OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 1(7) Ty 4209 Asemakaavan muutos A-2644 Askonalue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ALOITE/HAKIJA Asemakaava ja asemakaavan muutos laaditaan alueen omistajan Renor oy:n aloitteesta. SUUNNITTELUALUE Kaavoitettava alue sijaitsee VT12 (Mannerheiminkadun) ja rautatien välissä, Askonkadun liittymän ja Iso-Paavolankadun sillan välisellä alueella. Mikäli pelastusaseman VT12 liittymää parannetaan lisäämällä siihen länteen kääntyvä haara, joka alittaa VT12 kääntyessään Askonkadulle ulottuu kaavamuutosalue myös Lotilan koulun tontille ja koulun ja VT12 väliselle puistoalueelle sekä koulun eteläpuoliselle AP-pysäköintialueelle. TAVOITE Radanvarren alueesta rakentuu Lahden ydinkeskustaan integroituva, tiivis ja urbaani kaupunginosa, jossa liike-elämän ja asumisen toiminnot yhdistyvät kattaviin yksityisiin ja julkisiin palveluihin. Tavoitteena on suunnitella kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen, resurssitehokas, älykkään teknologian edelläkävijäalue. Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 2(7) LÄHTÖTIEDOT Sijainti ja maanomistus Renor oy omistaa suurimman osan(punainen) kaavamuutosalueesta. Lahden kaupunki omistaa pääosin Askonkadun katualuetta (vihreä). Valtio omistaa Vt12 alueen pohjoispuolella ja rautatiealueen eteläpuolella. Kaavatilanne Ympäristöministeriön 11.3.2008 vahvistamassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa kaavoitettava alue on... Voimassa olevassa asemakaavassa alue on korttelin 3163 osalta KTY-1, Liike ja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. Alueelle ei saa sijoittaa hypermarkettyyppistä suurmyymälää. Teollisuuden ulkovarastointi ei ole sallittua. Alue on pohjavesialuetta, jolla pohjavesiä vaarantava toiminta ei ole sallittua. Rakennukset saadaan yhdistää maanalaisilla tiloilla, joihin saa rakentaa autopaikkoja, katetuilla kulkuteillä ensimmäisessä kerroksessa tai silloilla ylemmissä kerroksissa, joita ei lasketa 3m leveydeltä rakennusoikeuteen. Rakennusoikeuteen laskettavia tiloja saa rakentaa ulokkeelle, siltojen yhteyteen ja suurimman sallitun kerrosluvun estämättä seitsemännen kerroksen yläpuolelle niin, ettei kerrosalaan lasketa teknisiä tiloja ja ettei rakennuksen vesikaton ylimmän kohdan korkeusasemaa ylitetä. Näitä rakennuksen päämassasta poikkeavia osia saa olla enintään 7% rakennuksen kerrosalasta. Korttelin 16160 osalta LPA, autopaikkojen korttelialue, kortteleiden 1085, 3163 ja 16160 käyttöön ja korttelin 16160 osalta TTV37, Yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Tontin pinta-alasta saadaan käyttää rakentamiseen ja varastoimiseen yhteensä enintään 85%. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 14.5.2012 Lahden yleiskaavan 2025, ja kaupunginhallitus määräsi 17.9.2012 MRL 201 nojalla yleiskaavan tulemaan voimaan muilta osin, kuin mihin valitukset kohdistuvat. Yleiskaava on näiltä osin oikeusvaikutteinen. Lahden yleiskaavassa 2025 alue on C- 3 Muut suunnitelmat ja päätökset Lahden kaupunkiseudun rakennemalli VT12 kehityssuunnitelma Esisuunnitelmat Pohjavesialue Selvitykset (MRA 25 ) Olemassa olevat selvitykset: Ympäristöselvitykset, maisema-, /luonto-, /pohjavesiselvitys RKY (valtakunnalliset) MARY(Maakunnalliset) LaRY,Harmaa kirja ja Moderni rakennuskanta/ rakennushistoriallinen selvitys Laadittavat selvitykset: - meluselvitys - tärinäselvitys - erillinen liikenneselvitys, liikennetuotos, vaikutukset katuverkkoon, liikenneturvallisuuteen, kevyeen
