Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Antti Yli-Tainio Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuliaissanat Arvoisa rehtori, hyvät opiskelijatoverit ja henkilökunnan edustajat, Haluan toivottaa erityisesti teidät kaikki uudet opiskelijat tervetulleiksi Jyväskylän yliopistoon. Edessä olevat vuodet tulevat epäilemättä olemaan elämänne parhaita. Yliopisto on ainutlaatuinen tilaisuus paitsi oppia, myös kasvaa ihmisenä. Jyväskylän yliopisto muuttuvassa maailmassa Hyvät ystävät! Suomalainen yliopisto elää muutoksen aikoja. Talouden taantuma uhkaa yliopistojen perusrahoitusta, ja korkeakoulujen keskinäinen kilpailu on entistä kiivaampaa. Jyväskylän yliopisto on pärjännyt tässä kilpailussa hyvin, ja olemme eräiden tutkimusten mukaan jopa Suomen tuotteliaimpia yliopistoja, kun verrataan suoritettujen tutkintojen määrää saatuun rahoitukseen. Jyväskylän yliopisto on menestynyt myös tieteellistä tutkimusta tekevänä yliopistona, ja sijoittui taas kansainvälisessä Academic Ranking of World Universities -tutkimuksessa maailman viidensadan parhaimman yliopiston joukkoon. Yliopiston pitkän aikavälin kilpailukyky, ja yliopistomme viihtyvyys ja houkuttelevuus opiskelu- ja työpaikkana ovat kuitenkin kiinni monista sellaisista tekijöistä, joita ei kyetä sijoitusvertailuilla tavoittamaan. Henkilökunnan ja opiskelijoiden jaksamisesta
huolehtiminen on paitsi itseisarvo, myös välttämätöntä yliopiston pitkän aikavälin kilpailukyvyn turvaamiseksi. Vaatimukset opiskelijoita kohtaan Opiskelijoihin kohdistuvat vaatimukset ovat kiristyneet vuosi vuodelta. Viimeisimpänä uudistuksena opintotukikuukautta kohden tarvittava opintopisteiden määrä nousi elokuusta alkaen viiteen. Opiskelija ei voi jatkossa myöskään nostaa opintotuen asumislisää kuluttamatta tukikuukausiaan. Nämä uudistukset hankaloittavat opiskelijan taloudellista asemaa, ja on mahdollista että niiden vaikutus kääntyy päinvastaiseksi toivottuun verrattuna. Opintojen ripeä suorittaminen edellyttää riittävien elämän perusedellytysten turvaamista. Maan uusi hallitus on luvannut sitoa opintotuen indeksiin vuodesta 2014 alkaen, mutta opintoraha on edelleen vääjäämättä muita perusetuuksia ja yleisiä elinkustannuksia jäljessä. Tämä tosiasia sotii valtiovallan itsensä asettamaa nopean valmistumisen tavoitetta vastaan. Opiskeluun liittyy paljon tekijöitä, jotka eivät ole suoraan meidän itsemme hallittavissa. Näiden ongelmien korjaamiseksi on vielä paljon tehtävissä, ja opintojen ongelmakohtiin puuttumisen tulee olla ensisijainen keino pyrittäessä edistämään nopeaa valmistumista ja lyhentämään opiskeluaikoja. Opiskelijan asiantuntemus ja kurssipalautteen kerääminen Opiskelija on oman oppimiskokemuksensa paras asiantuntija. Jokaisella opiskelijalla on arvokasta tietoa läpikäymänsä koulutuksen haasteista ja onnistumisista. Tätä asiantuntemusta ei toistaiseksi ole hyödynnetty täysimääräisesti. Yliopisto ja ainejärjestöt keräävät palautetta täällä järjestettävistä kursseista, mutta kerätty palaute ei kata kaikkea opetusta, eikä useinkaan seuraa samaa kurssia perättäisinä vuosina, mikä mahdollistaisi opetuksen kehittymisen arvioimisen. Jyväskylän yliopisto tarvitsee kaiken opetuksen kattavan kurssipalautejärjestelmän. Ulottamalla palautteen kerääminen kaikkiin opintoihin, on mahdollista saada vertailu- ja arviointikelpoista tietoa opetuksen toimivuudesta ja sen mahdollisista ongelmakohdista.
Yksikin huonosti suunniteltu tai toteutettu kurssi voi myöhästyttää kokonaisen vuosikurssin valmistumista. Tähän meillä ei ole varaa. Kursseilta kerätty palaute auttaa ja kannustaa opettajia kehittämään omaa opetustaan. Automaattinen ja kaiken opetuksen kattava kurssipalautejärjestelmä on helposti ja kustannustehokkaasti toteutettavissa nykyisen Korppi-järjestelmän rinnalla. Entistä voimakkaampi panostaminen nimenomaan opetukseen on keskeistä myös laadukkaan tutkimuksen näkökulmasta, sillä asioiden kokonaisvaltainen ymmärtäminen on pohja luovuudelle ja uuden löytämiselle. Oikeudenmukaisuuden toteutuminen Oikeudenmukaisuuden toteutuminen opetuksessa ja arvostelussa on välttämätön edellytys yliopiston arvojen toteutumiselle ja korkean opiskelumotivaation ylläpitämiselle. Yliopiston tutkintosääntö toteaa opintosuoritusten arviointiperusteiden olevan julkisia, ja ne on julkistettava hyvissä ajoin ennen kuulustelua. Arviointiperusteiden yksilöinti on välttämätöntä onnistuneen valmistautumisen kannalta. Kirjan tai luentosarjan ilmoittaminen tenttialueeksi ei siis riitä. Ylioppilaskunta on oikeudenmukaisuuden edistämiseksi koonnut julkaisun Opiskelijan oikeudet, joka löytyy myös ylioppilaskunnan verkkosivuilta. Julkaisuun on koostettu opiskelijan oikeusturvan kannalta keskeisimmät asiat yksiin kansiin. Valmiuksia työelämään Yliopistosta valmistuneiden maistereiden määrä ei vielä kerro opiskelijoiden työllistymisestä valmistumisen jälkeen. Tutkintoon sisältyvien sivuaineiden valinnalla onkin usein keskeinen merkitys tulevan työnkuvan valikoitumisen kannalta. Tämän vuoksi opiskelijoille tulee taata riittävästi opinto-ohjausta ja mielekästä työelämäneuvontaa jo opiskeluiden alusta lähtien. Työ- ja elinkeinotoimiston kiinnostus opiskelijaa kohtaan alkaa vasta sillä hetkellä kun tämä valmistuu. Tämä asetelma on käsittämätön. Työ- ja elinkeinotoimiston resurssit tulisi käyttää järkevästi urasuunnitteluun jo opintojen alkuvaiheessa yhdessä opiskelijan ja yliopiston kanssa. Näen tässä mahdollisuuksia yliopiston ja työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistyön tiivistämiselle. Haluan myös kiittää yliopiston omia ura- ja rekrytointipalveluita,
heidän tekemästään arvokasta työstä. Yliopiston rehtori Aino Sallinen Rehtori Aino Sallinen on pitkän ja ansiokkaan uran päätteeksi jäämässä eläkkeelle ensi kesänä. Hänen kaudellaan Jyväskylän yliopistosta on kasvanut merkittävä kansainvälinen tiedeyliopisto, ja yliopistomme asema maan johtavana monialayliopistona on vahvistunut. Tätä työtä Sallinen on rehtorina tehnyt pian jo kahden vuosikymmenen ajan. Aino Sallinen on tehnyt merkittävän akateemisen uran, olemalla muun muassa ensimmäinen puheviestinnän professori Suomessa, ja toinen naisrehtori kaikissa pohjoismaissa. Tällä hetkellä Aino Sallinen on Suomen pisimpään palvellut yliopiston rehtori. Haluan koko ylioppilaskunnan puolesta kiittää Aino Sallista arvokkaasta ja periksi antamattomasta työstä yliopistomme eteen. Tuleva yliopiston rehtori Yliopistomme hallitus on julistanut auki yliopiston uuden rehtorin haun. Hakuilmoitus toteaa että rehtoriksi valittavalta edellytetään muun muassa kokemusta akateemisesta opetuksesta, johtamisesta ja hallinnosta, monipuolista kielitaitoa, sekä kokemusta kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Hyvän johtajan tärkein ominaisuus on kuitenkin kyky kuulla, ja kyky kuunnella. Kyky ymmärtää muita heidän omista lähtökohdistaan on mittaamattoman arvokas, ja välttämätön taito onnistuneelle johtajalle. Suomalaisen yhteiskunnan perusarvot Suomalaista yhteiskuntaa on vuosikymmenien ajan rakennettu ajatukselle, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin haluaa ja kykenee, sosiaalisesta taustasta tai varallisuudesta riippumatta. On ajateltu että tätä kautta Suomen kaltainen pieni maa saa käyttöönsä parhaan mahdollisen osaamisen.
Jokaisen huomioiminen Tätä asennetta tarvitsemme myös omassa yliopistossamme. Tarvitsemme jokaisen yliopistoyhteisön jäsenen huomioimista ja täysipainoista panosta pärjätäksemme yliopistona kovenevassa kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa. Toivon, että Jyväskylän yliopisto voi olla edelläkävijänä myös tällä saralla, sekä nyt että tulevaisuudessa. Haluan lopuksi toivottaa teille kaikille menestyksekästä, mielenkiintoista ja mukavaa uuden lukuvuoden alkua. Kiitos!