Valtatie 18 yhdistää kolme maakuntaa



Samankaltaiset tiedostot
VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA

Suomen ruokatie ja viennin valtaväylä

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

E12 Valtatie 3 Suomen elinvoiman pääväyliä

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

Salpausselän palveluvyöhyke

Valtatie 3 hallitusohjelmatavoitteet Tien merkitys

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta Keskipohjolan aktiivisesta liikenneinfrastruktuurista. mietintö. Pohjoismaiden neuvosto

Viitoituksen rakenteen selkeyttäminen yhteysvälillä Vaasa - Jyväskylä Sisäisiä julkaisuja 38/2006

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

MUSTASAAREN KUNTA. Logistiikka-alueen ja Laajametsän alueiden liikennetuotos. Tampere, Työ: 23687

Elinkeinoelämä ja tieolot Kymenlaaksossa

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

E18 Turun kehätien kehittämisselvitys

Vt 12 elinkeinoelämän valtasuoni Lahden läpi vai ohitse?

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet

OULUN SEUDUN LIIKENNE Pasi Heikkilä

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

Rantaväylän tulevaisuus puntarissa. Esittelymateriaali Rantaväylän nykytilanteeseen ja vaihtoehtoisiin skenaarioihin

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana

V T 9 K A N G A S A L A - O R I V E S I - K E H I T T Ä M I S S U U N N I T E L M A L Y H Y E S T I. Pullonkaulasta edelläkävijäksi

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS

Ajankohtaista tienpidosta

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS Sweco Ympäristö Oy Helsinki

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Teräsmäen teollisuusalueen liikenteen vaikutusten arviointi osana Ylistaron yleiskaavaa 2020

LOGISTICS Kehä III:n ruuhkat pahenevat saadaanko sataman liikenneyhteydet toimimaan?

Tampereen läntinen ratayhteys, uusi järjestelyratapiha, valtatien 3 Lempäälä - Pirkkala -oikaisu ja 2- kehän länsiosa sekä näihin liittyvä maankäyttö

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso

Maantieselvitys

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle

Mäntsälän maankäytön visio Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Viitostien tilannekatsausta

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

Kantatien 54 kehittämisen ja tieluokan muutoksen vaikutusten arviointi Selvitysmuistio , Anneli Tanttu ja Reijo Lehtinen, Kohateam Oy

Pirkanmaan keskeiset. Hallitusohjelmatavoitteiden tarkentaminen ja täydentäminen, hyväksytty maakuntahallituksessa

Viite: Lausuntopyyntö vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä (LVM 1437/08/2016)

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

Salpausselän palveluvyöhyke Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva

Suomen logistinen kilpailukyky

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Yhdistää puoli Suomea

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS


Etelä Suomen näkökulmasta

Kehä III:sta uusi Vaalimaa Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari Kouvolassa

Lusi-Iisalmi yhteysväliselvityksen palvelutasoajattelu. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: Tampere

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu

Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT

MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

Transkriptio:

VALTATIE 18 KESKELLÄ SUOMEA YHDISTÄÄ JA KANSAINVÄLISTÄÄ VALTATIE 18 SEURANTATYÖRYHMÄ Keski-Suomen tiepiiri ja Vaasan tiepiiri Keski-Suomen liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan liitto Jyväskylä-Vaasa yhteysvälin alueen kunnat

JOHDANTO Valtatie 18 yhdistää kolme maakuntaa Valtatie 18 on jo nykyisellään merkittävä kolmea maakuntaa ja maakuntakeskusta yhdistävä länsi - itäsuuntainen liikenneväylä. Tämä keskistä Suomea halkova väylä tarvitsee kuitenkin muutamia parannuksia valtatietason saavuttamiseksi kaikilta osin. Alueen maakuntien, elinkeinoelämän ja yksityisten kansalaisten tavoitteena on ollut jo vuosia luoda nykyistä merkittävämpi kansallisesti yhdistävä ja kansainvälisiä mahdollisuuksia antava liikenneväylä. Pekka Ala-Mäenpää Kaupunginjohtaja, Alavus Seurantatyöryhmän puheenjohtaja Valtatien vaikutusalueella sijaitsee useita kasvavia yrityksiä ja yrityskeskittymiä. Näiden kehittymiseen sekä uuden yritystoiminnan syntymiseen tieyhteyden parantamisella on myönteinen vaikutus. Tämä puolestaan luo menestymisen edellytyksiä näiden maakuntien alueella sekä kansallisessa että globalisoituvassa toimintaympäristössä. Kuten kansikuvasta ilmenee, niin Pietarin talousalue on aivan lähellä eteläistä Suomea. Pietarin alueen kansainvälinen yhteyskaari kulkee poikki Suomen Atlantin rannikolle VT:n 18 käytävän kautta. Tässä on myös kehätien alueen kuntien kasvun mahdollisuudet. Me lähennymme Pietarin suurta ja merkittävää talousaluetta eteläisen Suomen tapaan. Suora yhteys Pietariin ja Atlantille tarjoaa mahdollisuuksia alueen matkailulle ja muulle elinkeinotoiminnalle. Tutkimuksissa on todettu, että liikennemäärät kasvaisivat yli 20 %, mikäli tie olisi kaikilta osin valtatietasoinen. Nyt kuljettajat käyttävät kiertoteitä, jolloin syntyy merkittäviä ajanmenetyksiä ja muita lisäkuljetuskustannuksia. Valtatie 18 seurantatyöryhmän muodostavat Keski-Suomen tiepiiri ja Vaasan tiepiiri, Keski-Suomen liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan liitto sekä Jyväskylä-Vaasa yhteysvälin alueen kunnat. Nämä tahot ovat vuosien saatossa myös kuulleet laajasti alueen asukkaita heidän työmatka- ja asiointitarpeissaan, alueen elinkeinoelämää ja heitä edustavia järjestöjä sekä muita yhteisöjä heidän näkemyksestään. Seurantatyöryhmälle on muodostunut selkeä yhteinen näkemys valtatie 18:n kehittämistarpeista. Nämä asiat tuodaan tiivistetysti esiin tässä raportissa. 2

MAAKUNTAJOHTAJIEN KANNANOTOT Keski-Suomen liitto Maamme poikittaissuuntaiset liikenneyhteydet ovat monilta osin puutteelliset. Keski- Suomen kannalta ongelmallisimpiin kuuluu valtatie 18, joka johtaa Jyväskylästä Seinäjoen kautta Vaasaan. Vaasan valtatie vt 18 on Multian ja Ähtärin välillä vielä kokonaan rakentamatta ja se on toistaiseksi viitoitettu vanhojen alempiluokkaisten teiden kautta. Näiden standardi ei vastaa lainkaan nykyaikaiselta valtatieltä edellytettyä tasoa. Tien merkittävyyttä kuvaa, että se yhdistää kolme maakuntaa ja niiden keskuspaikkakunnat sekä toimii tärkeänä Keskipohjola- alueen linkkinä Pietarista Suomen halki Ruotsiin ja Norjaan. Anita Mikkonen Maakuntajohtaja Valtatien 18 heikoimpien jaksojen mutkaisuudesta, kapeudesta ja yleisestä turvattomuudesta sekä rakenneteknisistä puutteista johtuen tien liikennemäärä on merkittävästi pienempi kuin muilla vastaavilla maakuntakeskuksia yhdistävillä väylillä. Palvelutasoltaan alhainen yhteys vaikeuttaa normaalia työ-, asiointi- ja vapaa ajan liikennettä sekä erityisesti välttämättömiä elinkeinoelämän kuljetuksia. Myös uudistumassa olevan kunta- ja aluehallinnon kansalaisille tuottamat palvelut edellyttävät nykyistä turvallisempia ja sujuvampia liikenneyhteyksiä. Maantieliikenteen solmukohdassa sijaitsevalle Jyväskylän seudulle on sijoittunut runsaasti logistisia toimijoita. Alan keskittymäksi nopeasti kehittymässä oleva Innoroad Park tulee osaltaan lisäämään ja edistämään alan yritysten toimintaedellytyksiä ja merkitystä niin seudulle, maakunnalle kuin koko valtakunnallekin. Valtatien 18 tämän hetkinen taso heikentää tien vaikutuspiirissä toimivien yritysten logistista kilpailukykyä ja vaikeuttaa Keskija Itä-Suomen yritysten Vaasan satamaan suuntautuvia vienti- ja tuontikuljetuksia. Keski-Suomen liitto pitää tärkeänä koko valtatien 18 palvelutason merkittävää parantamista ja korostaa erityisesti maan valtatieverkon ainoan puuttuvan välin Multia-Ähtäri rakentamisen tarpeellisuutta. Karttaote Keski-Suomen maakuntakaavasta: Uusi valtatien oikaisu(punaruskea viivamerkintä ja kohdemerkintä vt 1) ja ohjeellinen oikaisu (punaruskea katkoviiva ja kohdemerkintä vt 3) vt:llä 18 sekä merkittävä parantaminen vt:llä 23 (ruskea viivamerkintä). 3

Etelä-Pohjanmaan liitto Valtakunnallisten alueidenkäytön periaatteiden mukaan maakuntakeskusten välisten yhteyksien tulee toimia. Vaasan ja Jyväskylän kaupunkikeskukset ovat Etelä-Pohjanmaan alueelle tärkeitä yhteistyökumppaneita. Tavaroiden ja ihmisten pitää päästä liikkumaan esteettömästi myös itä- ja länsisuunnassa. Erityisen ongelmallinen on ollut liikennöinti Jyväskylän seudulle. Tien kunto ja mutkitteleva linjaus ovat esteenä yhteistoiminnan kehitykselle ja vuorovaikutukselle. Asko Peltola Maakuntajohtaja Valatien 18 monet epäjatkuvuuskohdat liikenneympäristön heikon tason vuoksi kylien tai suurempien keskusten alueella muodostavat huomattavan liikenneturvallisuusriskin. Erikseen on todettava elinkeinoelämän kuljetusten ongelmallisuus, kun routavauriot ja tien kapeus aiheuttavat kuljetettavien tavaroiden vaurioitumisia ja aikatauluviivästyksiä. Etelä-Pohjanmaalla on monipuolinen suurten yritysten ja alihankintayritysten verkosto. Kuljetuskustannuksilla on yritysten kilpailukyvylle huomattava merkitys. Samoin suurille kaupan keskittymille esim. Tuurille vt:n 18 varrella liikenneyhteyksien parantamisella on merkitystä myös asiakasvirtojen kehittymiselle. Koko tiejakson parantaminen Etelä-Pohjanmaan alueella maksaisi yli 50 M. Ongelmakohdat ovat odottaneet parantamista pitkään. Joidenkin kohteiden nopea eteenpäinvieminen olisi arpeen alueellisen kilpailukyvyn ja tasapuolisuuden vuoksi. Pohjoisen ohikulkutien valmistuminen on hyvä esimerkki tästä. Karttaote Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta: 7 oikaisukohtaa (punaruskea viivamerkintä / uudet tiet ja linjat) vt:llä 18 4

