TEE 2/2006 Tutkijat huolissaan lasten sokerinkulutuksesta Ravinto ja nuoruustyypin diabetes Uutta tietoa ruokasienten hyödyistä ja haitoista Nokkosesta kesäruokaa
Tässä numerossa 3 Suomalaisten terveys paranee, mutta ongelmiakin on Pääkirjoitus Jussi Huttunen 4 Ravinnon merkitys nuoruustyypin diabeteksen synnyssä DIPP-ravintotutkimuksessa selvitetään ravinnon merkitystä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä äidin raskaudenajasta lähtien. 5 Uhkaako makeannälkä lasten terveyttä? Pysyvätkö pienten lasten hampaat ehjinä ja paino kurissa, kun makeaa on mahantäydeltä tarjolla? Kansanterveyslaitoksella tutkitaan, miten alle kouluikäisten lasten sokerinkulutus vaikuttaa heidän terveyteensä. Ravinnon merkitystä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä tutkitaan. Kuva: Marketta Ollikainen 7 Voiko ruokasienikin olla myrkyllinen? Metsäsienten käyttö ruokasieninä perustuu enimmäkseen perimätietoon hyvistä ja haitallisista sienistä. Uusimmat havainnot antavat viitteitä siitä, että jotkut aiemmin myrkyttöminä pidetyt sienet saattavat ehkä sittenkin sisältää haitallisia sienimyrkkyjä. Asiaa tutkitaan Joensuun yliopistossa. Kuva: Tapio Niitynperä Terve elämä 2/2006 Terve elämä on Juho Vainion Säätiön julkaisema verkkolehti, jossa kerrotaan etupäässä Säätiön tukemista tutkimuksista ja ajankohtaisista terveyden edistämiseen liittyvistä tapahtumista. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Päätoimittaja Tapio Niitynperä Kalevankatu 17 A 00100 Helsinki Puh: (09) 694 1220 GSM: 040-718 8888 Fax: (09) 694 3462 tapio.niitynpera@juhovainionsaatio.fi Toimitus Marketta Ollikainen LavengriPress Neljäs linja 17-19 A 26 00530 HELSINKI puh: (09) 726 1972 marketta.ollikainen@kolumbus.fi Taitto Hannu Karjalainen HANEMEDIA hannu.karjalainen@kolumbus.fi ISSN 1796-1688 Helsinki 2006 9 Ruokasienet ehdolla terveystuotteeksi Tutkija Hannu Mäkelä selvittää Joensuun yliopistossa, josko joistain sienilajeista olisi funktionaalisiksi elintarvikkeiksi. Alustavat tulokset ovat lupaavia. 11 Tiedon siruja Terve elämä estää selkävaivoja Kolesterolisuoja kiinni laadusta Suomalaiset parhaita geenitutkijoille Kasvit taistelevat myrkkyjen avulla Huijareita terveyskaupassa Elintarviketurvallisuus pellosta pöytään 13 Ullan palsta Nokkonen elinvoiman lähde Nokkosesta on moneksi. Se on oiva ruoka-, rohto-, tekstiili- ja lannoitekasvi ja entisaikojen tärkeä taikakasvi. Oma nokkosmaa Nokkonen lannoitteena Herkullisia nokkosruokia (Kannen kuva: Tapio Niitynperä) Makeiset ja lasten terveys. Viljelty siitake lupaava terveystuote. Nokkonen, vuoden luonnonyrtti. Kuva: Ulla Lehtonen Kuva: Hannu Mäkelä 2
Suomalaisten terveys paranee, mutta ongelmiakin on Suomalaisten terveys on jatkuvasti parantunut. Suomalainen mies elää tänään keskimäärin yli 75-vuotiaaksi ja nainen yli 82-vuotiaaksi. Sairauksista johtuvat toimintakyvyn rajoitukset ovat vähentyneet. Suotuisa kehitys ilmenee myös ihmisten omissa kokemuksissa. Etenkin keski-ikäiset kokevat terveytensä aikaisempaa selvästi paremmaksi. Viime vuosisadan ensi vuosikymmeninä terveyden koheneminen johtui infektiotautien, erityisesti tuberkuloosin vähenemisestä. 1950-luvun jälkeen ongelmiksi nousivat sepelvaltimotauti, syöpä ja tapaturmat. Myös osa uusista ongelmista on onnistuttu ratkaisemaan. Sepelvaltimotauti- ja liikennekuolemat ovat vähentyneet, syöpäkuolleisuus pienenee, nivelreuma harvinaistuu ja lasten hammasterveys on jo yksi maailman parhaimmista. Myönteistä yleiskuvaa varjostavat lihavuuden, diabeteksen ja allergioiden lisääntyminen. Suomalaisten pahin terveysuhka on tänään kuitenkin päihteiden käyttö. Alkoholin kulutus kasvaa ja alkoholisairaudet ja -kuolemat yleistyvät. Ongelmia ovat alkoholin kasvava kulutus ja humalahakuinen alkoholikulttuuri. Tulevaisuus ei näytä tätä päivää paremmalta. Lapset ja nuoret ovat vähintään yhtä humalahakuisia kuin vanhempansa. Mielenterveyden ongelmat ovat lisääntymässä, jos mittarina käytetään näistä syistä eläkkeelle siirtyvien lukumäärää ja ihmisten omia tuntoja. Kehityksen syitä ei tunneta, mutta tärkeitä tekijöitä ovat syrjäytyminen, työelämän kasvavat vaatimukset ja perheinstituution rapautuminen. Taustalla on yhteiskunnan murros, nopea siirtyminen maatalousyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan ja uudelleen kiihtynyt maan sisäinen muuttoliike. Myönteistäkin kehitystä on tapahtunut, sillä itsemurhien määrä on 15 vuodessa vähentynyt kolmanneksella. Terveys jakautuu väestössä epätasaisesti. Itä- ja Pohjois-Suomen kansalaisten terveys on huonompi kuin länsi- ja eteläsuomalaisten. Tulotasoon ja koulutukseen perustuvat terveyserot näyttävät olevan Länsi-Euroopan suurimpia, elleivät peräti suurimmat. Erot eivät ole supistuneet, vaikka niiden pienentäminen on ollut yksi Suomen terveyspolitiikan tärkeimmistä tavoitteista. Lähivuosien suuri haaste on väestön ikärakenteen muutos. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa 50 prosentilla muutamassa vuosikymmenessä. Vaikka uuden vuosituhannen seniorikansalaiset näyttävät olevan terveempiä kuin ikätoverinsa 1950- ja 1960-luvuilla, lisää ikärakenteen muutos resurssitarvetta ja pakottaa ajattelemaan palvelujärjestelmän toimintaperiaatteet uudelleen. Työikäisiä ihmisiä on aikaisempaa vähemmän ja siksi lähivuosina terveydenhuoltoon kehittyy vaikea työvoimapula. On perusteltua uskoa, että suomalaisten terveyden myönteinen kehityssuunta jatkuu ainakin lähivuosina. Tämä edellyttää kuitenkin terveyttä edistävien toimenpiteiden tehostamista ja uusia ratkaisuja väestön elinolojen, terveystottumusten ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Terveydenhuoltoon tarvitaan välttämättä lisää rahaa. Ilman lisärahaa ei vanhenevan kansakunnan terveydestä ja toimintakyvystä pystytä huolehtimaan. Jussi Huttunen Ikääntyvä väestö, haaste terveydenhuollolle. Kuva: Marketta Ollikainen Jussi Huttunen professori Juho Vainion Säätiön hallituksen puheenjohtaja Kuva: Antero Aaltonen 3
Ravinnon merkitys nuoruustyypin diabeteksen synnyssä Kansanterveyslaitoksella meneillään oleva DIPP-ravintotutkimus on laaja monikeskinen seurantatutkimus, jossa selvitetään ravinnon merkitystä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä. Juho Vainion Säätiö tukee DIPP-ravintotutkimusta apurahoin. Nuoruustyypin diabetes eli tyypin 1 diabetes alkoi yleistyä Suomessa ja lähes kaikissa länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen. Taudin ilmaantuvuus kasvaa edelleen. Ympäristötekijöillä tiedetään olevan keskeinen merkitys taudin synnyssä, ja näiden tekijöiden tunnistaminen olisi tärkeää ilmaantuvuuden nousun katkaisemiseksi. Eräiden ravinnon tekijöiden kuten rintamaidon ja D-vitamiinin on epäilty suojaavan nuoruustyypin diabetekselta ja ylipainon lisäävän diabeteksen riskiä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa yksittäisten ravintotekijöiden merkityksestä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä. Kansanterveyslaitoksen tutkijat selvittävät ravinnon merkitystä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä. Kuvassa artikkelin kirjoittajista Carina Kronberg-Kippilä (vas.), Suvi Virtanen ja Ulla Uusitalo. Maijaliisa Erkkolan kuva on julkaistu seuraavalla sivulla. Kuva: Marketta Ollikainen DIPP ravintotutkimus etsii äitien ja lasten ravitsemuksen yhteyksiä diabeteksen kehittymiseen Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy -hankkeen (DIPP-tutkimus) ravintotutkimuksessa selvitetään äidin raskauden ja imetyksen aikaista ja lapsen eri ikävaiheiden ravitsemusta sekä ravitsemuksen yhteyksiä diabeteksen ja sen esiasteen kehittymiseen. Diabeteksen esiasteen mittareina käytetään diabetesspesifejä vasta-aineita, joiden esiintymiseen liittyy lisääntynyt diabetesriski. Ravintotutkimukseen kutsutaan lisääntyneen perinnöllisen diabetesvaaran omaavat vastasyntyneet Oulun ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden alueilta. Lapsia seurataan 3 kk 1 vuoden välein esidiabeteksen, kasvun, virusinfektioiden ja ravinnon mittaamiseksi. Kullekin käynnille perheet täyttävät lapsen syömistä ruuista ja juomista ruokapäiväkirjan kolmen päivän ajalta. Äitien ravitsemusta tutkitaan kehittämällämme ruoankäytön frekvenssimenetelmällä. Tutkimushoitajat käyvät päiväkirjan ja lomakkeet läpi yhdessä perheen kanssa. Odottavien äitien ruokavaliossa huomio rasvan laatuun ja D-vitamiinivalmisteiden talvikautiseen käyttöön Tutkimus on tuottanut tärkeää tietoa raskaudenaikaisesta ja varhaislapsuuden ravitsemuksesta. Tutkittujen äitien ruokavalinnat osoittautuivat suhteellisen terveellisiksi: 76 prosenttia söi päivittäin ruisleipää, 65 prosenttia käytti leivällä pehmeitä levitteitä, 88 prosenttia ilmoitti käyttävänsä vihanneksia ja 76 prosenttia hedelmiä tai marjoja päivittäin. Vanhemmat ja koulutetummat odottavat äidit söivät muita useammin vihanneksia, hedelmiä ja kalaa. Rasvan, hiilihydraatin ja proteiinin osuudet ruokavaliossa ja ravintokuidun saanti olivat keskimäärin lähellä suositeltua tasoa. Tyydyttyneen rasvan saanti oli selvästi suositeltua suurempaa ja vastaavasti monityydyttymättömien rasvojen saanti niukahkoa. Enemmistö äideistä (85 %) käytti ainakin yhtä ravintoainelisää raskauden aikana. Valmisteiden saanti ruokavaliosta painottui osittain ravintoaineisiin, joiden saanti jo ruokavaliosta oli riittävää. A-vitamiinia sisältäviä valmisteita käytettiin, vaikka niitä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. Tutkituista ravintoaineista vain D-vitamiinin saanti jäi alle Suomessa suositellun tason. Vain 40 prosenttia äideistä oli käyttänyt D-vitamiinivalmisteita. 4
Imetystavoitteisiin vielä matkaa Vauvoille alettiin antaa äidinmaidonkorvikkeita keskimäärin 1,5 kuukauden iässä. Viidesosa lapsista sai neljän kuukauden ikään saakka ainoastaan rintamaitoa. Imetyksen kokonaiskesto oli keskimäärin kuusi kuukautta. Ensimmäisen kerran vauvat saivat lisäruokaa, useimmiten peruna- tai porkkanasosetta, keskimäärin 3,5 kuukauden iässä. Hedelmiä ja marjoja annettiin ensimmäisen kerran noin neljän kuukauden ikäisille. Kaalia, viljavalmisteita ja lihaa lapsille alettiin antaa noin viiden kuukauden iässä. Kala lisättiin ruokavalioon keskimäärin seitsemän kuukauden, kananmuna 9,5 kuukauden ja tavanomaiset lehmänmaitovalmisteet 10 kuukauden iässä. Ruoka-aineiden varhaisimpia aloitusikäsuosituksia noudatettiin kohtuullisen hyvin ensimmäistä lisäruokaa ja maitovalmisteita lukuun ottamatta. Nykyisin suositellaan yksinomaista imetystä kuuden kuukauden ikään saakka ja ensimmäisen lisäruoan aloittamista lapsen kasvun ja äidinmaidon riittävyyden mukaan viimeistään kuuden kuukauden iästä alkaen. Suositeltavia ensimmäisiä lisäruokia ovat peruna-, porkkana-, hedelmä- ja marjasoseet. Perheiden sosiodemografiset erot heijastuivat vahvasti imeväisruokintaan; yli 30-vuotiaan, hyvin koulutetun ja tupakoimattoman äidin tyttövauvalla oli suurin todennäköisyys tulla ruokituksi suositusten mukaisesti imeväisiässä. Olemme tutkineet DIPP-ravintotutkimuksessa imeväisruokinnan yhteyksiä esidiabeteksen kehittymiseen. Lisäruokinnan varhainen aloittaminen näyttää aineistossamme hiukan lisäävän esidiabeteksen riskiä. On hyvä muistaa, että tutkimustulosten luotettavuus täytyy aina vahvistaa useissa tutkimuksissa ennen kuin niitä voidaan soveltaa käytäntöön. Parhaillaan tutkimme raskaudenaikaisen ravitsemuksen mahdollisia yhteyksiä esidiabeteksen ilmaantumiseen lapsella. Ainutlaatuinen, monitieteinen seurantatutkimus Tuloksia DIPP-ravintotutkimuksen kaltaisista pitkistä seurantatutkimuksista, joissa lapsen ravitsemusta olisi mitattu toistetusti eri ikävaiheissa ja joissa selvitetään tyypin 1 diabeteksen ja sen esiasteen kehittymistä, ei ole olemassa. Uskomme, että tuloksemme tulevat viemään tämän alueen tutkimusta aimo harppauksen eteenpäin ja toivottavasti tulevaisuudessa mahdollistamaan diabeteksen ehkäisyn. Erityisen arvokasta DIPP-tutkimuksessa on se, että siinä tutkitaan samanaikaisesti useita eri ympäristötekijöitä, ravinnon lisäksi muun muassa virusinfektioita. Tämä usean eri tieteenalan yhteistyö tekee mahdolliseksi eri tekijöiden mahdollisten yhteisvaikutusten huomioimisen. Suvi Virtanen, professori Tampereen yliopiston terveystieteen laitos ja Kansanterveyslaitoksen ravitsemusyksikkö Carina Kronberg-Kippilä, ETM, tutkija Kansanterveyslaitoksen ravitsemusyksikkö Ulla Uusitalo, FT, tutkijatohtori Kansanterveyslaitoksen ravitsemusyksikkö Maijaliisa Erkkola, FT, tutkijatohtori Kansanterveyslaitoksen ravitsemusyksikkö 5
Uhkaako makeannälkä lasten terveyttä? Pienten lasten hampaiden kunto huononee ja ylipaino lisääntyy samaan aikaan kun suomalaisten sokerin, makeisten ja virvoitusjuomien kulutus kasvaa. Kansanterveyslaitoksella tutkitaan, miten alle kouluikäisten lasten sokerinkulutus vaikuttaa heidän terveyteensä. Kansansairauksien ravintoperäiset riskitekijät määritellään lapsiperheiden keittiössä. Kuvat: Maijaliisa Erkkolan kotiarkisto Tutkija Maijaliisa Erkkola perehtyi tyypin 1 diabeteksen ennustamista ja ehkäisyä tutkivan DIPP-hankkeen ravintotutkimusaineistoon vuodenvaihteessa ilmestyneessä väitöskirjatyössään, jossa hän selvitti ensimmäisten elinvuosien ravinnon merkitystä nuoruustyypin diabeteksen synnyssä. Samalla hän huomasi, että aineisto tarjoaisi vastauksia moniin muihinkin pienten lasten ravitsemusta ja terveyttä koskeviin kysymyksiin. DIPP-ravintotutkimus on kerännyt Suomen mittakaavassa kattavan alle kouluikäisten lasten ruoankäyttöaineiston, josta on mahdollista selvittää esimerkiksi ravintotekijöiden merkitystä ylipainon kehittymisessä, Erkkola kertoo. Kansanterveyslaitoksella vastikään käynnistyneessä tutkimushankkeessa Erkkola aikoo selvittää yhdessä muun tutkimusryhmän kanssa vuosina 1996 2004 syntyneiden terveiden lasten ruokavalion sokeripitoisuutta eri ikävaiheessa, jotta tietoa voitaisiin hyödyntää eri kansanterveysohjelmissa ja tunnistaa ravitsemuksellisia riskiryhmiä neuvolaterveydenhoitoa varten. Alle kouluikäisten suomalaislasten sokeripitoisten elintarvikkeiden kulutuksesta ei ole juurikaan olemassa tutkittua tietoa viime vuosikymmeniltä. Kuitenkin tiedetään, että esimerkiksi lasten hammasterveys on huonontunut viimeisen kymmenen vuoden aikana samanaikaisesti kun suomalaisten sokerin, makeisten ja virvoitusjuomien kulutus on lisääntynyt, Erkkola perustelee. Tutkimuksessa kartoitetaan muun muassa alle kuusivuotiaiden lasten ruoka- 6
valion sokeripitoisuutta eri ikävaiheessa ja pitoisuuksien yhteyttä ruokavalion ravintosisältöön, merkittävimpiä lisätyn sokerin lähteitä sekä lasten sokerikulutuksen eroja eri väestöryhmissä. Ylittääkö sokerinkulutus suositukset? Ravitsemussuositusten mukaan puhdistettujen sokereiden saanti ei saisi ylittää kymmentä prosenttia päivittäisestä kokonaisenergian saannista. Tämä on tärkeää erityisesti lapsilla, joilla energiantarve on pieni. Puhdistettuihin sokereihin lasketaan kuuluvaksi sakkaroosi, fruktoosi, tärkkelysperäiset makeuttajat ja muut niiden kaltaiset sokerivalmisteet, joita käytetään sellaisenaan tai lisätään elintarvikkeisiin valmistuksen yhteydessä. Tiedetään kuitenkin, että useimmissa maissa lisätyn sokerin saanti on suositeltua suurempaa. Myös meillä Suomessa sakkaroosin saanti on runsaanlaista ja erityisesti nuorissa ikäluokissa, Erkkola kertoo. Erkkolan mukaan huolestuttavinta on se, että runsas lisätyn sokerin määrä lasten ruokavaliossa voi heikentää koko ruokavalion ravintosisältöjä. Erilaiset makeiset, makeat välipalat ja leivonnaiset sekä virvoitusjuomat vievät näläntunteen, eikä ruoka enää maistu varsinaisilla aterioilla. Esimerkiksi norjalaistutkijat havaitsivat, että neljä- ja yhdeksänvuotiailla lapsilla lähes kaikkien tutkittujen ravintoaineiden saanti laski sokerinkulutuksen noustessa. Hedelmien ja vihannesten kulutus oli jopa 30 40 prosenttia pienempi niillä lapsilla, jotka saivat ravinnostaan runsaasti lisättyä sokeria. Sokerinkulutuksella on todettu olevan yhteys myös lasten hammasterveyteen ja mahdollisesti lihavuuteen. Suomalaisessa laajassa lasten ja nuorten aikuisten sepelvaltimotaudin riskitekijöitä kartoittavassa STRIP-tutkimuksessa havaittiin, että esikouluikäisillä esiintyvä karies oli yhteydessä jo kolmevuotiaana alkaneeseen suurempaan sokerinkulutukseen. Vuonna 2000 lasten pysyvien hampaiden terveydentila oli samalla tasolla kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Tulokset sokerinsaannin yhteydestä ylipainoisuuteen sen sijaan ovat jonkin verran ristiriitaisia, mikä osittain johtuu niin sanotusta keinulautailmiöstä, eli ruokavalion sokeripitoisuuden käänteisestä yhteydestä ruokavalion sisältämän rasvan määrään, Erkkola selvittää. Terveysriskit lapsiperheiden keittiöstä Tutkimusten mukaan ruokailutottumusten erot eri sosioekonomisissa väestöryhmissä lähtevät kehittymään jo äidin raskauden aikana ja lapsena opitut ruokailutottumukset ovat suhteellisen pysyviä. Tämä kävi ilmi myös DIPP-ravintotutkimuksessa, jossa ravintosuosituksista poikkeavalla ruokavaliolla oli muiden terveyden riskitekijöiden ohella taipumusta kasaantua alimpiin sosioekonomisiin ryhmiin. Sosioekonomiset erot selittävät osin myös suomalaislasten karieksen ilmaantuvuutta pääosin sokerin kulutuserojen kautta. Tulevan sukupolven kansansairauksien ravintoperäisiä riskitekijöitä määritellään vahvasti lapsiperheiden keittiössä, Erkkola toteaa. Hän muistuttaa, että esimerkiksi suomalaista terveyspolitiikkaa linjaavan Terveys 2015 -kansanterveysohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on lasten hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen. Jotta erilaisia terveysohjelmia pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan, tarvitaan tietoa myös pienten lasten ravitsemuksesta. Lisäksi tietoa voidaan hyödyntää suoraan lastenneuvoloiden ravitsemusneuvonnassa ja riskiryhmien tunnistamisessa. Useilta viranomaistahoilta on viestitetty, että lasten ja nuorten terveyttä tulisi kartoittaa maassamme enemmän. Tämä on yksi merkittävä valtakunnallinen tutkimushanke, jolla tuotetaan tärkeää tietoa koko maan lasten terveyden edistämiseksi, Erkkola summaa. Juho Vainion Säätiö tukee Erkkolan tutkimushanketta apurahoin. Marketta Ollikainen Tutkija Maijaliisa Erkkola 7
Voiko ruokasienikin olla myrkyllinen? Metsäsienten valinta ja käyttö ruokasieninä on perustunut enimmäkseen perimätietoon hyvistä ja haitallisista sienistä. Joensuun yliopistossa on meneillään tutkimushanke, jossa selvitetään, voivatko aiemmin myrkyttömiksi havaitut sienet sittenkin sisältää haitallisia sienimyrkkyjä. Tutkijat löysivät yllättäen myös herkkutattia (Boletus edulis)syöneiden hiirien veressä merkkejä lihassoluvauriosta. Kuva: Arktiset Aromit ry. Myrkkysieniksi pitkään tiedettyjä lajeja, kuten korvasientä (Gyromitra esculenta) ja valkokärpässientä (Amanita virosa) on tutkittu perusteellisesti, ja niiden sisältämät haitalliset aineet ja niiden vaikutukset elimistössä tunnetaan hyvin On harvinaista, että vuosisatoja ruokana käytetty laji osoittautuisikin haitalliseksi. Tämänkaltainen tilanne oli 1960 1970 -luvuilla, kun aikaisemmin Itä-Euroopassa runsaasti käytettyyn pulkkosieneen (Paxillus involutus) yhdistettiin kuolemantapauksia. Pulkkosieni onkin nykyään luokiteltu yliherkkyysreaktioita aiheuttavaksi myrkkysieneksi. Vuonna 2001 julkaisiin arvostetussa New England Journal of Medicine -sarjassa katsaus, jossa todettiin aikaisemmin herkullisena pidetyn keltavalmuskan (Tricholoma flavovirens tai T. equestre) aiheuttaneen Ranskassa useita myrkytystapauksia. Aihe mainittiin myös Suomen lehdistössä, mutta uusiin käyttösuosituksiin ei katsottu olleen aihetta. Keltavalmuskaa on kerätty vuosisatoja; erityisen suosittu se on ollut Ranskassa ja Italiassa, mutta myös Suomessa keltavalmuska on ollut harrastajien suosiossa. Myrkytysmekanismiksi todettiin lihassolumyrkytys eli rhabdomyolyysi. Kyseessä on tilanne, jossa lihassolut vaurioituvat tai kuolevat, ja vahingoittuneista soluista vapautuneet yhdisteet muun muassa värjäävät virtsan hyvin tummaksi ja voivat aiheuttaa munuaisvaurioita. Ranskalaistutkijat altistivat hiiriä eri annoksille keltavalmuskauutetta ja saivat aiheutettua koe-eläimissä vastaavan lihassolutuhon. Sekä myrkytyksen vuoksi hoidetut potilaat että koe-eläimet olivat syöneet keltavalmuskaa huomattavia määriä useina perättäisinä päivinä (potilaat n. 300-400 g tuoretta sientä päivässä). Keltavalmuskamyrkytyksiä on havaittu myöhemmin myös Puolassa. Aikaisemmin haitattomana pidetyn lajin aiheuttamiin sairaustapauksiin suhtaudutaan yleensä varovaisesti. Keltavalmuskalla on sitä muistuttavia matkijoita, kuten rikkivalmuska (T. sulphureum) ja äikävalmuska (T. aestuans), jotka ovat kuitenkin yleensä kirpeän makuisia. Silti sekaannukset sienimetsässä ja sieniruokaa valmistettaessa ovat mahdollisia. Koska aikaisemmat tutkimukset antoivat aihetta epäillä lajin voivan olla haitallinen, Joensuun Yliopistossa käynnistettiin vuonna 2005 Juho Vainion Säätiön tuella tutkimusprojekti asian jatkoselvittelyjä varten. Lihassolujen tuhoutumisen tutkimiseen on käytettävissä erilaisia mittareita. Käytetyin on veren kreatiinikinaasientsyymin aktiivisuuden mittaus verestä. Tämä entsyymi on yleensä piilossa lihassolujen sisällä, jolloin sen runsas esiintyminen 8
veressä viittaa siihen, että lihassoluja on tuhoutunut ja niiden sisältöä päätynyt verenkiertoon. Toinen mahdollisuus on tutkia altistettujen eläinten lihaskudosta mikroskoopilla. Koska monet myrkyt voivat vaikuttaa useisiin kohteisiin elimistössä, tutkimus selvitti samalla myös mahdollisia maksan ja munuaisten vaurioita mittaamalla niille tyypillisten entsyymien ja kemiallisten merkkiaineiden pitoisuuksia koeeläinten verestä. Lihasvaurioiden seulonta Joensuun Yliopiston tutkimuksessa saatiin vahvistettua ranskalaisten tutkijoiden tulokset. Kuivattu keltavalmuska lisättynä hiirien normaaliin ravintoon aiheutti eläimissä kreatiinikinaasiaktiivisuuden nousun merkkinä lihassoluvauriosta. Maksa- tai munuaismyrkytyksestä ei ollut merkkejä. Kokeessa käytettiin myös negatiiviseksi kontrolliksi kutsuttua ryhmää: hiiriä joille syötettiin mahdollisimman turvallisena pidettyä sienilajia, joksi valittiin herkkutatti (Boletus edulis). Yllättäen myös herkkutattia syöneiden hiirien veressä näkyi merkkejä lihassoluvauriosta, ja entsyymiaktiivisuuden nousu oli samaa suuruusluokkaa kuin keltavalmuskalla. Yllättävien tulosten vuoksi tutkimusprojektia laajennettiin seulontatutkimukseksi, jossa selvitetään parhaillaan useiden ruokasieniksi luokiteltujen sienilajien mahdollisia vaikutuksia hiiren lihaskudokseen. Toistaiseksi on testattu haperoita (Russula spp.), punikkitatti (Leccinium versipelle), kantarelli (Cantharellus cibarius) ja lampaankääpä (Albatrellus ovinus) kaikki eri sieniryhmien lajeja. Kaikilla näillä lajeilla on havaittu sama ilmiö: veren kreatiinikinaasiaktiivisuus nousee viiden päivän altistuksen jälkeen, kun kuivattuja sieniä on nautittu 6 9 grammaa painokiloa kohti vuorokaudessa. Kuitenkaan mikroskooppisesti lihassoluissa ei ole ollut havaittavissa muutoksia. Myös maksa-arvojen pientä nousua on havaittu joidenkin sienilajien haperoiden ja kantarellin yhteydessä. Tutkimushanke jatkuu vuonna 2006, ja viimeisimmissä kokeissa on havaittu edellistä pidemmän, neljän viikon mittaisen altistuksen aiheuttavan hiirille myös merkkejä maksavauriosta. Sienten hyödyt ja haitat Metsäsienten käyttämisestä ravinnoksi on paljon hyötyjä. Sienten kerääminen tarjoaa liikuntaa, ja sienillä on havaittu monia hyviä terveysvaikutuksia. Monet viljellyt sienet kuten siitake (Lentinula edodes) muun muassa alentavat veren kolesteroliarvoja. Lisäksi sienien kuiduilla on havaittu olevan hyödyllisiä vaikutuksia kohonneiden veren sokeritasojen laskemisessa. On myös muistettava, että Joensuun tutkimuksessa havaitut ilmiöt tapahtuivat usean päivän altistuksen jälkeen annoksilla, jotka suoraan ihmisten keskimääräiseen painoon (70 kg) suhteutettuna vastaisivat useita kiloja tuoretta sientä päivittäin viiden perättäisen vuorokauden ajan. Tutkimusten tässä vaiheessa onkin mahdotonta tehdä johtopäätöksiä siitä, ylittävätkö sienten käytön hyödyt mahdolliset riskit, eikä metsäsienten käyttösuosituksiin ole tällöin syytä tehdä muutoksia. Pelkän nautitun sienimäärän lisäksi monet muut yksilölliset seikat voivat vaikuttaa myrkytysoireiden ilmenemiseen. Sienien kasvupaikat ovat erilaisia, ja sen seurauksena sienien muodostamat tai niihin kertyvät aineet voivat esiintyä eri pitoisuuksina eri puolilla maailmaa. Allergisten reaktioiden mahdollisuus on olemassa, mikä voi aiheuttaa yksilöllistä herkkyyttä jollekin sienilajille. Myös kuivaaminen ja kypsentäminen vaikuttavat usein mahdollisiin haittoihin, kuten suomalainen sienestäjä rouskujen ja korvasienten käyttäjänä hyvin tietää. Petteri Nieminen ja Anne-Mari Mustonen Joensuun Yliopisto Biologian laitos Aiemmin herkullisena pidetyn keltavalmuskan (Tricholoma flavovirens tai T. equestre) epäillään aiheuttaneen Ranskassa useita myrkytystapauksia. Sienitutkimuksen ohella artikkelin kirjoittajat Petteri Nieminen ja Anne-Mari Mustonen ovat mukana Pohjoisten nisäkkäiden vuodenaikaisen ekofysiologian energetiikkaa ja molekyylibiologiaa kartoittavassa tutkimushankkeessa. Kuvassa tutkijat seuraavat supikoirien liikkeitä maastossa. 9
Ruokasienet ehdolla terveystuotteeksi Osasta sienilajeja voisi olla terveysvaikutteisiksi elintarvikkeiksi, jos niiden ravitsemukselliset ominaisuudet tunnettaisiin länsimaissa paremmin, sanoo tutkija Hannu Mäkelä Joensuun yliopistosta. Hän tutkii väitöskirjatyössään yleisimpiä ruokasieniä ja niiden ravitsemuksellista laatua sekä laadun aikaansaamia fysiologisia vasteita. Viljelty siitake on yksi lupaavimmista ehdokkaista funktionaaliseksi elintarvikkeeksi. Kuva: Hannu Mäkelä Tutkija Hannu Mäkelä perustelee näkemystään sillä, että joidenkin hyvinä ruokasieninä pidettyjen sienilajien ravinnekuidut näyttäisivät olevan terveysvaikutuksiltaan verrannollisia viljojen vastaaviin kuituihin. Kun vertasimme eri sienilajien ja kauran vaikutusta koeeläinten rasva-aineenvaihduntaan, joillain sienilajeilla tulos oli jopa parempi kuin kauralla, hän kertoo. Mäkelä pitää todennäköisenä, että kasvi- ja sienikuitujen toiminnallisten vaikutusten mekanismit ovat samankaltaisia, sillä esimerkiksi kasvien tärkkelys ja sienten kitiini sekä kasvien ja sienten betaglukaanit ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia. Toisin kuin sienten, viljakasvien, varsinkin kauran terveyttä edistävät ominaisuudet on yleisesti tunnustettu sekä Yhdysvalloissa että EU:n alueella. Tosiasiassa sienten merkitys osana terveellistä ravitsemusta tunnetaan huonosti varsinkin länsimaissa, joissa sieniä käytetään melko vähän ravinnoksi. Aasian maissa, joissa sieniä on perinteisesti käytetty kansanlääkinnässä, sienikuituja on jonkin verran tutkittu, mutta sielläkin on keskitytty lähinnä muutamiin viljeltyihin sienilajeihin ja näiden suoranaisiin lääkinnällisiin vaikutuksiin. Mäkelä kiinnostui sienten terveysvaikutuksista työskenneltyään jonkin aikaa filosofian maisteriksi valmistumisensa jälkeen sienten perusviljelyn parissa. Hän oli tehnyt pro gradu -työnsä viljojen, erityisesti kauran betaglukaanista ja oli siksi perehtynyt hyvin viljojen funktionaalisiin ominaisuuksiin. Huomasin, että myös sienillä on hyvin samantyyppisiä rakenneosia kuin esimerkiksi viljoissa, hän kertoo. Mäkelä aloitti syksyllä 2003 väitöskirjatyön Joensuun yliopiston biologian laitoksella tavoitteenaan selvittää tarkemmin sienten ravitsemuksellista laatua ja sen terveydellisiä vaikutuksia. Hän on tutkinut muun muassa sienten kemiallisen koostumuksen vaikutusta terveydentilaan ja sairastumisriskiin vaikuttaviin fysiologisiin tekijöihin kuten veren rasva-aineenvaihduntaan koe-eläimillä sekä viljeltyjen sienten osalta kasvatusolosuhteiden vaikutusta sienten ravintosisältöön kuten kuitujen ja valkuaisaineiden pitoisuuksiin. Tarkoitus on, että pystyttäisiin myös jonkin verran valaisemaan niitä mekanismeja, joilla sienten sisältämät yhdisteet vaikuttavat elintoimintoihin, hän kertoo. 10
Sienet heterogeeninen ryhmä Mäkelä on valinnut tutkimuskohteekseen sekä hyvinä ruokasieninä pidettyjä luonnonsieniä että viljeltyjä sieniä, jotka on tutkimusta varten kasvatettu Pohjois- Karjalan Ammattikorkeakoulun Bioprosessi- ja ympäristöteknologian laboratoriossa Rääkkylässä. Lähtökohta oli hyvin ihmisläheinen, koska tarkoitus oli nimenomaan selvittää, olisiko sienillä mahdollisesti käyttöä terveyttä edistävinä eli niin sanottuina funktionaalisina elintarvikkeina, hän toteaa. Mäkelä muistuttaa kuitenkin, että sienet on hyvin heterogeeninen ryhmä. Esimerkiksi molekyylirakenne saattaa olla hyvinkin erilainen eri sienilajeilla, mikä taas vaikuttaa muun muassa siihen, miten liukoiset ravintokuidut käyttäytyvät ruoansulatuskanavassa. Luonnonsienten kohdalla rakenteelliset ominaisuudet voivat vaihdella jopa yksittäisten lajien Kun vertasimme eri sienilajien ja kauran vaikutusta koe-eläinten rasva-aineenvaihduntaan, joillain sienilajeilla tulos oli jopa parempi kuin kauralla sisällä kasvuolosuhteista ja kasvupaikasta riippuen. Sienet ovat äärimmäisen herkkiä ympäristössä tapahtuville muutoksille ja esimerkiksi maaperän koostumusta ja sen vaikutuksia sienten ravitsemukselliseen laatuun voi olla hankala ennakoida, hän sanoo. Mäkelä on tutkinut luonnonsienistä muun muassa herkkutattia, kantarelleja ja lampaankääpää, mutta ei rouskuja, jotka ovat edelleenkin yleisimpiä ruokasieniä Suomessa. Yksi syy tähän on se, että rouskuja ei noteerata ruokasieniksi muualla maailmalla. Toinen se, että osa liukoisista ravintokuiduista, kuten betaglukaani, tahtoo kadota sieniä ryöpättäessä. Toisaalta sienissä betaglukaani on yleensä hyvin suojattu erilaisilla proteiinien ja kitiinin välisillä sidoksilla, joten sitä voi olla ryöppäämisen jälkeenkin vielä huomattavia määriä jäljellä. Kaikkea ei voi kuitenkaan yhdessä väitöskirjassa tutkia, Mäkelä naurahtaa. Sieniä enemmän ruokapöytään Mäkelä uskoo, että jos tiettyjen sienilajien hyvät ravitsemukselliset ominaisuudet osoitetaan tutkimuksen keinoin, niiden käyttö osana terveellistä ruokavaliota lisääntyy ja monipuolistuu. Tällä hetkellä valtaosa kesän ja syksyn sienisadosta mätänee metsään. Sienistä voisi olla apua esimerkiksi suomalaisten korkean kolesterolitason kurissapitämiseen. Sienet soveltuvat hyvin myös keliakikoille, koska ne eivät sisällä viljoissa allergiaa aiheuttavaa valkuaisainetta, gluteenia. Alustavien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että sienten terveelliset ominaisuudet kulminoituvat erityisesti rasva-aineenvaihduntaan, mikä näkyy paitsi plasman koostumuksessa myös rasvan kertymisessä ja paikallistumisessa. Joillain sienilajeilla, esimerkiksi siitakkeella, myönteinen vaikutus oli jopa suurempi kuin vastaavalla määrällä viljaraaka-ainetta, Mäkelä kertoo. Hän arvelee, että tällaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä varsinkin silloin, kun mietitään eri ruoka-aineiden käyttöä erilaisten elintasosairauksien torjunnassa. Sienten terveysvaikutuksista ei täällä länsimaissa ole puhuttu juuri lainkaan puhumattakaan, että olisi tehty vertailevia tutkimuksia aiheesta, Mäkelä toteaa. Juho Vainion Säätiö on tukenut Mäkelän sienitutkimuksia apurahoin. Marketta Ollikainen Tutkija Hannu Mäkelä 11
Tiedon siruja Terve elämä estää selkävaivoja Terveelliset elämäntavat on hyvä keino välttyä joutumasta selkävaivojen vuoksi sairaalahoitoon. Tätä mieltä on tutkija Leena Kaila-Kangas, joka kartoitti tuoreessa väitöstutkimuksessaan sairaalahoitoon johtaneiden selkäsairauksien riskitekijöitä Suomessa. Kaila-Kangas etsi selkäpotilaiden riskitekijöitä heidän sosioekonomisesta taustaan sekä psykososiaalisista tekijöistä työssä. Hänen mukaansa selkävaivojen vuoksi sairaalahoitoon joutuivat muita useammin raskaan työn tekijät, vähän koulutetut, miehet sekä tupakoitsijat ja ylipainoiset. On ilmeistä, että terveellisten elämäntapojen edistämisen ohjelmat, joiden tavoitteena on vähentää tupakointia ja ehkäistä ylipainoisuutta, ovat tarpeen myös selkäterveyden edistämisessä, tutkija toteaa. Leena Kangas-Kailan epidemiologian alaan kuuluva väitöskirja Sosioekonominen asema, työolot ja elintavat sairaalahoitoon johtaneiden selkäsairauksien ennustajina tarkastetaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 19. toukokuuta. Raskas työ ja epäterveet elämäntavat rasittavat selkää. Kuva: Marketta Ollikainen Kuopion yliopiston tutkimusten mukaan tumma suklaa nostaa hyvän HDL-kolesterolin pitoisuutta veressä. Kolesterolisuoja kiinni laadusta Hyvän HDL-kolesterolin suojavaikutus ei riipu yksistään siitä, kuinka korkea kyseinen kolesterolitaso on, myös laatu ratkaisee. Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tutkimuksesta, jossa selvitettiin, miksi ihmisillä, joilla on periytyvä pieni niin sanotun hyvän HDL-kolesterolin pitoisuus, on kohonnut riski sairastua sepelvaltimotautiin. Tutkimuksen mukaan henkilöillä, joilla on pieni veren HDL-pitoisuus on erilainen HDL-hiukkasten koostumus kuin normaalitason ihmisillä. Tehokkaimmin verisuonten seinämiin kertynyttä kolesterolia kuljettavat pois pienet HDL-hiukkaset ja suuret HDL2b-hiukkaset. Matalan HDL-tason henkilöillä on vähemmän pieniä ja suuria HDL-hiukkasia kuin henkilöillä, joiden veren HDL-pitoisuus on normaali tai suuri. Suomalaiset parhaita geenitutkijoille Suomalaisväestö sopii parhaiten maailmassa kansantaudeille altistavien geenien etsimiseen. Sairastumisalttiutta lisäävien geenivirheiden paikantaminen on helpompaa suomalaisilla kuin muilla tähän asti ideaalina pidetyillä ryhmillä kuten afrikaaneilla, costaricalaisilla tai sardinialaisilla. Näin kertoo laaja, kansainvälisenä yhteistyönä Kalifornian yliopistossa Yhdysvalloissa tehty vertailututkimus, joka julkaistiin ennakkoon arvovaltaisen Nature Genetic -lehden verkkosivuilla 7. toukokuuta. Tutkimus osoittaa, että juuri Suomessa kannattaa panostaa kansantaudeille altistavien geenien etsimiseen. Tämä johtuu siitä, että Suomessa on osaväestöjä, jotka polveutuvat harvoista kantaisistä ja -äideistä ja jotka ovat saaneet elää vuosisatoja rauhassa sivussa suurista muuttovirroista. Siksi juuri geenien tai kromosomiosien paikantaminen on helppoa, etenkin kun tältä ajalta Suomessa on olemassa tarkka väestökirjanpito. Suomalaissukujen perimä kiinnostaa geenitutkijoita. Ollikaisen kuva-arkisto 12
Kasvit taistelevat myrkkyjen avulla Kasvit taistelevat elintilasta toisiaan vastaan tuottamalla ja vapauttamalla haitta-aineita, jotka estävät toisten lajien kasvua, väittää tutkija Aki Sinkkonen tuoreessa väitöstutkimuksessaan. Sinkkosen havaintojen mukaan haitta-aineiden vaikutus kohdekasvien kasvuun riippui kasvutiheydestä. Mitä alhaisempi kasvutiheys oli, sitä enemmän kasvu estyi. Hyvin harvoissa kasvustoissa kasvit saattoivat jopa kuolla suurten myrkkyannosten vuoksi. Kasvutiheyden noustessa kasvun estyminen väheni niin, että hyvin korkeilla tiheyksillä haitta-aineannokset lisäsivätkin kohdekasvin kasvua. Sinkkosen mukana sama ilmiö tapahtui, kun samanlajiset siemenet itivät eri tiheyksillä samanaikaisesti ja altistuivat itäessään toisten kasvien erittämille haitta-aineille. Ari Sinkkosen biologian alaan kuuluva väitöskirja Allelopatian ekologinen merkittävyys ja riippuvuus kohdekasvien tiheydestä monokasvustossa tarkastettiin Turun yliopistossa 5. toukokuuta. Kuva: Marketta Ollikainen Huijareita terveyskaupassa Elintarvikkeiden turvallisuutta valvovien viranomaisten haaviin on jälleen kevään kuluessa tarttunut huijareita, jotka kauppaavat laittomia tai tehottomia terveystuotteita. Huhtikuussa Elintarvikevirasto varoitti ottamasta myyntiin laittomia nonihedelmästä valmistettuja tuotteita. Vuonna 2003 nonihedelmän mehu sallittiin EU:ssa vain joissain tietyissä pastöroiduissa hedelmäjuomissa, mutta esimerkiksi erilaisten kapselien ja uutteiden myynti on kiellettyä. Aiemmin keväällä Elintarvikevirasto tutkitutti Tullilaboratoriolla Trimbialaihdutuspillerin, joka osoittautui huijaukseksi. Tutkimuksessa ei löydetty mitään sellaisia aineita, jotka saattaisivat aiheuttaa mainoksissa luvatun voimakkaan laihduttavan vaikutuksen. Trimbia-laihdustuspilleriä markkinoi tanskalainen Pharmapost-yritys. Elintarviketurvallisuus pellosta pöytään Elintarvikkeiden turvallisuuden valvonta on nyt yhden viranomaisen kontolle pellosta pöytään -periaatteella. Toukokuun alussa aloitti uusi Elintarviketurvallisuusvirasto, johon yhdistettiin aiemmat Elintarvikevirasto, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA ja Kasvintuotannon tarkastusvirasto KTTK sekä maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston toimeenpanotehtävät. Eviran tehtävänä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä. 13
Ullan palsta Varkautelainen luomukotipuutarhuri, keruutuoteneuvoja, tietokirjailija ja toimittaja Ulla Lehtonen kirjoitti ensimmäiset kasvisravintoa ja puutarhanhoitoa käsittelevät juttunsa Terve elämä -lehteen jo vuonna 1975. Siitä pitäen hän on avustanut lehteä säännöllisesti, ja vuosien varrella hänen palstastaan on tullut yksi lehden luetuimmista. On hienoa, että Ulla on yhä mukana tekemässä Terve elämä -lehteä ja jakamassa viisaita neuvojaan lukijoillemme. Hän on myös luvannut vastata lukijoiden hänelle lähettämiin kysymyksiin myöhemmin lehdessämme. Voit lähettää kysymykset Ullalle joko soittamalla numeroon (017) 5563 260 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ulla.lehtonen@pp1.inet.fi. Ulla Lehtonen on tehnyt useita luonnonmukaiseen viljelyyn ja kasvisravintoon liittyviä radio- ja TV-ohjelmia. Hän on jo parikymmentä vuotta antanut ja antaa edelleen ilmaista luonnonmukaiseen kotipuutarhaviljelyyn, kompostikäymälöihin, kasviksiin ja luonnon- sekä puutarhan yrtteihin liittyvää neuvontaa. Ulla Lehtonen on kirjoittanut 11 tietokirjaa. Lisäksi hänen kirjoituksiaan on julkaistu yhdeksässä muussa tietoteoksessa. Nokkonen elinvoiman lähde Maukkaita nokkosruokia Intialainen nokkosriisi kahdeksalle 4 dl riisiä 8 dl vettä tai heraa 1,2 l tuoreita nokkosia 2 dl paahdettuja maapähkinöitä 75 g voita 1 rkl garam masalaa 1 rkl korianterin siemeniä rouhittuna 2 tl kuminaa rouhittuna 1 tl suolaa Riisi pestään ja keitetään kypsäksi. Nokkoset huuhdotaan huolella, saksitaan pieneksi ja haudutetaan voissa pehmeäksi. Paahdetut pähkinät rouhitaan ja kaikki sekoitetaan. MAAPÄHKINÄT PAAHDETAAN leivinuunissa noin 200 asteen lämmössä uunipannulla tai laakeassa kulhossa. Paistamisen aikana niitä käännellään ja varotaan, etteivät tummu liikaa. Paahdetut pähkinät olivat 1900-luvun alussa lapsiperheissä suosittua herkkua ja niitä syötiin rusinoitten kanssa. GARAM MASALAA, yhtä tämän päivän muotimaustetta voidaan valmistaa itse. Se sekoitetaan hienoksi jauhetuista mausteista: 1 tl neilikkaa, 2 tl kanelia, 1 tl korianteria, 1 tl inkivääriä, 1 tl muskottipähkinää, 2 tl (intialaista)kuminaa jauhettuna ja 1 tl mustapippuria. Nokkosesta on moneksi. Se on oiva ruoka-, rohto-, tekstiili- ja lannoitekasvi ja entisaikojen tärkeä taikakasvi. Arktiset Aromit ry on nimennyt nokkosen tänä vuonna vuoden lunnonyrtiksi. Nokkosta kasvaa lähes kaikkialla maapallolla ja lajejakin on 80. Suomalainen nokkonen eli isonokkonen eli viholainen on monivuotinen, poltinkarvallinen, 30-200 cm korkea ruoho. Varret ja lehtiruodit ovat vankat ja sitkeät. Pienet kukat ovat vihertävänvalkoisia ja hedelmä pieni ja vihreä. Rautanokkonen eli polttiainen on yksivuotinen ja sitä käytetään tavallisen nokkosen tapaan. Keski- ja Pohjois-Suomessa kasvava poltinkarvaton pohjannokkonen eli Lapin nokkonen on nokkosen alalaji eikä sitä saa harvinaisuutensa vuoksi kerätä. Sitä voidaan kuitenkin viljellä luonnonmukaisesti. Nokkonen on ravintoaineiltaan arvokkain luonnonyrttimme. Siinä on runsaasti elimistölle terveyttä tuottavia aineita: valkuaisaineita, hiilihydraatteja, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, kuituja ja flavonoideja. C-vitamiinia on yli kolminkertaisesti appelsiiniin verrattuna ja hivenaineita monin verroin enemmän kuin pinaatissa. Kivennäisainepitoisuus on suurimmillaan syksyllä ja ennen kukintaa. Nokkosessa on paljon muitakin elimistölle hyödyllisiä aineita, muun muassa histamiinia, serotoniinia, asetyylikoliinia, muurahais-ja muita happoja, parkkiaineita ynnä muita. Siinä on myös klorofylliä eli lehtivihreää; myynnissä olevaa klorofylliä saadaankin nokkosesta. Käytöltään nokkosta verrataan pinaattiin. Pinaatissa on kuitenkin haitallista oksaalihappoa, jota nokkosessa on tuskin nimeksikään. Molemmissa on elimistölle haitallista nitraattia, josta voi elimistössä muodostua syöpää synnyttäviä nitroso- 14
amiineja. Nitraatin määrä on pienimmillään syksyllä sekä aurinkoisessa paikassa kasvaneissa kasveissa. Kerääkin nokkossatoa aurinkoisten kausien jälkeen tai iltapäivisin, jolloin kasvi on yhteyttäessään hyödyntänyt nitraatin omien valkuaisaineittensa valmistukseen. Vältä voimakkaasti lannoitettuja paikkoja, navettojen ja ulkorakennusten taustoja. Runsas C-vitamiinipitoisten kasvisten, marjojen ja hedelmien syönti nokkosaterioiden yhteydessä vähentää nitraatin saantia, samoin nokkosten ryöppäys. Nokkosruokia ei pidä tarjota uudelleen lämmitettyinä eikä lainkaan yhtä vuotta nuoremmille. Vanha lääkekasvi Nokkonen on vuosisatoja vanha, lähes joka paikan lääke, mutta yleiskuntoa kohottavaksi rohdoksi se sopii erinomaisesti tänäkin päivänä. Nokkosta on käytetty muun muassa anemiarohtona, lisäämään elinvoimaa ja poistamaan väsymystä sekä keväisin puhdistuskuurina siankärsämön ja voikukan kanssa. Tämä ei olekaan ihme, sillä nokkonen vaikuttaa verta puhdistavasti ja uudistavasti. Se poistaa virtsahappoja, lisää virtsan eritystä, tehostaa munuaisten toimintaa, laskee korkeaa verenpainetta, alentaa verensokeria, edistää suoliston toimintaa, elvyttää pintaverenkiertoa ja kohottaa veren hemoglobiiniarvoja. Nokkosen käyttö lisää vastustuskykyä ja tehostaa immuunipuolustusta. Koko kasvia juurista siemeniin käytetään rohtona. Venäjällä nokkonen on apteekkirohto. Lehdet poimitaan kukkimisen aikana ja käytetään verenvuodon pysäyttämiseen ja tulehduksia ehkäisevänä synnytys- ja naistentautien hoidossa. Nokkosen vanhat nimet kuvaavat aikalaistensa suhtautumista siihen: viholainen, polttiainen, poltikainen, rautilkainen, tuljvihollinen, kusiaisnokkonen, nurkantakuisnokkonen, kusheinä, nakilainen, nahokainen, nokkolainen, nakulinen, nupponen, nupulkainen ja nukulainen. Nokkonen on hyvin vanha ja tärkeä kuitukasvi. Varren kuituaines, josta nokkoslanka valmistetaan, on puhdasta selluloosaa, valkoista, silkkimäistä, hyvin hienoa ja lujaa. Nokkoskankaasta valmistettiin muinoin hääpukujakin. Nokkoslankaa käytettiin paitsi ompelemiseen ja kudonnaisiin myös vahvuutta vaativiin kalaverkkoihin. Nokkosen käyttö ja viljely myös kuitukasvina on elpymässä Suomessakin. Loitsujen vahvistaja Taikakasvina nokkosella on ollut suuri merkitys. Nokkoskimppu oluttynnörin reunalla suojasi juomaa ukkosen tuhoisilta vaikutuksilta. Taika ehkäisi ja paransi kotieläinten sairauksia. Kun vaimoväki kyllästyi alituiseen lastentekoon, käytiin pissaamassa nokkosten päälle. Jos taas hedelmällisyys haluttiin säilyttää, varottiin visusti pyllistämästä nokkospuskan yllä. Nokkonen mainitaan myös loitsussa, jolla parannettiin hammassärkyä. Kuninkaallista perinneruokaa Nokkosen nimet nokkoskaali, kaalinokkonen, ruokanokkonen, vihantakaali ja vehreäkaali kuvaavat nokkosen ravintokäyttöä. Nokkosen nuoret, pehmeät versot sopivat silputtuna salaatteihin, puuron ja viilin pinnalle, voileiville ja lämpimiin voileipiin. Ne lisäävät pitsojen, lettujen, keittojen, muhennosten ja laatikkoruokien ravintopitoisuutta. Leipiin, sämpylöihin, kekseihin ja ruokiin nokkoset tuovat hyvää, maanläheistä makua. Nokkoskeitto eli nokkoskaali on ruotsalaista perinneruokaa. 1700-luvulla keitto maustettiin nurmilaukalla eli ruohosipulilla, kirvelillä tai saksankirvelillä ja vuohenputkella. Ruotsissa nokkoskeitto kelpuutetaan nykyisin myös kuninkaallisten pöytään. Nobel-palkinnon 90-vuotisjuhlilla nokkoskeittoa tarjottiin 1300 vieraalle. Leipurin tyttären nokkosleipä 7 dl haaleaa maitoa tai vettä 2 dl ryöpättyä, silputtua nokkosta tai vajaa litra eli 55 60 g tuoreita nokkosia tai 1 dl lehtivihreärouhetta 2 tl kuminoita 50 g hiivaa 5 dl ohrajauhoa 3 dl ruisjauhoja tai kauraryynejä 12 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa Hiiva murennetaan nesteeseen, kuminat ja suola lisätään. Nokkoset, ohra- ja ruisjauhot hämmennetään joukkoon ja taikina alustetaan vehnäjauhoilla. Kohotetaan, leivotaan kolmeksi pitkäksi tai pyöreäksi leiväksi ja kohotetaan uudelleen. Voidellaan haluttaessa piimällä ja paistetaan kypsäksi 200 asteessa. Rukiiset nokkosreikäleivät 5 dl maitoa, vettä tai piimää 2 dl ryöpättyä, pakastettua nokkosta tai 55 60 g tuoreita nokkosen lehtiä tai 1 dl nokkosrouhetta 50 g hiivaa 1 tl suolaa 1 rkl sokeria ½ dl öljyä (kuminaa tai kynteliä) ruisjauhoja ja hiukan ruissihtijauhoja Taikina alustetaan kiinteäksi, kohotetaan ja leivotaan neljäksi ohueksi reikäleiväksi. Leivät pistellään haarukalla, kohotetaan, voidellaan maidolla tai piimällä ja paistetaan kypsiksi 225 asteessa. Yrttinen nokkoskeitto 50 g voita tai mielirasvaa 6 dl nokkosia 1 pienehkö kiinankaali persiljaa, kirveliä, ruohosipulia hienoksi silputtuna, 1 dl kutakin 1 1,5 l vettä 1 kasvisliemikuutio Kasvikset puhdistetaan, huuhdotaan ja leikataan silpuksi. Voi sulatetaan, nokkonen ja kiinankaali lisätään ja keitetään viitisen minuuttia kannella peitettynä. Liemikuutio ja jauhot veteen sekoitettuna lisätään. Keitetään kymmenisen minuuttia ja yrtit lisätään. Kiehautetaan ja maku tarkistetaan. Jos keitosta halutaan täyttävämpää, tarjoiluastiassa vispilöidään 2 munankeltuaista, joiden sekaan keitto kaadetaan huolellisesti sekoittaen. 15
Nokkossämpylät 5 dl haaleaa vettä tai maitoa tai puolet vettä ja puolet tomaattimurskaa 1 1,5 dl nokkosrouhetta tai lehtivihreäjauhetta 1 tl suolaa 0,5 dl pellavansiemeniä 50 g hiivaa 900 g graham- tai hiivaleipäjauhoja 1 2 dl ruisjauhoja Hiiva, suola, nokkonen ja kumina sekoitetaan nesteeseen ja jauhot lisätään. Pehmeä taikina vaivataan hyvin ja jätetään nousemaan hyvin peitettynä. Taikina pyöritetään tangoiksi, jaetaan palasiin ja pyöritellään sämpylöiksi. Kohotetaan ja voidellaan haluttaessa piimällä. Paistetaan 250 asteessa viitisentoista minuuttia. Käytä taikinaan erilaisia jauhoja eli pussin pohjia. Myös puurojen tähteet sopivat nokkosleipään ja -sämpylöihin. Nokkosletut 2 munaa 5 dl maitoa 2,5 3 dl graham-, speltti- tai vehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl sokeria 0,5 dl sulaa margariinia, voita tai öljyä 2 dl pakastettua, hienoksi silputtua nokkosta tai 50 60 g tuoretta nokkossilppua Oma nokkosmaa Kun ystävystyt nokkosen kanssa, perusta pihallesi pieni nokkosmaa paikkaan, missä se voi olla vuosia. Kerää luonnosta nokkosen rönsymäisiä maavarsia ja istuta ne rikkaruohottomaan maahan noin 30 cm:n päähän toisistaan. Älä lannoita maata lannalla äläkä typpipitoisilla väkilannoitteilla. Kuohkeuta kasvualusta vähätyppisellä kompostilla ja käytä lannoitteena ruohosilppua, 10-15 cm:n kerros kahdesti kesässä. Ota satoa talteen, kun kasvusto on 10 15 senttistä, jolloin voit käyttää pehmeät varretkin. Jos kasvusto venähtää pitkäksi, käytä vain terveitä lehtiä. Jos kasvusto siementää, käytä siemeniä muun nokkosen tapaan. Siemenissä on hyviä rasvahappoja ja E-vitamiinia. Oulun Wiikkosanomissa neuvottiin vuonna 1852: Elokuun lopulla ovat nokkosen siemenet valmiit, ja niitä varten kitketään nokkoset maasta ja kuivataan, siksi että siemenet eriävät. Ei niitä kuitenkaan tarvitse helpeistänsä erottaa, vaan kylvetään kuorinensa syyskuussa maahan. Ensimmäisenä vuotena sen jälkeen niistä ei saa mitään, mutta jo toisena ja seuraavina vuosina, niin kauan, kun tahtoo, antavat runsaan tulon. Käypi myös niitten juurista istuttaminen lokakuun lopulla laatuun, ja sillä tavoin palkitsevat ne jo seuraavana vuonna vaivan. Hyödynnä nokkossatoa pakastamalla ja kuivaamalla. Ryöppää lehtiä ja versoja muutama minuutti ennen pakastamista. Kuivaa alle 35 asteessa. Jos nokkossato on niukka, kuivaa joukkoon esimerkiksi mustaherukan, voikukan, poimulehden ja maitohorsman lehtiä. Murskaa ja käytä lehtivihreäjauheena leivonnassa ja ruoanlaitossa. Munat vatkataan vaahdoksi ja maito, suola, sokeri ja rasva lisätään. Sekoitetaan hyvin ja jauhot lisätään. Jätetään turpoamaan kolmeksi tunniksi ja nokkoset lisätään. Paistetaan kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Vanhan ajan nokkoskeksit 225 g (n. 5 dl) graham-, speltti- tai hiivaleipäjauhoja 2,5 rkl vehnäjauhoja 1 rkl sokeria ½ tl suolaa 1 tl soodaa 20 g voita tai margariinia 1 dl maitoa 1 kananmuna 2 3 rkl nokkos- tai lehtivihreäjauhetta Kaikki kuivat aineet sekoitetaan kylmään margariiniin, maito ja muna lisätään ja kaikki sekoitetaan nopeasti. Taikina kaulitaan leivinpaperin päällä ohueksi levyksi, ajetaan leivinpyörällä neliöiksi ja paistetaan 225 asteessa. Nokkonen lannoitteena Nokkonen on luomupihojen tärkeä kasvi. Nokkosvesi on tehokasta ja typpirikasta lannoitetta ja auttaa kasveja taistelemaan tauteja ja tuholaisia vastaan. Kerää sanko tai saavi kevyesti nokkosia täyteen. Peitä ne vedellä ja anna tekeytyä kaksi viikkoa. Hämmennä välillä muutaman kerran. Poista nokkoset ja vie kompostiin. Laimenna voimakashajuista nestettä vedellä suhteessa 1:10. Nokkosvesi sopii kaikille kasveille. Se on hyvin typpipitoista, joten älä lannoita sillä ravintokasveja enää heinäkuun lopun jälkeen. Jos et saa kerättyä nokkosia tarpeeksi, kerää joukkoon muita luonnonkasveja, esimerkiksi apilaa, peltokortetta, vesiheinää, siankärsämöä ja niin edelleen. Ulla Lehtonen 16
Terve elämä -lehti Terve elämä -lehti on yksi vanhimpia Suomessa yhä ilmestyviä terveellisten elämäntapojen edistämiseen keskittyviä aikakauslehtiä. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1968 professori Toivo Rautavaaran toimiessa päätoimittajana. Säätiö julkaisi ja kustansi itse lehteä vuoteen 1986 saakka, jolloin kustannusvastuu annettiin kaupalliselle kustantajalle Säätiön toimiessa kuitenkin edelleen lehden julkaisijana. Vuoden 1999 lopussa lehden kustantaminen ja julkaisu palautui taas yhteen paikkaan Juho Vainion Säätiölle. Terve elämä -lehti on jatkanut vuodesta 2001 lähtien ilmestymistä internetlehtenä. Lehdessä on kerrottu ensisijaisesti Säätiön tukemista alan tieteellisistä tutkimushankkeista ja muista ajankohtaisista terveeseen elämäntapaan liittyvistä asioista ja tapahtumista. Säätiön perustaja talousneuvos Juho Vainio suhtautui terveisiin elämäntapoihin, kuntoliikuntaan, kasvis- ja luomuviljeltyyn ruokaan ja nautintoaineista pidättäytymiseen niin vakaumuksellisesti, että kustansi jo 1950-luvulla niitä edistäviä julkaisuja. Hänen tahtonsa oli, että kansanterveyteen vaikuttaviin terveisiin elämäntapoihin liittyvää tutkimustietoutta tulisi myös julkaista kansanomaisessa muodossa. TEE 2006 Terve elämä eli TEE-lehti haluaa edistää taustayhteisönsä toiminta-ajatuksia: raittiutta, lihavuuden vastustamista, kuntoliikuntaa, luonnonmukaista ruoan tuotantoa ja valmistusta sekä ympäristön vaalimista. Lehden ilmestymisaikataulu vuonna 2006 1/2006 15. helmikuuta 2/2006 17. toukokuuta 3/2006 13. syyskuuta 4/2006 20. joulukuuta 18