NÄSEN KARTANON TUULIPUISTO METSON SOIDINALUEIDEN JA PÄIVÄREVIIRIEN SELVITYS 2012 (Täydennysselvitys vuoden 2011 tehdylle selvitykselle) Lotta Lindholm (Firma Lotta Lindholm) / Silvestris luontoselvitys Oy 30.4.2012 1. Metson elinympäristön yleiskuvaus Metso on yleisesti ottaen arka laji. Metsot viihtyvät parhaiten kumpareisessa männikössä, missä kasvaa myös kuusia ja kenttäkerroksessa mustikkaa. Puuston on oltava varttunutta ja ympäristön luonnontilaisen kaltaista tai luonnontilaista. Kumpareet toimivat yksittäisten kukkoyksilöiden reviireinä ja soidinpaikkoina. Puustoiset välialueet eli painanteet toimivat suojapaikkoina. Näissä paikoissa myös koppelot ovat hyvässä suojassa. Kumpareiden ympäristöstä löytyy ruokailupuita eli hakomismäntyjä. Näiden mäntyjen alta löytyy jätöksiä. Myös kumpareiden laelta löytyy sekä jälkiä (lumessa), että jätöksiä siellä, missä soidintavat kukot ovat kulkeneet. Pienetkin kumpareet ovat suosittuja. Avokalliot, missä suojaisaa puustoa on vähän tai ei ole lainkaan, eivät enää sovi soidinpaikaksi avoimuutensa takia, mutta matalat männyt soveltuvat sen sijaan hyvin hakomismännyiksi. Alkukeväällä kukot soivat omilla soidinreviireillään (selvittelevät voimasuhteitaan ja selvittelevät rajojaan jo maaliskuun lopulla). Kun koppelot tulevat soidinkeskuksen alueelle, soidinpaikan voimakkaimmat kukot lähestyvät soidinkeskustaa. Soidinkeskustassa kukot ottavat mittaa toisistaan ja koppelot valitsevat loppujen lopuksi parittelukumppaninsa. Soidinpaikan heikoimmat kukot jäävät alueen reunoille. Koppeloiden ollessa paritteluvireessä ne laskeutuvat maahan. Ne saattavat ennen sitä laskeutua maahan tarkistamaan kukkoja. Muuten ne pysyttelevät soidinkeskustan puissa. Tämän takia näiden jätöksiä löytyy maasta harvemmin kuin kukkojen. Jos niitä kuitenkin soidinkeskustassa havaitsee, tarkoittaa havainto että alue on aktiivisesti parittelukäytössä. Parittelukauden aikana koppelot saapuvat soidinkeskukseen yleensä pienissä parvissa. Parittelun jälkeen koppelot poistuvat soidinpaikalta, ja uusia yksilöitä tulee parittelemaan seuraavana aamuna. Toimiva, elinvoimainen soidinpaikka vetää koppeloita ja kukkoja hyvin kaukaakin, minkä takia hyväksi havaitulla paikalla saattaa olla suuri merkitys laajemman alueen metsokannalle ja yksilöiden lisääntymiselle. Soidinkeskuksen tarkka sijainti voi vaihdella vuodesta toiseen, mutta se pysyy aina soidinpaikan rajojen sisällä. Pienempiä soidinryhmiä voi myös muodostua soidinkeskuksen ulkopuolelle. Myös soidinpaikan ympärillä olevat päiväreviirit, missä linnut lepäävät ja ruokailevat, ovat hyvin tärkeitä lajin jatkumolle. Ilman lajille sopivaa päiväreviirialuetta soidinpaikan säilymisellä ei ole merkitystä. Jokaisella kukolla on oma päiväreviiri, joka voi olla 10-70
hehtaarin kokoinen. Jotta metsokukot viihtyvät tietyllä alueella, on metsäalueiden monimuotoisuus ja moninaiset käyttömahdollisuudet tärkeät. Alueella tulisi olla sekä soidinajalle sopivaa biotooppia, että runsaasti ympärivuotiseen ruokailuun sopivaa aluetta. Lajin koko vuoden kierron kannalta metsokukko vaatii paljon suuremman elinympäristön kuin itse soidinpaikka. Metso on hyvin herkkä elinalueensa muutoksiin. Jatkuva häirintä vaikuttaa varsinkin nuorten kukkojen alueen hyväksymiseen ja vanhojen kukkojen soidin häiriintyy. Koppelot ja nuoret kukot karttavat avoimia ja rakennettuja alueita. Hyvin paikkauskollisena lintuna vanhat kukot eivät siirry omalta reviiriltään muualle, vaikka