PÖYTÄKIRJA 31.5.2010 23/2010



Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA /2010

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2010

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2010

PÖYTÄKIRJA /2011

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

PÖYTÄKIRJA /2011

Ulkoasiainvastaava Niemelä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Niemelää ruuasta.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2010

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2010

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2007

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2007

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

PÖYTÄKIRJA /2014

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Tiedotusvastaava Leino, puheenjohtaja Karvinen ja taloudenhoitaja Supperi ilmoittivat läpäisseensä suomenkielen kirjallisen viestinnän tentin.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 31.5.2010 Paikka: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Läsnä: Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja (saapui kohdassa 4) Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta Väinö Tikkakoski Lotta Niemelä Ilari Autio 1. Kokouksen avaaminen Varapuheenjohtaja Koskentausta avasi kokouksen kello 19:24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Opintovastaava Autio kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Autiota ruuasta. Langetettiin puheenjohtaja Rytköselle myöhästymissakko. Tiedotusvastaava Ståhlberg jakoi Ruotsista tuomansa tuliaiset hallitukselle. Kiitettiin Ståhlbergia tuliaisista. Epäiltiin Suomen väkiluvun muuttuneen edellisen kokouksen jälkeen. Äänestettiin muutoksen suunnasta ja todettiin hallituksen epäilevän väkiluvun laskeneen noin tuhannella. Todettiin Tulevaisuuskäräjät-tilaisuuden järjestetyn. Keskusteltiin sihteerin toimenkuvan ja yrityssuhdetoimikunnan muuttamisesta. Sihteeri Kujala ilmoitti olleensa Tallinnassa. Opintovastaava Autio kertoi ke 2.6. järjestettävän tiedekunnan publiikki. Opintovastaava Autio ilmoitti saaneensa syksyksi töitä Asianajotoimisto Matti Penttinen Oy:lta. Onniteltiin Autiota. 1

Taloudenhoitaja Koskentausta kertoi saaneensa palkankorotuksen. Onniteltiin Koskentaustaa. Yleisvastaava Kylmäniemi ja Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoittivat osallistuneensa tänään tenttiin ja opintovastaava Autio kertoi olleensa tentissä pe 28.5. Yleisvastaava Kylmäniemi toivoi kokouksen olevan pikainen. Sihteeri Kujala ilmoitti tehneensä Kiitossitsien plaseerauksen ennen kokousta. Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoitti hankkineensa UAV:n matkavastaava Tuomas Tiensuulle tupaantuliaislahjan hallituksen jäsenten nimissä. Puheenjohtaja Rytkönen saapui paikalle. Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti hankkineensa yhdistykselle grillivälinesetin Rinnerikollisten PalloGrillailujen yhteydessä. Taloudenhoitaja Koskentausta ja sihteeri Kujala kertoivat sijoittaneensa yhdistyksen varoja toimistolla säilytettäviin vesikannuihin. Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti taittavansa VOO:ta. Epäiltiin tiedotusvastaava Ståhlbergilla olevan ilmoitusasiaa. Epäiltiin ulkoasiainvastaava Niemelällä olevan ilmoitusasiaa. Epäiltiin yleisvastaava Tikkakoskella olevan ilmoitusasiaa. 5. Edellisten kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirjat 21/2010 ja 22/2010 muutoksin. 6. Talousasiat 6.1 Yritysyhteistyö Tarkasteltiin ja muokattiin Asianajotoimisto White & Case Oy:n kanssa tehtävää yhteistyösopimusta. Yleisvastaava Kylmäniemi kertoi Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan ravintola Memphiksen kanssa järjestettävästä tulevasta yhteistyöstä. 6.2 Spextuottajien ja ohjaajan vierailu Toivotettiin spextuottajat Meri Ahtela ja Jenna Tirkkonen sekä spexohjaaja Henri Heikkonen tervetulleiksi hallituksen kokoukseen. Todettiin heillä olevan puhe- ja läsnäolo-oikeudet. Onniteltiin Heikkosta ohjaajan asemasta. 2

