Maaretta Tukiainen Hyvän mielen taidot



Samankaltaiset tiedostot
Kuinka elän pitkään ja terveenä

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi FyKeMaTT -aineet

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä

Aikuisten perusopetus

Paja-veso Aittakorven koulu

Tanssiopetus varhaiskasvatuksessa.

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Opetushallituksen kuulumiset

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus Virpi Louhela Sari Koskenkari

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Ainejakoisuus ja 1 monialainen eheyttäminen opetuksessa

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Ympäristöoppia opettamaan

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Pienten lasten kerho Tiukuset

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

OPS Minna Lintonen OPS

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen. Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

MAOL Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

Munkkiniemen ala-aste

Positiivinen CV Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

Ilmaisun monet muodot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie Saarenkylä gsm

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhdentyminen Toimintakulttuurien yhtenäistäminen. Oppilaitosjohdon foorumi Ritva Järvinen Aija Rinkinen

-2, SIV-SU :00

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

parasta aikaa päiväkodissa

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Avaussananat Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Sisällys. Liikkeelle... Perinteinen ja positiivinen psykologia... Hyvän mielen taidot... Hyvä mieli jokamiestaidoksi...

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

Omannäköinen elämä. Kovakantinen kirja, jossa on musta foliointi, sopii myös lahjaksi. Näin teet hyviä valintoja. Leena Ståhlberg Marjaana Herlevi

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD

Transkriptio:

kevät 2016

Mitä jos minuutin aamurutiini voisi muuttaa elämäsi? Kokeile ja ota itsellesi aamuisin hyvän mielen hetki." Maaretta Tukiainen Hyvän mielen taidot Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi hyvän mielen taitojen avulla. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. Hyvän mielen taidot auttavat tunnistamaan oman potentiaalin ja tekemään unelmista totta. Kirja auttaa sinua huomaamaan, millaisia taitoja sinulla jo on ja mitä haluaisit itsessäsi kenties kehittää. Parhaiten hyvän mielen taidot saa haltuun itse kokeilemalla ja harjoittelemalla. Siksi kirjassa on runsaasti esimerkkitarinoita ja elämyksellisiä tehtäviä. Maaretta Tukiainen Hyvän mielen kortit Hyvän mielen kortit toimivat mielikuvaharjoitteina kohti mielen joustavuutta. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. ISBN 978-952-451-685-3 nid. n. 300 s. 17.3 Kustantajan hinta 37 e Ilmestyy 4.1.2016 978-952-451-686-0 58 korttia 17.3 Kustantajan hinta 22 e Ilmestyy 4.1.2016 Kortit perustuvat positiiviseen psykologiaan, elinikäiseen oppimiseen sekä ihmisen sisäisiin voimavaroihin, joita hyödyntämällä on mahdollista kasvaa ja elää itsensä näköistä elämää. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa. Kortteja voi käyttää myös ilman kirjaa. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Inspiroivat kuvat on ottanut Krista Keltanen. 2

Palautetta kirjan ja korttien esilukijoilta: Aivan huikean mainio kokonaisuus keskeisistä hyvinvointi- ja elämäntaidoista. Henna Tarjanne-Lekola Tämän kokonaisuuden tulen ehdottomasti ostamaan ja suosittelemaan muille. Korteissa on selkeät kategoriat, kannustavat ja pysäyttävät lauseet sekä hienot kuvat. Kortteja aion käyttää mentoroidessani ja valmentaessani yrittäjiä ja esimiehiä. Tapu Nieminen Kiitos tästä kirjasta. Kokonaisuus tuo monen ihmisen elämään paljon hyvää mieltä, itsensä tuntemista ja sallivuutta. Mukana on upeita tarinoita, jotka jäivät elämään mieleen. Pidin erityisesti korttien valokuvista, teksteistä ja tavasta, jolla kirja on rakennettu. Kirsi Oksaharju Maaretta Tukiainen on tietokirjailija, muotoilija ja valmentaja, joka on vaihtanut alaa ja ammattia uransa aikana lukuisia kertoja siitä itsekin yllättyen. Hänen ajattelunsa perustuu positiiviseen psykologiaan, elinikäiseen oppimiseen sekä ihmisen sisäisiin voimavaroihin, joita hyödyntämällä on mahdollista kasvaa ja elää itsensä näköistä elämää. Kuva: Mikko Harma 3

Lotta Uusitalo-Malmivaara Kaisa Vuorinen Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään omat luonteenvahvuutensa Meistä kukaan ei synny sen paremmin rehellisyyden kuin itsehillinnänkään mestarina, vaan näitä taitoja on tietoisesti kasvatettava. Tulemme vahvoiksi siinä, mitä teemme paljon; heikennymme siinä, mitä teemme vähän. Esimerkiksi itsesäätelykyvyn on todettu ennustavan koulumenestystä älykkyysosamäärää paremmin. Luonteenvahvuuksiin keskittyvä opetus vaikuttaa oppimiseen pitkäkestoisemmin ja johtaa tyydyttävään elämään todennäköisemmin kuin vain tiedolliseen osaamiseen keskittyvä opetus. Alasta tai ajasta riippumatta menestymme vahvuuksiemme avulla. Tämä kirja antaa välineet vahvuusopetuksen toteuttamiseen. Kirjassa esitellään tärkeimmät luonteenvahvuudet ja kerrotaan, missä niiden käyttöä voi havaita ja miten niitä voi harjoitusten avulla vahvistaa. Lotta Uusitalo-Malmivaara Kaisa Vuorinen Huomaa hyvä! -toimintakortit Vahvuusvaris johdattaa lapset ja nuoret löytämään omat luonteenvahvuutensa! Toimintakorteissa esitellään tiivistetysti, mitä 26 luonteenvahvuutta ovat, 978-952-451-700-3 nid. n. 250 s. K38+ Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 28.1.2016 978-952-451-701-0 30 korttia K38+ Kustantajan hinta 35 e Ilmestyy 28.1.2016 miten ne voi havaita ja kuinka niitä voi vahvistaa itsessään. Näiden käytännöllisten korttien ja Huomaa hyvä! -kirjan avulla autat lapsia ja nuoria löytämään omat luonteenvahvuutensa. 4

Johtamisen alalla ei ole pysyviä mestareita, mutta jatkuva harjoittelu auttaa saavuttamaan tason, josta on hyötyä niin esimiehelle itselleen kuin organisaatiolle. Pauli Juuti Johtamisen kehittäminen Johtamisen olennaisin kysymys on, saako esimies vastuualueellaan olevat ihmiset mukaan toiminnan ke- 978-952-451-698-3 sid. n. 180 s. hittämiseen ja toteuttamaan innokkaasti työyhteisön K69.11 Hinta 45 e perustehtävää niin, että kaikkien asiantuntemus tulee Ilmestyy 29.2.2016 hyödynnettyä. Johtamista tulee kehittää jatkuvasti, jotta organisaatio menestyisi ja niin työntekijät kuin asiakkaat voisivat hyvin. Tässä teoksessa kerrotaan, millaisten keinojen avulla esimies voi saada muut mukaansa tavoittelemaan työyhteisön päämääriä ja ratkaisemaan kohdattuja haasteita. Lisäksi esitellään keskeisimpiä johtamisen kehittämisen menetelmiä, kuten 360 asteen arviointia, työnohjausta ja mentorointia. Pauli Juuti on valtiotieteiden tohtori ja dosentti sekä yrittäjä. Hän on työskennellyt lukuisissa maamme elinkeinoelämän organisaatioissa asiantuntijana ja kehittäjänä. Pauli Juutin aiemmin ilmestyneet suositut johtamiskirjat: Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen Tunteet ja työ Jaetun johtajuuden taito Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi 5

