1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät"

Transkriptio

1 Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä säädetään yliopistolaissa [YOL 33 ]. Sen lisäksi, mitä yliopistolaissa säädetään, professorilla on Sibelius-Akatemiassa kokonaisvastuu alansa taiteellisesta toiminnasta, tutkimuksesta ja opetuksesta Sibelius-Akatemiassa. Kunkin professorin erityistehtävät määritellään hakuselosteessa. Tehtäviä tarkennetaan ja niiden määrälliset suhteet vahvistetaan vuosittaisessa kokonaistyöaikasuunnitelmassa. 2 Lehtorin tehtävät Lehtorin tehtävänä on antaa omaan taiteelliseen ja/tai tieteelliseen toimintaansa perustuvaa opetusta ja ohjausta. Lehtorin tehtäviin kuuluu oman alansa kehityksen seuraaminen sekä vastuuta opetuksen kehittämisestä. Lehtori osallistuu opintosuoritusten arviointiin ja opiskelijavalintoihin sekä yliopiston hallintoon. Lehtori antaa yliopistolle tarpeelliset selvitykset opetuksestaan, tieteellisestä ja taiteellisesta toiminnastaan sekä toimittamistaan kuulusteluista. Kunkin lehtorin erityistehtävät määritellään hakuselosteessa. Tehtäviä tarkennetaan ja niiden määrälliset suhteet vahvistetaan vuosittaisessa kokonaistyöaikasuunnitelmassa. 3 Yliassistentin tehtävät Yliassistentin tehtävänä on tehdä itsenäistä taiteellista työtä tai tieteellistä tutkimusta. Lisäksi yliassistentin tehtäviin voidaan sisällyttää opetusta, opintoneuvontaa ja -ohjausta sekä muita opetuksellisia tehtäviä kuitenkin siten, ettei niiden määrä ylitä 50 % lukuvuo- 1

2 den kokonaistyöajasta. Yliassistentti osallistuu opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä yliopiston hallintoon. Yliassistentti antaa yliopistolle tarpeelliset selvitykset tieteellisestä ja taiteellisesta toiminnastaan, opetuksestaan sekä osallistumisestaan yliopiston muihin tehtäviin. Yliassistentille kuuluu lukuvuoden aikana taiteellisen työn tekemiseen tai tutkimukseen kolmen kuukauden ajanjakso, jonka aikana hänellä ei ole muita tehtäviä. Jakso voidaan jakaa kahteen osaan. Mainittu kolmen kuukauden ajanjakso tai sen osa sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen aikaan, jolloin opetusta ei anneta. Kunkin yliassistentin erityistehtävät määritellään hakuselosteessa. Tehtäviä tarkennetaan ja niiden määrälliset suhteet vahvistetaan vuosittaisessa kokonaistyöaikasuunnitelmassa. 4 Assistentin tehtävät Assistentin tehtävänä on harjoittaa taiteelliseen työhön tai tutkimukseen liittyviä jatkoopintoja sekä tehdä niihin liittyvää taiteellista työtä tai tieteellistä tutkimusta. Lisäksi assistentin tehtäviin voidaan sisällyttää opetusta, opintoneuvontaa ja -ohjausta. Assistentti osallistuu opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä yliopiston hallintoon. Assistentti antaa yliopistolle tarpeelliset selvitykset tieteellisestä ja taiteellisesta toiminnastaan, opetuksestaan sekä osallistumisestaan yliopiston muihin tehtäviin. Assistentille kuuluu lukuvuoden aikana taiteellisen työn tekemiseen tai tutkimukseen kolmen kuukauden ajanjakso, jona aikana hänellä ei ole muita tehtäviä. Jakso voidaan jakaa kahteen osaan. Mainittu kolmen kuukauden ajanjakso tai sen osa sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen aikaan, jolloin opetusta ei anneta. Kunkin assistentin erityistehtävät määritellään hakuselosteessa. Tehtäviä tarkennetaan ja niiden määrälliset suhteet vahvistetaan vuosittaisessa kokonaistyöaikasuunnitelmassa. 2 luku Pätevyysvaatimukset 5 Professorin pätevyysvaatimukset Professorilta vaaditaan tieteellinen tai taiteellinen pätevyys. Yliopisto voi myös päättää, että vaaditaan sekä tieteellinen että taiteellinen pätevyys. Yliopisto päättää, millainen pätevyys toimeen vaaditaan, ennen kuin toimi avataan hakuun. Professuurin hakijan ansiot ja soveltuvuus arvioidaan ottaen huomioon hakuselosteesta ilmenevät professorin erityistehtävät ja toimintaympäristö sekä kielitaitovaatimus. Hakuselosteessa voidaan määritellä lisäksi muita valintakriteereitä. 2

3 6 Professorin tieteellinen pätevyys Toimeen valittavalta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa, korkeatasoista tieteellistä pätevyyttä, laajaa kansainvälistä kokemusta, kykyä antaa tutkimukseen perustuvaa opetusta, hyvää opetustaitoa sekä tarvittavaa käytännöllistä perehtyneisyyttä. 7 Professorin taiteellinen pätevyys Toimeen valittavalta edellytetään korkeatasoista taiteellista pätevyyttä, laajaa kansainvälistä kokemusta, kykyä antaa taiteelliseen toimintaan perustuvaa opetusta, hyvää opetustaitoa sekä tarvittavaa käytännöllistä ja teoreettista perehtyneisyyttä. 8 Lehtorin pätevyysvaatimukset Lehtorilta vaaditaan soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Hakuselosteessa voidaan kuitenkin, lehtorin tehtävien tai toimintaympäristön niin edellyttäessä, poiketa tutkintoa koskevasta pätevyysvaatimuksesta, jolloin päteväksi voidaan myös katsoa henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Hakijan ansiot ja soveltuvuus arvioidaan ottaen huomioon hakuselosteesta ilmenevät lehtorin tehtävät ja toimintaympäristö sekä kielitaitovaatimus. Hakuselosteessa voidaan määritellä lisäksi muita valintakriteereitä. 9 Yliassistentin pätevyysvaatimukset Yliassistentilta vaaditaan soveltuva tohtorin tutkinto, hyvä opetustaito ja käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Hakuselosteessa voidaan kuitenkin poiketa tutkintoa koskevasta pätevyysvaatimuksesta, jolloin päteväksi voidaan myös katsoa henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto ja joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Hakijan ansiot ja soveltuvuus arvioidaan ottaen huomioon hakuselosteesta ilmenevät yliassistentin tehtävät ja toimintaympäristö sekä kielitaitovaatimus. Hakuselosteessa voidaan määritellä lisäksi muita valintakriteereitä. 10 Assistentin ja tutkijan pätevyysvaatimukset Assistentilta ja tutkijalta vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, sekä sellainen taito ja kyky, jota toimen menestyksellinen hoitaminen edellyttää. 3

4 Hakijan ansiot ja soveltuvuus arvioidaan ottaen huomioon hakuselosteesta ilmenevät assistentin tai tutkijan tehtävät ja toimintaympäristö sekä kielitaitovaatimus. Hakuselosteessa voidaan määritellä lisäksi muita valintakriteereitä. 11 Kielitaitovaatimukset Yliopiston opetus- tai tutkimustoimeen valittavalta vaaditaan joko hyvä tai erinomainen opetuskielten taito sen mukaan kuin toimen hakuselosteessa määrätään. Taito arvioidaan suhteessa toimen tehtäviin. Ulkomaalainen hakija sekä muu sellainen henkilö, joka ei ole saanut koulusivistystään Suomessa, voidaan vapauttaa toimeen kuuluvasta suomen ja/tai ruotsin kielen taidon vaatimuksesta. Tästä vapautuksesta määrätään hakuselosteessa tai hakuilmoituksessa. Opetus- ja tutkimustoimea hoitavalta Suomen kansalaiselta tai koulusivistyksensä Suomessa saaneelta vaaditaan toimen opetuskielistä riippumatta lisäksi, että hänellä on suomen ja ruotsin kielen vähintään tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tyydyttävä toisen kotimaisen kielen taito voidaan osoittaa 1) valtion kielitutkintolautakunnan jäsenen tai varajäsenen antamalla todistuksella tai muulla suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa annetussa asetuksessa (481/2003) säädetyllä tavalla (esim. korkeakoulun perustutkintoon sisältyvän kielikokeen suorittamisella); 2) suomalaisen korkeakoulun ao. kieltä opettavan professorin, apulaisprofessorin tai lehtorin antamalla todistuksella; 3) ylioppilastutkinnossa ao. kielessä suoritetulla hyväksytyllä arvosanalla 3 luku Toimien täyttäminen 12 Professorin toimen täyttäminen Professori valitaan avoimessa haussa tai kutsumenettelyssä. Professorin valinnasta ja kutsumisesta säädetään yliopistolaissa [YOL 33 ]. Valinnassa noudatetaan rehtorin vahvistamaa prosessia. Sekä haku- että kutsumenettely alkavat hakuselosteen laatimisella. Hakuseloste sisältää toimen tehtävien ja toimintaympäristön kuvauksen, valintakriteerit sekä haku- tai kutsuprosessin kuvauksen. nimeää kaksi pysyvää jäsentä rekrytointitoimikuntaan. Toinen pysyvistä jäsenistä edustaa taiteellista ja toinen tieteellistä asiantuntemusta. Akateeminen neuvosto täydentää rekrytointitoimikuntaa tarvittavilla hakukohtaisilla lisäjäsenillä. 4

5 13 Professorin toimen täyttäminen avoimella haulla Hakumenettelyssä hakijoiden ansioista pyydetään lausunnot vähintään kahdelta asiantuntijalta. Lausuntojen perusteella ensisijaisesti kyseeseen tulevat hakijat kutsutaan soveltuvuuden arviointiin. Hakijoiden soveltuvuuden arvioi rekrytointitoimikunta. Valinnasta päättää rehtori akateemista neuvostoa kuultuaan. Rekrytointitoimikunta voi päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä. Kaikkia kunkin toimen myöhästyneitä hakijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Valitun henkilön on pyydettäessä esitettävä todistus terveydentilastaan ennen työsopimuksen allekirjoittamista. Toimijoiden roolit prosessissa ovat: Vastaa prosessista Päättää hakuselosteesta Päättää hakuajan jatkamisesta Päättää prosessin keskeyttämisestä Päättää valinnasta ja tekee työsopimuksen valitun henkilön kanssa Akateeminen neuvosto Käsittelee ja tekee rehtorille ehdotuksen hakuselosteesta Nimeää rekrytointitoimikunnan lisäjäsenet Nimeää asiantuntijat Tekee valintaehdotuksen rehtorille Rekrytointitoimikunta Päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä Tekee akateemiselle neuvostolle ehdotuksen asiantuntijoista Päättää soveltuvuuden arvioinnin sisällön Päättää asiantuntijalausuntojen perusteella soveltuvuusarviointiin kutsuttavat Arvioi hakijoiden soveltuvuuden ja antaa lausunnon valinnasta Ottaa kantaa hakuselosteeseen (esim. tehtävät ja erityiset valintakriteerit, opetuskielet yms.) Ehdottaa rekrytointitoimikunnan lisäjäseniä ao. aineryhmän edustajia kuultuaan. Asiantuntijat Antavat lausunnon hakijoiden ansioista 14 Professorin toimen täyttäminen kutsumenettelyllä Kutsumenettelyssä kutsuttavan ansioista pyydetään asiantuntijalausunnot kahdelta asiantuntijalta. Kutsumisesta päättää rehtori akateemista neuvostoa kuultuaan. 5

6 Kutsuttavan on pyydettäessä esitettävä todistus terveydentilastaan ennen työsopimuksen allekirjoittamista. Toimijoiden roolit prosessissa ovat: Vastaa prosessista Päättää hakuselosteesta Päättää valinnasta ja tekee työsopimuksen valitun henkilön kanssa Akateeminen neuvosto Käsittelee ja tekee rehtorille ehdotuksen hakuselosteesta Nimeää rekrytointitoimikunnan lisäjäsenet Nimeää asiantuntijat Päättää näytemateriaalista Tekee valintaehdotuksen rehtorille Rekrytointitoimikunta Tekee akateemiselle neuvostolle ehdotuksen asiantuntijoista Arvioi asiantuntijalausunnot ja antaa lausuntonsa valinnasta Ottaa kantaa hakuselosteeseen (esim. tehtävät ja opetuskielet yms.) Ehdottaa rekrytointitoimikunnan lisäjäseniä ao. aineryhmän edustajia kuultuaan. Asiantuntijat Antavat lausunnon kutsuttavan ansioista 15 Lehtorin ja yliassistentin toimen täyttäminen Lehtorin ja yliassistentin valinnassa noudatetaan rehtorin vahvistamaa prosessia. Prosessi alkaa hakuselosteen laatimisella. Hakuseloste sisältää tehtävänkuvauksen ja valintakriteerit sekä hakuprosessin keskeiset piirteet. Hakijoiden ansioista pyydetään asiantuntijaopettajien lausunnot ja ensisijaisesti kyseeseen tulevien hakijoiden soveltuvuus arvioidaan tapauskohtaisessa soveltuvuuden arviointitilaisuudessa. voi päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä. Kaikkia kunkin toimen myöhästyneitä hakijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Valinnasta päättää rehtori osastoneuvostoa kuultuaan. Valitun henkilön on pyydettäessä esitettävä todistus terveydentilastaan ennen työsopimuksen allekirjoittamista. 6

