Elore (ISSN 1456-3010), vol. 19 1/2012. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_12/pk.pdf] Pääkirjoitus Muutoksen tuulia Elina Hytönen ja Sofie Strandén-Backa Elore sai alkunsa vuonna 1994 Joensuun yliopiston yhden laitoksen työntekijöiden ja tutkijoiden parissa (Pöysä 1994). Toimituksen jäsenet työskentelivät saman käytävän varrella ja tunsivat toisensa varsin hyvin jo ennen lehden toimintaa. Moni asia Eloren toimituksessa, kuten myös akateemisessa ympäristössä, on muuttunut sitten lehden ensimmäisten vuosien samalla, kun lehden toiminta on laajentunut huomattavasti kuluneiden 18 vuoden aikana. Nykyinen toimitus koostuu useiden yliopistojen tutkijoista eri puolilta Suomea ja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tästä numerosta eteenpäin Elorella on kaksi päätoimittajaa: Elina Hytönen ja Sofie Strandén-Backa. Elina toimii tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa ja tekee tällä hetkellä tutkimusta Englannissa, jossa hän vierailee Oxfordin yliopistossa ja King s Collegessa Lontoossa. Sofie on lähtöisin Åbo Akademista ja on projektitutkijana Svenska Litteratursällskapet i Finlandissa, eli SLS:ssä. Eloressa työskennellään toisin sanoen nykyisin kaksikielisesti aivan käytännön tasolla. Lehdestä on tullut selkeämmin kaksikielinen tieteellinen kanava, joka yhdistää alallaan sekä suomen- että ruotsinkieliset tutkijat ja akateemiset piirit. Toimituksen jäsenten maantieteellinen etäisyys toisistaan sekä monikielisyys asettavat lehdelle omat haasteensa, mutta tuo mukanaan myös oman rikkautensa. Olennaista lehden tekemiselle on kuitenkin kautta sen historian ollut toimituskunnan vapaaehtoistyö ja intohimoinen omistautuminen lehden toimittamiselle. Lehden tarkoituksena on ollut tutkimusten vapaa julkaiseminen Internetissä niin sanotussa open access -muodossa. Open access toiminta sekä tieteellisten lehtien 1
Elina Hytönen ja Sofie Strandén-Backa: Muutoksen tuulia hinnat ovat herättäneet viime aikoina kansainvälisessä mediassa huomiota ja muun muassa The Guardian lehti uutisoi huhtikuun lopussa Harvardin yliopiston ottaneen kantaa tieteellisten lehtien kustantajien ylläpitämiin huimiin hintoihin. Harvardin toiveena on ollut, että tutkijat julkaisisivat tutkimuksiaan yhä useammin open access -lehdissä ja säästäisivät näin kirjastojen kustannuksia. Taustalla on huoli siitä, että yliopistojen piirissä toimivat tutkijat tekevät vapaaehtoistyötä tieteellisille lehdille referoidessaan artikkeleita ja toimittaessaan lehtiä, mutta tämä ilmainen työ palautuu yliopistoille lehtien kalliina vuosikustannuksina. (Sample 2012.) Elore on toiminnallaan kulkenut tätä virtausta vastaan jo vuosia ja pyrkinyt tuomaan tieteellisiä artikkeleita, katsauksia, kirja-arvioita ja konferenssiraportteja helposti saataville. Haluaisimmekin kannustaa tutkijoita edelleen myös Suomessa käyttämään hyväkseen laajemman yleisön saatavilla olevia julkaisuväyliä. Tarkoituksemme on oman päätoimittajakautemme aikana jatkaa Eloren kehittämistä yhä paremmaksi ja arvostetummaksi tieteelliseksi julkaisukanavaksi Pohjoismaiden alueella. Tämä vaatii lehden tiettyjen osa-alueiden uudelleenmäärittelyä ja muuttamista, mutta myös tiettyjen osa-alueiden (muun muassa katsauksien) kehittämistä. Yhtenä osana tätä kehitystyötä on ollut osallistuminen Julkaisufoorumi -hankkeeseen ja suomen- ja ruotsinkielisten tieteellisten lehtien luokituksen nostamiseen. Toivomme, että tämä ja muut muutokset houkuttelevat yhä laajemman lukija- ja kirjoittajakunnan Eloren äärelle tulevina vuosina. Olemme erittäin iloisia, että voimme avata päätoimittajakautemme SKTS:n juhlavuotena hienolla teemanumerolla, jossa käsitellään idästä päin tulevia vaikutteita, siirtolaisia ja maahanmuuttajia. Antoisia lukuhetkiä! Lähteet PÖYSÄ, JYRKI 1994. Taustaa elektrolorismille. Elore, 1/1994. SAMPLE, IAN 2012. Harvard University says it can t afford journal publisher s price. The Guardian, 24th of April 2012. <http://www.guardian.co.uk/science/2012/ apr/24/harvard-university-journal-publishers-prices?fb=native&cmp=fbcne TTXT9038> [24.4.2012.] FT Elina Hytönen toimii tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa ja tekee tällä hetkellä tutkimusta Englannissa, jossa här vierailee Oxfordin yliopistossa ja King s Collegessa Lontoossa. FT Sofie Strandén-Backa on lähtöisin Åbo Akademista ja on projektitutkijana Svenska Litteratursällskapet i Finlandissa, eli SLS:ssä. Elore 1/2012 2
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 19 1/2012. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_12/pk_sv.pdf] Ledare Förändringsvindar Elina Hytönen och Sofie Strandén-Backa Tidskriften Elore fick sin början år 1994 i en institution på Joensuu universitet (Pöysä 1994). Redaktionens medlemmar arbetade i samma korridor och kände varandra mycket bra redan innan de inledde arbetet med tidningen. Det är mycket som har ändrats sedan dess, både i den akademiska miljön och i arbetet med tidningen. Verksamheten har utvidgats åtskilligt under de 18 år som gått sedan tidskriften grundades. Den nuvarande redaktionen består av forskare från flera universitet i Finland och också utanför landets gränser. Från och med det här numret har Elore två chefsredaktörer: Elina Hytönen och Sofie Strandén-Backa. Elina är verksam som forskardoktor vid Östra Finlands universitet och är för tillfället gästforskare vid universitetet i Oxford och vid King s College i London. Sofie har sin doktorsexamen från Åbo Akademi, och är projektforskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS). Arbetet med Elore är med andra ord tvåspråkigt i praktiken. Tidningen har blivit en alltmer tvåspråkig vetenskaplig kanal, som förenar finsk- och svenskspråkiga forskare och akademiker inom ämnesområdet. Den här geografiska distansen och flerspråkigheten innebär särskilda utmaningar för tidningen, men bär också med sig avsevärda fördelar. De här förändringarna till trots är fortsättningsvis frivilligarbetet centralt för arbetet med tidningen, och drivkraften en omsorg om att publicera texter av hög kvalitet. En annan grundsten för tidskriften har varit att göra resultatet av det vetenskapliga arbetet fritt tillgängligt på Internet, så kallat open access. Open access-verksamhet och 3
