Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus
|
|
- Inkeri Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Varhaiskasvatuksen tuloksellisuus Jouko Kajanoja Eduka-messut
2 Teemat 1. Syrjäytymisen ja mentaalisten ongelmien kustannukset ja ehkäisevien toimenpiteiden talous: kustannusten välttäminen 2. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma sekä sijoitus lapsiin: menestyksen edistäminen 3. Segregoituminen varhaiskasvatuksessa: huolenaihe
3 Mitä yksi työelämästä syrjäytynyt maksaa? Laskelman historiaa Vaihtoehtoina ovat pysyvä syrjäytymien työelämästä ja matalapalkkainen työura Yksi syrjäytynyt aiheuttaa 40 vuodessa noin :n kansantulon menetyksen Vastaava julkisen talouden menetys 40 vuodessa noin
4 Mielenterveydenongelmat ja kriminalisoituminen Mielenterveydeltään häiriintyneen lapsen ylimääräiset hoito- ja lääkekulut ovat runsaat 1 milj., kun psykiatrisia hoitoja on 10 vuotta. Kriminalisoituneen lapsen viiden vuoden koulukoti ja 10 vuoden vankilajaksot maksavat noin 1 milj..
5 Tutkimusosasto Todellinen I Syrjäytymisen laskelma kustannukset Edellä esitetyt kustannukset ovat hypoteettisia. Brittiläisen pitkittäistutkimus selvitti todellisuudessa aiheutuneita kustannuksia 10-vuotiaina v vakavasti käytöshäiriöinen aiheutti yhteiskunnalle yli :n kustannukset sosiaali- ja terveysmenoina ja rikosseuraamuksina 1988 mennessä, jolloin olivat 28-vuotiaita se oli 10 kertaa enemmän kuin ei-käytöshäiriöisen aiheuttamat kustannukset
6 Lisää tutkimustuloksia Pitkäaikaiset seurantatutkimukset ovat tuottaneet entistä vakuuttavampaa näyttöä siitä, että emotionaaliset ja käyttäytymisen taipumukset muotoutuvat varhain ja niiden muuttaminen saattaa olla erittäin vaikeaa myöhemmin Ongelmat emotionaalisissa ja käyttäytymisen taipumuksissa ennakoivat (älykkyydestä ja sosioekonomisesta asemasta riippumatta) epäonnistumisia: huono koulumenestys, työttömyys, pienet ansiotulot, teinivanhemmuus, parisuhdeongelmat, rikollisuus
7 Kuvio 2. Kehitystaustan ja sosiaalisen toimintakyvyn hajontakuvio miehillä Hyvä sosiaalinen toimintakyky Heikko sosiaalinen toimintakyky Epäsuotuisa kehitystausta Suotuisa kehitystausta 14-v Lähde: Lea Pulkkinen
8 Tutkimusosasto Lisää I Syrjäytymisen laskelmia kustannukset Varhaisnuorista on 5-6 % käytöshäiriöisiä, 45 % jonkin verran ongelmallisia ja 50 % ongelmattomia Sama tulos riippumattomissa UK:ssa, Uudessa Seelannissa ja USA:ssa tehdyissä tutkimuksissa Laskelmat viittaavat siihen, että merkittävin yhteiskunnallinen ongelma on em. 45 %
9 Tutkimusosasto Lisää I Syrjäytymisen laskelmia kustannukset Yhden jonkin verran ongelmallisen elinikäiset lisäkustannukset arvioidaan :ksi ja käytöshäiriöisen :ksi verrattuna ongelmattomiin Tehokkaimmat ohjelmat kohdistuvat päiväkotiikäisiin ( /lapsi ryhmässä ja 4000 /lapsi yksilöllisesti)(vanhemmat mukana) Kustannusten säästö kattaa kulut, jos onnistuvat vähentämään lisäkustannuksia 1-3 %:lla
10 Lisää laskelmia 40 evaluaation tulos: haitat vähenivät 30 % Siten hyödyt ovat kertaa panostukset Tutkijat: saattaa olla erittäin tuottoisaa edistää mielenterveyttä ja hyvinvointia laajan väestön piirissä, jolla ei ole diagnostisoitua käytöshäiriötä interventioiden ei tarvitse olla erityisen tehokkaita ollakseen tuottoisia johtuen suhteellisen vaatimattomista kustannuksista Pohjoismainen hyvinvointivaltio laaja interventio (kk, pk, ph, atp ) menestyksen selitys? Päiväkoti-investointi Harlemissa oli erittäin kannattavaksi - miksi ei toisteta?
11 Tutkimusosasto I Syrjäytymisen Lähde kustannukset Lynne Friedli and Michael Parsonage: Mental health promotion: policy and economic perspectives from the UK Jouko Kajanoja: Sosiaalinen pääoma, terveyspolitiikka ja syrjäytymisen kustannukset Artikkeleita teoksessa Pirjo Koskinen-Ollonqvist, Päivi Rouvinen-Wilenius (toim.): Vastine rahalle kannanottoja terveyden edistämisen kustannusvaikuttavuuteen. Terveyden edistämisen keskus ry (Tekry), 2010 Luettavissa netissä
12 2. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma Inhimillinen pääoma = yksilön tiedot, taidot, luovuus, sosiaalinen toimintakyky Sosiaalinen pääoma = yhteisön ominaisuuksia: luottamus, osallistuminen, vuorovaikutuksen normit Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma selittävät kaksi kolmannesta talouskasvusta (Maailmapankki) Laajempi näkökulma kuin syrjäytymisen kustannukset
13 Hyvä sosiaalinen toimintakyky ja talouden menestys Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat investoinnit inhimilliseen pääomaan eli koulutukseen ja osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä sosiaaliseen pääomaan eli vuorovaikutukseen ja luottamukseen (koheesioon) vakiinnuttaneet paikkansa talouspolitiikan keskiössä. Anthony Giddens: Sosiaaliseen investoiva valtio EU: Sosiaalipolitiikka tuottavana tekijänä
14 Tutkimusosasto Sijoitus I Syrjäytymisen lapsiin kustannukset Gösta Esping-Andersen: Lapsikeskeisen sosiaalisen investoinnin strategia Ruth Lister: Lapsissa korkeimmat tuottoodotukset Ymmärrettävää, kun yhdistää lasten kasvuolosuhteita, syrjäytymisen kustannuksia ja inhimillistä ja sosiaalista pääomaa koskevat tutkimustulokset (Lasten Foorumi vastasi YK:n yleiskokoukselle: Kutsutte meitä tulevaisuudeksi, mutta olemme myös nykyisyys )
15 3. Segregoituminen Vuosista vuosiin lapsiperheiden erot ovat kärjistyneet tulojen, työttömyyden ja lasten kanssa vietetyn ajan suhteen Enemmistö voi entistä paremmin, vähemmistö entistä huonommin (valtioneuvoston lapsipoliittinen selonteko eduskunnalle) Vrt. kansakoulun ja peruskoulun vaikutukset (peruskoulu vähensi lasten tulojen riippuvuutta vanhempiensa tuloista vajaalla neljänneksellä) Sosiaalinen pääoma ja samalla pohjoismainen hyvinvointivaltio rapautuu
16 Varhaiskasvatuksen vaikutus Yksityinen päivähoito (ei-ostopalvelu) lisääntyy kunnallisen kustannuksella? Huolena on sen segregoiva vaikutus eli hyvin toimeentulevien ja pienituloisten päivähoito eriytyy? Seurauksena kiinnostuksen väheneminen kunnallisen päivähoidon tasoon? Eriytyvä kehitys voimistuu?
17 Tutkimusosasto Yhteystiedot I Syrjäytymisen kustannukset Jouko Kajanoja VTT, dosentti Gsm: Sähköposti: jouko.kajanoja@emmapalvelut.fi Kotisivu:
Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia?
Tutkimusosasto I Syrjäytymisen kustannukset Yhteisöllisyyden voimistaminen kunnallisen hyvinvointipolitiikan ytimeen: lisää hyvinvointia ja vähemmän kustannuksia? Jouko Kajanoja 16.1.2012 Hyvinvointikuntafoorumi
Sosiaalinen investointi kukoistava yhteiskunta Jouko Kajanoja Lappeenranta Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveysturvan kehittämispäivä
Tutkimusosasto I Syrjäytymisen kustannukset Sosiaalinen investointi kukoistava yhteiskunta Jouko Kajanoja 8.11.2012 Lappeenranta Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveysturvan kehittämispäivä Inhimillinen
Sosiaalipolitiikan näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Jouko Kajanoja Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tieteiden talo
Sosiaalipolitiikan näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Jouko Kajanoja Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tieteiden talo Sosiaalisen tilanteen trendi Lapsiköyhyys V. 1990 köyhissä kotitalouksissa
VARHAISKASVATUSPALVELUJEN KEHITTÄMISVAIHTOEHTOJA 2011-2020
EURAN KUNTA Kasvatus- ja opetuspalvelut VARHAISKASVATUSPALVELUJEN KEHITTÄMISVAIHTOEHTOJA 2011-2020 luonnos 30.9.2010 PV ohjausryhmä 14.10.2010 esittely- ja keskustelutilaisuus henkilöstölle ja kuntalaisille
Työ-koti-koulu kolmio hyvinvoinnin perustana
Työ-koti-koulu kolmio hyvinvoinnin perustana * Uhkakuvat * Kehityspolut * Tulevaisuuden mahdollisuudet Jyväskylän yliopisto, Psykologian laitos 10.10.2005 Lapset Nuoret Mielenterveyshäiriöt 7 15% 15-25%
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.
Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.2017 Esitelmän sisältö Mitä ovat hyvinvointi-investoinnit?
Köyhyyden poistaminen on koko yhteiskunnan etu Dos. Timo Pokki Lahden diakonialaitos 6.5.2010 Mitä on globaali köyhyys? Köyhyyden mittaamiseen ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä ja kiistatonta mittaria.
LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET. Seinäjoki 14.8 2013
LAPSIPERHEITTEN VALINNANMAHDOLLISUUDET Seinäjoki 14.8 2013 OLLI KANGAS TUTKIMUSJOHTAJA / PROFESSORI KELAN TUTKIMUSOSASTO Sosiaalipolitiikan dosentti Turun yliopisto olli.kangas@kela.fi Esityksen rakenne
ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - RYHMÄSSÄ VAI EI?
ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - RYHMÄSSÄ VAI EI? Antti Maunu VTT, vapaa tutkija 22.4.2016 maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Esitys 1) Nuoruus sosiaalisena elämänvaiheena 2) Miten nuorten yhteisöllisyys lisää
Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta?
Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta? Miten laskea ja mihin lukuihin uskoa? Hyvän mitta - avausseminaari 26.9.2017 Outi Kuikanmäki Miten osoittaa hyvän taloudellista vaikutusta? Miten laskea ja
Liisa Hakala. Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö
1.2.2019 Liisa Hakala Johtaja, Sosiaali- ja terveysministeriö TYÖELÄMÄ MUUTTUU - Kenen vastuulla työhyvinvoinnin kehittäminen on tulevaisuudessa? SISÄLTÖ Missä työhyvinvointia kehitetään? Työhyvinvoinnin
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?
Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä
Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057
Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä
Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush
Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland
WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä
Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 1 WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä Mielenterveystyön yhteistyökokous Vaasa 19.4.2007 pvm/nn Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 2 Taustaa
Lapsuuden laatu ja syrjäytyminen: yhteiskuntaa jäsentymisen prosessi ja sen tukeminen
Lapsuuden laatu ja syrjäytyminen: yhteiskuntaa jäsentymisen prosessi ja sen tukeminen Lea Pulkkinen TUKEVA 2 Oulun seudun osahankkeen loppuseminaari 20.9.2012 Myrskylä, P. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun
Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013
Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden
Tulevaisuuden arvoperusta
Tulevaisuuden arvoperusta Lea Pulkkinen Arvoseminaari, Seinäjoki 24.10.2012 Kulttuuriset arvo-orientaatiot (Schwartz, 2011) HARMONIA Islamilainen lähi-itä Länsi- Eurooppa Englantia puhuva alue TASA-ARVO
Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?
Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten
NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ. Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät
NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 6.10.2016 Tässä esityksessä: Mitä on syrjäytymispuhe? Syrjäyttävä arki Monien keskustojen tunnistaminen
Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat?
Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit Lasse Lipponen Kasvatustieteen professori Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 27.1.2011 VOIMAA KANSAINVÄLISTYMISEEN VERKOSTOISTA Mikä
AHTS Jyväskylässä 2.3.2009
AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 Lapsuus, nuoruus ja keski-iän päihteidenkäyttö FT, vanhempi tutkija, Järvenpään sosiaalisairaala, A-klinikkasäätiö Tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi (http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely)
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve
Pitkäaikaistyöttömien työkyky ja kuntoutuksen tarve 22.2.2011 Raija Kerätär työterv.huollon erik.lääk, kuntoutuksen erityispätevyys www.oorninki.fi Tässä esityksessä Työkyvyn arvio? Työttömien terveys
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!
Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus
Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus 8.5.2012 Tampere Kristian Wahlbeck kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Uuden paradigman nousu Vaikuttava edistävä ja
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja
Sosiaalialan osaamisen ajankohtaispäivä 17.5.2013 Toimintaympäristö, tulevaisuus, haasteet Jukka Lindberg, tilaajajohtaja Toimintaympäristön voimavaroja Lähes kaikilla hyvinvoinnin (sosiaalisen koheesion)
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja
Progressiivinen palaute varhaiskasvatuksessa. Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto, OKL
Progressiivinen palaute varhaiskasvatuksessa Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto, OKL blogs.helsinki.fi/reunamo 29.2.2016 1 Varhaiskasvatus on avain kestävään jaettuun hyvinvointiin Sijoitus varhaiskasvatukseen
Tietohallintoyhteistyö Pohjois-Suomessa
Tietohallintoyhteistyö Pohjois-Suomessa (Alueellinen) yhteentoimivuus Länsi- ja pohj. alueen sote johtajat Pohtimolampi 13.11.2014 FM, HTT, Harri Ihalainen tietohallintojohtaja CV:stä - Sosiaali- ja terveysministeriön
ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti
ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen peruskivi on ollut asuntopolitiikka Pyrkimys turvata kaikille hyvän
KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT,
KAIKEN MAAILMAN PÄÄOMAT, LIITTYKÄÄ YHTEEN! Sosiaalinen pääoma maailmanvalloittajana Esitys Tilastokeskuksen asiakaspäivänä 10.10.2006 Tilastojohtaja Jussi Simpura Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa,
KUKA HUOLEHTII IKÄÄNTYVIEN TERVEYDESTÄ JA TOIMINTAKYVYSTÄ?
38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Kuntoutuskumppanuus ja osallisuus Helsinki, Marina Congress Center 19.3.2010 KUKA HUOLEHTII IKÄÄNTYVIEN TERVEYDESTÄ JA TOIMINTAKYVYSTÄ? Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia,
Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö
Maakuntien erikoissairaanhoidon kustannukset, tuottavuus ja käyttö Somaattisen erikoissairaanhoidon kustannukset olivat vuonna 2015 noin 6,6 miljardia euroa, mikä on noin 37 prosenttia kaikista sosiaali-
Toukasta perhoseksi - miten lapsesta muotoutuu aikuinen
Toukasta perhoseksi - miten lapsesta muotoutuu aikuinen Lea Pulkkinen Esitelmä on pidetty Rotarypiirin 1390 Piirikonferenssissa 26.4.2009 Jyväskylässä Lea Pulkkinen Lapsesta aikuiseksi -tutkimus Jyväskylä
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten
Suomen talouden haasteet ja talouspolitiikan linja. Taloustieteellinen yhdistys 16.5.2013 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Suomen talouden haasteet ja talouspolitiikan linja Taloustieteellinen yhdistys 16.5.2013 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Esityksen rakenne 1. Talouskehitys hallituskauden puolivälissä 2. Talouden
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi 30.1.2014 Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on
Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta
Palkkamontun umpeenluonti kohti 1800 alinta palkkaa SAK:n tasa-arvoviikonloppu 8.-9.6.2013/Jarkko Eloranta Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito-
Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016
Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuva työ Tietoinen ja systemaattinen työ parhaimman saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseksi
KAIKKIEN AIVOT KÄYTTÖÖN!
KAIKKIEN AIVOT KÄYTTÖÖN! Yhteiskehittäminen on jatkuvaa oppimista yhdessä Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumi 17.5.2018 Vilma Mutka Katso ympärillesi! 1. High five! 2. Mikä innostaa sua nyt? 2 Vilma Mutka
Laadun käsitteet. Mikko Mäntysaari
Laadun käsitteet Mikko Mäntysaari Luennon teema Laadunhallinnan historia Millaisia käsitteitä laadussa käytetään Yhteiskunnallisen kontekstin vaikutus palvelujen laatuun Laatu on rakkautta hyvään työhön
Korkeakoulutus, lukukausimaksut ja sosiaalinen liikkuvuus
1/11 Korkeakoulutus, lukukausimaksut ja sosiaalinen liikkuvuus Hanna Virtanen, Etla Taloustieteellisen yhdistyksen lukukausimaksuseminaari, 15.5.2017 2/11 Lukukausimaksut ja sosiaalinen liikkuvuus Huolena
Osaamisen Aika. Jatkuva oppiminen ja rahoitus. Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra
Jatkuva oppiminen ja rahoitus Osaamisen Aika Projektijohtaja Helena Mustikainen Sitra Ennakointikamari Osaavan työvoiman saatavuus on meidän kaikkien asia näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia kohtaanto-ongelmaan
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus
Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet
Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi
Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle joka vuosi yli 11 miljardia Työmarkkinat 4,7 mrd Terveyspalvelut 2,6 mrd Lähde: Health at a Glance: Europe
Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
1 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ari.nieminen@diak.fi
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen
Terveydenhuollon tasaarvotavoitteeseen vielä matkaa Yksityisten ja työterveyshuollon lääkäripalvelujen käytössä suuret erot Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidon lääkäripalveluiden käytössä oli nähtävissä
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto
SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...
Talouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin
Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta
Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta 13.9.2012 II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi, Säätytalo Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
Stressi riskinä - Myös EU huolissaan
Stressi riskinä - Myös EU huolissaan Ylitarkastaja Jaana Vastamäki Sosiaali- ja terveysministeriö, Työsuojeluosasto 25.11.2014 Ongelman laajuus (Eurobarometri, 2014, EU-OSHA) Työperäinen stressi on työpaikkojen
Suomen tie priorisointiseminaareista palveluvalikoiman määrittelyyn. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija
Suomen tie priorisointiseminaareista palveluvalikoiman määrittelyyn Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija 1990-luku Keskustelu terveydenhuollon priorisoinnista kunnolla käynnistyi yhtenä taustavaikuttajana
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Tuomas Matikka VATT VATT-päivä 8.10.2014 Tuomas Matikka (VATT) Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? VATT-päivä 8.10.2014 1 / 14
Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä
Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan
Kohti hyvinvointitaloutta. Johtaja Riitta Särkelä Helsinki
Kohti hyvinvointitaloutta Johtaja Riitta Särkelä 6.11.2013 Helsinki Seminaarin tavoitteet Käydä keskustelua hyvinvoinnin ja talouden suhteesta ja niiden keskinäisestä riippuvuudesta Mahdollisuuksista rakentaa
Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori
Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä
Yhteiskunnallinen eriarvoisuus - ohjelma n tutkimuspäivä 23.9.2013 Sakari Karvonen Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko yhteiskunnan hyvinvointiin Eriarvoisuuden kasvu on vaara suomalaiselle yhteiskunnalle
Vaikuttavuusinvestoiminen. Petri Hilli, vanhempi neuvonantaja
Vaikuttavuusinvestoiminen Petri Hilli, vanhempi neuvonantaja 12.12.2017 Vaikuttavuusinvestoiminen (engl. impact investing) on yksityisen pääoman tietoista suuntaamista toimintaan, joka tavoittelee sekä
Vuosi 2015. Haetaan valtuutusta 5 milj. oman osakkeen hankintaan. * Raportoidut: 2 % ja 8 %
1 Sisällys Katsaus vuoteen 2015 Q4 2015 taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2016 2 Vuosi 2015 Kaikkien aikojen paras tulos
Hankearvioinnin kehikko - käsitteet
Hankearvioinnin kehikko - käsitteet Yhteiskuntataloudellinen analyysi = Kannattavuuslaskelma + Vaikutusten analysointi + Toteuttavuuden arviointi Vaikutusten analyysissa tuodaan esiin erityisesti ne hyödyt
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!
Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa
MITEN VOISIMME VARAUTUA HYVINVOINTIMME RAHOITTAMISEEN ELÄMÄN EHTOOPUOLELLA? Piia-Noora Kauppi 10.4.2013
MITEN VOISIMME VARAUTUA HYVINVOINTIMME RAHOITTAMISEEN ELÄMÄN EHTOOPUOLELLA? Piia-Noora Kauppi 10.4.2013 1 LUOTTAMUS ON HYVINVOINNIN YTIMESSÄ 2 FINANSSIALAN MALLI, JOKA HYLÄTTIIN Säästäminen verokannustettua
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien
Vaikuttavuusinvestoinnit yritysten kehittämisessä
Vaikuttavuusinvestoinnit yritysten kehittämisessä Projektijohtaja Mika Pyykkö Mistä yritykset löytävät rahoitusta maaseudulla? 29.11.2017 Helsinki Vaikuttavuusinvestoiminen voi tarkoittaa kaikkia sijoitustapoja
Sote Tampereen korkeakouluyhteisössä Juha Teperi Tutkimus ja tieto osaksi sote-palvelujen kehittämistä -seminaari
Sote Tampereen korkeakouluyhteisössä 9.4.2019 Juha Teperi Tutkimus ja tieto osaksi sote-palvelujen kehittämistä -seminaari Sote Tampereen korkeakouluyhteisössä Sote kontekstissa Mikä sote? Miksi korkeakoulujen
Vihreämmän ajan kuntaseminaari. Päättäjien Aamu
Vihreämmän ajan kuntaseminaari Päättäjien Aamu Agenda - 9:00-11:00 Kuntakentän haasteet ja niihin vastaaminen tietotekniikan keinoin IT:n ekologinen jalanjälki Virran- ja kustannusten säästö nykyaikaisin
Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1
Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti
Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö
Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista
Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi
Kunnanvaltuutettu ja kuntatyöntekijän työhyvinvointi Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Pauli Forma Kuntamarkkinat to 13.9.2012 klo 11.30 11.50 12.9.2012 Pauli Forma 1 Tutkimustuloksia Kevan toimintaympäristötutkimus
Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa
Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987
Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013
Kasvuteorian perusteista Matti Estola 2013 Solowin kasvumallin puutteet Solwin mallista puuttuu mikrotason selitys kasvulle, sillä mikrotasolla yritykset tekevät tuotantopäätökset kannattavuusperiaatteella
Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus
Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen
Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös Kuuleminen eduskunnassa
Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 Kuuleminen eduskunnassa 13.6.2017 Agenda Sitra 2016: uusia kasvun lähteitä ja uudistuvan yhteiskunnan kirittämistä Mikko Kosonen Suomi kiertotalouskehittäjien
Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä
Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu Puolivälitarkastelu 25.4.2017 Pääministeri Juha Sipilä SÄÄSTÖT 4 mrd Identifioitu noin 4 mrd KOKONAISUUS 10 mrd TYÖLLISYYSTOIMET 2 mrd Lisätoimia tarvitaan
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista
Sähköinen yhteisöllisyys. Ulla Heinonen FT, KL, Master-CSLE
Sähköinen yhteisöllisyys Ulla Heinonen FT, KL, Master-CSLE Virtuaaliyhteisöllisyys? Mitä on yhteisöllisyys? Mikä on verkkoyhteisö? Ensimmäisiä tunnettuja MOO ja WELL, entä nyt? yhteisöllisyys >< verkkoyhteisöllisyys?
Mielenterveys voimavarana
Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys
Teesit vaikuttavuusinvestoimisesta
Teesit vaikuttavuusinvestoimisesta 1 Ennakoivat ja pitkäjänteiset investoinnit luovat hyvinvointia ja kutistavat kestävyysvajetta. 2 Vaikuttavuuden perusta on kirkas tulostavoite. 3 Huolellinen mallinnus
Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari 24.1. 2014. OLLI KANGAS olli.kangas@kela.
Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin TELA-seminaari 24.1. 214 OLLI KANGAS olli.kangas@kela.fi Esityksen sisältö Mitä on hyvinvointi Taloudelliset raunaehdot
Kiipulan kuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari:
Kuntoutuksen vaikuttavuus, näytön paikka Mika Pekkonen johtava ylilääkäri Kuntoutus Peurunka Tämä esitys perustuu tarkastettuun väitöstutkimukseeni Kiipulankuntoutuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaari: 40-vuotisjuhlaseminaari:
Miksi koulu on olemassa?
Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia
Toimiva lapsi &perhe tutkimuksen tuloksia
Toimiva lapsi &perhe tutkimuksen tuloksia Seinäjoki 17.11.2010 17.11.2010 Sipilä 1 Tuloksia Ovatko interventiot turvallisia haitta? Ovatko ne käyttökelpoisia? Perheenjäsenten ja työntekijöiden kokemukset
JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA
JOHTAMINEN ULKOASIAINHALLINNOSSA Apulaisosastopäällikkö Klaus Korhonen ulkoasiainministeriö, itäosasto Helsingin yliopisto 2.10.2008 2 Mun kolme pointtia - eli miksi ja miten teemme tätä työtä Suomen etu
Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli
Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli Kokemuksellisen hyvinvointitiedon haaste Tiedontuotannon analyysi Uudet menetelmät ja kanssakehittäminen Hyvinvointikertomus- hyvinvointijohtaminen
Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.
Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät
Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa
Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa Mitä sosiaalinen maksaa? 6. sosiaalialan ajankohtaisfoorumi Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa
Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri
Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,