Pentti Vartia Technomedicum, avajaiset 15.02.2002, Biomedicum Helsinki VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS 1 Suomen väestökehitys poikkeaa lähivuosikymmeninä radikaalisti aiemmasta väestöhistoriastamme. Syntyvyys on vähentynyt ja elinikä pidentynyt. Tämän vuoksi väestön keski-ikä nousee jyrkästi. Suomen itsenäistyessä keski-ikä oli alle 28 vuotta, nykyisin se on vajaa 40 vuotta, mutta 20 vuoden kuluttua jo 43 vuotta. Äänioikeutettujen keski-ikä on pian yli 50 vuotta. Tämä vaikuttaa varmasti esimerkiksi puolueohjelmiin. Odotettavissa oleva väestörakenteen muutos asettaa suuria haasteita kansantaloudelle ja koko yhteiskunnalle. Samalla kun väestö vanhenee työvoiman määrä alkaa pienentyä ja sen alueellinen sekä ammatillinen liikkuvuus vähentyä. Kotitalouksien keskimääräinen koko pienenee ja kulutuksen rakenne muuttuu. Peruskoulutukseen tulee yhä pienempiä ikäluokkia, mutta jatko- ja uudelleenkoulutuksen tarve kasvaa. Eläkkeellä olevien määrä kasvaa ja ikääntyminen lisää terveydenhuoltomenoja. Tämä asettaa voimakkaita reunaehtoja lähivuosikymmenten finanssipolitiikalle. Työikäisten osuus pienenee Sodanjälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat suhteessa väestöön suuria. Tämä on tähän asti ollut taloudelle suhteellinen etu. Tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa.
Kuvio 1: Väestö iän ja sukupuolen mukaan 31.12.2021 MIEHET NAISET 100 95 90 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 50000 40000 30000 20000 10000 0 0 10000 20000 30000 40000 50000 Väestön ikääntyminen näkyy havainnollisesti väestöpyramideista. Tänä vuonna suurimmat ikäryhmät ovat vuosina 1946-49 syntyneet, 50-60-vuotiaat miehet, joita on vajaat 45000 ikäluokkaa kohden. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua suurimmat ryhmät ovat yli 70-vuotiaat naiset, joita ikäluokkaa kohden on noin 35000. Kuinka luotettavia väestöennusteet ovat? Kun odotettavissa oleva väestökehitys on aivan keskeinen tulevaan talous- ja yhteiskuntakehitykseen vaikuttava tekijä, on syytä kysyä kuinka luotettavia väestöennusteet ovat. Sotien välisenä aikana ei uskottu Suomen väkiluvun koskaan ylittävän neljää miljoonaa. 2 Syntyvyyteen ja kuolleisuuteen liittyvä epävarmuus onkin syytä pitää mielessä pohdittaessa tulevaa väestön rakennemuutosta. Esimerkiksi odotettavissa olevan eliniän arvioihin liittyy melkoista epävarmuutta, kuten oheinen professori Alhon laskelma osoittaa. Vuoteen 2050 mennessä naisten odotettavissa oleva elinikä näyttäisi
nousevan 50 prosentin todennäköisyydellä välille 84-87, miesten 79-84. Jos eläkkeellä vietettävä aika yllättäen pitenee, nousevat eläkemaksut ennakoitua korkeammiksi. 3 Kuvio 2: Odotettavissa oleva elinikä, 50 % luottamusvälit Myös syntyvyyden luotettava arviointi on vaikeaa. Suomessa syntyvyysluvut ovat eurooppalaisittain korkeahkoja ja niiden putoaminen voi yllättää.
Taulukko 1: Kokonaishedelmällisyysluku eräissä maissa 1960 1970 1980 1990 2000 USA 3.7 2.5 1.8 2.1 2.1 Ranska 2.7 2.5 1.9 1.8 1.8 Suomi 2.7 1.8 1.6 1.8 1.7 Tanska 2.6 2.0 1.5 1.7 1.7 Belgia 2.6 2.2 1.7 1.6 1.6 Portugali 3.0 2.8 2.1 1.4 1.5 Ruotsi 2.2 1.9 1.7 2.1 1.5 Sveitsi 2.3 2.1 1.6 1.6 1.5 Itävalta 2.7 2.3 1.6 1.5 1.3 Japani 2.0 2.1 1.8 1.5 1.3 Kreikka 2.3 2.3 2.2 1.4 1.3 Saksa 2.4 2.0 1.6 1.5 1.3 Espanja 2.9 2.8 2.2 1.3 1.2 Italia 2.4 2.4 1.6 1.3 1.2 Tsekki 2.1 1.9 2.1 1.9 1.2 Venäjä 2.6 2.0 1.9 1.9 1.1 Hyvin suurella varmuudella voidaan joka tapauksessa sanoa, että väestön ja työvoiman kasvu on tuntuvasti hidastumassa. Ilman siirtolaisuutta väestön määrä näyttäisi kääntyvän laskuun noin vuonna 2010.
Kuvio 3: Suomen väkiluku 1720-2050 Vaikka väestönkasvu on hidasta teollisuusmaissa, kehitysmaiden väkiluku kasvaa edelleen nopeasti. Epätasainen kehitys lisää siirtolaisuuspaineita maiden ja maanosien välillä. Nopean väestönkasvun maat ovat usein muita köyhempiä ja tämäkin lisää muuttohalukkuutta. Viime vuosina ulkomaalaisten määrä on kasvanut Suomessa nopeasti. 1990-luvulla ulkomaalaisten määrä moninkertaistui ja suurimmaksi ulkomaalaisryhmäksi nousivat entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet muuttajat. Yksi Suomen väestökehityksen ydinkysymyksiä onkin, miten suureksi siirtolaisuus on kasvamassa? Yritysten, julkisen vallan ja kotitalouksien työnjako Viime vuosisadan nopea elinkeinorakenteen muutos ja yleinen vaurastuminen eivät olisi olleet mahdollisia ilman samanaikaista yhteiskunnan, organisaatioiden ja instituutioiden muuttumista. Merkittävä trendi 1900-luvulla oli se, että julkinen sektori otti itselleen tehtäviä, joista ennen vastasivat perhe ja lähiyhteisöt. Ikääntymisen kansantaloudellisten vaikutusten kannalta tärkeitä muutoksia ovat olleet mm. terveys- ja sosiaalipalvelujen sekä koulutusjärjestelmän
laajentaminen ja eläkejärjestelmien kehittäminen. Tarkastelen seuraavassa lyhyesti väestörakenteen muutosten asettamia uusia haasteita koulutusjärjestelmälle, eläkejärjestelmälle ja terveydenhuollolle. Näitä haasteita ratkottaessa tarvitaan paljon uusia teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita. Samalla on mietittävä uudelleen yritysten, julkisen vallan ja kotitalouksien työnjakoa. Koulutusjärjestelmä ja siirtolaiset Pitkät opiskeluajat, aikainen eläköityminen, elinikäinen oppiminen ja myös siirtolaisuus ovat suuria haasteita suomalaiselle koulutusjärjestelmälle. Nuoret ikäluokat ovat vanhempiaan paremmin koulutettuja ja tämä toivottavasti vähitellen alentaa vielä liian korkeaa rakenteellista työttömyyttä. Nykyinen järjestelmä sitoo kuitenkin nuoret kovin pitkäksi aikaa opiskeluun ja tuottaa yhä enemmän maistereita, mutta liian vähän mestareita. Siirtolaisista odotetaan apua vanhenevan väestön aiheuttamiin ongelmiin. Siirtolaiset ovat kuitenkin keskimäärin vähemmän koulutettuja kuin kantaväestö. Koulutettujenkin siirtolaisten pitää valmentautua suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Siirtolaiset eivät ratkaise kansantalouden huoltosuhde-ongelmaa, jos maahan muuttavien työhönosallistumisaste ei ole korkeampi kuin kantaväestön. Tällä mittarilla arvioituna Suomi ei näyttäisi integroineen ulkomailta Suomeen tulleet heikommin kuin muut EU-maat.
