Hyvinvointia työstä
Työaikojen kehittäminen kunta-alalla Tutkimusprofessori Mikko Härmä Työajat, vireys ja ammattiliikenne tiimi Työterveyslaitos
Työturvallisuuslain muutos keväästä 2013 lähtien - työn vaarojen selvittämistä ja arviointia koskeva pykälä on muutettu siten, että työajat nimenomaisesti mainitaan yhtenä seikkana, josta aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät työnantajan on työturvallisuuslain perusteella selvitettävä ja arvioitava - yksityiskohtaisissa perusteluissa luetellaan työaikoihin liittyviä kuormitustekijöitä, jotka työantajan tulisi vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa ottaa huomioon: - työpäivien pituus, kokonaistyöaika, ylityöt - mahdollisuudet säädellä itse työpäivän pituutta - peräkkäisten työvuorojen toistuvuus - työvuorojen kiertosuunta - työn suorittamisajankohta - työaikojen ennakoitavuus ja työhön sidonnaisuus - mahdollisuudet riittävään palautumiseen työpäivän aikana ja niiden välillä 30.8.2013 Prof. Mikko Härmä 3
Työajat vaikuttavat työterveyteen ja turvallisuuteen työn ja muun elämän yhteensovittamiseen työn tuottavuuteen - työaikojen operatiivisen suunnittelun, ja siihen liittyvän työtyytyväisyyden ja vireystilan kautta työelämään osallistumiseen - työllistymiseen ja erityisryhmien kuten ikääntyvien ja osatyökykyisten työelämässä pysymiseen
Vuorotyön terveyshaitat (verrattuna päivätyöhön) Riski Näyttö unettomuus 1.2-2.0 varma syöpä, erit. rintasyöpä 1.3-2.0 todennäköinen ylipaino 1.2-2.0 todennäköinen aikuistyypin diabetes 1.2-1.6 todennäköinen metabolinen syndrooma 1.6-1.7 todennäköinen sepelvaltimotauti 1.3-1.6 todennäköinen vatsakatarri 1.2-2.0 riittämätön kuol. joht. työtapaturmat 1.6 riittämätän lievät työtapaturmat 1.2 riittämätön raskauden ajan ongelmat <2 (naiset) riittämätön multippeli skleroosi 1.6 vähäinen reuma 1.4 (naiset) vähäinen
Vuorotyön vaikutus tyypin 2 diabetekseen: Nurses health study (n=62000 + 108 000) 30.8.2013 6 Pan et al. 2011
Yövuoroihin sopeudutaan vaiheviiveen kautta
Vaiheviive lisää väsymystä aamuvuoroissa
Uneliaisuus Uneliaisuuden vuorokausivaihtelu 5 Uneliaisuuden esiintyminen eri vuorojen aikana 4 20% 50% 3 7% 2 1 Aamuvuoro Iltavuoro Yövuoro 4 6 8 10 12 14 12 14 16 18 20 22 22 24 2 4 6 Vuorokauden aika
Työaika, palautuminen ja terveys Palautuminen Kuormittavat työn piirteet Akuutit kuormitusreaktiot Krooniset kuormitusreaktiot Heikentynyt terveys Malli työstä, palautumisesta ja terveydestä (Geurts & Sonnentag 2006).
Työaika-autonomia hankkeen vaikutukset hyvinvointiin Hoitotyö, n=255 % 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Nykyinen vuorojärjestelmä vaikuttaa myönteisesti (vastaajien osuus 2003 ja 2005): Ennen Jälkeen Vaikuttavuus: Levinnyt koko Suomeen Uni ja vireys Työssä jaksaminen Yleinen terveydentila Sosiaalinen elämä Perheen kiinteys Vapaa-ajan harrastukset Työterveyslaitos 11
Kumulatiivinen riski Hyvät vaikutusmahdollisuudet omiin työaikoihin ovat yhteydessä matalampaan riskiin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle kunta-alalla Terveydellisistä syistä johtuva ennenaikainen eläköityminen heikot vaikutusmahdollisuudet hyvät vaikutusmahdollisuudet Vuosi Lähde: Vahtera ym. Employee control over working times and risk of cause-specific disability pension: the Finnish Public Sector Study. Occupational and Environmental Medicine 2009 Nov 12.
Työvuoroergonomia Kehittämishanke Helsingin kaupungissa (n=100) tutkittiin vuorotyöergonomian, erityisesti vuorojen välisen palautumisajan kasvattamisen vaikutuksia työhyvinvointiin 4 pitkäaikaissairaanhoidon ja 2 akuuttisairaanhoidon vuodeosastoa Vaikuttavuus: Levinnyt koko Suomeen Työterveyslaitos/mh 13
Työaikojen kehittäminen kunta-alalla: tutkimus ja kehittämishanke Toteuttaja VALVE Työterveyslaitos Yhteistyötahot Rahoittaja Tutkijat Kunta-alan seurantatutkimuksen sairaanhoitopiirit, kuntayhtymät ja kunnat Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastot CGI Työsuojelurahasto prof. Mikko Härmä, FM Tarja Hakola, FM Annina Ropponen, dos. Sampsa Puttonen, prof. Mikael Sallinen, LT Tuula Oksanen, prof. Jouko Nätti, dos. Paula Salo, FM Aki Koskinen, Jaana Pentti, PsT Virpi Kalakoski, prof. Jussi Vahtera ja prof. Mika Kivimäki
Hankkeen tavoitteet 1. työaikojen kuormittavuusmenetelmien kehittäminen kunta-alalle VALVE 2. työaikojen kuormittavuuden arviointi- ja seurantapalvelujen kehittäminen - palveluportaalin kaikille osallistuville organisaatioille 3. työaikojen kehittämisen tukeminen kunnissa - yhteistyö TTL-CGI - Titaniaan liittyvä kehittämishanke Helsingissä 4. puitteiden luominen työaikojen, terveyden ja työhyvinvoinnin välisten yhteyksien pitkäjänteiseen tutkimiseen - työaikojen kuormittavuus ajan, toimialan, iän ja sukupuolen mukaan jo tässä hankkeessa
Suositukset työaikojen kuormituksen arvioimiseksi kunta-alalla Työaikojen kuormitustekijöiden luokittelu: 1. Työajan pituus 2. Työajan ajoittuminen 3. Palautuminen 4. Sosiaalinen elämä 5. Vaikutusmahdollisuudet Kuormituksen arviointi perustuu a) kuormitustekijään ja b) kuormitustekijän esiintymistiheyteen 3 viikossa - lopullinen kuormitus on näiden summa - sisältää suositukset ja perustelut - menetelmä julkaistaan Työterveyslaitoksen www-sivuilla syksyllä 2013 Logica 2012 Footer appears here No. 16
Työajan pituus Logica 2012 Footer appears here No. 17
Työajan ajoittuminen Logica 2012 Footer appears here No. 18
Palautuminen Logica 2012 Footer appears here No. 19
Sosiaalinen elämä Logica 2012 Footer appears here No. 20
Muut kuormitustekijät Logica 2012 Footer appears here No. 21
1. Työajan pituus - keskimääräinen viikkotyöaika - työvuorojen pituus 8.Vaikutusmahdollisuudet työaikoihin - vuorotoiveiden määrä - vuorotoiveiden toteutuminen 2. Vuorotyö - aikaiset aamuvuorot - iltavuorot - yövuorot TYÖAIKOJEN KUORMITTAVUUDEN ARVIOINTI 7. Työaikojen ennustettavuus - vuorolistojen toteutuminen 3. Peräkkäiset työpäivät - peräkkäisten työpäivien lukumäärä - pitkät työvuororupeamat 6. Työaikojen vaihtelevuus - työvuorojen alkamis- ja loppumisaikojen vaihteluvuus - vuoron pituuden vaihteluvuus 4. Palautuminen - työvuorojen keskimääräinen väli - lyhyet (< 11 t) työvuorovälilt - yövuorojen jälkeinen vapaa 5. Vapaapäivät - vuosiloma - vapaat viikonloput - yksittäiset vapaapäivät
Työaikojen kehittäminen kunta-alalla yhteistyössä Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimuksen kanssa Työterveyslaitos Työaikojen kuormittavuusmenetelmän kehittäminen - objektiivinen menetelmä kuormittavuuden arviointiin Työaikojen ja terveyden välinen tutkimus - työstressi ja mielenterveys - kansantaudit - työn vetovoima ja työhön osallistuminen Kuormittavuustietoa ja uutta vuoroergonomiatietoa työaikojen suunnitteluprosessiin TYÖAJAT - työajan pituus - vuorotyö - peräkkäiset työpäivät - palautuminen - vapaapäivät - työaikojen vaihtelevuus - työaikojen ennustettavuus - vaikutusmahdollisuudet Titania-työaikatiedot takautuen (2008-) ja etenevästi 2013- Kyselyt (n= n. 40 000), rekisteritiedot, työnantajatiedot (n= n. 100 000) Yksikkötason työaikojen kuormittavuuden arviointi ja seuranta - TTL:n tuottamien yksikkötason kuormittavuustietojen perusteella (web-pohjainen palautejärjestelmä asiakkaalle) - TTL:n tukematitaniavuoroergonomia -ohjelma (yhteistyösopimus TTL-CGI) Yksikköjen työaikojen kehittämisen tukeminen TTL:n tukema Titania vuoroergonomia-ohjelma (CGI) Kaupungit ja sairaanhoitopiirit Mikko Härmä/ 14.4.2013
Miten kunnat ja sairaalat voivat hyödyntää tutkimushanketta? 1. ilmainen portaali työaikojen kuormittavuuden ja ergonomisuuden arviointiin suunnitteluyksikkötasolle (palvelu jatkuu jos organisaatio haluaa jatkaa tietojen toimittamista TTL:lle 1-2 vuoden välein) 2. tähän hankkeeseen osallistuville organisaatioille kirjallinen yhteenveto organisaation työaikojen kuormittavuudesta, kehityksestä ja kehittämistarpeista 3. jatkuvasti uutta tietoa työaikojen eri piirteiden yhteydestä hyvinvointiin (sekä epidemiologisen tiedon että takautuvasti analysoitavien kehittämishankkeiden kautta) 4. työaikojen kuormitustekijöiden arviointi ja tutkimukseen perustuvat ergonomiset suunnitteluohjeet osaksi työaikojen suunnitteluprosessia tulevien tuotteiden kautta Logica 2012 Footer appears here No. 24
Työterveyslaitoksen työaikoihin liittyvää yleistajuista kirjallisuutta www.ttl.fi