mpj 19.08.2014 Sivu 1 / 9 RAKENNUTTAMISOHJELMA KERAVA - TUUSULAN PALOASEMAN RAKENNUTTAJAKONSULTIN VALINTAA VARTEN 1. Lähtökohdat Kerava-Tuusula yhteispelastusasemahankkeen yhteistyöryhmä on laatinut tarveselvityksen Kerava-Tuusula yhteispelastusaseman (KeTu-asema) rakentamisesta. Tarveselvitys on hyväksytty Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtokunnassa 29.8.2007, Keravan kaupunginhallitus on 24.9.2007 ja Tuusulan kunnanhallitus on 1.10.2007 päättänyt hankeen jatkosuunnittelun käynnistämisestä. Uusi paloasema tulisi Tuusulan kunnan omistamalle maalle Kulloontien ja Tuusulan Itäväylän risteyksen tuntumaan. Yhteispelastusasemahanke toteutetaan ns. peruspaloasema hankkeena mallia Vantaan Havukosken paloasema, lisättynä VPK:n tilatarpeilla, letkupesurilla ja muilla pienehköillä korjauksilla tilaohjelmaan. Peruspaloasema mallia Havukoski kykenee huolehtimaan noin 100 000 ihmisen pelastustoimen tarpeet vaivatta. Paloasema tulee suunnitella siten, että sitä voidaan tarvittaessa laajentaa. Tontti mahdollistaa laajennuksen. Hanke on tarkoitus toteuttaa ja rahoittaa kuntien yhteisesti omistaman Kiinteistöosakeyhtiön toimesta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos vuokraa kaikki tilat käyttöönsä. Kerava-Tuusula pelastusasema toimii Keravan ja Tuusulan palvelupisteenä. Asemalta tuotetaan sekä alueen operatiivisia että tarkastus- ja turvallisuuspalveluja. Pelastuslaitoksen keskeisten palveluiden ja toimintojen sijoittaminen samaan yksikköön ja keskelle Kerava-Tuusulan toiminta-aluetta on perusteltua palveluiden joustavan hoitamisen ja valmiuden tasapuolisen ylläpidon kannalta. Kerava-Tuusulan asemalle sijoittuvat yksiköt muodostavat alueen peruslähdön ja tukiyksiköiden valmiuden. Tuusulan kunnan sopimuspalokunnan (Tuusulan Vapaaehtoinen Palokunta ry; jatkossa VPK ) tilojen lisääminen uuden paloaseman yhteyteen on perusteltua toiminnallisista ja kustannussyistä. Paloasemalle osoitettu tontti (ET-12) on kooltaan 19 835 m2. Rakennusoikeus 7500 k-m2. Suurin sallittu kerrosluku on II. Kaava on lainvoimainen: ET-12 on yhdyskuntahuoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. Alueelle saa rakentaa rakennuksia palo- ja pelastustoimintaa varten. Tontin sijainnissa, koossa ja rakennusoikeudessa on huomioitu ko. hankkeen tarpeet. Kortteli on osa Kulloontien tiemaisemaa ja Hyrylän taajaman itäistä sisääntuloa. Taajamakuvallisista syistä on määrätty ko. julkisivun minimikorkeus ja annettu ohjeelliset rakennusalat. Omistaja: Keravan kaupunki sekä Tuusulan kunta Käyttäjä: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Rakennuttaja: perustettava Kiinteistöosakeyhtiö Hankkeen virallinen nimi: Kerava Tuusula paloasema
mpj 19.08.2014 Sivu 2 / 9 2. Tavoitteet Tavoitteena on rakentaa normaalitasoinen paloasemarakennus kestäviä, hyväksi koettuja rakennusmateriaaleja ja -ratkaisuja käyttäen, koko elinkaaren kattava taloudellisuus ja helppo huollettavuus huomioiden. Uudisrakennuksen suunnittelun ja rakentamisen aikana otetaan kokonaisuudessaan huomioon kestävään kehitykseen liittyvät ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat. Suunnittelussa ja toteuttamisessa pyritään ottamaan huomioon energian ja materiaalin säästö. Erityistä huomiota kiinnitetään jätehuollon järjestämiseen, materiaalivalintoihin, päästöihin ja energiasäästöihin. Rakennuksen käyttöikä on 60 vuotta ja teknisten järjestelmien vaihteleva ks. KH 90-00159. Lämmöneristävyyden on täytettävä rakennusmääräyskokoelman C3 2010 vaatimukset. Rakennus tulee suunnitella yleisten suunnitteluohjeiden mukaan ja rakennuksen tulee täyttää rakentamismääräyskokoelman F1 määräykset ja ohjeet. Tuusulan kunta on mukana Kuntien energiansäästösopimuksessa (KETS). Tilojen pintamateriaalien tulee olla kestäviä, mahdollisimman vähän ympäristöön päästöjä tuottavia (M1-luokka), allergisoimattomia, helposti luontoystävällisillä puhdistusaineilla puhdistettavia ja hoidettavia. Materiaalien tulee olla hyvin ääntä vaimentavia. Akustiikkaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ilma- ja askeläänieristävyyden on täytettävä rakentamismääräyskokoelman C1 vaatimukset. Työturvallisuuteen ja ergonometriaan on kiinnitettävä huomiota. Rakennuksen tulee olla ns. terverakennus, jossa kosteus, melu, emissiot ja ilmanvaihto ovat hallinnassa. Sisäilmasto-olosuhteet oltava sisäilmastoluokaltaan S2 mukaiset. Rakennus-, lvi- ja sähkötekniikan oleellinen tehtävä on luoda tiloihin hyvät työskentelyolosuhteet. Rakennuksen paloluokka on P1. Lvis- tekniikka on normaalia paloasemarakennustekniikkaa huomioiden tilojen erityisvaatimukset. Sähkö-, tele- ja turvajärjestelmät varustetaan siten, että toiminta voi jatkua katkeamatta eri tilanteissa, myös energialaitoksen sähköverkon pettäessä. Hankkeen lopputuloksen tulee saavuttaa sekä tilojen omistajan että tilojen käyttäjän asettamat tavoitteet siten, että lopputuloksen kokonaisedullisuus on mahdollisimman hyvä. Tavoitteena on elinkaariedullinen ja energiatehokas rakennus. Hankkeen kustannustavoite tarkentuu luonnossuunnitelmien yhteydessä.
mpj 19.08.2014 Sivu 3 / 9 3. Aikataulu Hankkeen alustava projektiaikataulu on seuraava. Pääkohtia ovat: Tarveselvitys on käsitelty valtuustoissa 2007. Hankesuunnitelma tulee olla hyväksytty 2014 KVR- urakoitsijan valinta talvi 2015 Suunnittelu vuoden 2015 kevään aikana Rakentaminen 2015 2016 Tilojen käyttöönotto Tammikuu 2017 4. Päätöksenteko Hanketta koskevat päätökset tekee kuntien valtuuttamana perustettavan yhtiön hallitus. Hallitus voi edelleen valtuuttaa henkilön / henkilöitä käyttämään osaa päätösvallastaan. 5. Rakennuttamis- ja suunnitteluorganisaatio Tilaaja valitsee rakennuttajakonsultin. Tilaaja on perustettava Kiinteistö Oy. Konsultin tehtävät ja toimivalta määritetään tilaajan ja konsultin välisessä sopimuksessa. Arkkitehtisuunnittelija toimii pääsuunnittelijana. Kohde tulee mallintaa. Rakennuttajakonsultin edustaja toimii turvallisuuskoordinaattorina. Hankkeella on johtoryhmä, minkä työskentelyyn rakennuttajakonsultin projektipäällikkö tulee osallistumaan. Rakennuttajakonsultin projektipäällikkö toimii johtoryhmän sihteerinä. Kokouksia pidetään kolmen viikon välein. Tilaaja ilmoittaa myöhemmin muun hankkeeseen kytkettävän organisaationsa ja henkilöstönsä. 6. Hankkeen urakkamuoto Hankkeen urakkamuoto on KVR- urakka sisältäen kaikki tarvittavat urakat. KVR-urakoitsijana = rakennusurakoitsija = päätoteuttaja. 7. Rakennuttamistehtävien laajuus Tehtävä alkaa hankesuunnitelman päivittämisellä. Tilaaja on yhteistyössä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sekä VPK:n kanssa päivittänyt paloaseman tilaohjelman.
mpj 19.08.2014 Sivu 4 / 9 Rakennuttamistehtävä sisältää seuraavat tehtävät KVR-urakka huomioiden: HJR12 (RT 10-11107) kohdat tulosteineen, katso liite 1 kohta B hankesuunnittelu kohta C suunnittelun käynnistäminen 1 2 3 4.1 4.2 4.3 4.6 4.7 5 kohta D Ehdotussuunnittelun ohjaus kohta E yleissuunnittelun ohjaus kohta G toteutussuunnittelun ohjaus kohta H rakentamisen valmistelu kohta I rakentaminen kohta J käyttöönotto kohta K takuuajan tehtävät Rakennustekninen työmaavalvonta, tehtäväluettelon RT 16-11121 mukaiset työmaavalvonnan seuraavat valvontatehtävät 1 yleisvalvonta 1.1-1.18 2 Turvallisuuden ja ympäristön valvonta 2.1-2.11 2.12 toimitaan työmaan turvallisuuskoordinaattorina 3 Ajallinen valvonta 3.1-3.14 4 Teknisen toteutuksen valvonta 4.1-4.23 5 Taloudellinen valvonta 5.1-5.11 6 Dokumentointi 6.1-6.10 7 Käytönopastuksen valvonta 7.1-7.5 8 Muut valvontatoimenpiteet 8.1.1-8.1.7 8.2.1-8.2.3 9 Vastaanottomenettely 9.1-9.11 9.12 9.13 10 Takuuajan tehtävät 10.1-10.2 10.3
mpj 19.08.2014 Sivu 5 / 9 Talotekniikan (LVISA) suunnittelun asiantuntijavalvonta ja toteutuksen valvonta TATE 95 (RT 10-10579) kohtien 5.3-5.7 mukaiset tehtävät Talotekniikkatöiden valvonta, tehtäväluettelon RT 16-11123 mukaiset työmaavalvonnan seuraavat valvontatehtävät 0 Yleisvastuulliset valvontatehtävät 0.1-0.6 1 yleisvalvonta 1.1-1.18 2 Turvallisuuden ja ympäristön valvonta 2.1-2.10 3 Ajallinen valvonta 3.1-3.12 4 Teknisen toteutuksen valvonta 4.1-4.23 5 Taloudellinen valvonta 5.1-5.12 6 Dokumentointi 6.1-6.10 7 Käytönopastuksen valvonta 7.1-7.5 8 Vastaanottomenettely 8.1-8.11 8.12 8.13 9 Takuuajan tehtävät 9.1-10.2 9.3 Huoltokirjan laatii KVR-urakoitsija. 8. Rakennuttamistehtävien veloitusperusteet Rakennuttamistehtävien palkkio on aikapalkkio henkilöryhmittäin kattohintaan asti, kattohinta on kiinteä. Rakennuttamistehtävistä tehtävään sopimukseen sisältyvät kaikki kohdassa 7 mainitut tehtävät. Palkkio maksetaan sovittavan maksutavan mukaisesti. Rakennustyön täydellisen valmistumisen perusteella maksettava palkkioerä on 10 % koko palkkiosta (virheet ja puutteet korjattu, loppuraportti laadittu). Kattohintapalkkio tulee arvioida kohdan 3 alustava aikataulu huomioiden. Tilaajalla on oikeus keskeyttää toimeksianto, eikä konsultilla ole oikeutta saada muuta korvausta kuin tilaajan luvalla suoritetun konsulttityön määrää vastaava korvaus. Tilaaja ei suorita rakennuttajakonsultille KSE 1995 kohdissa 7.3 ja 7.5 tarkoitettua korvausta viivästymisestä tai keskeyttämisestä. Tilaaja korvaa konsultille sellaiset kohdealueen ulkopuoliset työmatkojen matkakorvaukset, joista on ennakkoon sovittu. Korvausperusteena on voimassa oleva valtion matkustussääntö.
mpj 19.08.2014 Sivu 6 / 9 Matkalaskut on esitettävä viipymättä ja viimeistään kahden (2) kuukauden kuluttua matkan päättymisestä. Tuntiveloituksella korvattavan tehtäväosuuden osalta konsultille korvataan enintään kahdeksan (8) työtuntia kultakin matkapäivältä. Normaalien kokousmuistioiden yms. papereiden kopiointi ja postitus sisältyy palkkioon. Muu piirustus- yms. kopiointi teetetään tilaajan kopiolaitoksella tilaajan lukuun. Tilaaja kustantaa työmaavalvojille työmaalla kalustetun työtilan ja sen sähkön, lämmön ja siivouksen (sisällytetään rakennusurakkaan). 9. Sopimusasiakirjat Hankkeen rakennuttamisessa noudatetaan seuraavia sopimusasiakirjoja: - konsulttisopimus - tarjouspyyntöasiakirjat - tarjous - KSE 1995 (RT-13 10574) - järjestöjen vahvistamat tehtäväluettelot - muut asiakirjat sopimuksessa mainitussa järjestyksessä Asiakirjojen keskinäinen pätemisjärjestys on edellä mainittu. 10. Muita sopimukseen liittyviä asioita Projektin alkaessa rakennuttajakonsultin tulee esittää tilaajalle laatujärjestelmänsä sekä hankekohtainen projektisuunnitelma. Projektin ulkoisesta tiedottamisesta vastaa tilaaja. Ulkoisten tiedotteiden laadinnassa tilaajaa avustaa rakennuttajakonsultti. Tilaajan, käyttäjän ja rakennuttajakonsultin keskinäisistä velvollisuuksista tiedottamisen osalta sovitaan tarkemmin yhdessä. Rakennuttajakonsultin tulee huolehtia siitä, että tilaajan velvollisuudet rakennustyön turvallisuudesta tulevat hoidetuiksi valtioneuvoston päätöksen VNa 205/2009 mukaisesti. Rakennuttajakonsultti laatii loppuraportin noin 2 kuukauden kuluessa rakennustöiden vastaanottotarkastuksen ja sen edellyttämien toimenpiteiden jälkeen. 11. Projektin päättäminen Projekti päättyy, kun 2-vuotistakuutarkastuksessa havaitut virheet ja puutteet on hyväksytysti korjattu ja takuuajan vakuudet palautettu sekä projektin palautetilaisuus pidetty.
mpj 19.08.2014 Sivu 7 / 9 12. Tarjous Tarjous pyydetään toimittamaan viimeistään 11.09.2014 klo 12.00 mennessä paperisena kirjekuoressa osoitteella: Keravan kaupunki, kirjaamo KERAVA-TUUSULA PALOASEMA " rakennuttamistehtävät", Kauppakaari 11, 04201 KERAVA. Lisäksi tarjous tulee toimittaa sähköisenä joko USB-tikulla tai cd-levykkeellä. Tarjouksen tulee olla voimassa vähintään kaksi (2) kuukautta tarjouspäivästä lukien. Tarjous annetaan suomen kielellä. Tarjous tulee antaa tarjouspyyntökirjeen liitteenä olevalla tarjouslomakkeella. Tarjoukseen tulee liittää kuvaus projektin hoitotavasta, projektiaikataulusta, raportoinnista, konsultin laatujärjestelmästä, alustavasta projektisuunnitelmasta, kopio konsultti- ja toiminnanvastuuvakuutuksesta sekä selvitys lakisääteisten velvoitteiden täyttämisestä. Tarjoukseen tulee nimetä työn vastuuhenkilöt, heidän varahenkilöt sekä muut työhön osallistuvat asiantuntijat sekä selvitys heidän koulutuksestaan, työkokemuksestaan jne. Vastuuhenkilöitä ei työn kuluessa saa vaihtaa ilman tilaajan kirjallista suostumusta. Tarjouksen antajalla ei ole oikeutta korvaukseen tekemästään tarjouksesta millään perusteella. 13. Valintaperusteet Rakennuttamistehtävän valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Laatu ja hinta painotetaan seuraavasti: - laadun painoarvo eli laatukriteerit (60%) - hinnan paino eli hintakriteeri (40%) Kokonaispisteet (100 pistettä) ovat = laatupisteet (enintään 60 p) + hintapisteet (enintään 40p). Tarjouksen hintapisteet lasketaan seuraavasti: halvin vertailuhinta / tarjottu vertailuhinta x 40. Tarjouksen laatupisteet lasketaan seuraavasti: tarjouksen yhteenlasketut laatupisteet / eniten laatupisteitä saaneen tarjouksen yhteenlasketut laatupisteet x 60. Laskentatarkkuutena käytetään yhtä desimaalia. Tarjous voidaan jättää hyväksymättä, jos: - tarjous ei ole tarjouspyynnön mukainen - tarjouksessa on olennainen virhe - ilmoitettu palkkio on tarvittavaan työn määrään ja vaativuuteen nähden niin alhainen, ettei sillä voida suorittaa työtä sopimuksen mukaisesti - tarjous on saapunut tarjouksen tekijästä johtuvasta syystä tarjousajan päättymisen jälkeen Tilaaja voi olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista.
mpj 19.08.2014 Sivu 8 / 9 Laatupisteiden muodostuminen on kuvattu alla. Avainhenkilöiden referenssit Projektipäällikön referenssit seuraavasti: Projektiin nimettävän projektipäällikön referenssit viimeiseltä 10 vuodelta. Näissä hankkeissa henkilön on tullut toimia projektipäällikkönä väh. 12 kk/hanke. Maksimissaan voi ilmoittaa kuusi hanketta. Referenssit pisteytetään seuraavasti: Kohde on paloasemahanke (kyllä= 3 pistettä, ei = 0 pistettä) Kohde on uudishanke (kyllä= 1 piste, ei = 0 pistettä) Kohteessa on käytetty tietomallinnusta niin, että ark-, rakenne-, lvia- ja sähkösuunnittelijoiden malleja on yhdistetty (kyllä= 1 piste, ei =0 pistettä) Kohteen kustannusarvio tai toteutuneet kustannukset (rakennuttajan kustannukset + rakennustekniset työt + LVIA-työt + sähkötyöt + erillishankinnat) on yli 6 miljoonaa euroa (kyllä= 2 pistettä, ei = 0 pistettä) hankkeen hankinnoissa on sovellettu julkista hankintalakia siten, että ainakin osa hankinnoista on julkaistu Hilma- ilmoituskanavalla (kyllä= 1 piste, ei = 0 pistettä) Rakennusteknisten töiden valvojan referenssit seuraavasti: Projektiin nimettävän rakennustöiden valvojan referenssit viimeiseltä 10 vuodelta. Maksimissaan voi ilmoittaa neljä hanketta. Näissä hankkeissa henkilön on tullut toimia rakennustöiden valvojana väh. 12 kk/hanke. Referenssit pisteytetään seuraavasti: Kohde on paloasemahanke (kyllä= 3 pistettä, ei = 0 pistettä) Kohde on uudishanke (kyllä= 1 piste, ei = 0 pistettä) Kohteen kustannusarvio tai toteutuneet kustannukset (rakennuttajan kustannukset + rakennustekniset työt + LVIA-työt + sähkötyöt + erillishankinnat) on yli 6 miljoonaa euroa (kyllä= 2 pistettä, ei = 0 pistettä) LVI- töiden valvojan referenssit seuraavasti: Projektiin nimettävän LVI-valvojan/-asiantuntija referenssit viimeiseltä 10 vuodelta. Maksimissaan voi ilmoittaa neljä hanketta. Näissä hankkeissa henkilön on tullut toimia LVI-valvojana väh. 12 kk/hanke. Referenssit pisteytetään seuraavasti: Kohde on paloasemahanke (kyllä= 3 pistettä, ei = 0 pistettä) Kohde on uudishanke (kyllä= 1 piste, ei = 0 pistettä) Kohteen kustannusarvio tai toteutuneet kustannukset (rakennuttajan kustannukset + rakennustekniset työt + LVIA-työt + sähkötyöt + erillishankinnat) on yli 6 miljoonaa euroa (kyllä= 2 pistettä, ei = 0 pistettä) Sähkötöiden valvojan referenssit seuraavasti: Projektiin nimettävän sähkövalvojan/-asiantuntija referenssit viimeiseltä 10 vuodelta. Maksimissaan voi ilmoittaa neljä hanketta. Näissä hankkeissa henkilön on tullut toimia sähkövalvojana väh. 12 kk/hanke. Referenssit pisteytetään seuraavasti: Kohde on paloasemahanke (kyllä= 3 pistettä, ei = 0 pistettä) Kohde on uudishanke (kyllä= 1 piste, ei = 0 pistettä) Kohteen kustannusarvio tai toteutuneet kustannukset (rakennuttajan kustannukset + rakennustekniset työt + LVIA-työt + sähkötyöt + erillishankinnat) on yli 6 miljoonaa euroa (kyllä= 2 pistettä, ei = 0 pistettä)
mpj 19.08.2014 Sivu 9 / 9 Avainhenkilöiden yhteistoiminta: Avainhenkilöiden yhteiset hankkeet viimeisen 10 vuoden aikana. Kustakin mainitusta hankkeesta voi saada pisteitä vain mikäli vähintään 2 joukosta: projektipäällikkö, rakennustöiden valvoja, LVIA-valvoja, sähkövalvoja on toiminut ko. hankkeessa. Maksimissaan voi ilmoittaa 4 hanketta. Ilmoitettujen hankkeiden kustannusarvio on täytynyt olla yli 6 miljoonaa euroa. Yhteistoiminta pisteytetään seuraavasti: Mikäli henkilöistä: (projektipäällikkö, rakennusteknisten töiden valvoja, LVIA töiden - valvoja, sähkö töiden valvoja) on kaksi toiminut samassa hankkeessa 4 pistettä, lisäksi kaksi pistettä lisää kaikkien muiden avainhenkilöiden osalta. Keravalla 19.08.2014 Perustettavan yhtiön lukuun Matti-Pekka Jalonen Rakennuttajapäällikkö Keravan Kaupunkitekniikka- liikelaitos, investointiyksikkö LIITTEET Liite 1, HJR 12, 10.02.2014 Liite 2, Tarjouslomake Liite 3, Tarjouslomake, referenssit Liite 4, Hankesuunnitelma