alue muuttuisi huomattavasti. Osa kukoista saattaa suuremman muutoksen jälkeen jäädä henkiin, mutta vähäinen kukkomäärä vaikuttaa koppeloiden tuloon kukkojen soidinpaikalle. Mitä enemmän kukkoja soidinpaikalla on, sitä runsaampi määrä koppeloita saapuu paikalle. Tietyn alueen metsokanta saattaa tämän takia tuhoutua suuremman häiriön takia. Myös kun soidin on päällä, laji on hyvin arka ja soidin keskeytyy välittömästi ulkopuolisen häiriön sattuessa. Koska soidinaika on keväällä lyhyt ja altis sääolosuhteille saattaa pienelläkin häiriöllä olla suuri merkitys lajin lisääntymiselle. 2. Aineisto ja menetelmät Kartoitus tehtiin ottaen huomioon Keski-Suomen metsoparlamentin suosituksia. Kartoitus kokonaisuudessaan suoritettiin 19.-25.4. välisenä aikana. Storhuvudbergenin alueen (kartta 1) kartoitus tehtiin 19.4. ja 21.-22.4. Soidinkartoitus tehtiin soidinpaikan keskustassa pääosin piilokojuista klo 4.00-9.30 välisenä aikana. Paikalla yövyttiin, jotta illalla paikalle saapuvat metsokukot häiriintyisivät mahdollisimman vähän. Havainnot soidintavista kukoista perustui sekä näkö- että kuulohavaintoihin. Tarkkailuaamuina sääolosuhteet olivat suotuisat. Tarkkailuajankohta oli sopiva. Alueen päiväreviirejä kartoitettiin kulkemalla läpi hankemaaston päiväsaikaan (19.4.) ja tallentamalla gps-laitteella (Garmin 62s) hakomispuiden paikat, ja paikat missä oli muita huomattavia merkkejä lintujen liikkeistä. Päiväreviirejä tarkastettiin lähinnä hankealueen rajojen sisäpuolella. Ryssäntorninmäen ympäristö ja Kalkutijärven eteläpuoli (kartta 2) kartoitettiin 24.-25.4. Alueet kuljettiin tarkkaan läpi. Paikat mistä löydettiin hakomispuita ja jätöksiä tallennettiin gps-laitteeseen. Kalkutijärven eteläpuolella olevalla mahdollisella soidinreviirin vieressä yövyttiin jotta pystyttäisi tekemään piilopaikasta varmaa havaintoa soidinnasta. Tarkkailuyön ja -aamun keli oli tyyni ja kirkas, jolloin alueen mahdollisista soidintavista yksilöistä tulisi varma havainto. 3. Epävarmuustekijät Soidintavia kukkoja on vaikea lähestyä lajin arkuutensa takia. Kumpareisessa ja peitteisessä maastossa hyvin lähelläkin olevia soidintavia kukkoja on vaikea havainnoida. Mahdollisten soidinreviirien välissä ei pysty liikkumaan häiritsemättä lintuja. Häiriön sattuessa soidin loppuu heti. Kaikkia soidinpaikan soidinreviirejä ei kykene kartoittamaan yhden yön aikana, eikä lähellä olevan reviirin kukkoa välttämättä kuule maastonmuodon takia. Kartoitusöinä kartoitettiin Storhuvudbergenin alueen soidinkeskuksessa ja sen
lähiympäristössä soivat ja liikkuvat kukot. Maastosta löydettyjen jätösten perusteella on kuitenkin todennäköistä että Storhuvudbergen soidinpaikan laidoilla on lisää soidintavia kukkoja, joita ei kuultu soidinkeskukseen saakka. Hakomismäntyjen kartoittaminen sujuu paremmin lumisena aikana, kun lumen päällä olevat jätökset näkyvät hyvin. Lumettomana aikana havaitsee hakomismännyt jätöksineen vasta puun viereen tullessa. Tämän takia moni hakomismänty on saattanut jäädä havaitsematta. Kuitenkin voi todeta että molemmilla alueilla havaittiin tarpeeksi hakomismäntyjä ja jätöksiä, jotta voitiin todeta alueiden olevan osa metsojen elinympäristöä. 4. Tulokset 4.1. Storhuvudbergen Storhuvudbergenin alue on metsolle erittäin soveliasta. Luonnontilaisen kaltaisella metsäalueella esiintyy varttunutta puustoa ja linnun koko vuodenkierrolle sopivaa elinympäristöä. Alueen metsä on männikköistä, missä on sopivia kuusivaltaisia välialueita. Alueen monelta kumpareelta löytyy metson jätöksiä ja runsaasti hakomispuita. Osa alueesta toimii selvästi päiväreviireinä, eli tärkeinä ruokailu- ja levähdysalueina. Alueella liikkuvien luontoharrastajien ja valokuvaajien mukaan Storhuvudbergenin alue on toiminut kymmeniä vuosia metsojen soidinkeskuksena. Alueella on havaittu kaikenikäisiä metsokukkoja sekä runsaasti koppeloita. Tämä viittaa siihen, että alueella on lisääntymispaikkana jatkumoa. Metson paikallisen uhanalaisuuden huomioon ottaen alue on keskeisen tärkeä lajin säilymiselle. Aika ajoin alueella on havaittu kymmeniä kukkoja, mikä viittaa siihen, että alue toimii hyvin laajan alueen soidinpaikkana. Vuoden 2012 soidinpaikan keskus sijaitsi Storhuvudbergenin alueella molemmin puolin metsätietä (kartta 1). Valtakukon soidinreviirin ympärillä sijaitsevat muiden kukkojen soidinreviirit, joten soidinpaikka kauttaaltaan on paljon laajempi kuin soidinkeskus itsessään. Soidintavia kukkoja havaittiin sekä soidinreviireiksi merkityillä alueilla, että soidinkeskuksessa. Soidinpaikan laidoilta löytyi runsaasti kukkojen jätöksiä ja jälkiä, jotka viittaavat soidinpaikan laajuuteen. Laita-alueiden soidinreviireiksi tulkitut alueet ovat merkitty kartalla katkoviivoin. Karttaan on merkitty kuusi soidinreviiriä. Näillä kaikilla havaittiin soidintavat kukot, kullakin soidinreviirillä oma yksilö. Tämän lisäksi soidinpaikalla oli ainakin kaksi muuta soidintavaa kukkoa, mutta niiden soidinreviirejä ei tunnistettu. Nämä käyttävät joitakin katkoviivoin merkityistä soidinreviireistä. 19.4. havaittiin soidinpaikan keskuksessa, metsätien molemmin puolin, kuusi soidintavaa kukkoa sekä yksi koppelo. Alueella tehtiin vielä myöhemmin samana päivänä toinen koppelohavainto soidinpaikan sisällä. Koppeloiden jätöksiä havaittiin maassa soidinkeskuksessa. Tämä viittaa siihen että alue on aktiivisessa parittelukäytössä. Päivällä havaittiin metsokukko lähellä Puontpyöliä. 21.-22.4. havaittiin metsätien kaakkoispuolella kaksi soidintavaa kukkoa ja samanaikaisesti valokuvaaja (Nore, K.) metsätien luoteispuolella havaitsi kahdeksan soidintavaa kukkoa, josta kaksi oli metsätien kaakkoispuolella, sekä soidinkeskuksessa viisi koppeloa. Koska kartoitusaika osui juuri metsojen paritteluajan alkuun, voimakkaimmat kukot
lähestyivät soidinkeskustaa, eivätkä enää soineet yhtä paljon omilla soidinreviireillään. Valtakukon reviirin vieressä olevien kukkojen reviirejä pystyi määrittämään, mutta osa kukkojen omista soidinreviireistä sijaitsee valtakukon reviiristä selvästi sivummalle. Jälkihavaintojen mukaan voi kuitenkin määritellä soidinpaikan suhteellisen hyvin. Kartalle merkitty koko soidinpaikka on soidinmerkkien ja sopivan soidinbiotoopin perusteella määritetty. Metsätieltä löytyi runsaasti metson jätöksiä Storhuvudbergenin alueelta Puontpyölin avohakkuualueelle saakka. Metsot käyvät säännöllisesti tiellä sorastamassa eli täydentämässä kivipiiraansa. Metsokukkojen päiväreviirit sijaitsevat soidinpaikan ympärillä, ja levittäytyvät laajalti ympäri koko hankealueen. Päiväreviirit todennäköisesti jatkuvat laajemmalle alueelle kuin mitä nyt kartoitettu, koska samaa, metsolle tyypillistä biotooppia, jatkuu soidinpaikan eri suuntiin. Kartalle on merkitty alueet, jossa todettu olevan hakomispuita. 