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 3(7) liikenteeseen - ilmanlaatuselvitys Nykytilanteen kuvaus Historiaa Askon tehtaat ovat merkittävä osa Lahden kulttuuri- ja rakennushistoriaa. Asko Oy:n myötävaikutuksella Lahdesta kasvoi maamme puusepänteollisuuden keskus ja Asko-konserni oli yksi seudun suurimmista työnantajista. Alkuperäinen pääosaltaan basilikamallinen kolmekerroksinen rakennus sijoittui rautatien varteen radan suuntaisena. 1950-luvulla tehtaan toimialaa laajennettiin ja tehdas laajeni merkittävästi. Yhtymä oli neljässä vuosikymmenessä kasvanut kuuden hengen pajasta monialayhtymäksi, jonka palveluksessa oli 1600 työntekijää. Tehdasta kehitettiin ja laajennettiin jatkuvasti ja 1960-luvun puolivälissä Asko ll:n alue oli käytännössä rakentunut täyteen. Upo I valimon alue 1938 metallialan yritys Upo Oy aloitti toimintansa itsenäisenä sisaryhtiönä rautasänkyjen valmistuksella. Yritys osti Upo valimon tontin huonekalutehtailta itään ja metallitehdas valmistui 1940. Rakennus on edelleen olemassa. Valimon rakentaminen aloitettiin vuonna 1945. 1950-luvun mittavien rakennustöiden jälkeen Upo:n valimon tehtaiden länsiosa oli pääpiirteissään rakentunut. 1950-luvun loppuun mennessä rakentunut tehdaskompleksi muodostaa yhtenäisen punatiilisen kokonaisuuden. Vuosikymmenen lopulla alkoi 1980-luvulle asti jatkunut valimon laajentuminen. 1964 laajennuksen ulkoseinät tehtiin kevytbetonielementeistä ja 1984 laajennus betonielementtirakenteisena. Punatiiliset tehdasrakennukset ovat teollisuus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Upon valimon tehtaat muodostavat Asko II:n vanhojen huonekalutehtaiden kanssa yhtenäisen ja vaikuttavan kokonaisuuden rautatien ja valtatie 12:n väliin. Luonnonympäristö Suunnittelualue sijaitsee Salpausselän reunamuodostelman eteläpuolella. Salpausselkä on Lahden maisemarakenteen merkittävin muodostuma, joka jakaa kaupungin pienpiirteisesti vaihtelevaan pohjoisosaan selänteineen ja järvineen sekä suurpiirteisesti vaihtelevaan eteläosaan tasankoineen ja muutamine isoine mäkineen. Kaavamuutosalue on maisemakuvaltaan melko tasainen. Ratapihan taso vaihtelee noin 99-104 m mpy välillä. Mytäjäisten risteys alue on noin 114 m mpy ja Askon alueen eteläisimmät osat noin 90 m mpy. Kilpailualueen maaperässä on havaittavissa maalajien sijoittuminen korkeustasojen mukaan. Ylemmillä osilla maalajina on hiekka ja alemmilla osilla karkea hieta. Kilpailualue kuuluu Porvoonjoen / Vartio-ojan valuma-alueeseen. Alue on I-luokan veden hankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta. Väestö Alueella ei ole tällä hetkellä asukkaita. Nyt asemakaavoitettavalle alueelle on mahdollista sijoittua 1000 asukasta. Asuminen, palvelut, työpaikat, elinkeinotoiminta, virkistys Askon vanhat tehdaskiinteistöt ovat muuttumassa ns. toimistotyöpaikoiksi. Uusi rakennuskanta tulee olemaan pääasiassa asuntorakentamista tai asumispalvelu/hotellityyppistä väliaikaisempaa asumista. Alueelle kaavoitetaan päivittäistavarakauppa ja liiketiloja. Alueen pohjoispuolella avautuu yhteys Salpausselän harjun virkistysalueisiin. Yhdyskuntarakenne, kaupunkikuva ja rakennettu ympäristö Alue on yleiskaavamerkinnältään muuttunut keskusta-alueeksi Liikenne Pohjoispuolella kulkee valtatie 12 joka Lahden eteläisen kehätien toteutuessa on muuttumassa osaksi kaupungin katuverkkoa. Tien liikennestatuksen alentuessa uusien liittymien avaaminen on mahdollista. Kunnallisteknisten verkostojen liittymät ovat valmiina Erityistoiminnat Alueen eteläpuolella on aidattu raideliikennealue. Ympäristön suojelu ja ympäristöhäiriöt Valtatie 12 ja junarata tuottavat tärinää ja melua. Sosiaalinen ympäristö Suunnittelualue on Lahden keskusta-aluetta. Kulttuurihistorialliset kohteet Alueella on Askon tehdasmiljöö, jonka rakennuskannasta osa tullaan suojelemaan asemakaavassa. Suunnittelua rajoittavat tekijät Pohjaveden varjelu ja liikenteen tärinä ja melu. Vaihtoehtoja esitetään vaihtoehtoisia katuverkon ja pysäköinnin ratkaisumalleja, jotka ohjaavat rakennusmassojen korttelirakenteita uudisrakentamisen osalta. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Osalliset MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 4(7) muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisia ovat: kaavan vaikutusalueen asukkaat yritykset ja niiden työntekijät elinkeinonharjoittajat kunnallistekniikan liikennesuunnittelu Lahden seudun ympäristöpalvelut Lahden seudun rakennusvalvonta/ Lahden rakennusvalvonta Päijät-Hämeen Pelastuslaitos Lahti Energia Oy LE Sähköverkko Oy Lahti Aqua Oy Lahden kaupunginmuseo, museovirasto Hämeen ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus(Liisa-Maija Thompson) Päijät-Hämeen liitto DNA Oy Teliasonera Oyj Asemakaavaluonnoksen vaihtoehdot Itella Oyj vanhusneuvosto (siht Eija Hokkala/sote) vammaisneuvosto (siht. Ritva Meritie /sote) Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan Internetissä www.lahti.fi/kaavoitus sekä ehdotusvaiheen ajan kirjastossa ja sitä täydennetään tarvittaessa. Viranomaisyhteistyö järjestetään erikseen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan Hämeen ELY-keskukselle tiedoksi. Kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen välinen viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) pidetään tarvittaessa. Kaavan luonnosvaiheen valmistelumateriaalista sekä kaavaehdotuksesta pyydetään viranomaisilta tarvittavat lausunnot. Asemakaavaluonnosta ja sen mahdollisia vaihtoehtoja esittelevä yleisötilaisuus (kerrotaan, jos järjestetään) järjestetään työn alkaessa /luonnosvaiheessa ja/tai ennen asemakaavan tai asemakaavan muutosehdotuksen käsittelyä teknisessä lautakunnassa. Yleisötilaisuudesta ilmoitetaan Uusi Lahti -lehdessä ja kaavan kotisivuilla. VE 1 - Asemakaavan muutosalue rajautuu lännessä Askonkatuun ja sen VT12 liittymään, idässä Isopaavolankadun siltaan, pohjoisessa VT12 ja etelässä junarataan. Askonkadun eteläpuolelle muodostetaan liikerakennustontti ja pysäköintitalotontti, pohjoispuolelle asuin, liike ja palvelurakennusten korttelialuetta, Keskiosaan Askon punatiilisen tehdasrakennuksen suojeltava kortteli ja itäpäähän Asuinrakennusten korttelialuetta ja pysäköintitalon tontti. VE 2 (+B) - Asemakaavan muutosalue on laajempi, vt12 pohjoispuolella sijaitsevaa Pelastusaseman liittymään lisätään läntinen haara, joka kääntyy etelään ja alittaa Mannerheiminkadun (vt12). Ruuttapuiston viheralue muuttuu katualueeksi. Katualueeseen liitetään myös osa paikoitusalueen tontista. Autopaikoitusalue, jolla sijaitsee rakennuksia ja rakennelmia liitetään Lotilan koulun tonttiin. Nykyiset koulun käytössä olevat autopaikat säilyvät ennallaan. Uudella katualueella ja laajentuvan tontin eteläreunalla varaudutaan Koulun pihan melusuojaukseen. VE 3 (+C) - Asemakaavan muutosalueen itäosaa laajennetaan raideliikennealueelle niin lähelle pohjoisinta raidetta, kuin turvallisesti voidaan, ja alueelle mahdollistetaan pysäköintitalon rakentaminen. Uudelle LPA-alueelle osoitetaan ASKO II ja uusien asuinkortteleiden paikoitusta. VE 4 (+B+C) - Asemakaavan muutosalueeseen sisältyvät vaihtoehdon 1 lisäksi B ja C alueet
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 5(7) KAAVOITUEN ETENEMINEN kaavoitusesite http://www.lahti.fi/kaavoitus VAIHE TIEDOTTAMINEN MITEN VOI VAIKUTTAA VIREILLE TULO Anomus/Hakemus Vireille tulosta on ilmoitettu kaupungin kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä 3.3.2014 LUONNOSVAIHE OAS Kaavaluonnos Yleisötilaisuus 28.10.2015 Keskustan kaavaillan yhteydessä OAS asetetaan nähtäville kaavan kotisivuille Internetiin. www.lahti.fi/kaavoitus Naapuritonttien omistajille tiedotetaan kirjeitse kaavan valmisteluvaiheen kuulemisesta. Heille lähetetään osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos. Aineisto laitetaan nähtäville kirjastoon. Tiedotetaan Uusi Lahti -lehdessä. Mielipiteen esittäminen: Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta sähköpostilla kaavan laatijalle. Osalliset voivat esittää mielipiteensä valmisteluaineistosta ja luonnoksesta kirjallisesti nähtävänä olon aikana kaavan laatijalle etunimi.sukunimi@lahti.fi tai Lahden teknisen ja ympäristötoimialan kirjaamoon. Lausunnot: Lausuntoja pyydetään viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tekninen lautakunta EHDOTUSVAIHE Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville MRL 65 :n mukaisesti 30 vuorokaudeksi, jona aikana kuntalaisilla ja osallisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavasta (muistutus). Kaupunginhallitus / tai pienet kaavat Tela hyväksyy Kaupunginvaltuusto HYVÄYMISVAIHE Nähtävillä olosta kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla toimialan asiakaspalvelupisteessä ja kaupunginkansliassa sekä Uusi Lahti -lehdessä sekä muussa kunnassa asuville maanomistajille tavallisella kirjeellä. Asemakaavaehdotus, kaavaselostus ja muu aineisto on nähtävänä teknisen ja ympäristötoimialan palvelupisteessä, maankäytön toimistossa, pääkirjastossa ja kaavahankkeen kotisivulla Internetissä. www.lahti.fi/kaavoitus Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla ja Internetissä sekä ilmoitetaan viipymättä kaavan hyväksymistä koskeva päätös muistutuksen tekijöille sekä kuntalaisille, jotka kaavan nähtävillä ollessa Muistutuksen tekeminen: Osalliset voivat tehdä muistutuksen ehdotuksesta kirjallisesti nähtävänä olon aikana tekniselle lautakunnalle ja toimittaa Teknisen ja ympäristötoimialan asiakaspalveluun tai sähköisesti diaari.teky@lahti.fi. Niille muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja osoitteensa ilmoittaneet, annetaan kunnan perusteltu kannanotto mielipiteeseen. Lausunnot: Lausuntoja pyydetään viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Valitus: Osallisilla on mahdollisuus valittaa kaupunginvaltuuston tai telan päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valitusaikana, joka on 30 vrk päätöksenteosta. Hämeenlinnan HAO:n päätöksestä on mahdollisuus valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO)
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 6(7) ovat sitä kirjallisesti pyytäneet ja ilmoittaneet osoitteensa. Kaava lainvoimaiseksi
OAS A-2644 - D/2773/10.02.03.00.04/2014 7(7) KAAVAN LAATIMISEN AIKATAULU vuosi 2015 vuosi 2016 joulukuu tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu valmisteluvaiheen kuuleminen, asemakaavaluonnos arvioitu teknisen virallinen arvioitu kau- lautakunnan käsittely, asemakaavaehdotus nähtävilläolo 30 vrk (MRA 27, 32 ) pungin-halli- tuksen + kaupunginvaltuuston käsittely asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tavoitteellinen aikataulu on (mikäli asemakaavasta ja asemakaavanmuutoksesta ei jätetä muistutuksia tai valiteta) on esitetty yllä. KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (MRA 1 ) MRL 9 :n mukaan kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitysten perusteella on voitava arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Asemakaavan vaikutukset arvioidaan lähtötietojen pohjalta asiantuntijatyönä. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään myös osallisten mielipiteitä ja kommentteja. Vaikutusarviointi esitetään kaavaselostuksessa. Arvioitavat vaikutukset ovat: 1. ihmisen elinoloihin ja elinympäristöön 2. maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon 3. kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin 4. alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskuntaja energiatalouteen sekä liikenteeseen 5. kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Lisäksi on tehty erillinen liikenteen toimivuustarkastelu ja liikenneselvitys. SOPIMUET Asemakaavan muutosalueelle tehdään maankäyttösopimus ASEMAKAAVAN LAATIJA Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö ja aluehankkeet asemakaava-arkkitehti Kimmo Sutinen Askonkatu 2 15100 Lahti gsm: 050 3985160 sähköposti: etunimi.sukunimi@lahti.fi Päiväys ja allekirjoitus Lahdessa 17.2.2016 Kimmo Sutinen asemakaava-arkkitehti