Pohjanmaan liitto Pohjanmaan asemaa maan aluerakenteessa leimaa Vaasan seudun merkitys Länsi- Suomen ja Suomen puoleisen Merenkurkun keskuksena. Pohjanmaa on osa Keskipohjolan - Merenkurkun käytävää, ja sillä on meriraja Ruotsin ja Västerbottenin läänin kanssa. Sijainti Pohjanlahden rannikolla luo välittäjäaseman sekä pohjois-eteläsuunnassa että kansainvälisesti länsi - itäsuunnassa. Olav Jern Maakuntajohtaja Maantieverkoston logistinen merkitys on Pohjanmaalle erittäin tärkeä. Maakunnan muuhun maahan ja Eurooppaan yhdistävät Eurooppa-statuksen saaneet pääliikenneväylät E8(vt8) ja E12(vt3), joka myös kuuluu TEN -verkostoon. Nämä eivät kuitenkaan muodosta riittävän tukevaa tieverkostoa Pohjanmaan elinkeinoelämän ja yhdyskuntien kuljetustarpeille länsi - itäsuunnassa eivätkä Pohjanmaan satamien vienti- ja tuontitoiminnalle. Pohjanmaan ja Vaasan seutu tarvitsevat nykyistä huomattavan paremman yhteyskäytävän Etelä- Pohjanmaan keskusseudulle Seinäjoelle, edelleen Keski-Suomeen ja Jyväskylään sekä Itä- Suomeen ja Venäjälle. Vt 18 kehittäminen on tämän takia välttämätöntä. Vt 18 kehittäminen edesauttaa myös Vaasan ja Seinäjoen työmarkkina- ja palvelutarpeiden yhdistämistä laajentaen molempien seutujen mahdollisuuksia kilpailla muun Suomen kanssa. Länsi - itäsuunnassa kulkevien yhteyksien kehittäminen Suomessa ja Skandinavian pohjoisosassa on saanut hyvin laimeata vastakaikua kansallisella tasolla. Kuitenkin Keskipohjolakäytävä, jonka liikennetarpeita vt 18 keskeisesti palvelee, on ensimmäinen toimiva yhteyskäytävä pääkaupunkiakselin pohjoispuolella, ja yhdistää Norjan Atlanttirannikon ja Ruotsin Norrlannin Merenkurkun yli Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen kanssa luoden edellytykset toimiville kuljetuksille aina Venäjälle asti. Tämän takia vt 18 kehittämisen pitää saada tärkeämpi rooli Suomen liikenneinfrastruktuurin kehittämisessä. Karttaote Pohjanmaan maakuntakaavasta: Vt:llä 18 on Laihialla vaihtoehtoinen tielinjaus eritasoristeyksineen. 5

HANKKEET: Necl ja promidnord (vanhat), Botnia-Atlantica (uusi) Nykytilanne Promidnord ja NORTH EAST CARGO LINK hankkeet ovat päättyneet vuonna 2006. Hankkeissa on tehty laajoja ja perusteellisia tutkimuksia liittyen tieyhteyksiin, terminaaleihin, kuljetusmääriin ja laajempiin kansainvälisiin kuljetusyhteyksiin. Suurimpana tieliikenteen yhteyspuutteena ja pullonkaulana selvityksissä on todettu yhteysväli Seinäjoki Jyväskylä ja meriliikenteen / henkilö- ja tavaraliikenne osalta Merenkurkun ylittävät yhteydet. Terminaalien osalta on tulossa täydennys Seinäjoen lentoaseman kiitotien pidennyksen vuoksi (valmistuu 2008), mikä mahdollistaa toimivan lentoterminaalin rakentamisen myös Seinäjoelle. Se vahvistaa Seinäjoen asemaa valtakunnan logistisena osakeskuksena. Juuri käynnistynyt Botnia-Atlantica -ohjelma perustuu pitkäaikaiseen rajat ylittävään yhteistyöhön Norjan, Ruotsin ja Suomen välillä. Esimerkkejä tukikelpoisista toiminnasta liikenteen osalta ovat yhteistyö maiden välisen liikenteen parantamiseksi ja edellytysten luomiseksi tulevaisuuden liikenneinfrastruktuurille henkilö- ja tavarakuljetusten ja IT -yhteyksien osalta. Toinen esimerkki on toimintojen ja liikennemuotojen (multimodaaliliikenne) koordinoinnin parantaminen tavoitteena itä-länsi yhteyksien helpottaminen. Näihin kohteisiin (liikenne numerot 22-30) on varattu yhteensä 3,05 M. Uudet kehittämisselvitykset liikenneyhteyksien toimintojen parantamiseksi ja uusien tekniikoiden luomiseksi ovat Suomen puolella ja vt:hen 18 liittyen mahdollisia Etelä- Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien alueella. Vt:n 18 tielinjaus Seinäjoen ja Jyväskylän välillä on esitetty maakuntakaavoissa. Linjausvaihtoehtoja voidaan tarvittaessa tarkentaa uuden tiesuunnitelman yhteydessä. Suurimmillaan vt:n 18 liikennemäärät ovat välillä Laihia Jyväskylä välittömästi ennen Jyväskylää (lyhyt yhteysväli) lähes 8 000 ajon/vrk, Vesanka noin 6 600 ajon/vrk ja Seinäjoki Ylistaro välillä pitkähkö yhteysväli noin 6 600 ajon/vrk. Välillä Ylistaro Laihia / vt 16 ja vt 18 on yleisesti keskimäärin noin 5 500 ajon/vrk, ja Isossakyrössä on kahdella lyhyehköllä osuudella noin 6 800 ja 6 100 ajon/vrk. Osuudella Laihia Vaasa / vt 3 (vt 16 ja vt 18) on vähintään 8 000 ajon/vrk ja moottoritiellä yli 14 000 ajon/vrk. Tarkasteltaessa raskaan liikenteen liikennemääriä, niin voidaan todeta, että kuljetukset hajaantuvat välillä Jyväskylä - Seinäjoki useille eri reittivaihtoehdoille. Jyväskylästä lähdettäessä ja aina Petäjävedelle asti raskaan liikenteen määrä on yli 500 ajon/vrk. Petäjäveden jälkeen vt:llä 23 on 290 ajon/vrk ja Multian suuntaan 170 ajon/vrk. Pienimmillään raskaan liikenteen määrä on Multian molemmin puolin noin 110 ajon/vrk. Samaa luokkaa liikennemäärät ovat yhteysvälillä risteys vt 18/ st 672 Koura. Osa raskasta liikennettä voi suuntautua myös vt:n 66 kautta tai Peräseinäjoen kautta (st 694) Seinäjoelle. Erityisesti talvisaikaan rekkakuskit joutunevat miettimään mikä olisi paras reitinvalinta ottaen huomioon keliolosuhteet, kuljetuksen laatu tai aikataulu. Olisi ensiarvoisen tärkeää saada Jyväskylä Seinäjoki välille yksi toimiva tieosuus, jolla tieolosuhteet olisivat kattavasti valtatietasoisia; tien geometria, välityskyky ja liikenneturvallisuus. 6

Keski-Pohjolan alueen terminaalit (lisätty Seinäjoen lentoasema, lähde: Necl) Keski-Pohjolan alueen rajat ylittävä tavaravirta (lähde: Necl) 7

TIEPIIRIEN KANNANOTOT Keski-Suomen tiepiiri Keski- Suomi on valtakunnan tieverkossa useiden maan läpi menevien päätieyhteyksien risteysaluetta. Valtatiet 4, 9, 13, 18 ja 23 risteävät Jyväskylässä ja lisäksi poikittainen yhteys Vaasan ja Kuopion välillä (ns. Sininen Tie) kulkee valtatienä 16 ja kantatienä 77 läpi pohjoisen Keski- Suomen. Seppo Kosonen Tiejohtaja Keski-Suomen tiepiiri Tuotantoelämän ja kaupan logistiikan kannalta toimiva ja turvallinen päätieverkko tehostaa kuljetuksia ja luo edellytyksiä toimintojen tarkoituksenmukaisille sijoittumisille. Tässä suhteessa valtakunnan päätieverkon standardi on valtatien 18 osalta puutteellinen, eikä se tue maakuntien välistä, valtakunnallista ja kansainvälistä yhteistoiminnan kehittymistä kuljetuksissa ja tuotantoelämässä. Valtatien 18 puutteellisin osuus sijoittuu Ähtärin ja Multian/Keuruun välille, missä tie nykyisellään tekee vanhoja tielinjoja seuraten ylimääräisen lähes 20 km:n lenkin. Seutukuntien väliselle yhteistyölle niin tuotannossa kuin työssäkäynnissä tämä muodostaa ylimääräisen kustannuksen ja haitan. Puuttuvan osuuden (Myllymäki- Multia) kustannusarvio on suuruusluokkaa 20 M. Kohteeseen on laadittu tiesuunnitelma 1990- luvulla, mutta suunnitelma edellyttää uusimista ja päivittämistä ennen toimeenpanoa. Vaasan tiepiiri Mauri Kimpimäki Tiejohtaja Vaasan tiepiiri Valtatietä 18 Vaasa - Jyväskylä koskeva tavoitteellinen linjaus perustuu Liikenneministeriön 1992 tekemään päätökseen Suomen valtatieverkosta. Tieyhteys muodostettiin osittain olemassa olevasta valtatietasoisesta tiestöstä ja osittain seututietasoisesta maantieverkosta. Valtatien 18 kehittämiseen ohjatulla rahoituksella on kyetty parantamaan vain yksittäisiä vilkasliikenteisiä kohteita, joten yhtenäistä valtatietä 18 ei ole vielä olemassa. Puutteet vaikeuttavat kaupunkien ja taajamien välistä itä-länsi -suuntaista vuorovaikutusta, heikentävät liikenneturvallisuutta ja lisäävät ympäristöriskejä. Elinkeinoelämän kuljetukset ja henkilöliikenne hakeutuvat osittain vaihtoehtoisille ja pidemmille reiteille, mikä heijastuu alueen yritysten kilpailukykyyn negatiivisesti. Valtatien 18 keskeiset kehittämistarpeet on osoitettu maakuntien liittojen hyväksymissä ja ympäristöministeriön vahvistamissa maakuntakaavoissa, mikä osoittaa maakuntien yksituumaisuutta kuljetus- ja liikkumismahdollisuuksien parantamisessa. Tienpitäjällä on maakuntakaavojen edistämisvelvoite, mitä pyritään toteuttamaan kohdistamalla käytettävissä olevat resurssit ensisijaisesti kunnollisen valtatieyhteyden muodostamiseen. Tärkeimmät kohteet ovat uudet tielinjat osuudella Seinäjoki - Alavus, Tuuri - Hakojärvi ja Myllymäki - Multia. Tien varressa olevien kuntakeskusten ja niiden elinkeinoelämän kehittyminen edellyttäisi merkittävien liikennejärjestelyjen toteuttamista koko yhteysvälillä. Näiden eritasoliittymien, liittymäjärjestelyjen, kevyen liikenteen yhteyksien ja muiden toimenpiteiden toteuttaminen on tarpeellista, mutta valtatieyhteyden kannalta ei niin tärkeitä toteuttaa kuin yhteyspuutteiden korjaaminen. 8