Kuvio 4: Työttömyysaste EU-maissa vuonna 1998: kantaväestö, ulkomaiset 4 Irlanti Itävalta Portugali Italia Iso-Britannia Tanska Kreikka Alankomaat Espanja Saksa EU Ruotsi Ranska Belgia Suomi 0 10 20 30 40 50 Ulkomaiset, ei-eu Ulkomaiset, EU Kantaväestö Eläkejärjestelmän haasteet Eläkejärjestelmien luominen on vähitellen poistamassa Suomesta aiemmin hyvin suuren sosiaalipolitiikan kohteen, nimittäin köyhät vanhukset. Keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on Suomessa nykyisin 59 vuotta, mikä on alempi kuin useimmissa muissa teollisuusmaissa. Vain kymmenesosa väestöstä on töissä 65-vuotiaiksi saakka. Suurten ikäluokkien halukkuus jatkaa työssä oloaan yli 60-vuotiaina on tärkeä työvoimareservi 2000-luvun
ensimmäisellä ja toisella vuosikymmenellä. Eläkkeellejäämisiän myöhentäminen on yksi tehokkaimmista keinoista laskea tulevaa eläkkeiden maksurasitusta, koska se vähentää eläkkeensaajien määrää ja samanaikaisesti lisää maksajien lukumäärää. Lupaukset hyvistä julkisista eläkkeistä vähentävät kotitalouskohtaista säästämistä tulevaisuutta varten, eikä tulevien eläkkeiden vähäinen rahastointi tätä kompensoi. Näiden ongelmien tiedostaminen on johtanut tutkimuksiin, joissa sukupolvien välistä tulonjakoa ja taloudellista tehokkuutta tarkastellaan eläkepolitiikan yhteydessä. Eläkejärjestelmä voidaan tulkita sukupolvien väliseksi sopimukseksi. Jotta maksava osapuoli jatkossakin kunnioittaisi sopimusta, sen tulisi tuntua oikeudenmukaiselta. Lisäksi sopimuksen tulisi olla tehokas: halukkuus työntekoon ja säästämiseen ei saisi vähentyä. 5 Oikeudenmukaisuuden kannalta on ongelmallista, että väestön ikääntyminen ja aiemmin tehtyjen eläkepäätösten asteittainen voimaantulo uhkaavat tällä hetkellä nostaa tulevien sukupolvien maksurasitusta merkittävästi. 6 Työaika on lyhentynyt, vapaa-aika lisääntynyt Pohdittaessa yksityisen ja julkisen sektorin työnjakoa on hyvä muistaa, että työtä tehdään, paitsi yrityksissä ja julkisella sektorilla myös kotona. Tämä markkinoiden ulkopuolella, vapaa-aikana tehtävä työ nostaa hyvinvointia, vaikka se ei näykään kansantulotilastoissa. Eläkeläiset ovat tässä suhteessa suuri, kasvava ja osin käyttämätön voimavara. He tekevät enemmän työtä markkinoiden ulkopuolella kuin työssäkäyvät. Kun keskimääräinen elinikä muuttuu, on myös ikäkausien rajoja muutettava, ehkä luotava uusia määritelmiäkin. Vakiintuneet käsityksemme työikäisistä ja eläkeläisistä ovat jo nyt murtumassa samalla kun käsityksemme työstä ja vapaa-ajasta muuttuu.
Kuvio 5: Vuosityönajan kehitys teollisuudessa ja suoritetut työaikajärjestelyt tuntia 3000 tuntia 3000 2800 2600 1 2800 2600 2400 2 3 2400 2200 4 5 6 7 8 9 10 2200 2000 11 1213 14 2000 1800 15 16 17 18 19 1800 1600 ETLA 1600 1910 20 30 40 50 60 70 80 90 2000 10 1 = 8-tuntinen työpäivä 2 = Vuosiloma 4-7 pv 3 = Itsenäisyyspäivä 4 = Vuosiloma 5-12 pv 5 = Vapunpäivä 6 = Vuosiloma 12-24 pv 7 = Säännöllinen työaika 47 h/viikko 8 = Pyhäinpäivä ja Juhannuspäivä lauantaiksi 9 = Säännöllinen työaika 45 h/viikko 10 = Vuosiloma 18-24 pv 11 = Jouluaatto, Pääsiäislauantai, Juhannusaatto 12 = Säännöllinen työaika 40 h/viikko, asteittain v. 1966-1970, arkipyhäviikkojen lauantait työpäiviä 13 = Arkipyhäviikkojen lauantait vapaapäiviksi, v. 1971-1979 14 = Vuosiloma 24-26 pv 15 = Vuosiloma 24-28 pv 16 = Vuosiloma 24-30 pv 17 = Säännöllisen työajan asteittainen lyheneminen 18 = Loppiainen 19 = Helatorstaiviikon lauantai Läheiset suorittavat edelleen vapaa-ajallaan suuren osan lasten hoidosta ja vanhusten hoivatyöstä. Useimmat vanhukset myös preferoivat tällaista ratkaisua. Vanhuksia voidaan hoitaa paitsi julkisissa laitoksissa, myös perheissä tai yksityisissä palvelualan yrityksissä. Jos näitä malleja edelleen kehitetään voidaan säästää tulevaisuudessa paljon veromarkkoja. Tarvitsemme myös teknologisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat uudenlaisia organisatoorisia järjestelyjä terveydenhuollon piirissä.
Kuvio 6: Kotitaloustyöhön käytettävä päivittäinen aika Suomessa ikäluokittain 6 h ajankäyttö (tuntia/viikko) 5 h 4 h 3 h 2 h 1 h h 10-14 15-19 20-24 25-34 35-44 45-54 55-64 65-74 75- Ikäluokka kaikki työlliset työttömät eläkeläiset Terveydenhuoltojärjestelmän haasteet Tulevaisuudessa eläkemenot sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä kasvavat jyrkästi. Yli 65-vuotiaat käyttävät terveyspalveluita noin neljä kertaa enemmän kuin väestö keskimäärin ja yli 75-vuotiaat noin kahdeksan kertaa enemmän.
Kuvio 7: Julkiset menot ja tulot ikäryhmittäin Lähde: VATT-vuosikirjan 1999 artikkelit, Pekka Parkkinen. Tekninen kehitys terveydenhuollon piirissä on nopeaa. Tämä lisää hoitomahdollisuuksia - mutta myös menoja. Paras mahdollinen hoito on joskus niin kallista, että sitä on mahdotonta järjestää kaikille. Tätä kysymystä pohdittaessa joudutaan tekemään vaikeita lääketieteellisiä, taloudellisia ja eettisiä ratkaisuja. Priorisointia on luonnollisesti aina tehty, mutta se ei ole ollut samalla tavalla keskustelun kohteena kuin nykyisin. Hyvinvointiklusteri Suomessa on viime vuosina selvitetty terveydenhuoltojärjestelmän tulevaisuutta lähtien ns. hyvinvointiklusterin käsitteestä. Tämä lähestymistapa on varmaan jatkossakin hedelmällinen pohdittaessa sosiaalisten ja teknisten innovaatioiden yhdistämistä terveydenhuollossamme. Suomalainen hyvinvointiklusteri on vielä pienempi kuin OECD-maissa keskimäärin. Klusterin osuus teollisuustuotannosta on kolmisen prosenttia ja tavaraviennistä kaksi prosenttia. Viime vuosina yritysten määrä on kasvanut selvästi ja pääomasijoittajien kiinnostus on lisääntynyt.
Laatikko 1. Hyvinvointiklusterin teollinen rakenne Hyvinvointiklusterin perusta on terveydenhuoltojärjestelmämme, johon yritykset tarjoavat tuotteita ja palveluja. Klusterin teollisen osan ydinaloja ovat sekä lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden valmistus että terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valmistus. Pääosa hyvinvointiklusterin tuotteista on korkean teknologian tuotteita. Kuvio 1 havainnollistaa klusterin teollisen osan rakennetta. Hyvinvointiklusterin leimallinen piirre on julkisen vallan voimakas mukanaolo. Valtaosa perustutkimuksesta ja huomattava osa soveltavasta tutkimuksesta rahoitetaan julkisin varoin. Julkinen valta on suoraan tai välillisesti myös merkittävä asiakas. Lisäksi viranomaiset säätelevät lakien ja muiden säännösten avulla klusterin toimintaa. Alan innovaatioiden synnyn kannalta keskeisessä asemassa on lääketieteellinen tutkimus, jonka edistysaskeleet luovat sekä uusia tarpeita että mahdollisuuksia niiden tyydyttämiseen. Muita tärkeitä tekijöitä innovaatioiden synnyn ja tuotteiden kehittämisen kannalta ovat tekniikan edistysaskeleet erityisesti kemiassa, biotekniikassa ja automaatiotekniikassa sekä terveydenhuollon kehitystarpeet sairaanhoidon ja ennaltaehkäisevän hoidon osalta. Tukialat Lääketiet. tutkimus Lääketiet. Koulutus Liitännäispalv. Lääkkeiden testaus Lääketiet. laitteet Lähialat Tieto- ja viestintätekn. Liikuntavälineet Lääkevalmisteet Insinööriosaaminen T&Kpalvelut Kemianteollisuus Sosiaali- ja terveystoimi Ostajat/soveltajat B-to-G (julkinen) B-to-B (yksityinen) B-to-C (kotital.) Lähde: Mäkinen Pajarinen Ylä-Anttila (2001) 7
