Kaupungin talous Tilinpäätös 2018 Konserniesikunta, Rahoitus ja talous yksikkö, Taloussuunnittelu 10.4.2019
Sisällys Kaupungin talouden taustatekijöitä Espoo konsernitilinpäätös Tulostavoitteiden toteutuminen Talouden toimintaympäristö 2019 -> 10.4.2019 2
Kaupungin talouden taustatekijöitä Sisällysluetteloon 10.4.2019 3
Talouden suhdannehuippu takana Suomen talouden tuotanto lisääntyi v. 2018 laaja-alaisesti, mutta edellisvuotta hitaammin. BKT kasvoi VM:n ennusteen mukaan 2,5 % v. 2018, joten vuoden 2017 kasvusta (2,8%) näyttää muodostuvan tämän suhdannenousun nopein kasvuvaihe. Vahva talouskasvu ja voimistunut työvoiman kysyntä nostivat v. 2018 työllisten määrän 2,7 % edellisvuotta korkeammaksi työllisyysasteen noustessa 71,7 prosenttiin. Työttömyysaste laski v. 2018 yli prosenttiyksikön 7,4 prosenttiin. Espoossa työllisyystilanne parani edelleen. Talouskasvusta ja suhdannehuipusta huolimatta verotulojen kehitys oli heikkoa. 10.4.2019 4
Asukasmäärän kehitys Espoon väestö oli ennakkotietojen mukaan vuoden 2018 lopussa 283 940 asukasta Väestö kasvoi vuoden 2018 aikana 4900 asukkaalla eli 1,8 prosenttia Espooseen syntyneiden lasten määrä (3050 lasta) oli hieman alempi kuin viime vuonna, ja kuolleiden määrä (1500 henkeä) kasvoi hieman viime vuodesta Muuttovoittoa saatiin 3 350 henkeä, mikä on 360 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin Väestönkasvusta 68 prosenttia tuli muuttovoitosta ja 79 prosenttia vieraskielisistä 10.4.2019 5
Työttömyyden kehitys Työttömyysasteen ja työttömien määrän laskusuunta jatkuu, joskin vauhti hidastui vuonna 2018. Vuoden 2018 lopussa työttömyysaste oli 7,9 % (vuotta aiemmin 8,6 %), Ulkomaan kansalaiset 19,3 % (19,9 %) Alle 25-vuotiaat 7,0 % (7,8 %) 10.4.2019 6
Kaupungin henkilöstömäärän ja -kulujen kehitys 2018 Kaupungin palveluksessa oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 14 282 henkilöä, mikä on 278 enemmän kuin vuotta aikaisemmin Vakinaisten määrä kasvoi vuoden aikana 206:lla ja määräaikaisten määrä 72 henkilöllä. Henkilöstömäärä kasvoi vuoden aikana lähinnä sivistystoimessa (+212) Henkilöstön terveysperusteiset poissaolot lisääntyivät. Keskimäärin poissaolopäiviä oli vuoden 2018 aikana 16,1 päivää (15,8 päivää 2017) Henkilöstötyövuosien kasvu 2017-2018: 1,5 % Henkilöstökustannukset kasvoivat vuoden aikana +3,6 % vuoden 2017 kertymästä. Työvoiman vuokraukseen käytettiin vuoden 2018 aikana yhteensä 30 miljoonaa euroa, mikä on + 10,2 % enemmän kuin vuonna 2017. Työvoimakustannukset eli henkilöstökustannukset ja vuokratyökustannukset kasvoivat + 3,9 % vuodesta 2017 10.4.2019 7
Henkilöstö- ja asukasmäärän kehitys 2008-2018 Asukasmä 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 Espoon asukas- ja henkilöstömäärän kehitys 2008-2018 Henkilöstöm äärä 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Henkilöstömäärä 31.12. Asukasluku 31.12. 10.4.2019 8
Espoon kaupungin työvoimakustannusten kehitys v. 2013-2018 ( ) Milj. euroa 700,0 600,0 26,3 23,7 25,3 500,0 28,7 27,5 30,4 400,0 300,0 594,7 611,7 615,7 633,1 619,2 641,4 200,0 100,0 0,0 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Henkilöstömenot KIKY vaikutus, kasvu 2016-2017 -2,3 % 10.4.2019 9
