TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Tekninen lautakunta Hallinto Markku Kylén Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Hallinnon toiminta-ajatuksena on tehokkaasti ja taloudellisesti toimiva, asiakkaiden tarpeet huomioiva organisaatio. - Hallinto organisoi, johtaa ja valvoo palvelutuotantoa sekä järjestää näihin liittyvät asiakirjapalvelut, vastaa lautakunnan talous- ja henkilöstöhallinnosta sekä neuvoo ja palvelee asiakkaita. - Hallinto on viime vuosina vastannut vuosittain keskimäärin noin 3 milj. euron investointien toteuttamisesta sekä noin 20 milj.euron käyttöomaisuuden ylläpidosta. - Vuosittain valmistellaan noin 120 asiaa lautakunnan käsittelyyn sekä vastataan lautakunnan päätösten täytäntöönpanosta. - Hoitaa yksityisteiden hallintoasiat (mm. yksityistieavustukset). Ko. tehtäviä hoitaa maaseutuasiamies, joka ei kuitenkaan kuulu lautakunnan alaiseen henkilöstöön. - Vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen myötä hallintoon on muodostettu osatehtäväalue: vesihuoltolaitoksen hallinto. Hallinto myy palveluja Paimion Vesihuolto Oy:lle. Hallinnon henkilöstön palkkamenoista 1,2 henkilöä laskutetaan Paimion Vesihuolto Oy:ltä. Hallinto hoitaa yhtiön sopimusasiat (kulutuspaikkoja n. 2.600), myyntireskontran, yhtiön laskutuksen kaupungilta, toimitusjohtajuuden ja työnjohtoasiat. Henkilöstö: 2,5 henkilöä. Rakennuttajainsinööri toimii tekninen ja ympäristöpalvelut toimialan toimialajohtajana ja teknisen lautakunnan esittelijänä sekä Paimion Vesihuolto Oy:n toimitusjohtajana. Tulevina vuosina edessä on edelleen mittavia investointeja etenkin talonrakennuspuolella. Kaupungin taloudellinen tilanne edellyttää investointien saattamista lähivuosina minimiinsä, kuitenkin niin, että korjausvelka ei kasva kohtuuttomasti. Eläköityminen ja vapautuvien virkojen/ toimien täyttö asettavat toimialalle mittavan haasteen tarjota jatkossakin kuntalaisille nykytasoisia palveluja. Olennaiset toiminnalliset riskit - Henkilöstöriskit eri tehtäväalueilla: pitempiaikaiset sijaistukset minimihenkilöstöllä hankalia tai mahdottomiakin, ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuus tulevaisuudessa, työssäjaksaminen ja nykyisen henkilöstön ammattitaidon kehittäminen. - Tietojärjestelmien ja tietoturvaan liittyvät riskit tietohallinnon vastuulla, pitempiaikaiset häiriöt lamauttavat toimintoja. Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Mittari Tunnusluku Palvelutason säilyttäminen Asiakaspalvelukysely 0-5 TA14 TA15 TS16 TS 17 tehty tehdään Sijoituslupa- ja käyttöoikeuspäätösten taksat tarkistetaan tark istetaan HALLINTO
TA15/TA14 muutos-% TA15/TP13 KA-% TS 2016 TS 2017 (0 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot 4,9 90,0 131,9 46,5 % 1283,3 % 5,7 5,8 ulkoiset tuotot 4,9 90,0 131,9 46,5 % 1291,4 % 5,7 5,8 sisäiset tuotot 0,0 0,0 0,0 0,0 % 0,0 % 0,0 0,0 Toimintakulut 263,2 365,7 396,8 8,5 % 25,4 % 404,8 412,9 ulkoiset kulut 259,4 353,3 363,2 2,8 % 20,0 % 404,8 412,9 sisäiset kulut 3,8 12,4 33,6 170,8 % 397,6 % 0,0 0,0 Toimintakate -258,2-275,7-264,9-3,9 % 1,3 % -399,1-407,1 Vuoden 2015 talousarvioon sisältyy PVH Oy:ltä laskutettavia kustannuksia lisää 41.362 (henkilöstömenoja, palvelujen ostoja ja muita kuluja). Yksityistieavustuksia vähennetty n. 6.000 ja henkilöstömenoja n.4000.
TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Tekninen lautakunta Infrapalvelut Pekka Salo Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Tuottaa tienpitäjänä yhdyskunnan tarvitsemat ja lakiinkin perustuvat liikenneväylien sekä niihin kuuluvien laitteiden ja muiden alueiden kunnossapitopalvelut mahdollisimman hyvätasoisina ja kokonaistaloudellisuus huomioon ottaen. Ylläpitää kaupunkilaisille monimuotoisia viheralueita, jotka muodostuvat puistoista, leikkikentistä, uimapaikoista, ulkoliikuntapaikoista, puistometsistä, pelloista ja talousmetsistä. Keskeisenä toimintana on kaupungin hallussa ja hoidossa olevien liikenneväylien ja viheralueiden kunnossapito sekä uusien rakentaminen sisältäen myös liikenne- ja viheralueella olevat laitteet sekä liikenneturvallisuuden edistäminen. Liikenneväylien kunnossapitoluokitus sekä viheralueiden hoitoluokitus ohjaavat toimintaa. Vakituista henkilökuntaa tehtäväalueella vuonna 2014 on yhdyskuntateknikon (50 %) ja kaupunginpuutarhurin lisäksi 7,5 henkeä. Suunnitelmakaudella tulee kunnossapidettävä katupituus, tievalaistuksen ja hoidettavien viheralueiden määrä edelleen lisääntymään. Vuoteen 2019 mennessä mm. katupituus kasvanee n. 5 km ja kevytväylästö n. 3 km. Myös rakennettujen puistoalueiden pinta-ala on kasvanut Paimionjokipuiston myötä. Liikenneväylät ja viheralueet muokkaavat taajaman ympäristökuvaa, jonka merkitys on viime vuosina korostunut voimakkaasti. Tämä merkitsee huomion kiinnittämistä entistä enemmän kadun rakenteisiin ja pintamateriaaleihin sekä vierialueiden viimeistelyyn mm. istutuksin ja reunakivin. Leikkikentille, ulkoliikunta- ja uimapaikoille asetetut turvallisuusmääräykset lisäävät edelleen alueiden kunnossapito- ja uudistamistarvetta. Tämä vaatii myös enemmän rahallista panostusta. Eri liikuntamuodot ovat tuoneet vaatimuksia etenkin kevytväylien kunnossapitoon ja valaistukseen. Tällä vuosikymmenellä on tehtäväalueen vakituinen henkilöstö vähentynyt kolmanneksella. Tilalle ei ole saatu palkattua uutta vakituista henkilöstöä. Vajetta on kausityövoimalla, harjoittelijoilla ja työllistetyillä sekä ulkoistamalla, jotta on pystytty ylläpitämään lakien ja määräysten sekä annettujen tavoitteiden mukaista, tehtäväalueelle kuuluvan kunnossapidon ja rakentamisen laatutasoa ja määrää. Ulkoistamisessa sopivien ja luotettavien urakoitsijoiden löytäminen ei kuitenkaan välttämättä ole ongelmatonta eikä ulkoistaminen myöskään välttämättä tuo kustannussäästöjä. Vuokrattavan peltoalan ja metsämaan myynti pienentää tehtäväalueen vuosittaisia tuloja. Olennaiset toiminnalliset riskit - Henkilöstöriskit: pieni organisaatio, henkilöstön työkyvyn ylläpito ja kehittäminen - Onnettomuudet ja poikkeukselliset sääilmiöt: öljyvahingot, myrskyt (puiden kaatuminen liikenneväylille ja yleisille alueille), sähkökatkot (katuvalaistus pois päältä, josta seuraa myrskyvahinkojen korjaus pimeässä ja kuntalaiset kokevat turvattomuutta, runsaat sateet, poikkeuksellisen suuri lumentulo (kalusto ei riitä). - Korvausinvestoinnit eivät kata korjaustarpeita, jolloin korjausvelka kasvaa. Toiminnalliset tavoitteet
Tavoite ja keinot Mittari Tunnusluku TA 15 TS 16 TS 17 Jaksava, motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta 1. Kehityskeskustelut käydään toteutuma % Yleisten alueiden turvallisuus ja hyvä ympäristökuva Käyttötalousosan keinot: 1. Liikenneväylien kunnossapitolain mukaiset velvoitteet täytetään 2. Viheralueiden hoitoluokituksen mukaisen hoitotason toteutuminen 3. Leikkikentät, uima- ja ulkoliikuntapaikat turvallisuusmääräysten mukaisia 4. Metsänhoitosuunnitelman toteuttaminen palvelukysely 1-5 toteutuma-% toteutuma-% toteutuma-% 3,3 80 3,3 70 3,3 70 Investointiosan keinot: 1. Huonokuntoiset päällysteet uusitaan m2/vuosi 12000 12000 12000 2. Uusien kaava-alueiden liikenneväylien päällystys tonttien rakentumisen mukaan 3. Uuden katuvalaistuksen rakentaminen tonttien rakentumisen mukaan 4. Vanhan katuvalaistuksen saneeraus kun 90 % tonteista rakentunut kun 50 % tonteista rakentunut Saari, Preitilä Vähäjoki Vähäjoki Saari Kiirulantie 5. Vanhojen asuntoalueiden sadevesiviemäröinti 6. Leikkikenttä uudelle asuntoalueelle samanaikaisesti kunnallistekniikan rakentamisen ohella valopisteitä/a sv-viemäröinti alue toteutuma 50 Untontien alue 200 Nuppulantie,Joukahaisentie Yrittäjäntie,Lemminkäisentie Toimintaa kuvaavia lukuja 2010 2011 2012 2013 arvio 2014 Tiepituudet km - kadut 66,6 67,3 68,3 68,6 69,0 - kevytväylät 26,4 27,4 28,5 29,1 29,1
- rakennetut polut (talvikp:a) - muut tiet 1,8 3,9 1,8 3,9 2,3 3,9 2,5 3,9 3,9 yhteensä 93,3 96,8 97,6 103,0 105,3 Tievalaistus, km 85,6 87,0 88,2 88,2 88,9 Talvikunnossapito, ko.vuonna päättynyt talvi - liukkaudentorjunta materiaali, t 155 470 417 522 312 - aurauskierroksia 22 29 20 24 7 Leikkikentät kpl 23 24 25 25 25 Uimapaikat kpl 3 3 3 3 3 A2-luokan puistoa ha 24,5 24,5 26 26 29 Maisemaniittyjä ha 10 10 5,5 5,5 8,5 Puisto-/ taajamametsiä ha 240 285 286 286 286 Talousmetsiä ha 260 245 225 225 225 Peltoa ha 43 46 34,5 34,5 34,5 INFRAPALVELUT TA15/TA14 muutos-% TA15/TP13 KA-% TS 2016 TS 2017 (0 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot 81,8 108,2 111,5 3,0 % 18,1 % 114,8 118,3 ulkoiset tuotot 81,8 108,2 111,5 3,0 % 18,1 % 114,8 118,3 sisäiset tuotot 0,0 0,0 0,0 0,0 % 0,0 % 0,0 0,0 Toimintakulut 1 152,0 1 112,6 1 084,8-2,5 % -2,9 % 1 084,8 1 084,8 ulkoiset kulut 1 149,5 1 104,3 1 084,8-1,8 % -2,8 % 1 084,8 1 084,8 sisäiset kulut 2,5 8,3 0,0 -,0 % -50,0 % 0,0 0,0 Toimintakate -1 070,2-1 004,4-973,3-3,1 % -4,5 % -969,9-966,5 Vuoden 2015 talousarviossa henkilöstömenoja vähennetty n. 28.000. Katuviheralueiden ja muiden viheralueiden hoitotaso tulee laskemaan. Pieniä parannushankkeita voidaan tehdä entistä vähemmän.
TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Tekninen lautakunta Kiinteistöpalvelut Olli Koivukangas Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Kiinteistöpalvelut tuottaa kaupungin kiinteistöpalveluja niin, että tiloissa on kaikkien terveellistä ja turvallista työskennellä ja toimia. Kiinteistöpalvelut muodostuvat rakennusteknisistä, sekä kunnossapitotöistä ja kiinteistönhoito- ja siivouspalveluista. Tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella toiminnalla taataan hyvä kiinteistöjen kunto, sekä rakennusten elinkaaren piteneminen. Kiinteistötoimen toiminta-ajatuksena on käyttäjiä palvelevien tilojen osoittaminen ja niiden ylläpito käyttötarkoitus ja kokonaistaloudellisuus huomioiden, sekä kaupungin eri tilojen puhtaanapito ja hygieniasta huolehtiminen. Palvelut järjestetään omana työnä sekä osittain ostopalveluna. Kiinteistöpalvelut tuottaa käyttäjäpalveluita, joista aiheutuvat kustannukset peritään suoraan toimialoilta ja niiden yksiköistä toimitilavuokrien kanssa. Toimintatapa otettiin käyttöön talousarviovuodelle 2014 ja tuotteistaminen jatkuu edelleen. Kiinteistönhoitotöitä ovat mm. tekninen huolto, talonmiespalvelut, energiankulutuksen seuranta ja kiinteistöjärjestelmien sekä huoltokirjojen ylläpito. Kiinteistöjen kunnossapitotehtäviä on mm. erilaiset korjaus- ja asennustyöt, tilojen järjestelyissä ja muutoissa avustaminen, sekä erityisalojen alihankkijoiden hankinta. Kiinteistötoimi ylläpitää kaupungin omistamien sekä hallinnoimia kiinteistöjä ja rakennuksia (~274 000 r-m3 / 62 000 k-m2) sekä niihin liittyviä ulkoalueita (~61,5 ha). Energiansäästötoimet on oleellinen osa toimintaa ja niihin panostus jatkuu edelleen. Siivoustoimen tavoitteena on tuottaa ylläpito- ja perussiivouspalveluja, joilla luodaan turvallinen, terveellinen ja viihtyisä toimintaympäristö kiinteistöjen käyttäjille, sekä ylläpidetään niiden tarkoituksenmukaista puhtaustasoa. Siivoustoimi huolehtii että kaupungin omistamat kiinteistöt pysyvät käyttäjien kannalta siisteinä ja hygieenisinä, sekä omalta osaltaan pidentää rakennusten elinkaarta. Siivottavaa lattiapinta-alaa 2015 on 39 609,5m 2, eli lisäystä viime vuoteen on 941,5m 2, josta on mitoitettu siivoustyönmitoitusohjelmalla 95 %. Siivottavia rakennuksia kaupungilla on 35 kpl. Siivousaineiden ja -tarvikkeiden hankinnassa kaupunki on mukana Turun seudun hankintarenkaassa ja KL- kuntahankinnoissa. Henkilöstövahvuus: vakinaisia kiinteistönhoitajia 7,5 hlöä, kunnossapitohenkilöstöä 4,7 sekä yksi iltavahtimestari toimialueenaan Vistan koulu. Siivoushenkilöstöön kuuluu 23 tilahuoltajaa, joista osa-aikaisia 4 hlöä, siivoustyönohjaaja sekä siivoustyönjohtaja. Kiinteistön hoitoa, kunnossapitoa sekä siivouspalveluita hankitaan myös ostopalveluina. Paimion kaupungin laadittua palvelustrategiaa noudattaen omien henkilöstöjen rekrytoinnin vaihtoehdoksi on selvitettävä ostopalvelun mahdollisuus ja kustannukset.
Rakennuskannan ikääntyminen on tuonut mukanaan työsuojelullisia ongelmia, joita joudutaan ratkaisemaan myös käyttöpuolen määrärahoilla. Yleistyneet sisäilmaongelmat edellyttävät kiinteistöpalveluiden koko henkilöstöltä nopeaa ratkaisuhakuisuutta jotta tilat saataisiin säilymään käyttökelpoisina. Sisäilmatyöryhmän kokouksissa käsitellään ilmenneiden ongelmien ratkaisumahdollisuuksia sekä todetaan jo tehtyjen toimenpiteiden toimivuus ja riittävyys. Sivistyspalveluiden päivähoito- ja opetustilojen kasvava tarve luovat paineita kiinteistöjen tilakäytön tehostamiseen. Normaalin kunnossapidon lisäksi laajamittaisempien saneerauksien suunnittelussa otetaan huomioon tilojen tehokas ja monipuolinen käyttömahdollisuus. Tilojen vapautuessa ne pyritään nopeasti jatkojalostamaan, joko palvelemaan kaupungin omia toimintoja tai ulosvuokrattavaksi. Kohteet jotka eivät sovellu kuntonsa tai sijaintinsa puolesta kaupungin ydintoimintaan realisoidaan. Toteutuneiden kustannusten yksityiskohtaisempaan kohdentamiseen oikeille tahoille tarkennetaan edelleen. Uusia kustannuspaikkoja luodaan, kunnossapito- ja kiinteistöhoitohenkilöstön tuntikirjanpitoa ylläpidetään ja laskujen jakoperusteita tarkennetaan edelleen jo tiliöintivaiheessa. Sisäinen ylläpitovuokra on otettu käyttöön 2014 talousarvion laadinnassa. Henkilöstöresurssien riittävyys on edelleen haaste. Sairauslomien sijaistaminen rasittaa jo entisestään tiukkoja resursseja ja aiheuttaa ylikuormitusta. Eläköitymisen johdosta vapautuvat toimet tulisi saada edelleen täytettyä jotta palvelutaso saadaan pysymään edes nykyisellä tasolla. Mitoituksia, toimenkuvia sekä tehtäviä tarkistetaan ja priorisoidaan jatkossakin. Ulkoisia palveluntuottajia käytetään soveltuvilta osin paikkaamaan omia resurssivajauksia. Tiimityöskentelyä tehostamalla, tehtävien priorisoinnilla ja toimenkuvien tarkennuksilla tuottavuus paranee. Henkilöstön jaksaminen ja työkyvyn säilyttäminen on tässä kaiken keskellä se suurin haaste. Olennaiset toiminnalliset riskit Kiinteistöpalveluissa on laadittu sekä siivouksen, että kiinteistöhuollon osalta työpaikkaselvitykset, joissa on selvitetty toiminnan riskit ja työssä esiintyvät altisteet (fysikaaliset, kemialliset ja biologiset altisteet, ergonomia ja henkinen kuormittuminen sekä tapaturmavaarat). Työturvallisuus on kiinteistöpalveluissa kaiken toiminnan lähtökohta ja oleellinen osa henkilöstön perehdytystä. Henkilöstöriskit: - Osaavan, motivoituneen ja koulutetun henkilöstön saatavuus (kiinteistöjen lisääntynyt teknisen huollon tarve. Tilahuoltajien työmenetelmien kehitys). - Henkilöstön työssäjaksaminen (sijaisjärjestelmän puuttuminen) - Kiinteistöjen henkilöturvallisuus (sisäilmaongelmat, talvikunnossapito) - Työtapaturmariskit (putoaminen, liukastuminen, sähkölaitteet, kemikaalialtisteet) Omaisuusriskit: Äkilliset tuhot (tulipalo, myrsky, tulva, ilkivalta) Tietohallinnon riskit: Verkon kaatuminen (kiinteistöautomaatio- ja kameravalvontaohjelmien toimintakatkokset) Keskeytysriskit: Infrastruktuurin toimintavarmuus (kaukolämpö, vesi- ja viemäri, sähkö, puhelin- ja tietoverkko, katuverkko)
Toiminnalliset tavoitteet Tavoite ja keinot Mittari Tunnusluku TA15 TS 16 TS17 Tavoite: Kaupungin kiinteistöt ovat kunnossa ja palvelevat käyttäjiä. Keinot: 1) Kiinteistöt kuntokartoitetaan kunnostustarpeen kartoittamiseksi. 2) Palaverit käyttäjien kanssa 3) Siivoustyönmitoitus ajan tasalla 4) Asiakastyytyväisyyskysely 5) Investointihankkeiden toteutuminen valmius-% / r-m3 kpl/v valmius-% / h-m2 arvostelu 0-5 % 70 >30 90 tehdään 75 >30 90 ei tehdä 80 >30 90 tehdään Tavoite: Kiinteistöpalvelut toimii taloudellisesti ja tehokkaasti Keinot: 1) Pääoma-arvon määrittäminen sisäisen vuokran määrittämiseksi 2) Rakennusten korjausvelan määrittäminen Tavoite: Jaksava, motivoitunut ja osaava henkilöstö Keinot: 1) Henkilöstöä koulutetaan 2) Kehityskeskustelut käydään vuosittain valmius-% / r-m3 valmius-% / r-m3 kurssit/hlö/v Toteutuma-% 20 10 >2 50 25 15 >2 50 30 20 >2
Toimintaa kuvaavia lukuja 2011 2012 2013 2014 arvio 2015 Rakennuksia (kpl) 122 115 115 95 Rakennuksia (r-m3) 276245 273405 274125 266087 Rakennuksia (k-m2) 63409 62584 61990 61814 Kaukolämpöön liitetty (kpl/r-m3) 39/ 218616 37/ 217044 37/ 217764 37/ 217764 Kaukolämmön ominaiskulutus (kwh/r-m3/v) 47,07 40,6 38,7 6/ 6258 6/ 6258 6/ 6258 Öljylämmitys (kpl/r-m3) Öljylämmön ominaiskulutus (kwh/r-m3/v) 43,5 48,5 45,7 Sähkö (kwh/r-m3/v) 13,29 11,2 19,4 Vesi (m3/r-m3/v) 0,12 0,11 0,10 Kiinteistöjen käyttökulut (lämpö+sähkö+vesi) ( /v) 1010971 8633 995602 5/ 5898 Siivottavaa lattiapinta-alaa (h-m2) 33890 36936 38668 39609,5 79/ 82/ 89/ 95/ Siivousalasta mitoitettu (%/h-m2) 26543 30398 34308 37 735 Siivousmateriaalikulut ( /m2) 1,04 0,97 1,32 Siivoustyövoimakulut ( /m2) 22,40 22,78 20,52 KIINTEISTÖPALVELUT TA15/TA14 muutos-% TA15/TP13 KA-% TS 2016 TS 2017 (0 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot 551,7 4 074,5 4 260,4 4,6 % 336,1 % 4 388,2 4 519,9 ulkoiset tuotot 530,5 534,2 384,4-28,0 % -13,8 % 0,0 0,0 sisäiset tuotot 21,2 3 540,4 3876,0-96,5 % 241,2 % 0,0 0,0 Toimintakulut 3 227,6 3 414,6 4 505,3 31,9 % 19,8 % 4 505,3 4 505,3 ulkoiset kulut 3 114,0 3 231,0 752,5-76,7 % -37,9 % 0,0 0,0 sisäiset kulut 113,7 183,6 3 752,5 1943,9 % 1600,8 % 0,0 0,0 Toimintakate -2 675,9 659,9-244,9-137,1 % -45,4 % -117,0 14,6
TEKNINEN LAUTAKUNTA TA15/TA14 muutos-% TA15/TP13 KA-% TS 2016 TS 2017 (0 ) TP 2013 TA 2014 TA 2015 Toimintatuotot 2 330,5 4 272,7 4 503,8 5,4 % 46,6 % 4 508,7 4 644,0 ulkoiset tuotot 2 212,9 732,4 627,8-14,3 % -35,8 % 124,1 sisäiset tuotot 117,6 3 540,4 3876,0-96,5 % 2,5 % 0,0 0,0 Toimintakulut 5 952,1 4 892,8 5 986,9 22,4 % 0,3 % 5 994,7 6 002,9 ulkoiset kulut 5 809,8 4 688,5 2 200,5-53,1 % -31,1 % sisäiset kulut 142,3 204,3 3 786,1 1753,5 % 1280,1 % 0,0 0,0 Toimintakate -3 621,6-620,1-1 483,1 139,2 % -29,5 % -1 486,0-1 358,9