Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö"

Transkriptio

1 Schola Europaea Pääsihteerin keskustoimisto Pääsihteeristö Viite: 2009-D-295-fi-6 Alkup.: FR Yhteisen opetusasiainlautakunnan sisäinen ohjesääntö Hyväksytty johtokunnan joulukuuta 2009 kokouksessa Tulee voimaan 5. joulukuuta /5

2 Johtokunnan Eurooppa-koulujen järjestelmän uudistusta koskevan päätöksen (2009-D-353- fi-4) perusteella ja johtokunnan sisäisen ohjesäännön 11 artiklan perusteella, yhteinen opetusasiainlautakunta määrää seuraavat toimintaohjeet. 1 artikla Yhteinen opetusasiainlautakunta käsittelee pedagogisia kysymyksiä, jotka koskevat esi- ja ala-astetta sekä yläastetta ja lukiota, sekä tarvittaessa kaikkia kolmea opetusastetta. Yhteinen opetusasiainlautakunta tekee päätökset sellaisista pedagogisista kysymyksistä, joilla ei ole taloudellisia vaikutuksia 9 artiklan määräysten mukaisesti. Niiden pedagogisten kysymysten osalta, joilla on taloudellisia vaikutuksia ja jotka edellyttävät budjettikomitean ja/tai johtokunnan päätöstä, yhteinen opetusasiainlautakunta antaa kysymyksistä lausunnon näille. Lautakunta käsittelee sille annetut esitykset siten, että asiassa päästäisiin mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen tai että tarvittaessa esitettäisiin eri vaihtoehtoja harkittaviksi. 2 artikla Yhteiseen opetusasiainlautakuntaan kuuluvat: kahden tarkastuslautakunnan tarkastajat komission edustaja, EPOn edustaja (sitä koskevissa asioissa) neljä vanhempien edustajaa (kaksi esi- ja ala-asteelta, kaksi yläasteelta ja lukiosta) neljä henkilöstökomitean edustajaa (kaksi esi- ja ala-asteelta, kaksi yläasteelta ja lukiosta) rehtorit kaksi apulaisrehtorien edustajaa (yksi yläasteen ja lukion apulaisrehtori sekä yksi alaasteen apulaisrehtori) kaksi oppilaiden edustajaa. Puheenjohtajan ja pääsihteerin yhteisestä sopimuksesta kokoukseen voidaan kutsua myös muita osallistujia esityslistan erityiskohtien osalta. 3 artikla Yhteisen opetusasiainlautakunnan puheenjohtajana toimivat tarkastajat, jotka samalla toimivat tarkastuslautakuntien puheenjohtajina. Puheenjohtajat osallistuvat johtokunnan kokouksiin. Tarkastajat, jotka ovat hoitaneet puheenjohtajuutta edellisenä lukuvuonna, tekevät selkoa tarkastuslautakuntien ja yhteisen opetusasiainlautakunnan työstä johtokunnan joulukuun kokouksessa. 4 artikla Yhteinen opetusasiainlautakunta kokoontuu puheenjohtajiensa tai Eurooppa-koulujen pääsihteerin kutsumana kaksi kertaa lukuvuodessa. Kokoukset pidetään Brysselissä. Kaikissa kokouksissa taataan simultaani- tai konsekutiivitulkkaus kolmella välinekielellä sekä puheenjohtajan kielellä D-295-fi-6 2/5

3 5 artikla Yhteisen opetusasiainlautakunnan puheenjohtajat ja pääsihteeri valmistelevat yhdessä esityslistaluonnoksen. Se on toimitettava osallistujille vähintään kolme viikkoa ennen esitettyä kokouspäivää. Asian lisäämisestä esityslistalle voidaan päättää läsnä olevien jäsenten yksinkertaisella enemmistöllä. Esityslistan asiat ryhmitellään ilmoitusasioiksi ja kohdiksi, jotka vaativat opetusasiainlautakunnan lausunnon tai päätöksen. Esityslista hyväksytään kokouksen alussa läsnä olevien jäsenten yksinkertaisella enemmistöpäätöksellä. Asiakirjat on lähetettävä siten, että ne ovat yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenillä kolmella välinekielillä ja puheenjohtajan kielellä vähintään viisi arkipäivää ennen kokousta. 6 artikla Pääsihteeri ja/tai apulaispääsihteeri osallistuu/osallistuvat yhteisen opetusasiainlautakunnan kokouksiin. Hän voi / He voivat esittää havaintoja, jotka kirjataan kokouksen pöytäkirjaan. 7 artikla Pääsihteeristö vastaa yhteisen opetusasiainlautakunnan kokouksiin liittyvistä sihteerintöistä sekä johtopäätösten ja päätösten luetteloinnista ja pöytäkirjojen laatimisesta seuraavien sääntöjen mukaisesti: Pääsihteerin keskustoimisto julkaisee yhteisen opetusasiainlautakunnan kokousten päätökset ja johtopäätökset välinekielillä kokousta seuraavien 15 arkipäivän aikana. Pöytäkirja laaditaan kokousta seuraavien 30 arkipäivän kuluessa ja lähetetään yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenille kolmella välinekielellä. He ilmoittavat hyväksyntänsä tai huomautuksensa 20 arkipäivän kuluessa pöytäkirjaluonnoksen vastaanottamisesta. Pöytäkirjan kopio lähetetään muille osallistujille. He voivat tehdä huomautuksia omiin lausuntoihinsa 20 arkipäivän kuluessa pöytäkirjaluonnoksen vastaanottamisesta. Kun yhteinen opetusasiainlautakunta hyväksyy jäsentensä ja tarvittaessa muiden osallistujien omia lausuntoja koskevat huomautukset kirjallisella menettelyllä, laaditaan lopullinen, jakeluun laitettava pöytäkirja, jossa huomautukset on huomioitu. 8 artikla Yhteisen opetusasiainlautakunnan lausunnot ja/tai esitykset budjettikomitealle ja/tai johtokunnalle hyväksytään yksimielisesti. Ellei yksimielisyyttä saavuteta, eriävät kannat mainitaan budjettikomitealle ja/tai johtokunnalle annettavassa lausunnossa. 9 artikla Tämän ohjesäännön 1 artiklassa mainituista yhteisen opetusasiainlautakunnan toimivaltaan kuuluvista pedagogisista kysymyksistä päätetään yksimielisesti tai tarvittaessa äänioikeutettujen jäsenten 2/3 määräenemmistöllä D-295-fi-6 3/5

4 Jokaisella yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenellä on vain yksi ääni: yksi ääni kullakin jäsenvaltiolla ja yksi ääni komissiolla, tarvittaessa EPOlla, henkilöstökomitealla, vanhemmilla, rehtoreilla, apulaisrehtoreilla ja oppilailla. Päätöstä ei voida tehdä laillisesti, ellei päätösvaltainen määrä eli 2/3 äänivaltaisista jäsenistä ole paikalla. 10 artikla Kahden yhteisen opetusasiainlautakunnan kokouksen välisenä aikana päätös voidaan tehdä kirjallisella menettelyllä. Kirjallisen menettelyn käyttäminen on varattu asioille, jotka vaativat ehdottomasti kiireellistä päätöstä ennen seuraavaa kokousta. Päätökset tehdään yllä mainitun 9 artiklan määräysten mukaisesti. Kirjallisen menettelyn tuloksesta kertova asiakirja kirjataan yhteisen opetusasiainlautakunnan seuraavan kokouksen esityslistalle otsikon Kirjalliset ilmoitusasiat alle. Tehdyt päätökset ja jäsenten äänestykset kirjataan sanotun kokouksen pöytäkirjaan. 11 artikla Yhteisen opetusasiainlautakunnan päätökset ilmoitetaan järjestelmän muille jäsenille Eurooppa-koulujen pääsihteerin keskustoimiston verkkosivuilla: 12 artikla Budjettikomitean puheenjohtaja kutsutaan yhteisen opetusasiainlautakunnan kokouksiin. 13 artikla Yhteinen opetusasiainlautakunta voi esittää, että johtokunta perustaa työryhmiä. Työryhmien päätavoitteena on pohtia asioita ja auttaa näin yhteistä opetusasiainlautakuntaa päätöksenteossa. Työryhmän perustamista pyytävän esityksen pitää sisältää työsuunnitelma ja taloudellinen katsaus. Tarvittaessa budjettikomitean jäseniä pyydetään mukaan yhteisen opetusasiainlautakunnan työryhmään. Samoin yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenet voivat osallistua budjettikomitean perustamiin työryhmiin. He eivät kuitenkaan edusta yhteistä opetusasiainlautakuntaa eivätkä heidän kantansa vaikuta tehtäviin päätöksiin. 14 artikla Yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenillä on oikeus matkakorvauksiin ja päivärahaan johtokunnan hyväksymän ohjesäännön mukaisesti. Pääsihteerin keskustoimiston talousarvio vastaa näistä menoista. Muiden henkilöiden tai asiantuntijoiden osallistumisesta aiheutuvien kulujen korvaaminen pääsihteerin keskustoimiston talousarviosta rajataan tapauksiin, joissa pääsihteerin keskustoimisto on lähettänyt kutsun. Jokaisen kokouksen kokonaiskustannus mainitaan pöytäkirjassa. 15 artikla Yhteinen opetusasiainlautakunta noudattaa kokouskäytännössä tämän ohjesäännön liitteenä olevia määräyksiä D-295-fi-6 4/5