7 Toimijoiden roolit prosessissa ovat: Vastaa prosessista Päättää hakuselosteesta Päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä Päättää hakuajan jatkamisesta Päättää prosessin keskeyttämisestä Päättää valinnasta ja tekee työsopimuksen valitun henkilön kanssa Osastoneuvosto Tekee rehtorille ehdotuksenhakuselosteesta Päättää asiantuntijaopettajien lausunnon perusteella soveltuvuusarviointiin kutsuttavat Tekee valintaehdotuksen rehtorille Nimeää asiantuntijaopettajat Nimeää soveltuvuuden arviointilautakunnan Päättää soveltuvuuden arvioinnin sisällön kuulee edellä mainituissa asioissa ao. aineryhmän edustajia Asiantuntijaopettajat Tekevät osastoneuvostolle ehdotuksen soveltuvuuden arviointiin kutsuttavista henkilöistä hakijoiden ansioiden perusteella Tekevät osastoneuvostolle ehdotuksen valittavasta henkilöstä hakijoiden ansioiden ja soveltuvuuden perusteella Soveltuvuuden arviointilautakunta Arvioi hakijoiden soveltuvuuden 16 Assistentin toimen täyttäminen Assistentin valinnassa noudatetaan rehtorin vahvistamaa prosessia. Prosessi alkaa hakuilmoituksen laatimisella. voi päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä. Kaikkia kunkin toimen myöhästyneitä hakijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Valinnasta päättää rehtori osastoneuvostoa kuultuaan. Valitun henkilön on pyydettäessä esitettävä todistus terveydentilastaan ennen työsopimuksen allekirjoittamista. 7

8 Toimijoiden roolit prosessissa ovat: Vastaa prosessista Päättää haun aloittamisesta ja hakuilmoituksesta Päättää myöhästyneiden hakemusten hyväksymisestä Päättää hakuajan jatkamisesta Päättää prosessin keskeyttämisestä Päättää assistentuurin kohdentamisesta osastolle Päättää valinnasta ja tekee työsopimuksen valitun henkilön kanssa Osastoneuvosto Arvioi hakijoiden ansiot ja soveltuvuuden sekä tekee valintaehdotuksen rehtorille Nimeää asiantuntijaopettajat Tekee asiantuntijalausunnot saatuaan ehdotuksen valinnasta osastoneuvostolle kuulee edellä mainituissa asioissa ao. aineryhmän edustajia Asiantuntijaopettajat Antavat lausuntonsa hakijoiden ansioista 4 luku Arvonimien myöntäminen 17 Professorin arvo Professorin arvon myöntämisestä säädetään yliopistolaissa [YOL 33 ]. Professorin arvon myöntää yliopiston rehtori akateemisen neuvoston ehdotuksesta. 18 Kunniatohtorin arvo Kunniatohtorin arvon myöntää yliopiston rehtori akateemisen neuvoston ehdotuksesta. 19 Dosentin arvo Dosentin arvon myöntämisestä säädetään yliopistolaissa [YOL 89 ]. Dosentin arvon myöntää rehtori akateemisen neuvoston ehdotuksesta. Arvo myönnetään noudattaen rehtorin hyväksymää prosessia. 8

9 Toimijoiden roolit dosentin hakumenettelyssä ovat: Ottaa kantaa tarkoituksenmukaisuuteen Myöntää dosentin arvon Akateeminen neuvosto Päättää tarkoituksenmukaisuudesta Päättää asiantuntijoiden käyttämisestä ja nimeää asiantuntijat Päättää opetusnäytteen käyttämisestä sekä määrää näytteen aiheen ja nimeää näytetoimikunnan Hylkää hakemuksen, jos nimitys ei ole tarkoituksenmukainen, hakijalla ei ole riittävää taiteellista tai tieteellistä pätevyyttä tai hakijalla ei ole vaadittavaa opetustaitoa Tekee rehtorille ehdotuksen dosentin arvon myöntämisestä Asiantuntijat Antavat tarvittaessa lausunnon, josta käy ilmi hakijan taiteellinen tai tieteellinen pätevyys Näytetoimikunta Ottaa vastaan opetusnäytteen ja antaa lausunnon hakijan opetustaidosta Antaa lausunnon dosentuurin tarkoituksenmukaisuudesta, asiantuntijamenettelyn käytöstä ja asiantuntijoista sekä opetusnäytteen tarpeellisuudesta ja näytetoimikunnasta. kuulee edellä mainituissa asioissa ao. aineryhmän edustajia 9

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen

Lisätiedot

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1/5 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt. Tämä henkilöstöjohtosääntö luo edellytykset yliopiston henkilöstön ottamiselle

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 15.11.2010 1/6 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan, 31 :n ja 33 :n 3 momentin nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 15.11.2010. Tämä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1 (5) Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 22.2.2012. Muutettu hallituksen 8.4.2016 ja 2.6.2016 hyväksymien Tampereen

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI

HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI Taideyliopiston Sibelius-Akatemia perustaa vaskisoitinmusiikin professorin toimen. Toimi täytetään hakumenettelyä käyttäen 2 5 vuoden määräajaksi 1.8.2015

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 19.9.2018 tiedekuntaneuvostoa

Lisätiedot

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 17.04.2013 1 (5) LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Virantäyttöseloste professorin viran, jonka ala on kasvatustiede, erityisesti opetushallinto ja oppilaitosjohtaminen, täyttämistä varten 1.12.2009 alkaen

Lisätiedot

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 25.3.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri.

7.3.2005. Helsingissä 7. maaliskuuta 2005 SUOMEN YLIOPISTOJEN REHTORIEN NEUVOSTO. Puolesta. Tapio Markkanen Pääsihteeri. 7.3.2005 Yliopistojen rehtorien neuvoston työryhmä on rehtori Perttu Vartiaisen puheenjohdolla pohtinut yliopistojen opetus- ja tutkimusvirkarakennetta. Työryhmän raportti valmistui tammikuussa 2004, ja

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt selosteen kokouksessaan 23.11.2016. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Keuhkosairauksien professorin osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 22.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana korva-, nenä- ja

Lisätiedot

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta

Lisätiedot

Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Professorin, sisätaudit, tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 27.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professori, xxxx, xxxx laitos Tehtävää koskevat tiedot XXXX Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professorin tehtävistä säädetään yliopistolain 33 :ssä (558/2009). Professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Kirurgian professorin määräaikainen tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 27.2.2019 tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste

Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste Yleislääketieteen professorin tehtävä (31018 UEF) tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 28.1.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä

Lisätiedot

(1/6) VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006

(1/6) VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 (1/6) VIRANTÄYTTÖSELOSTE LIIKETALOUSTIETEEN, ERITYISESTI LASKENTATOIMEN PROFESSORIN VIRAN (nro 68) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN Virka Liiketaloustieteen,

Lisätiedot

Professori otetaan määräajaksi

Professori otetaan määräajaksi Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 10.1.2013 LIIKETALOUSTIEDE, JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun johtamisen

Lisätiedot

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma 1.8.2013 alkaen toistaiseksi Tehtävä on sijoitettu liikuntatieteelliseen tiedekuntaan

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin tehtävä, suomen kieli, 1.8.2016 alkaen toistaiseksi 1. Professorin toimintaympäristö

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

AIKA 27.10.2011 kb 12.15 PAIKKA Kokous salissa Ylistonmäentie 33 135 KASITELTAVAT ASIAT:

AIKA 27.10.2011 kb 12.15 PAIKKA Kokous salissa Ylistonmäentie 33 135 KASITELTAVAT ASIAT: JYVASKYLAN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto POYTAKIRJA 9/2011 Muut asiat / B Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jasen

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA ssa on käytössä opetus- ja tutkimushenkilöstön urapolku -järjestelmä (tenure track). Urapolku -järjestelmän tavoitteena

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen tutkimusjohtajan tehtävä.

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen professorin

Lisätiedot

Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 6.11.2015 Suunnitelma taloustieteen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.8.2016 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. 1.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (6) Tehtäväseloste ELINTARVIKEKEMIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Elintarvikekemian professorin

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 29.1.2015 Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi.

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka 1.8.2012 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 24.5.2016 Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.2.2017 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. 1.

Lisätiedot

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen. TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA TILASTOTIETEEN, ERITYISESTI DATA-ANALYYSIN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä Tehtävän ala Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen,

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksessa

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUS 0 U L U N YLI OPISTO BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAA KETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 14.4.20 14 kello 13:00 Paikka Kokoushuone

Lisätiedot

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Opiskelupaikan hakijalle Suomessa ammatilliseen koulutukseen voi hakea peruskoulun tai lukion todistuksella Jos olet suorittanut koulutuksen ulkomailla, haet

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON PROFESSUURIN TÄYTTÄMISESSÄ OLI ONGELMIA

TAIDEYLIOPISTON PROFESSUURIN TÄYTTÄMISESSÄ OLI ONGELMIA 18.5.2015 Dnro 3177/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus TAIDEYLIOPISTON PROFESSUURIN TÄYTTÄMISESSÄ OLI ONGELMIA 1 KANTELU Kantelija A pyysi 21.7.2014

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7.2.2006 (1/6) VIRANTÄYTTÖSELOSTE KANSANTALOUSTIETEEN PROFESSORIN VIRAN (nro 42) TÄYTTÄMISTÄ VARTEN Virka Kansantaloustieteen professorin

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5)

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Ohje professorin tehtävän kelpoisuusehtojen arvioinnin perusteiksi ja professorin tehtävän täyttämistä valmistelevien täyttötoimikuntien työskentelyn suuntaviivoiksi Tällä

Lisätiedot

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 3A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.3.2015 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot

Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Rehtorin päätös 68/25/2008 11.6.2008 Opetuksesta ja muista opetukseen liittyvistä tehtävistä maksettavat palkkiot Teatterikorkeakoulu vahvistaa uudet sivutoimista tuntiopetusta, opintojen ohjausta, opinnäytteiden

Lisätiedot

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika 26.8.-9.9.2019 YLEISTÄ HUSin perusterveydenhuollon yksikön ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Asialista 1A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Asialista 1A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Asialista 1A/2012 1 (6) Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 18.1.2012 klo 9.15 Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Jäsenet

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana teoreettisen fysiikan professorin

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 Aika Paikka tiistaina 18.10.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (5) 732 Liikuntaviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan ottaminen päätti, että kasvatustieteen maisteri Kirsti Laine otetaan liikuntaviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN

VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN 1 VAASAN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta VIRANTÄYTTÖSELOSTE NYKYSUOMEN, ERITYISESTI SUOMEN AMMATTIKIELTEN PROFESSORIN VIRAN TÄYTTÄMISTÄ VARTEN 1. Viran alaa tai tehtäväpiiriä ja sen täsmentämistä sekä

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS- YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA 12.6.2017 SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ Apulaisprofessori (tenure track), kulttuurienvälinen ja digitaalinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015. 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta 2015 451/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus-

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta 20.11.2014

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta 20.11.2014 Oikeustieteiden tiedekunta 20.11.2014 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 26.11.2014 klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina

Lisätiedot

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena.

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena. YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA KOSKEVAT OHJEET 2011-2012, 2012-2013 1. Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle toimia sairasvakuutuksen piirissä Euroopan

Lisätiedot

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi.

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi. Tehtäväseloste 1 (6) JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä on haettavana johtamisen ja organisoinnin

Lisätiedot

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset.

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset. HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ 1 (14) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota sovelletaan yliopiston toiminnassa sen lisäksi, mitä laissa tai asetuksessa

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA

Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA 28.2.2012 Jakelussa mainitut Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös 15.6.2011 ja yliopiston rekrytointiohjeet 1.9.2011 TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA Yliopiston hallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä. 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset?

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä. 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta

Lisätiedot