Tulevaisuuden arvoperusta



Samankaltaiset tiedostot
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Sulkevat ja avaavat suhteet

Lapsuuden laatu ja syrjäytyminen: yhteiskuntaa jäsentymisen prosessi ja sen tukeminen

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu?

YTYÄ. Rahasta! Jenni Selosmaa

Sosiaalipsykologisen arvotutkimuksen historia, nykyisyys ja tulevat haasteet

ALAKULTTUURIN ARVOT VANKIEN ELÄMÄKERROISSA

Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa

Toukasta perhoseksi - miten lapsesta muotoutuu aikuinen


Agenda 2030 ja uudistava oppiminen. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

Lähtökohtana ajattelutavan alkuasetukset

Maailmankansalaisen etiikka

Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

PARISKUNTA-LOMAKE: Arvoja, ajattelua ja parihavaintoja koskeva tutkimus

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Mielenterveys voimavarana

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN


Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen

SEKSUAALIETIIKKA 2011

Miltä maailma näyttää?

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Timo Järvensivu Tutkimuspäällikkö, kauppatieteiden tohtori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Mielenterveys voimavarana

Motivaatio, motivointi ja motivoituminen

Naisvankien opiskelumahdollisuudet Naisvankiseminaari Kati Sunimento Rise/Keskushallintoyksikkö

Terveyden edistämisen tutkimus:

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

MILLAISIA ASUNTOJA METROPOLIIN? Rakennusfoorumi Karin Krokfors

Radio Dei Syventävä asenneprofiili & Kilpailija-analyysi RISC Monitor Suomen kattavin. asennetutkimus. TNS Values & Vision

Merkityksellistä työtä

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa!

Emilia Kääntä & Essi Lehikoinen OPETTAJAOPISKELIJOIDEN ARVOT LIIKUNNANOPETUKSESSA SHALOM SCHWARTZIN ARVOTEORIAA MUKAILLEN

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

Arvokas luonto Aineettoman kulttuuriperinnön luontoringin seminaari Kansallismuseo Helsingissä torstaina Photo: K.

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Kuinka ympäristöystävällinen toiminta ja teknologinen innovatiivisuus liittyvät nykyiseen arvomuutokseen?

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu Pia Lotila

Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia?

Kestävän kehityksen tiedeperusta laajenee; integrointihaaste säilyy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

KANSAINVÄLINEN ILMASTOPOLITIIKKA JA KAUPUNKI

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business

Läheisen ohjaus terapiassa - ohjausvuorovaikutuksen luonteesta

Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo. Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

Oppilaitoksen rooli maatilojen kehittäjänä HUOMISEN OSAAJAT -HANKKEEN ASIANTUNTIJALUENTOPÄIVÄ Mustiala

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

Green care. Kuva: Hannele Siltala

IKEA FOOD KESTÄVÄ KEHITYS

Miten maailman paras koulu selviää tulevaisuuden haasteista?

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Tutustuminen Kuvastin-menetelmään

Kasvun Rajat- 30 vuotta hukattiin Degrowth- enempi tehoa?

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Rakenteellisen sosiaalityön ajankohtaisuus ja sisällöt tässä ajassa ja käytännöissä

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia

Creative Norden. We bring culture back to business

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

Osaamisen Aika. Jatkuva oppiminen ja rahoitus. Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra

Maailmankansalaisuuden filosofian haasteet

Matkalla mallimaaksi? - Kestävän kehityksen juurtuminen Suomessa. Sauli Rouhinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE

Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen

Arvot, niiden muuttuvuus ja pysyvyys. Klaus Helkama ETENEn kesäseminaari

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Kaupunkiseudut globaalissa innovaatiokilpailussa. Martti Launonen & Jukka Viitanen Hubconcepts Oy Finlandia-talo

Alueellinen yhteistoiminta

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

päätöksellä ja tuli kansainvälisesti voimaan Maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus -193

Transkriptio:

Tulevaisuuden arvoperusta Lea Pulkkinen Arvoseminaari, Seinäjoki 24.10.2012

Kulttuuriset arvo-orientaatiot (Schwartz, 2011) HARMONIA Islamilainen lähi-itä Länsi- Eurooppa Englantia puhuva alue TASA-ARVO SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS TASA-ARVO ÄLYLLINEN AUTONOMIA LAAJAKATSEINEN UTELIAS TUNNE- AUTONOMIA MIELIHYVÄ JÄNNITTÄVÄ ELÄMÄ MAAILMANRAUHA YKSEYS LUONNON KANSSA Latinalainen Amerikka Venäjä JUURTUNEISUUS YHTEISKUNNALLINEN JÄRJESTYS TOTTELEVAINEN PERINNÄISTAPOJEN KUNNIOITUS HALLINTA KUNNIANHIMOINEN USKALIAS HIERARKIA ARVOVALTA NÖYRÄ Etelä- ja Kaakkois- Aasia Kiina 1. Henkilön ja ryhmän väliset suhteet 2. Ihmisten väliset suhteet 3. Inhimillisten ja luonnon resurssien käyttö USA

Schwartz, Shalom, H. (2011). Kulttuuriset arvo-orientaatiot: Kansallisten erojen luonne ja seuraukset. Espoo: Limor kustannus. Schwartz, S. H. (2005). Universalismiarvot ja moraalisen universumimme laajuus. Teoksessa A-M. Pirttilä-Backman, M. Ahokas, L. Myyry & S. Lähteenoja (toim). Arvot, moraali ja yhteiskunta: Sosiaalipsykologisia näkökulmia yhteiskunnan murrokseen (s. 216-23. Helsinki: Gaudeamus. Schwartz, S. H. (2012). Values and religion in adolescent development: Crossnational and comparative evidence. Teoksessa G. Trommsdorff & X. Chen (toim). Values, religion, and culture in adolescent development (s. 97-122). Cambridge: Cambridge University Press. Pulkkinen, 2012

Yksilölliset arvot (Schwartz, 2006) Avoimuus muutokselle ITSEOHJAUTUVUUS Vapaus, luovuus VIRIKKEISYYS Jännitys, uuden etsiminen UNIVERSALISMI Kaikkien hyvinvointi, luonnon suojelu HYVÄN- TAHTOISUUS Lähipiirin hyvinvointi Muihin suuntautuminen HEDONISMI Mielihyvä, nautinnot Itsekorostus SUORIUTUMINEN Menestyksen tavoittelu VALTA Ihmisten ja luonnon resurssien hallinta MUKAU- TUVUUS TURVALLISUUS PERINTEISYYS Kulttuuri ja uskonto Elämän tasaisuus, jatkuvuus Säilyttäminen, suojeleminen

Berry, Thomas. (1999). The Great Work: Our way into future. New York: Bell Tower Great Work = Suuri Tehtävä Siirtyä maapallon tuhoamisesta ja sen resurssien hillittömästä kulutuksesta aikaan, jolloin ihmiset voivat elää maapallolla molemmille osapuolille hyödyllisellä tavalla. On kaikkien tehtävä, velvollisuus Tulevaisuuten ohjaamiseen käytettävissä nykyistä enemmän: * Alkuperäiskansojen tietoa * Naisten tietoa * Klassisten traditioiden tietoa * Tieteen tietoa Pulkkinen, 2012

Gerhardt, Sue (2010). The selfish society: How we all forgot to love one another and made money instead. London: Simon & Schuster Moraaliset ja emotionaaliset ongelmat samoja samoja yhteiskunnassa ja yksilöillä: Kuinka kiinnittää huomiota muihin ja heidän tunteisiinsa Kuinka käsitellä ristiriitoja Kuinka löytää tasapaino omien ja toisten tarpeiden välillä Sosiaalisia arvoja omaksutaan lapsuudessa Laiminlyönti, emotionaalinen köyhyys -> itsekkyys Turvallinen kiintymys suojaava tekijä lapsen kehitykselle perheen sosioekonomisesta asemasta riippumatta Perheen yhteisöllisyydelle ja lapsista huolehtimiselle annettava yhteiskunnassa enemmän arvoa Pulkkinen, 2012

Jackson, Tim (2009), Prosperity without growth: Economics for a finite planet. London: Earthscan. TUHKIMOTALOUS Hyvinvoinnin ja riittävän toimeentulon tuottaminen alhaisella materiaalin ja energian kulutuksella Rakenteellinen muutos palvelupohjaiseen toimintaan Investointi ekologisiin hyödykkeisiin; säästöjä kohteisiin, jotka parantavat ekologista tasapainoa Työaikapolitiikka, joka parantaa työn ja muun elämän tasapainoa. VAPAAEHTOINEN VAATIMATTOMUUS (FRUGALITY) - hyvinvointia, osallistumista yhteiskuntaelämään, tietynasteinen turvallisuus, muihin kuulumisen tunne ja kyky jakaa yhteisiä pyrkimyksiä mutta samalla kyky toteuttaa omia mahdollisuuksia ihmisenä Pulkkinen, 2012

Spiraalidynamiikka (Beck & Cowan, 1996) Holismi Synergia Systeemisyys Humanitäärisyys Materialismi Absolutismi Hedonismi Heimokeskeisyys Eloon jääminen