5 LIITE YHTEISEN OPETUSASIAINLAUTAKUNNAN SISÄISEEN OHJESÄÄNTÖÖN Kokousten kulku 1 Kokouksen alussa puheenjohtaja antaa kaikki kokouksen kulkuun liittyvät lisätiedot ja ilmoittaa kuhunkin asiaan varatun ajan. Hän välttää pitkiä johdantoja ja jäsenille jo tiedoksi annettujen tietojen toistoa. 2 Vain tiedoksi annettavat asiat on kirjattu kokouksen esityslistan kirjallisiin ilmoitusasioihin eikä niistä keskustella. 3 Asian käsittelyn alussa puheenjohtaja ilmoittaa jäsenille heidän enimmäispuheenvuoroaikansa asian käsittelytavan mukaan. 4 Täysiä puheenvuorokierroksia ei periaatteessa ole eikä pitäisi olla kuin poikkeustapauksissa ja erityiskysymyksissä, jolloin puheenjohtaja määrittelee puheajan. 5 Puheenjohtaja valvoo mahdollisimman hyvin puheenvuoroja pyytämällä muun muassa jäseniä reagoimaan sovitteluratkaisuihin tai täsmäesityksiin. 6 Kokousten aikana ja niiden lopussa puheenjohtaja välttää pitkiä yhteenvetoja ja tekee vain lyhyen yhteenvedon saavutetuista asiasisällöllisistä tuloksista ja/tai menettelystä. 7 Jäsenet välttävät toistamasta edellisen puhujan huomautuksia. Heidän puheenvuoronsa ovat lyhyitä ja koskevat asiasisältöä. 8 Tekstien osalta jäsenet antavat kirjallisesti konkreettiset tekstiesityksensä eivätkä pelkästään ilmaise eriävää kantaansa annettuun esitykseen. 9 Ellei puheenjohtaja toisin ilmoita, ja kun jäsenet haluavat hyväksyä käsiteltävän asian, he pidättyvät ilmaisemasta kantaansa, jolloin puheenvuoron käyttämättä jättäminen katsotaan periaatteelliseksi hyväksynnäksi. 10 Puheenjohtaja pyytää, että asiasta äänestetään silloin, kun hän katsoo, että tehtävää päätöstä pitää selkeyttää. Puheenjohtaja asettaa asian aina äänestettäväksi, jos yksi kolmasosa yhteisen opetusasiainlautakunnan jäsenistä pyytää sitä D-295-fi-6 5/5

Tarkastuslautakuntien sisäinen ohjesääntö

Tarkastuslautakuntien sisäinen ohjesääntö Schola Europaea Pääsihteerin keskustoimisto Opetuksellinen osasto Viite: 2009-D-225-fi-5 Alkup.: FR Tarkastuslautakuntien sisäinen ohjesääntö Hyväksytty johtokunnan 2. 4. joulukuuta 2009 kokouksessa Tulee

Lisätiedot

Budjettikomitean sisäinen ohjesääntö

Budjettikomitean sisäinen ohjesääntö Schola Europaea Pääsihteerin keskustoimisto Viite: 2009-D-185-fi-6 Alkup.: FR Budjettikomitean sisäinen ohjesääntö Hyväksytty johtokunnan 2. 4. joulukuuta 2009 kokouksessa Tulee voimaan 5. joulukuuta 2009

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2016 COM(2016) 147 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisellä puitesopimuksella

Lisätiedot

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Kulutushyödykkeet Autoteollisuus Tekniikan kehitykseen mukauttamista käsittelevä komitea Maataloustraktorit ENTR/04-EN Bryssel 3. kesäkuuta 2009

Lisätiedot

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15 EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-GE 4652/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA GEORGIAN TULLIASIOIDEN ALAKOMITEAN

Lisätiedot

Asiak rev. FI-7978

Asiak rev. FI-7978 EUROOPAN KOMISSIO TYÖLLISYYDEN JA SOSIAALIASIOIDEN PÄÄOSASTO Työllisyysstrategia ja ESR:n toimintalinjojen kehittäminen ja koordinointi ESR ja paikalliskehitys sekä osuus- ja yhteisötalous Euroopan sosiaalirahasto

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS. hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014

MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS. hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014 MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014 TEKNINEN KOMITEA MAATALOUSAJONEUVOT, joka ottaa huomioon maa- ja metsätaloudessa käytettävien

Lisätiedot

Johtohenkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämisen yleiset suuntaviivat

Johtohenkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämisen yleiset suuntaviivat Eurooppa-koulut Pääsihteerin keskustoimisto Viite: 2010-D-531-fi-5 Alkup.: FR Johtohenkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämisen yleiset suuntaviivat Eurooppa koulujen johtokunnan 14. 16. huhtikuuta 2010

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 229/1 II (Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN PARLAMENTTI Euroopan unionin parlamenttien unionin

Lisätiedot

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista

Yhtymäkokous Kokouskutsu ja esityslista Yhtymäkokous 25.9.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (7) 11.9.2019 2/2019 YHTYMÄKOKOUS Aika 25.9.2019 klo 14.00 Paikka Lisätiedot ISLABin hallinnon kokoustila. KYS päärakennus, C-rappu (näytteenoton

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYKSET EUROOPAN KESKUSPANKIN VALVONTAELIMEN TYÖJÄRJESTYS

TYÖJÄRJESTYKSET EUROOPAN KESKUSPANKIN VALVONTAELIMEN TYÖJÄRJESTYS L 82/56 2.6.204 TYÖJÄRJESTYKSET EUROOPAN KESKUSPANKIN VALVONTAELIMEN TYÖJÄRJESTYS EUROOPAN KESKUSPANKIN VALVONTAELIN, joka ottaa huomioon luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2015 COM(2015) 368 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Bosnia ja Hertsegovinan välisellä vakautus-

Lisätiedot

Tällä perussäännöllä pannaan täytäntöön Eurooppa-koulujen perussäännöstä tehdyn yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohta.

Tällä perussäännöllä pannaan täytäntöön Eurooppa-koulujen perussäännöstä tehdyn yleissopimuksen 27 artiklan 4 kohta. Eurooppa-koulut Pääsihteerin keskustoimisto Viite: 2004-D-174-fi-3 Alkup.: FR Valituslautakunta Eurooppa-koulujen valituslautakunnan perussääntö Tällä perussäännöllä pannaan täytäntöön Eurooppa-koulujen

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU)

EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) 2.12.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 315/51 EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) EUROOPPA-NEUVOSTO, joka

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Edustajiston työjärjestys

Edustajiston työjärjestys Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös. liikenneyhteisösopimuksessa perustetussa ministerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös. liikenneyhteisösopimuksessa perustetussa ministerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.11.2017 COM(2017) 691 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan neuvoston päätös liikenneyhteisösopimuksessa perustetussa ministerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS hyväksytty 26 päivänä marraskuuta 2013 - tarkistettu versio hyväksytty 30 päivänä lokakuuta 2018 TEKNINEN KOMITEA MOOTTORIAJONEUVOT, joka

