Sivistyslautakunta 79 25.09.2014 Sivistyslautakunta 94 23.10.2014 Sivistystoimen talousarvioesitys vuodelle 2015 317/02.02.00/2014 Sivltk 25.09.2014 79 Liperin kunnan eri toimialojen taloussuunnittelussa tulee ottaa huomioon hal li tusoh jel mas sa hyväksytyt ta voit teet. Tarkastuslautakunta on todennut tar kas tus kerto muk ses saan, että talouden ta sa pai not ta mis oh jel maa tulee määrätietoisesti jatkaa edelleen, jotta myös jäl jel lä oleva alijäämä saadaan katetuksi. Samalla on huo leh dit ta va siitä, ettei uutta ali jää mää synny. Tarkastuslautakunta haluaa edelleen kiinnittää huomiota val tuus ton asettamien mittareiden yhtenevän arvioinnin pa ran ta mi seen. Tar kas tus lau ta kun nan mielestä tavoiteasetannan kehittämistä tu lee jatkaa tavoitteiden si säl lön ja mittareiden parantamiseksi. Talousarvioraami edellyttää rakenteellisia ja pysyviä säästötoimenpiteitä kaikilta toi mi aloil ta. Valtuusto on talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä hy väk synyt ponnen, minkä mukaan vuoden 2014 talousarvion valmistelun läh tö koh ta na tulee olla pysyvien säästöjen aikaansaaminen henkilöstöä vähentämällä. Kunnanhallitus hyväksyi 9.6.2014 132 vuoden 2015 talousarvion val mis te lu ohjeet. Suunnittelun lähtökohtana on vuoden 2014 ennakoitu tilinpäätös. Näin ollen ke sä kuun kunnanhallituksen talousarvion teon lähtökohdaksi antama -2,2 % vähen nys kuluvaan vuoteen on haasteellinen, koska jo vuodelle 2014 tehtiin mer kittä viä leik kauk sia. Viinijärven ja Liperin yläkoulut yhdistettiin yhdeksi sekä lak kautet tiin Kä sä män koulu. Lisäksi ryhmäkokoja kasvatettiin ja tuntikehystä lei kat tiin mer kit tä väs ti. Mahdolliset lisäleikkaukset vaaativat syvällisen ar vo kes kus te lun, jota lautakunta ei ollut valmis käymään iltakoulussaan. Vaikka sivistystoimesta vähenee sekä Käsämän koulun että Viinijärven nuo ri so tilan kiinteistömenot n. 129 000, sisäiset vuokrat nousevat n. 11 500. Op pi lasruo kai lut nousevat 5 % (58 000 ). Vuoden 2015 talousarviossa on muutettu myös koulujen liikunta- ja kuntosalien sekä kulttuuritoimen tilojen sisäisten vuokrien osuutta Joensuun kaupunkiseudun kanssa yhtenäisiksi. ICT-kulut laskevat Oku li-so pi muk sen purun myötä sivistystoimessa n.16 700. Sivistystoimen henkilöstökulut laskevat sekä yläkoulujen yhdistämispäätöksen että varhaiskasvatuksen tuntiperusteisuuspäätösten vuoksi merkittävästi, mutta sivu ku lut nousevat toimialalla keskimäärin 3,5 %, perusopetuksessa ja var hais kasva tuk ses sa jopa 8-10 %. Valmisteluvaiheessa talousarvion loppusumma on 20 451 953, mikä on 605 417 pienempi kuin vuoden 2013 tilinpäätös ja 17734 pienempi kuin kuluvan vuoden 2014 talousarvio. Tulosaluekohtainen tarkastelu
Hal lin non kuluihin on lisätty lautakunnan hyväksymät seudullisen ope tus suun nitel ma työn koordinoinnin (9 000 ) sekä opetussuunnitelmatyön paikallisohjaajien ku lu ja (6000 ), nämä yhteensä 15 000. Palkkamenoissa on vähennystä tu kipal ve lu jen koordinaattorin työsuhteen päättymisen vuoksi. Perusopetuksen tulosalueella mekittävimpimä muutoksina ovat uusien toi min takult tuu rien rakentuminen sekä Viinijärven että Liperin kouluissa. Lisäksi Vii ni järvel lä ja Liperissä aloitetaan joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyö, jota mahdol li ses ti laa jen ne taan myös muille kouluille kokemusten myötä.toiminnallisena muu tok se na tab le tit tulevat osaksi koulujen arkea ja saadun hankerahan kautta voi daan henkilökuntaa kou lut taa uuden välineen käyttäjiksi ja osaajiksi. Sisäisten vuokrien tarkastelussa on todettu