Ihmisen terveyden tähden Voimaa arkeen -kurssitoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Kokemuksellisuus Vertaisuus Mahdollisuus www.epshp.fi/voimaa
2 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Mitä on Voimaa arkeen -kurssitoiminta? Tervetuloa Voimaa arkeen -kursseille Oletko kiinnostunut mielen hyvinvointiin, toipumiseen ja elämänhallintaan liittyvistä teemoista? Laatupalkittu Kokemuksesta oppia vertaisuudesta voimaa -hanke ja sen myötä Etelä-Pohjanmaalla kehittynyt kokemusasiantuntijatoiminta saa arvoisensa jatkon. Voimaa arkeen kurssitoimintamme alkoi tammikuussa 2014 ja jatkuu edelleen. Kurssimuotoisen toiminnan tavoitteena on tukea mielenterveys- ja/tai päihdekuntoutujien ja omaisten voimavaroja ja arjessa selviytymistä. Tämän lisäksi kurssitoiminta tarjoaa uuden oppimisen mahdollisuuden myös mielenterveys- ja päihdetyötä tekeville ammattilaisille ja alan opiskelijoille. Kevätlukukaudella kurssiohjelmassa ovat mm. Mielenterveyden ensiapu 1 -kurssi sekä Avaa tunnelukkosi luento. Syyslukukaudella perehdymme esimerkiksi erilaisiin psyykkisiin sairauksiin. Osa kursseista on kestoltaan yhden iltapäivän mittaisia, jotkut koostuvat useammasta kokoontumiskerrasta. Kouluttajina jokaisella kurssilla toimivat kokemusasiantuntija ja ammattilainen yhdessä. Kurssipäiviä tulee olemaan 1-2/viikko. Koulutuksiin voivat osallistua mielenterveys- ja päihdekuntoutujat sekä heidän läheisensä, mielenterveys- ja päihdetyöntekijät, sosiaali- ja terveysalan opiskelijat sekä muut asiasta kiinnostuneet. Voit osallistua mielenkiintosi mukaan yhteen tai useampaan kurssiin. Kurssit ovat ilmaisia. Mahdollinen materiaalimaksu on mainittu erikseen. Tavoitteena on: jakaa kokemuksia sairaudesta ja toipumisesta eli vertaistukea tukea kuntoutujien ja läheisten toimintakykyä ja elämänlaatua vähentää mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvää leimautumista ja syrjintää vahvistaa kokemustiedon asemaa mielenterveys- ja päihdetyötä tekevien sekä alan opiskelijoiden koulutuksessa. Ajankohtaista ja muutokset: www.epshp.fi/voimaa Lisätietoja: Susanna Ahola, psyk. sairaanhoitaja Puhelin: 044 415 0003, sähköposti: susanna.ahola@epshp.fi Tiina Rintamäki, koulutusavustaja Puh. 044 415 2963, sähköposti: koulutusavustaja@epshp.fi voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa Postiosoite: Frami C, Psykoterapiapoliklinikka Kampusranta 9, 60320 Seinäjoki voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 3
Kokemusasiantuntija -koulutus Tervetuloa kokemusasiantuntijakoulutukseen Oletko kiinnostunut toimimaan kokemusasiantuntijana mielenterveys- ja päihdetyössä? Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan kokemusasiantuntijakoulutuksen käynyttä henkilöä, jolla on omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja päihdeongelmista, joko niistä itse kärsivänä, niistä toipuneena, palveluita käyttäneenä, omaisena tai läheisenä. Kokemusasiantuntija toimii palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa tai vertaistoimijana tai kokemuskouluttajana. Vertaistoimijana voi olla henkilö, joka omaan kokemusasiantuntijakoulutukseen nojaten toimii palvelujärjestelmässä asiakkaan pitkäaikaisen hoidon tukena tai vertaisryhmissä tai vertaistukihenkilönä. Kokemusasiantuntija-koulutus koostuu kursseista, jotka suoritetaan Voimaa arkeen -kurssitoiminnan kautta. Mitä on kokemusasiantuntijuus? Viestintä ja mediataidot Ryhmässä toimiminen Pedagogiset taidot Ihmisen psyykkinen kehitys ja elämänkaari Kokemusasiantuntijana toimiminen Mielenterveyden Ensiapu - MTEA I Psyykkiset sairaudet Oman elämäntarinan kirjoittaminen Tietoa päihdesairauksista Esiintymistaidot Auttajan jaksaminen Haku kokemusasiantuntijakoulutukseen on syksyisin. Hakemuksia koulutukseen voi tiedustella koulutusavustajalta tai omalta hoitotaholta. Koulutukseen valitaan 12 opiskelijaa. Kokemusasiantuntijakoulutukseen liittyvät kurssit alkavat aina tammikuun alussa. Kokemusasiantuntija-pätevyyden suorittaminen kestää noin vuoden. Pakollisten kurssien lisäksi voit osallistua myös muille sinua kiinnostaville kursseille. Kokemusasiantuntijakoulutukseen kuuluu myös työnohjauksellisia ryhmätapaamisia. Kurssit ovat ilmaisia. Mikäli kurssilla on esim. materiaalimaksu, se on mainittu erikseen. Matkakustannuksiin tukea voi tiedustella oman kotikunnan sosiaalitoimesta. Kuntoutunut työkykyiseksi kokemusasiantuntijakoulutuksen avulla, itse ja työterveyslääkäri todennut tämän 4 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Missä toimimme? P10 P11 5 Y-TALO, PÄÄOVI Etelä Länsi Pohjoinen 1 Tikanpesä P9 P8 YD YC YA YB PÄIVYSTYS P12 Koskenalantie 4 Itä 2 Wilhelmiina Östermyrankatu J H-, G-, F-OSAT VÄLIAIK.SISÄÄNKÄYNTI P-OSA, PÄÄOVI H P G A B 3 F E D C P4 Mediwest KESKUSSAIRAALA, PÄÄOVI P1 3 4 Auditoriot Mediwest Von Essenin katu P7 TYÖMAA-ALUE Lämpökeskus Seuralantie L K Kiertotie P2 P3 Hanneksenrinne N Koskenalantie 5 6 Kokoustila Tupa Frami JALASJÄRVI Huhtalantie KESKUSTA 7 Järjestötalo Länsi Pohjoinen Simunantie 2 Kelkkatie 1 Etelä Itä Björkenheimin puistotie Björkenheimin puistotie Östermyrankatu Jalasjärvi Huhtalantie Huhtalantie Alikulku Seuralantie Björkenheimintie Björkenheimintie Seurala Vuorenmaanrinne Valtionkatu Jouppilantie 6 Puskantie Keskuskatu Kalevankatu Kauppakatu Koulukatu 7 Ruukintie Vapaudentie Kirkkokatu voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 5
Kohderyhmät, tarjonta ja tavoitteet Kuntoutujat Asiasta kiinnostuneet Ammattilaiset Opiskelijat Lähiomaiset Tarjoamme Koulutuksellinen työote on tällainen uusi toimintatapa. Mahdollisuus opiskeluun ja uuden oppimiseen sekä opiskelijan roolin omaksuminen vahvistavat kuntoutujan itsetuntoa, omanarvontunnetta ja elämänhallinnan tunnetta. Tavoitteet jakaa kokemuksia sairaudesta ja toipumisesta eli vertaistukea tukea kuntoutujien ja läheisten toimintakykyä ja elämänlaatua vähentää mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvää leimautumista ja syrjintää vahvistaa kokemustiedon asemaa mielenterveys- ja päihdetyötä tekevien sekä alan opiskelijoiden koulutuksessa. Tarjoamme Tarjoamme kokemustiedon kautta kokemuksia hyödynnettäväksi alan opiskelijoille ja käytännön hoitotyöhön palveluiden käyttäjien näkökulmasta. Ammattilaisluennoitsijat tuovat viimeisintä tietoa teorianäkökulmasta. Tavoitteet vahvistaa yhteistyötä Epshp:n ja sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten kanssa sekä tuoda esiin psykiatrisen työn monipuolisuutta vastata entistä paremmin asiakkaiden ja työelämän tarpeisiin sekä samalla vaikuttaa yleisiin asenteisiin vahvistaa kokemustiedon asemaa mielenterveysja päihdetyötä tekevien sekä alan opiskelijoiden koulutuksessa ja vähentää leimautumista tukea muutosta kohti asiakkaan/potilaan voimaantumista ja kuntoutumista tukevaa työotetta Kun sinusta tuntuu että haluat ymmärtää paremmin itseäsi ja sairauttasi tai haluat tietää miten joku toinen kokee saman sairauden. Haluat kuulla myös muiden tarinoita omasta sairaudestaan, siitä miten kaikki alkoi ja miten toipuminen on mahdollista. 6 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Kurssit - Psyykkiset sairaudet ja häiriöt Kaksoisdiagnoosi Kaksoisdiagnoosi tarkoittaa, että samalla henkilöllä on samanaikaisesti sekä päihteisiin liittyvää että muuta psykiatrista problematiikkaa. Päihdehäiriön laatu ja vakavuus voivat vaihdella, samoin muun psykiatrisen häiriön oireet. Päällekkäiset häiriöt vaikuttavat toisiinsa monin tavoin, ja siksi niitä olisikin parasta hoitaa yhtä aikaa, molemmat huomioiden. Luennolla käydään läpi kaksoisdiagnoosiin ja sen hoitoon liittyviä yleisiä asioita ja ongelmatilanteita. Aina ei tarvitse olla hyvä olla" Kaksisuuntainen mielialahäiriö Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa esiintyy vaihtelevasti masennus-, hypomania-, mania- tai sekamuotoisia sairausjaksoja. Tutustutaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyyteen, kulkuun, syntymekanismiin sekä hoito- ja kuntoutusmahdollisuuksiin. Luennon tavoitteet: pyritään antamaan tietoa häiriön luonteesta ja hoitoperiaatteista sekä lisätä ymmärrystä, mistä kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on kyse ja miten tämän monimuotoisen mielenterveyshäiriön kanssa on mahdollista selviytyä. Koulutus on avannut oman elämän solmujen avaamisprosessin Skitsofrenia Esityksen tavoitteena on läpikäydä lyhyesti skitsofrenia sairauden ja psykiatrian historiaa, kertoa mitä skitsofrenian syystä tiedetään, esitellä tällä hetkellä käytössä oleva sairausmalli ja diagnostiikka ja kertoa käytetyistä hoitomuodoista. Lisäksi käydään läpi Käypähoito suosituksen mukaan esiintyvyydestä, riskitekijöistä ja lääkityksestä. voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 7
Kurssit - Psyykkiset sairaudet ja häiriöt Depressio ei synny tyhjästä Depressio syntyy aina jossakin sosiaalisessa ympäristössä. Se ei ilmaannu tyhjästä. Vakavuudeltaan se voi olla lievästä vaikeaan. Stressi-haavoittuvuusmalli auttaa ymmärtämään myös depression syntymistä ja siitä toipumista. Yksipuolinen näkemys depression biologisesta luonteesta johtaa lääkehoidon ylikorostamiseen. Ihmisen geneettisen alttiuden kieltäminen johtaa lääkehoidon mahdollisuuksien torjumiseen. Missä menee kultainen keskitie? Onko suru tai väsymys syy sairauslomaan? Ei ole! Mutta depressio on. Mikä on surun ja depression välinen yhteys? Entä työuupumuksen suhde depressioon? Teemmekö normaaleista elämään kuuluvista asioista sairauksia? Ylireagoimmeko pahaan mieleen? Vai yritämmekö painaa villaisella ihmisten ylikuormituksen ja vetää irti selkänahan viimeisetkin rippeet? Menitkö jo solmuun? Yritetään avata solmuja yhdessä ja selvitellään näitä vaikeita vyyhtejä. Oletko nähnyt sen? Oletko kuullut sen? Sydämeeni on hiipinyt uusi tunne onnellisuus. Neurologiset häiriöt Iltapäivän luennolla keskitytään kehityksellisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin yleisesti neuropsykiatrisista häiriöistä, niiden diagnosoinnista ja synnystä sekä neuropsykiatrisista aivoista. Esityksen toisella puoliskolla sitten tarkemmin yksittäisistä häiriöistä (ainakin ADHD, ADD, Asperger, Touretten oireyhtymä ja selektiivinen mutismi). Ahdistuneisuushäiriöt Oivallinen näkemys omasta todellisuudesta Ahdistuneisuuden tunteella tarkoitetaan sisäistä jännitystä, levottomuuden, kauhun tai paniikin tunnetta. Kokemuksena ahdistuneisuus on pelon kaltainen tunnetila. Pelko ja lievä ahdistuneisuus ovat arkipäiväisiä ja sinänsä normaaleja tunnekokemuksia. Ahdistuneisuus on usein tilannekohtaista, vaikean elämäntapahtuman laukaisemaa ja menee tilanteen lauetessa luonnostaan ohi. Mielenterveyden häiriöstä - ahdistuneisuushäiriöstä - voidaan puhua vasta silloin, kun ahdistuneisuus on voimakasta, pitkäkestoista sekä psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä rajoittavaa. Koulutuspäivän sisältönä on tutustuminen ahdistuneisuuteen, ahdistuneisuushäiriöihin ja näiden hoitomuotoihin. Keskeisenä sisältönä ovat myös ahdistuneisuuden itsehoidolliset menetelmät. 8 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Kurssit - Psyykkiset sairaudet ja häiriöt Persoonallisuushäiriöt Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan syvälle juurtuneita ja pitkäaikaisia kokemus- ja käyttäytymismalleja, jotka poikkeavat selvästi henkilön kulttuuriympäristön odotuksista ja aiheuttavat usein merkittävää kärsimystä ja haittaa monilla elämän osa-alueilla ja sosiaalisissa suhteissa. Persoonallisuushäiriöt ovat luonteeltaan kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan jäykempiä ja itsepäisempiä. Luennon tavoitteena on tutustua yleisimpiin persoonallisuushäiriöihin ja näiden tutkituimpiin hoidollisiin lähestymistapoihin sekä arvokasta tietoa siitä miten persoonallisuushäiriön kanssa voi elää normaalia arkea. Koulutuksen ansiosta tunnen itseni eheäksi, kokonaiseksi ihmiseksi, selviytyjäksi. Syömishäiriöt Syömishäiriöitä pidetään modernina ilmiönä, mutta sairauksista tunnetuin, anorexia nervosa eli laihuushäiriö on kuvattu jo satoja vuosia sitten nykymuodossaan. Noin 7% suomalaisnaisista sairastaa syömishäiriön ennen 30. ikävuottaan. Laihuushäiriön esiintyvyys on 2,2%, ahmimishäiriön 2,3% ja epätyypillisten syömishäiriöiden osuus 2,9%. Miehillä sairastavuus on 4-10 kertaa harvinaisempaa kuin naisilla. Luennon tarkoituksena on esitellä syömishäiriöt sairausryhmänä ja perehtyä näiden sairauksien hoitamiseen. Enää en koe sairauttani erilliseksi osaksi itseäni vaan se on osa minua Päihderiippuvuudet "Päihderiippuvuus voi kehittyä eri aineisiin. Näitä ovat mm. alkoholi, nikotiini, lääkkeet, kannabis, opiaatit ja amfetamiini. Eri aineisiin liittyvät riippuvuudet muistuttavat paljon toisiaan. Riippuvuus voi syntyä myös mm. pelaamiseen. Riippuvuus ilmenee usein vaikeutena hallita aineen käytön aloitusta, määriä tai lopettamista. Tämä voi johtaa käytön jatkumiseen haitoista huolimatta ja päihteiden käyttö syrjäyttää ainakin osin itsestään huolehtimisen, harrastukset, ihmissuhteet ja koulutuksen tai työn. Lisäksi riippuvuuteen liittyy usein sietokyvyn kasvua käytettyyn aineeseen ja vieroitusoireita käytön loppuessa. Kykenemättömyys tunnistaa tai myöntää riippuvuuden aiheuttamia oireita ja haittoja on yleinen ilmiö päihderiippuvuudessa." THL Puhutaan päihteistä, riippuvuudesta, hoidosta, toipumisesta ja kokemuksista. Mitä yleisimmät päihderiippuvuudet ovat? Miten niitä voidaan hoitaa? voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 9
Kurssit - Psyykkiset sairaudet ja häiriöt Varhaiset kiintymyssuhteet mielenterveys ja päihteet Varhainen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä ohjaa lapsen kehitystä monitasoisesti. Vaikuttavatko varhaiset kiintymyssuhdekokemuksemme vielä aikuisiällä? Olemmeko lapsuuden kokemustemme vankeja? Vaikuttavatko varhaiset kiintymyssuhteet päihde- tai mielenterveysongelmiin aikuisena? Entä millä tavalla vanhemman päihde- ja mielenterveysongelmat vaikuttavat lapsiin ja lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteeseen? Kuinka voin auttaa tai suojata lapsiani niin etteivät kuormittavat kokemukset siirry sukupolvelta toiselle? Luennolla käsitellään varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen syntyä ja merkitystä lapsen kehitykselle sekä näiden yhteyttä päihde- ja mielenterveysongelmiin. Koulutuksessa saamieni uusien näkökulmien avulla olen tehnyt vielä kerran uuden matkan omaan itseeni. Enää en koe sairauttani erilliseksi osaksi itseäni vaan se on osa minua. Koulutuksen ansiosta tunnen itseni eheäksi, kokonaiseksi ihmiseksi, selviytyjäksi. Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Koulutuspäivän aikana käsitellään kuvia apuna käyttäen mitä aivoissa tapahtuu aistiharhan aikana. Tavoitteena on ymmärtää pääpiirteissään miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa. Päivän aikana käydään läpi lääkkeellisiä ja lääkkeettömiä aistiharhan hoitokeinoja sekä keskustellaan aiheeseen liittyvistä asioista kouluttajan, kokemusasiantuntijan ja ryhmän kesken. 10 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Kurssit - Elämänhallintataidot MTEA 1 Mielenterveyden ensiapu 1 (MTEA1) -koulutus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. Painopiste on mielenterveysosaamisen vahvistamisessa sekä oman ja toisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Koulutuksen tavoitteena on lisätä tietämystä mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä, lisätä valmiuksia tunnistaa, kohdata ja auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä lähimmäisiä, muuttaa asenteita positiivisempaan suuntaan, vähentää leimautumista ja siitä aiheutuvaa häpeää. Kurssi vahvistaa omia voimavaroja ja antaa rohkeutta huolehtia omasta ja lähimmäisten mielenterveydestä. Kurssimaksu sisältää Mielenterveyden ensiapukirjan (30 ). Suru-luento Surussa jokainen ihminen on kokemusasiantuntija. Elämään sisältyy iloa ja surua, rinnakkain, peräkkäin ja sisäkkäin. Läheisen kuoleman tuottama suru on suruista henkilökohtaisimpia ja suurimpia, mutta surua on monenlaista. Onko suru työtä? Olenko masentunut vai surullinen? Saanko surra? Onko suru yhdessä helpompi kantaa? Mistä saan lohdutuksen ja tuen? Uskallanko asettua surevan rinnalle? Surussa jaamme paljon yhteistä kokemusta, mutta jokaisen suru on kuitenkin yksilöllistä ja ainutkertaista. Väkivallan seuraukset Mitä kaikkea väkivalta aiheuttaa? Pääsisältönä ovat väkivallan vaikutukset ja ylisukupolvinen siirtyminen. Voiko väkivaltaisuutta jotenkin ymmärtää? Miten väkivallan kierteen voi katkaista? Eli traumaterapian pohjaa, narratiivisen terapian pohdintoja yms. Sekä videoklippi kokemusasiantuntijan kertomuksesta. Kognitiiviset taidot - Kognitiivisen psykoterapian näkökulma Kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta kognitiivisia taitoja lähestytään ajatusten, tunnekokemusten, kehon tuntemusten ja käyttäytymisen näkökulmista. Tässä "neliyhteydessä" ongelmallisen kokemisen tutkiminen johtaa uusiin oivalluksiin siitä, millaisia uskomuksia ihmisellä on ja sen hahmottamiseen, miten paikkansa pitäviä uskomukset ovat. Uskomusjärjestelmien kautta muutosta vähemmän ongelmalliseen kokemukseen voidaan vahvistaa. Vuorovaikutus näkökulma pari- ja perheterapiassa Oma erityisyytemme on usein lähtöisin synnyinperheemme kokemuksista. Miten ymmärtää tätä parisuhteen ja perheen kriisien yhteydessä? Perheterapia tarkoittaa tietoista pyrkimystä tutkia, hoitaa ja ymmärtää perheen sisäisiä vuorovaikutuskuvioita sekä yksittäisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niiden aiheuttamaa kärsimystä. Tietoa sosiaaliturvasta kuntoutumisen eri vaiheissa Sosiaaliturvan tarkoituksena on turvata ihmisille riittävä toimeentulo ja huolenpito kaikissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturva koostuu palveluista ja toimeentulon turvaavista etuuksista. Kurssilla käydään läpi sosiaaliturvan yleisimmät etuudet ja tukimuodot. Kurssilla on tarjolla myös ammattilaisille ajantasaista tietoa ammattitaidon vahvistamiseksi. Yleisiä vinkkejä ja ohjeita eri elämäntilanteisiin. Hyvin rakennettu koulutus. Kokemustieto auttaa ymmärtämään teoriaa ja toisin päin. Mahtava asia, että joku haluaa jakaa elämäänsä/kokemuksiaan/ sairauttaan. Kiitos! voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 11
Kurssit - Elämänhallintataidot Avaa tunnelukkosi-luento Avaa tunnelukkosi iltapäivä auttaa osallistujia hahmottamaan niitä psyykkisiä rakenteita, jotka saattavat olla itselle hyvinkin haitallisia. Tunnelukot tai skeemat kehittyvät lapsuuden ja nuoruuden aikana. Ne ovat auttaneet selviytymistä aikansa, mutta aikuisiällä niistä on yksilölle enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi vaativuuden, alistumisen ja uhrautumisen skeemat estävät henkilöä saamasta riittävää tyydytystä omille tarpeilleen. Tämä puolestaan saattaa johtaa moninaisiin psyykkisiin oireisiin. Itseä kahlitsevien lukkojen avaaminen on psyykkisen terveyden ja tyytyväisyyden kannalta välttämätöntä. Stressinhallinta- ja vuorovaikutustaidot-luento Ihmissuhteet solmussa ja elämänhallinta hukassa? Kiire ahdistaa jatkuvasti eivätkä kierrokset tahdo laskea millään? Jos tunnistat näistä itsesi ja olet kiinnostunut oppimaan uusia keinoja arkeasi avuksi, niin lämpimästi tervetuloa! Tapahtuma on kaikille avoin ja pitää sisällään käytännönläheistä ja kansantajuista rautalankaa tietoisuustaitojen hyödyntämisestä vuorovaikutustilanteissa ja stressinhallinnassa. Mindfullnes-luento Mindfulnessissa on kyse mielemme, ajatustemme sekä tunteidemme rauhoittamisesta yksinkertaisin harjoituksin. Opimme harjoitteiden myötä hyväksymään ajatuksemme ja tunteemme sekä olemaan enemmän tietoisesti läsnä elämässämme. Mindfullnessin harjoittamisen myötä mielemme selkenee ja kehomme rentoutuu. Terveytemme ja hyvinvointimme paranevat. Opimme hallitsemaan stressiä paremmin sekä helpottamaan mahdollista ahdistusta. Harjoitukset parantavat myös keskittymiskykyä sekä kehittävät sosiaalisia taitoja. Opimme hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme, ilman arvostelua tai tuomitsemista Rentoutusmenetelmät-luento Suggestiopohjaisten rentoutusmenetelmien historiaa, nykyasema ja keskeiset käsitteet. Suggestio, induktio, transsi ja siihen liittyvät ilmiöt. Suggestiivisten menetelmien sovellusalueet. Koulutus on prosessinomainen välitehtäviä ja käytännön harjoitteita sisältävä. Rentoutusmenetelmien perusteiden omaksuminen yhdeksi työtavaksi niin terapia- kuin vastaanotto- tai valmennustyöhön. Uni, valo, liikunta ja ravinto-luento Pitäisi nukkua riittävästi, liikkua monipuolisesti ja syödä terveellisesti, mutta nykyinen elämänrytmi tuntuu pistävä kapuloita rattaisiin ja usein ainakin yksi osa-alue kärsii. Luennolla käydään läpi käytännön keinoja löytää tasapaino näiden kaikkien sekä mielen hyvinvoinnin välillä. Motivoiva haastattelu Motivoiva haastattelu on ammattilaiselle tai kelle tahansa kansalaiselle tarkoitettu ohjausmenetelmä, joka tähtää toisen ihmisen / asiakkaan muutokseen itselle haitallisessa käyttäytymisessä. Motivoiva toimintatapa on asiakaskeskeinen, ihmisen omista tarpeista ja arvomaailmasta lähtevä ohjausmenetelmä, jonka tavoitteena on vahvistaa sisäistä motivaatiota ja muuttaa haitallista ja riippuvuutta aiheuttavaa toimintaa. Motivoiva asiakkaan kohtaaminen tarkoittaa aitoa kunnioitusta, välittämistä ja myötätuntoa. Motivoivaa haastattelua on käytetty mm. silloin kun kyseessä on: Päihdeongelma, dieetin noudattaminen, diabeteksen hallinta, fyysisen aktiviteetin lisäys tai hoito-ohjeiden noudattaminen. Kuntoutumiselle uutta voimaa - tietoa sairaudestasi / lähimmäisen sairaudesta 12 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Kurssit - PR-taidot Pedagogiset taidot-luento Pedagogisten taitojen osiossa perehdymme siihen, mitä kaikkea on otettava huomioon erilaisten ryhmien vetämisessä ja mistä syntyy hyvä luento. Keskitymme myös tunnetaitoihin, motivaatioon ja myönteisyyteen sekä niiden merkitykseen opetus- ja oppimistilanteissa. Ohjaajana ryhmässä-luentosarja Ohjaajana ryhmässä 1 ja 2 tarkastelemme ohjaajan roolia ja ohjaustyyliä ryhmässä. Käymme läpi ryhmän muodostumista ja sen erivaiheita. Tarkastelemme myös ryhmäläisten erilaisia rooleja ryhmässä sekä haemme toimintamalleja haastaviin tilanteisin. Molemmat kerrat sisältävät sekä teoriaa että erilaisia harjoitteita. Viestintä- ja mediataidot-luento Luennon päämääränä on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median käyttötaitoja. Opitaan mediakriittisyyttä sekä tavallisen ihmisen tarvitsemia tietoja ja taitoja eri medioiden tulkinnassa. Esiintymistaidot-luentosarja Rentoon ja itsevarmaan esiintymiseen vaikuttavat monet seikat. Puheen valmistamisen lisäksi vieras tila, äänentoistotekniikka tai kuulijakunnan koko voivat kampittaa. Kurssilla nitistetään nämä haasteet tutustumalla esiintymistaidon perusasioihin. Kurssilla käydään läpi sanallisen ja sanattoman viestinnän merkitystä sekä tutustutaan reviireihin ja statuksiin. Oman elämäntarinan kirjoittaminen-luentosarja Oman elämäntarinan kirjoittaminen -kurssilla hahmotetaan elämänviivan avulla; siinä jokaisen osallistujan oma elämä hahmottuu seitsenvuotiskausiin, joista nostetaan esiin oleellisia elämäntapahtumia ja kehitystehtäviä. Elämäntarinan kirjoittaminen koostuu kolmesta neljän tunnin osioista, joiden aikana tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia sekä syvennytään kirjoittamisen perusasioihin. Matka itseen ja itseyteen on tärkeä jokaiselle meistä. Yksi tie tehdä tätä matkaa on kirjoittamisen kautta. Päihderiippuvuus yhdellä perheenjäsenellä sairastuttaa koko perheen. Siksi on tärkeää että läheinen, joka on selviytynyt, voi auttaa (mahdollisesti) muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Koulutusta tähän tehtävään saa monipuolisesti kokemusasiantuntijakoulusta. voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 13
Kurssit - PR-taidot Esiintymistaidot-luentosarja Rentoon ja itsevarmaan esiintymiseen vaikuttavat monet seikat. Puheen valmistamisen lisäksi vieras tila, äänentoistotekniikka tai kuulijakunnan koko voivat kampittaa. Kurssilla nitistetään nämä haasteet tutustumalla esiintymistaidon perusasioihin. Kurssilla käydään läpi sanallisen ja sanattoman viestinnän merkitystä sekä tutustutaan reviireihin ja statuksiin. Tulevia Hea - Henkinen ensiapu Henkinen ensiapu on läsnäoloa läheisten/ potilaan kanssa erilaisissa elämän kriisitilanteissa. Psykoterapiamuotoja Ratkaisukeskeinen terapia Luovat terapiat Toimintaterapia Tanssi- ja liiketerapia Muistisairaudet ja mielenterveys Etenevät muistisairaudet ovat kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste. Muistisairauksia sairastavien ihmisten määrä kasvaa tulevaisuudessa väestön ikääntyessä. Otamme mielellämme vastaan ideoita ja toivomuksia uusien kurssien aiheista. voimaa.arkeen@epshp.fi 14 voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa
Muistiinpanoja Ammattilaisten kommentteja kokemusasiantuntijatoiminnasta Kiitos! Minä olen kyllä ihan myyty tälle toiminnalle. Kokemusasiantuntijat tuovat hoitokuvioihin jotain sellaista, mitä me virkaihmiset emme ikinä kykene antamaan. Jo toistamiseen erinomainen kokemus. Minusta tämä on yksi hoitokeino muiden hoitokeinojen ja hoitomuotojen skaalassa. Potilaat itse usein sanovat, että toisen samaa kokeneiden tuki on olennaisen tärkeä asia. Myös hoitohenkilökunta saa systeemin kautta tietoa hoidon vaikuttavuudesta ja palautetta muutenkin toiminnasta. Huonosti toimiviin kohtiin voidaan puuttua. Tässä kohtaa mahdollisuus myös painottaa sitä, että toimintamme olisi oikeasti tärkeää olla potilaskeskeistä Luennoilla / koulutuksissa kokemusasiantuntijat tuovat syvyyttä ja vankkaa kokemuspohjaa oirekuvista voimaa.arkeen@epshp.fi www.epshp.fi/voimaa 15
Ihmisen terveyden tähden JÄRISTYKSEN JÄLKEEN Järistyksen jälkeen kerää lohkareesi, pieneksi pirstaloituneet palasesi, kaikki mitä sinusta on jäljellä. Älä enää levittäydy vaan limittäydy tiiviin teräväksi ylöspäin, ylöspäin, kunnes huippusi halkoo tuulta. Sillä peruskallioksi sinusta ei enää ole, etkä sinä sellaiseksi halunnut jäädäkään. Vuoreksihan sinä halusit kasvaa. Susanna Jussila 2015 Yhteystiedot ja ilmoittautuminen Voimaa arkeen kurssitoimintaan Ilmoittautuminen: www.epshp.fi/voimaa sähköposti: voimaa.arkeen@epshp.fi puhelin: 044 415 0003, 044 415 2963 www.epshp.fi