ELINKEINOELÄMÄN KANNANOTOT Kauppakamarien kannanotot Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari, Pohjanmaan kauppakamari ja Keski-Suomen kauppakamari esittävät pyydettynä lausuntonaan valtatien 18 kehittämisestä ja rakentamisen vauhdittamisesta seuraavaa: Yritysten kannalta tärkeimmät sijaintipaikan valintaan vaikuttavat tekijät ovat markkinoiden läheisyys, sopivan työvoiman saatavuus, liikenneyhteydet sekä se, onko alue kasvukeskus. Julkisen vallan toimenpiteillä voidaan vaikuttaa siihen, että alueilla on saatavissa koulutettua työvoimaa ja että alueilla on toimivat liikenneyhteydet. Suomen maantieteelliset erityispiirteet asettavat logistisen järjestelmämme kehittämiselle suuria haasteita. Toimivilla yhteyksillä on suuri merkitys alueiden kilpailukyvylle. Liikenneverkkoamme kehitettäessä on korostettu pohjois-eteläsuuntaisia yhteyksiä ja samalla on vähemmälle huomiolle jäänyt Suomen poikittaisliikenteen kehittäminen. Poikittaisliikenteessä keskipitkän aikavälin yksi tärkeimpiä kehittämiskohteita on Keski-Pohjolan halki Venäjältä Norjaan ulottuva liikennekäytävä. Etelä-Pohjanmaan kauppakamari ja Pohjanmaan kauppakamari ovat osallistuneet suomalaispartnerina mm. Ruotsin Västernorrlandin lääninhallituksen hallinnoimaan North East Cargo Link hankkeeseen (www.necl.se), jossa tuodaan esille elinkeinoelämän liikennetarpeet Pietarin alueen ja Venäjän muiden osien sekä keskisen Suomen ja Ruotsin sekä Keski- Norjan satamien välillä. Venäjä on joka tapauksessa nousemassa Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi, joka edellyttää myös toimivia poikittaisliikenneyhteyksiä sekä Venäjän ja keskisen Suomen välillä että koko Keski-Pohjolan alueella. Kauppakamarit korostavat em. liikennekäytävään liittyen myös suomalaisten maakunta- ja kasvukeskusten Jyväskylä-Seinäjoki-Vaasa välisten maantie- ja ratakäytävien kehittämistä. Jyväskylä-Seinäjoki-Vaasa valtatieosuuden kehittäminen ja rakentaminen lähentäisi Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntakeskuksia ja niiden elinkeinoelämää ja sillä olisi myönteinen vaikutus ko. keskusten alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittymiselle. Valtatiestä 18 Seinäjoki-Vaasa akseli muodostaa jo nyt yhteisen työssäkäyntialueen. Koko valtatieosuuden Jyväskylä-Seinäjoki-Vaasa kehittäminen vastaamaan nykyajan vaatimaa valtatietasoa toisi huomattavasti lisää kustannustehokkuutta mainitun kolmen maakunnan elinkeinoelämän ja yritysten toimintaan ja parantaisi keskusten välistä kokonaisliikenneturvallisuutta. ETELÄ-POHJANMAAN POHJANMAAN KESKI-SUOMEN KAUPPAKANARI KAUPPAKAMARI KAUPPAKAMRI Pertti Kinnunen Bengt Jansson Uljas Valkeinen Toimitusjohtaja Toimitusjohtaja Toimitusjohtaja 9

SKAL Pohjanmaa Esko Nummi, toiminnanjohtaja On varsin yleinen käsitys, että tavaraliikennevirrat kulkevat Suomessa lähes yksinomaan etelä pohjoisakselilla ja poikittaisvirrat olisivat vain muutamien satamien tiettyjä tavaravirtoja. VT 18 välillä Seinäjoki Jyväskylä, joka osoittaa, että poikittaissuuntien logistiikalla on varsin suuri merkitys elinkeinoelämän kannalta. Tiestö välillä Seinäjoki Vaasa on tällä hetkellä hyvässä kunnossa. Valtatie 18 Seinäjoelta Jyväskylään pohjautuu sekalaiseen tiestöön. On osittain uutta tiestöä, mutta suurimmaksi osaksi sellaista, joka ei esimerkiksi raskaan liikenteen kannalta nykyisellä kalustolla ja suunnitelluilla aikatauluilla ole mahdollista liikkua järkevästi. Talvihoidon niukkuus, pitkät toimenpideajat, yllätykset hoitoalueiden välillä, pakottaa kuljettajat etsimään vaihtoehtoisia reittejä. jotka taas aiheuttavat sen, että aikataulut niin kaluston suhteen, mutta ennen kaikkea kuljettajien ajo- lepoaikojen taholta eivät mahdollista kuljetustehtävien taloudellista ja järkevää suorittamista. Turvallinen liikkuminen välillä Ähtäri, Myllymäki Väätäiskylä Multia onnistuu vain virittämällä kaikki aistit äärimmilleen. Elintarvike- ja metsäteollisuus ovat erittäin riippuvaisia aikataulutetuista kuljetuksista. Nämä kuljetukset lähtevät aina alempiasteiselta tieverkolta. VT 18 osuudella Seinäjoki Jyväskylä liikkuu säännöllisessä päivittäisliikenteessä 8-10 maidonkuljetusyhdistelmäautoa, joko keräilytai jakeluliikenteessä. Metsäteollisuuden raakapuutavarakuljetuksia ajaa kymmeniä Väätäiskylään saakka ja siitä Saarijärven kautta Äänekoskelle. Yksittäistä keräilyä ja rautatievaunuun lastauksia tapahtuu vaihtelevassa määrin. Rahtitavaran terminaalien väliset kuljetukset ovat tavarakuljetuksissa suurin suoriteala sektori välillä Seinäjoki Jyväskylä. Perävaunuyhdistelmien määrä nousee päivittäin yli 50 yksikön. Merkittävimpänä on Transpoint -konsernin autot. Turvekuljetuksien määrä on noin 10 yksikköä päivässä, ja ADR- eli vaarallisten aineiden kuljetuksia on muutamia päivittäin. Venäläiset yhdistelmät käyttävät paljon tätä VT:tä 18, ja iltapäivälehtien ja postin kuljetukset ovat myös päivittäisiä käyttäjiä. Yllä olevat esimerkit koskevat pelkästään tavaraliikennettä ja jotka ovat säännöllisiä käyttäjiä. Tavaraliikenteen kasvu on jatkunut noin 3 %:n vuosivauhtia ja tämä Jyväskylän suunta ei ainakaan tule vähenemään tulevina vuosina, koska etelä pohjoissuunnassa liikenne alkaa ruuhkautua ja ennustettavuus vaikeutuu. Ongelmapaikat VT 18:sta Seinäjoelta lähtien ovat väli Veneskoski Putula, seuraavaksi tulee Tuurin läpiajo, johon rakennettavat kiertoliittymät eivät helpota läpiajoa nykyisestä. Tästä pitäisi saada oikaisu ennen Tuurin taajamaa Hakojärven itäpuolelle. Väli Myllymäki Väätäiskylä Multia ei vastanne edes seututielle asettavia vaatimuksia. Kuljetusyritysten ongelmina ovat kelien ennustettavuus eli mitä reittiä milloinkin uskalletaan käyttää. Rahdit kuljetuksista maksetaan lyhyimmän olemassa olevan matkan mukaan ja matkat kasvavat, kun joudutaan käyttämään ns. turvallisempia reittejä eli hakemaan leveämpää tieprofiilia ja edes vähän parempaa talvihoitoa. Eli tappion lisäkilometreistä kantaa kuljetusyritys. Pahinta näissä reittien vaihdoissa on lisäksi se, että kuljettajien ajo- ja lepoaikasuunnittelu menee mönkään ja kuljettaja joutuisi yöpymään 11 tuntia esim. Peräseinäjoen Kihniänkylässä ja ajoneuvoyhdistelmä myös. 10

VAPO OY Jari Leppänen, logistiikkajohtaja Vapo Oy:llä on merkittäviä suovaroja VT 18:n vaikutusalueella. Kuljetuksia suuntautuu merkittäviä määriä Jyväskylän, Mäntän, Jämsän ja Jämsänkosken suuntaan. Pohjanmaa on myös merkittävä puunjalostaja ja Keski-Suomesta Hankasalmen sahalta suuntautuu sahatavarakuljetuksia tätä reittiä pitkin. Vuotuinen määrämme on n. 200 000 tonnia eli n. 5500 kuormaa. Tieosuus Ähtäri Multia on mutkaisena ja kapeana vaarallinen erityisesti liukkaissa sääolosuhteissa. Turpeenkuljetusautojemme tieltä suistumiset tällä tienpätkällä ovat jokavuotisia. Nykyinen reitti aiheuttaa meille lisäkustannuksia verrattuna mahdolliseen uuteen oikaisevaan reittiin. Ähtäri Multia oikoreitti antaisi reitityksessä lyhyemmän matkan sekä uuden ja ajanmukaisemman tien parempi laatu toisivat säästöjä logistiikkakustannuksissamme. Kiinnittäisin huomiota myös toiminnan laadulliseen ja ympäristönäkökohtiin, joissa yrityksemme pyrkii olemaan vastuullinen sektorista riippumatta. Myös turvallisuusnäkökohdat tulisi ottaa huomioon ennakoivasti eikä vasta julkisuuden painostuksesta, joka voisi aiheutua vakavan onnettomuuden seurauksena. Odotamme päätöstä Ähtäri Multia tieosuuden oikaisusta nopeaa päätöstä ja toteutusta. Keski-Pohjolan alueen pullonkaulat. Suomessa koko väli Vaasasta Jyväskylään on osittain tai kokonaan parannettavaa osuutta (lähde: Necl) 11

