TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA"

Transkriptio

1 TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat musiikki, kuvataide, draama ja leikki. Tanssinopetusta on jaksoittain.

2

3 2-5-VUOTIAILLE LAPSILLE Toimintaan on mahdollisuus osallistua 2-5 vuotiaat lapset, joilla ei ole muuta kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa (päiväkoti- tai perhepäivähoitokoti). Lapsi voi silti osallistua kerhon lisäksi muuhun avoimeen toimintaan esim. Perhekeskuksen järjestämiin kerhoihin ja toimintoihin. TOIMINNAN SISÄLTÖÄ Kerhossa opetellaan ilmaisutaitojen ja leikin avulla luovuutta ja yhdessäoloa. Ilmaisuharjoituksia tehdään pareittain tai pienryhmissä. Musiikin-, tanssin-, draaman- ja kuvataiteen opetusta. Tanssiopetusta yksi jakso lukuvuodessa. Toimintaa ohjaa myös Heinolan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. KERHOMAKSU 67 euroa/kk Maksu vahvistetaan vuosittain sivistyslautakunnan kokouksessa.

4 TOIMINNAN TAVOITTEET Erilaisten toimintojen ja mukavan yhdessäolon avulla lapsi oppii monipuolisesti ja kehittyy sosiaalisissa taidoissaan. Samalla tuetaan lapsen ikätason mukaista kehitystä ja rohkaistaan lasta itseilmaisuun. Toiminta suunnitellaan vastaamaan lapsen tarpeita ja edellytyksiä. Yhdessä lapsen kanssa tutustutaan luovuuteen, saadaan positiivisia kokemuksia ja sitä kautta tuetaan lapsen itsetuntoa. Kuvataiteen ja muun luovan toiminnan avulla lapsi oppii tuntemaan erilaisia materiaaleja ja työskentelytapoja. Kädentaidot kehittyvät itse tekemällä ja lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä. KUVATAIDE Onnistumisen kokemukset Materiaaleihin tutustuminen Kädentaitojen/motoriikan kehittyminen

5 LUOVA TOIMINTA Työtapoihin tutustuminen Itsensä ilmaiseminen VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Musiikkituokioissa on tavoitteena antaa lapselle musiikillisia taitoja, valmiuksia ja elämyksiä, jotka muodostavat pohjan hyvälle musiikkisuhteelle ja myöhemmälle musiikkiharrastukselle. Tavoitteena on myös, että lapsi kehittyy kuuntelemaan ja kokemaan musiikkia sekä ilmaisemaan itseään musiikin keinoin. Musiikkikasvatuksesta vastaa musiikin varhaiskasvatuksen opettaja Maarit Granqvist.

6 DRAAMAKASVATUS Draamakasvatuksessa leikki ja kasvatus yhdistyvät teatterin muotoon. Draamallisessa toiminnassa korostuvat elämyksellisyys, vuorovaikutteisuus ja tarinallisuus. Lapsi oppii kokonaisilmaisullisia ja kielellisiä valmiuksia, sosiaalisia taitoja ja tunteiden tunnistamista. LASTEN TANSSI Lapsi tutustuu leikinomaisessa muodossa tanssin perusteisiin yksitellen, ryhmässä ja parin kanssa. Tunneilla lapsi oppii hahmottamaan tanssin elementtejä: rytmiä, muotoa, tilaa, voimaa ja tutustuu kehon liikemahdollisuuksiin luovien ja fyysis-motoristen harjoitusten avulla.

7 HAKEMINEN Kerhotoiminta on tarkoitettu niille lapsille, jotka eivät ole muussa kunnallisessa päivähoidossa. Ryhmät toimivat koulujen toiminta-aikojen mukaisesti. Kerhoihin haku tapahtuu maaliskuussa päivähoidon haun yhteydessä. Vapaita paikkoja voi tiedustella jatkuvasti ja hakemuksia voi jättää jonoon, jos ryhmät ovat täynnä. Hakemukset palautetaan päivähoitotoimistoon tai Niemelä-talon päiväkotiin, Puistokatu 1 tai Taidepainotteiseen kerhoon. LISÄTIETOJA JA HAKULOMAKKEITA Taidepainotteinen kerho, Heinolan musiikkiopisto, Savontie 11, puh , Lastentarhanopettaja, draamapedagogi Eeva Rantala ja päivähoitaja Helena Kantele-Saarinen Päiväkodinjohtaja Jaana Vesikko, Niemelä-talon päiväkoti, Puistokatu 1, puh Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja Hannele Tuusjärvi puh Päivähoitotoimisto/laskutus Sirpa Leppäkorpi puh ja Minna Ollikainen puh

8

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola puh: 044 797 8525 Päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti: jaana.vesikko@heinola.fi puh: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen sydämen

Lisätiedot

TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KAILAAN PÄIVÄKOTIIN KAILAAN PÄIVÄKOTI Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 varajohtaja Eija Vuori-Gråman

Lisätiedot

TERVETULOA kailaan päiväkotiin

TERVETULOA kailaan päiväkotiin TERVETULOA kailaan päiväkotiin Puistokatu 1, 18100 Heinola puh: 044 797 8525 Päiväkodin johtaja Jaana Vesikko sähköposti: jaana.vesikko@heinola.fi puh: 050 593 9681 Varajohtaja Eija Vuori-Gråman sähköposti:

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2017 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Päivitys 01.08.2010 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 MUSIIKKILEIKKIKOULUN PALVELUKARTTA...

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO Kysely huoltajille, muskarit ja karuselli RTF Report - luotu 27.05.2015 15:49 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä muskarit ja karuselliopetus 74 54 42 Yhteensä 74 54 42 Perustiedot 1. Lapseni

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 1. 1.1 Ryhmän tavoitteet 2. 1.2 Ryhmän arvot 3. Varhaiskasvatus ympäristömme 4

Toiminta-ajatus 1. 1.1 Ryhmän tavoitteet 2. 1.2 Ryhmän arvot 3. Varhaiskasvatus ympäristömme 4 1 SISÄLLYS Toiminta-ajatus 1 1.1 Ryhmän tavoitteet 2 1.2 Ryhmän arvot 3 Varhaiskasvatus ympäristömme 4 Toiminnalliset orientaatiot lapsille ominainen tapa toimia 5 Sisällölliset orientaatiot tapa hahmottaa

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa.

Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. HEI MUSIIKKILEIKKIKOULULAINEN JASOITINRYHMÄLÄINEN! Mukavaa lukuvuotta 2013 2014. Tästä oppaasta löydät musiikkileikkikoulun toimintaan liittyvää tarpeellista tietoa. Musiikkileikkikoulun lukuvuoteen sisältyvätopetuksen

Lisätiedot

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Sosiaalilautakunta 16.2.2012 13/ liite no 4 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Kasvatus ja opetusmenetelmät 4. Yhteistyö 5. Erityinen tuki

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely 2016 vastaukset Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 1. Lapseni ikä on Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 2. Lapseni on Palvelut ja tiedottaminen (Kaikki) 1. Olen saanut riittävästi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 1. Lapseni ikä (129 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) keskiarvo: 4.5 pienin: 1 suurin: 10 LAPSENI HOITOPAIKKA 2. Lapseni on (138 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) LAPSENI HOITOPAIKKA

Lisätiedot

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle 6.-luokkalaisille ja 6.-luokkalaisten huoltajille Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Sivistystoimiala Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Hakeminen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

KEVÄT Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

KEVÄT Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! KEVÄT 2019 1 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa tammikuussa parittomina torstaina(17.1., 31.1., 14.2.,28.2.,14.3., 28.3., 11.4., 25.4., 9.5., ja 23.5.)

Lisätiedot

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä.

Aamu- ja välipalat valmistetaan päiväkodissa, mutta lounasateria tuodaan Meri-Lapin Kuntapalvelun ravintokeskus Merestä. 1 MÖYLYNLEHDON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1. Möylynlehdon päiväkoti Möylynlehdon päiväkoti on perustettu vuonna 1977. Sen pinta-ala on 294 m 2 ja tiloissa toimii tällä hetkellä kaksi lapsiryhmää;

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle.

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle. 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Sivistystoimiala Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta.

Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. 1 Oppilaitoksen toiminta-ajatus Kotkan seudun musiikkiopisto on musiikkiin erikoistunut taideoppilaitos, joka järjestää musiikin ja siihen liittyvien muiden taidemuotojen opetusta. Musiikkiopiston ensisijainen

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Keravalla TANSSIA MUSIIKKIA KUVATAIDETTA

Taiteen perusopetus Keravalla TANSSIA MUSIIKKIA KUVATAIDETTA Taiteen perusopetus Keravalla TANSSIA MUSIIKKIA KUVATAIDETTA Kuva: Tekla Váli Sisällys Keravan kuvataidekoulu... 4 Keravan musiikkiopisto... 6 Keravan tanssiopisto... 8 Taidepäiväkoti Konsti...10 s. 6

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Tasanteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tasanteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tasanteen päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tervetuloa Tasanteen päiväkotiin! Tasanteen päiväkodissa on 120 1-5-vuotiasta lasta ja 22 kasvattajaa. Esiopetus siirtyy koululle syksyllä 2014. Tasanteella

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA

KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA MATEMATIIKKA Matematiikka on tapa hahmottaa ja jäsentää ympäröivää maailmaa ja tapa ajatella. Matemaattiset kokemukset ovat olennaisia lapsen ajattelun kehittymiselle.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi

Lisätiedot

Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia Outi Kallionpää

Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia Outi Kallionpää Uusi kirjoittaminen yhteisöllistä tuottamista ja osallistavaa kommunikointia 6.2.2017 Outi Kallionpää Mitä on kirjoittaminen? Miten kirjoittamista voi oppia ja opettaa? Uusi kirjoittaminen tekniset taidot

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ

KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 2. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ Äidinkieli ja kirjallisuus SUOMI ÄIDINKIELENÄ PUHUMINEN JA KUUNTELEMINEN Tavoitteet 1. lk ja 2. lk Oppilas oppii kuuntelemaan keskittyen ja eläytyen. Oppilaan vuorovaikutustaidot kehittyvät. Hän osallistuu

Lisätiedot

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja

Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2015 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

LUHTAAN PÄIVÄKOTI (9.1.2012 -)

LUHTAAN PÄIVÄKOTI (9.1.2012 -) LUHTAAN PÄIVÄKOTI (9.1.2012 -) Päiväkoti on rakennettu ekologisesti passiivienergian standardin mukaisesti aurinkosähköä hyödyntäen. Päiväkodissa on 6 päiväkotiryhmää ja noin 120 lasta. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO 1. PÄIVÄKODIN KUVAUS - oppimisympäristö - menestystekijät 2. PEURASAAREN PÄIVÄKODIN TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 2.1. Toiminta-ajatus: lapsen kasvun,

Lisätiedot

1. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat: 2. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus

1. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat: 2. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAVUOSISUUNNITELMA 2017-2018 1. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat: syyslukukausi: syysloman ajankohta/ päivystys: joululoman ajankohta/ päivystys: kevätlukukausi: hiihto-/talviloman

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen Seurakunnat ja Lape Jarmo Kokkonen 23.5.2018 Lähtökohta: Lapset ja nuoret ovat meille yhteistä lahjaa! Luterilaisen kirkon palvelut: * alueellinen kattavuus * maksuttomuus * matala kynnys * koulutettu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN LAPSEN NIMI: OSOITE: SYNTYMÄAIKA: VARAHAKIJAT 2 KPL: (NIMI, OSOITE, PUHELIN) MUUTA HUOMIOITAVAA: LAPSELLE ON LAADITTU LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA: Lapsen varhaiskasvatuspaikka:

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut

HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut HEINOLAN KAUPUNKI LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN Sivistystoimi/varhaiskasvatuspalvelut VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen asiakasmaksu

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017

8 29.01.2015 50 16.06.2016. Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta Kasvun ja oppimisen lautakunta 8 29.01.2015 50 16.06.2016 Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv. 2015-2017 KASVOPPI 29.01.2015 8 Äänekosken

Lisätiedot

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Ei maa kysy sirkkalehdiltä mikä sinusta isona tulee Ei maa käske leppää kasvattamaan kauraa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARPPEEN LASTENTARHA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARPPEEN LASTENTARHA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARPPEEN LASTENTARHA SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY 2. TOIMINTA-AJATUS 3. LAPSIKÄSITYS 4. OPPIMISKÄSITYS 5. LAPSELLE OMINAISET TAVAT TOIMIA 5.1 LEIKKIEN 5.2 LIIKKUEN

Lisätiedot

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden

Lisätiedot