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja JOIN(2017) 23 final LIITTEET 1 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja JOIN(2017) 23 final LIITTEET 1 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0155 (NLE) 11186/17 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 1/2018 1

Utsjoen kunta Esityslista 1/2018 1 Utsjoen kunta Esityslista 1/2018 1 Aika klo 10:00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 3

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en)

Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en) Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en) EUCO 5/16 ILMOITUS Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat Ehdotus lausumaksi Yhdistyneen kuningaskunnan uutta järjestelyä Euroopan unionissa koskevan

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan kehitysrahaston (EKR) komitean työjärjestyksen hyväksymisestä

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan kehitysrahaston (EKR) komitean työjärjestyksen hyväksymisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.10.2014 COM(2014) 668 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston (EKR) komitean työjärjestyksen hyväksymisestä FI FI LIITE asiakirjaan

Lisätiedot

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettaneen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Koulumestarin koulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja Aika 12.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Koulumestarin koulu henkilökunnan kahvitila 2.krs Lauri Mähönen (pj), Sari Kuurne, Mari Koskela, Matti Toivio,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 2/2018 1

Utsjoen kunta Esityslista 2/2018 1 Utsjoen kunta Esityslista 2/2018 1 Aika klo 10:00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 8 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 9

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.5.2016 COM(2016) 266 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2014 COM(2014) 727 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian

Lisätiedot

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti. Green Energy Showroom verkoston säännöt 1 Verkoston nimi ja kotipaikka Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 7.5.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 7.5.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, KYS, rak 1A, 3. krs, Kuopio SKYPE-kokous,

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 541 final. ANNEXES 1 to 5 LIITTEET

Bryssel COM(2016) 541 final. ANNEXES 1 to 5 LIITTEET EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2016 COM(2016) 541 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.11.2018 COM(2018) 753 final ANNEX LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Rotterdamin yleissopimuksen sopimuspuolten konferenssissa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 1/ Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Teuvo Tolvanen. Merja Hietala taloussihteeri 1 10

Muonion kunta Esityslista/ 1/ Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Teuvo Tolvanen. Merja Hietala taloussihteeri 1 10 Muonion kunta Esityslista/ 1/2016 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika klo 16.30 18.15 Paikka valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja Tarja Salo jäsen Teuvo

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 2 3 SISÄLLYSLUETTELO YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...5 2 Yhtymäkokoukset...5 3 Nimenhuuto ja ääniluettelon vahvistaminen...5 4 Asioiden

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs 22.1.2018 PÖYTÄKIRJA 1 (5) 29.1.2018 AARNIVALKEAN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantaina 22.1.2018 klo 18:00-20.03 Paikka Läsnä Poissa Jakelu Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Eurooppa-koulut. Pääsihteerin keskustoimisto. Pääsihteeristö. Viite: 2009-D-422-fi-5 Alkup.: FR

Eurooppa-koulut. Pääsihteerin keskustoimisto. Pääsihteeristö. Viite: 2009-D-422-fi-5 Alkup.: FR Eurooppa-koulut Pääsihteerin keskustoimisto Pääsihteeristö Viite: 2009-D-422-fi-5 Alkup.: FR Eurooppa-koulujen rehtorien ja apulaisrehtorien virkaannimittämistä ja arviointia koskevien toimeenpanosääntöjen

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano

Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano Sääntökokoelma A 23 YKN 13.2.2017 YKV 29.3.2017 korvaa säännön YKV 10.12.2014 ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee arvioinnin johtokuntaan toimikaudekseen

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 HELSINGIN KAUPUNGIN TYÖTERVEYS -LIIKE- LAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 8:00 Kokouspaikka Helsinginkatu 24, 5. krs, neuvotteluhuone

Lisätiedot

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017 Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017 Aika 28.09.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Juvanpuiston koulu opettajienhuone Jarkko Hankaa (pj), Loukiainen Anu, Murtosaari Milla, Saara Kuusisto,

Lisätiedot

JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen

JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen L 179/72 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EU) N:o 673/2014, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2014, sovittelulautakunnan perustamisesta ja sen työjärjestyksestä (EKP/2014/26) EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, sali TA105 Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot