KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ"

Transkriptio

1 KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo

2 Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten myötä vv v v v v v v. 2015

3 Kiihtelysvaaran kunnasta Joensuun kaupungin pitäjäksi Kunta perustettu v. 1857, kuntaliitos Joensuuhun v Asukkaita noin 2630, säilynyt samana kuntaliitoksesta lähtien Aktiivinen ja kattava kylätoiminta, halu vaikuttaa omiin asioihin Pitäjän alueella noin 40 järjestöä, joilla yhteisiä tapaamisia, tapahtumakalenteri yms. Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja esitys kaupungille pitäjänimityksestä ja pitäjäneuvostosta, esitykseen myönteinen vastaus kaupunginhallitukselta Pitäjäneuvosto on epäpoliittinen neuvottelukunta, jolla ei hallintosäännön tai talousarvion mukaista päätösvaltaa, 8 kyläyhdistysten + 2 kaupunginhallituksen nimeämää jäsentä Pitäjäneuvoston tehtäviä: vuorovaikutusta, asiakasdemokratiaa, kansalaisten osallistumista, elinvoimaisuuden kehittämistä, lausuntoja, toimintaa kehitetään kokemusten pohjalta

4

5 Selvitys yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuuksista Kiihtelysvaarassa Kokemusten ja esimerkkien kartoittaminen, kehittämisryhmä, opintomatkat Iso-Britanniaan ja Suomeen -> rohkaisevat kokemukset ja tulokset meillä ja muualla Kuntalaisten ja kaupungin henkilöstön kuuleminen, työryhmät, yleisötilaisuudet, kyselyt. Palvelutarpeiden ja toiveiden kartoitus -> lasten, nuorten ja ikäihmisten palvelut -> osa Vaahterapihan (vanhusten palveluasumisen yksikkö) työntekijöistä kiinnostunut yksikön kehittämisestä ja yrittämisestä -> painopiste ikäihmisten palveluihin Selvitys yritysmuodoista -> osuuskunta, yhteisöllinen toimintamalli, pitäjän oma yritys Selvitys hankintalainsäädännöstä -> kokeilu- ja kehittämishanke, uusi toimintamalli Toimijoiden löytäminen ja sparraaminen -> kyläyhdistysten säännöt ja toiminta sopivat yhteisölliseen yrittämiseen -> kyläyhdistysten aktiivit yhdessä henkilöstön kanssa

6 Yhteisötalous Yhteisötalous on pääosin osuuskuntien, keskinäisten yhtiöiden, yhdistysten ja säätiöiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, jonka tavoitteena on demokraattisen yhteistyön avulla edistää jäsenen ja ympäröivän yhteisön sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia. Osuuskunta on itsenäinen henkilöyhteisö, johon jäsenet liittyvät vapaaehtoisesti toteuttaakseen yhteisesti omistamansa ja demokraattisesti hallitsemansa yrityksen avulla taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeitaan ja tavoitteitaan.

7 Yhteiskunnallinen yrittäjyys Yhdistämällä vahvan, julkisten palvelujen eetoksen liiketoiminnan terävyyden kanssa, voimme avata mahdollisuuksia yrityshenkisille organisaatioille jotka reagoivat asiakkaiden tarpeisiin ja joilla on yksityisen sektorin vapaus mutta joita ajaa sitoutuminen julkiseen hyötyyn, eikä niinka än vain osakkeenomistajien voitontavoittelu. Pääministeri Tony Blair, Iso-Britannia

8

9 Osuuskunta Viesimo * Osuuskunta Viesimo perustettiin Kiihtelysvaaran pitäjässä * Osuuskunta Viesimo on yhteisöllinen yritys, joka edistää toiminnallaan: * alueen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta * asukkaiden osallistumista palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen * yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä * osuuskunnan jäseniksi voivat liittyä pitäjässä asuvat, pitäjän alueella työssä käyvät, yrittäjinä toimivat yksityiset henkilöt tai yhteisöt * tukijäseniksi voivat liittyä kaikki, jotka hyväksyvät osuuskunnan toimintaperiaatteet * osuuskunta käyttää ylijäämän tarkoituksensa mukaisiin kohteisiin

10 KUNTA JA KUMPPANUUDEN MALLIT OPERATIIVINEN KUMPPANUUS (KUNTA JA YRITYKSET) * selkeät sopimukset: roolit, vastuut ja tehtävät * hankinta kilpailutuksen kautta, toiminta korvaa/täydentää TAKTINEN KUMPPANUUS (KUNTA JA JÄRJESTÖT) * yhteiset tavoitteet, yhteisiä tapahtumia, koulutuksia * ei hankintaa, toiminta limittyy STRATEGINEN KUMPPANUUS = KEHITTÄMISKUMPPANUUS * kehittämiskumppanuus ohjaa operatiivista toimintaa * vahva luottamus, tiedonvaihto, läpinäkyvyys

11 KUMPPANUUS = YHDESSÄ TEKEMINEN, OSALLISUUS, YHTEISÖLLISYYS ASIAKKAAT/HENKILÖSTÖ/JOHTO VAPAAEHTOISET/AMMATTILAISET/ASIANTUNTIJAT PITÄJÄLÄISET/JÄRJESTÖT/YRITYKSET/OSUUSKUNTA/KAUPUNKI Yhteisesti jaetut tavoitteet = yhteinen määrittely, sopiminen Yhteinen päätöksenteko = työryhmät ja ohjausryhmät Matala hierarkia = osapuolten riittävät valtuudet Luottamus osapuolten välillä = arvot, asenteet Arviointi, vaikuttavuus = itsearviointi, jakaminen Jaettu vastuu/kiitos tuloksista = sopiminen, arvostus Vaatii resursseja = aikaa ja energiaa, tahtotila Lisäarvo osapuolille = oppiminen, elinvoima, mielekäs arki ja työ Lähde: Maijanen, H. & Haikara, P Kumppanuuskäsikirja. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja.

12 Kokeilu- ja kehittämiskumppanuus Joensuun kaupunki/osuuskunta Viesimo vv Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto: kaupungin päästrategian tavoitteena on vahvistaa paikallisten ja alueellisten yrittäjien edellytyksia palvelujen ja tavaroiden toimittajina ja edistäa innovatiivisia hankintoja Joensuun kaupungin maaseutupoliittisen ohjelman tavoitteena on loÿtäa kehitta misväylät, välineet ja yhteistyökumppanit, tarkastella alueiden asukkaiden aktiivisuutta lisäävia toimintatapoja kaupungin työikäisten palveluohjelman tavoitteena on toimintatapojen ja tuotannon kehittäminen ja asukkaiden osallisuuden tukeminen ja vahvistaminen Ikääntyvien palveluohjelman mukaan tavoitteena on yhteistyo palvelujen tuotannossa kehittämis- ja kokeiluhanke edellyttää tiivistä yhteistyötä kaupungin eri toimijoiden ja osuuskunnan välilla hankkeen tavoitteena on luoda ja kehittää (ikäihmisten) asumispalveluihin uusi toimintamalli, jossa korostuu osallisuus ja yhteisöllisyys

13 VIESIMOSTA VIRTAA -HANKE HAKIJA: OSUUSKUNTA VIESIMO TARVE: Osuuskunnan toiminnan käynnistäminen TAVOITTEET: Kumppanuuden, talouden ja hallinnon rakentaminen, valmius Vaahterapihan toimijaksi, yhteisön aktivointi TOIMENPITEET: Liiketoimintasuunnitelman tarkentaminen (talous, hallinto, henkilöstö, tukipalvelut), vapaaehtoistoimijoiden hakeminen, asukkaiden/asiakkaiden/pitäjäläisten kuuleminen, opintomatkat, avoimet te lat TULOKSET: Yhteisöllinen toimintamalli ikäihmisten asumispalvelussa, hoivan kehittäminen osallisuuden ja paikallisten vahvuuksien kautta (vihreä hoiva, kinestetiikka) RAHOITUS: Joensuun seudun leader ry KUMPPANIT: kaupunki, järjestöt, yritykset, seurakunta AIKATAULU: maaliskuu heinäkuu 2016 (joulukuu 2016)

14 MONITOIMIJUUDESTA Yritysten, yhdistysten ja kunnan yhteistyössä muutokset ja mahdollisuudet tehdä toisin eivät ole koskaan missään samoja, koska jokaisessa tapauksessa kyseessä on aina uuden ja vanhan tilanteen suhde, ei koskaan pelkkä uusi. Missään ei päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä ja lähes poikkeuksetta traditioiden painovoima on niin kova, että siitä on vaikea päästä omin voimin irti. (Pohjois-Karjalan liitto Hyvinvointialan monitoimijaisten yhteistyökäytäntöjen selvitystyö Joensuun seudun kunnissa liittyen sosiaalipalvelujen tuottamiseen.)

15 Yhteystiedot tervetuloa! Osuuskunta Viesimo Hallituksen puheenjohtaja Matti Väistö Sähköposti: Puhelin: Viesimosta virtaa -hanke Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Sähköposti: Puhelin: Lisätiedot: Selvitys yhteiskunnallisesta yrittämisestä Kiihtelysvaarassa -hankkeen loppuraportti:

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu Hallituksen puheenjohtaja MATTI VÄISTÖ Kumppanuuspäivä 14.10.2015 TÄSTÄ LÄHDETTIIN Joensuun kaupunki, selvityshanke: Yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuudet

Lisätiedot

YHTEISÖTALOUS MAASEUDUN ELINVOIMAN JA OSALLISUUDEN EDISTÄJÄNÄ

YHTEISÖTALOUS MAASEUDUN ELINVOIMAN JA OSALLISUUDEN EDISTÄJÄNÄ YHTEISÖTALOUS MAASEUDUN ELINVOIMAN JA OSALLISUUDEN EDISTÄJÄNÄ Selvitys yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuuksista Kiihtelysvaarassa Joensuun kaupunki/kh/tuottajan neuvottelukunta 1.6.2014 31.3.2015

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys?

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys? Järjestöjen, kuntien ja maakuntien kumppanuus Mistä oikein on kysymys? Kommenttipuheenvuoro Oulu 16.11.2017 Ritva Pihlaja asiantuntija ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 Tulevaisuuden kunta Järjestöjen rooli

Lisätiedot

Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa

Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa 20.3.2012 Vantaa Riitta-Maija Hämäläinen riitta-maija.hamalainen@thl.fi Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa osallisuuden edistäjinä Etelä-Suomessa TÄSTÄ ON PUHE Palvelujen ja tuotannon järjestämisestä

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten

Lisätiedot

Rajapinnoilla vai kaltevilla pinnoilla?

Rajapinnoilla vai kaltevilla pinnoilla? Rajapinnoilla vai kaltevilla pinnoilla? - kehittämiskumppanuus urheiluliiketoimintaa hahmotettaessa Harri Kivelä kehityspäällikkö Kouvolan kaupunki/kaupunkikehitys 26.1.2011 harri.kivela@kouvola.fi p.02061

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa KAMPA seminaarikokkola 5.10.2010 Ritva Pihlaja projektipäällikkö, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Etelä-Karjalan maakuntaohjelma 2014 2017 Luonnos Kaik lutviutuup! Osallisuus ja järjestöyhteistyö osana Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2014-2017 Etelä-Karjalan liitto Yhessä eteenpäin! -järjestöpäivä

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011 Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 TAUSTAA LEHTI-HANKKEESTA (7 osahanketta kuudelta alueelta) EAKR-rahoitteinen, kuuden alueen yhteinen Yhdistävä teema on

Lisätiedot

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki

Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin rooli liikkumisen edistämisessä. 23.3.2015 Lauri Savisaari Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen

Tampereen kaupungin rooli liikkumisen edistämisessä. 23.3.2015 Lauri Savisaari Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen Tampereen kaupungin rooli liikkumisen edistämisessä 23.3.2015 Lauri Savisaari Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen Talousarvion toiminnalliset tavoitteet (raportointi kaupunginvaltuustolle) 23.3.2015

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen MARJAANA SEPPÄNEN M A R J A A N A. S E P P Ä N E N @ U L A P L A N D. F I K I I T O K S E T : A N N E L I P O H J O L A J A M E

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia 24.11.2016 Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisistä kirjastoista 11 Yhteistyö Yleinen kirjasto

Lisätiedot

Maakuntahallitus 32 14.03.2016

Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Osallistuminen Smart & Clean -projektiin, edustajan nimeäminen sitä toteuttavan säätiön hallintoneuvostoon sekä valtion ja pääkaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

RUOTSIN MALLI - Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa Eduskunnan pikkuparlamentti 17.09.2014. Marjo Hannu-Jama Pohjoismainen erityistehtävä

RUOTSIN MALLI - Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa Eduskunnan pikkuparlamentti 17.09.2014. Marjo Hannu-Jama Pohjoismainen erityistehtävä RUOTSIN MALLI - SOSIAALIALA VAHVASSA ASEMASSA? Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa Eduskunnan pikkuparlamentti 17.09.2014 Marjo Hannu-Jama Pohjoismainen erityistehtävä Ruotsin viesti sosiaalialalle: selkeä

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

YHTEISÖT BRÄNDI. Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli

YHTEISÖT BRÄNDI. Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli Käyttäjälähtöinen kehitysympäristö Yhteiskunnallisten yritysten Living Lab malli Tutkimusyhteisö Jakaminen, ideointi Rahoitus Yhteiskunnallisten yritysten rahasto/pääomasijoitusyhtiö Yrittäjäyhteisöt Mm.

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely

30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely 30 suurimman suomalaisen kunnan hankinnat ja palvelualoitemenettely Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tilaaja on Keskuskauppakamari ja Helsingin seudun kauppakamari Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin

OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA Maarita Mannelin www.pohjois-karjala.fi/pokat2021 HYVINVOIVAT JA TERVEET IHMISET Tiedolla johtaminen Varhainen tuki, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen Kulttuuri, liikunta

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013)

Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen - käyttäjäkokemuksen asiantuntemusta vammaispalveluiden hankintaan Rotia-projekti (2011 2013) ry toteuttaa, RAY rahoittaa Projektitiimi: Tiina Lappalainen projektipäällikkö,

Lisätiedot

Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä?

Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä? Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä? Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 17.11. Ilomantsi Antero Lehikoinen, Joensuun seudun Leader Esko Lehto,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012 Tervetuloa! OHJELMA 9.30-9.40 Tervetuloa koulutukseen Johtaja Risto Ravattinen, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy 9.40-10.10 Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet Leader-toiminta - Leader-yhdistykset perustettu vuosina 1995-1997 - Alkamassa on neljäs ohjelmakausi - Yhdistyksissä on jäseniä yli 650 - Hallitustyöskentelyyn on osallistunut yli 200 henkilöä - Leader-ryhmien

Lisätiedot

Palveluja, elinvoimaa ja demokratiaa ei kahta ilman kolmatta

Palveluja, elinvoimaa ja demokratiaa ei kahta ilman kolmatta Palveluja, elinvoimaa ja demokratiaa ei kahta ilman kolmatta Ilomantsi 31.3.2015 Seija Korhonen ILOMANTSI Asukkaita: 5 565 (2014) 0 14 vuotiaiden osuus väestöstä 10,3 15 64 vuotiaiden osuus väestöstä 57,2

Lisätiedot

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS -MITEN ME SEN TEEMME? ELINVOIMAA KUNTIIN -TIINA PELKONEN - 4.12.2017 TULEVAISUUDEN KUNNAN ROOLI Miten näitä vahvistetaan käytännössä? Mihin ollaan menossa? Kuka auttaa navigoimaan?

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

www.handelsbanken.fi Case Handelsbanken Paikallisesti sovittu malli palkkakeskustelusta

www.handelsbanken.fi Case Handelsbanken Paikallisesti sovittu malli palkkakeskustelusta Case Handelsbanken Paikallisesti sovittu malli palkkakeskustelusta Handelsbanken lyhyesti Perustettu vuonna 1871 Tukholmassa, samannimisenä Ruotsin suurin ja Pohjoismaiden 3. suurin pankki Henkilökuntaa

Lisätiedot

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

LÄHDE MUKAAN! TYÖTÄ, HYVINVOINTIA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ PORIN SEUDULLE!

LÄHDE MUKAAN! TYÖTÄ, HYVINVOINTIA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ PORIN SEUDULLE! LÄHDE MUKAAN! TYÖTÄ, HYVINVOINTIA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ PORIN SEUDULLE! Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen seminaari 24.5.2015, Paasitorni, Helsinki SATUNNAISIA

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Kaupunginhallitus 12.12.2011 Kaupunginvaltuusto 19.12.2011 Annikki Niiranen 1 Hyvinvointipalvelujen organisaatiouudistus 1. 2011-08-19 Laajennettu jory ; muutosvisio

Lisätiedot

VUPI Virtaa urheiluseuroihin ja elinvoimaa paikallisyhteisöihin

VUPI Virtaa urheiluseuroihin ja elinvoimaa paikallisyhteisöihin Turun Ammattikorkeakoulu VUPI Virtaa urheiluseuroihin ja elinvoimaa paikallisyhteisöihin Projektin kesto 1.5.2016-31.5.2018 Toiminta-alue Kansallinen Kumppanit Loimaan Jankko Loimaan Korikonkarit Loimaan

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Johtavien lääkäreiden Pohtimolampiseminaari 8.6.2007 Jorma Posio 1 Hankkeet ja hankkeiden hierarkia ja toiminnan painopisteet Strategiat Koulutus

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,

Lisätiedot

SOTE III hankkeen projektisuunnitelma

SOTE III hankkeen projektisuunnitelma SOTE III hankkeen projektisuunnitelma Marjo Lindgren 25.8.2015 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Suunnitelman rakenne I. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus II. Sote III hankkeen keskeiset

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja

Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Mitä uuden kirjastolain pitäisi mahdollistaa? Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on turvata

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät!

Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Onnistuva Suomi tehdään lähellä Tervetuloa kuntien tulevaisuuden tekijät! Kuntien Tulevaisuusfoorumi 10.4.2018 Timo Reina, varatoimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Löytävätkö kunnat roolinsa uudelleen?

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli on mahdollisuus palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Joensuu 12.1.2012 Kumppanuudella tuloksiin Pekka Utriainen Uudet askeleet Kunnan järjestämisvastuulla

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi 2012

sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi 2012 Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalainen teemavuosi 2012 Erja Lehikoinen Joensuu 6.2.2012 Taustalla yhteinen eurooppalainen haaste taustalla väestönmuutosalueiden eurooppalainen

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015 Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Julkisen hallinnon kannattaa muuttua kansalaisyhteiskunnan mukana Visio 1: Kaupunkilaiset ottavat vähitellen itselleen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot