Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Kaupungin talous
|
|
- Tommi Niemi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupungin talous Tilinpäätös 2017 Konserniesikunta, Rahoitus ja talous yksikkö, Taloussuunnittelu
2 Sisällys Kaupungin talouden taustatekijöitä Espoo konsernitilinpäätös Tulostavoitteiden toteutuminen Talouden toimintaympäristö >
3 Kaupungin talouden taustatekijöitä Sisällysluetteloon
4 Suomen talous lähti nousuun vuoden 2017 aikana Syyskuussa vuonna 2016 valtionvarainministeriö esitti arvion, jonka mukaan BKT:n kasvu olisi 0,9 prosenttia vuonna 2017 Vuotta myöhemmin valtiovarainministeriön kasvuennuste oli 2,9 %, ja nyt toteuman oletetaan ylittävän 3 % Suomen kansantalous pääsi hyvään kasvuun vuoden 2017 aikana, kehityksen taustalla vienti ja kilpailukyvyn paraneminen Espoon työllisyystilanne parani huomattavasti, palkkasumman kasvu käänsi kunnallisveron tuoton hyvään kasvuun, joka kompensoi Kiky sopimuksen aiheuttamaa tuoton laskua
5 Henkilöstömäärän kehitys 2017 Kaupungin palveluksessa oli henkilöstöä yhteensä Henkilöstömäärä oli 134 suurempi kuin vuoden 2016 lopussa. Vakinaisten määrä kasvoi vuoden aikana 226:lla. Määräaikaisten määrä laski 92 henkilöllä. Henkilöstömäärän kasvu kohdentui sivistystoimeen, jossa erityisesti suomenkielinen opetus edellytti lisäresursointia asiakasmäärän kasvun vuoksi. Sosiaali- ja terveystoimen sekä erityisesti teknisen ja ympäristötoimen henkilöstömäärät laskivat vuoden kuluessa Henkilöstötyövuosien kasvu : 0,9 %
6 Espoon kaupungin työvoimakustannukset pienenivät Kaupungin palkkasumma ei kasvanut vuonna 2017 (maksettujen palkkojen kasvu -0,02 %) Nollakasvu johtui KIKY-sopimuksen mukaisesta lomarahaleikkauksesta Henkilöstökustannukset pienenivät vuonna 2017 yhteensä - 2,2 % Pieneneminen johtui paitsi lomarahaleikkauksesta myös henkilöstösivukulujen ja eläkemaksujen työnantajaosuuden supistumisesta Vuokratyövoimakustannukset supistuivat -3,9 % Yhteensä työvoimakustannukset (kaupungin henkilöstö+vuokratyövoiman käyttö) pienenivät -2,3 %
7 Henkilöstö- ja asukasmäärän kehitys Espoossa Catering poistettu myös vuosilta (lkm) Espoon asukas- ja henkilöstömäärän kehitys v v v v v v v v v v v Henkilöstömäärä asukasluku
8 Espoon kaupungin Työvoimakustannusten kehitys ( ) Milj. euroa 700,0 600,0 26,3 23,7 25,3 28,7 27,5 500,0 400,0 300,0 594,7 611,7 615,7 633,1 619,2 200,0 100,0 0, Henkilöstömenot Työvoiman vuokrauksen kustannukset KIKY vaikutus, kasvu ,3 %
9 Toimintatuotot v (milj.euroa) Toimintatuotot yht. 322 milj. eur, kasvua 3,1 % ja vrt. kelpoisesti 3,8 % toimeentulotuen Kelasiirrosta johtuen - Maanmyyntituottoja kertyi 19 M vähemmän kuin edellisenä vuonna yhteensä 26 milj. euroa - Maankäyttösopimukset +5 M Toimeentulotuen siirto Kelalle eliminoitu
10 Toimintakulut tiliryhmittäin Milj. euroa Vertailukelpoinen kasvu (toimeentulotuen siirto, valmistus omaan käyttöön kirjaustavan muutos ja Kiky huomioiden) kasvu edelliseen vuoteen 3,1 % Henkilöstökulut Palvelujen ostot Tarvikkeet Avustukset Muut kulut yht sis. ulkoiset kulut 13
11 Toimintakatteen alijäämä kehitys Milj. euroa Muutos -% Toimintakate toteutui 35 M alkuperäistä talousarviota heikompana, mutta 30 M muutettua parempana Kiky-vaikutusarvio ja toimeentulotukisiirto huomioiden vertailukelpoinen alijäämän kasvu 42 M, 3,2 % vuoteen
12 Toimintakatteen alijäämä /asukas suurissa kaupungeissa 2016/2017 Oulu Tampere Turku Vantaa Helsinki Espoo Toimintakate /as 2017 Toimintakate /as
13 Verotulojen rakenne ja kehitys Kunnallisvero 1 236,9 (TA 1 185) M muutos 0,9 % Yhteisövero 137,2 (TA 121,8) M muutos 13,7 % Kiinteistövero 116,2 (TA 114) M muutos 16,5 % Yhteensä 1 490,3 (TA 1 420,9)M muutos 2,9 %, ylitys 69 ME: suhdannekäänne, oikaisutilitykset ja yhteisöveron Kahon2 tilitys
14 Kunnallisveron kasvu
15 Verotulojen kasvu yht
16 1 000 euroa Rahastot kirjanpitoarvo Elinkeino ja työll. Vahinkorahasto Investointirahasto Peruspalvelujen keh.r. PP+maanh. rah. Rahastojen kirjanpidollinen tulos oli 38,6 milj. euroa ja talousarvioon oli budjetoitu 15,2 M. Rahastot tuottivat vuonna 2017 yhteensä 45,7 M. Tuotto PMIR osalta 7%. Rahastoja ei purettu vuonna 2017 Tuotot eivät ole vuoden aikana käytettävissä, vaan ne kertyvät rahastoon. Sieltä ne ovat jatkossa valtuuston päätöksellä käytettävissä rahastojen sääntöjen mukaisesti
17 Tuloslaskelma Tilinimi TP 2016 Alkup. TA 2017 Muutettu TA 2017 Poikkeama 2017 Toteuma 12/2016 Toteuma 12/2017 Toteuma- % 2017 Kasvu-% Myyntituotot, ulkoiset ,3 % 21,9 % Maksutuotot, ulkoiset ,4 % 5,4 % Tuet ja avustukset, ulkoiset ,0 % -49,9 % Vuokratuotot, ulkoiset ,9 % 8,5 % Muut tuotot, ulkoiset ,9 % -30,0 % TOIMINTATULOT, ULKOISET ,5 % -3,0 % Valmistus omaan käyttöön ,5 % -78,4 % Henkilöstökulut ,0 % -2,2 % Palvelujen ostot, ulkoiset ,7 % -3,0 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat, ulkoiset ,2 % 5,6 % Avustukset, ulkoiset ,3 % -24,9 % Vuokrat, ulkoiset ,8 % 28,4 % Muut kulut, ulkoiset ,1 % 1,0 % TOIMINTAMENOT, ULKOISET ,8 % -3,2 % Toimintatulot, sisäiset ,8 % -11,4 % Toimintamenot, sisäiset ,4 % -11,4 % Tulot yhteensä ,1 % -13,4 % Menot yhteensä ,9 % -4,8 % TOIMINTAKATE ,8 % 0,5 % Verotulot ,9 % 3,0 % Valtionosuudet ,8 % -40,2 % KÄYTTÖKATE ,3 % 7,4 % Korkotuotot, ulkoiset ,8 % -2,3 % Muut rahoitustuotot, ulkoiset ,6 % 75,7 % Korkokulut, ulkoiset ,4 % -0,7 % Muut rahoituskulut, ulkoiset ,8 % -73,6 % VUOSIKATE ,1 % 16,1 % Poistot käyttöom. ja muista pitkävaikutt. menoista ,3 % 6,4 % Arvonalentumiset ,7 % TILIKAUDEN TULOS ,6 % 44,1 %
18 Tilikauden tulos suurissa kaupungeissa
19 Valmistuneet rakennusinvestoinnit Espoon sairaala otettiin käyttöön maaliskuussa 2017, rakennusurakka on Espoon kaupungin kaikkien aikojen suurin talonrakennushanke. Leppävaaran Elä ja Asu -seniorikeskus valmistui vuoden 2017 alussa. Karhusuon ja Niipperin siirtokelpoiset tyyppikoulut, Aarnivalkean siirtokelpoinen väistökoulu, Kirkkojärven päiväkoti ja nuorisotila, Nuumäen päiväkoti, Paapuurin päiväkoti ja Pohjois-Tapiolan päiväkoti. Lisäksi valmistuivat mm. Päivänkehrän koulun peruskorjaus ja laajennus, Riilahden toimintakeskuksen laajennus ja peruskorjaus, Keskuskeittiö ja Furuholmin rakennukset henkilöstön virkistystoimintaan
20 Kaupungin nettoinvestoinnit ja vuosikate Brutto 308 M, alitus 57 M Netto 266 M, alitus 36 M Nettoinvestoinnit yhteensä 266 milj. eur, Investointien tulorahoitusprosentti n. 86 %
21 Investointien tulorahoitusosuus suurissa kaupungeissa
22 Kaupungin lainakannan kehitys M Talousarviolainat euroa/ asukas Kaupungin lainakanta Lainat euroa/asukas Kaupungin lainakanta pieneni 28 M, Lainakanta (ilman konsernitiliä) 686 M, kokonaislainamäärä 806 M Lainojen keskikorko korkosuojaukset huomioiden on 1,15 % Lainasalkun suojausaste 66,88%
23 Kaupungin keskeiset tunnusluvut Toimintakate heikentynyt Toimintatuotot/kulut 19,4 19,9 Vuosikate/ poistot % 159,9 143 hyvä+100% Omavaraisuusaste % Suhteellinen velkaantuneisuus% 71,6 57,1 70,1 59,6 hyvä +70 % parantunut Lainanhoitokate** 3,6 3,1 hyvä yli 2 Investointien tulorahoitus% 86,7 77 parantunut Lainakanta eur/as.(virall.) parantunut Kaupungin talouden tunnusluvut paranivat *Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo kuinka suuri osuus kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. ** Lainanhoitokate kertoo kunnan/konsernin tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun
24 Espoo konsernitilinpäätös Sisällysluetteloon
25 Konsernin investoinnit Kaupunkikonsernin bruttoinvestoinnit olivat 616 milj. euroa ja ne pienenivät 110 milj. euroa edellisestä vuodesta Eniten bruttoinvestointeja kaupunkikonsernin tytäryhteisöistä toteuttivat Länsimetro Oy (189 milj. ) Espoon Asunnot Oy (59 milj. ) KOy Espoon Toimitilat (22 milj. ) Kuntayhtymistä: HUS (32 milj. ) HSY (32 milj. )
26 Konsernin lainakanta (virallinen) Milj. euroa Kaupungin lainakanta Konsernin lainakanta Lainat euroa/asukas, kaupunki Lainat euroa/asukas, konserni euroa/ asukas Konsernin lainakanta 3,4 Mrd /as, kasvua 244 M
27 Oikaistu konsernin lainakanta Milj. euroa Oikaistu lainakanta Lainakanta Oikaistu lainakanta / asukas, eur euroa/ asukas Konsernin oikaistu lainakanta M ja /as Oikaistu lainakanta= konsernin lainakanta vähennettynä Espoon Asunnot Oy:n ja HSY:n lainakannalla. EA ja HSY rahoittavat investointinsa ja toimintansa pitkällä aikavälillä pääasiassa omalla tulorahoituksellaan
28 Konsernin lainakanta 2017 eur/asukas
29 Konsernin keskeiset tunnusluvut Toimintakate parantunut Toimintatuotot/kulut 44,7 44 Vuosikate/ poistot % 119,2 125 heikentynyt Tilikauden tulos 52,5 73,6 heikentynyt Omavaraisuusaste % 40,9 42 heikko, hyvä +70 % Suhteellinen velkaantuneisuus% * 147,3 140,3 heikentynyt Lainanhoitokate** 2,0 1,9 tyydyttävä 1-2 Investointien tulorahoitus% 56,2 42,7 Lainakanta eur/as heikentynyt * Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo kuinka suuri osuus kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan pääoman takaisinmaksuun. ** Lainanhoitokate kertoo kunnan/konsernin tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun
30 Milj. euroa Taseen ulkopuoliset vastuut: Takausvastuut, maankäyttösopimukset Espoon Asunnot Kiint.yhtiöt Muut, sis. Täytetakaukset Länsimetro Yhteensä Myönnettyjä takauksia yhteensä 2,1 Mrd, takaukset tytäryhteisöille sisältyvät pääosin konsernin lainakantaan Maankäyttösopimuksista (sopimuksilla sidottuja) aiheutuvia velvoitteita oli 173 milj. euroa
31 Tulostavoitteiden toteutuminen Sisällysluetteloon
32 Espoo-tarinan tulostavoitteiden toteutuminen Vuodelle 2017 sitovia tulostavoitteita oli asetettu 33 Kokonaisuus toteutui kahden näkökulman osalta hyvin, resurssit ja johtamisen osalta kohtalaisesti 23 osalta tulostavoite saavutettiin ja 10 osalta tulostavoite ei täysin toteutunut. Lisäksi tavoitteita, jotka eivät valtuustoon nähden sitovia Näkökulma Tulostavoite toteutui Tulostavoite ei toteutunut Resurssit ja johtaminen (17*) 9 7 Asukkaat ja palvelut (8) 6 2 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys (8) 7 1 Yhteensä * Yhden tulostavoitteen toteuma arvioidaan tilinpäätöksen yhteydessä
33 Toteutumatta jääneet tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen (7) KE: Koko kaupungin toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen milj. euroa. Yleishallinnon toimintakate on vähintään -59,5 milj. euroa. KE: Terveysperusteisia poissaoloja on enintään 12 päivää / henkilötyövuosi. SOTET: Tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. 2/4 tuotetta yksikkökustannus laski SOTET: Toimialan toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -695,8 milj. euroa. SITO: Tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. (Tulosyksikkökohtaiset keskeiset yksikköhinnat alenevat ja ovat yhtenäisiä eri lautakuntien välillä. Tuotteiden hinnat aleni, mutta eivät ole yhtenäiset) SITO: Sivistystoimessa käyty kehityskeskustelut 100 % TYT: Toimialan toimintakate on vähintään talousarvion mukainen 38,8 milj. euroa. Asukkaat ja palvelut (2) SOTET: Sijoitettuina olevien lasten ja nuorten osuus ikäluokasta on pienempi kuin vuonna SITO: Nuoret kokevat itsensä merkityksellisenä osana yhteiskuntaa. Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys (1) KE: Uusien työpaikka-alueiden lanseeraus ja muutostilanteessa olevien uudelleenprofilointi
34 TATU ohjelma Valtuustokauden Espoo-tarinan keskeisenä päämääränä on, että Espoo on taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävä kaupunki. Taloudellisen kestävyyden saavuttamiseksi asetettiin tavoitteeksi Tatu-ohjelma toimeenpaneminen ja kaupunkikonsernin talouden tasapainottaminen valtuustokauden loppuun mennessä. Ohjelmaa toteutetaan kaupungin talousarvion ja taloussuunnitelman kautta ja tuloksia seurataan ja niistä raportoidaan osana talouden ja toiminnan seurantaprosessia. Kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja suunnitelmaksi vuosille laadittiin linjausten ja taloustavoitteiden mukaisesti. Esitys sisälsi toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi mm. palvelutason, maksujen tarkastamisen sekä tilojen käytön tehostamisen ja toimitilainvestointien osalta. Tulostavoitteissa ja tavoitteissa oli noin 40 talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman tavoitteita edistävää tavoitetta tai toimenpidettä. Näistä noin 30 arvioidaan toteutuneen
35 Talouden toimintaympäristö 2018 Sisällysluetteloon
36 Espoon talouden haasteet Voimakas väestönkasvu jatkuu, taloussuunnitelmakaudella asukasta / vuosi Väestönkasvun ja väestön ikääntymisen sekä vieraskielisten määrän kasvun aiheuttama palvelutarpeiden kasvu Suomen talouskasvu piristynyt vuonna 2017, mutta pitkän aikavälin kasvuodotukset edelleen matalat verotulot kasvaa hitaasti palvelutarpeen kasvuun nähden. Mittavat investointitarpeet palvelujen ja kaupunkirakenteen kehittämiseen, 10 vuoden investointisuunnitelma 2,8 mrd kaupungin lainakanta nousee 1 mrd. euroon ja konsernin (pl. Espoon Asunnot ja HSY) 3,5 mrd. euroon valtuustokauden lopulla. Sote- ja maakuntauudistus tulee heikentämään investointien tulorahoituskykyä
37 Investoinnit kaupungin kasvuun jatkuvat Kaupungin investointitaso on mitoitettu talouden tasapainotusja tuottavuusohjelman mukaisesti keskimäärin 280 miljoonaan euroon vuodessa Toimitilainvestoinnit painottuvat kouluihin ja päiväkoteihin Suunnitelmakauden alkuvuosina valmistuu kuusi päiväkotia vuosina kaupungin rakentamisohjelmassa on viisi kouluhanketta sekä neljä yhtiömuotoisina elinkaarihankkeina toteutettavaa kouluhanketta. Kaupungin infrastruktuurin kehittämiseen investoidaan 157 milj. euroa vuonna 2018 ja yhteensä 1,2 miljardia euroa seuraavan 10 vuoden aikana Raide-Jokeri, metron asemanseudut, aluekeskusten kehittäminen., liikenneväylien ja joukkoliikenteen hankkeet Koko Espoo-konserni investoi vuonna 2018 yli 700 milj. eurolla ja kauden aikana yhteensä noin 3,1 mrd. eurolla
38 Arvioitu konsernilainojen kehitys (metron kustannusnousu huomioiden) MEUR TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 TP TPE Kaupungin lainakanta Konsernilainat (pl. Espoon Asunnot Oy ja HSY) Lainamäärä kasvaa 3,5 mrd euroon valtuustokauden lopulla
Kaupungin talous. Vuoden 2016 tilinpäätös KH , KV Kajo Pia Ojavuo
Kaupungin talous Vuoden 2016 tilinpäätös KH 27.3.2017, KV 22.5.2017 Kajo 21.3.2017 Pia Ojavuo Talousarvion toteutuminen ja tilinpäätös 2016 Cateringin yhtiöittäminen, liikelaitosten purkaminen sekä HUS
LisätiedotToimintaympäristön tila Espoossa 2019 Kaupungin talous
Kaupungin talous Tilinpäätös 2018 Konserniesikunta, Rahoitus ja talous yksikkö, Taloussuunnittelu 10.4.2019 Sisällys Kaupungin talouden taustatekijöitä Espoo konsernitilinpäätös Tulostavoitteiden toteutuminen
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotTalousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
LisätiedotVuoden 2015 tilinpäätös
Vuoden 215 tilinpäätös Konserniesikunta, Strategia ja talous, Konserniohjaus Toimintaympäristö Väestökasvu yli 4 2 henkilöä (1,6 %), Asukasluku 215/216 oli. 269 82 Taloudellinen toimintaympäristö haasteellinen
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Lisätiedot4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
Lisätiedot31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
LisätiedotKouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
LisätiedotPalvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
LisätiedotKouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotKouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
LisätiedotRahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
LisätiedotBudjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370
LisätiedotTilinpäätös Kaupunginhallitus
Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105
LisätiedotTilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Lisätiedot4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
Lisätiedot4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
LisätiedotMikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013
Lisätiedot4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
LisätiedotNASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
LisätiedotYhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
LisätiedotTalouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
LisätiedotBudjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
LisätiedotJuankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016
Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta
Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,
LisätiedotYhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta
Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien
LisätiedotKajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto
Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero
LisätiedotKaupunginjohtajan talousarvioehdotus Jukka Mäkelä
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus 2018-2020 Jukka Mäkelä 2.11.2017 EUROOPAN KESTÄVIN KAUPUNKI ekologinen taloudellinen sosiaalinen kulttuurinen 2 KANSALLINEN KUVA VÄESTÖMUUTOKSEN NÄKÖKULMASTA 2005-2016
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotTalouskatsaus
Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.
LisätiedotTA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
LisätiedotKOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
LisätiedotKäyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)
LisätiedotTuloslaskelma. KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 1000 EUR Muutettu TA
1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 300U Myyntituotot, ulkoiset 0 0 0 0 0 0 238,2 % 161,9 % 320U Maksutuotot, ulkoiset 347 303 251-52 200 130 42,9 % -35,2 % 330U Tuet ja avustukset, ulkoiset 11 0 53 53 11
LisätiedotKokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.
TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
LisätiedotKeski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Lisätiedotkk=75%
1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden
LisätiedotTilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
LisätiedotVuoden 2019 talousarvion laadintatilanne
Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana
LisätiedotBudjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
LisätiedotPYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
LisätiedotRauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto
Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto 19.2.2018 Tilinpäätös 2017 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tuloksen ennakkotieto (toimialat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 12,5 milj.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotTalousarvion toteumaraportti..-..
Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 78 27.3.2017 69 Vuoden 2016 tilinpäätös ja tuloksen käsittely Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus
TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LisätiedotESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt
ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015
LisätiedotTILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ
TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman
LisätiedotAsukasluku indeksoituna (2006=100)
11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,
LisätiedotHämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
Lisätiedot244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
LisätiedotTilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala
Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen
LisätiedotForssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
LisätiedotSonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
LisätiedotTalousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto
Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden
LisätiedotEnnakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019
Ennakkotieto taloudellisesta tuloksesta 2018 ja talouden näkymät 2019 Konsernijaosto 4.3.2019 Markku Vehmas Tilannekuva Vetovoima Palvelutarve Henkilöstö Talous Työttömien määrä (% työvoimasta) 10 9 8
LisätiedotMikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh
Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 Kaupunginhallitus 42 13.2.2017 22 Vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotieto Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotTIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
LisätiedotTilinpäätös
Tilinpäätös 2012 21.3.2013 2 Talouden kehityskuva 2012 Talouden yleinen epävarmuus EU-alueella jatkuu Kansantalouden kasvu -0,2 %, reaalisesti negatiivinen Korkotason muutokset vähäisiä Palkkaratkaisut
LisätiedotKinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014
LisätiedotTALOUSARVIO Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Investoinnit (-1,1 M ) Rahoitus, netto Yli-/alijäämä
TALOUSARVIO 2019 (ulkoinen) Käyttötalous yhteensä (suluissa ed.vuosi) Menot -17 479 450 (-17,2 M ) Poistot -1 300 000 (- 1,1 M ) Tulot 18 819 900 (18,4 M ) Investoinnit -1 295 000 (-1,1 M ) Rahoitus, netto
LisätiedotPohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017
Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät
LisätiedotTalouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu. Palveluliikelaitosten johtokunta Taloussuunnittelujohtaja Pekka Heikkinen
Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman valmistelu Palveluliikelaitosten johtokunta 7.5.2014 Taloussuunnittelujohtaja 1 Lauta- ja johtokuntien käsittelyn tavoite Saada yhteinen ymmärrys Talouskehityksen
LisätiedotTALOUSLUKUJEN VERTAILUA
TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,
LisätiedotJulkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015
Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta
LisätiedotKinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014
Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014
LisätiedotKehysesitys 2016-18. Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen
Kehysesitys 2016-18 Valtuusto 7.9.2015 Pekka Heikkinen Taloussuunnitelman ja arvion valmisteluprosessista Kehyspäätöksen tekovaiheessa paljon asioita auki Valtion valmisteluaikataulu myöhentynyt; hallituksen
Lisätiedot14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS
1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218
LisätiedotNurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla
Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla Nurmeksen kaupungille vuosi 2018 vahvan perustoiminnan ansiosta hieman odotuksia parempi. Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 333/2016 02.02.01.00 99 Vuoden 2015 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Katariina Koskela,
Lisätiedot