KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA

Samankaltaiset tiedostot
HYVINVOINNIN TOIMIALAN TAVOITTEIDEN RAPORTOINTI AJALLA

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMIALA. Kuvaus 2018

Hyvinvointipalveluissa tehdään uudenlaisia avauksia lasten ja nuorten kasvun tukemiseen.

Ltk:n indikaattorit ja tavoitetila vuoden 2018 lopussa. Toimialan suunnitelma

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMIALA

JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA KOHTI 2020-LUKUA JOENSUU YLLÄTTÄÄ

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALA

HYVINVOINNIN TOIMIALA

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

KOHTI 2020-LUKUA ROHKEASTI UUDISTUVA

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA KOHTI 2020-LUKUA ROHKEASTI UUDISTUVA

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

KAUPUNGIN VÄESTÖNMÄÄRÄN JA TYÖTTÖMYYSASTEEN KEHITYS 1-3/2019

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Osavuosikatsaus

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Huittisten kaupunki. Kasvatus- ja opetuspalvelut. Arviointisuunnitelma

KASVA JA OPI LEMPÄÄLÄSSÄ - VAHVA SILTA TULEVAISUUTEEN - Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Strategisen sopimuksen raportti tilanne

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

KUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Tampereen Digiohjelma Kaupunki kehittyy kokeillen

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Tampereen Digiohjelma

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Strategia Koululautakunta

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Ajankohtaista opetushallinnosta

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Lapin nuorten mahdollisuudet kuntapäättäjien näkökulmasta. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta

Strategia Koululautakunta

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari

TALOUSARVIO Johdantoa

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke

varhaiskasvatukseen ja kouluihin

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

Jyväskylän seudun kuntajakoselvitys, varhaiskasvatus/ opetus/kulttuuri/liikunta- ryhmä

Päihteetön koulu -projekti. Kokoaa yhteen Kauklahden alueen toimijoita alueen päihdekasvatuksen vahvistamiseksi

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

ESPOO-STRATEGIAN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2013 / ennakkotieto seurantaraportti II (tummennetut ovat kaupunkiyhteisiä tavoitteita)

Itsearviointi ja laadunhallinta

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Varhaiskasvatussuunnitelma

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

2.1. Hyvinvointipalvelut

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti

PALVELUSETELIKOKEILU. Sidosryhmäyhteistyön viitekehys kokeilujen käyttöön

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa - A1 Eräkorpi

Transkriptio:

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA HYVINVOINNIN TAVOITTEET Parasta oppimista ja ihmisenä kasvua Tavoitteet on esitetty palvelualueiden kohdalla. vuoden lopussa Laajasta oppimiseen liittyvästä yhteistyöstä kv-tason malli 2020-luvulle Osallistutaan aktiivisesti kehittyvään yhteistyöhön (mm. koulutusklusteri ja Global Education Park Finland konsepti). vuoden lopussa Toimialan jokaiselta palvelualueelta on valmistunut 1-2 koulutusvientipakettia. Toimialan jokaiselta palvelualueelta on valmistunut tuoteaihioita. Sovitaan eri oppilaitosten kanssa kansainvälisistä toiminnasta ja vierailuista. Tuotteistetaan hyvinvointipalvelujen osaamista mm. osaksi Joensuuhun tulevia asiantuntija- ja koulutusvierailuja. Yhteistyössä valmisteltuja vierailuja toteutuu jatkuvasti. Käytänteet muotoutuvat prosessin mukana. Tuotteistusta on olemassa kaikilta palvelualueilta. Kansainvälisistä vierailuista ja oppilasvaihdoista on tehty malli ja sopimus muiden oppilaitosten ja koulutusvientihankkeen kanssa. Malli ja sopimus tehty Sopimusta ei ole tehty, koska vaatii käytäntöjen muotoutumista ja saatujen kokemusten analysointia. Yhteistyö Siun soten palveluketjun kanssa on asiakasnäkökulmasta sujuvaa Jatketaan vuonna 2018 aloitettua yhteistyötä teeman Toimiva ja turvallinen arki lapselle käytäntöön viemistä. Lapset puheeksi menetelmä on otettu kattavasti käyttöön 30 % kouluista. Lapset puheeksi menetelmä on käytössä 35% kouluissamme syksyllä 4-vuotiaiden mielenterveysriskien tunnistaminen. Toimintamalli täysin kattava. Toimintamalli on täysin kattava

Harrastavaan ja aktiiviseen elämäntapaan saadaan kaikenikäiset kuntalaiset mukaan Icehearts-toiminta otetaan käyttöön. Ensimmäiseen ryhmään lapset on valittu 3/. vuoden lopussa Lisätään lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa osana kouniammatillisena yhteis- 5 koulua toteuttaa moluarkea. Toimenpiteenä kokopäiväkoulu-ajattelun laajentaminen. dessä työnä koulupäivän yhtey- harrastustoimintaa. Lumiukko toiminta (alle kouluikäisten lasten Icehearts toiminta) on aloittanut viidellä Joensuun alueella varhaiskasvatuksessa. Tavoitetta edistetään. Ikäihmisille suunnatun matalan kynnyksen toiminnan määrä on lisääntynyt. Uusia ikäihmisille suunnattuja ryhmiä on aloitettu. Tavoitetta edistetään. TALOUSTAVOITTEET Talous pidetään kunnossa. Toimintakatteen kasvu verojen ja valtionosuuksien kasvua hitaampaa Pysytään talousarviossa. Hyvinvoinnin tilaprosessien tehostaminen. ELINVOIMAN JA TYÖLLISYYDEN TAVOITTEET Olemme kokoluokkamme yritysystävällisin kaupunki. Työtyötä yksityisten palvelun- Jatketaan hyvää yhteispaikkojen lisääntyminen ei jää tuottajien kanssa. kaupunkikonsernin toimista kiinni Toteutetaan reilua hankintapolitiikkaa sosiaaliset- ja ympäristökriteerit huomioiden. Joka 5. kaupungin hankinta ja kaikki merkittävät investoinnit toteutetaan innovatiivisesti Sijoitetaan työllisyysvaroin palkattuja henkilöitä mahdollisimman runsaasti toimialan tehtäviin. Jatketaan käänteisiä kilpailutuksia. Talouden toteutuma. Uudistetut kriteerit taloudelliseen tilasuunnitteluun käytössä. Palveluntuottajien tyytyväisyys toimintaan. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset paranevat Työllistettyjen lukumäärä. Käänteisten kilpailutusten määrä ja osuus. Talousarvio ylittyy Kriteerit valmisteille. Tilasuunnittelua on ohjannut tilatehokkuus. Työllistettyjä on edelleen käytetty. Rekrytoinneissa on alkanut näkyä viiveitä, koska soveltuvimmat henkilöt ovat olleet töissä. Kilpailutuksia jatkettu.

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TAVOITTEET Kaupunkiympäristö ja toimitilat Osallistutaan aktiivisesti ovat terveellisiä, turvallisia tilasuunnitteluun ja rat- ja viihtyisiä kaistaan mahdolliset tilo- Kaupungin omilla tilaratkaisuilla parannetaan palvelujen saatavuutta ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia Toimintatapana koko kaupunki ihmisten ja innovaatioiden alustana jen ongelmat. Jatketaan kaikkien tilaratkaisujen yhteydessä tilatarpeen tarkastelua kaikkien palvelualueiden näkökulmasta (esim. Sirkkala). Helpotetaan tutkimusaiheiden ja tutkimusta tekevien kohtaamista. VETOVOIMAISEN KAUPUNGIN TAVOITTEET Kaupunkilaiset ja yrityselämä Lisätään kuntalaisten ovat tyytyväisiä kaupunki-konsernin palvelujen laatuun osallistumismahdollisuuksia vapaa-ajan pal- Nostetaan valmiutta suunnitella ja toteuttaa kulttuurin ja liikunnan kärkihankkeita Reippaalla viestinnällä ja markkinoinnilla luodaan vetovoimaa. Tarjotaan mahdollisimman monelle mahdollisuus yllättää ja viestiä positiivisesti veluihin. Kulttuuripaikkasuunnitelma valmistellaan. Valmistelun yhteydessä otetaan huomioon mahdollisen kulttuuritalon rakentaminen tulevaisuudessa Haetaan uusia kävijäryhmiä orkesterin konsertteihin. vuoden lopussa Sisäilmaohjeen mukaiset toimintatavat käytössä. Jokaisessa tilaratkaisussa palvelualueet otettu mukaan suunnitteluun. Tutkimusaihioille on olemassa sähköinen alusta. Osallistujien määrä kasvaa edellisvuodesta. Kulttuuripaikkasuunnitelma on tehty. Kävijämäärä kasvaa 10 % Toimintatavat kehittyvät tavoitteen mukaisesti. Hankesuunnitelmissa huomioitu palvelualueiden näkemykset. Tavoitetta edistetään edelleen. Tavoitetta edistetään ja pyritään kasvattamaan osallistujamääriä eri palveluissa. Selvitys on valmisteilla. Tavoitetta on edistetty paremmalla medianäkyvyydellä.