milj. Toimintatuotot v. 2017-2018 (M ) 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Toimintatuotot tiliryhmittäin 2017 2018 Toimintatuotot yht. 380 milj. eur, kasvua 17,9 %. Joukkoliikenteen tulot (infrakorvaus) kasvoivat 40 M (ja menot) Maanmyyntivoittoja kertyi 32 M enemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä 58 M Maankäytön sopimuskorvaukset -14 M Tyt ja Tapiolan maanmyynti- ja sopimuskorvaukset 60 50 40 30 20 10 0 Maanmyyntivoitot Maankäyttösopimukset 10.4.2019 2016 2017 2018 10
70 000 000 Maanmyyntivoitot, sopimuskorvaukset ja maanvuokrat vuosina 2007-2021, euroa 60 000 000 50 000 000 40 000 000 30 000 000 20 000 000 Maanmyyntivoitot Maankäytön sopimuskorvaukset Maanvuokrat 10 000 000-10.4.2019 11
M Toimialojen nettotoimintamenojen kasvu v. 2017-2018 (milj. euroa) (ilman valmistusta omaan käyttöön) 800 700 600 500 400 300 200 100 0 83 83 Yleishallinto Nettotoimintamenot TP2017 TP2018 681 701 655 682 2,9% Sosiaali- ja terveystoimi 4,1% Sivistystoimi 25 35 40 % Tekninen ja ympäristötoimi Konsernipalvelujen osuus 15,7 % Erikoissairaanhoito ja perhe/sos. palvelut Palkkaratkaisu. Kasvaneet oppilas/lapsimäärät Kasvu joukkoliikenteestä / metrosta 10.4.2019 12
Nettotoimintamenojen kasvu Kaupungin nettotoimintamenot ylittivät alkuperäisen talousarvion 14 M. Nettomenot toteutuivat 98,8 prosenttisesti muutettuun ja 101 prosenttia alkuperäiseen talousarvioon nähden. Nettotoimintamenojen kasvu tulisi saada hidastumaan alle 2 % vuodessa Milj. euroa 0-200 -400-600 -800-1 000-1 200-1 400-1 600 taloussuunnitelma 4,7 2,8 2,3 1,9 1,7 1,7 1,4 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Muutos % 7 6 5 4 3 2 1 0 10.4.2019 13
Toimintakulut tiliryhmittäin Milj. euroa 1800 1600 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Tarvikkeet Avustukset Muut kulut yht. sis. ulkoiset kulut Muiden kulujen kasvu 14,5% ja palvelujen ostojen kasvu 7,7%, jotka syntyivät pääasiassa joukkoliikenteestä (Länsimetro) Henkilöstökulut kasvoivat 3,6% vuodesta 2017 14 10.4.2019
Toimintakatteen alijäämän kehitys ja alijäämä /asukas suurissa kaupungeissa v. 2017/2018 Toimintakatteen muutos-% 2017 2018 0% 1% 2% 3% 4% 5% 6% 7% Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Toimintakatteen muutos-% 2017 2018 *Osa tilinpäätöksen ennakkotietoja Kuopio Lahti Jyväskylä Turku Oulu Vantaa Tampere Espoo Helsinki Toimintakatteen alijäämä e/as 5222 5068 5186 4958 4605 4478 5401 5403 4834 4675 4701 4523 5009 4907 4848 4813 4580 4447 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 2018 e/as 2017 e/as 10.4.2019 15
Verotulojen rakenne ja kehitys Espoossa 10.4.2019 16
Espoon verotulot v. 2015-2018 Kunnallisvero Kunnallisvero 1 259,8 (TA 1 244) M muutos 1,8 % TP 2018 2017 1,8 % 0,9 % 1 260 1 237 Yhteisövero 125,3 (TA 132) M muutos -9 % Kiinteistövero 117 (TA 119) M muutos 0,9 % 2016 5,5 % 1 226 Yhteensä 1 502 (TA 1 495) M muutos 0,8 % 2015 2,2 % 1 162 Verotulot yhteensä 5289 euroa/asukas 0 500 1 000 1 500 Milj. euroa Yhteisövero Kiinteistövero TP 2018 2017-9% 14% 125 137 TP 2018 2017 0,9 % 16,0 % 117 116 2016-12% 120 2016 3,8 % 100 2015 12% 136 2015 28,9 % 96 0 50 100 150 Milj. euroa 0 50 100 150 Milj. euroa 10.4.2019 17
Verotulojen kehitys suurissa kaupungeissa Verotulot muutos-% 2017 2018-3,0-2,0-1,0 0,0 1,0 2,0 3,0 Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Kunnat yht Verotulot muutos-% 2017-2018 *Osa tilinpäätöksen ennakkotietoja 10.4.2019 18
Suurten kuntien kunnallisvero Kunnallisvero muutos-% 2017 2018-4,0-2,0 0,0 2,0 4,0 Helsinki Tampere Oulu Jyväskylä Kuopio Kouvola Kunnallisvero muutos-% Espoo Helsinki Vantaa Kouvola Lahti Oulu Tampere Kuopio Pori Turku Jyväskylä Kunnallisvero per asukas 2018 4 436 3 970 3 618 3 401 3 305 3 266 3 259 3 186 3 149 3 140 3 103 0 1 000 2 000 Eur 3 000 4 000 5 000 10.4.2019 19
Helsinki Espoo Turku Vantaa Tampere Oulu Lahti Jyväskylä Kuopio Kouvola Pori Suurten kuntien yhteisövero Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Kunnat yht Yhteisövero muutos-% 2017 2018-10 -8-6 -4-2 0 2 4 6 8 10 Yhteisövero muutos-% Milj. eur 700 Yhteisövero 2018 kunnittain 600 500 575 400 300 200 100 125 45 97 78 71 27 26 24 20 16 0 10.4.2019 20
Tulos- ja rahoituslaskelma Nettotoimintamenot +2,5 % vuoteen 2017 nähden, 10 M heikompi kuin TA Verotulot +0,8 % Rahoituserät 7 M paremmat kuin TA, mutta 21 M heikompi kuin 2017 (2018 tilinpäätökseen 12,4 M alaskirjaus). Vuosikate 196 M (TA 184 M, 35 M heikompi kuin 2017) Tulos 34 M, TA 32 M. 52 M heikompi kuin 2017. Tuloslaskelma TP 2017 Varsinainen toiminta Alkup. TA 2018 TP 2018 Poikkeama Alk.TA-TP Toimintatulot + 701 349 761 714 757 370-4 344 Valmistus omaan käyttöön + 14 398 7 653 11 632 3 979 Toimintamenot - -2 058 712-2 135 462-2 144 898-9 436 Toimintakate = -1 342 965-1 366 095-1 375 896-9 801 Verotulot + 1 490 270 1 495 000 1 501 986 6 986 Valtionosuudet + 36 400 35 303 43 067 7 764 Käyttökate = 183 705 164 208 169 157 4 949 Rahoitustulot ja -menot + 47 217 19 606 26 370 6 764 Vuosikate = 230 922 183 814 195 527 11 713 Suunnitelmapoistot - -142 953-151 502-152 349-847 Tilikauden tulos = 86 468 32 312 34 393 2 081 0 Investoinnit, netto (ml. luovutustulot) - -234 103-202 887-205 837-2 950 0 Varsinainen toiminta ja investoinnit netto = -29 969-103 167-72 389 30 778 0 Antolainojen nettomuutos +/- 72 981-28 725-18 422 10 303 0 TA-lainojen nettomuutos +/- -28 022 133 186 45 537-87 649 Lyhytaikaisten lainojen muutos +/- -23 582 0-52 871-52 871 Muut maksuvalmiuden muutokset +/- 61 983-1 053-4 821-3 768 Vaikutus maksuvalmiuteen +/- 53 391 241-102 966-103 207 10.4.2019 21
Rahastot kirjanpitoarvo Rahastojen kirjanpidollinen tulos oli 19,1 milj. euroa ja talousarvioon oli budjetoitu 16,4 M. Peruspalvelujen kehittämisrahasto lopetettiin vuoden 2018 aikana ja rahastosta purettiin loput n. 13,5 milj. euroa peruspalvelujen kehittämiseen. Vahinkorahastoon kertyneet ylijäämät n. 3,0 milj. euroa purettiin rahastosta. Tuotot eivät ole vuoden aikana käytettävissä, vaan ne kertyvät rahastoon. Sieltä ne ovat jatkossa valtuuston päätöksellä käytettävissä rahastojen sääntöjen mukaisesti 10.4.2019 22