VT:n 18 PARANTAMISKOHTEET JA KUNTIEN KANNANOTOT Karttaesitys vt:n 18 parannettavista kohteista ja vt:n 18 alueen kunnat TIELINJAN OIKAISU OHJEELLINEN TIELINJAN OIKAISU Kuntien kannanotot Vaasa - VT 18 on keskeinen osa pitkällä tähtäimellä muodostuvalla kansainvälisellä Pietari-Trondheim reitillä - VT:n 18 parantaminen edistää sataman tavara- ja matkustajaliikenteen jatkuvuutta sekä niiden tason ja kapasiteetin nostoa - VT 18 tason nosto antaa lisäpotkua matkailuelinkeinolle (saaristo, maailmanperintöalue) Nurmo - VT 18 mahdollistaa sujuvan poikittaisliikenteen halki keskisen Suomen ja aina rajojen yli - Tien kulkeminen Veneskosken ja Kouran asutuksen keskeltä on liikenneturvallisuuden kannalta huono asia - Seinäjoen itäisen ohikulkutien ja VT:n 18 risteysalue on merkittävä työpaikka- ja palvelukeskittymäalue tulevaisuudessa Seinäjoki - Pietarin alueen taloudelliset vaikutukset ulottuvat tänä päivänä ja tulevaisuudessa yhä vahvemmin myös läntiseen Suomeen. Tämän kehityksen hyödyntämisessä valtatie 18 on avainasemassa - Elinkeinoelämän kuljetukset edellyttävät toimivia liikenneväyliä. Etelä-Pohjanmaalla esimerkiksi Atrian, Valion ja Vapon sekä metalliteollisuuden kuljetukset tarvitsevat asianmukaisen kuljetusreitin itä-länsi suuntaisiin kotimaan ja Venäjän kuljetuksiin - Valtatie 18 on tärkeä maakuntakeskuksia yhdistävä väylä. Etelä-Pohjanmaan näkökulmasta Jyväskylä on merkittävä yliopistokaupunki. Parempi valtatieyhteys mahdollistaisi Jyväskylän ja Seinäjoen seutujen tiiviimmän kanssakäymisen myös korkeakoulutuksen ja osaamisen alueilla - Valtatiellä 18 on tärkeä rooli koko Keski-Pohjolan alueen matkailun kannalta. Seinäjoen seudun erityispiirteenä on tapahtumamatkailu. Massatapahtumien liikennevirtojen sujuvuuden ja liikenneturvallisuuden vuoksi myös valtatien 18 rakentaminen valtatietasoiseksi on erittäin tärkeää. alueen merkitys tulee kasvamaan ja se tulee ottaa huomioon Alavus - Työssäkäynnin ja asioinnin kannalta tärkein väylä; työssäkäynti Seinäjoelle 261 ja Töysään 327 henkeä/vrk - Matkailun tärkeä itä-länsi suuntainen pääväylä, joka yhdistää E-P:n tärkeimpiä matkailukohteita - Pietarin alueen merkitys tulee kasvamaan ja se tulee ottaa huomioon. Viennin kannalta VT 18 voisi olla nopein tie Väli-Suomesta Venäjälle ja tuonnin kannalta mahdollisuus myös Pohjanlahden satamille - Sydänmaan tasoristeys sekä Myllymäki-Multia osuus ovat pahimmat pullonkaulat - VT 18 ja KT 66 risteysalueella on kehittämismahdollisuuksia - VT 18 liikenteen kytkeminen Seinäjoen pohjoiseen ja itäiseen ohikulkuun sekä Jyväskylän liikennejärjestelyihin on kehittämismahdollisuus Töysä - Tuurin kyläkeskustan liikennevirta n. 6500 ajoneuvoa ja 13 000 henkilöä vuorokaudessa - Asiakasvirta Tuuriin on 6 milj. asiakasta vuodessa, jatkossa venäläisiä asiakkaita tulee lisää - Veljekset Keskinen on Suomen suosituin ei-maksullinen matkailukohde - Tuurin kauppakylälle VT 18 on ensisijaisen tärkeä - Jalankulkijoiden liikenneturv. Hakojärven ja kirkonkylän välillä on huono ja Tuuri on ruuhkainen kesäaikaan 12

Ähtäri - VT 18 on matkailun kannalta erittäin tärkeä niin Seinäjoen kuin Jyväskylänkin suunnista - Ähtärin eläinpuistossa/matkailualueella käy vuosittain n. 150 000 matkailijaa - Ähtärissä on Euroopan suurin alumiiniveneiden valmistuskeskittymä. Tuhansia veneitä kuljetetaan vuosittain satamiin ja kaikkialle Suomeen. Melkoinen osa viennistä menee Venäjälle ja VT 18 on luonteva reittivaihtoehto venevalmistajille. Huonot tiet aiheuttavat kuljetusvaurioita. - Turvekuljetukset ovat merkittäviä ja kärsivät huonosta yhteydestä - Puolustusvoimat tarvitsevat Ähtärin varikolta hyviä yhteyksiä ammuskuljetuksiin - Suurin puute on rakentamaton väli Myllymäki-Multia, joka turvallisuuden takia usein joudutaan kiertämään muita reittejä käyttäen Multia - VT:n 18 merkitys työssäkäynnissä ja asioinnissa Jyväskylän suuntaan on merkittävä ja entisestään kasvanut - VT 18 on Multian kannalta keskeisin tie, ja tien kansainvälinen merkitys kasvaa ja siihen tulisi varautua - Ähtäri-Multia on kenties Suomen huonoin valtatieosuus - Tien tason nosto parantaisi elinkeinoelämän edellytyksiä, tällä hetkellä Multialla ei esim. ole huoltoasemaa. Yrityselämän kehittämiselle olisi potentiaalia, mutta liikennevirrat jakautuvat nykyisin liiaksi estäen kehityksen - Keuruun poliisin kanssa on keskusteltu Ähtäri-Multia osuuden heikosta turvallisuudesta Petäjävesi - VT:n 18 merkitys on suuri asiointiliikenteessä, matkailussa sekä saavutettavuuden ja kilpailukyvyn kannalta - Multia-Ähtäri yhteys on huono, tien rakentaminen toisi paremmat yhteydet Tuuriin, Seinäjoelle ja Vaasaan - Petäjävedellä valtateiden 23 ja 18 risteysalueen liikenneturvallisuus on huono Jyväskylän MLK - Kuohun taajamassa kaavoitettu teollisuusalue, joka voisi hyödyntää sekä VT:a 18 että Jyväskylä-Seinäjoki rataa; yhdistetyt kuljetukset - Tien valtakunnallinen ja kansainvälinen merkitys korostuisi yhteytenä Vaasan kautta Ruotsiin, jos tien tekninen taso ja välityskyky paranisivat - Suurimmat pullonkaulat kunnan alueella ovat Ruokkeen risteys (vaatisi eritason), Kuohun taajaman ohitus (risteys ja meluvallit) sekä kevyen liikenteen yhteys Kuohu-Ruoke Jyväskylä - VT:n 18 suunnassa olisi maankäytön lisäämismahdollisuuksia. Jyväskylä - Petäjävesi välillä on potentiaalia asumiselle ja teollisuusrakentamiselle - Matkailuliikenteelle yhteys Ähtäriin, Etelä-Pohjanmaalle ja Vaasan seudulle tärkeä - Valtatietasoisena VT 18 olisi erittäin merkittävä yhteys Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan kaupallisessa ja kulttuurisessa kanssakäymisessä - Valtatietasoisena VT 18 mahdollisesti tasaisi VT:n 4 kuormitusta Jyväskylästä pohjoiseen - Kansainvälinen merkitys kasvaisi jos Merenkurkun yhteys/alitus olisi kunnossa - Valtateiden 9 ja 8 liittymä on puutteellinen 13

YHTEENVETO Parannustoimenpiteet valtatiellä 18 1. Valtatien 18 tielinjojen oikaisut, merkittävimpänä ns. Multian oikaisu 2. Valtatien 18 muu perusparantaminen. Seinäjoki Laihian välille säännöllisiä ohituskaistoja perusteena liikennemäärät ja liikenneturvallisuuden parantaminen 3. Kevyen liikenteen väylien rakentaminen tarpeellisiin kohteisiin parantamaan liikenneturvallisuutta 4. Opastussuunnitelman ajantasaistaminen Jatkotoimenpiteet Yhteysvälin Jyväskylä Vaasa alueen kunnat korostavat kansainvälisen reitin Pietari Trondheim kasvavaa merkitystä. Valtatie 18 on merkittävä alueen kunnille matkailutienä. Se on ainoa merkittävä poikittaisreitti läpi keskisen Suomen. Pietarin alue kasvaa voimakkaasti ja sen merkitys tulee ottaa huomioon myös vt:n 18 parantamisessa. Kolmen maakunnan alueella on kansallisesti merkittävää osaamista ja suuria kansainvälisiä yrityksiä, joiden tuotannosta merkittävä osa suuntautuu Venäjälle ja Pietariin. Jos vt 18 olisi valtatietasoinen, niin tutkimuksen mukaan tavarakuljetukset lisääntyisivät tällä reitillä huomattavasi. Keski-Pohjolan alueelle on tehty useampia hankkeita, ja niissä on päädytty positiivisiin tuloksiin koskien reitin tulevaisuuden mahdollisuuksia kansallisena ja kansainvälisenä väylänä. NORTH EAST CARGO LINK- hankkeen mukaan reitillä on kasvavia mahdollisuuksia tavarankuljetuksessa. Tästä hyötyisivät monet alueen kunnat mahdollisina logistiikkakeskusten paikkakuntina ja yleensä houkuttelevina teollisuuden tai kaupan laajentumisalueina hyvien liikenneyhteyksien varrella. Venäjän puutullit ja niiden vaikutukset puun kuljetusvirtoihin Suomen sisällä ovat ilmeisen merkittäviä. On tarkoituksenmukaista selvittää puuvirtojen kuljetusreitit kokonaisuudessaan, mutta erityisen tärkeää se on keskiselle Suomelle valtatien 18 vaikutuspiirissä, koska jo nykyisillä kuljetusmäärillä valtatien 18 ongelmat ovat mittavat. Valtatien 18 osalta tiesuunnittelu tulee käynnistää kokonaisuudessaan yhteysvälille Jyväskylä Vaasa. Ensi tilassa rakentamiseen johtavat tiesuunnitelmat on tehtävä pahimpien pullonkaulojen poistamiseksi. Valtatien 18 asema on huomioitava myös tulevissa ns. liikennepoliittisissa selonteoissa. Yhteystiedot: Valtatie 18 seurantatyöryhmä, kehittämissuunnittelija Sami Mäntymäki, Seinäjoen kaupunki, puh. 06-416 2041, s-posti: sami.mantymaki@seinajoki.fi Raportin koonti ja julkiasu maakuntainsinööri Jorma Ollila, Etelä-Pohjanmaan liitto, puh. 044-537 2611, s-posti: jorma.ollila@etela-pohjanmaa.fi 14

15

Kuva PROMIDNORD hankkeen raportista 16