KESTÄVÄN KAUPUNGIN TAVOITTEET Joensuulla on Euroopan kunnianhimoisimpia Pidetään aihetta esillä lä- tavoitteita olla pileikkaavana kaikissa hiilineutraali jo vuonna 2025 palveluissa. Toteutetaan osana opetussuunnitelmien toimeenpanoa. Haluamme edistää sosiaalista ja Ruokahävikin vähentäminen. taloudellista kestävyyttä sekä toteuttaa valtakunnallista kestävän kehityksen ohjelmaa. vuoden lopussa Aihe esillä kaikissa palveluissa ja opetussuunnitelmissa. Ruokahävikin määrä pienempi kuin v. 2018 Aihe on esillä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmissa ja sisältyy teemana kohti kestävää elämäntapaa- toimintaohjelmaa. Tieto saadaan vuoden 2020 alussa. YHDESSÄ TEKEMISEN TAVOITTEET Kaupungin rooli on mahdollistaa eri toimijoiden aktiivisuus ja loja eri toimijoiden käyt- Tarjotaan kaupungin ti- tarjota tekemisen alustoja. töön nykyistä helpommin. Päätetty uudet kriteerit tilojen luovutuksesta. Kriteerit ovat valmistelussa.

410 KOULUTUSPALVELUT Parasta oppimista ja ihmisenä kasvua Parasta oppimista ja ihmisenä kasvua Positiivinen pedagogiikka otetaan läpileikkaavasti käyttöön koko toimialalla: Koulut tekevät suunnitelman positiivisen pedagogiikan toimeenpanosta. - Alueelliset koulutusprosessit käynnistyvät vaiheittain. Monipuoliset oppimisympäristöt ovat aktiivisesti käytössä. - Mediakeskus laatii koulutuspalvelujen koulukohtaisen ICT-laitteiston ja luokkavarustuksen päivityssuunnitelman 2022. vuoden lopussa Koulun suunnitelma toimeenpanosta on koulun vuosisuunnitelmassa. Koulutusprosessi on käynnistynyt vähintään kolmella oppilaitosalueella. Laitteiston ja luokkavarustuksen päivityssuunnitelma on tehty. Päivityksen taustalle on laadittu perusteellinen selvitys nykyisen käytön tilanteesta. Koulut tekevät suunnitelmat ensi lukuvuoden vuosisuunnitelmaan syksyllä. Koulutusprosessi on käynnistynyt ja jatkuu suunnitelman mukaisesti syksyllä. Perusteellinen selvitys luokkavarustuksen nykyisen käytön tilanteesta on laadittu kaikista alakouluista ja alakoulujen päivityssuunnitelma on toteutuksessa. Yläkoulujen ja lukioiden laitteiston ja luokkavarustuksen päivityssuunnitelmaa valmistellaan. - Kaikki koulut kokoavat koulunsa oppilaiden ja henkilöstön osaamistestin (Oppika, Opeka, Ropeka) tulokset vuosisuunnitelmaan ja laativat koulun kehittämissuunnitelman vuosisuunnitelman arviointiosaan. Koulun osaamistestin tulokset (Oppika, Opeka) ovat vuosisuunnitelmassa ja koulun kehittämissuunnitelma on laadittu vuosisuunnitelman arviointiosaan kesäksi. Koulun kehittämissuunnitelman toimeenpano on käynnistynyt. Koulut ovat osallistuneet osaamistesteihin. Koulut ovat laatimassa kehittämissuunnitelmiaan osana lukuvuoden -2020 vuosisuunnitelmaa. - Oppilasagentti toiminnan käynnistyminen, digioppilaat (vrt. tukioppilaat). - Robotiikan jalkauttaminen kouluille Digioppilastoiminta on käynnistynyt. Robotiikan jalkauttaminen on käynnistynyt. Digioppilastoiminta on käynnistynyt peruskoululla.

Kestävä kaupunki Yhdessä tekeminen Kaikessa toiminnassa tähdätään yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumiseen sekä vihapuheen ja rasismin ehkäisyyn: Oppilaan koulunkäynnin mahdollistaminen omassa lähikoulussa (Kaikkien koulu) - Koulu kokoaa kokemuksensa ja kehittämisajatuksensa kevään loppuun mennessä. - Syksyllä on tehty koulujen kokemusten ja kehittämisajatusten vaihto koulujen välillä. Kokeilut käynnistyvät kaikissa kouluissa syksyllä Joensuulainen johtaminen ja henkilöstön kanssa tekeminen ovat Suomen parhaimmistoa: Sovellamme tekemäämme kirjaa johtamisesta. - Rehtoreille tuotetaan virikeaineistoa arjen johtamiseen sekä henkilöstön osallistamiseen. - Rehtoreiden tapaamiset toisilta oppimisen merkeissä. vuoden lopussa Suunnitelma koulun kokeilusta on kirjattu vuosisuunnitelmaan ja arviointiosassa on koottu kokemukset ja kehittämisajatukset kevääksi. Kokeilut ovat käynnistyneet kaikissa kouluissa viimeistään syksyn aikana. Jokainen rehtori on henkilöstönsä kanssa käsitellyt johtamisen kysymyksiä saamiensa keskustelukysymysten avulla. Syksyllä on käynnistetty johtamiskirjan päivitysprosessi. Kaikista yläkouluista on osallistunut edustaja robotiikkaa käsittelevään koulutukseen. Robotiikkaa on jalkautettu kolmelle yläkoululle ja neljälle alakoululle. Koulut kirjaavat suunnitelman etenemisestään ensi lukuvuoden vuosisuunnitelmaan syksyllä Kokeilut ovat käynnissä kaikissa kouluissamme lukuvuoden alussa Lukuvuoden 2018 aikana jokainen rehtori keskusteli henkilöstönsä kanssa annettujen virikeaineistojen (Reksinnostajakirja) ja kysymysten pohjalta työyhteisön johtamista ja yhteisön kehittämisestä sekä jokaisen työntekijän ammatillisesta kasvusta ja itsen johtamisesta. Rehtorit raportoivat keskustelujen tulokset yhteiselle verkkoalustalle ja ne käsiteltiin rehtoriseminaarissa 28.-29.3.. Päivitysprosessin valmistelu käynnistettiin edellä mainitussa rehtoriseminaarissa ja

rehtoreille annetaan tarkempi ohjeistus lukuvuoden -2020 työskentelystä rehtorikokouksessa 6.8.. 440 VARHAISKASVATUSPALVELUT Yhdessä tekeminen Vanhempien ja lasten osallisuutta lapsen varhaiskasvatuksen toteutumiseen lisätään kaikissa varhaiskasvatuksen toimintamuodoissa. vuoden lopussa Lapsen mielipide otetaan huomioon lapsen ikätason mukaisesti vasu-keskustelussa ja lapsi otetaan aina mukaan vasukeskusteluun. Lapset on otettu mukaan vasukeskusteluun ja lapsen mielipide on huomioitu ikätason mukaisesti. Hyvinvointi Taloudellisuus Varhaiskasvatuksessa toimitaan uuden varhaiskasvatussuunnitelman ja positiivisen pedagogiikan mukaisesti lapsen vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita korostaen. Uusien yksiköiden käynnistyessä päivähoitopaikkojen käyttöä tehostetaan niin, että yksittäisistä ryhmistä, siirtopäiväkotitiloista ja ryhmäperhepäivähoitoyksiköistä luovutaan. Vuoden aikana on luotu malli vanhempien vaikuttamismahdollisuuksista ja niiden lisäämisestä Vuonna arviointikohteena on sosio-emotionaalinen ilmapiiri varhaiskasvatusryhmissä. Arviointi tehdään kehittävä palaute hankkeen kautta. Pajakadun päiväkodin valmistuessa luovutaan Kettuvaarantien siirtopäiväkotitiloista (2 ryhmää) sekä Esikon erillisestä tilasta. Vanhempien osallisuuden malli on vielä kesken. Kehittävän palautteen tulokset saatiin kesäkuun alussa. Tulokset on esitelty yleisellä tasolla henkilöstön kehittämispäivissä 3.6. ja 30.7. Tuloksia käsitellään tarkemmin syksyn esimiesten aamupäivissä ja vuosisuunnitelman tavoitteet seuraavalle toimintakaudelle laaditaan tulosten pohjalta. Kettuvaarantien siirtopäiväkotitilojen vuokrasopimusta joudutaan jatkamaan alueen lapsimäärän kasvun vuoksi. Varhaiskasvatuksessa on koko kevään ajan joka kuukausi ollut 40 lasta enemmän kuin vuonna 2018.

Daisy-toiminnanohjausjärjestelmän tuomat mahdollisuudet hyödynnetään ja prosesseja kehitetään. Henkilöstön työvuorosuunnittelu ja lasten hoitoaikavaraukset optimoidaan Daisya hyödyntäen. Henkilöstö on paikalla silloin, kun lapsetkin ovat paikalla. Optimointityö on käynnissä, mutta siinä on vielä kehitettävää. Taloudellisuus Vastuullisuus Huolehditaan oman tuotannon kilpailukyvystä suhteessa yksityisiin toimijoihin Mini-verson (päiväkoteihin suunniteltu vertaissovittelu) käyttö laajenee kaikkiin varhaiskasvatusryhmiin. Mini-verson ajatus on ohjata lapsia kuuntelemaan molempien osapuolten näkemys asiasta, sopimaan ristiriitoja ja korjaamaan yhdessä sovitulla tavalla aiheuttamansa mahdollinen vahinko. vuoden lopussa Uudistetaan johdon seurannan työkalut ja toimeenpannaan uudistettu seuranta. Mini-verso on käytössä jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä kaikissa varhaiskasvatusmuodoissa. Seurantatyökaluun on pohdittu realistiset mittarit ja työkalu otetaan käyttöön elokuussa. Mini-verso on käytössä kaikissa varhaiskasvatusmuodoissa ja jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä. Miniverso-mentorit auttavat menetelmän käytössä. 455 NUORISOPALVELUT Harrastavaan ja aktiiviseen elämäntapaan saadaan kaikenikäiset kuntalaiset mukaan Nuorisotyön tavoitettavuuden lisääminen keskustan alueella vuoden lopussa Aktiivisesti kohdattujen ja ohjattujen nuorten määrän kasvu Nuorisotyön jalkautuminen näkyi erityisesti YleX-pop tapahtuman yhteydessä ja etsivä työ on tehnyt jalkautumista ostoskeskuksessa. Etsivän nuorisotyön asiakkaiden määrä on kasvanut.

Harrastavaan ja aktiiviseen elämäntapaan saadaan kaikenikäiset kuntalaiset mukaan Nuorisopalveluiden tekemän osallisuustyön näkyväksi tekeminen Osallistavaa budjetointia on pilotoitu maaseutualueilla ja uusia lasten- ja nuorten kuulemismenetelmiä on käytössä. Nuoriso-ohjaajat ovat osallistuneet aktiivisesti alueillaan osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen nuorten kanssa. Lasten Parlamentin toteuttamiseen on laadittu suunnitelma