Elina Hytönen och Sofie Strandén-Backa: Förändringsvindar priserna på vetenskapliga tidskrifter har under den senaste tiden väckt uppmärksamhet i internationella media. Tidningen The Guardian gjorde i slutet av april en nyhet om att Harvards bibliotek tagit ställning mot de skyhöga avgifter som förlagen bakom de vetenskapliga tidskrifterna kräver av universitetsbiblioteken. Harvard har önskat att forskare allt oftare ska låta publicera sina artiklar i open access-tidningar, för att på så sätt minska bibliotekens utgifter. I bakgrunden finns en oro för att akademiker gör frivilligarbete för vetenskapliga tidskrifter genom att granska artiklar och redigera nummer, men att detta gratisarbete kommer tillbaka till universiteten i form av dyra årliga avgifter (Sampel 2012). Elore har redan i många år gått emot den här strömmen och försökt göra vetenskapliga artiklar, översikter, bokrecensioner och konferensrapporter fritt tillgängliga. Också vi vill uppmana forskare i Finland att använda sig av publiceringskanaler som är tillgängliga för en bred allmänhet. Vår avsikt är att under vår tid som chefsredaktörer fortsätta utveckla Elore till en ännu bättre och ännu mera uppskattad vetenskaplig publikationskanal. Det här betyder bland annat att vissa av tidskriftens delområden omdefinieras och förändras, men samtidigt också att en del delområden (däribland översikterna) kommer att utvecklas. En del av detta arbete har varit att delta i Julkaisufoorumi-projektet och att höja klassificeringen av svensk- och finskspråkiga vetenskapliga tidskrifter. Vi hoppas att den här och andra förändringar ska locka ännu flera skribenter och läsare till Elore under kommande år. Det är med stor glädje vi inleder vår bana som chefsredaktörer under SKTS:s jubileumsår med ett så här fint temanummer, som behandlar influenser från öst, evakuerade och invandrare. Vi önskar er givande lässtunder! Källor PÖYSÄ, JYRKI 1994. Taustaa elektrolorismille. Elore, 1/1994. SAMPLE, IAN 2012. Harvard University says it can t afford journal publisher s price. The Guardian, 24th of April 2012. <http://www.guardian.co.uk/science/2012/ apr/24/harvard-university-journal-publishers-prices?fb=native&cmp=fbcne TTXT9038> [24.4.2012.] Elina Hytönen är verksam som forskardoktor vid Östra Finlands universitet och är för tillfället gästforskare vid universitetet i Oxford och vid King s College i London. Sofie Strandén-Backa har sin doktorsexamen från Åbo Akademi, och är projektforskare vid Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS). Elore 1/2012 4
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 19 1/2012. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_12/fingerroos.pdf] Saatteeksi Idästä tulleet vieraat kerronnassa, muistelussa ja maisemassa Outi Fingerroos Tämän teemanumeron taustalla on sekä Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke Vieraita idästä (engl. Strangers from the East Narratives of Karelian Exiles and Re-immigrants from Russia Regarding their Integration in Finland) että ajatus siitä, että toisen maailmansodan jälkeen idästä Suomeen suuntautuvaa muuttoliikettä on tapahtunut nimikkeillä siirtolaisuus, maahanmuutto, paluumuutto ja siirtokarjalaisuus. Siirtolainen määritellään Suomessa tavallisimmin henkilöksi, joka on muuttanut pysyvästi toiseen maahan riippumatta siitä, onko hän maahan- vai maastamuuttaja (näin kirjoitti jo Korkiasaari 1992, 4 5). Yleistä ja kansainvälisesti jaettua käsitystä siirtolaisuudesta ei ole kuitenkaan olemassa. IOM International Organization of Migration esimerkiksi määrittää, että termiä siirtolainen käytetään yleensä kuvaamaan henkilöä, joka tekee omaehtoisen päätöksen toiseen maahan muuttamisesta, usein aineellisten tai sosiaalisten edellytysten kohentamiseksi ja omien tai perheen tulevaisuudennäkyminen parantamiseksi. Ihmiset muuttavat myös monista muista syistä. (IOM / Mitä siirtolaisuus on? [online].) Suomalaisessa akateemisessa tutkimuksessa siirtolaisuus erotetaan nykyään kuitenkin laajemmasta käsitteestä maahanmuutto. Siirtolaisuudella viitataan ensi sijassa työperäiseen maahanmuuttoon. (Martikainen, Sintonen & Pitkänen 2006, 25.) 5
Outi Fingerroos: Idästä tulleet vieraat kerronnassa, muistelussa ja maisemassa Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat molemmat transnationaalin (Vertovec 2009) eli ylirajaisen (Hautaniemi 2004) liikkuvuuden ilmenemismuotoja. Ne kuvaavat sitä globaalia, kansallisvaltioiden rajat ylittävää muuttoa, jonka syyt ovat moninaisia, mutta aina sidoksissa paikallisyhteisön elämäntapaan ja -mahdollisuuksiin. Venäjänkielisiä ihmisiä asui Suomessa vuoden 2011 lopussa tilastojen mukaan 58 331 henkilöä. He ovat Suomen suurin maahanmuuttajaryhmä. (SVT, Väestörakenne [online].) Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitsemattomaksi leimattu maahanmuutto ja pakolaisongelma ovat olleet 1990-luvun alusta asti kriittisen keskustelun ja pelon aihioita. Maahanmuutto on etenkin populistisessa puheessa stigmatisoitu ilmiö (ks. myös Apo 1998) ja multikulturalismi on vain sattumanvaraisesti osa suomalaisuutta. Vieraita idästä -hankkeessa post doc -tutkijana työskentelevä jyväskyläläinen etnologi Tiina-Riitta Lappi on paneutunut Venäjältä Jyväskylään muuttaneiden maahanmuuttajien kerrontaan erityisesti kaupunkitilan haltuunoton näkökulmasta. Hänen artikkelinsa ei ennättänyt valmistua tähän Eloren teemanumeroon, mutta teksti ilmestyy syksyn 2012 numerossa täydentäen käsillä olevaa kokonaisuutta taustaltaan ei-suomalaisten idäntulijoiden osalta. Hänen artikkelinsa tulee todentamaan sitä, miten Suomessa yhteiskunnan uudet jäsenet rajataan käytännössä symbolisen suomalaisuuden ulkopuolelle mm. kielensä, alkuperänsä ja kulttuurinsa vuoksi. Maahanmuuttajat ja etnisten vähemmistöjen edustajat kärsivät ikuisesta suomalaisuusvajeesta, kuten tutkija Annika Forsander (2002) on todennut. Suomessa paluumuuttajaksi määritellään ulkomailta Suomeen muuttava henkilö, ulkosuomalainen, joka palaa juurilleen pidemmän tai lyhyemmän ulkomailla vietetyn ajan jälkeen. Suomessa käsitettä sovelletaan entisiin ja nykyisiin Suomen kansalaisiin ja entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin oleviin henkilöihin, joilla on suomalainen syntyperä. Suomessa paluumuuttajien erityisryhmän kaikkiaan noin 30 000 henkilöä muodostavat inkerinsuomalaiset paluumuuttajat. Heidän paluumuuttonsa, joka alkoi vuonna 1990, on juuri tyrehtymässä, kuten porilainen kulttuuriperinnöntutkija, tohtorikoulutettava Minna-Liisa Salonsaari taustoittaa artikkelissaan Kerrottu ja muisteltu inkerinsuomalaisten paluumuutto. Salonsaari myös muistuttaa, että inkeriläisten paluumuutto voidaan nähdä jatkumona vuosisataiselle muuttoliikkeiden virralle, joka alkoi viimeistään Stolbovan rauhasta vuonna 1617. Silloin Ruotsi sai väliaikaisesti Inkerin haltuunsa ja joukko savakkoja ja äyrämöisiä muutti Inkerinmaalle. Suurimman suomalaistaustaisten siirtolaisten ryhmän Venäjällä muodostavatkin Inkeriin muuttaneiden jälkeläiset eli inkerinsuomalaiset. Käsite siirtokarjalainen, kuten synonyymi evakko, ja ilmaisut luovutettu ja menetetty Karjala syntyivät toista maailmansotaa seuranneella jälleenrakennuskaudella (1940 1952). Käsitteen vakiintumiseen vaikutti erityisesti kuitenkin Pariisin rauhansopimus (10.2.1947), joka sinetöi noin 407 000 siirtokarjalaisen muuton Suomeen. Heidän lisäkseen uuden itärajan taakse siirtyi noin 23 000 evakkoa Petsamosta, Sallasta ja Kuusamosta. Taustaltaan ja kansalaisuudeltaan suomalaisten evakkojen muistelukerrontaan kokoelmassa paneutuvat Heli Kananen, Kirsi Niukko ja Ulla Savolainen. Näkökulmina ovat siirtokarjalaisten integraatio, maisema ja rakennettu kulttuuriperintö sekä kerronnan keinot. Elore 1/2012 6
Outi Fingerroos: Idästä tulleet vieraat kerronnassa, muistelussa ja maisemassa Vieraita idästä -hankkeen alkuperäiset tutkimuskysymykset olivat: Kuinka vieraalle maalle muuttavan henkilön kansalaisuus vaikuttaa kohteluun uusilla asuinsijoilla? Millaisia näkökulmia kerronnallinen tieto siirtolaisuudesta ja maahanmuuttajuudesta tarjoaa virallisen tiedon rinnalle? Teemanumeron neljä artikkelia vastaavat näihin kysymyksiin kerronnallisesta näkökulmasta. Artikkeleissa pohditaan, millaisena maahanmuutto, siirtokarjalaisuus, maassamuutto ja maastamuutto näyttäytyvät, kun tarkastelun painopiste on selkeästi mikrotasolla: ihmisten kerronnassa, muistissa ja maiseman tulkinnoissa. Kerronta ja muisti ovat kokoelman artikkeleissa toista tietoa (ks. Hänninen, Karjalainen & Lahti 2005, 3 6; Fingerroos & Haanpää 2009, 135 136; Fingerroos & Peltonen 2006, 11 13). Tämä toinen tieto avaa konkreettisia näkökulmia vieraalle maalle muuttaneiden väestöryhmien sopeutumisen kysymyksiin. Minna-Liisa Salonsaaren sanoin kaikki kerrottu, kuvattu ja esitetty on vaikuttanut niihin määrittelytapoihin, joilla muuttajat itse ja toiset heitä määrittelevät. Vieraita idästä -hankkeen tehtävänä on ollut tuottaa kokemuskerrontaan ja muistiin liittyvän analyysin avulla konkreettisista tietoa ylirajaisuuteen liittyvistä sopeutumisen kysymyksistä. Suoraan näihin kysymyksiin vastaavat artikkeleissaan Vieraita idästä -hankeen tutkijat Minna Liisa-Salonsaari, Heli Kananen ja Kirsi Niukko. Salonsaaren artikkelissa inkerinsuomalaiset naiset Elsa ja Anna saavat äänen: he ovat kahteen eri sukupolveen kuuluvia naisia ja kertovat sopeutumiskertomuksensa. Kirjoittaja todentaa, että erilaiset sukupolvet ja erilaiset elämänkokemukset tuottavat erilaisia kertomuksia ja paluumuutto limittyy kertomuksissa henkilökohtaisiin elämänvaiheisiin. Hän kirjoittaa: Henkilökohtaisuudessaan nämä paluumuuttajien kertomukset tuovat esiin sen, että on olemassa erilaisia paluumuuttoja, erilaisia paluumuuttokokemuksia sekä erilaisia tapoja kertoa paluumuutosta ja sen kokemisesta. Raja-Karjalassa asui ennen toista maailmansotaa noin 38 000 suomalaista ortodoksia, joiden kieli ja uskonto poikkesivat muista siirtokarjalaisista evakoista. Uusilla asuinsijoilla ortodoksievakot joutuivat alkuperäisväestön silmätikuiksi : heitä halveksuttiin sekä nimiteltiin ja toisinaan he kohtasivat jopa rasismia. Heli Kananen erittelee artikkelissaan, millä tavoin suomalaisen kantaväestön harjoittama sosiaalinen kontrolli toimi ortodoksisen siirtoväen sopeuttamisen välineenä Pohjois-Savossa. Kananen hyödyntää myös rasismintutkimuksesta tuttua vastapuheen käsitettä, jonka avulla hän analysoi niitä tapoja, joita ennakkoluulojen kohteeksi joutuneet ortodoksit käyttivät torjuakseen itseensä kohdistettua syrjintää. Artikkeli todentaa, että suomalainenkin siirtokarjalaisväestö törmäsi sijoitusalueilla samoihin syrjimisen käytänteisiin, mihin siirtolaiset ja maahanmuuttajat ovat törmänneet kaikkialla maailmassa. Vastapuhe oli tässä tilanteessa idäntulijoiden käyttämä keino mitätöidä savolaisten harjoittamia syrjiviä kontrollitekoja. Kerronta oli heille keino suojata identiteettiään ja ortodoksista omakuvaansa. Maisemantutkijan ja tohtorikoulutettavan Kirsi Niukon artikkeli Pinomäen ajat rakennettu ympäristö asukkaiden kertomana avaa sopeutumisen kysymykseen kiinnostavan näkökulman. Tarkasteltavana on Porin Pinomäen ruotsalaistaloalue, joka rakennettiin niin kutsutulla jälleenrakennuskaudella. Niukko teki Pinomäessä rakennetun ympäristön kenttätutkimusta ja huomasi, että alueen asukkaat kertovat inventoinnin yhteydessä mielellään myös omasta elämästään ja sopeutumisestaan. Elore 1/2012 7