Jaana Kivinummi Saija Alatupa Kun ei suju Selviytymisopas haastaviin asiakastilanteisiin 978-952-451-695-2 nid. n. 250 s. K30.13 Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 15.5.2016 Ihmissuhdetyössä kohdataan usein hankalia tilanteita ja haastavasti käyttäytyviä asiakkaita. Vaikeiden tilanteiden taustalla on aina jokin syy. Tämän tiedostaminen antaa voimia ja uskoa ratkaisujen löytymiseen. Teoksessa esitellään syitä yhteistyön sujumattomuudelle ja annetaan keinoja sekä mahdollisten syiden että entistä toimivampien työskentelymallien löytämiseksi. Kirja sisältää tehtäviä, joiden avulla lukija voi tarkastella asiakkaan käyttäytymistä ja omaa toimintaansa ja löytää ratkaisuja vaikeassa tilanteessa etenemiseen. Lukuisat vinkit auttavat myös uudistamaan työskentelyä kokonaisvaltaisesti. Tarja Santalahti Mika Lehtonen Seksuaaliterapia Seksuaaliterapian tavoitteena on tasapainoinen seksuaalisuus, joka antaa ihmiselle hyvää oloa ja nautintoa. 978-952-451-696-9 sid. n. 250 s. K59.35 Kustantajan hinta 45 e Ilmestyy 15.5.2016 Tämä kirja on ensimmäinen suomenkielinen seksuaaliterapiaa käsittelevä teos. Siinä esitellään, mitä seksuaaliterapia on, mitä seksuaaliterapiassa tapahtuu ja miten seksuaaliterapiaa käytetään. Käytännönläheinen teos on suunnattu ensisijaisesti ammattilaisille, mutta se on hyödyllinen kenelle tahansa, joka on kiinnostunut seksuaalisuuden moninaisista ilmiöistä. 6

Uutuus oppilaiden aktivoimiseen! Juho Norrena (toim.) Ryhmä oppimaan! Tämä kirja saa oppilaat ja opettajat innostumaan yhä uudelleen oppimisesta! Opetussuunnitelmien edellyttämä koulun muutos voidaan tiivistää kolmeen sanaan: oppilaan aktiivisuuden lisääminen. Tätä varten kirja tarjoaa käytännönläheisiä ja monipuolisia tehtäviä, joissa korostuvat toiminnallisuus, elämyksellisyys, tarinallisuus, luovuus ja yhteistoiminta. Kirjan avulla opettaja onnistuu rakentamaan helposti yhtenäisiä oppimiskokonaisuuksia yksittäisten aktivoivien välipalojen sijaan. Taito-sarja 978-952-451-706-5 nid. n. 200 s. K38.29 Kustantajan hinta 40 e Ilmestyy 15.3.2016 Tutustu suosittujen Taito-sarjan kirjojen uusiin painoksiin sivulla 14! 7

Jatkoa suositulle Aistiseikkailu-kirjalle, jota on myyty yli 3000 kappaletta! Uusissa Aistiseikkailu-kirjoissa matkustetaan maailman ympäri. Samalla luodaan leikin keinoin kiinnostusta ja pohjaa myöhempää maihin ja kulttuureihin tutustumista varten. Sanna Leena Saarinen Aistiseikkailu 2 Matka maailman ympäri alkaa Aistiseikkailu-sarja 978-952-451-702-7 nid. n. 112 s. K79.8 Kustantajan hinta 40 e Ilmestyy 15.3.2016 Aloita maailmanympärysmatka valloittavan Maria Maatuskan seurassa! Miltä tuntuu hyppiä eduskuntatalon portaat ylös tai kävellä tiheän viidakon läpi? Mitkä eläimet kaivautuvat aavikon hiekkaan? Kuinka pitkälle Kille Kattohaikaran nokka yltää? Sanna Leena Saarinen Aistiseikkailu 2 -kortit Matka maailman ympäri alkaa Kortit tukevat Aistiseikkailu 2 -kirjan toiminnallisuutta. Niiden avulla kirjan satujen kertominen ja tehtävien tekeminen onnistuu hauskasti ja värikkäästi. Aistiseikkailu-sarja 978-952-451-710-2 n. 80 korttia K79.8 Kustantajan hinta 35 e Ilmestyy 15.3.2016 8

Aistiseikkailu-kirjojen ja -korttien lähtökohtana on lapsen luova ja moniaistinen toiminta. Kirjojen kiehtoviin satuihin liittyy runsaasti liikunta-, musiikki- ja kädentaitovinkkejä, ja korttien värikkäästi kuvitetut lorut tempaavat mukaansa. Sanna Leena Saarinen on työskennellyt lastentarhanopettajana mm. moniaistista työotetta painottavassa päivähoitoyksikössä. Hän on erikoistunut musiikkikasvatukseen ja työskennellyt niin varhaisiän musiikkikasvattajana kuin ohjannut erilaisia lasten tanssi- ja rytmiryhmiä. Sanna Leena Saarinen Aistiseikkailu 3 Matka maailman ympäri jatkuu Aistiseikkailu-sarja 978-952-451-703-4 nid. n. 112 s. K79.8 Kustantajan hinta 40 e Ilmestyy 5.5.2016 Maailmassa on paljon innostavaa ihmeteltävää. Nyt matka jatkuu! Tällä kertaa oivallisina oppaina ovat Kipa Koala ja Lippa Lohikäärme. Montako loikkaa Kepa Kenguru tarvitsee hypätessään saaren laidalta toiselle? Mitä näkyy autotehtaan liukuhihnalla? Miltä tuntuvat sambakarnevaalien asut? Entä voiko kaktusta syödä? Sanna Leena Saarinen Aistiseikkailu 3 -kortit Matka maailman ympäri jatkuu Kortit tukevat Aistiseikkailu 3 -kirjan toiminnallisuutta. Niiden avulla kirjan satujen kertominen ja tehtävien tekeminen onnistuu hauskasti ja värikkäästi. Aistiseikkailu-sarja 978-952-451-709-6 n. 80 korttia K79.8 Kustantajan hinta 35 e Ilmestyy 5.5.2016 9

Kalle Juuti (toim.) Ympäristöoppia opettamaan 978-952-451-693-8 nid. n. 250 s. K38.293 Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 29.1.2016 Opettaja ei voi enää vain havainnollistaa ilmiötä, vaan oppilaalla on nykyaikaisessa ympäristöopin opettamisessa aktiivinen rooli. Oppilas esimerkiksi suunnittelee aineisiin liittyviä kokeita ja tekee havaintoja siitä, kuinka hänen tekemänsä muutokset vaikuttavat ilmiöön. Ympäristöoppi antaa oppilaalle tietoja ja taitoja, joiden avulla hän voi toimia kansalaisena. Ympäristöopin oppiaineet biologia, fysiikka, kemia, maantiede ja terveystieto antavat oppilaalle mahdollisuuden ymmärtää sen, miten asiat liittyvät toisiinsa. Tässä kirjassa tarkastellaan ympäristöopin oppiaineille luonteenomaisia työtapoja ja rakennetaan siltoja näiden oppiaineiden välille. Lisäksi kerrotaan, kuinka eri työtapojen avulla voidaan tukea oppilaan osallistumista sekä kriittisen ja luovan ajattelun kehittymistä. 10 Timo Saloviita (toim.) Samanaikaisopetus Tuntisuunnitelmia ja työtapoja 978-952-451-694-5 nid. n. 160 s. K38.5 Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 29.1.2016 Kaksi opettajaa samassa luokassa keveneekö vai kasvaako työtaakka? Samanaikaisopetuksen ansiosta muun muassa työrauha paranee, työtavat monipuolistuvat ja opetuksen eriyttämismahdollisuudet lisääntyvät. Tässä teoksessa eri kouluasteilla samanaikaisopetusta toteuttaneet opettajat kertovat tuntisuunnitelmista ja työtavoista, joita he ovat onnistuneesti käyttäneet omassa opetuksessaan. Lisäksi kerrotaan, millaisilla eri tavoilla samanaikaisopetusta voi toteuttaa, ja vastataan työtapaa koskeviin kysymyksiin.

Hannele Cantell Arto Kallioniemi (toim.) Kansankynttilä keinulaudalla Miten tulevaisuudessa opitaan ja opetetaan? 978-952-451-705-8 nid. n. 250 s. K38.5+ Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 28.1.2016 Miten opettaja tasapainottelee muutosten heilutellessa suomalaista koulua? Tarvitaanko täysin uudenlainen käsitys opettajan työstä? Vai onko opettajuuden ytimessä jotain sellaista, johon muutosten pyörteissäkin voi tukevasti nojata? Mistä ja missä tulevaisuudessa opiskellaan? Säilyvätkö oppiaineet, ja käytetäänkö arvioinnissa kokeita? Kirjassa alan johtavat asiantuntijat tarkastelevat muuttumassa olevaa opettajuutta ja koulua. He tuovat esiin suurimmat haasteet ja pohtivat, mitä vaihtoehtoja opettajilla on ottaa muutoksia vastaan. Kirja antaa perusteltuja näkemyksiä hyvistä tulevaisuuden suuntaviivoista ja pelastaa opettajan väsyttävältä horjumiselta. Riitta Jyrhämä Martti Hellström Kari Uusikylä Pertti Kansanen Opettajan didaktiikka 978-952-451-697-6 nid. n. 200 s. K38.2 Kustantajan hinta 49 e Ilmestyy 15.5.2016 Didaktiikka on kasvatustieteen osa-alue, joka tutkii opetusta. Se tarjoaa opettajalle arvokasta tietoa opetuksen suunnitteluun. Opetuksen laadun paras tae on itsenäinen, oppinut opettaja, joka kykenee monipuoliseen didaktiseen ajatteluun. Teoksessa käsitellään muun muassa yhteiskunnan koululle asettamia vaatimuksia, opetussuunnitelmaa, opetustapahtumaa, arviointia ja opetuksen tutkimusta. Kirjoittajat ovat tehneet elämäntyönsä opettajina ja opetuksen tutkijoina, ja heidät on palkittu didaktisista ansioistaan. 11

Kaikkien opetus- ja kasvatusalojen yhteinen pääsykoekirja! Rauno Huttunen Jorma Vainionpää Tuuli Asunmaa (toim.) Samalta viivalta 10 Valtakunnallisen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) kirjallisen kokeen aineisto 2016 Samalta viivalta 10 on pääsykoeaineisto kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) kirjalliseen kokeeseen vuodelle 2016. Kirja ilmestyy 31.3.2016, jolloin se on samaan aikaan saatavilla kaikille pääsykokeisiin osallistuville. Ennakkoon tilatut kirjat annetaan postin toimitettavaksi 30.3.2016. Kirjat lähetetään Priority-kirjeinä, jolloin ne ovat postin toimitusehtojen mukaisesti vastaanottajilla 1 2 arkipäivässä. 978-952-451-699-0 nid. n. 200 s. K38.4 Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 31.3.2016 12

Anitta Pakanen (toim.) Lastentarhanopettajan kalenteri 2016 2017 978-952-451-707-2 kierresid. n. 256 s. K38.51 Kustantajan hinta 36 e Ilmestyy 13.4.2016 Huippusuosittu varhaiskasvattajien oma kalenteri ilmestyy jälleen! Kirja sisältää selkeän kalenteriosion, monipuolisia suunnittelupohjia sekä ajankohtaisia artikkeleja. Vuoden 2016 2017 kalenterissa käydään läpi varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistamisen tilanne. Muita aiheita ovat muun muassa toimintakulttuurin muutos ja monikulttuurisuus. Käyttäjien toiveesta uuteen kalenteriin on lisätty muovitasku. Anne Kolehmainen Nina Lahtinen (toim.) Kasvatuksen ja koulutuksen vuosikirja 2016 2017 978-952-451-704-1 sid. n. 400 s. K38.5053 Kustantajan hinta 59 e Ilmestyy 20.4.2016 Jo 36. kerran ilmestyvässä koulun lukuvuoden perustyövälineessä on paljon muistiinpanotilaa sisältävän päiväkirjaosan lisäksi koulutusta koskevaa lainsäädäntöä päivähoidosta yliopistoihin, lukuvuoden toimintakalenteri sekä artikkeliosa, johon on koottu tiiviiseen muotoon lisätietoja, ohjeita ja muistilistoja päivittäisessä työssä vastaan tulevien ongelmien ratkaisemiseksi. Artikkelien teemoja ovat mm. hyvinvoinnin ja turvallisuuden johtaminen sekä uudet oikeustapaukset sisäilma-asioissa, sosiaalihuoltolaki rehtorin ja opettajan näkökulmasta, varhaiskasvatus ja johtajan ja opettajan työnkuvan muutos, vuorotteluvapaa ja sen muutokset, teknisen työn oikeuskäytäntö, uusi tupakkalaki sekä valmistavan opetuksen rahoitusmuutos. Arviointi- ja muistikirja 2016 2017 nid. n. 112 s. Ennakkohinta 9,50 e Ilmestyy 20.4.2016 Arviointi- ja muistikirja on perinteinen opetuksen apuväline. Siinä on runsaasti tilaa oppilas- ja kurssiarvioinneille sekä kalenteritiedot. Arviointiosan lisäksi kirjassa on poissaolo- ja kerhoseuranta sekä oppilashuollollisten toimenpiteiden seuranta. Oppilashuollollisten toimenpiteiden seurannassa ovat mukana tiedot, jotka laki vaatii kirjattavaksi. Mukana on myös kotitehtävien laiminlyönnin, luokasta poistamisen, jälki-istuntojen ja muiden rankaisukeinojen seuraamisen tueksi suunniteltu sivukokonaisuus. 13

Uusintapainokset! Jukka Kataja Timo Jaakkola Jarmo Liukkonen Ryhmä liikkeelle! Toiminnallisia harjoituksia ryhmän kehittämiseksi Sylimöttö, tiimisukset ja yli 150 muuta kirjan toiminnallista ideaa toimivat oivallisena keinona ryhmädynamiikan, vuorovaikutuksen, ryhmäroolien ja ryhmän kiinteyden kehittämisessä. Kirjan alussa käsitellään ryhmän kehittymistä ja kasvua ja pureudutaan ryhmätehtävien ohjaamiseen. Toinen osa on täynnä toiminnallisia ja liikunnallisia harjoituksia. Mukana on lämmittely-, luovuus-, keskittymis- ja draamaharjoituksia, seikkailu- ja maastotehtäviä sekä toiminnan lopettamisharjoituksia. Kirjan tehtäviä voi helposti soveltaa eri-ikäisten kanssa toimittaessa. Eija Leskinen Ryhmä toimimaan! Vinkkejä tutustumiseen, oppimiseen ja yhteistyöhön 2. painos Taito-sarja 978-952-451-497-2 nid. 137 s. K38.29 Kustantajan hinta 40 e Ilmestyy 31.3.2016 3. painos Taito-sarja 978-952-451-401-9 nid. 176 s. K38.29 Kustantajan hinta 40 e Ilmestyy 31.3.2016 Suosittu ryhmätoiminnan ideapaketti! Kirjaan on koottu yli 250 harjoitusta, joita voi toteuttaa sellaisenaan tai soveltaa ryhmäläisten iän, ryhmän koon, harjoituksen tarkoituksen ja käytettävän ajan mukaan. Mukana on muun muassa tutustumis-, keskittymis-, ryhmäytymis-, lämmittely- ja rentoutumisharjoituksia, toiminnallisia ideoita useista eri teemoista sekä vinkkejä palautteen antamiseen. Harjoitusten yhteydessä mainitaan harjoituksen kesto, toimintavaiheet ja muunteluvaihtoehtoja. Ohjaaja voi koota kirjaan myös omia ideoitaan ja havaintojaan ryhmästä. 14

Suositut kurssikirjat! Paula Määttä Anja Rantala Tavallisen erityinen lapsi Yhdessä tekemisen toimintamalleja Jako normaaleihin ja epänormaaleihin lapsiin häviää kodin arjessa, mutta kodin oven ulkopuolella alkaa tiukka luokittelu ja keskustelu siitä, kenen asiantuntemukseen luotetaan, kun lasten kehittymisen ja oppimisen edellytyksiä arvioidaan. Kodin, päivähoidon ja koulun tarjoamat arkipäivän tilanteet ovat lapsen kehityksen peruspilareita. Siksi perhettä ja lasta tukevien palvelujen tulisi perustua lasten ja vanhempien tarpeisiin. Kirjan käytännöllisten vinkkien avulla varhaiskasvatuksessa on helppo löytää ne yhteistyön arkiset tavoitteet, joiden avulla pystyy rakentamaan kaikenlaisille lapsille hyvinvointia edistäviä kehitysympäristöjä. Uudistetussa painoksessa on uutta tietoa lapsen kehityksen ja oppimisen perustasta. Lisäksi säädökset on ajantasaistettu. Eeva Hujala Leena Turja (toim.) Varhaiskasvatuksen käsikirja 2., uudistettu painos 978-952-451-689-1 nid. n. 300 s. K38 Kustantajan hinta 39 e Ilmestyy 31.3.2016 3., päivitetty painos 978-952-451-708-9 sid. n. 390 s. K37.41 Kustantajan hinta 47 e Ilmestyy 28.1.2016 Varhaiskasvatuksen käsikirja on ensimmäinen laaja kokoomateos, jossa esitellään keskeinen osaaminen varhaiskasvatuksen kehittämisen perustaksi. Kirjassa annetaan välineitä viedä varhaiskasvatussuunnitelmat käytännön työhön. Kirjan artikkelit käsittelevät lapsen kehitystä ja oppimista sekä varhaispedagogiikan lähtökohtia. Kirjan kolmanteen painokseen on tehty esiopetuksen opetussuunnitelmaa koskevat päivitykset. 15

1) 2) 3) Hyvän mielen pikavinkit Kirjaa ylös kolme asiaa, jotka ovat hyvin juuri nyt. Kiitollisuuden vaaliminen on tutkitusti nopea tapa kohentaa mielialaa. Auta jotakuta. Jos tarvitset erityisen voimakkaan mielialabuustin, anna apu nimettömänä. Myötätunto helpottaa ahdistusta mm. oksitosiinin vapautumisen vuoksi. Tee kymmenen minuutin kävelylenkki luonnossa. Hapen määrä aivoissasi lisääntyy ja stressihormonitaso laskee. Luovien oivallusten todennäköisyys kasvaa. Tutustu Hyvän mielen taidot -kirjaan sivulla 2! Kirjojamme saat kirjakaupoista kautta maan ja kustantajalta PS-kustannus, PL 303, 40101 Jyväskylä puh. 014 337 0070 asiakaspalvelu@ps-kustannus.fi www.ps-kustannus.fi POST SCRIPTUM UUSIN TIETO PS-kustannus on tietokirjallisuuden erikoiskustantamo, joka julkaisee vuosittain 20 30 uutta kirjaa opetuksen ja kasvatuksen, sosiaali- ja terveysalan, johtamisen sekä yhteiskunnan ajankohtaisista aiheista.