Talouden tiukat ehdot onko inhimillisyydelle tilaa muutoksissa?



Samankaltaiset tiedostot
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

MISTÄ VOIMIA ARKEEN. Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa PPPH -Seminaari Kaisu Ylikoski

Hyvän mielen viikko 2014 pienin teoin paljon hyvää. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, henkilöstöasiantuntija

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja Hämeenlinna

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

Työhyvinvointi on kaikkien vastuulla Kymenlaakson kauppakamari Satu Huber LähiTapiola Eläkeyhtiö/Satu Huber

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset kesäkuuta 2009 Humap Oy,

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Mielen hyvinvointi projekti

Tämän leirivihon omistaa:

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

VARHAINEN PUUTTUMINEN

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

Itsemurhasta on turvallista puhua

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Saa mitä haluat -valmennus

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

OSALLISUUS UTEALIAISUUS INNOSTUS. KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN (AMK) QUO VADIS : Futurex

9.1. Mikä sinulla on?

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

RIITTÄVÄN HYVÄ! Lähellä ja tukena seminaari Apila, Kaisu Häggqvist

Puhetta elämästä -kortit

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk!

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Asukaslähtöisyys. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki

UUSI OPETTAJUUS UUSI OPETTAJUUS MIKÄ ON KOULUTUKSEN TARKOITUS?

Suomalaisen suurimmat huolenaiheet ovat

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

HALOO huomaako kukaan? seminaari Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Luottamus ja verkostoituminen MIKAEL PENTIKÄINEN KEURUU

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Miksi johtavat ajatukset?

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15)

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA JEESUS PARANTAJAMME

TYÖPAJAPÄIVÄT. Erkka Westerlund.

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Yhteisön itseluottamus - Miten sitä valmennetaan?

Me lähdemme Herran huoneeseen

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

PINNISTELEVÄ IHMINEN EI VOI HYVIN MISTÄ ILOA JA KOHTUULLISUUTTA TYÖHÖN?

Järki & Tunne Mieli päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Johtamisen elinkaari. Tampereen hiippakunnan johtamisfoorumi Kanava 4 Mikko Sulander ja Ulla-Mari Hutko

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Seinäjoki

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Nainen ja seksuaalisuus

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

Mies ja seksuaalisuus

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Transkriptio:

Irja Askola Helsingin hiippakunnan piispa Kuntajohtajapäivät 2013 1 (6) 22.3.2013 Espoo, Dipoli (Runot liitteenä ) Talouden tiukat ehdot onko inhimillisyydelle tilaa muutoksissa? Onko inhimillisyydelle tilaa - aloitetaan siis inhimillisesti: Runo Mitä elämässäsi muuttuisi Mitä näen edessäni, mitä tunnistan teissä? - paljon osaamista, mutta myös paljon huolta ja stressiryppyjä - paljon tehtyä työtä, valmistelun vaivaa, mutta myös ahdistusta keskeneräisistä esityslistoista ja sumuisesta tulevaisuudesta - paljon voimaa, taitavaa tahtopuhetta ja visioiden hehkua, mutta myös väsymystä, turhautumista ja tukahtunutta pelkoa. Onko inhimillisyydelle tilaa muutoksissa? Teesi 1 Kestäviä muutoksia voi tehdä vain ihmisten kanssa. Ja vain ihmisiä varten. Siksi inhimillisyys on oleellinen osa muutostyöskentelyä. Inhimillisyys on arkista ja yksinkertaista. Ihmiset toivovat ja tarvitsevat tavallisia asioita. Budjettivajeet ja rakennejärjestelyt mahdollistuvat, kun tavallisille toiveille jää tila ja toteutumisen mahdollisuus. Tavallisuus ja yksinkertaiset perustoiveet yhdistävät ihmisiä päättäjiä ja päätösten kohteita, johtajia ja alaisia, suunnittelijoita ja niiden toteuttajia. Runo Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan Teesi 2 Tunteet ovat osa ihmisyyttä, ne tekevät meistä inhimillisiä. Muutoksissakin tunteet läsnä; ilman niitten voimaa aito kestävä muutos ei toteudu. Muutos ei toteudu, jos tunteet kielletään tai ne komennetaan komeroon. Tehdään tämä nyt pelkällä järjellä ei toimi! Elämänkaaremme historian ilopilkut ja kipeät saranakohdat tekevät muutoksesta tunnemyrskyisen; jokainen aiemmin koettu hylkääminen, uuden oppimisen ilo tai pakotetuksi joutumisen kokemus, mutta myös tunnejälki selviytymisestä, ovat kaikessa muutoksessa mukana. Eilinen ja huominen sekoittuvat ja silmukoituvat yhteisön ja yksilön tiekartassa. Siksi jokaisessa muutoksessa inhimillisyys on mukana. Torjuttuna se on taakka ja kiellettynä kirous, sallittuna ja avattuna pitkospuut huomiseen. Runo Temput eivät tueksi tulleet

2 Teesi 3 Inhimillisyys tekee tilan myös johtajalle. Inhimillisyyteen kuuluu, että kestää itsessään ja toisissaan keskeneräisyyttä, neuvottomuuttakin. Joskus rohkein vastaus on sanoa en tiedä. Parempi olla rehellinen epäuskossaan, kuin valheellinen uskon varmuudessaan. Teesi 4 Inhimillisyys on lähtökohtaisesti myötätuntoista. Jos päätöksien sivulausemotiivi on oman edun, omien optioiden tai tulevaisuuspaikkojen varmistus, joutuu suostumaan sisäsyntyisen ongelmoinnin oireisiin. Inhimillisyys on myös herkkyyttä, sensitiivisyyttä ja eettistä kuulolla oloa. Myötätuntoisuus tuo myös empatian keskellemme, pitkämielisyydenkin. Mitä mahtaisi tapahtua, jos antaisimme anteeksi itsellemme ja toisillemme virheemme ja kyräilymme? Unohtaisimme edes hetkeksi leimatut naamiot ja sovitut asetelmat ja ne suunnitellut puheenvuorotkin antaisimme toisillemme hetkeksi luvan hengähtää. Kuulla, mitä minulla itselläni on kerrottavaa itselleni. Jokaisella itsessään jotakin luovuttamatonta, jalokiviä, joita kenenkään ei sallisi ryöstää. Muutospaineissa johtajan tehtävä on tiedostaa omat jalokivensä. Vaikeissa muutostilanteissa tämä on johtajan inhimillisyyttä: jos johtaja kadottaa omat jalokivensä, kyynistyy tai kovettuu, muutosjohtajuudelta katoaa inhimillisyys; eli se ainoa voimavara, jonka varassa muutos voi toteutua. Teesi 5 Inhimillisyys on myös sanavalintoja ja lauserakenteita. Muutoksen voima ja motivaatio, tai sen vastakohta, kosto ja vastustus rakentuu myös tavastamme käyttää kieltä, joka häkellyttävästi paljastaa oman asenteemme muutokseen. Kuka on se ja ketkä ovat meitä, ketkä heitä, ketkä ovat riveillä kohteina, ketkä subjekteina? Ja ketkä puuttuvat kokonaan? Inhimillisyys on esityslistojen, päätösluettelojen ja tiedotteiden oikolukemista ihmisen silmin. Niitä eivät lue budjettirasite, hoitosuhdevaje eikä syrjäytymistakuu lukijoina, toteuttajina ja vastuunkantajina ovat vaikkapa Minna, Mikko ja Ulla.

3 Teesi 6 Inhimillisyys on kykyämme uskoa hyvään. Sitä on kuitenkin aina enemmän kuin pahuutta - jos me suostumme näkemään sitä. Vaikeissakin tilanteissa, ja juuri niissä, hyvyyden näkeminen ei ole naiiviutta, vaan vastuuta, jossa tulevaisuudelle tehdään tila. Se tila on meidän nyt annettava itsellemme: uusi tarvitsee sellaisen kasvumaan, jossa mennyttä työtä ja aiempien työtovereiden työtä ei halvenneta, vaan juuri heidän työnsä pohjalta haetaan voimaa muutoksiin. Runo Mitä se on

4 IRJA ASKOLAN RUNOT KUNTAJOHTAJAPÄIVILLÄ 22.8.2013 Mitä elämässäsi muuttuisi kuntajohtaja jos vähitellen alkaisit puhella itsellesi ystävällisesti kohtelisit kuin rakkainta ihmistäsi kyselisit vointiasi täyttäisit toiveitasi Mitä elämässäsi muuttuisi jos vähitellen alkaisit puhella itsellesi armahtavaisesti kohtelisit itseäsi kuin kunnioittamaasi ihmistä arvostaisit piirteitäsi hyväksyisit virheitäsi etkä enää motkottaisi huonommuuttasi nalkuttaisi vastaamattomista sähköposteista kertyneistä paperipinoista siivoamattomista komeroista laiminlyödyistä ihmissuhteista lisääntyneistä liikakiloista Mitä tapahtuisi mitä todella tapahtuisi, jos alkaisit puhella itsellesi kuin ystävälle (Irja Askola) (Mikä nainen, S. 15. Irja Askola ja Anja Porio, Kirjapaja 1985) Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaverit ei noki eikä nälvi kysyä uskaltaa ja apuakin kehtaa pyytää

5 hommansa voi hoitaa niin hyvin kuin taitaa ja muutkin sen huomaa uuttakin oppii vaikkei kaikkien kotkotusten tahtiin hyppisikään semmosen tavallisen työpaikan mie tahtoisin ei tarvis töihin tullessa pelätä ja kotiin vois lähteä hyvillä mielin *** Temput eivät tueksi tulleet tavalliseen päivään riittävät tavallisen ihmisen taidot kuuntelee, kun puhutaan vastaa, kun kysytään kertoo, jos tietää auttaa, jos pystyy kuulut gurut eivät meille kelvanneet loistoluennot eivät luottamusta loihtineet meidänhän on toistemme tueksi tultava kiinnostuttava näkemään mitä työtoveri osaa ja minäkin tehtävä tila kunkin tarjota parastaan leivottava luottamus osaamiselle, oppimiselle jokaisen asiantuntemuksen arvostamiselle varmistettava väylä eilisen osaajien ja huomisen toivojen tavata, toinen toistaan tarvita johtajien juhlapuheet eivät jaksamistamme nostaneet pikaiset piristysruiskeet eivät taakkaamme keventäneet oikeudenmukaisuus on arjen sana, monitavuinen mutta pitkäkestoinen käytävillä ja työmaaruokalassa

6 viikkopalaverissa ja palkkanauhassa ydin näkyy siellä mieli mitataan ei, ei työnilo ole sattuman oikku ei liioin arpajaiset, joissa joitakin onnistaa työn ilo on työn takana vaivansa väärtti jokapäiväisen arjen tarkoitus ja tavoite jokaihmisen toive ja tehtävä joka tapauksessa yhä uudelleen todeksi taottava toisillamme testattava - ja tuoreeltaan nautittava! *** Sinun tulee kunnioittaa ja rakastaa työtä ja sen tekijöitä, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä. Mitä se on? Että arvostat itseäsi ja omaa osaamistasi ja teet samoin myös lähelläsi oleville. Että luot ilmapiirin, jossa innostus on mahdollista nauru tervetullutta eivätkä kyyneleetkään kiellettyjä. Että työpaikallasi oppiminen on ilo, ei uhka kysyminen on siunaus, ei synti muistaminen on aarre, ei kahle. Että työtovereittesi joukossa erilainen ei ole vääränlainen vaan myös yksi meikäläinen. Että rakastat työtäsi ja heitä, jotka tekevät sen mahdolliseksi - ja silti muistat koko olemuksellasi vahvistat työn nauttiminen jatkuvana yliannostuksena on hengenvaarallista ja tappaa. (Irja Askola: Työn tähden runoja. Työssä jaksamisen ohjelma. www.mol.fi/jaksamisohjelma)