Varautumalla varaa vanhenemiseen Sopeutuminen edessä olevaan suureen väestön ikärakenteen muutokseen käy helpommin, jos varaudumme siihen ajoissa. Koulutusjärjestelmää, sosiaaliturvaa, eläkejärjestelmää ja yleisestikin työmarkkinoita olisi kehitettävä niin, että ne kannustaisivat työssäoloon ja tuntuisivat eri elinkaaren vaiheissa olevista kansalaisista oikeudenmukaiselta. Väestön kunnosta huolehtiminen terveydenhuoltojärjestelmäämme kehittämällä ja uusia teknisiä ja organisatoorisia ratkaisuja hakemalla ovat ikääntyvän väestön ongelmia ratkottaessa aivan keskeisellä tilalla. Näin ikääntymisen aiheuttamat henkilökohtaiset ja julkiset menot pysyvät paremmin kurissa. Toivotan Technomedicumille tässä tärkeässä työssä suurta menestystä. Ja ennen kaikkea: Jos kansantalouden yleisestä vaurastumisesta kannetaan riittävästi huolta, eivät ikääntymisen aiheuttamat kustannukset suhteessa kansantalouden kokonaiskakkuun pääse nousemaan liian korkeaksi. Kansantalouden yleiseen vaurastumiseen voidaan vaikuttaa investoimalla fyysiseen ja henkiseen pääomaan, koulutuksella ja tutkimuksella, hyvin toimivilla organisaatioilla ja tehokkailla instituutioilla sekä ylläpitämällä korkeatasoista infrastruktuuria. Vaikka ikääntyminen aiheuttaa kasvavia menoja, nykyiset työikäiset voivat taloudesta huolehtimalla jättää tuleville sukupolville sellaisen määrän henkistä ja fyysistä varallisuutta, että selviämme kunnialla edessä olevasta väestörakenteen muutoksesta. 1 Perustuu Tieteen päivillä 11.1.2001 pitämääni esitelmään Väestön vanhenemisen haasteet kansantaloudelle. 2 Väestöennusteiden luotettavuutta ovat pohtineet mm. Leo Törnqvist (ks. esim. Collected Scientific Papers of Leo Törnqvist, ETLA A 7, 1981) ja Juha Alho (ks. esim. A Stocastic Forecast of the Population in Finland, Statistics Finland tai Scenarios, Uncertainty and Conditional Forecasts of the World Population, Journal of the Royal Statistical Society, Series A, 160, 71-85). 3 Nykyistä työeläkejärjestelmää pitäisikin täydentää säännöillä, jotka automaattisesti reagoivat väestökehitykseen. Näitä sääntöjä ovat esimerkiksi Ruotsissa käytössä oleva jakoluku, joka ehkäisee eliniän pitenemisestä johtuvan eläkekustannusten nousun. Sitomalla rahastointi syntyvyyteen voidaan etukäteen varautua alhaisesta lapsiluvusta johtuvaan eläkemaksujen maksajien lukumäärän pienenemiseen. Kolmas tehokas väline olisi ns. palkkasummaindeksointi, joka toimii nykyistä TELindeksiä paremmin sekä heikon syntyvyyden että maastamuuton oloissa. Näiden sääntöjen yhdistelmä auttaisi selviämään huonoista väestövaihtoehdoista ilman että maksut nousisivat kohtuuttomasti tai etuuksia pitäisi yllättäen alentaa. 4 Lähde Andrè Sapir: Centre for Economic Policy Research (CEPR) ja Suomen osalta Rolf Mauryn laskelmat.
5 Tämän mahdollistaisivat ns. henkilökohtaiset eläketilit. Tiliajattelua voitaisiin laajemminkin hyödyntää sosiaaliturvaa kehitettäessä. Tiliajattelusta ks. Lassila Valkonen: Henkilökohtaiset sosiaalitilit sosiaaliturvan uusi rahoitusratkaisu?, ETLA B 157, Helsinki 1999. 6 Tehokkuuden kannalta yhteys eläkemaksujen ja myöhemmin saatavan eläkkeen välillä on tärkeä. Mitä paremmin eläkemaksut ymmärretään omaksi tulevaksi tuloksi eikä nyt maksettavaksi veroksi, sitä vähemmän maksulla on kielteisiä ns. verokiilavaikutuksia. Lakisääteisen eläkkeen määräytyminen koko elinkaaren työtulojen perusteella olisi askel oikeaan suuntaan. 7 Ks. Mäkinen Pajarinen Ylä-Anttila: Hyvinvointiklusterin vientimenestys ja merkitys kansantaloudessa 1990-luvun jälkipuoliskolla, ETLA DP 773, Helsinki 2001.