Vuosikatsaus 2014
Suurten muutosten vuosi 2014 Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli HALTIKissa poikkeuksellisen suurten muutosten ja epävarmuuden vuosi. ICT-säästötoimenpiteet johtivat yhteistoimintaneuvotteluihin, henkilöstön vähentämiseen sekä toiminnan rakenteen ja organisaation muuttamiseen. Raskas muutosprosessi ja 58 työkaverin työtehtävän loppuminen vaikuttivat koko henkilöstön tuntoihin. Samaan aikaan valtionhallinnon ICT-toiminnan rakenteet ovat muuttuneet vauhdilla. Seuraavien vuosien aikana HALTIKin TUVE-palvelut siirretään Valtion tieto- ja viestintäkeskus Valtoriin muodostettavaan TUVE-yksikköön, TOSItietojärjestelmäpalvelut hajautetaan sisäministeriön toimialoille ja yhteyskeskuspalvelut sijoitetaan osaksi Valtorin peruspalveluita. HALTIKin johtaja Ilkka Haataja
Suurten muutosten vuosi 2014 HALTIKin asiakkaiden ja kansalaisten kannalta on tärkeää, että palveluidemme häiriötön toiminta turvataan myös jatkossa. Häiriöt HALTIKin palveluissa vaikuttavat suoraan turvallisuusviranomaisten toimintaan ja voivat pahimmillaan vaarantaa jopa ihmishenkiä. HALTIK on sopeutunut hyvin toimialamme ja koko yhteiskunnan merkittäviin muutoksiin ja olemme pystyneet parantamaan toimintaamme. Olemme kuitenkin huolissamme palveluidemme tason ja kustannustehokkuuden säilymisestä tulevissa muutoksissa. Toivottavasti HALTIKin tekemät tehostamistoimet eivät mene hukkaan tulevaisuudessa, palveluidemme uusissa tuotantoorganisaatioissa. Ilkka Haataja HALTIKin johtaja
HALTIK 2014 pähkinänkuoressa on sisäministeriön hallinnonalan strateginen palvelukeskus. Sen tehtävänä on tuottaa asiakkaidensa korkean käytettävyyden ja turvallisuuden tieto- ja viestintätekniset (ICT) palvelut. Toimintamme laajuus HALTIKissa on 396 henkilöä, joista 44 määräaikaisia. Toimipisteitämme on 28 paikkakunnalla, asiakastoimipisteitä yhteensä 420. Tietojärjestelmien loppukäyttäjiä on 21 700 henkilöä. Suurimmat toimipaikkamme Rovaniemi Helsinki Kajaani
Organisaatiomme 2014 HALTIKin uusi organisaatio astui voimaan 1.7.2014 Johtaja Ilkka Haataja TOSI Palvelutuotanto TUVE Integraatiopalvelut TUVE Palvelut ja teknologia TUVE Palvelutuotanto Tuotantojohtaja Marko Manninen Asiakkuusjohtaja Ilkka Jolma Palvelujohtaja Hannu Naumanen Tuotantojohtaja Kyösti Salonen
Epävarmuudesta voittoon Vaikka säästötoimet, rakennemuutos ja epävarmuus viraston tulevaisuudesta kuormittivat HALTIKin henkilöstöä, vuodesta 2014 selvittiin hyvin. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu huomioiden tulevan TUVE-lain vaatimukset, tarkastelua seuranneet säästötoimet sekä organisaation ja toimintatavan muutos, tuottivat tulosta. Onnistuimme toimintavuonna kehittämään ja kasvattamaan peruspalveluita ja samalla pienentämään tuotantokustannuksia. Myös asiakastyytyväisyytemme kasvoi. HALTIK on tukenut sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimintakykyä varmistamalla lähes häiriöttömän kriittisten tietojärjestelmien ja muun ICT-toiminnan vuonna 2014. HALTIKin tuottamat ja sisäasiainhallinnon käyttämät julkisen hallinnon yhteiset ICT-palvelut ovat laadukkaat, tietoturvalliset ja hyvin kustannustehokkaat. Uuden toimintamallin myötä HALTIKissa on kiinnitetty huomioita hankehallinnan ja hankkeiden tilanneraportoinnin kehittämiseen yhdessä asiakkaiden kanssa. Hieno esimerkki kansalaisten arkea helpottavista uudistuksista on toimintavuonna poliisin verkkopalveluihin tuotettu sähköinen passihakemuspalvelu.
Epävarmuudesta voittoon HALTIK on kehittänyt palveluidensa uhkiin varautumista. Asiakkaille on tuotettu työskentelyn joustavuutta parantavat työvälineet, jotka mahdollistavat mm. tietoturvallisen etätyöskentelyn ja videoneuvottelut vähentäen merkittävästi virkamiesten matkustustarvetta. Toimintarakenteen muutoksella, toiminnan tehostamisella ja hallinnollisia toimintoja keventämällä on saatu HALTIKin tuottamia palveluita kustannustehokkaammaksi. Myös kustannustietoisuutta on jalkautettu laajasti koko henkilöstölle ICT-säästötoimenpiteiden yhteydessä. Hyvänä apuna tässä kaikessa on ollut aktiivinen esimiestyö. Uuden toimintamallin ja organisaation mukainen toiminta on saanut positiivista palautetta HALTIKin sisältä sekä asiakkailta ja muilta yhteistyökumppaneilta. Muutos näkyi myös toteutetuissa asiakastyytyväisyyskyselyissä. Tyytyväisyys lähes kaikkiin palveluihimme parani edellisvuoteen verrattuna. Tyytyväisimpiä asiakkaat olivat yhteyskeskuspalveluun sekä HelpDeskiin ja muihin käyttäjätukipalveluihin, joiden toiminnan asiakkaat arvioivat erittäin hyvälle tasolle.
HALTIKin talous- ja henkilöstöluvut 2014 Talous Hallinnon tietotekniikkakeskuksen toiminta rahoitettiin vuonna 2014 pääsääntöisesti asiakkailta perittävillä palveluja projektisopimusmaksuilla. HALTIKin menot olivat vuonna 2014 yhteensä 66,156 milj. euroa ja asiakkailta perittäviä palvelumaksuja ja muita tuloja oli yhteensä 65,625 milj. euroa. 2 % 2 % 2 % Taloustoteuma 2014: 66,156 milj. euroa (palvelusopimukset ja muu rahoitus 47,966 milj. euroa ja projektit 18,190 milj. euroa) 48 % 40 % Talousarvio 2015: 54 milj. euroa Henkilöstö HALTIKin henkilöstömäärä väheni vuonna 2014. Vakituiset henkilöt: 352 Määräaikaiset henkilöt: 44 6 % Aineet ja tarvikkeet Henkilöstökustannukset Vuokrat Palveluiden ostot Muut kulut Investoinnit
HALTIKin taloustoteuma euroa/vuosi 90 000 000 80 000 000 84 034 180 79 969 009 70 000 000 66 292 393 71 712 944 66 156 382 60 000 000 50 000 000 40 000 000 41 837 498 30 000 000 20 000 000 10 000 000 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014
HALTIK Turvallisuuden ytimessä HALTIK I säkerhetens centrum HALTIK Centred on Security