Nimitettiin spextoimikunnan tanssivastaaviksi Jenni Hiltunen ja Katri Inki, musiikkivastaavaksi Alex Bützow, lavastusvastaaviksi Jasmiina Jokinen ja Anette Laulajainen, markkinointivastaavaksi Salla Hyvönen, rekvisiittavastaavaksi Niko Kolsi, kiertuevastaavaksi Laura Karhola, maskeerausvastaaviksi Karoliina Markkanen ja Laura Mäkeläinen ja cateringvastaavaksi Saara Kantokorpi. Todettiin puvustusvastaavien, AD:n sekä ääni- ja laitevastaavien pestien olevan vielä avoinna. Keskusteltiin lippukaupan järjestämisestä mahdollisesti Tiketti Oy:n kautta, kulttuuriareena Glorian tiloista sekä käsikirjoitustiimistä. Ahtela kertoi historiateoksen myynti- ja markkinointivastaavan ominaisuudessa postittaneensa kirjoja edellisellä viikolla. Kiitettiin Ahtelaa, Heikkosta ja Tirkkosta vierailusta. 6.3 Yhdistyksen kesäpurjehdus Keskusteltiin purjehdukselle ilmoittautuneiden määrästä. Taloudenhoitaja Koskentausta kertoi, että osallistujien nimet tulisi vahvistaa mahdollisimman pian. 6.4 Tilavuokrat Ei myönnetty tilankäyttöoikeutta yksityishenkilölle la 7.8. 6.5 Muut talousasiat Keskusteltiin kurssien kehittämisvastaavasta. Langetettiin sihteeri Kujalalle matkapuhelinsakko. Keskusteltiin valmennuskurssien tehtävien tarkastuksesta ja kurssipäälliköiden roolista tehtävientarkastajina. Hyväksyttiin kurssipäälliköiden esitys koskien tehtävientarkastuksesta maksettavaa palkkiota. (Liite 2) Keskusteltiin vastaavaksi kurssipäälliköksi hakeneiden henkilöiden haastattelemisesta. Päätettiin, että haastattelutilaisuuteen osallistuvat puheenjohtaja Rytkönen, taloudenhoitaja Koskentausta sekä kurssitoimikunnan edustajat. Keskusteltiin Paragraaffi Oy:n mahdollisesta tulevasta talokohtaisesta työehtosopimuksesta. 7. Tiedotusasiat Tiedotusvastaava Ståhlberg kertoi tavanneensa yhdistyksen visuaalisesta ilmeen suunnittelijan Milla Aholan. Keskusteltiin nettisivu-uudistuksen etenemisestä ja suunnitellusta aikataulusta. Tiedotusvastaava Ståhlberg ilmoitti päivittäneensä nettisivuja. Velvoitettiin tiedotusvastaava Ståhlberg lisäämään syksyn tapahtumat nettisivuille. Tiedotusvastaava Ståhlberg esitteli tekemäänsä VOO-luonnosta. 3

8. Opintoasiat Opintovastaava Autio kertoi Suomen Lakimiesliitto ry:n koulutuspoliittisen valiokunnan kokoontuneen ti 25.5. ja tilaisuudessa keskustellun muun muassa LL.M. tutkinnosta. Opintovastaava Autio kertoi yliopistokollegion kokoontuneen tänään ja kokouksessa keskustellun taloudesta, WWF:n kanssa solmitusta Green Office sopimuksesta, opintojen etenemisestä, yliopiston palautejärjestelmästä sekä yliopiston laatuyksiköistä. Todettiin tämän päivän esineoikeuden tentissä olleen samat kysymykset kuin edellisellä tenttikierroksella ja ruotsinkielisiä opiskelijoita kehotetun vastaamaan suomeksi. Paheksuttiin asiaa. Opintovastaava Autio totesi Asianajotoimisto Roschier Oy:n seminaarin ilmoittautumisen alkaneen. Keskusteltiin Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran tarjoamasta harjoittelupaikasta ja siitä tarjotusta palkkiosta. Paheksuttiin harjoittelupaikasta maksettavan korvauksen suuruutta ja päätettiin keskustella harjoittelupaikkakäytännöistä tiedekunnan kanssa. Vastaanotettiin Helena Jokilan väitöskirja Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta. 9. Ulkoasiat 9.1 Syysmatka Todettiin yhdistyksen syysmatkan osallistujalistan täyttyneen neljässä minuutissa ja jonossa olevan useita henkilöitä. Iloittiin asiasta. Keskusteltiin jonkun yhdistyksen pankkikortin omaavan henkilön läsnäolon tarpeellisuudesta matkalla. 9.2 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Niemelä kertoi odottavansa Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry:ltä kutsua Kesäsitseille. Ulkoasiainvastaava Niemelä ilmoitti olleensa yhteydessä Juristklubben Codex rf:n ulkoasiainvastaavaan koskien hallitusten välistä kesätapahtumaa. Vastaanotettiin Injuria 2/2010 10. Yleisasiat Yleisvastaava Kylmäniemi kertoi odottavansa vastausta Tavastia klubilta Pikkujoulujen varausta koskien. Päätettiin alustavasti järjestää 75-vuotisjuhlakonsertti SK Entertainment Group Oy:n ravintola Apollossa ke 20.10. Keskusteltiin Pääsykoebileiden julisteesta ja drinkkilipuista. 4

Yleisvastaava Kylmäniemi ilmoitti tilattujen haalarimerkkien saapuneen. PÖYTÄKIRJA 31.5.2010 Hyväksyttiin Encore Ympäristöpalvelu Oy:n tarjous luottamuksellisten papereiden tuhoamispalvelusta ja päätettiin vuokrata 240 litran turvasäiliö. (Liite 3) Päätettiin olla hankkimatta paperisilppuria. 11. META Sihteeri Kujala ilmoitti odottavansa edelleen vastausta Hilton Helsinki Kalastajatorpan loppulaskusta ja laskuerittelystä lähettämäänsä selvennyspyyntöön. Keskusteltiin yhteisestä jäsenrekisteristä Suomen Lakimiesliitto ry:n kanssa. Puheenjohtaja Rytkönen kertoi Suomen Lakimiesliitto ry:n järjestävän Liiton arkki tapahtuman tänä vuonna la 7.8. Keskusteltiin yhdistyksen toimiston käyttösäännöistä. Päätettiin siirtää hallituksen huoneen siivousajankohdan päättäminen myöhemmäksi. 12. Seuraava kokous Puheenjohtaja Rytkönen ilmoitti kutsuvansa hallituksen kokoon myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, viimeistään hallituksen kesäseminaarin yhteydessä la 19.6. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rytkönen päätti kokouksen kello 21:43. Pöytäkirjan vakuudeksi Tuomas Rytkönen hallituksen puheenjohtaja Liina Kujala sihteeri 5