Rahastot markkina-arvo Rahastojen tulos vuonna 2018 oli tappiollinen yhteensä -24,1 M. Tuotto PMIR osalta -3,8 %, Elinkeinorahasto -1,4 %, Investointirahasto -1,0 % ja vahinkorahasto -1,6 %. Tuotot eivät ole vuoden aikana käytettävissä, vaan ne kertyvät rahastoon. Sieltä ne ovat jatkossa valtuuston päätöksellä käytettävissä rahastojen sääntöjen mukaisesti 10.4.2019 23
Vuosikate ja tilikauden tulos suurissa kaupungeissa Vuosikate 2018-200 0 200 400 600 800 Tilikauden tulos 2018-100 0 100 200 300 400 500 Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Vuosikate, M Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Tilikauden tulos, M *Osa tilinpäätöksen ennakkotietoja 10.4.2019 24
Investointeja 2018 Kehä I:n tunnelointi Tapiolan ja Otaniemen välillä ja Maarinsolmun eritasoliittymä jatkuivat. Tapiolan keskuksen keskeisen osan toteuttaminen jatkui kaupungin ja LähiTapiolan kesken. Muita suurempia infrahankkeita olivat mm. Espoonväylä, Raide- Jokerin suunnittelu ja Finnoon keskustan pääkadut. Tilapalvelujen valmistuneita rakennushankkeita olivat Pikku Aurora, Tusculum, Leppävaaran urheilupuiston katsomorakennukset sekä hallinnon monitoimitiloja Espoon keskukseen ja Otaniemeen Tietokylään. Koulu- ja päiväkotihankkeista meneillään oli mm. Kirstin koulun ja päiväkodin sekä Viherlaakson koulun ja lukion peruskorjaukset sekä elinkaartajatkavia korjauksia useammassa eri kohteessa. 10.4.2019 25
Kaupungin nettoinvestoinnit ja vuosikate Nettoinvestoinnit yhteensä 271 M Investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 72% M 350 300 250 200 150 100 50 Taseyksiköiden muut investoinnit Osakkeet ja osuudet Koneet ja kalusto Maa ja vesialueet ICT Rakennukset (Tilapalvelut) Infra 0 2013 2014 2015 2016 2017 TP 2018 vuosikate 10.4.2019 26
Investointien tulorahoitus ja lainakannan kehitys suurissa kunnissa Investointien tulorahoitus-% -50% 0% 50% 100% 150% Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Investointien tulorahoitus-% Lainakanta, euroa/asukas 0 2 000 4 000 6 000 8 000 Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Lainakanta, euroa/asukas Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Lainakannan muutos 2017 2018-200 -100 0 100 200 Lainakannan muutos 2017 2018, M *Osa tilinpäätöksen ennakkotietoja 10.4.2019 27
Kaupungin lainamäärän kehitys ja korkokulut Lainaa nostetiin 2018 100 M (TA 202 M ). Vuoden aikana käytettiin lyhytaikaista rahoitusta 20,0 M ja lainoja lyhennettiin n. 54,5 M. Kaupungin lainakanta kasvoi 45,5 M Lainakanta (ilman konsernitiliä) 731 M, kokonaislainamäärä 798 M Korkokulut 8,4 M (7,8 M v.2017) Lainojen keskikorko korkosuojaukset huomioiden on 1,28 % ja lainasalkun suojausaste vuoden lopussa oli. 75,35 % M /asukas 800 3 000 700 600 500 400 300 200 100 0 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP 2016 TP 2017 TP 2018 Kaupungin lainakanta /asukas 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 10.4.2019 28
Kaupungin keskeiset tunnusluvut 2018 2017 Toimintakate -1 379-1 343 heikentynyt Toimintakatteen eli nettomenojen muutos-% 2,5 % 3 % parantunut (vrt.kelp 2017) Toimintatuotot/kulut 21,7 19,4 parantunut Verotulojen kasvu-% 0,8 % 1,3 % heikentynyt Vuosikate/poistot % 121,3 159,9 hyvä +100 % Omavaraisuusaste % 72,1 71,6 hyvä +70 % Suhteellinen velkaantuneisuus %* 54,0 57,1 parantunut Lainanhoitokate** 3,2 3,6 hyvä yli 2 Nettoinvestoinnit 271 266 kasvaneet Investointien tulorahoitus % 72,3 86,7 heikentynyt Lainakanta, tp /asukas 2 812 2 888 parantunut Pitkäaikainen lainakanta, M 731 686 kasvanut Kaupungin talouden tunnusluvut heikentyivät vuodesta 2017 *Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo kuinka suuri osuus kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. **Lainanhoitokate kertoo kunnan/konsernin tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun 10.4.2019 29
Espoo konsernitilinpäätös Sisällysluetteloon 10.4.2019 30
Konsernin investoinnit Kaupunkikonsernin bruttoinvestoinnit olivat 495 milj. euroa ja ne pienenivät 121 milj. euroa edellisestä vuodesta Eniten bruttoinvestointeja kaupunkikonsernin tytäryhteisöistä toteuttivat Länsimetro Oy (100 milj. ) Espoon Asunnot Oy (34 milj. ) KOy Espoon Toimitilat (18 milj. ) Kuntayhtymistä: HUS (32 milj. ) HSY (40 milj. ). 10.4.2019 31
Konsernin nettoinvestoinnit ja vuosikate Nettoinvestoinnit yhteensä 459 M Investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 65,4% 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Nettoinvestoinnit Vuosikate 10.4.2019 32
Konsernin lainakanta (virallinen) Konsernin lainakanta 3,5 Mrd, kasvua 73 M 12 336 /as, Milj. euroa 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Kaupungin lainakanta Konsernilainat euroa/ asukas 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 10.4.2019 33
Oikaistu konsernin lainakanta Konsernin oikaistu lainakanta 2 165 M 7 625 /as Milj. euroa 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 7 570 6 873 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Oikaistu lainakanta Lainakanta (virallinen) Oikaistu lainakanta / asukas, eur Lainakanta / asukas eur euroa/ asukas 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Oikaistu lainakanta = konsernin lainakanta vähennettynä Espoon Asunnot Oy:n ja HSY:n lainoilla. EA ja HSY rahoittavat investointinsa ja toimintansa pitkällä aikavälillä pääasiassa omalla tulorahoituksellaan. 10.4.2019 34
Konsernin lainakanta 2018 eur/asukas (ennakkotiedot) 10.4.2019 35
Konsernin keskeiset tunnusluvut 2018 2017 Toimintakate -1 283-1 251 heikentynyt Toimintatuotot/kulut 46,3 44,7 Vuosikate/poistot % 98,7 119,2 heikentynyt Tilikauden tulos -6,1 52,5 heikentynyt Omavaraisuusaste % 40,5 40,9 heikko (hyvä +70%) Suhteellinen velkaantuneisuus %* 143,5 147,3 parantunut Lainanhoitokate** 1,8 2,0 tyydyttävä 1-2 Investointien tulorahoitus% 65,4 56,2 Pitkäaikainen vieras pääoma (milj. ) 3 365 3 311 Lainakanta eur/as 12 336 12 280 heikentynyt * Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo kuinka suuri osuus kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. ** Lainanhoitokate kertoo kunnan/konsernin tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. 10.4.2019 36
Taseen ulkopuoliset vastuut: Takausvastuut, maankäyttösopimukset Vuoden 2018 lopussa ei enää täytetakauksia, maksettu loppuun vuoden 2017 aikana. Myönnettyjä takauksia yhteensä 2,7 Mrd, takaukset tytäryhteisöille sisältyvät pääosin konsernin lainakantaan Milj. euroa 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Maankäyttösopimuksista (sopimuksilla sidottuja) aiheutuvia velvoitteita oli 186 milj. euroa 0 Espoon Asunnot Kiint.yhtiöt Muut, sis. Täytetakaukset Länsimetro Yhteensä 10.4.2019 37
Konsernin lainat, takaukset sekä vuokra- ja leasingvastuut Kaupungin vastuut yhteensä 4,2 MRD Milj. euroa 5000 4000 3000 2000 1000 0 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Vuokra- ja leasingvastuut Takaukset, jotka ei kuulu lainoihin Konsernilainat Kaupungin lainakanta Rahastojen arvo (PMIR ja PPKR) 10.4.2019 38
Tulostavoitteiden toteutuminen Sisällysluetteloon 10.4.2019 39
Espoo-tarinan vuoden 2018 tulostavoitteista 56 % toteutui. Vuodelle 2018 asetettiin yhteensä 39 tulostavoitetta, joista 22 toteutui. Kuudentoista tulostavoitteen osalta tavoitetta ei täysin saavutettu. Yhden tulostavoitteen tiedot saadaan vuoden 2019 aikana. Lisäksi on tavoitteita, jotka eivät ole valtuustoon nähden sitovia 40 10.4.2019
Yleishallinnon tulostavoitteiden toteutuminen Yhteensä kaksitoista tulostavoitetta, joista seitsemän toteutui ja viisi ei toteutunut. Toteutui Kaupungin työllisyyspalvelut ja pääkaupunkiseudun yhteiset kasvupalvelut tukevat tehokkaasti yritysten kasvua ja työllisyyden vahvistumista. Nuorten ja maahanmuuttajien työllisyyttä edistetään aktiivisin toimenpitein. Kansainväliset toimijat sijoittuvat Espoon kasvukäytäville. Länsimetron ja kaupunkiradan kasvu- ja kehityskäytäviin sijoittuvien kaupunkikeskusten elinvoima vahvistuu, ja yritysten ja työpaikkojen määrä kasvaa. Toimintakatteen alijäämän muutos pienenee edellisestä vuodesta. Konsernin lainakanta (pl. Espoon Asunnot ja HSY) kääntyy laskuun valtuustokauden lopulla. Konsernipalvelut: Palvelutuotannon tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. 10.4.2019 41
Yleishallinnon tulostavoitteiden toteutuminen Poikkeamat Palvelutuotannon tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. Sitossa mm. palkankorotukset (ml. kertaerät) nostivat yksikkökustannuksia ennakoitua enemmän. Sotetissa tuottavuus heikkeni -0,5%. Tekninen ja ympäristötoimi ja konsernipalvelut raportoivat tavoitteen toteutuneen. Henkilötyön tuottavuus paranee 1,0 %. Erityisesti henkilöstömäärä kasvoi peruspalveluissa ja palvelujen turvaamiseen käytettyä vuokratyövoimaa tarvittiin edellisvuotta enemmän. Kaupungin investointien tulorahoitusaste kasvaa. TOT2018 72% (86% v. 2017). Vuosikate heikkeni 35M. Nettomenot ylittivät alkup. talousarvion ja verorahoituksen kehitys jäi heikoksi. Investoinnit toteutuivat budjetoitua alhaisempana, mutta vuosikatteen lasku heikensi tulorah-% 72% tasolle. Työhyvinvointimatriisin lukuarvo kasvaa vähintään yhden yksikön vuoden 2017 arvoon verrattuna. Lukuarvo oli 64,6 (2017: 67,5). Kehitys myönteiseen suuntaan, mutta lisääntyneet poissaolot painoivat lukuarvon kielteiseen suuntaan. Terveysperusteisia poissaoloja on enintään 13 päivää / henkilötyövuosi. Poissaolojen kasvu tasaantui selvästi edellisvuoden kasvuun verrattuna. Kehitys vaihteli toimialoittain. Suurimpana toimialana sivistystoimen muita toimialoja voimakkaampi kasvu vaikutti koko kaupungin poissaolojen määrän kehitykseen. 10.4.2019 42
Sivistystoimen toimialan tulostavoitteiden toteutuminen Toimialalla yhteensä kahdeksan tulostavoitetta, joista puolet toteutui ja puolet ei toteutunut. Toteutui Kansainvälisyyden edistäminen Vetovoimainen kulttuuri- ja liikuntatarjonta Ohjaamotalon kehittäminen Koulu palveluna kokeilun oppien skaalaaminen Poikkeamat Espoon oppimistulokset ovat PKS-seudun suurten kuntien parhaat -tulostavoite toteutui lukuun ottamatta PKS-arviointimittaria, jota ei otettu PKS-kaupungeissa käyttöön. Sivistystoimen yleisiä palveluverkkoperiaatteita ei ole vahvistettu, vaan ne ovat jääneet odottamaan liittämistä koko kaupungin palvelujen järjestämisen tavoitetila 2030 selvitykseen. Palvelutuotannon tuottavuus ei parantunut tavoitteen mukaisesti mm. budjetoimattomista palkankorotuksista johtuen. Englannin kielen tarjonnan kartoitus on tehty ja sivistystoimen tulosyksiköt ovat tehneet esityksen tavoitetason määrittelystä, joka odottaa kaupunkitason projektin etenemistä. 10.4.2019 43
Sosiaali- ja terveystoimen tulostavoitteiden toteutuminen Toimialalla yhteensä 12 tulostavoitetta, joista viisi toteutui, kuusi ei toteutunut, yhdestä tieto saadaan v. 2019. Toteutui Terveysasemien asiakkaista 90 % on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun Pitkäaikaishoidon asumispalvelut järjestetään viiveettä, asumispalvelua tarjotaan 3 kk:n sisällä päätöksenteosta Kevyemmän tuetun asumisen osuus asumispalveluista kasvaa Vammaispalvelujen saatavuus paranee Tarve lasten ja nuorten ulkopuolisiin sijoituksiin vähenee Tieto saadaan v. 2019 (THL) Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus 65 vuotta täyttäneistä vähenee. Poikkeamat (toteuma 2018) Terveysasemien palvelukyky paranee: odotusaika lääkärin vastaanotolle kiireettömässä asiassa alle 10 vrk (16 vrk) Kotona asuu vähintään 93 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä (92,8 %) Kotihoidon asiakkaiden kipu hoidetaan hyvin, tavoite 15 % (21 %) Tarve lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin vähenee Palvelutuotannon tuottavuus paranee vähintään +1,0 % (-0,5 %) HUS:n tuottavuus kasvaa vähintään +1,8 % (-1,5 %) 10.4.2019 44
Teknisen ja ympäristötoimen toimialan tulostavoitteiden toteutuminen Toimialalla yhteensä seitsemän tulostavoitetta, joista kuusi toteutui ja yksi ei toteutunut. Toteutui Palvelutuotanto kehittyy asukas- ja asiakaslähtöisesti ja kustannusvaikuttavasti. Toimitilat tukevat palvelujen toteuttamista kustannustehokkaasti. Varmistetaan suurten kehittämisprojektien ja raideliikenteen asemaseutujen maankäytön tiivistäminen ja kaupungin investointien eteneminen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen asuntotuotantoa ja liikennettä koskevien velvoitteiden täyttäminen. Edistetään energiasäästötavoitteita ja ympäristökriteereitä rakentamisessa, alueiden kehittämisessä ja palvelutuotannossa. Palvelutuotannon tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. Poikkeamat Kouluilla ja päiväkodeilla on terveet ja toimivat tilat, ja sisäilmakohteiden ja niiden hätäväistöjen lukumäärä on nolla. Sisäilmakohteiden määrä 1.1.-31.12.2018 on 26 kpl. Hätäväistö 2: Pakankylän koulu ja Viherrannan päiväkoti. Vuoden aikana toiminut neljä sisäilmaryhmää (Pakankylän, Jupperin ja Pohjois-Tapiolan koulu sekä Leppävaaran lukio), joilla on estetty aikakin kolmen kohteen uhkaava väistö. Sisäilma palvelupyyntöjä oli vuonna 2018 74 kpl ja näiden reaktiovasteajan keskiarvo oli 8,62 pv. 10.4.2019 45
Talouden toimintaympäristö 2019 Sisällysluetteloon
Talousennusteet vm 4.4.2019 10.4.2019 47
Espoon talouden haasteet Voimakas väestönkasvu jatkuu, taloussuunnitelmakaudella 4 800 asukasta / vuosi Väestönkasvun ja väestön ikääntymisen sekä vieraskielisten määrän kasvun aiheuttama palvelutarpeiden kasvu Suomen talouskasvun suhdannehuippu takana, kasvuennusteet laskee ja pitkän aikavälin kasvuodotukset edelleen matalat verotulot kasvaa hitaasti palvelutarpeen kasvuun nähden. Espoon käyttötalouden nettomenojen kasvu saatava tasaantumaan 2 % kasvuun vuodesta 2020 eteenpäin, jotta TATUvuosikatetavoite on mahdollista saavuttaa Mittavat investointitarpeet toimitiloihin ja kaupunkirakenteen kehittämiseen, 12 vuoden investointisuunnitelma 3,3 mrd kaupungin lainakanta nousee yli 1 mrd. euron tasolle ja konsernin (pl. Espoon Asunnot ja HSY) 3,5 mrd. euroon vuoteen 2023 mennessä. 10.4.2019 48
Investoinnit kaupungin kasvuun jatkuvat Kaupungin investointitaso on mitoitettu talouden tasapainotusja tuottavuusohjelman mukaisesti keskimäärin 280 miljoonaan euroon vuodessa Toimitilainvestoinnit painottuvat kouluihin ja päiväkoteihin Suunnitelmakauden alkuvuosina valmistuu useampi uusi päiväkoti Lukuisia kouluhankkeita toteutetaan Koulut Kuntoon ohjelman mukaisesti kaupungin omina investointeina, yhtiömuotoisina elinkaarihankkeina, vuokrakohteina tai uudella PPP - projektiyhtiömallilla. Kaupungin infrastruktuurin kehittämiseen investoidaan 148 milj. euroa vuonna 2019 ja yhteensä 1,1 miljardia euroa seuraavan 12 vuoden aikana Raide-Jokeri, metron asemanseudut, aluekeskusten kehittäminen., liikenneväylien ja joukkoliikenteen hankkeet Koko Espoo-konserni investoi vuonna 2019 yli 700 milj. eurolla ja kauden 2019-2023 aikana yhteensä noin 3,4 mrd. eurolla 10.4.2019 49
Arvioitu konsernilainojen kehitys M 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Kaupungin ja konsernin lainat TP 2016 TP 2017 TP 2018 TA 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 2028 2029 2030 Kaupungin lainakanta Konsernilainat (pl. Espoon Asunnot Oy ja HSY) Lainamäärä kasvaa 3,5 mrd euroon vuoteen 2023 mennessä. 10.4.2019 50