4.2. Ryssäntorninmäen ja Kalkujärven alue. Kalkutijärven lounaispuolen kalliorinteillä löytyi joitakin jätöksiä ja hakomismäntyjä jotka viittaavat alueen olevan osana metson päiväreviiriä. Järven kaakkoispuolella olevalla kalliolta löytyi runsaammin maajätöksiä ja hakomispuita. Alueella ei kuitenkaan kartoitusyönä havaittu soidintavia yksilöitä, vaikka keli ja ajankohta olivat mitä suotuisimpia. Alue toimii suurimmalla todennäköisyydellä osana metson päiväreviiriä. Ryssäntorninmäen korkeimmilla alueille havaittiin hakomismäntyjä, mutta vähemmän jätöksiä, mikä viittaa alueen olevan metson talviaikainen päiväreviiri. Kallion lounaispuolen rinteessä havaittiin sen sijaan useammassa paikassa sekä maajätöksiä että hakomismäntyjä jätöksineen. Myös yksittäisiä koppelonjätöksiä löydettiin sekä Ryssäntorninmäen korkeimmilta alueilta että alempaa lounaisrinteessä, missä myös kukkojen ulosteita. Alue toimii päiväreviirinä ja mahdollisesti jopa pienenä soidinpaikkana. Alue ei kuitenkaan kartoitettu aamuyöstä soidinaikaan, joten soidinta ei voitu havaita. Voi kuitenkin todeta että sekä Ryssäntorninmäen alue sekä Kalkutijärven eteläpuolen alueet kuuluvat metsojen aktiiviseen elinympäristöön. 5. Muita havaittuja lintulajeja D = EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajit Suomessa VU = Suomen lajien uhanalaisluokituksessa vaarantunut laji NT = Suomen lajien uhanalaisluokituksessa silmälläpidettävä laji Storhuvudbergenin alueella on kaksi kalasääsken (NT, D) merkittyjä pesimäpuita. Kaakkuri (NT, D) kuului lähellä olevalta Syöspotin järveltä, ja kuikka (D) Iiljärven suunnalta. Kurkien (D) aamuääntelyä kuului selkeästi Storhuvudbergenin alueelle sekä lounaasta että idästä. Havaittiin myös muuttavia kurkiauroja ottamassa korkeutta Storhuvudbergenin yläpuolella (21.4). Kurkipariskuntia lensi iltahämärässä matalalla metsän yllä Storhuvudbergenin alueella. Useamman teeriryhmän (NT, D) soidin kuului alueen välittömässä lähistössä. Teerien jätöksiä löydettiin samoilta alueilta kuin metsonkin. Harmaapäätikka (D) kuultiin kartoitusalueella. Pyy (D) kuului Puontpyölin luoteispuolella
olevilla kallioilla ja pyyn jätöksiä löydettiin useammasta paikasta. Varpuspöllö kuultiin soidinkeskuksessa (D) (22.4). Alueella kuultiin myös peukaloinen ja puukiipijöitä jotka erityisesti suosivat vanhoja havumetsiä. Ryssäntorninmäen alueelta ja Kalkutijärven eteläpuolelta tehtiin runsaasti pyyn (D) sekä ääni- että jätöshavaintoja. Alueilta löydettiin myös teeren (NT, D) jätöksiä sekä kuultiin soidintaa aamuyön aikaan Kalkutijärven itäpuolelta. Kuikka (D) kuului Kalkutijärveltä ja kurkia (D) samasta suunnasta. Kartoitusyön aikana kuultiin myös huuhkajan (NT, D) huhuilua Ryssäntorninmäen suunnalta. Hiirihaukka (VU) otti korkeutta Ryssäntorninmäen yläpuolella ja aura muuttavia isokuoveja lensi puidenlatvojen korkeudella Kalkutijärven eteläpuolella kohti länttä. Lähteet: Karhumäki, Juhani 23.4.2012. Puhelinkeskustelu. Keski-Suomen Metsoparlamentti. www-sivut: http://www.metsoparlamentti.fi/soidinpaikat.html Markkanen, Jarmo 23.4.2012. Puhelinkeskustelu. Nore, Kari 19-25.4.2012. Storhuvudbergen-alueella toiminut maasto-oppaana, tarkkailijana sekä alueen taustatietojen antajana. Pennanen, Jorma 2011. Näsenkartanon tuulipuisto, Metson (Tetrao urogallus) soidinpaikkaselvitys 2011. Silvestris luontoselvitys Oy. Virtanen, Vesa-Matti 2006. Metson ja teeren soidinpaikat Pirkanmaalla-soidinkartoituksen tuloksia. Tutkintotyö. Tampereen ammattikorkeakoulu, metsätalouden koulutusohjelma. www-sivut: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/9375/tmp.objres.904.pdf?sequence =2