päällekkäisyyttä ruokalatilojejn ja ruokapalvelujen kanssa, ja oikaiseminen vähentää sisäisiä vuokria n. 30 200 Varhaiskasvatuksen tulosalueella arvioidaan tuntiperusteisen laskutuksen vaiku tuk sia pedagogiikkaan ja henkilöstön resurssointiin. Uutena päänavauksena al kaa Itä-Suo men yliopiston kanssa hanke tietotekniikan käytöstä päi vä ko deis sa ja esi ope tuk ses sa. Yliopisto on ilmaissut kiinnostuksensa myös opin näy te töi den te ke mi seen hankkeesta. Viinijärvellä ja Liperissä käynnistetään joustavan esi - ja al ku ope tuk sen yhteistyötä kolmena päivänä viikossa. Henkilöstön mää rää ei tarvin ne li sä tä nykyisestä, mikäli lapsimäärä pysyy ennusteessa. Yksityisen hoidon tuen kun ta li sään tehdään in dek si ko ro tus, jonka suu ruus määritellään vuosittain. Opinto- ja vapaa-ajan tulosalueella esitetään etsivän nuorisotyön tehtävää va kinais tet ta vak si 1.1.2015 alkaen. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään nuoriosolain mukaan etsivää nuorisotyötä. Valtio on varannut määräarahaa tois taisek si vuosittain haettavaksi kyseiseen tehtävään. Vakinaistamalla tehtävä voidaan tur va ta etsivän nuoriostyön päämäärätietoinen kehittäminen. Penttilän ti lojen siirtyminen koululta kult tuu ri toi meen nostaa vapaa-aikatoimen me no ja muis sa toimintakuluissa yli 60 000. Joensuun Pärnävaara-sopimuksen pur ka mi ses ta huolimatta opinto- ja va paa-ai ka toi men tulosalueeseen on varattu edel lis vuo den suuruinen summa (38 000 ) ur hei lu kes kuk sen ylläpito me noi hin. Sivistyslautakunta käsitteli alustavasti talousarvioehdotusta torstaina 11.9. 2014 il ta kou lus saan. Keskustelussa nostettiin esille: - koululaiskuljetuksen tehostaminen seu raa van syksyn suunnittelussa, josa ar vioi tiin saatavan 50 000 säästöt. - mahdollisuus lisätä alkuopetukseen yksi tunti eli op pi lail la olisi 20 h/vko opetus ta. Perusteluna oli se, että saataisiin pois kol me tun ti sen koulupäivän kulje tus kus tan nuk set, jotka lisäkuljetuksina ovat kalliimmat. Kul je tus vas taa van ar vion mukaan 1.-luokkalaisten klo 11 kotiinkuljetuksesta luo pu mi nen toisi myös n. 10 000 säästöt vuositasolla. - ruoka- ja astiahuollon toteuttaminen osana päiväkotien arjen pedagogiikkaa. Tä mä edel lyt täi si, että kussakin päi vä ko ti ryh mäs sä olisi oma pienkeittiö. Astia huol to ja aa mu- sekä välipalan valmistus eivät ole mah dol lis ia Pa lo au-
kean- ja Ylämyllyn päi vä ko deis sa keittiöiden puuttumisen vuoksi. Pien keittiöi den lisäämisellä olisi n. 60 000 sääs tö vai ku tus ruokailumenoissa vuo sita sol la. Annettuun raamiin pääsemiseksi tulee tarkastella myös ei-laskisääteisiä pal ve luja: seutuopiston kokonaismenot ovat n. 200 000 vuositasolla. Opistolta os tetaan tunteja n. 165 000 :lla. Tuntien vähentäminen 4200:sta 2000:een toisi sääs tö jä n. 80 000. Musiikkiopiston kokonaiskulut ovat kunnalle n. 90 000. Myös seutukirjastosta on löydettävissä säästöjä eri taajamien toimipisteiden au kiolo ja tarkastelemalla asia kas ys tä väl li sem mik si. Kirjastojen kokonaismenot ovat yli 620 000. Investointien osalta sivistystoimelle on varattu 85 000 irtaimiston hank ki mi seen. Muut investoinnit (piha-alueet, maalaukset jne.) etenevät lautakunnan esi tyk sestä teknisen toimen kautta. Tulosyksiöiden investointiesitykset lukuvuodelle 2015-2016 ovat liitteessä. Sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväk syy sivistystoimen talousarvion vuodelle 2015 loppusummalla 20 402 711. (yli tys tä raamista 2,0 %). Lautakunta päättää toimialan investointien kohdentamisesta kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hy väk syt tä väk si liitteen mukaan Sivltk 25.09.2014 79 Päätös: Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. Ote: kunnanhallitus, valtuusto Tiedoksi: koulut, varhaiskasvatus, vapla Täytäntöönpano: Lisätietoja: Liperin kunnan eri toimialojen taloussuunnittelussa tulee ottaa huomioon hal li tusoh jel mas sa hyväksytyt ta voit teet. Tarkastuslautakunta on todennut tar kas tus kerto muk ses saan, että talouden ta sa pai not ta mis oh jel maa tulee määrätietoisesti jatkaa edelleen, jotta myös jäl jel lä oleva alijäämä saadaan katetuksi. Samalla on huo leh dit ta va siitä, ettei uutta ali jää mää synny. Tarkastuslautakunta haluaa edelleen kiinnittää huomiota val tuus ton asettamien mittareiden yhtenevän arvioinnin pa ran ta mi seen. Tar kas tus lau ta kun nan mielestä tavoiteasetannan kehittämistä tu lee jatkaa tavoitteiden si säl lön ja mittareiden parantamiseksi. Talousarvioraami edellyttää rakenteellisia ja pysyviä säästötoimenpiteitä kaikilta toi mi aloil ta. Valtuusto on talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä hy väk synyt ponnen, minkä mukaan vuoden 2014 talousarvion valmistelun läh tö koh ta na
tulee olla pysyvien säästöjen aikaansaaminen henkilöstöä vähentämällä. Kunnanhallitus hyväksyi 9.6.2014 132 vuoden 2015 talousarvion val mis te lu ohjeet. Suunnittelun lähtökohtana on vuoden 2014 ennakoitu tilinpäätös. Näin ollen ke sä kuun kunnanhallituksen talousarvion teon lähtökohdaksi antama -2,2 % vähen nys kuluvaan vuoteen on haasteellinen, koska jo vuodelle 2014 tehtiin mer kittä viä leik kauk sia. Viinijärven ja Liperin yläkoulut yhdistettiin yhdeksi sekä lak kautet tiin Kä sä män koulu. Lisäksi ryhmäkokoja kasvatettiin ja tuntikehystä lei kat tiin mer kit tä väs ti. Mahdolliset lisäleikkaukset vaaativat syvällisen ar vo kes kus te lun, jota lautakunta ei ollut valmis käymään iltakoulussaan. Vaikka sivistystoimesta vähenee sekä Käsämän koulun että Viinijärven nuo ri so tilan kiinteistömenot n. 129 000, sisäiset vuokrat nousevat n. 11 500. Op pi lasruo kai lut nousevat 5 % (58 000 ). Vuoden 2015 talousarviossa on muutettu myös koulujen liikunta- ja kuntosalien sekä kulttuuritoimen tilojen sisäisten vuokrien osuutta Joensuun kaupunkiseudun kanssa yhtenäisiksi. ICT-kulut laskevat Oku li-so pi muk sen purun myötä sivistystoimessa n.16 700. Sivistystoimen henkilöstökulut laskevat sekä yläkoulujen yhdistämispäätöksen että varhaiskasvatuksen tuntiperusteisuuspäätösten vuoksi merkittävästi, mutta sivu ku lut nousevat toimialalla keskimäärin 3,5 %, perusopetuksessa ja var hais kasva tuk ses sa jopa 8-10 %. Valmisteluvaiheessa talousarvion loppusumma on 20 451 953, mikä on 605 417 pienempi kuin vuoden 2013 tilinpäätös ja 17734 pienempi kuin kuluvan vuoden 2014 talousarvio. Tulosaluekohtainen tarkastelu Hal lin non kuluihin on lisätty lautakunnan hyväksymät seudullisen ope tus suun nitel ma työn koordinoinnin (9 000 ) sekä opetussuunnitelmatyön paikallisohjaajien ku lu ja (6000 ), nämä yhteensä 15 000. Palkkamenoissa on vähennystä tu kipal ve lu jen koordinaattorin työsuhteen päättymisen vuoksi. Perusopetuksen tulosalueella mekittävimpimä muutoksina ovat uusien toi min takult tuu rien rakentuminen sekä Viinijärven että Liperin kouluissa. Lisäksi Vii ni järvel lä ja Liperissä aloitetaan joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyö, jota mahdol li ses ti laa jen ne taan myös muille kouluille kokemusten myötä.toiminnallisena muu tok se na tab le tit tulevat osaksi koulujen arkea ja saadun hankerahan kautta voi daan henkilökuntaa kou lut taa uuden välineen käyttäjiksi ja osaajiksi. Sisäisten vuokrien tarkastelussa on todettu päällekkäisyyttä ruokalatilojejn ja ruokapalvelujen kanssa, ja oikaiseminen vähentää sisäisiä vuokria n. 30 200 Varhaiskasvatuksen tulosalueella arvioidaan tuntiperusteisen laskutuksen vaiku tuk sia pedagogiikkaan ja henkilöstön resurssointiin. Uutena päänavauksena al kaa Itä-Suo men yliopiston kanssa hanke tietotekniikan käytöstä päi vä ko deis sa ja esi ope tuk ses sa. Yliopisto on ilmaissut kiinnostuksensa myös opin näy te töi den te ke mi seen hankkeesta. Viinijärvellä ja Liperissä käynnistetään joustavan esi - ja al ku ope tuk sen yhteistyötä kolmena päivänä viikossa. Henkilöstön mää rää ei tarvin ne li sä tä nykyisestä, mikäli lapsimäärä pysyy ennusteessa. Yksityisen hoidon
tuen kun ta li sään tehdään in dek si ko ro tus, jonka suu ruus määritellään vuosittain. Opinto- ja vapaa-ajan tulosalueella esitetään etsivän nuorisotyön tehtävää va kinais tet ta vak si 1.1.2015 alkaen. Kunnat ovat velvoitettuja järjestämään nuoriosolain mukaan etsivää nuorisotyötä. Valtio on varannut määräarahaa tois taisek si vuosittain haettavaksi kyseiseen tehtävään. Vakinaistamalla tehtävä voidaan tur va ta etsivän nuoriostyön päämäärätietoinen kehittäminen. Penttilän ti lojen siirtyminen koululta kult tuu ri toi meen nostaa vapaa-aikatoimen me no ja muis sa toimintakuluissa yli 60 000. Joensuun Pärnävaara-sopimuksen pur ka mi ses ta huolimatta opinto- ja va paa-ai ka toi men tulosalueeseen on varattu edel lis vuo den suuruinen summa (38 000 ) ur hei lu kes kuk sen ylläpito me noi hin. Sivistyslautakunta käsitteli alustavasti talousarvioehdotusta torstaina 11.9. 2014 il ta kou lus saan. Keskustelussa nostettiin esille: - koululaiskuljetuksen tehostaminen seu raa van syksyn suunnittelussa, josa ar vioi tiin saatavan 50 000 säästöt. - mahdollisuus lisätä alkuopetukseen yksi tunti eli op pi lail la olisi 20 h/vko opetus ta. Perusteluna oli se, että saataisiin pois kol me tun ti sen koulupäivän kulje tus kus tan nuk set, jotka lisäkuljetuksina ovat kalliimmat. Kul je tus vas taa van ar vion mukaan 1.-luokkalaisten klo 11 kotiinkuljetuksesta luo pu mi nen toisi myös n. 10 000 säästöt vuositasolla. - ruoka- ja astiahuollon toteuttaminen osana päiväkotien arjen pedagogiikkaa. Tä mä edel lyt täi si, että kussakin päi vä ko ti ryh mäs sä olisi oma pienkeittiö. Astia huol to ja aa mu- sekä välipalan valmistus eivät ole mah dol lis ia Pa lo aukean- ja Ylämyllyn päi vä ko deis sa keittiöiden puuttumisen vuoksi. Pien keittiöi den lisäämisellä olisi n. 60 000 sääs tö vai ku tus ruokailumenoissa vuo sita sol la. Annettuun raamiin pääsemiseksi tulee tarkastella myös ei-laskisääteisiä pal ve luja: seutuopiston kokonaismenot ovat n. 200 000 vuositasolla. Opistolta os tetaan tunteja n. 165 000 :lla. Tuntien vähentäminen 4200:sta 2000:een toisi sääs tö jä n. 80 000. Musiikkiopiston kokonaiskulut ovat kunnalle n. 90 000. Myös seutukirjastosta on löydettävissä säästöjä eri taajamien toimipisteiden au kiolo ja tarkastelemalla asia kas ys tä väl li sem mik si. Kirjastojen kokonaismenot ovat yli 620 000. Investointien osalta sivistystoimelle on varattu 85 000 irtaimiston hank ki mi seen. Muut investoinnit (piha-alueet, maalaukset jne.) etenevät lautakunnan esi tyk sestä teknisen toimen kautta. Tulosyksiöiden investointiesitykset lukuvuodelle 2015-2016 ovat liitteessä. Sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväk syy sivistystoimen talousarvion vuodelle 2015 loppusummalla 20 402 711. (yli tys tä raamista 2,0 %).
Lautakunta päättää toimialan investointien kohdentamisesta kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hy väk syt tä väk si liitteen mukaan Päätös: Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle. Ote: kunnanhallitus, valtuusto Tiedoksi: koulut, varhaiskasvatus, vapla Täytäntöönpano: Lisätietoja: Sivltk 94 Sivistystoimi on kyennyt tehostamaan talouttaan vuoden 2013 tilinpäätöksestä esil lä olevaan talousarvioon n. 620 000. Suurin leikkaus on kohdistunut pe rusope tuk seen, missä menoleikkaukset ovat on yli 930 00 (7,4 %). Vaikeat kou luverk ko rat kai sut ovat tuoneet talouteen merkittävää tulosta. Hallinnosta on vä henty nyt yksi henkilö (n. 55 000, 3,4 %). Varhaiskasvatuksessa menojen nou su on ollut n. 260 000 (-4,2%) sekä opinto ja vapaa-ajan tulosalueella 107 500 (5,9 %). Sisäisten vuokrien tarkastelu huomioon ottaen (ruokalat) talousarvion lop pu summa on 20 409 753. Sekä taloustyöryhmässä että Liperin kunnanhallituksen ja lautakuntien yh tei sessä iltakoulussa 7.10.2014 keskusteltiin yleisistä talouden linjauksista ja ta lous arvio suun nit te lus ta. Iltakoulussa keskusteltiin alla olevista esityksiä, joista päät tämäl lä voidaan saadaan ai kaan merkittäviä säästöjä: Perusopetus 1.1.2015 alkaen Sisäiset vuokrat (Vnj ja Lip ruokalat) -30 000 1.8.2015 alkaen Oppilaskuljetusraja 3 km à 5 km (PoL 32 ) -30 000 Honkalampi: joustava esi- ja alkuopetus, kuljetuskulut -30 000 Koululaiskuljetuksen tehostaminen -25 000 (Jakotuntien vähentäminen 1/ opetusryhmä, n. 70 h) -70 000 yhteensä -185 000 (85 000 ) Varhaiskasvatus 1.8.2015 alkaen Pien keit tiöt Paloaukea ja Ylämylly, ruokailumenot -30 000 yhteensä max, (joista mahd. toteutua ) -205 000 (-115 000 ) Opinto- ja vapaa-aika 1.8.2015 alkaen Ei-laskisääteiset pal ve lut: Seutuopisto Musiikkiopisto Seutukirjasto -35 000-70 000-40 000-28 000-50 000
yhteensä (josta mahdollista toteutua) 103 000-160 000-35 000 Kaikki edellä olevat leikkaukset yhteensä max 205 000+160 000 = 365 000 (mahdollista toteutua vain 115 000 + 35 000 = 150 000 ) Sivistysjohtajan päätösehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväk syy sivistystoimen talousarvioon vuodelle 2015 lop pu sum malla on 20 409 753, josta voidaan vähentää vielä kokouksen päättämät leik kauk set. Päätös: Sivistyslautakunta päätti seuraavat leikkaukset: - Sisäiset vuokrat (Vnj ja Lip ruokalat), koko vuosi - 30 000 Vaikutus 1.8.2015 alkaen - Honkalampi: joustava esi- ja alkuopetus, kuljetuskulut - 30 000 - Koululaiskuljetusten tehostaminen - 25 000 - Varhaiskasvatus pienkeittiöt Paloaukea ja Ylämylly, - 30 000 ruokailumenot - Seutuopisto, -30% ostetuista tunneista -20 000 - Seutukirjasto, -10% kuntaosuudesta - 20 000 - Musiikkiopisto lakkautus (kokonaissäästö 87 000/vuosi) - 44 000 yhteensä - 199 000 Talousarvion loppusumma on n. 20 210 700 euroa, joka ylittää 1,0 % kunnanhallituksen päättämän raamista (20 000 000 euroa). Talousarvioesitys sisältää lautakunnan jäsenten käyttöön hankittavat tabletit sähköiseen kokouskäytäntöön siirtymistä varten. Taiteen perusopetukseen kuuluva musiikinopetus sisällytetään seutuopistolta ostettavaan tuntimäärään. Talousarviovuoden aikana aloitetaan selvitys kirjastojen muuttamisesta omatoimikirjastoiksi. Tuntikehystä tarkastellaan erikseen alkuvuoden aikana. Investointipäätökset liitteen mukaisesti. Ote: kunnanhallitus, valtuusto Tiedoksi: koulut, varhaiskasvatus, vapla Täytäntöönpano: Lisätietoja: