PARISKUNTA-LOMAKE: Arvoja, ajattelua ja parihavaintoja koskeva tutkimus
|
|
- Pauli Hovinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PARISKUNTA-LOMAKE: Arvoja, ajattelua ja parihavaintoja koskeva tutkimus Seuraavassa on kuvausta arvoista yleensä. Taulukko, josta löydät tietoa omista arvoistasi, on kuvauksen perässä. Arvot ovat yleisiä päämääriä, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä. Ne toimivat myös kriteerinä sille, mitä ihminen pitää hyvänä tai pahana. Tutkimuksen arvoihin liittyvät kysymykset perustuivat Shalom Schwartzin arvoteoriaan, jota on testattu lähes sadassa maassa, kymmenillä tuhansilla ihmisillä. Kyseiset 10 arvoa ovat ns. perusarvoja: Ne perustuvat kolmeen, kaikkien ihmisten elämään liittyvään asiaan: biologisten tarpeiden tyydyttämiseen, sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen ylläpitämiseen sekä ryhmän selviytymiseen ja hyvinvointiin. Kymmenen perusarvoa tunnistetaan kaikissa kulttuureissa, mutta niiden keskinäinen tärkeysjärjestys vaihtelee eri ihmisten ja ihmisryhmien kesken. Alla on ensin kuvattu, mihin järjestykseen suomalaiset ovat kansainvälisissä tutkimuksissa asettaneet nämä 10 perusarvoa (tärkein arvo ensimmäisenä, vähiten tärkein viimeisenä) 1. HYVÄNTAHTOISUUS (mm. auttavaisuus, rehellisyys, anteeksiantavaisuus, uskollisuus, luotettavuus, ystävyys) 2. UNIVERSALISMI (mm. laajakatseisuus, luonnon ja taiteiden kauneus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, maailmanrauha, tasa-arvo, kypsä elämänymmärrys, luonnon suojeleminen) 3. ITSEOHJAUTUVUUS (mm. luovuus, vapaus, uteliaisuus, riippumattomuus, omien tavoitteiden valitseminen) 4. TURVALLISUUS (mm. kansallinen turvallisuus, perheen turvallisuus, yhteiskunnallinen järjestys, siisteys, palvelusten vastavuoroisuus) 5. YHDENMUKAISUUS (mm. tottelevaisuus, vanhempien ihmisten kunnioittaminen, itsekuri, kohteliaisuus) 6. PERINTEET (mm. perinnäistapojen kunnioitus, nöyryys, oman elämänosansa hyväksyminen, uskoon pitäytyminen, kohtuullisuus, maltillisuus) 7. MIELIHYVÄ (mm. mielihalujen tyydyttäminen, itsensä hemmottelu, elämästä nauttiminen) 8. VIRIKKEISYYS (mm. seikkailut, riskien otto, monipuolinen ja jännittävä elämä) 9. SUORIUTUMINEN (mm. menestys, kyvykkyys, kunnianhimo, työteliäisyys, tavoitteiden saavuttaminen, vaikutusvalta ihmisiin ja tapahtumiin) 10. VALTA (mm. muiden hallitseminen, arvovalta, yhteiskunnallinen valta, varakkuus) Seuraavalla sivulla on tarkempaa tietoa siitä, miten suomalaiset kyseisiä arvoja kannattavat. Asteikko on sama kuin tutkimuksessamme: -1 = arvojeni vastainen, 0 = ei lainkaan tärkeä, 3 = tärkeä, 5 = erittäin tärkeä. Voit verrata omia arvo-pistemääriäsi myös tähän taulukkoon. Taulukko perustuu tutkimukseen, jossa oli mukana useita tuhansia suomalaisia. Tieto puoluekannatuksesta perustuu kuitenkin vain n hengen vastauksiin. Oikeistolaisiksi ("OIKEA") on luokiteltu henkilöt, jotka sanoivat äänestävänsä Kokoomusta tai Perussuomalaisia. Vasemmistolaisiksi ("VASEN") on luokiteltu henkilöt, jotka sanoivat äänestävänsä Sosiaalidemokraatteja tai Vasemmistoliitoa. Kristillistä puoluetta äänestäneiden arvot löytyvät sarakkeesta "KRIST.". Tieto opiskelun alasta perustuu n. 800 hengen vastauksiin. Opintojen aloja taulukossa ovat humanistiset aineet tai sosiaalitieteet ("HUM.&SOS."), kauppa- ja taloustieteet ("KAUPPA") sekä teologia.
