LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä samalla vahvistaen liikunnallisen elämäntavan perustaa. Liikunnassa korostuvat kehollisuus, fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen. Liikunnan avulla edistetään tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä sekä tuetaan kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Opetus on yhdenvertaista, turvallista sekä vuodenaikoihin ja paikallisiin olosuhteisiin perustuvaa. Oppimisympäristöjen käyttö on tarkoituksenmukaista ja monipuolista. Liikunnassa oppilas kasvaa liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikkumaan kasvamisen osatekijöitä ovat oppilaiden ikä- ja kehitystason mukainen fyysisesti aktiivinen toiminta, motoristen perustaitojen oppiminen ja fyysisten ominaisuuksien harjoitteleminen sekä liikuntatilanteissa toimimiseen liittyvän tiedon soveltaminen. Asiallinen ja turvallinen toiminta ovat osa liikkumaan kasvamista. Liikunnan avulla kasvamisella tarkoitetaan toisia kunnioittavaa ja eettisesti kestävää vuorovaikutusta, vastuullisuutta, pitkäjänteistä itsensä kehittämistä, tunteiden tunnistamista ja säätelyä sekä myönteisen minäkäsityksen kehittymistä. Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia iloon, keholliseen ilmaisuun, osallisuuden kokemuksiin, sosiaalisuuteen, rentoutumiseen, terveyden edistämiseen, leikinomaiseen mittelyyn ja ponnisteluun sekä ratkaisukeskeiseen toimintaan ja toisten auttamiseen. Liikunnassa korostuu turvallinen oppimisilmapiiri, jonka edistämiseen oppilaita ohjataan ja sitoutetaan. LIIKUNTA VUOSILUOKILLA 7-9 Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen. Vuosiluokilla 7-9 pääpaino on monipuolisessa perustaitojen soveltamisessa ja fyysisten ominaisuuksien harjoittamisen opiskelussa eri liikuntamuotojen ja -lajien avulla. Erityisen tärkeää on myönteisen minäkäsityksen vahvistamisen ja oman muuttuvan kehon hyväksyminen. Opetus tukee oppilaiden hyvinvointia, kasvua itsenäisyyteen, osallisuuteen sekä kannustaa terveyttä edistävään omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Oppilaat osallistuvat kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun sekä ottavat vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 edelleen kehittymään havaintomotorisissa taidoissaan Havaintomotoriikka on metakognitiivinen eli oppimaan oppimiseen liittyvä taito T3 harjoittelun avulla kehittämään tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, soveltaa ja yhdistää niitä turvallisesti ja monipuolisesti liikkuessaan erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri Laajaalainen osaaminen L1 ja L2 L1 ja L3 L3
vuodenaikoina eri liikuntamuodoissa. T4 ohjata ja kannustaa oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). T5 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. T6 turvalliseen ja asialliseen toimintaan sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen toimintakyky T7 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitoja yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä sekä antaa mahdollisuuksia myönteisiin yhteisöllisyyden kokemuksiin. T8 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T9 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella ja ottaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja. T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä liikunnallisia pätevyyden kokemuksia. T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys hyvinvoinnille, terveelle kasvulle ja kehitykselle. T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin. Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9 L3 L3 L3, L6 ja L7 L6 ja L7 L2, L3, L6 ja L7 L2, L6 ja L7 L1, L2 ja L3 L1 ja L2 L3 L1 ja L3 Fyysinen toimintakyky: Liikunnan opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti kehittäviä tehtäviä (esimerkiksi liikuntaleikit ja pallopelit). Tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja vahvistetaan liikuntamuotojen (kuten ilmaisu-, jää-, lumi-, luonto-, musiikki- ja perusliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta. Monipuoliset tehtävät, leikit, harjoitteet ja pelit mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä kehollisen ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia. Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joilla opetellaan harjoittelemaan fyysisiä ominaisuuksia (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). Liikuntatehtävien avulla oppilas oppii arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään omaa fyysistä toimintakykyään. Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään mahdollisuuksien mukaan niin, että ne tukevat 8. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia. Sosiaalinen toimintakyky: Liikunnan opetukseen valitaan erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon sekä auttamaan ja avustamaan muita. Tehtävien myötä opitaan vastuun ottamista yhteisistä asioista ja niiden järjestelyistä sekä säännöistä. Myönteistä yhteisöllisyyttä lisätään ryhmätehtävillä.
Psyykkinen toimintakyky: Liikunnassa ponnistellaan pitkäjännitteisesti yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi ottaen vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Liikuntatehtävillä tuetaan myönteisen minäkuvan kehittymistä. Opetuksen yhteydessä annetaan tietoa liikunnan merkityksestä kasvulle ja kehitykselle tutustumalla harjoittelun periaatteisiin sekä lisäämällä tietoa liikunnan harrastusmahdollisuuksista ja toimintatavoista eri liikuntamuodoissa. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa. Liikunnanopetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta lisääviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa. Liikuntateknologian hyödyntämisellä tuetaan liikunnanopetuksen tavoitteiden saavuttamista. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita tuetaan korostamalla sosiaalisia ja psyykkisiä tekijöitä fyysisten tekijöiden rinnalla. Toiminnan tulee antaa kaikille oppilaille mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen sekä tukea hyvinvoinnin kannalta riittävää toimintakykyä. Opetuksessa on keskeistä oppilaan yksilöllisyyden huomioon ottaminen, turvallinen työskentelyilmapiiri ja selkeys (esim. oppimisympäristö, opetusviestintä, työtavat ja rutiinit). Pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Oppilaan kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Ne tukevat oppilaan myönteistä käsitystä itsestään liikkujana. Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan yksilölliset vahvuudet sekä kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan fyysisestä aktiivisuudesta ja vastuullisesta työskentelystä, liikuntataidoista sekä liikuntatilanteisiin liittyvistä sosiaalisista taidoista. Arviointi toteutetaan oppilaan toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla. Oppilaat tekevät itsearviointia. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut liikunnan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso liikunnan valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen liikunnassa kehittyy kumulatiivisesti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joillakin osaamisen alueilla voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joillakin muilla osa-alueilla. Oppilaille järjestetään mahdollisuuksien mukaan Move!-mittaukset niin, että mittausten tulokset ovat käytettävissä 8. vuosiluokan laajojen terveystarkastusten yhteydessä. Move! ohjaa terveyttä edistävään elämäntapaan ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseen. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina.
Oppiaineen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä ja niitä täydentävät kuvaukset Opetuksen tavoite Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 edelleen kehittymään havaintomotorisissa taidoissaan Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Osallistuminen ja yrittäminen Havaintojen ja tarkoituksenmukaisten ratkaisujen teko liikuntatilanteissa Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen Oppilaan osallistuminen ja yrittäminen liikuntatunneilla vaihtelee Oppilas hyödyntää havaintojaan liikuntatilanteissa Arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas osallistuu ja yrittää liikuntatunneilla Oppilas hyödyntää liikunnassa erilaisia havaintojaan käyttäen niitä ratkaisujen teossa Arvosanan kahdeksan ylittävä osaaminen Oppilas osallistuu liikuntatunneilla parhaansa yrittäen Oppilas soveltaa liikunnassa monipuolisesti havaintojaan tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin T3 harjoittelun avulla kehittämään tasapaino-, liikkumisja käsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, soveltaa ja yhdistää niitä turvallisesti ja monipuolisesti liikkuessaan erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri vuodenaikoina eri liikuntamuodoissa. Motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumisja käsittelytaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa Oppilas käyttää ja soveltaa motorisia perustaitoja turvallisesti ja monipuolisesti joissakin opetetuissa liikuntamuodoissa Oppilas käyttää, soveltaa ja yhdistää motorisia perustaitoja yleensä turvallisesti ja monipuolisesti opetetuissa liikuntamuodoissa (esim. juoksuvauhdin ja ponnistuksen yhdistäminen) Oppilas käyttää, soveltaa ja yhdistää motorisia perustaitoja turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa liikuntatilanteissa
T4 ohjata ja kannustaa oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). T5 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. T6 turvalliseen ja asialliseen toimintaan sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen toimintakyky T7 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitoja yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä sekä antaa Fyysisten ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen Uima- ja vesipelastustaidot Turvallinen ja asiallinen toiminta sekä puhtaudesta huolehtiminen Vuorovaikutus- ja työskentelytaidot Oppilas osaa arvioida fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas on perusuimataitoinen ja osaa pelastautua Oppilas toimii opettajan ohjauksessa turvallisesti ja asiallisesti sekä huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii opettajan ohjauksessa yhdenvertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta tukien Oppilas osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas osaa uida, pelastautua ja pelastaa vedestä Oppilas toimii turvallisesti ja asiallisesti sekä huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii omaaloitteisesti yhdenvertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta tukien Oppilas osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää monipuolisesti fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas osaa uida eri uintitavoilla, pelastautua ja pelastaa vedestä Oppilas edistää toiminnallaan opetustilanteiden turvallisuutta sekä toimii asiallisesti ja huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä edistäen
mahdollisuuksia myönteisiin yhteisöllisyyden kokemuksiin. T8 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T9 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella ja ottaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja. T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä Tunteiden ja toiminnan säätely sekä toisten huomioon ottaminen Vastuun ottaminen omasta toiminnasta ja yhteisistä oppimistilanteista Vastuu omasta toiminnasta ja itsenäisen työskentelyn taidot Liikunnalliset pätevyyden kokemukset Oppilas säätelee useimmiten tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä huomioi toiset pyydettäessä Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan oppimistilanteissa Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti opettajan ohjaamissa tilanteissa Oppilas säätelee tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä ottaa yleensä toiset huomioon ja auttaa heitä pyydettäessä Oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella sekä kantaa vastuunsa omasta toiminnasta ja yhteisistä oppimistilanteista Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen Oppilas hallitsee tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä ottaa toiset huomioon ja auttaa heitä omaaloitteisesti Oppilas edistää reilun pelin periaatteen toteutumista oppitunneilla sekä edistää toiminnallaan ja esimerkillään yhteisten oppimistilanteiden onnistumista Oppilas toimii vastuullisesti ja itsenäisesti sekä pyrkii kehittämään toimintaansa
liikunnallisia pätevyyden kokemuksia. T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys hyvinvoinnille, terveelle kasvulle ja kehitykselle. T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin. Fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan tärkeyden ymmärtäminen Tutustuttaminen harrastamisen mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen