Tuottavuusohjelman katsaus 26.2.2015 R.V.- JP
Taloudesta v 2014 kuntalaskutuksen kasvuprosentiksi sallittiin 2,6%, toteuma 2,42% (LTA:sta TP:een) v 2015 kasvua voi olla 1 % (verrattuna v 2014 tp:een ) ulkokuntalaskutus kasvaa 5,3% henkilöstökulut alenevat 3% eli 6,8 M
Palkkamenot M 3
Nettohoitopäivät Tuottavuusohjelman mukaisesti hoitopäivien määrä väheni kokonaisuutena vaikka kliinisten tukipalvelujen hoitopäivien määrä kasvoi johtuen sinne sijoitetusta akuuttiosastosta.
Hoitojaksot Hoitojaksojen määrä pieneni kaikissa yksiköissä lukuun ottamatta kirurgiaa, lasten ja nuorten palveluyksikköä ja Sydänkeskusta. Akuuttiosaston perustaminen nosti kliinisten tukipalveluiden hoitojaksojen määrää, mutta kokonaisuus on pienentynyt 10.2.2015 5
Hoitojakson kesto / Integroidut palvelut Akuuttiosaston keskimääräinen hoitojakson kesto pysyi alle tavoitteen (2,5). Akuuttiosaston toiminta käynnistyi joulukuussa 2013
Leikkausten määrä Leikkausten määrä pieneni erityisesti aistinelinsairauksissa, tuki- ja liikuntaelinkirurgiassa. Silmätautien leikkausmäärät laskivat ja jonotusajat pitenivät.
Avohoito lisääntyi tuottavuusohjelman mukaisesti. Päivystyskäynnit vähenivät hieman samoin kuin päivystyslähetteet (-0,1%)
Palvelujen kysyntä Palvelujen kysyntä eli lähetemäärät pienenivät monilla alueilla kuten tuki- ja liikuntaelinsairaudet, psykiatria, neurokeskus sekä syöpäkeskus, naistentaudit ja synnytykset. Kysyntä kasvoi kuntoutuksen alueella kuten fysiatrian poliklinikalla, kipupoliklinikalla
Avopediatria /lasten ja nuorten ryhmä toimeksiannon laajentaminen: lasten ja nuorten avomielenterveyspalvelujen kehittäminen yhdessä sosiaalitoimen kanssa Kuopiossa. aloitettu lasten- ja nuorten avomielenterveyspalvelujen kartoitus alueella, pth yksiköstä saadaan konsultaatioapua swot- analyysit kuvattu; yhteiseksi vahvuudeksi noussut osaava henkilöstö hoidon painopistettä siirretään enemmän avohoitoon ja erityinen paine on ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Lapsiperheiden varhainen tukeminen! lapsipotilaista on tunnistettu ns heavy userit, jolloin on kysymys erilaisista kehityshäiriöistä, masennuksesta, syövästä, diabeteksesta jne. pullonkaulana löydetty mm. siirtyminen lasten ja nuorten palveluista aikuisten palveluihin yhteistyö aikuisten mielenterveystyöryhmän kanssa! Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lasten psykiatrian osastopalvelut siirtyvät Kysaan 10.2.2015
Mielenterveysryhmä toteutettu merkittävät rakenteelliset muutokset kahden osaston lakkautus ja avohoidon vahvistaminen, viiden hoitajan siirto terveyskeskukseen (lähetteet vähentyneet) palvelujen kysyntä väheni aikuispsykiatriassa 13 % eli n 500 lähetettä Depressio ja skitsofrenian polut käsitelty kaikissa kunnissa mielenterveystalo nettiin Pohjois- Savossa Verkkopalvelussa on tietoa aikuisten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeasioista sekä alueellisista että valtakunnallisista palveluista nettiterapian käyttöönotosta hankitaan kokemuksia (HUS) lasten- ja nuorten työryhmän kanssa tiivistettävä toimintaa!
Ensihoito ja päivystys Akuuttiosasto aloitti joulukuussa 2013. On nähtävissä, että osaston toiminta on tuonut säästöä verrattuna siihen, jos potilas olisi jouduttu viemään sisätautiosastolle. Päivystysasetus ja sen mukanaan tuomat haasteet Ylä-Savo ja Varkaus saivat poikkeusluvan 01.06.2017 saakka Yhteispäivystys muuttuu vastaamaan päivystysasetuksen toimintamallia syksyllä 2015, jolloin päivystys muuttaa väistötiloihin tuolloin sairaanhoitopiirin päivystys ottaa hoitaakseen päivystysasetuksen mukaiset potilaat Vuoden 2015 alussa lakkautuivat Suonenjoen, Lapinlahden, Juankosken ja Pielavesi-Keiteleen yöaikaiset lääkäripäivystykset, jonka vuoksi potilaat ohjataan yöaikaan Kysin päivystykseen. Kys joutui lisäämään yöaikaista resurssointia, mutta kokonaissäästöä ratkaisusta tulee muutoin ns. siirtymävaihe eli 01.01.2015- n 31.08.2015 toiminta jatkuu nykyisellä tavalla 10.2.2015
Äitiyshuollon työryhmä Kotikätilötoiminnan, päivystysasian ja synnytysten jälkeisten hoitopäivien kehitystä tilanteita arvioidaan lokakuun lopun työryhmäkokouksessa. Alustavat kokemukset myönteisiä uusi päivystysasetus naisten akuuttikeskus aloitti syyskuussa henkilöstön työkiertoa lähdetty toteuttamaan Hoitoketjujen kuvaamisen selvityksessä 26.01.2015 Kuopiolaisia vastasyntyneitä oli kalliiden potilaiden ryhmässä 194 ja näiden kustannukset ovat n 2,8 milj. eli 14 267 /potilas/vuosi (mm. ennenaikaisesti syntyneet, synnynnäiset sairaudet sekä syntymän jälkeiset infektiot)! Inhimillinen kärsimys! Aiheuttaako toimenpiteitä tässä toimintaryhmässä? Voidaanko ongelmaa ennaltaehkäistä? 10.2.2015
Sisätautien työryhmä Sisätautien poliklinikka Integraatiota alettiin toteuttamaan reumapoliklinikalla on jo loppuvuodesta 2014. Poliklinikalla on hoidettu kuopiolaisia potilaita, koska Harjulan sairaalan reumapoliklinikka yhdistyy KYSin reumapoliklinikkaan vuoden 2015 alusta lukien. Uusia lähetteitä ei ole enää käännytetty Harjulaan. Irma Koivula
Ihotautien ja allergiahoidon työryhmä UUSI RYHMÄ työryhmän perustamiseen liittyvät asiat ja jäsenet on vahvistettu tuottavuusohjelman johtoryhmässä 17.11.2014 työryhmän toimeksianto: ihotautien ja allergiahoidon alueellinen kehittäminen ja työnjaon suunnittelu pth: n ja esh:n välillä. Huomioiden optimaalinen hoidon porrastus ja vaikuttavuus. Mukana myös plastiikkakirurgia ja knk-tautien edustajat Ensimmäinen kokous oli 03.02.2015, suunnitelmissa edetään Posoten tahtiin Lähetemäärät pysyneet melko samoilla luvuilla neljä viimeistä vuotta Avohoitokäynnit lisääntyivät vuodesta 2011 vuoteen 2012, mutta sitten nämäkin melko vakiot lähetemäärän ja käyntien suhdetta selittää sarjahoitojen suuri määrä! Niitä on käynneistä lähes neljännes 10.2.2015
Muistisairauksien työryhmä neurologian lähetemäärä pieneni, sillä Kuopion lääkäri palasi virkavapaalta (myös lähetteiden tilastollinen muutos) muistihoitajien ja koordinaattoreiden määrä alueella parantunut samoin heidän kouluttautuminen lisääntynyt Kuntoutuksen työryhmä Lääkinnällisen kuntoutuksen terapiakäytäntöjä käytiin läpi kuntoutuksen alueellinen toimintamalli, katsaus Mikkelin ja Jyväskylän malleihin keskitettyä Pohjois-Savon alueen mallia organisaatio rajoja ajattelematta valmistellaan seuraavaan kokoukseen lonkkamurtumapotilaan kuntoutus Kuopiossa käyty läpi fysioterapeuttien suoravastaanottotoimintaa ja sen kehittämistä selvitellään (tarvitaan koulutusta mm. sovituista hoitoketjuista, käypähoitosuosituksista jne..) Women-up projekti, jossa Kys on mukana, on kolmivuotinen EU rahoitteinen hanke. Tavoitteena kehittää inkontinenssin kotihoitoa
Hoitotyön Palveluyksikkö pilotointi v. 2015 osa tuottavuusohjelmaa keskitetään PA 10 sijaisuuksiin käytettävissä oleva henkilöstö (n. 560) sissit määräaikaiset PA 20 varahenkilöstö PY-johtaja Anne Kantanen säästötavoite 1,6 M 5 osaamisaluetta 17
Mitä muuta? Tuottavuusohjelman alle tulee harvinaisten sairauksien yksikkö: asioiden keskittämisellä säästetään monen työtä! reseptihoitajat lääkehoidon haltuunotto, Kysissä alkavat turvatarkastukset asiakkuusvastaava (care ja case managemant) (80/20 % jakauma) hyvinvointikertomus ennaltaehkäisevä toiminta fysioterapeuttien (OMT) vastaanotto tuki- ja liikuntaelin kipuihin paperiton sairaala lean ja sähköinen asiointi sekä itseilmoittautuminen kalliin teknologian käyttöönotto? Lääkehankinnat? osastopaikkojen tarkastelua jatketaan edelleen prosessit ja hoitopolut ; kuvaukset pitäisi saada yksinkertaiseksi! vain vaikuttavia hoitoja!
Hoidon vaikuttavuus elementti Tekonivelpotilaan prosessi /15D-Elämänlaatumittari
Psykiatrisen avohoitopotilaan prosessi
Tuottavuusvertailua: 21
Yliopistollisten sairaaloiden tuottavuus 2013; sairaalatyypin keskimääräinen tuottavuusluku=100 30.1.2015 Sairaaloiden tuottavuus 2013 Tilastoraportti 3/2015 22
Keskussairaaloiden tuottavuus 2013; sairaalatyypin keskimääräinen tuottavuusluku=100 30.1.2015 Sairaaloiden tuottavuus 2013 Tilastoraportti 3/2015 23