2 Puoluekannatus Opiskelun ala ARVO NAISET MIEHET OIKEA VASEN KRIST. HUM.&SOS. TALOUS TEOLOGIA Hyväntahtoisuus (HYV) Universalismi (UNIV) Itseohjautuvuus (ITSE) Turvallisuus (TURV) Mielihyvä (MIEL) Virikkeisyys (VIRIK) Suoriutuminen (SUOR) Yhdenmukaisuus (YHD Perinteet (PER) Valta (VALTA) Seuraavien sivujen taulukosta löydät nimimerkkisi perusteella tietoa siitä, miten arvioit omia arvojasi tutkimuksessamme. Voit verrata näitä pisteitä muiden suomalaisten arvoihin. Kiitos, että osallistuit tutkimukseen!
3 Aamu abenta Alexia Alppuralla Amppis andy ann Annmarit Anu Apa Arska vaan Autotalli Bamsester BG Claude Monetin lu Cuca Lie daspaukku eiväliä Elise Emmu Es Haisuli harripotterfani_ Hasan Dog hatapa hcc Heppeh_ Hepsankeikka Hornastatulitotta Hyasintti Hänlaskeutuja Iinesankka iiris IK immastealurloot Intiaanipäällikkö iriirina
4 J Jeejee Jess juhavan JUSU Jutska juustero Jääkarhu Kaappari Kaisu Kakapo kakkakikkare Kaksonen Kaktustäti Keijokuusysi Ketkupolkka Kilppari kiukkupipu Koehenkilö koo Kuravelli Laala Leijona lexplund Linuli Lislis Liza Logus LP Lyyli Maami Magic MankuvaOranki Marilyn Masala Mcgyver MikPe mimmu
5 Minipii Mipä MKJH mkkw mmmmm Mononone Moppe Murmelikiisseli Mursu Mursukurkku Muut Myyrä Nalle Puh Napakettu Nasu Nexo niiskuneiti Nipsu Nuudeli Nuuskis nynny Ola Otos panef Peruna petra Phaedrus Pikkumyy pirnn Poppaa Reihei rinieme Rääkylä SAA Sandels seela-inkeri Senseless Sinuhe egyptiläinen Sisu
6 SL Springhouse Spurdokaiser Ssgirl stardust SuLa Summerlady Taikku Tallaaja Tassuttelija taurus TeppoT Tusku txtxtx Uolevi Urcheon Vekaani Vesikirppu Vihtahousu vihtoresse Viipula Viivuska Wilma Winston vivikivi Vtvi Xxxyyyzzz Zakrevski Zimba Zuikkeli
Motivaatio, motivointi ja motivoituminen
Motivaatio, motivointi ja motivoituminen AVH - yhdyshenkilöiden koulutuspäivät 12.5.2011 Tampere Seppo Lind fysioterapeutti psykoterapeutti THM 23.5.2011 Seppo Lind 1 Maslow 23.5.2011 Seppo Lind 2 Herzberg
4. TURVALLISUUS (mm. kansallinen turvallisuus, perheen turvallisuus, yhteiskunnallinen järjestys, siisteys, palvelusten vastavuoroisuus)
Seuraavassa on kuvausta arvoista yleensä. Taulukko, josta löydät tietoa omista arvoistasi, on kuvauksen perässä. Arvot ovat yleisiä päämääriä, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä. Ne toimivat myös kriteerinä
Tulevaisuuden arvoperusta
Tulevaisuuden arvoperusta Lea Pulkkinen Arvoseminaari, Seinäjoki 24.10.2012 Kulttuuriset arvo-orientaatiot (Schwartz, 2011) HARMONIA Islamilainen lähi-itä Länsi- Eurooppa Englantia puhuva alue TASA-ARVO
KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA
ARVOPANEELI VAIKUTTAJA- HAASTATTELUT KVALITATIIVINEN ANALYYSI KYSELY- TUTKIMUKSEN HYPOTEESIT JA SUUNNITTELU MÄÄRÄLLINEN TUTKIMUS KVANTITATIIVINE N ANALYYSI KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA
Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen
Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa Tommi Lehtonen 2.2.2018 Jeremy Bentham (1748 1832) Yhteiskunnan tehtävä on lisätä onnellisuutta ja vähentää kärsimystä. 2.2.2018 2 John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria
SEI TSEMÄN SISARUSTA TULEVAISUUDESTA
SEI TSEMÄN SISARUSTA TULEVAISUUDESTA OPPIMISTEHTÄVÄT Oppimistehtävien tavoitteet: Tehtävien tavoitteena on syventää Heureka-käynnin jälkeen näyttelyn teemoja, eli tulevaisuutta ja arvovalintoja. Lisäksi
YTYÄ. Rahasta! Jenni Selosmaa
YTYÄ. Rahasta! Jenni Selosmaa YTYÄ rahasta Rahan arvo 1. Arvojen viitekehys o Arvokartta o Arvot lyhyesti o Henkilökohtainen arvokartta o Naiset ja miehet arvokartalla o Raha-asiat arvokartalle! o Leijonan
KYSELYLOMAKE: FSD2618 LAPSESTA AIKUISEKSI: 50-VUOTIAIDEN PERSOONALLISUUS- TESTIT 2009
KYSELYLOMAKE: FSD2618 LAPSESTA AIKUISEKSI: 50-VUOTIAIDEN PERSOONALLISUUS- TESTIT 2009 QUESTIONNAIRE: FSD2618 JYVÄSKYLÄ LONGITUDINAL STUDY OF PERSONALITY AND SOCIAL DEVELOPMENT (JYLS): PERSONALITY TESTS
Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009)
Motivaatio? Motivaatio on mielen käyttövoimaa, joka suuntaa energiaamme meitä kiinnostaviin ja innostaviin asioihin Oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta sisäinen motivaatio on tärkein ihmistä eteenpäin
KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA
19.6.2013 ARVOPANEELI VAIKUTTAJA- HAASTATTELUT KVALITATIIVINEN ANALYYSI KYSELY- TUTKIMUKSEN HYPOTEESIT JA SUUNNITTELU MÄÄRÄLLINEN TUTKIMUS KVANTITATIIVINEN ANALYYSI KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET
TAK MEDIATUTKIMUS, PIETARI
TAK MEDIATUTKIMUS, PIETARI Valtakatu 49 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 1 Venäjän mediakentän määritelmiä... 1 Pietarin väestö...
Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %
Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon
PITKÄ LOMAKE: RUOKAVALINTOJA, ARVOJA JA AJATTELUA KOSKEVA TUTKIMUS
PITKÄ LOMAKE: RUOKAVALINTOJA, ARVOJA JA AJATTELUA KOSKEVA TUTKIMUS Palaute koskee seuraavia asioita: fysiikan tehtävät, intuitiivinen ja analyyttinen ajattelutyyli, ja arvot. Tässä tiedostossa on ensin
Kehon- ja mielenhuoltoa Sanna Laine, ESLU
Kehon- ja mielenhuoltoa Sanna Laine, ESLU Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, ESLU ry Tavoitteena lisätä liikettä, vähentää istumista Toimialat: Lasten ja nuorten liikunta Aikuis- ja terveysliikunta Seura-
Persoonan kasvu, kasvatus ja arvot
Persoonan kasvu, kasvatus ja arvot Taiteen perusopetus Uuden opetussuunnitelman luotsit -hanke 12.9.2017 KT, Kaisu Toivonen Opetustoimen johtaja Espoo Esityksen sisältö!! 1. Esityksen taustaa!! 2. Taiteen
Yrittäjän kompetenssi
Tiina Hautala & Aki Karppinen Yrittäjän kompetenssi 24.4.2009 Johtamisen laitos Kauppatieteellinen tiedekunta ESITYKSEN SISÄLTÖ - Saneerausyrittäjien persoonallisuus - Saneerausyrittäjien taidot verrattuna
MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia?
MITÄ ARVOT OVAT? Esimerkiksi: Mikä on hyvää? Onko hyvää se, mikä tuntuu hyvältä? minkä joku (auktoriteetti) sanoo olevan hyvää? minkä hyvyydestä suurin osa on samaa mieltä? mikä toimii hyvin (tai sopii
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?
Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin
Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen
Kuva: Dreamstime. Vahvuuksien kalenteri
Kuva: Dreamstime Vahvuuksien kalenteri 2017 Tammikuu 2017 Tieto ja viisaus Tieto ja viisaus Uteliaisuus Tiedonjano Katsoessamme peiliin me näemme naamion. Mitä piileskelee tuon naamion takana? Hämmennys
Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys
Aarnio, Kojo & Litmanen 6.10.2017 Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä Työ- ja elinkeinoministeriö Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Miten
Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen
Top Ten Futures VII seminaari Hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 27.10.2006 Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu
ARVOPUNTARI Partion arvokeskustelu 2017-2018 Mikä Arvopuntari on? Arvopuntarissa keskustellaan partion arvoista ja siitä, miten ne toimivat käytännössä Arvopuntari on osa partiossa vuosina 2017-2018 käytävää
Viljapelloilta Facebookiin
Viljapelloilta Facebookiin Oikotie.fi Rekrytoinnin uudet haasteet 6.5.2010 Erika Sauer KTT, FM, seniorikonsultti Psycon Oy ERI SUKUPOLVET TYÖELÄMÄSSÄ Mistä me tulemme? Keitä me olemme? Mitä odotamme työelämältä?
Motivaatio asiantuntijaorganisaation johtamisessa
Motivaatio asiantuntijaorganisaation johtamisessa Eveliina Pitkänen Opinnäytetyö 2018 Teknologiaosaamisen johtaminen TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Ylempi ammattikorkeakoulututkinto Teknologiaosaamisen
MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1.
MINÄ MUUTOKSEN PAINEESSA AMMATTILAISTEN AAMIAINEN 15.1. Minän kaksi merkitystä?! Minä itse henkilökohtaisesti! Minät osana yhteisöä Kuka minä olen? Identiteetti? Henkilökohtainen identiteetti: jatkuvuus
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke
Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit-hanke Julistemalleja ja tehtäviä I ja II koulujen käyttöön Juhani Räsänen Tieto ja viisaus Kohtuus Rohkeus ja urheus Henkisyys Rakkaus ja inhimillisyys Oikeudenmukaisuus
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
Kaksi viidestä vähentäisi puolueita
Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja
Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön
Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.
Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys
Miltä maailma näyttää?
Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on
HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi. Hyvinvointipäivä
HENKILÖKUNNAN HENKISEN TURVALLISUUDEN Lapin ammattiopisto, Rovaniemi KEHITTÄMINEN Hyvinvointipäivä 8.6.2016 Muumit merellä - video Pienryhmätyöskentely: Hattivatit, nuuskamuikkuset, pikkumyyt, muumimammat,
Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen
Provokaatioita ja vastakkainasetteluja kuka innostuu, kuka vetäytyy? Ville Pitkänen & Jussi Westinen Tutkitut väittämät Kysymyspatteristossa 39 väittämää, joista 6 tarkasteltiin tässä tutkimuksessa: Tahallinen
Lihasmuistista ja muustakin. KT, pilatesohjaaja Helena Lehkonen HL-concept
Lihasmuistista ja muustakin KT, pilatesohjaaja Helena Lehkonen HL-concept www.hlconcept.fi Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus Luottamus/ (Kilpinen, Jääkiekon kansainvälinen huippuseminaari
Tehtävään voi perinteisen arviointitavan tilalle ottaa käyttöön monipuolisemman matriisiarvioinnin tai arviointioppaan.
Arviointimatriisi Tehtävään voi perinteisen arviointitavan tilalle ottaa käyttöön monipuolisemman matriisiarvioinnin tai arviointioppaan. Arviointimatriisin peruslogiikka: 1. 2. 3. 4. Opettaja valmistelee
Tervetuloa. F.C. Honka 07-Vanhemmat
Tervetuloa F.C. Honka 07-Vanhemmat 5.11.2016 KOTIKENTTÄETU Millaisen kotikenttäedun sinun kotisi tarjoaa Lapsen kasvattaminen urheilijanpolulla Millaisen henkilön me haluamme kasvattaa Mitä me haluamme
Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone
heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:29:41 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help
ALAKULTTUURIN ARVOT VANKIEN ELÄMÄKERROISSA
ALAKULTTUURIN ARVOT VANKIEN ELÄMÄKERROISSA Karoliina Taruvuori Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Päihteet ja syrjäytyminen
Taulukko 2. Regressioanalyysi, Työntekijän persoonaan kohdistuvat työn vaatimukset, k16b-i ja l
Taulukko 1. Faktorianalyysi työssä vaadittavista tekijöistä (k16). Muuttujia, joiden kommunaliteetti on alle 0, 3 ei ole otettu mukaan faktorianalyysiin. Kommunaliteetti Faktori 1 Korkea ammattitaito,200
Yliopistojen opiskelijapalaute (Kandipalaute) Oikeustieteet. Mika Sutela Kesäkuu 2018
Yliopistojen opiskelijapalaute (Kandipalaute) Oikeustieteet Mika Sutela Kesäkuu 2018 Opiskelijapalautteet Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen (https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/sivut/opiskelijapalaute.aspx)
KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA
KUVAUS 0-6-VUOTIAIDEN LASTEN KUNTOUTUKSEN PALVELURAKENTEESTA SUUPOHJAN ALUEELLA Metropolian Ammattikorkeakoulu Lapsen ja nuoren hyvä kuntoutus 2009-2010 Keski-Äijö Sinikka Oravamäki Maisa Rantanen Marita
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Globaalikasvatuksellinen iltapäivä Turussa 12.10.2011 Jari Kivistö, Innoline Group Maailmankansalainen?
Yritysten menestys, Tulevaisuuden tekeminen, Vahva osaaminen, Hyvä työyhteisö.
Arvokirja EK:n neljä arvoa EK:lla on pitkä historia, vahva kulttuuri ja aikojen kuluessa nykymuotoonsa kehittynyt arvomaailma. Vaikka arvot muuttuvat hitaasti, nykyinen murrosaika nosti ne puheenaiheiksi
Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul)
Luonnetaidot Ihminen muuttuu sellaiseksi, jona häntä pidetään. (Jean Paul) Kodin ja koulun kasvuyhteisöilta Saunalahden koulu 18.1.2017 KASVUYHTEISÖJEN ARVON MITTA ON NIIDEN KYKY TOTEUTTAA HYVEISIIN JA
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen
Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden
Teologit Katri Korolainen-Virkajärvi Työelämäyhteyshenkilö HY/ Humanistinen tiedekunta. Opiskelijapalvelut/ ura- ja rekrytointipalvelut
Teologit 18.3.2008 Katri Korolainen-Virkajärvi Työelämäyhteyshenkilö HY/ Humanistinen tiedekunta Opiskelijapalvelut/ ura- ja rekrytointipalvelut Opintojen kulku ja kriittiset pisteet Töitä? Gradu Elämä
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011
Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien
Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset
Henkilöstökysely maakuntastrategiasta 2018 Tulokset Henkilöstökysely lähtökohta ja tavoitteet Uudelle maakunnalle laaditaan strategia, jossa linjataan maakunnan yhteiset strategiset tavoitteet ja toiminnan
Mitkä puolueet maan hallitukseen?
Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä
Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen
Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia
KYSELYLOMAKE: FSD3162 SUOMALAISTEN OIKEUSTAJU: KANSALAISET 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3162 FINNISH PERCEPTIONS OF JUSTICE: CITIZENS 2016
KYSELYLOMAKE: FSD3162 SUOMALAISTEN OIKEUSTAJU: KANSALAISET 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3162 FINNISH PERCEPTIONS OF JUSTICE: CITIZENS 2016 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon
HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS
HYVÄ JOHTAMINEN JA AVOIMUUS Finanssineuvos Ari Holopainen 27.3.2019 Valtionhallinnon kehittämisosasto JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN R O H K E U S L U O T T A M U S JULKISEN JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN Y
Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren
Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle Kati Lundgren 1 Oppimisympäristön määrittelyä Paikka, tila tai toimintakäytäntö, jonka tarkoitus on edistää oppimista (Manninen & Pesonen
Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).
1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki
Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN
Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala
Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko
Opetushallituksen kuulumiset
Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava
Kuinka ympäristöystävällinen toiminta ja teknologinen innovatiivisuus liittyvät nykyiseen arvomuutokseen?
Kuinka ympäristöystävällinen toiminta ja teknologinen innovatiivisuus liittyvät nykyiseen arvomuutokseen? VTT Martti Puohiniemi Esitelmä Pirkanmaan ELY-keskuksen seminaari Vapriikin auditoriossa 26.9.2017
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1
OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia
TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)
MITÄ HYVÄ SMART TAVOITE EDELLYTTÄÄ ÄÄ? Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers) Tarpeet Fysiologiset Psykologiset Sosiaaliset
Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari
Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Vapaa-ajan tuotekulttuuri Kestävän tuotekulttuurin toteutuessa kuluttajien on mahdollista
RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU
RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen
Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä Tiina Laurila gsm
Sosiaalinen kestävyys osana kestävää kehitystä 3.11.2009 Tiina Laurila tiina.laurila@sykli.fi gsm 050-330 0298 YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio 1992 Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen
LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU
LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU Suomen Yleislääkärit ry, kevätpäivä 25.5.18 Kristina Kunttu, LT, nuorisolääketieteen erityispätevyys senioritutkija, YTHS Esitys perustuu VUODEN 16 VALTAKUNNALLISEEN
Myönteinen vuorovaikutus työelämässä
Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman
VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo
VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat
KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille
KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi
LIITE 2: Kyselylomake
LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut
Kokemuksia osaamisperustaisuudesta
Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Opintojaksot: Tuotteistan palveluni Minä esimiehenä Palveluliiketoiminnan koulutus Tuija Heikkilä ja Tuija Ylä-Viteli Valmennussuunnitelma Vuositeemat 1. vuoden teema:
TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN
TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
Merkityksellistä työtä
Merkityksellistä työtä + + Jaakko Sahimaa @betterworkconsulting wwww.betterworkconsulting.org MIKSI PUHUMME MERKITYKSELLISESTÄ TYÖSTÄ? MERKITYKSEN KAIPUU ON TYÖELÄMÄN KASVAVA TRENDI -TUOMO ALASOINI MITEN
Asiakasmarkkinoinnin määritelmä
Asiakasmarkkinoinnin määritelmä Markkinointi on asiakaslähtöinen ajattelu- ja toimintatapa, jonka avulla luodaan yrityksille kilpailuetua, tuodaan hyödykkeet markkinoille ostohalua synnyttäen ja rakennetaan
Kuluttajan arvot ja kokemukset elintarvikkeiden hankinnassa elektronisen ja perinteisen päivittäistavarakaupan vertailua
Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Taloustieteen laitos Emmi Lindstedt Kuluttajan arvot ja kokemukset elintarvikkeiden hankinnassa elektronisen ja perinteisen päivittäistavarakaupan
Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus
TUTKIMUSOSIO JULKAISTAVISSA..1 Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus Suomalaisten enemmistö odottaa kehityksen kulkevan maassamme vääjäämättömästi
SDP suosituin puolue hallitukseen
TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),
2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016?
Osa A Johtaminen 1 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten toimipaikassa tehtyjä toimenpiteitä, kun tuotannossa havaittiin ongelma vuosina 2011 ja 2016? Esimerkki: laadullisen vian löytäminen tuotteesta tai koneiston
Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä
Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden
Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani
Tulevaisuuden edellyttämä laaja-alainen osaaminen Liikennevaloissa -tehtävä/ Kajaani 8.1.2014 Ajattelu ja oppiminen Oman oppimis-strategiansa Yläkoulussa oppivan yhteisön tuki Materiaalihysteria - Asian
Turvallisuuskulttuuri mitä se on? Organisaatiokyvykkyys turvallisuuden näkökulmasta
Turvallisuuskulttuuri mitä se on? Organisaatiokyvykkyys turvallisuuden näkökulmasta Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri tapa onnistua Työturvallisuuskeskus Oulu
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Teatteritalo äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Heikka äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden
Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL
Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen
Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa. Sakari Nurmela Risto Sinkko. MPKK ÄÄRIKÄYTTÄYTYMINEN - miten kohdataan, miten johdetaan?
RIGHT M Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa Sakari Nurmela Risto Sinkko TNS 013 RIGHT M Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Forumissa Kyseessä on TNS Gallup Oy:n vastaajapaneeli Panelistit
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA
VIESTINTÄTAITOJEN OSA- ALUEITA KIELELLISET TAIDOT: Kyky erottaa funktio (miksi hän puhuu?), puhuminen (äänenkäyttö, kielitaito, puhetapa, rytmi, tempo, intonaatio), kuunteleminen (sisällön rakenteen seuraaminen,
Vertaisohjaajien koulutuspäivät
Vertaisohjaajien koulutuspäivät 18.-20.11.2016 Espoo, Nuuksio TERVETULOA! Käytännön asioita Majoittuminen kaikki OK? Ohjelma pe-su Aamusauna omalla vastuulla Valokuvauslupa Liiton henkilökunnan esittäytyminen
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014
KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus
Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit
JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset
YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava
Voimaantuminen. Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori
Voimaantuminen Jorma Heikkinen, Hyvän mielentalo, Pori 17.9. 2012 Voimaantumisella (valtaistuminen, empowerment) tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä.