Etelä-Pohjanmaan Kick off 25.4.2017 Seinäjoki 27.4.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (LAPE) Muutos kohti lapsi-

Lisätiedot

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke Lähidemokratia -hanke Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Hankkeen kestoaika 1.10.2012 31.12.2013 Rahoitus / Peräpohjolan kehitys ry

Lisätiedot

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia

Kuntauudistus on lasten ja nuorten asia Tiedätkö, mitkä palvelut ovat lasten ja nuorten arjessa tärkeitä? Tiedottaako kuntasi suunnitelmista ja palveluista lapsille ja nuorille? Suunnitellaanko kunnassasi kuntaliitosta? Oletko kysynyt lapsilta

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA?

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? 1 1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? Osallistuva Vantaa on vantaalaisen asukasvaikuttamisen toimintamalli. Se tarjoaa asukkaille laajan valikoiman erilaisia vaikuttamisen muotoja ja tukee edustuksellista päätöksentekoa.

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola)

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Monikulttuurisuusohjelman arviointi 2014 Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle 16.11.2015 Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Laki velvoittaa Tavoitteena kotoutumista ja etnistä yhdenvertaisuutta edistävä

Lisätiedot

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori Hyvinvointia Huhtasuolle Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori 25.9.2014 26.9.2014 Lähtökohtana Hyvinvointikertomus (2011) antoi tavoitteet kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot