Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma 01 019
Esipuhe Uudessa hallitusohjelmassa korjausvelan vähentäminen on nostettu vahvasti esille ja osoitettu merkittäviä panostuksia liikenneverkon korjausvelan vähentämiseksi. Tieverkon rapautuminen on jatkunut jo yli kymmenen vuotta perusväylänpidon rahoituksen niukkuudesta johtuen ja tämän kehityksen korjaamiseksi lisärahoitus on erittäin tervetullut. Korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi rahoitusta kohdennetaan perusväylänpitoon erityisesti tulevilta isoilta liikennehankkeilta. Liikenneväylien korjausvelan vähentämistä pohtinut parlamentaarinen työryhmä painotti joulukuun 01 loppuraportissaan, että korjausvelan määrää voidaan merkittävästi vähentää ainoastaan lisäämällä perusväylänpidon rahoitusta. Uudenmaan ELY-keskuksen alueen tieverkon korjausvelan suuruudeksi on keväällä valmistuneessa selvityksessä arvioitu miljoonaa euroa. ELY-keskukset uudistuvat ja toimintamalleja kehitetään. Liikenneasioissa toimintaa tehostetaan vuoden 01 alusta muun muassa keskittämällä tierakentamisen ja kunnossapidon hankintaa valtakunnallisesti neljälle hankinta-alueelle. Etelä-Suomen hankinta-alue tulee kattamaan nykyisten Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten toiminta-alueet. Käyttäjälähtöinen suunnittelu ja palvelutasoajattelu ovat nousseet aiempaa merkittävämpään rooliin liikennejärjestelmän kehittämisessä. Elämme vahvaa murrosta myös laajemmin. Tulevaisuuden visioissa liikenne nähdään kokonaisvaltaisena palveluna (Mobility as a Service, MaaS), jossa käyttäjillä on mahdollisuus hankkia esimerkiksi tarvitsemansa liikkumis- ja kuljetuspalvelut yhden palvelusopimuksen kautta. ELY-keskus on mukana luomassa edellytyksiä uusille liikenteen palveluille ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistämässä ajattelun eteenpäinviemistä. Olemme myös rakentamassa ja ylläpitämässä uudet liikennepalvelut mahdollistavaa infraa, jota tarvitaan myös tulevaisuuden liikenteen palveluiden palvelualustana. Liikkuminen ja tapa liikkua voivat olla nyt suuremmassa murroksessa kuin arvaammekaan. Kesäkuussa 01, Rita Piirainen, ylijohtaja Toimintaympäristö jatkuvassa muutoksessa Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue kattaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat, yhteensä kuntaa. Alueella asuu nykyisin jo lähes kaksi miljoonaa asukasta. Viimeisen viiden vuoden aikana väkiluku on kasvanut alueella noin viisi prosenttia, kun muualla Suomessa kasvu on ollut prosentin luokkaa. Väestön ennustetaan kasvavan voimakkaasti myös tulevaisuudessa. Maamme työpaikoista noin 0 prosenttia eli lähes miljoona työpaikkaa sijaitsee alueella. Vaikka Uudenmaan ELY-keskuksen alue on vain murto-osa maamme pinta-alasta, ajetaan koko maan liikennesuoritteesta alueella kolmannes. Myös Suomen vilkasliikenteisimmät tieosuudet sijaitsevat täällä. Tammikuussa 01 valmistui laajana hallintorajat ylittävänä yhteistyönä laadittu ALLI-kehityskuvaluonnos. Kehityskuvalla on muodostettu valtakunnallinen näkemys tavoiteltavasta aluerakenteesta ja sitä tukevasta liikennejärjestelmästä pitkällä aikavälillä eli noin vuoteen 00 saakka. Koska toimintaympäristö on jatkuvassa ja nopeassa muutoksessa, tulee aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kestää muutoksia, sopeutua niihin ja uusiutua. Aluerakenne perustuu toimintakykyisiin keskuksiin, elinvoimaiseen maaseutuun ja niiden väliseen monimuotoiseen vuorovaikutukseen. Helsingin seutu kehittyy vahvana eurooppalaisena metropolina. Se toimii useiden kansainvälisesti ja kansallisesti tärkeiden toimintojen sijaintipaikkana ja koko maan kannalta tärkeimpänä kansainvälisten lento- ja muiden yhteyksien logistisena keskuksena, jonka tulee olla hyvin saavutettavissa kaikkialta Suomesta. Metropolialue levittäytyy tulevaisuudessa yhä laajemmalle alueelle ja näin ollen pää- osa muusta Etelä-Suomesta ja Uudenmaan ELY-keskuksen toiminta-alueesta on metropolialueen vaikutuspiirissä. Uudenmaan ELY-keskuksen alueen (Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien) tunnuslukuja suhteessa muuhun maahan Väestö 01 (1.1.01) henkilöä 1 9 % Väestönkasvu 190 01 henkilöä 0 11 % Ennustettu väestönkasvu 01 00 * Maapinta-ala (1.1.01) km² 19 0 % Maantiet (1.1.01) km 9 1 1 % Liikennesuorite (01) milj. autokm. 9 % Tavaraliikenteen kuljetussuorite (01) Erittäin vilkasliikenteiset tiet (KVL > 1 000 ajon./vrk, 01) Henkilövahinkoonnettomuudet (0 01) Perusväylänpidon rahoitus (01) Joukkoliikenteen rahoitus, ELY ja HSL:n tuki (01) henkilöä 9 % milj. euroa milj. euroa Osuus Uudenmaan koko ELY-keskus maasta Työpaikat (01) kpl 9 0 % BKT (01) milj. euroa 09 % * Lähde: Tilastokeskus milj. % tkm. km 1 % kpl 9 % 19 % 11 %
Elinkeinoelämän tarpeet ja logistiikka vahvasti esillä Liikenneviraston tuorein strategia tähtää vuoteen 0 ulottuvan Fiksut väylät ja älykäs liikenne - sinua varten -vision kuvaaman tavoitetilan saavuttamiseen. Ensimmäiseksi strategiseksi päämääräksi vision suuntaan pääsemiseksi on nostettu Suomen kilpailukykyä edistävät toimivat kuljetusreitit. Edellytykset Suomen kilpailukyvylle luodaan varmistamalla liikenneyhteyksien sujuvuus, kuljetusketjujen tehokkuus ja täsmällisyys sekä tarjoamalla ajantasaista ja ennakoivaa tietoa liikenteestä ja väylistä yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Uudenmaan alueellisissa maankäytön ja liikenteen suunnitelmissa elinkeinoelämän tarpeet ja logistiikka ovat tällä hetkellä keskeinen teema. Luonnosvaiheessa olevassa Uudenmaan. vaihemaakuntakaavassa tarkastellaan logistiikkaa ja siihen liittyviä aluetarpeita. Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, HLJ 01, on myös käsitelty laajasti logistiikkaa ja laadittu tavaraliikenteeseen liittyen monia tutkimuksia. Suunnitelmassa on keskeisesti nostettu esille raskaan liikenteen levähdysaluetarpeet ja levähdysalueiden kehittämisen vastuu- ja toimintamallin laatiminen, joiden edistämisessä Uudenmaan ELY-keskuksella on merkittävä rooli. Parhaillaan on käynnissä myös selvitys Keski-Uudenmaan poikittaisyhteyksien parantamistoimenpiteiden määrittämiseksi. Tavoitteena on saada työssä ehdotetut linjaukset mukaan sekä Uudenmaan. vaihemaakuntakaavaan että Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaan. kokaupan kasvaessa ja sen vaikutuksia mm. jakelukuljetuksiin. Jakelukuljetuksien kehittämistä on käsitelty myös Helsingin yleiskaavatyön yhteydessä tehdyissä citylogistiikkaan liittyvissä selvityksissä. Suomen teollisuuden kilpailukyvylle on keskeistä erikoiskuljetusten mahdollistaminen. Vuoden 01 aikana Uudenmaan ELY-keskus yhteistyössä Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten kanssa tarkentaa vuonna 01 Liikenneviraston toimesta päätettyä suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkkoa ja määrittää tällä verkolla tarvittavat parannustoimenpiteet. Sidosryhmäyhteistyötä on tiivistetty perustamalla puutavarakuljetusten yhteistyöryhmä Uudenmaan ELY-keskuksen alueelle. Työryhmän tavoitteena on viranomaisen ja elinkeinoelämän välinen tiedonvaihto ja metsäteollisuuden tarpeiden parempi huomioiminen tienpitotoimien kohdentamisessa. Puutavarakuljetusten yhteistyöryhmä antoi vuoden 01 alussa yhteisen julkilausuman, jonka mukaan teiden kunnossapidon rahoitukseen on saatava merkittävä tasokorotus. Vuoden 01 aikana toteutetaan Helsingin ympäristön logistiikka-alueiden kehittämistyö, jossa tavoitteena on laatia pitkän aikavälin tavoite- ja toimenpidesuunnitelma logistiikkaalueiden ja palveluiden sijoittumisesta sekä kehittämisestä. Työssä tarkastellaan myös kaupan muutoksia erityisesti verk- Turvallisuutta tieympäristöön ja liikennekäyttäytymiseen Uudenmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuustoiminta tähtää sekä tieympäristön turvallisuuden että liikennekäyttäytymisen parantamiseen. Keskeisenä tavoitteena on liikennekuolemien puolittaminen ja loukkaantumisten vähentäminen neljänneksellä vertailuvuodesta 0 vuoteen 00 mennessä. Liikennekäyttäytymiseen vaikuttamisen keskeisiä keinoja ovat kuntien kasvatus-, valistus- ja tiedotustyön tukeminen sekä tiivis yhteistyö myös muiden alueellisten toimijoiden, kuten poliisin ja Liikenneturvan kanssa. Liikenneympäristön parantamisessa korostuvat suojattomien tienkäyttäjien eli jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tienylitysten turvaaminen sekä toisaalta vilkkaimpien maanteiden turvallisuutta parantavat kustannustehokkaat ratkaisut. Nopeusrajoituksia alennetaan vastaamaan nykyistä ohjeistusta ja taajamien tieympäristöä parannetaan tukemaan alhaisia nopeusrajoituksia. Kuntien kanssa tehtävässä yhteistyössä pyritään vaikuttamaan myös kulkutavan valintaan sekä turvallisiin ja sujuviin matkaketjuihin. Monilla seuduilla on määritelty pyöräilyn pääverkot ja esimerkiksi Lahdessa ne on viety luonnosvaiheessa olevaan Lahden yleiskaavaan. Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien ja niissä kuolleiden määrä Uudenmaan ELY-keskuksen maanteillä sekä kaduilla ja yksityisteillä Kuolleet Henkilövahinko-onnettomuudet 01 11 9 0 0 01 1 0 91 01 0 9 011 1 1 119 0 1 1 091 009 1 9 1 0 00 00 00 00 0 91 9 1 1 1 09 1 10 1 1 0 0 0 00 1 00 00 Maanteillä Kaduilla ja yksityisteillä
Uudenmaan ELY-keskuksen kiireellisimmiksi priorisoidut investointihankkeet Numero kartalla Hankkeen nimi Kunnan osuus Kevyen liikenteen järjestelyt 1 Kt Västerbyn jkp-tie ja liittymä Mt 1 (Valkontie), jkp-tie välillä Petaksentie Solvikintie ja Vanha Valkontie Valko 1. vaihe Mt 1 Anianmetsä Loukkuharju jkp-tie 0, Mt 1 Panssarimuseo Männistöntie jkp-tie 0, Liittymäkohteet, Vt 1 Pälkäne Hauho, liittymä- ja liikenneturvallisuusjärjestelyt 1, Mt 1 / mt 11 Tuusulan itäväylä/hiidenkiventie/saviriihentie 1,0 Kohteet, joissa kunnilla/muilla sidosryhmillä rahoitusosuus on merkittävä Mt 10 Mariannantien liittymän parantaminen (Juvanmalmi) Mt 10 Kulloo Ernestas jkp-tie 1 Mt 111 Alhonniitty Rajamäki jkp-tie 1 Mt 11 Korso Nikkilä jkp-tie ei kartalla Jokeri -vaihtopysäkkijärjestelyt (mm. kt Yhdyskunnantie) Pienet liikenneturvallisuuden parantamiskohteet (vuosittainen rahoitus) ei kartalla Pienet liikenneturvallisuuskohteet ja taajamien liikenneturvallisuuden parantaminen Kust.arv. milj., 1, 0, 9 Mt 10 Nostava Okeroinen jkp-tie 0, 1, Automaattinen nopeuden valvonta 0, Automaattinen nopeuden valvonta kt 0, välillä Vanha Tuusulantie Hyrylä 11 Automaattinen nopeuden valvonta kt 0, 0, Kehä III täydentäminen, Martinlaakso Tuusulanväylä Toteutettavaksi ohjelmoidut MAL-hankkeet Kevyen liikenteen järjestelyt, 1 Mt 10 Oikopolun alikulkukäytävä 0,9 1 Mt 10 Hangelby Box jkp-tie 1,9 1 Mt 1 (Koivukylänväylä), Vanha Myllypolku mt 10 jkp-tie 0, 1,0 1 Mt 11 Lapinkylän jkp-tie, paloasema mt 111 1,, ei kartalla ei kartalla Pienet joukkoliikenteen parannuskohteet Pienet liityntäpysäköinnin kohteet sis. pyöräpysäköintiä, liityntäpysäköinnin rakentamista ja liityntäpysäköinnin viitoitusta Rakenteellisten vaurioiden korjaus, painumat 1 Vt Koskenkylä Granvikin siltaan liittyvä puupaalutuksen korjaus 19 Mt 1 Leppävaaran alikulkukäytävä,9,0,0,,0 0, 0,1 0,1 0,9 1, Kunnat Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Loviisa Hattula Tuusula Hollola, Tuusula Kirkkonummi Nurmijärvi, Uudenmaan ELY Uudenmaan ELY Uudenmaan ELY 1
9 1 11 1 1 1 1 1 1 19 0 0 Maanmittauslaitos lupa nro 0/MML/1 Karttakeskus, L Kilometriä 0
Perusväylänpidon rahoitustaso tuo hankaluuksia Uudenmaan ELY-keskuksen perusväylänpidon rahoitus vuosina 01 019 vaihtelee 90 9 miljoonan euron välillä, mikä on selkeästi vähemmän kuin aikaisemmin vastaavissa suunnitelmissa käytetty taso. Valtion talousarvion perusväylänpidon määrärahalla rahoitetaan koko tienpito lukuun ottamatta Liikenneviraston toteuttamia yksittäisiä isoja kehittämisinvestointeja. Päivittäisellä kunnossapidolla, kuten talvihoidolla, varmistetaan tieverkon päivittäinen liikennöitävyys. Päivittäinen kunnossapito hoidetaan laajoina ja monivuotisina alueurakoina. Tavoiteltava palvelutaso määritetään laatuvaatimuksilla, jotka puolestaan ohjaavat tehtäviä toimenpiteitä. Päivittäisen kunnossapidon tason säilyttäminen edellyttää, että näiden toimien rahoituksen reaalinen taso säilytetään lisäämällä kustannustason nousu rahoitukseen vuosittain. Ylläpito tarkoittaa väylien jaksottaista kunnossapitoa ja väylärakenteiden uusimista, kuten päällystämistä ja siltojen korjausta. Näillä toimilla korjataan tieverkon ja sen laitteiden kulumisesta ja ikääntymisestä aiheutuvia vaurioita ja puutteita sekä uusitaan vanhoja väylärakenteita nykyvaatimusten tasolle. Kustannustason noususta johtuva ostovoiman väheneminen on osaltaan johtanut huonokuntoisten väylien ja korjaustarpeessa olevien tierakenteiden määrän merkittävään kasvuun. Valtakunnallisten linjausten mukaisesti pyritään keskeisen tieverkon kunto pitämään nykytasolla ja muun verkon kunto joustaa rahoituksen puutteessa. Tiemerkintöjen kunnosta ei kuitenkaan tingitä. Myös siltojen peruskorjaukset priori- soidaan. Päällystysurakointia ja päällystyspaikkaustoimintaa kehitetään edelleen. Huonokuntoisten teiden määrä tulee kuitenkin edelleen lisääntymään ja nopeus- ja painorajoituksia on tulossa nykyistä enemmän. Parantaminen tähtää liikenteen palvelutason nostamiseen. Vuonna 01 saadaan parantamisen erillisrahoitusta MALhankkeisiin ja raskaan kaluston massat ja mitat -hankkeisiin. Näiden rahoitusinstrumenttien jatkosta ei ole toistaiseksi varmuutta. Suunnitteluvalmiudessa varaudutaan rahoituksen jatkumiseen mm. MAL-rahoituksen osalta. Se painottaa nyt jalankulun, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin toimenpiteitä, mutta jatkossa rahoitusta on tavoitteena kohdistaa myös logistiikan yhteyksiin ja palveluihin, tiivistyvän maankäytön tukemiseen sekä meluntorjuntaan. Uudenmaan ELY-keskuksen mahdollisuudet erillisrahoituksen ulkopuolisten tieverkon parantamishankkeiden toteuttamiseen ovat vähäiset. Tästä syystä kunnat ja yritykset rahoittavatkin yhä enemmän maantieverkon parantamisinvestointeja. Uudenmaan ELY-keskus huolehtii osaltaan joukkoliikennepalveluiden saatavuudesta ja luo edellytyksiä joukkoliikenteen toimivuudelle ja sujuvuudelle. Linja-autoliikenteen tukemiseen on Uudenmaan ELY-keskuksella toimivaltaisena viranomaisena käytettävissä vuonna 01 noin, miljoonaa euroa, josta lipputulojen osuudeksi on arvioitu 0, miljoonaa euroa. Tällä summalla eri alueiden joukkoliikenteen turvaaminen ja palvelutasotavoitteiden saavuttaminen on haasteellista. Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen rahoitus vuonna 01 (miljoonaa euroa) Suunnitelmassa vuosille 01 019 esitettyjen toimenpiteiden vaikutukset tavoitealueittain Tiealueiden hankinta,0 Joukkoliikennepalvelut, Suunnittelu, Erillisrahoitus (MAL-hankkeet sekä massat ja mitat), Yksityistiet 0, Isojen investointien suunnittelu 1,1 Päivittäinen kunnossapito 1, Sujuvat matkaketjut Toimivat kuljetukset Suunnitelman vaikutukset verrattuna nykytilaan Pidemmän aikavälin strategisiin tavoitteisiin Alueelliset investoinnit 0, Ilmastonmuutos ja ympäristö Liikenneturvallisuus Ylläpito, Alueellinen kilpailukyky Perusväylänpidon rahoitus, 9,9 milj. euroa Muu rahoitus, 1,1 milj. euroa
Alueellisen liikennejärjestelmätyön rooli vahvistuu Uudenmaan ELY-keskus on vahvasti mukana alueellisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa ja tekee lisäksi jatkuvaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa alueensa liikennejärjestelmäkokonaisuuden kehittämiseksi. Liikennejärjestelmätyö on hallintorajat ylittävää yhteistä suunnittelua, osallistumista ja toimenpiteiden jatkuvaa yhteensovittamista. Uudenmaan ELY-keskus osallistuu esimerkiksi maankäytön ja alueiden kehittämisen suunnitteluun, liikenneturvallisuustyöhön, ympäristöyhteistyöhön sekä kävelyn ja pyöräilyn, joukkoliikenteen, kuljetusten ja liikennepalvelujen suunnitteluun. Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakunnalliset liikennejärjestelmäsuunnitelmat valmistuivat vuoden 01 alussa. Ympäristöä säästävien liikkumistottumuksien tukeminen ja sujuvien kuljetusten ympärivuotinen turvaaminen ovat suunnitelmissa tärkeimpiä liikennejärjestelmän kehittämisen tavoitteita. nepalvelut eri puolilla seutua tarjotaan. Liikennejärjestelmä pohjautuu kestäviin liikkumismuotoihin sekä palvelee seudun saavutettavuutta ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. Liikennejärjestelmän potentiaali saadaan tehokkaimmin käyttöön hyödyntämällä kehittämisen keihäänkärjet: - maankäytön tiivistäminen ja yhteensovitus liikennejärjestelmän kanssa - ajoneuvoliikenteen hinnoittelu ja tuottojen kohdistaminen seudulle - koko seudun joukkoliikennejärjestelmän palvelutason nosto. Uudenmaan maakunnan alueella liikennejärjestelmäsuunnitelmat on laadittu seudullisina kokonaisuuksina. Itä-Uudenmaan suunnitelma on vuodelta 009, ja siihen liittynyttä aiesopimusta ollaan nyt ajantasaistamassa. Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma ja sen aiesopimus valmistuivat vuonna 01. Helsingin seudun liikenteen (HSL) vetämänä on käynnissä neljäntoista kunnan alueella jatkuva liikennejärjestelmäsuunnitteluprosessi kiinteässä vuorovaikutuksessa maankäytön suunnittelun kanssa. Helsingin seudulla ovat nyt viimeistelyssä maankäyttösuunnitelma (MASU 00), asuntostrategia 0 ja liikennejärjestelmä-suunnitelma (HLJ 01) sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus vuosille 01 019. Suunnitelmissa on esitetty yleispiirteinen kuvaus Helsingin metropolialueen tulevasta rakenteesta: mihin asunnot rakennetaan ja työpaikat sijoitetaan sekä millaiset liikenneyhteydet ja joukkoliiken- Joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen haasteena Joukkoliikenteen avautuminen kilpailulle jatkuu. Uutta bussiliikennettä joudutaan kilpailuttamaan pääosin lyhyillä sopimuksilla rahoituksen niukkuuden, kuntien kanssa jatkuvien rahoitusneuvotteluiden ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten takia. Siirtymäajan liikennettä on jäljellä vielä paljon ja se tekee suunnittelusta pirstaleisen. ELY-keskus edistää rahoitussuunnittelua kuntien kanssa joukkoliikennepalvelujen järjestämiseksi ja pitkäjänteisen joukkoliikenteen rahoituksen varmistamiseksi. Edellytykset suunnittelulle ovat kuitenkin haastavat johtuen määrärahojen niukkuudesta ja yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Joukkoliikennepalvelua on jo jouduttu paikoin karsimaan ja tilanne ei ole vielä kestävällä pohjalla. Joukkoliikenteen toimintaedellytykset turvaavia malleja etsitään ponnekkaasti. Joukkoliikenteen järjestämistavan muutos on mahdollisuus edistää yhtenäisempää metropolin joukkoliikennealuetta. Yhtenäisyys edellyttää jo nyt tiivistä yhteistyötä ja useissa kunnissa joukkoliikennerahoituksen lisäämistä. Henkilökuljetusuudistus tuo lisäksi mahdollisuuksia kokonaisuuksien suunnitteluun ja kustannustehokkuuteen. Joukkoliikenteen hyödyt on hyvä tunnistaa ja samalla asettaa tavoitteet rahoituksen kanssa tasapainoon. Vuoden 01 aikana yli puolet Tuusulan joukkoliikenteestä avautuu kilpailulle. Kehäradan käyttöönotto toisaalta luo mahdollisuuksia, mutta myös tuo haasteita suunnittelulle. Joukkoliikenteen uudelleen järjestäminen edellyttää noin 1 1, miljoonan euron lisäinvestointia. Vuoden 01 aikana käynnistyy myös joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn päivitystyö. Nykyinen palvelutasopäätös on voimassa vuoden 01 loppuun asti. Uudenmaan ELY-keskuksen osalta siirtyminen valtakunnalliseen lippu- ja maksujärjestelmään Walttiin tulee käynnistymään aikaisintaan vuoden 01 aikana.
Tyytyväisyys teiden kuntoon entisestään heikentynyt Tienkäyttäjien tyytyväisyyttä tienpitoon tutkitaan vuosittain toteutettavalla talvikyselyllä ja joka toinen vuosi toteutettavalla kesäkyselyllä. Uusimman kesän 01 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen mukaan tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon on entisestään heikentynyt niin valtakunnallisesti kuin Uudenmaan ELY-keskuksenkin alueella. Tyytyväisyys tiestön kuntoon on laskenut vuodesta 0 lähtien ja on nyt huolestuttavan alhaalla. Kaikkein tyytymättömimpiä ovat ammatikseen autoilevat raskaan liikenteen kuljettajat, mutta myös yksityishenkilöiden tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon on heikentynyt. Tienkäyttäjät ovat tyytymättömiä erityisesti alempiasteisen seutu- ja yhdystieverkon kuntoon, mutta tyytymättömyys on lisääntynyt myös pääteiden osalta. Entistä tyytyväisempiä ollaan puolestaan tiedottamiseen liikenteen häiriöistä, ajoratamerkintöjen näkyvyyteen pääteillä sekä tienvarsien siisteyteen. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Opastinsilta 1 B PL, 001 HELSINKI puh. 09 01 000 www.ely-keskus.fi/uusimaa Liikenteen asiakaspalvelukeskus puh. 09 00 00 (ma pe klo 9 1), liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi neuvonta ja palautteet Tienkäyttäjän linja puh. 000 0 (h), ilmoitukset tiestön kunnosta ja liikenteen ongelmista Maanteiden tila ja kunto kokonaisuudessaan Päällysteiden kunto pääteillä Päällysteiden kunto muilla teillä Ammattiautoilijat Yksityishenkilöt Ammattiautoilijat Yksityishenkilöt Ammattiautoilijat Yksityishenkilöt Tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon kesällä 0 01 1 Erittäin tyytymätön Tyytymätön,9,1,,,0,1,99,,9,9,,0,,,9,,,1 Ei tyytyväinen eikä tyytymätön Tyytyväinen 0 01 01 Erittäin tyytyväinen www.ely-keskus.fi Uudenmaan ELY-keskus Taitto: Hanna Aalto Kuvat: Reijo Helaakoski Kartta: Maanmittauslaitos lupa nro 0/MML/1, Karttakeskus L Juvenes Print Suomen Yliopistopaino Oy /01
Uudenmaan ELY-keskus, vuoden 01 hankkeet, tilanne 1..01 Kunnan Kust.arv. milj. Kunnat osuus Nro Hankkeen nimi Kunnat Rakenteen parantamiskohteet 1 Mt 1 Poikkitien parantaminen 1, 1, Järvenpää 0 Mt 1 Pellinki Mt 1 Kujalakatu/Karistonkatu liittymän parantaminen 0, 1,0 1 Mt 1 Kopsuo Nuoramoinen Mt 119 Kerava Kerava, Mt 1 / mt 0 kiertoliittymä 0, Mt 1 Karjaa Snappertuna Mt 11 Siippoo Mt 111 Askola Juornaankylä Askola Mt 9 Riihimäki Hikiä Riihimäki Mt 11 Paimela Vesivehmaa Mt 11 Kuninkaanmäki Svartböle 9 Mt 19 Korvenkylä Kärkölä, 0, Automaattinen nopeuden valvonta Automaattinen nopeuden valvonta mt 1 Kehä I 0, Vuosina 01 01 toteutettavat MAL-hankkeet,,1 Mt 11 Myllymäki Helsingin kk, (Ylästöntie) 1,,0 Mt 111 Haapajärvi Veikkola jkp-tie 1,, Kirkkonummi Mt 10 Vihdintie, Huopalahdentie Kehä III, 1-vaiheen toimenpiteet, 0, Uudenmaan ELY 0, Pienet joukkoliikenteen ja kävelyn ei kartalla edistämiskohteet Rakenteellisten vaurioiden korjaus, painumat 9 Mt 1 Pitkälahti 0, Päällystyskohteet ei Erillisen ohjelman mukaan kartalla Nro Sillan nimi Uudenmaan ELY Kunnat Siltojen peruskorjaukset Mt 119 Sundsbron silta U-0 Loviisa 11 Kt Kettumäen ylikulkusilta U-9 Mt 1 Käkisalmen silta U-9 Vt Nissolan yks U-1 1 Mt 1 Tervamäen akk U-1 1 Mt 11 Råströmin silta U-1 1 Vt Kulmalan yks U-1 1 Mt 1 Iittalan yks U-1 1 Mt 1 Tulijoen silta U-9 Hartola 19 Mt 119 Koiransuolenojan silta U-0 Nurmijärvi 0 Mt 11 Keihäsjoen silta U-91 1 Vt Bondaksen akk U-10 ja U-0 Mt 10 Forsbyn silta U-91 Loviisa Mt 1 Ånäsin silta U- Järvenpää Mt 10 Hornhattulan akk U-1 Mt 1 Torpin silta U-1 Pukkila Mt 100 Tattariharjun rs A U-90 9 Mt 9 Hiiden silta U-9 Janakkala Vt 1 Södrikin risteyssilta U-1 1 Mt 0 Metsämäentien silta U-1 Mt 11 Virtasen silta U- Kt Hannuksen rs U-991 Mt 11 Huuvari Mt 19 Nikkilä Mt 10 Huuvari Hankkeen nimi Myrskylä Ulkopuol. rahoitus Kust.arv. milj. Kunnat milj. 1 Kehittämishankkeet Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Liikennevirasto toteuttaa Mt 1 parantaminen Keravan kohdalla Vt Arolammen eritasoliittymä Länsimetron liityntäyhteydet Metropolialueen pienet ei kartalla kustannustehokkaat hankkeet* 1, Kerava 1,0 1,0 Riihimäki 1,0,0 1,0 Kehä I:n parantaminen - Kivikontien eritasoliittymä - Kehä I välillä n raja Vihdintie - nväylän eritasoliittymä, 1-vaihe,0 0 Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen 10,0 1 Riihimäen kolmioraide,0 9 9 E 1, Kehä III:n kehittäminen - Lentoasemantien parantaminen - Lahdenväylän ja nväylän välin parantaminen - Kehä III liikenteen hallintajärjestelmä 11 9 1 0 1 * valtion rahoitusosuus liikennepoliittisen selonteon mukaisesti 1 miljoonaa euroa vuosina 01 ja 01 19 1 1 9 9 1 9 1 9 Riihimäki 0 Askola Kt Monninkylän akk U-191 Mt 10 Estbackan akk U-1 9 Mt 11 Haminankylä 0 1 1 Mt 10 Ahtiala 1 1 1 0 Nro 0 Vt /nharju pohjavedensuojaus, -vaihe 1, Pohjavesiohjelma 1 1, Kohteet, joissa kunnilla/muilla sidosryhmillä rahoitusosuus on merkittävä Hankkeen nimi Nro 1 Putkisillat Mt 1119 Kaukasten silta U-111 Mt 11 Mickelsbölen silta U-0 Mt 1 Karhusuonpuron silta U- Mt 10 Lahdenpohjan silta U-90 Sysmä Mt 11 Hulttilanjoen silta U-01 9 Mt 0 Myllykylänjoen silta U- 1 0 0 Maanmittauslaitos lupa nro 0/MML/1 Karttakeskus, L Kilometriä 0
KUNTA NRO Kt 0 Myllymäen silta N ja S U-11 + U-1 SILLAN NIMI KUNTA Mt 11 Hämäläisen Koivusilta U-0 Pukkila Mt 1 Leppäkosken putkisillat U-91 Hartola Kt 0 n rs N ja S U-91 + U-91 Mt 1 Korkeasaarensalmen silta U- Sysmä Mt 000 Koskelon silta U- Kt 1 Nokkalan silta U-9 ja rs U-91 Mt 11 Nummenpään silta U-0 Vt 1 Nastolan yks U-1 Nastola Mt 119 Gesterbyn silta U-9 Vt Vesterängin rs U-1 Mt 1191 Sarsalan silta U-0 Tuusula Vt Jokirannan sillat U-11 ja U-1 9 Mt 11 Lallinojan silta U-0 Nurmijärvi Vt Kuninkaanmäen rs U-111 ja U-11 0 Mt 111 Alhon silta U-1 Nurmijärvi 9 Mt 1 Irvankosken silta U- 1 Mt 1 Ohkolan silta U-0 Mt 119 Mattilan silta U-10 Kt 0 Kaunisharjun putkisilta U- 11 Mt 10 Färjarin ojan akk U-11 Mt 1 Huikkolan silta U-9 1 Vt Joenmutkan silta U-19 Mt 11 Åbron silta U- Tuusula Mt 111 Ahonpään silta U- 1 Vt Kolunkulman silta U- 1 Vt Rajamäen akk U-90 Mt 1 Koskuen silta U-1 1 Vt Kaarsillan akk U-91 Kt Ratinojan silta U-1 1 Vt 1 Vuolteen silta U-9 Mt 119 Smedsbackan silta U- Lapinjärvi Mt 19 Uksinpekin silta U-9 Loviisa 1 Mt Lehdesmäen silta U- 9 1 Mt 10 Otalammen yks U- 90 Mt 10 Latosten silta U-9 19 Vt Visamäentien rs U- 91 Mt 11 Saviojan silta U-0 0 Vt Brahenkadun risteyssilta U-9 9 Mt 11 Ekbackan silta U-1 1 Mt 1 Heinun akk U-1 9 Mt 111 Juornaankylän silta U- Askola Kt Sulkavankosken silta U- Heinola 9 Kt 1 Enbergin silta U- Kirkkonummi Mt 1 Tainionkosken (Virtaan) silta U-0 Sysmä 9 Mt 10 Ronsillanjoen silta U-1 Heinola 9 Mt 1 Nissinojan silta III U-1 Kerava Mt 1 Sammansalmen silta U- Sysmä Mt 1 Uusisilta U- Myrskylä Vt Pohjanlahden läntisen salmen silta U-111 Vt 1 Palojärven risteyssilta U-111 Vt 1 Palojoen silta U-111 9 Vt 1 Palorannan silta U-1119 NRO HANKKEEN NIMI KUNTA Kärkölä 9 Mt 11 Siuntion kk Virkkala Siuntio, 1 Vt Slottmossenin rs U-10 99 Mt Alvettula Vermasvuori Mt 10 Keravan-Kullon tilustien rs U- Kerava 0 Mt Torro Tammela Vt 1 Havulinnan risteyssilta U-1 1 Mt Vierumäki Nastola Vt 1 Mustamäen risteyssilta U-1 Mt 11 Oitti Olkinen Mt 119 Rauhalan rs U-9 Mt 11 Hinthaara Anttila Vt 1 Svartbäckin risteyssilta U-1 Kirkkonummi Mt 10 Nostavantie Hollola, Vt 1 Jovin ylikulkusillat U-1 ja U- Mt 19 Rehakka Napiala Janakkala Vt 1 Keskuskadun rs U- Hollola Mt 1 Saloinen Löyttyniemi 9 Mt 01 Multamäen rs U-1 Heinola 0 Mt 9 Patosilta U-0 1 Mt 1 Mattilan rs U-1 Vt Kaikulan rs U-0 Forssa Mt 1 Lemmenmäen rs U- Riihimäki Mt Virtain silta U- Mt 10 Marjalan rs U-1 Kt 1 Stensvikin rs:t U- ja U-00 Mt 111 Sundsbergin rs U-9 Vt 1 Laaksotien akk (rs) U-0 9 Vt 1 Storgårdin rs U-0 0 Vt 1 Mustajoen silta U-0 1 Vt 1 Kirkkojärven silta U-1 Vt Suurmetsän rs U-11 + U-1 Vt Vaaralan rs A U-11 + U-1 Vt Hakunilan rs W ja E U-11 + U-1 Mt 119 Keravan kartanonsilta U-119 Kerava Mt 1191 Retkeilymajan akk U-11 Järvenpää Mt 19 Nahkelan akk U-11 Tuusula Mt 11 Huvikummun akk U-19 9 Mt 119 Söderkullan akk U-1 0 Vt Högbergetin rs U-190 1 Vt Skarpensin rs N U-1 Mt 119 Haimoon koulun silta U- Mt 1 Artjärven yks U-9 Orimattila Mt Vaihijoen silta U-1 Tammela Vt Jakomäen akk W U-11 Mt 1 Kesiäissalmen silta U-0 Janakkala 9 Mt 1 Karhulahden rs U-001 0 Mt 90 Turengin akk U-11 Janakkala 1 Kt 0 Tammiston rs N U-91 Mt 1 Leppävaaran liittymän rs W U-09 1 99 9 9 1 1 1 1 1 1 0 19 0 0 1 9 9 Mt 1 Karisalmen silta U-1 Vt 1 Kasavuoren akk U-1 Nummi E1 Muurla- 9 Mt 1 Klaukkalanpuiston sillat U-1 N ja U- S Rakenteen parantamiskohteet 01 019 E1 KoLoKo Mt 9 välillä Järvelä Kärkölänk kk 1..01 Hoidon alueurakat Forssa Heinola Uudenmaan ELY-keskus Ylläpidon hankkeet suunnitelmakaudella 01 019 1 SILLAN NIMI 0 NRO Putkisillat Siltojen peruskorjaus 1..01 Hoidon alue-urakat Forssa Heinola Janakkala 1 90 Nummi E1 Muurla- 9 1 E1 KoLoKo 0 9 1 9 9 91 9 1 1 9 9 9 9 0 1 11 9 1 1 9 0 9 0 km 0 0 Maanmittauslaitos lupa nro 0/MML/1 Karttakeskus, L