Outi Fingerroos: Idästä tulleet vieraat kerronnassa, muistelussa ja maisemassa Niukon mukaan rakennusinventointiin liittyvää vuorovaikutusta voi pitää temaattisesti ohjattuna muistelukerrontana: Asukas harvoin kykenee muistamaan rakennuksiin liittyviä muutoksia ja korjaustoimenpiteitä linkittämättä niitä osaksi elämäntarinaansa. Asukkaat siis kertovat tutkijalle arjen kokemusmaailmastaan arkikerronnan keinoin. Vieraita idästä -hankkeen tutkijoiden kirjoituksia täydentää helsinkiläisen folkloristin Ulla Savolaisen artikkeli Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset kerrontastrategiat kirjoitetussa muistelukerronnassa. Artikkelin aiheena ovat lapsena evakuoitujen siirtokarjalaisten kirjoitetut muistelukertomukset evakkomatkastaan. Evakkokertomuksissaan kirjoittajat käsittelevät itselleen ja yhteisölleen merkityksellisiä menneisyyden tapahtumia. Tekstit ovat erityisiä kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät kirjoittajien kerrontastrategioissaan hyödyntämät tyylit, ilmaisut ja genret. Lähteet APO, SATU 1998: Suomalaisuuden stigmatisaation traditio. Pertti Alasuutari & Petri Ruuska (toim.), Elävänä Euroopassa. Muuttuva suomalainen identiteetti. Tampere: Vastapaino. FINGERROOS, OUTI & HAANPÄÄ, RIINA 2009: Vieraita idästä. Siirtokarjalaisten ja venäläisten paluumuuttajien kotoutuminen Suomeen. Ruotsala, Helena & Saarikoski, Petri & Santikko, Maija (toim.), Matkalla. Pori: Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos. FINGERROOS, OUTI & PELTONEN, ULLA-MAIJA 2006: Muistitieto ja tutkimus. Fingerroos, Outi & Haanpää, Riina & Heimo, Anne & Peltonen, Ulla- Maija (toim.), Muistitietotutkimus. Metodologisia kysymyksiä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. FORSANDER, ANNIKA 2002: Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun suoma- laisilla työmarkkinoilla. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. HAUTANIEMI, PETRI 2004: Pojat! Somalipoikien kiistanalainen nuoruus Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. HÄNNINEN, SAKARI, KARJALAINEN, JOUKO & LAHTI, TUUKKA (toim.) 2005: Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. IOM International Organization of Migration / Mitä siirtolaisuus on? Avainkäsitteitä [online]. < http://iom.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=144 &Itemid=139 > [12.4.2012.] KORKIASAARI, JOUNI 1992: Siirtolaisia ja ulkosuomalaisia. Suomen siirtolaisuus ja ulkosuomalaiset 1980-luvulla. Helsinki: Työministeriö. SUOMEN VIRALLINEN TILASTO (SVT): Väestörakenne [online]. Helsinki: Tilastokeskus. <http://www.stat.fi/til/vaerak/> [12.4.2012.] MARTIKAINEN, TUOMAS, SINTONEN, TEPPO & PITKÄNEN, PIRKKO 2006: Ylirajainen likkuvuus ja etniset vähemmistöt. Martikainen, Tuomas (toim.), Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. Helsinki: SKS. VERTOVEC, STEVEN 2009: Transnationalism. London & New York: Routledge. Elore 1/2012 8
Outi Fingerroos: Idästä tulleet vieraat kerronnassa, muistelussa ja maisemassa Dosentti Outi Fingerroos työskentelee etnologian yliopistotutkijana Jyväskylän yliopistossa. Hän koordinoi myös Jyväskylän yliopiston Monikulttuurisuus ja vuorovaikutus -osaamiskeskuksen toimintaa. Hän toimii vuonna 2012 päättyvän Vieraita idästä -hankkeen johtajana. Elore 1/2012 9
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 19 1/2012. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_12/suutari.pdf] Kolumni Heikkonen on sukupolvikokemus Venäjällä Pekka Suutari Vietin syksyn 2011 kenttätöissä ja vierailevana tutkijana Petroskoissa suomalaisten myyttisenä pitämässä Karjalassa. Meillä, Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella ja Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksella, on yhteinen Joustavat etnisyydet -hanke, jonka tarkoituksena on tarkastella Petroskoin ja lähiympäristön nykykulttuuria ja erityisesti kysymystä siitä, miten etnisyydet ovat nykyään toisiinsa limittyviä, päällekkäisiä ja toiminnallisia. Kun tarkastelemme moni-identtisyyttä, on etsittävä kohtia, joissa kertomukset kansallisista historioista tulevat näkyviin nykypäivässä. 1 Trebljankan esikaupungissa sijaitseva yöklubi Heikkonen ei ole niitä tyypillisimpiä kohteita, kun etsitään kansallisesti merkittäviä kulttuurimuotoja Karjalasta. Yhtä kaikki sukupolvikokemuksena ja vaihtoehtoisen taiteen ja kulttuuritodellisuuden mahdollistajana se on kuitenkin tärkeä paikka, jossa valtavirrasta poikkeavat musiikkikulttuurit pääsevät esiin. Kun ystäväni houkuttelivat minua sinne kertomalla, että se on nuorille paitsi kulttuurisesti myös sosiaalipoliittisesti tärkeä paikka, oli helppo tarttua kutsuun ja suunnata myöhään lauantai-iltana taksin takapenkillä kohti Heikkosta. Heikkonen-klubi on toiminut osoitteessa Ulitsa Heikkonena 39 noin kolme vuotta, ja sen tärkeimpänä missiona on tuoda vaihtoehtoisia undergroundia edustavia musiikkikulttuureja esiin Karjalassa. Paikan nimi oli aiemmin Porshen, mutta nyt uusittuna katuosoitteensa mukaisesti Heikkonen. Klubin toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen ja se onkin auki vain viikonloppuisin; perjantaisin klo 20-03 ja 10
Pekka Suutari: Heikkonen on sukupolvikokemus Venäjällä Heikkonen-yöklubin nuorta petroskoilaista yleisöä. Kuva: Arkadi Sokolovin arkisto. lauantaisin 23-06. Toiminnasta tarkemmin minulle kertoi Arkadi Sokolov, joka on paitsi Heikkosen aktiivitoimija myös Asketics-yhtyeen rumpali. Jokaisella illalla on Heikkosessa omat teemansa, kuten hip hop, dubstep, punk, electro, metal ja techno mafia, ja niitä mainostetaan tyylikkäillä grafiikkataidetta edustavilla julisteilla. Olennaisesti Heikkonen on myös Internet-yhteisö. Facebookia vastaavassa venäläisessä Vkontaktessa klubilla on noin 3000 jäsentä, ja kutsut iltoihin tulevat myös henkilökohtaisesti. Yleisöä paikkaan mahtuu kuitenkin vain ehkä 200 250. Periaatteessa klubiin voi järjestää omankin konsertin ja mikä parasta klubin kanta-asiakkaat seikkailevat hyvin monenlaisen underground-musiikin maailmoissa. Tunnelma on vähintäänkin avarakatseinen ja luova. Heikkonen klubilla on aina sekä live-musiikkia että DJ, ja klubin vetäjät itsekin ovat muusikoita, DJ:tä ja taiteilijoita. Paikan etuna onkin erinomainen musiikkitarjonta, laadukas soundi ja kiinteät musiikkilaitteet. Kuvataiteiden merkitys Heikkosessa on myös suuri: seinillä on vaihtuvia näyttelyjä ja videoscreenillä korkeatasoisesti toteutettuja installaatioita. Vaikka klubi on rakennettu karuun betonilaatikkoon ja sisustus on yksinkertainen, antavat varsinkin videoinstallaatiot sille monitahoisia merkityksiä. Videotaiteen Heikkoseen tekee Aleksandr Fartushnyj. Kuvitus abstrakteine henkilöhahmoineen sekä videoissa liikkuva leikki graafisilla hahmoilla ja väreillä vangitsevat katseen ja antavat mielikuvitukselle vauhtia. Heikkonen toimii enemmän yöllä kuin valoisaan aikaan. Silti koko paikan asenne nuorille tarjottavaan klubikulttuuriin on huolehtivan vaihtoehtoinen. Sisällä tupakointi Elore 1/2012 11
Pekka Suutari: Heikkonen on sukupolvikokemus Venäjällä Klubin vetäjien oma yhtye on musiikinlajien rajamaastossa liikkuva trio Asketics. Kuva: Arkadi Sokolovin arkisto. on kiellettyä, mutta takapihalla on nuotio, jonka äärellä on paljon väkeä lämmittelemässä pakkasilmassa. Tässä suhteessa Heikkosella on etuakin syrjäisestä sijainnista kaukana kaupungin keskustasta. Heikkosessa järjestetään myös säännöllisesti joogailtoja. Vaikka Heikkonen ei ole mikään terveysintoilun paikka, kirkas mieli korostuu paikan ideologiassa. Baaritiskin lisäksi tarjolla on teehuone, jossa tutustuminen toisiin ihmisiin on helppoa. Ystäväni Irina Smirnova selittää, että nuori sukupolvi tarvitsee nykyään henkilökohtaisuutta ja kohtaamisia toisten ihmisten kanssa. Jos yhteiskunta ympärillä on muuttunut yhä individualistisemmaksi ja itsekkäämmäksi, ihmiset tarvitsevat entistäkin kipeämmin paikkaa luoda vaihtoehtoisen yhteisöllisyyden malleja. Heikkosen tapauksessa tämä yhteisöllisyyden luominen tapahtuu musiikin avulla. Irina kuvaa tuttavaansa Andreita, 25, jolle elämä on kivikkoista, suhteet vanhempiin ovat hankalat ja tyttöystävän kanssa on kitkaa. Jos vanhemmat pyrkivät määräilemään ja muilla ystävillä ei ole aikaa, Irina selittää, musiikki on Andreille kuin hyvä ystävä, joka kommunikoi ja välittää tunteista. Ilta, jona kävimme Heikkosessa, oli omistettu Electro Dubille. Bändejä on kaksi, ja lisäksi klubilla esiintyi kolme DJ:tä. Ensiksi esiintyi DJ, joka väänteli napeistaan äänen aalto-ominaisuuksia, kuin Erkki Kurenniemi omista syntikoistaan 1960-luvun lopulla Helsingissä. Kyse ei ollut siis kappaleiden soittamisesta vaan rakentamisesta ääniä syntetisoimalla ja muokkaamalla. Ensimmäinen paikallinen bändi esiintyi Elore 1/2012 12
Pekka Suutari: Heikkonen on sukupolvikokemus Venäjällä Dj Milita Rastan työkaluina ovat levysoitin ja miksauspöytä. Kuva: Arkadi Sokolovin arkisto. Elore 1/2012 13
Pekka Suutari: Heikkonen on sukupolvikokemus Venäjällä kokoonpanossa kitara, trumpetti, basso, DJ ja tietokone. Siinä varsinkin trumpetin äänet toivat syvyyttä koneiden tekemään musiikkiin. Illan pääesiintyjä oli Pietarista saapunut ryhmä nimeltä Electro Dub Company. Sen vetäjä oli kahta kosketinsoitinta käyttänyt DJ Milita rasta (oikealta nimeltään Marina), ja mukana oli lisäksi basso ja rummut sekä Marinan mies yhtyeen kitaristina. Basso jyräsi erittäin kovaa, koskettimet lähinnä koristelivat ja rumpusetti oli sekin aika lailla taustalla. Milita rasta on harvoja naispuolisia DJ:tä tässä genressä. Hän veti ohjelmaa luoden katsekontaktia yleisöön suuren tukkansa alta ja esiintyi myös yksin DJ:nä ennen bändin osuutta. Electro-dub skene on suurta Venäjällä ja muualla, mutta Milita rastalla ei valitettavasti ole ollut keikkoja Suomessa. Pietarissa keikkoja on usein eikä hän ollut ensimmäistä kertaa Petroskoissakaan esiintymässä. Venäjän nuoren sukupolven keskuudessa on kova kiire kohti menestystä. Aikaa oman minän kehitykselle ja erilaisten asioiden kokemiselle ystävien kanssa ei tahdo olla. Vaihtoehtoisen musiikin ja samalla maailmankuvan etsimiselle on kuitenkin tilaa. On hienoa nähdä, miten vahvasti Heikkonen toimii ja miten helposti lähestyttävä henki paikassa on. Keskusteluja oli helppo synnyttää niin muusikoiden kuin paikan vetäjien ja nuorten asiakkaidenkin kanssa. Seuraava käyntini Heikkosessa tulee olemaan Nuori Karjala -järjestön etnoillatšu Lembi huhtikuun lopulla 2012. Sillä kertaa otan kyllä kunnolliset korvatulpat mukaan, sen verran äänekästä paikan musiikki on. Heikkonen club Ul. Heikkonena 39 +79114010844 zadpop@yandex.ru Viite 1 Tarkemmat tiedot löytyvät Flexible Ethnicities hankeen Internet sivulta osoitteesta <http://www.uef.fi/fe> [15.4.2012.] Pekka Suutari on etnomusikologi ja kulttuurintutkimuksen professori Karjalan tutkimuslaitoksella, Itä-Suomen yliopistossa sekä Karjalan tutkimuslaitoksen johtaja. Hän vetää Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Joustavat etnisyydet, jossa on mukana myös Venäjän Tiedeakatemian Karjalan tiedekeskus. Elore 1/2012 14
Elore (ISSN 1456-3010), vol. 19 1/2012. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_12/savolainen.pdf] Artikkeli Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset kerrontastrategiat muistelukirjoituksissa Ulla Savolainen Tässä artikkelissa tarkastelen lapsena evakuoitujen siirtokarjalaisten kirjoitettuja muistelukertomuksia evakkomatkastaan. 1 Selvitän, miten siirtokarjalaiset kuvaavat lapsena koettua evakkomatkaansa ja evakkoutta kirjoitetuissa kertomuksissa tarkastelemalla sekä kerrottua muotoa että kerronnan aiheita. Analysoin yksittäisten kirjoittajien kerrontatapoja ja heidän valitsemiaan teemoja sekä hahmotan toistuvuutta koko lasten evakkomatkakertomusaineiston tasolla suhteuttaen niitä myös kulttuurisiin kerronnan tapoihin ja aiheisiin. Kirjoitetut muistelukertomukset ovat tekstejä, joissa kirjoittajat käsittelevät itselleen ja usein myös yhteisölle keskeisiä menneisyyden tapahtumia sekä hahmottavat omaa suhdettaan niihin kertojina, kokijoina ja muistelijoina. 2 Artikkelini paikantuu folkloristiseen kerronnan tutkimukseen (esim. Siikala 1984; Kaivola-Bregenhøj 1988; Pöysä 1997; 2006; 2009; Latvala 2005), minkä lisäksi hyödynnän narratologian näkökulmia. Kun evakkomatkakertomuksia tarkastellaan ennen kaikkea kerrontana, niiden lähdearvo menneisyyden tapahtumien todisteina on toissijainen. Kertomusten pääteeman, evakkomatkan, ohessa tutkin ennen kaikkea kertomisen tapaa ja merkitystä sitä miten evakkomatkasta kerrotaan ja miksi. Toisin sanoen evakkomatkakertomukset ovat ensisijassa tutkimukseni kohde eikä lähde (ks. Makkonen 2009, 17 18; myös Fingerroos & Haanpää 2006, 28 29). 15
Ulla Savolainen: Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset Lapsuuden evakkomatkasta kertominen Tutkimani kertomukset ovat Lasten evakkomatkat -keruun (arkistotunnus: SKS. KRA. LEM) vastauksia, jonka Karjalan Liitto järjesti vuonna 2004. Keruu oli osa Lasten ja nuorten Karjala -teemavuotta sekä 60 vuotta toisesta evakkoon lähdöstä -muistovuotta. Keruuilmoitus julkaistiin ainakin Karjalan Liiton lehdissä sekä Helsingin Sanomissa, ja STT:n kautta ilmoitus levisi mahdollisesti myös muihin tiedostusvälineisiin. (Tieto Karjalan Liitosta.) Keruuseen saapui 182 vastausta, eli yhteensä 1906 käsikirjoitusliuskaa, jotka ovat tallennettu Suomalainen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon. Vastaajien enemmistö (119 kpl) oli naisia. Vanhin osallistujista oli syntynyt vuonna 1923 ja nuorin vuonna 1944. Keruuilmoituksen määritelmä halutuista kirjoituksista oli melko avoin. Kirjoittajia pyydettiin lähettämään muistoja, kokemuksia ja tarinoita evakkomatkan varrelta tai kirjoittamaan koko evakkomatkan tarina. Ilmoituksen pohjalta keruu on tulkittavissa muistojen, aikalaistodistusten ja historian tallennukseksi sekä ilmaisua painottavaksi kirjoituskilpailuksi. Keruupyynnön moniulotteisuudesta johtuen vastaukset ovat hyvin erilaisia. Myös se, kuinka evakkomatka esitetään, vaihtelee paljon. Eräät vastaajat kuvaavat evakkomatkan hyvinkin konkreettisena tapahtumana, toiset puolestaan metaforisena. Evakkomatkan erilaiset esitykset kytkeytyvät myös erilaisiin kerronnan tapoihin ja strategioihin. Muistelukerronnassa ja kertomuksissa ylipäänsä on aina kyse valinnoista, sillä kaikkea ei voi kertoa. Valitut aiheet ja niiden käsittelytavat taas ovat riippuvaisia useista muuttujista, kuten keruutilanteesta, kertojan pyrkimyksistä, kerronnan konventioista sekä suhteutumisesta niin sanottuihin mallikertomuksiin. (Ks. Bamberg 2004, 355 363; Andrews 2007, 33 35.) Evakkomatkakertomusten kirjoittamisen ja niiden tulkinnan kannalta keskeisiä konteksteja ovat myös kirjoittajan suhde Karjalan Liittoon, kulttuurisiin siirtokarjalaisuuden kertomuksiin sekä kerrontakulttuuriin. Lasten evakkomatkakertomukset voidaan mieltää yhteisölliseksi muisteluksi ja vuorovaikutteisesti syntyneiksi kertomuksiksi. Keruukonteksti vertautuukin dialogiin, vaikka osallistumiset eivät ajoitukaan tiettyyn hetkeen eikä kohtaaminen ole fyysistä. (Pöysä 1997, 39.) Evakkomatkakertomuksissa kirjoittajat, evakuointien aikaan lapsia olleet siirtokarjalaiset, muistelevat ja kertovat siirtokarjalaisten yhteisölle ja myös koko Suomelle merkittävästä menneisyyden tapahtumasta eli evakkomatkasta. Kertominen tapahtuu keruun tilanteessa, johon vaikuttavat keruuilmoitus ja keruutaho. Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutteisuuden ohella lasten evakkomatkakertomukset ovat hyvin henkilökohtaisia, sillä kirjoittajat muistelevat usein (joskaan eivät aina) nimenomaan heille itselleen tapahtuneita asioita sekä arvioivat niihin liittyviä kokemuksia ja tunteita. Tämän lisäksi kirjoituksissa on kyse historian ja menneisyyden tapahtumien esittämisestä sekä kirjallisesta ilmaisusta, johon vaikuttavat kulttuuriset kerronnan konventiot ja keinot. Kirjoitetulle muistelukerronnalle tyypillistä on mahdollisuus kirjoittaa kertomus useaan kertaan. (Pöysä 2006, 230 231; Latvala 2005, 333 336.) Muistelukerronnassa tapahtuman ja kerronnan välinen aika, kertojan elämänvaihe sekä kulttuuriset ja sosiaaliset aspektit vaikuttavat siihen, mitä ja miten kerrotaan. (Korkiakangas 1996, 11, 53; Knuuttila 1994, 60 61.) Elore 1/2012 16
Ulla Savolainen: Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset Evakkomatkakertomusten moninaisuus Erilaiset muistelukirjoituskeruut ja -kilpailut ovat Suomessa yleisiä ja esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto järjestää jatkuvasti niitä mitä moninaisimpiin teemoihin liittyen. (Ks. esim. Apo 1993; Latvala 2005, 24 33; Pöysä 2006, 223 228.) Kirjoitettujen keruuaineistojen, kuten evakkomatkakertomusten, yleisluontoinen nimeäminen tai niiden ominaispiirteiden määrittely on kuitenkin haastavaa johtuen vastausten heterogeenisyydestä. Voisikin sanoa, että heterogeenisyys on kirjoitettujen keruuaineistojen ominaispiirre. Ne muistuttavat monia genrejä kuten henkilökohtaisia dokumentteja, lomakekyselyvastauksia, omaelämäkertoja, fiktioteoksia tai historiankirjoituksia. Vastausten pituudet vaihtelevat ja ne voivat sisältää kuvia, piirroksia, aikalaisdokumentteja, kuten otteita päiväkirjasta, saatekirjeitä tai olla kopioita esimerkiksi lehdissä julkaistuista artikkeleista. Vastaus voi olla jakautunut useampaan temaattiseen kokonaisuuteen esimerkiksi talvi- ja jatkosodan mukaan tai koostua erilaisista limittyvistä tekstityypeistä, kuten proosasta ja lyriikasta. (Kilpakeruuaineistojen heterogeenisyydestä esim. Pöysä 2006, 231; Kaarlenkaski 2010, 361.) Lasten evakkomatkakertomuksia yhdistävät keruutahon määrittelemä evakkomatkan teema ja lapsen näkökulma. Siitä huolimatta kirjoitukset ovat muodollisesti ja sisällöllisesti hyvin moninaisia. Kertomusten varsinaisen asiasisällön sen, mitä evakkomatkasta kerrotaan lisäksi olen folkloristina kiinnostunut siitä, miksi kirjoittajat kertovat juuri tietyllä tavalla sekä, mitä evakkomatka ja siitä kertominen tässä kontekstissa merkitsevät kirjoittajille. Näiden merkitysten hahmottaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista johtuen aineiston heterogeenisyydestä. Selvää on, että eri kirjoittajat tekevät hyvin erilaisia asioita, vaikka he kaikki kertovat lapsuuden evakkomatkasta. Pelkkä kertomusten aiheiden analysointi ei avaa riittävästi sitä, mitä eri kirjoittajat erilaisilla evakkomatkakertomuksillaan tarkoittavat eikä sitä, minkälainen kokonaisuus lasten evakkomatkakertomukset moninaisuudestaan huolimatta kuitenkin ovat. Evakkomatkakertomusten ymmärtäminen ja tulkinta sekä yksittäisinä teksteinä että tekstien kokonaisuutena edellyttää toistuvien kerronnan muotojen ja genrejen määrittämistä sekä kartoitusta siitä, liittyvätkö ne tietynlaisiin teemoihin. Folkloristi Jyrki Pöysä on todennut, että omaelämäkerrallisten aineistojen analysointi pelkän temaattisen sisällön puolesta ei ole riittävää, sillä myös muotojen tunnistaminen liittyy sisällön hahmottamiseen. Kerronnan muoto ja genret ohjaavat myös lukijan tulkintaa. (Pöysä 2006, 231.) Evakkomatkakertomusten genret, aikatasot ja toimijuudet tulkinnan apuvälineinä Hahmotan evakkomatkakertomusten ominaispiirteitä bahtinilaisen ja performanssiteoreettisen genre-käsityksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelmäni pohjaa narratologiseen kerronnan teoriaan. Performanssiteoreettisesti orientoituneen genre-käsityksen mukaan genret ovat luokittelujärjestelmän tai jäykän muotokategorian sijaan muuntuvia ja kommunikatiivisia viitekehyksiä, jotka ohjaavat diskurssin Elore 1/2012 17
Ulla Savolainen: Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset tuottamista ja tulkintaa. (Esim. Bauman & Briggs 1990; Briggs & Bauman 1992; Hanks 1987.) Tämänkaltaiseen genre-käsitykseen ovat vaikuttaneet voimakkaasti venäläisen filosofin ja kirjallisuudentutkijan Mihail Bahtinin ajatukset genrestä sekä yleensä kielenkäytön ja sanan dialogisuudesta. Bahtinin mukaan kieli eli lausumat tai puheen genret, joiksi hän laskee myös kirjalliset taideteokset, ovat täynnä toisia sanoja ja toisten sanoja sekä sisältävät vuorovaikutuksen toisiin lausumiin ja diskursseihin. (Bahtin 1986, 88 89.) Käsityksen mukaan kielenkäyttö ja kielelliset merkitykset ovatkin aina perustavanlaatuisesti vuorovaikutuksellisia ja sosiaalisia. Bahtin toteaa myös, että sanoman ymmärtämisessä genrejen ymmärtäminen on yhtä välttämätöntä kuin sen kielellisen muodon (sanasto ja kieliopillinen rakenne) ymmärtäminen, eikä lausuman ilmaisullinen kokonaisuus ole koskaan täysin ymmärrettävissä vain sen temaattisen sisällön kautta. (Bahtin 1986, 80, 92.) Bahtinin mukaan kaikki kirjalliset ja suulliset lausumat ovat äärimmäisen heterogeenisiä, minkä vuoksi hän päätyykin erottamaan toisistaan yksinkertaisen ja monimutkaisen genren. Monimutkaisiksi genreiksi Bahtin mainitsee esimerkiksi romaanit, näytelmät tai tieteelliset tutkimukset. Ne ovat muotoutuneet kulttuurisessa ja usein kirjallisessa vuorovaikutuksessa, joka voi olla luonteeltaan esimerkiksi taiteellista, tieteellistä tai sosiopoliittista. Monimutkaiset genret ovat sulauttaneet itseensä erilaisia yksinkertaisia genrejä, jotka voivat olla esimerkiksi vastauksia dialogissa tai sananlaskuja. Bahtinin mukaan nämä sulautuneet yksinkertaiset genret ovat toisaalta säilyttäneet alkuperäisen arkisen muotonsa, mutta saavat merkityksensä upotettuina toissijaiseen genreen, sen osana tai sen kautta. (Bahtin 1986, 60 62.) Heterogeenisyytensä vuoksi lasten evakkomatkakertomuksia voidaan verrata Bahtinin monimutkaiseen genreen. Vastaukset muodostavat jonkinasteisesti yhtenäisen joukon, monimutkaisen genren, mutta samalla jokainen vastaus on omanlaisensa kokonaisuus, joka koostuu erilaisista yksinkertaisista genreistä (ks. myös Portelli 1998, 23 25; Pöysä 2006, 231 233). Erilaisuudestaan huolimatta vastaukset liittyvät yhteen ja edustavat monimutkaista genreä. Evakkomatkakertomukset ovat monenlaisen kielellisen materiaalin, kerronnallisten muotojen ja teemojen yhdistelmiä, joilla kaikilla on oma kommunikatiivinen merkityksensä suhteessa kertomuskokonaisuuteen ja sisältöön. Kirjoittajat hyödyntävät yksinkertaisia genrejä rakentaessaan ja välittäessään yhteisölle juuri tietynlaista omaa kertomustaan relevantista ja jaetusta evakkomatkan tapahtumasta. Tällöin muistekirjoitusaineiston heterogeenisyys on tutkijan näkökulmasta resurssi. Aineisto on kerronnan vuorovaikutuksellisten ja yksilöllisten merkitysten solmukohta. Olen analysoinut evakkomatkan ja evakkouden kuvauksia tarkastelemalla kerronnan aikatasoja ja kirjoittajan asemaa suhteessa niihin. Narratologisen kertomusteorian tarinan ja kerronnan käsitteet ovat keskeisiä analyysimenetelmässäni. 3 Kertomukset ilmentävät aina jossain määrin näitä kahta aikatasoa, sillä tapahtumista kertomisen hetki on aina väistämättä eri kuin itse tapahtumisen hetki. Evakkomatkakertomuksissa tarinan aikataso on kertomuksen aiheen eli menneisyyden ja evakkomatkan tapahtumien taso. Kerronnan aikataso taas on kertomuksen ilmaisun eli nykyisyyden ja kirjoitushetken taso. 4 Ajallista kaksijakoisuutta sekä menneen ja nykyisen välistä dialogia on pidetty myös muistelukerronnalle tyypillisenä piirteenä, ja esimerkiksi Elina Makkonen on korostanut muistelemisen ajan ja muiston ajan erottamisen tärkeyttä tutkittaessa lapsuuden muistelua. (Makkonen Elore 1/2012 18
Ulla Savolainen: Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset 2005, 86; ks. myös Makkonen 2009, 16; Savolainen 2007, 132 138.) Evakkomatkakertomusten kirjoittajat erottavatkin toisistaan eri tasojen kertoja-minät aina jollain tavalla. Tämän eron huomioimista ja tasojen analyysiä on pidetty erityisen tärkeänä, koska omaelämäkerrallisen kerronnan kohdalla ne nähdään liian usein identtisinä. (Bamberg 2005, 358.) Jyrki Pöysä on todennut, että itsen positiointi minäkertomuksessa on aina retorinen valinta, johon vaikuttavat tilanteeseen liittyvät intressit, persoona sekä kulttuuriset arvot. (Pöysä 2009, 331. Narratiivisesta positioinnista ks. myös esim. Bamberg 2004, 358 359, 366 368; 2005.) Minua kiinnostaa kirjoittajan asemoituminen suhteessa kerronnan ja tarinan tasoihin, eli toisin sanoen se sijoittaako kirjoittaja itsensä kertomuksessa ensisijaisesti evakkomatkan ajan henkilöhahmoksi, kertomushetken kertojaksi vai molemmiksi. Tämä liittyy siihen, mistä kertomisessa kulloinkin on kyse, sekä avaa kirjoittajan suhteutumista itse kerrontaan, kulttuurisiin kertomuksiin, menneeseen ja nykyiseen. 5 Evakkomatka paikallisena siirtymänä ja ajanjaksona Kaikkein konkreettisimmillaan kertojat esittävät evakkomatkan tarkoin ajoitettuna ja usein melko yhtäjaksoisena siirtymänä Karjalasta nykyisen Suomen puolelle. Evakkomatka voi ajoittua myös pidemmälle aikavälille ja tällöin käsittää monen vuoden ajanjakson ja useamman siirtymän Karjalasta Suomeen sekä paluun niiden välillä. Monissa tapauksissa muutto uuteen omaan taloon määritellään evakkomatkan lopuksi: Evakkomatka alkoi Viipurista 30.11.1939 myöhään illalla linja-autolla. Mikkelissä oltiin seuraavana päivänä. Sieltä laivalla Häyrylään. Loppiaisen tienoilla muutettiin Kalvitsaan, josta välirauhan tultua maaliskuussa 1940 Hämeenlinnaan, jossa oltiin joulukuuhun asti, jolloin tuli siirto Forssaan. Paluu Hämeenlinnaan tapahtui keväällä 1945. Evakkomatka päättyi 1948, jolloin pääsimme muuttamaan omakotitaloomme Hämeenlinnan Ojoisille. (SKS. KRA. LEM: 1516. Nainen s. 1934.) Edellisen kaltaisissa esimerkeissä evakkomatka kuvataan tapahtuneeksi kirjoittajiden menneisyydessä, ilman että heillä on voimakasta roolia siinä. Evakkomatka päättyi ja alkoi, eivätkä kertojat asemoi itseään aktiivisiksi lähtijöiksi ja perille saapujiksi. Tavallista onkin passiivin käyttö ja tyypillinen toimija on me, jolloin kerronta ei suodatu selkeästi kirjoittajan henkilökohtaisen näkökulman kautta vaan on verrattain yleisluontoista. Kirjoittaja esittääkin evakkomatkan itseensä nähden ulkoisena historiallisena tapahtumana ja kuvaus keskittyy tapahtumaan eli matkan kulkuun ja faktatietoon, kuten matkan ajoitukseen ja etappeihin. Edellisen kaltaisissa esimerkeissä kirjoittaja positioituu nimenomaan kerronnan eli kirjoitushetken aikatasolle. Kerronnassa tarinan ja kerronnan aikatasot ovat erillä toisistaan ja kirjoittaja kertoo evakkomatkasta objektiivisella otteella selkeänä menneisyyden tapahtumana, jolla on tietynlainen olemus. Elore 1/2012 19
Ulla Savolainen: Lapsuuden evakkomatkan monet merkitykset Konkreettisen siirtymän lisäksi evakkomatka voi määrittyä ajaksi, jonka kirjoittaja vietti erossa perheestään ja kodistaan, vaikka viimeiset vaiheet eivät kirjoittajan mukaan varsinaisesti enää evakkomatkaan kuulukaan: Minä pääsin lähtemään Helsinkiin kummisetäni luo, kun Ristiinassa ei ollut oppikoulua. Kotiväkeni oli muuttanut Imatralle mummon talvisodan päättymisen jälkeen ostamaan taloon. Viivyin Helsingissä 3 vuotta aina välillä käyden kesä- ja joululomilla Imatralla kotona. Sitten enoni alkoi sairastella enemmän ja 1947 muutin kokonaan kotiin ja jatkoin koulua Imatralla. Näin evakkomatkastani tuli kolmen vuoden pituinen. (SKS. KRA. LEM: 84 88. Nainen s. 1933.) Tämän esimerkin tapauksessa kertojan toimijuus tarinan tasolla kasvaa, sillä erossa olo perheestä nostaa kirjoittajan osuutta tapahtumissa. Hän ei ole evakkomatkalla osa ryhmästä vaan itsenäinen toimija, eikä yleistetyn me-toimijan tai passiivin käyttö ole luontevaa vaan tapahtumia kuvataan minämuodossa. Kertojan ero perheestä ja kodista on edellisen esimerkin tapauksessa yksi kertomuksen keskeisimmistä teemoista. Kertomuksen aiheena ei siten ole yksinomaan evakkomatka Karjalasta Suomen puolelle vaan myös sen mukanaan tuoma elämänmuutos kirjoittajan ero perheestä. Evakkomatka rinnastuu perheestä erossa vietettyyn aikaan ja saa kuvauksessa siten myös yksinäisyyden, turvattomuuden ja juurettomuuden merkityksiä. Verrattaessa edelliseen esimerkkiin, vaikka evakkomatka esitetään konkreettisena ajanjaksona, on kirjoittajan henkilökohtainen näkökulma kerronnassa voimakkaampana. Tästä huolimatta etualalla on menneen tapahtuma kerrontahetken näkökulmasta esitettynä kirjoittajan tunteiden tai tarinan tason toimijuuden erittelyn sijaan. Evakkomatka ajankohtaisena elämänkokemuksena ja pohdintana Kaikissa vastauksissa evakkomatka ei hahmotu edellisten esimerkkien tapaan konkreettisena ajanjaksona tai siirtymänä vaan usein evakkomatkan aiheeseen yhdistyy saumattomasti myös evakkouden seurausten ja siihen liittyvien tunteiden pohdinta. Seuraavassa esimerkissä tämänkaltainen pohdinta sijoittuu vastauksen loppuun Entäs tänään! -nimisen alaotsikon alle: Lapsuuden alkuvuosiin sisältyy paljon sellaista, johon itse tai vanhemmat ei voinut vaikuttaa. Muut määräsivät tulevaisuuden ja sen, miten kohtalo juoksuttaa sinua. Siihen juoksuun saivat osallistua sisarukset, isovanhemmat sekä omat vanhempasi, tahtoivat he sitä tai ei. Lisäksi samaa taivalta taittoi koko karjalainen heimo! Evakkomatkalle moni lapsi ja nuori sai tuntuman elämän raadollisuuteen. Elore 1/2012 20