TYÖPAJAVALMENTAJIEN TYÖ- JA YKSILÖVALMENTAJAKOULUTUS OPPIMISPROSESSINA

TYÖPAJAVALMENTAJIEN TYÖ- JA YKSILÖVALMENTAJAKOULUTUS OPPIMISPROSESSINA Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos Aikuiskasvatus Pro gradu -tutkielma Kaarina Hakama Toukokuu 2006

Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos HAKAMA, KAARINA: Työpajavalmentajien työ- ja yksilövalmentajakoulutus oppimisprosessina. Pro gradu -tutkielma, 116 sivua, 3 liitettä Aikuiskasvatus Toukokuu 2006 TIIVISTELMÄ Tutkimus tarkastellee Valtakunnallisen työpajayhdistyksen järjestämää työ- ja yksilövalmentajakoulutusta oppimisprosessina. Työ- ja yksilövalmentajakoulutus toteutettiin moduulimuotoisena täydennyskoulutuksena työpajojen henkilöstölle. Koulutus kesti puolitoista vuotta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, muuttuivatko työ- ja yksilövalmennuskoulutukseen osallistuneiden valmentajien työkäytänteet sekä koulutukseen osallistuneiden työpajaorganisaatioiden toimintatavat ja jos muuttuivat, niin kuinka. Näkökulmana on oppiminen ja oppimista tarkastellaan Järvisen ja Poikelan (2000) työssä oppimisen prosessimallin avulla. Työssä oppimisen prosessimallia sovelletaan tutkimuksen tulkintateoriana ja se esitellään taustateorioineen tutkimuksen teoreettisessa osuudessa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja sen aineisto on kerätty teemahaastattelumenetelmällä. Haastatteluja tehtiin kahdella työpajalla yhteensä 11, joista osa oli yksilö- ja osa ryhmähaastatteluja. Aineisto analysoitiin käyttämällä työssä oppimisen prosessimallia pohjana, teemoitellen analyysin ensimmäisessä vaiheessa aineisto yksilön työn, yhteisen työn ja organisaation työn konteksteihin. Tämän jälkeen aineistosta haettiin eri oppimisprosessit. Oppimisprosesseista sosiaaliset prosessit toteutuivat suhteellisen hyvin, ainoa häiriökohta on yhteisen työn kontekstissa, jossa epävirallista tiedonvaihtoa kyllä tapahtuu, mutta tietoisesti yhteistä aikaa ei ole luotu. Reflektiivisissä prosesseissa on eniten häiriöitä; yhteisen työn ja organisaation työn kontekstissa reflektiota on tapahtunut vain koulutukseen osallistuneiden kesken. Kognitiiviset prosessit ovat löydettävissä kaikista työn konteksteista, samoin operationaaliset prosessit. Operationaalisissa prosesseissa organisaation työn kontekstissa on kokeiluvaihe menossa, mutta uudet toimintatavat eivät ole vielä ehtineen vakiintua. Selkeää yksittäistä suurta muutosta ei työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen vaikutuksesta työpajoilla ollut tapahtunut. Muutokset kertyivät pienistä asioista, joista kasvoi suurempi kokonaisuus. Nämä kokonaisuudet voi tiivistää valmentajan oman ammatillisuuden kasvuksi, työ- ja yksilövalmentajien yhteistyön kiinteyden ja sujuvuuden lisääntymiseksi sekä uusien arviointimenetelmien testaamiseksi ja vaiheittaiseksi käyttöönotoksi. Näiden muutoksien taustalla vaikuttaa työpajatoiminnan perustehtävän kirkastuminen. Avainsanat: työpajatoiminta, työ- ja yksilövalmentajakoulutus, työssä oppimisen prosessimalli

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA... 3 2.1 Yhteiskunnalliset muutokset... 3 2.2 Työpajatoiminta... 5 2.3 Työ- ja yksilövalmentajakoulutus... 9 2.3.1 Kohdeorganisaatiot... 10 2.3.2 Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen rakenne ja sisältö... 13 2.3.3 Pilottikoulutukseen osallistuneiden oman osaamistason arviointi... 17 3 AIKAISEMPIA TUTKIMUKSIA... 19 4 TEOREETTINEN KEHYS... 24 4.1 Aikuiskasvatuksen suuntauksia ja oppimisnäkemyksiä... 24 4.1.1 Kokemusperustainen oppiminen... 27 4.1.2 Konstruktivistinen oppiminen... 31 4.2 Tiedon lajit ja tiedon prosessointi... 33 4.3 Reflektion merkitys oppimisessa ja oppimisen kontekstuaalisuus... 38 4.3.1 Reflektio... 38 4.3.2 Oppimisen kontekstuaalisuus... 41 4.4 Työssä oppimisen prosessimalli... 43 5 TUTKIMUSASETELMA JA -ONGELMAT... 50 6 TUTKIMUKSEN MENETELMÄT, AINEISTO JA ANALYYSI... 52 6.1 Laadullinen tapaustutkimus... 52 6.2 Teemahaastattelu ja haastatteluiden toteutus... 53 6.3 Analyysi... 55 7 TULOKSET... 61 7.1 Työ- ja yksilövalmentajakoulutus yksilöllisen työn kontekstissa... 61 7.2 Työ- ja yksilövalmentajakoulutus yhteisen työn kontekstissa... 66 7.3 Työ- ja yksilövalmentajakoulutus organisaation työn kontekstissa... 71 7.4 Koulutuksen vahvuudet ja kehittämisideat... 79 8 JOHTOPÄÄTÖKSET... 85 8.1 Sosiaaliset prosessit... 85 8.2 Reflektiiviset prosessit... 88 8.3 Kognitiiviset prosessit... 89 8.4 Operationaaliset prosessit... 92 8.4. Yhteenveto... 96 9 POHDINTA... 100 Lähteet... 109 Liitteet... 114

1 JOHDANTO Kasvatustieteiden opintojeni aikana olen usein pohtinut oppimisen merkitystä ihmisen elämässä. Aika ajoin minua on ärsyttänyt oppimisnäkökulma aiheeseen kuin aiheeseen sekä oppimisen nostaminen vastaukseksi lähes kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Olen miettinyt elinikäisen oppimisen toteutumista ja ihmisten halua jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Arkikokemukseni ja -tietoni mukaan ihmiset ovat suhteellisen tyytyväisiä silloin, kun saavat jatkaa tuttujen ja turvallisten toimintatapojensa varassa niin työssä kuin työn ulkopuolella. Uudet toimintatavat koetaan usein uhkaksi eikä mahdollisuudeksi. Tätä taustaa vasten kehittäminen ja siihen liittyvä oppiminen eivät välttämättä toteudu teoreettisten mallien mukaan. Tutkimukseni käsittelee Valtakunnallisen työpajayhdistyksen järjestämää työ- ja yksilövalmentajakoulutusta työpajojen henkilökunnalle. Koulutus oli ammatillista täydennyskoulutusta ja se toteutettiin moduulimuotoisena oman työn ohessa. Koulutus kesti noin puolitoistavuotta. Kiinnostukseni kohteena on se, että hyödyttääkö työ- ja yksilövalmentajakoulutus siihen osallistuneiden omaa työtä ja näkyykö koulutus koko osallistuneen organisaation toiminnassa. Yksinkertaisesti sanottuna, tutkimus pyrkii löytämään vastauksen siihen, että koristaako koulutuskansio koulutukseen osallistuneen työhuoneen hyllyä vai näkyykö työ- ja yksilövalmentajakoulutus lisääntyneenä ymmärryksenä omasta työstä ja työpajatoiminnasta sekä muuntuneina työkäytäntöinä. Oma mielenkiintoni työpajatoimintaa kohtaan on lähtöisin vuosilta 1998 2000, jolloin toimin Lempäälän Monitoimikeskuksella työnsuunnittelijana. Monitoimikeskus on Lempäälän kunnan työpaja, joka palvelee kaikenikäisiä kuntalaisia. Työskentelin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa projektissa ja työni käsitti alle 25- vuotiaiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työ- ja koulutuselämään ohjausta sekä elämänhallinnan tukemista. Koulutustaustani oli kätilön tutkinto ja koin usein ammattitaidottomuuden ja riittämättömyyden tunteita liittyen valmennustyöhöni. Projektin loputtua päätin hankkia soveltuvamman tutkinnon työpajatoimintaa ajatellen. Näin päädyin opiskelemaan aikuiskasvatusta Tampereen yliopistoon. 1

Kiinnostukseni työpajatoimintaa kohtaan säilyi läpi opintojeni ja pro gradu -aihetta miettiessäni otin yhteyttä Valtakunnalliseen työpajayhdistykseen. Kuulin heiltä työja yksilövalmentajakoulutuksen pilottiryhmästä eli juuri sellaisesta koulutuksesta, jota olin kaivannut työskennellessäni Monitoimikeskuksessa. Näin aihe enemminkin valitsi minut kuin minä aiheen. Tätä kirjoittaessani ja graduani viimeistellessäni varmistui tuleva työpaikkani Hämeenkyrön työpajalla kolmivuotisen projektin yksilövalmentajana. Oman oppimiseni spiraali lähtee uuteen kierrokseen. Tämän tutkimus noudattaa perinteistä tutkimusrakennetta. Tutkimuksen taustaa luvussa asemoidaan tutkimus suhteessa yhteiskuntaan, kerrotaan työpajatoiminnasta, työ- ja yksilövalmentajakoulutuksesta sekä esitellään tutkimukseen osallistuneet työpajat. Tämän jälkeen luodaan katsaus aikaisempiin tutkimuksiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa esitellään työpajatoimintaa koskevia tutkimuksia sekä tutkimuksia, jotka käsittelevät täydennyskoulutusta. Luvussa neljä hahmotetaan tutkimusta ohjaavat teoreettiset lähtökohdat ja olettamukset. Aluksi asemoidaan tutkimuksen kohde tiettyihin aikuiskasvatuksen suuntauksiin. Tämän jälkeen lähdetään johdattamaan lukijaa kohti työssä oppimisen prosessimallia. Matkalla esitellään tutkimusta ohjaavat oppimiskäsitykset sekä tarkastellaan tiedon lajeja ja tiedon prosessointia. Tutkimus etenee käsittelemällä reflektion eri muotoja sekä oppimisen kontekstuaalisuutta. Näiden vaiheiden jälkeen päädytään Järvisen ja Poikelan (2000) työssä oppimisen prosessimalliin, jota tullaan soveltamaan tutkimuksen tulkintateoriana. Tutkimusasetelmassa kuvaillaan tiiviisti teoreettinen kehys uudelleen ja esitetään tutkimusongelmat. Luvussa kuusi käydään läpi empiirisen aineiston käsittely. Ensinnäkin kerrotaan lyhyesti laadullisesta tutkimuksesta. Tämän jälkeen käydään läpi tutkimusmenetelmänä käytetty teemahaastattelu, tutkimuksessa käytetyn aineiston keruu sekä aineiston analyysin vaiheet. Luku seitsemän esittelee empiirisestä aineistosta saadut tulokset, jotka johtopäätöksissä sidotaan tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin. Pohdintaosuudessa tarkastellaan erityisesti työssä oppimisen prosessimallin sovellettavuutta ja toimivuutta tässä tutkimuksessa. Lisäksi pohditaan laadullisen tutkimuksen luotettavuuskysymyksiä sekä lopuksi mietitään jatkotutkimusaiheita. 2

2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA Suomeen syntyi 1990-luvulla laman vaikutuksesta massatyöttömyys. Vaikka Suomen talous on ollut jo useita vuosia nousujohteinen, näkyy laman vaikutukset pitkäaikaistyöttömien ja kroonisesti työttömien kansalaisten suhteellisen suurena määränä verrattuna taloudelliseen elpymiseen. Palveluiden tuottamisolosuhteet ovat muuttuneet ja hyvinvointivaltio on muuttumassa yhä enenevässä määrin markkinayhteiskunnaksi. Tässä muuttuneessa ympäristössä tulee myös työpajojen tarkistaa toimintatapojaan asiakaslähtöisemmäksi hyödyntäen tilaaja-tuottajamallia. Työpajojen asiakaskunnasta suuri osa on eri-ikäisiä pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat pudonneet perus- ja erityistason palvelurakenteiden väliin, jolloin työvoimatoimiston peruspalvelut eivät riitä työllistymiseen, mutta esimerkiksi eläkepäätökselle ei ole riittäviä perusteita. Uudenlainen markkinoita ja kilpailua painottava toimintaympäristö sekä moniongelmaiset asiakkaat vaativat työpajoilta entistä ammatillisempaa otetta toimintaansa. Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen tavoitteena on antaa työkaluja näiden haasteiden kohtaamiseen. 2.1 Yhteiskunnalliset muutokset Suomessa 1980-luvun lopulle asti kuntien taloutta leimasi jatkuva taloudellinen kasvu ja samaan aikaan lakisääteisten palveluiden piiriin tuli uusia velvoitteita. Taloudellisen kasvun tuottamin verovaroin oli mahdollista hoitaa uudet velvoitteet. Tilanne muuttui 1990-luvun alussa. Taloudellisen kasvun päätyttyä täytyi palveluihin kohdistaa toiminnan tehostamista sekä säästö- ja karsintatoimenpiteitä. Näin 1990-luvun palveluiden tuottamisolosuhteiden muutokset loivat maaperän uudenlaiselle asiakaslähtöiselle palvelukulttuurille. (Koskiaho, Nurmi & Virtanen 1999, 256 257.) Julkisen sektorin tehokkuus- ja tuottavuustavoitteet eivät kuitenkaan johdu yksinomaan taloudellisista pakoista, vaan pinnalle on noussut uudenlaisia aatteellis-kulttuurisia painotuksia ja arvostuksia. Yksityiselle sektorille luonteenomainen kilpailun ja markkinoistamisen vaatimus koskee yhä enenevässä määrin myös julkista sektoria. Hyvinvointivaltion sisällöllisten tavoitteiden, kuten tasa-arvon ja oikeusturvan sijaan pai- 3

nottuu tulosvastuu ja palvelusuoritteiden kustannustehokkuus. (Kosonen 1998, 334 335.) Kalelan (2002, 374 375) mukaan yhteiskuntapolitiikassa on ollut näkyvissä uusi jakolinja 1990-luvun alusta saakka. Työ- ja sosiaaliministeriöiden työnjako on rakentumassa uudella tavalla. Näyttäisi siltä, että tulevaisuudessa työministeriö keskittyisi edistämään työmarkkinoiden toimivuutta sekä työvoiman saatavuutta ja sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle tulisi ne ihmiset, joiden työvoimalle ei ole kysyntää. 1990-luvun työttömyyden nousun taustatekijöistä vallitsee varsin suuri yksimielisyys. Työllisyyden romahtamiseen ja työttömyyden nopeaan kasvuun on vaikuttanut rahamarkkinoiden vapauttamisen aiheuttama taloudellinen ylikuumeneminen ja siihen liittyvä kilpailukyvyn heikkeneminen, taantuma länsimarkkinoilla, idänkaupan romahtaminen, pankkikriisi, yksityisen kulutuksen voimakas lasku sekä kansantalouden syöksyä kärjistänyt talous- ja valuuttakurssipolitiikka. (Pehkonen & Santamäki-Vuori 1997, 261.) Suomen työttömyyshuippu saavutettiin 1994, jolloin työttömiä oli pahimmillaan keskimäärin 18,4 prosenttia työvoimasta. Samaan aikaan aikuisten työttömyyteen verrattuna alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli noin kaksinkertainen. Koulutus vaikutti myös työttömyyteen; vain peruskoulutuksen saaneiden työttömyysaste oli kolmi-nelinkertainen korkeakoulututkinnon suorittaneisiin verrattuna. (Pehkonen & Santamäki-Vuori 1997, 243, 246.) Näistä ajoista työttömyys on melkein puoliintunut. Tämä kehitys ei kuitenkaan ole ollut yhtä hyvä pitkäaikaistyöttömien, eli yli vuoden työttömänä olleiden kohdalla. Kroonisesti työttömien määrä on puolestaan noussut taloudellisen nousukauden aikana. Kalela (2002) määrittelee kroonisesti työttömiksi ne työkykyiset henkilöt, joilla ei ole ollut lainkaan tai vain tilapäisiä avointen työmarkkinoiden työsuhteita viimeisen neljän vuoden aikana. 2000-luvun alkupuolella pitkäaikaistyöttömät ja kroonisesti työttömät muodostavat ilmeisesti noin 60 prosentin osuuden kaikista vailla palkkatyötä olevista henkilöistä. Kuten Kalela huomauttaa, tämä joukko muodostuu monissa eri elämäntilanteissa olevista ja eri-ikäisistä ihmisistä. Yhteistä heille on vaara syrjäytyä pysyvästi työelämän ulkopuolelle. Mitä pidempään työttömyys jatkuu, sen suuremmaksi kasvaa riski syrjäytyä työelämän ulkopuolelle. (Kalela 2002, 367 368.) 4

Pitkäaikaistyöttömien ja kroonisesti työttömien henkilöiden tukeminen ja auttaminen ovat yhteiskuntapolitiikan haasteita 2000-luvulla. Tähän haasteeseen vastaamisessa työpajoilla ja niiden toiminnalla on merkittävä rooli yhteiskunnan ulkoistaessa palveluitaan. Työpajojen toiminnan tulee mukautua markkinaehtoiseen toimintatapaan, jossa laatu- ja kustannustehokkuus koskevat myös pajojen arkipäivää. Seuraavassa kahdessa alaluvussa käydään läpi työpajatoiminnan historiallista kehitystä ja tulevaisuuden haasteita sekä työ- ja yksilövalmentajakoulutusta osana työpajojen kehittymisprosessia. 2.2 Työpajatoiminta Valtioneuvoston asetus julkisesta työvoimapalvelust määrittelee työpajat seuraavasti: Työpajalla tarkoitetaan... sosiaalista yhteisöä, jossa työskentelyn ja siihen liittyvien ohjaus- ja valmennuspalveluiden avulla pyritään parantamaan ensisijaisesti pitkään työttömänä olleiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten valmiuksia hakeutua koulutukseen, työhön tai yrittäjäksi. (Asetus julkisesta työvoimapalvelusta 2002, 23, 2. mom.) Marniemi, Pekkala ja Virtanen (2004, 45) määrittelevät työpajan olevan sosiaalisen työllistämisen yksikkö, joka tarjoaa mahdollisuuden saada tukea työja yksilövalmennuksen keinoin. Hassinen ja Maude (2004, 11) lisäävät tähän määritelmään asiakkaiden iän merkityksen; nuorten työpajoista puhutaan silloin, kun yksiköiden toimet ovat suunnattu pelkästään alle 25-vuotialle. Sosiaalinen työllistäminen on yleisnimike erilaisille työllistymisen prosesseille. Olennaista sosiaalisessa työllistämisessä on yksilön kokonaisvaltainen tukeminen ja vaihtoehtojen löytäminen hänen kykyjään vastaavaan työhön tai koulutukseen. (Hassinen & Maude 2004, 11; Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 45.) Vuonna 2004 työpajojen toiminnan rahoitus jakautui seuraavasti: kunnat 40 %, työhallinto 40 %, opetusministeriö 10 % ja pajojen omat tuotot 10 %. Lisäksi työpajoilla on käytössä ESR-hankkeiden projektirahoitusta sekä opetusministeriön myöntämät 1,4 miljoonaa euroa työpajatoiminnan kehittämiseen. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 10; Pekkala 2004, 18.) Valtaosan suomalaisista työpajoista omistavat kunnat, 5

mutta osa työpajoista on ulkoistettu ja niitä ylläpitävät erilaiset yhdistykset tai säätiöt. (Pekkala 2004, 19.) Suomalainen työpajatoiminta on nykyisissä muodoissaan toiminut noin kaksi vuosikymmentä. Työpajatoiminnalle luonteenomaista on sen kyky vastata nopeasti muuttuviin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Tämän muuntautumiskyvyn ansiosta työpajatoiminta on säilynyt elinvoimaisena ja siitä on muotoutunut pysyvä toimintamuoto suomalaiseen yhteiskuntaan. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 6, 9.) Historiallisesti työpajatoiminnan kehitys voidaan jakaa viiteen vaiheeseen: 1) syntyminen, 2) laajeneminen, 3) olemassaolon oikeus ja leviäminen, 4) sisältöjen kehittyminen sekä 5) toiminnan ammatillistuminen (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 6 9). Työpajatoiminnan syntymisen vaihe ajoittuu 1980-luvun alkupuolelta 1990- luvun alkuun. Ensimmäinen työpaja perustettiin Helsinkiin 1980-luvun alkupuolella Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen toimesta. 1990-luvulle tultaessa työpajoja oli perustettu etupäässä suurimpiin kaupunkeihin ja aluekeskuksiin. Työpajatoiminta alkuaikoinaan keskittyi uusien toimintatapojen kehittämiseen nuorten koulutuksesta ja työelämästä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Työpajat loivat uudenlaisen yhteistyöfoorumin nuorisotyölle ja työhallinnolle. Nuorisotyön menetelmien ja työhallinnon tavoitteiden yhdistäminen työpajatoiminnaksi oli täysin uusi tapa parantaa ja ylläpitää heikossa työmarkkina asemassa olevien nuorten työkykyä ja kouluttautumisvalmiuksia. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 6 7.) Marniemen, Pekkalan ja Virtasen (2004) mukaan työpajatoiminnan laajenemisen vaihe ajoittuu 1990-luvun alusta sen puoleenväliin asti. Pajatoiminnan laajenemiseen vaikutti syvenevä taloudellinen lama sekä pilottityöpajojen hyvin saavutetut tavoitteet. Työpajat verkottuivat alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Verkottumisen mahdollisti työpajojen lisääntynyt lukumäärä sekä kasvava asiakasvolyymi. Työpajojen toiminnan kehittyminen näkyi tukityöllistämisen, oppisopimuskoulutuksen ja työpajaohjauksen yhdistämisenä. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 6 7.) Työpajatoiminnan olemassaolon oikeuden ja leviämisen vaihe ajoittuu vuosille 1995 1999. Tänä aikana kokonaistyöttömyys kääntyi laskuun ja aikuisten pitkäai- 6

kaistyöttömyys nousuun. Suomen EU-jäsenyyden myötä 1995 alkoi ensimmäinen Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rakennerahastokausi. Työpajatoiminnassa laman aiheuttamat ongelmat ja projektirahan saaminen näkyi lukumääräisesti kasvaneina työpajahankkeina. Laajimmillaan erilaisia työpajahankkeita tai -organisaatioita oli noin 350. Erilaisiin toimenpiteisiin osallistui noin 40.000 nuorta, joista 65 70 prosenttia sijoittui pajajakson jälkeen koulutukseen tai työhön. Työllistämisessä tuli mahdolliseksi käyttää työkokeilua sekä yhdistelmätukea. Näin työpajatoiminnasta muodostui keskeinen nuoriin suunnattu työvoimapoliittinen toimi. Uusina yhteistyökumppaneina olivat yhä enenevässä määrin paikalliset sosiaalitoimistot. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 7.) Työpajatoiminnan sisältöjen kehittymisen vaihe ajoittuu vuosille 1997/1998 2000. Toinen ESR-rakennerahastokausi alkoi vuonna 1998. Nuorisotyöttömyys oli jo kääntynyt laskuun, mutta aikuisten pitkäaikaistyöttömien ja koulupudokkaiden määrä oli nousussa. Kyseiset ryhmät lisääntyivät työpajojen asiakasryhmissä oleellisesti vuoteen 2000 mennessä. Tämä näkyi työpajojen toiminnassa ja tulosten mittaamisessa. Työpajatoimintaan tulivat mukaan pitkäkestoisemmat valmentavat prosessit asiakkaiden yksilöllisten päämäärien saavuttamiseksi. Mittaamisessa otettiin huomioon myös kokonaisvaltaisempi näkökulma, kuten arjen hallinta. Lisäksi pajakoulut yleistyivät. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 8.) Pajakouluja on hyvin monenmuotoisia, mutta oleellista niille on konkreettisesti työpajassa tapahtuva opetus tai koulutus yhteistyössä koulutusjärjestelmän kanssa. Tämä opetus tai koulutus on integroitu perusopetukseen, lisäopetukseen tai toisen asteen ammatilliseen opetukseen. Pajakoulussa nuoren on mahdollista suorittaa osa opetussuunnitelmasta räätälöidysti työpajalla. (Marniemi 2004, 78.) Työpajoilla tapahtunut muutos näkyi myös terminologiassa: nuorten työpajoja alettiin kutsua yleisemmin työpajoiksi ja ohjaustermin rinnalla ryhdyttiin käyttämään valmennus sanaa (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 8). Marniemen, Pekkalan ja Virtasen (2004) mukaan työpajatoiminnan toiminnan ammatillistumisen vaihe on alkanut vuonna 2000 ja jatkuu edelleen. 2000-luvun haasteita työpajatoiminnalle ovat vaikeasti työllistyvät tai koulutusjärjestelmästä putoavat nuoret sekä aikuisten pitkäaikaistyöttömyyden kerrannaisvaikutukset. Työpajatoiminnan asiakkaat ovat kasvavassa määrin niitä henkilöitä, jotka putoavat perus- ja erityistason palvelurakenteiden väliin. Työpajojen uusia toimintamuotoja ovat sosiaalinen työllis- 7

täminen sekä työ- ja yksilövalmennus yhdistettynä tilaaja-tuottaja-malliin. Nykyiset haasteet vaativat työpajahenkilökunnalta työ- ja yksilövalmennuksen osaamista sekä organisaatiolta yhteistyökykyä ja verkostoitumista eri sidosryhmien kanssa. Työpajoilta vaaditaan myös herkkyyttä ja kykyä vastata muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Haasteisiin vastaamisen keinoja ovat jatkuva toiminnan kehittämistyö sekä koulutus ja oppiminen. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 8 9) Työpajatoiminnan tulevaisuudessa työpajojen muuntautumiskykyä mitataan entistä ankarammalla tavalla. Yhteiskunnan ulkoistaessa palveluitaan työpajat joutuvat erittelemään tarjoamansa palvelut entistä tarkemmin. Markkinaehtoisen toimintatavan laatu- ja kustannustehokkuus koskevat myös työpajoja. Tulevaisuuden haasteena on organisoida toiminta tilaaja-tuottaja -mallin mukaisesti. Tämä käytäntö on jo joissakin työpajoissa arkipäivää. Tilaaja-tuottaja -mallissa maksaja eli palveluiden tilaaja ja asiakkaiden lähettäjä tietää millaisen vastineen rahalleen saa. Sosiaalinen työllistäminen nähdään laajana kokonaisuutena ja asiakasryhmäanalyysin perusteella suunnitellaan erilaisten palveluiden tuottaminen. Palveluiden tuotteistaminen ja erilaisten tuoteratkaisujen kehittäminen mahdollistaa yksilöllisten toimenpiteiden toteuttamisen. Tilaaja-tuottaja -mallissa toimenpiteiden kustannukset ovat tiedossa. Lähettävä taho tietää asiakkaan tarpeet, eri toimenpiteiden kustannukset ja sitoutuu ostosopimuksella tiettyyn valmennuskorvaukseen. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 11; Pekkala 2004, 19 20.) Tulevaisuudessa työpajojen menestyminen yleisesti tunnustettuina ja toiminnoiltaan vakinaistettuina organisaationa riippuu niiden laadun ja toimintakyvyn jatkuvasta kehittämisestä sekä sidosryhmien välisen yhteistyön tehostamisesta. Yhteiskunnassa toisaalla syntyy työvoimapulaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ja ammattitaitovaatimusten kasvaessa ja taas toisaalla työvoimareservi kasvaa heikosti koulutettujen nuorten ja ikääntyvien työttömien ryhmissä. Tässä tilanteessa sosiaalisen työllistämisen tehtävänä on taata tukea työllistymiseen ja kouluttautumiseen yksilöiden kykyjen mukaisesti. Lisäksi on pidettävä huolta niistä, joiden kapasiteetti ei riitä työelämään. (Marniemi, Pekkala & Virtanen 2004, 11.) Myös valtiovalta on kiinnostunut työpajojen tulevaisuudesta. Työpajojen toiminnan vakinaistaminen on mukana hallituksen vuoden 2004 työllisyysstrategiassa ja työlli- 8

syyden politiikkaohjelmassa. Työvoimapoliittisissa aktiiviohjelmissa ja koulutuksessa on vaikuttavuustavoitteina muun muassa nuorten koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittuminen ja nuorisotyöttömyyden alentaminen sekä pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisy ja alentaminen. Yhtenä keinona näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on kirjattu työpajatoiminnan vakinaistaminen ja työpajojen palvelutarjonnan lisääminen. (Hallituksen politiikkaohjelmat, työllisyys 2004, 4 5.) 2.3 Työ- ja yksilövalmentajakoulutus Työpajat ovat suuren haasteen edessä. Yhteiskunta kehittyy kilpailu- ja markkinayhteiskunnaksi, jonka seurauksena osa kansalaisista jää yhteiskunnan reunamille erilaisten tukitoimenpiteiden varaan. Paradoksaalisesti työpajojen on pakko kehittää toimintaansa kilpailuyhteiskunnan antamien suuntaviivojen mukaisesti. Nykyinen aika haastaa työpajat kehittämään toimintaansa niiden yhteiskunnallisten lainalaisuuksien mukaan, jotka ovat synnyttäneet osan työpajojen asiakkaista. Työ- ja yksilövalmentajakoulutus osaltaan tukee työpajojen kehittymisprosessia nykyisessä ajassa. Työ- ja yksilövalmentajakoulutus on Balanssi Akatemian järjestämä täydennyskoulutus työpajoilla työskenteleville henkilöille. Balanssi Akatemia on Valtakunnallisen työpajayhdistyksen koulutus- ja kehittämisyhteisö, jonka toimialaan kuuluvat koulutus- ja konsultaatiopalvelut sekä julkaisutoiminta. Ensimmäinen työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen pilottikoulutus alkoi 18.11.2003 ja päättyi 8.4.2005. Koulutukseen osallistui viisi työpajaa eripuolilta Suomea, nämä työpajat olivat Åbo Kringlan Turusta, KANTO Nuorten työpajat Kuopiosta, Jupiter-säätiö Vaasasta, Honkalampi-säätiö Joensuusta Ja Rovaniemen Monitoimikeskus-säätiö. Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen aloitti 37 opiskelijaa ja siitä valmistui 28 työ- ja yksilövalmentajaa. Koulutuksen keskeytykset johtuivat työsuhteiden loppumisista. (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005; Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. 2006, 16.) Työ- ja yksilövalmentajakoulutus on hinnoiteltu siten, että mitä useampi henkilö yksittäiseltä työpajalta osallistuu koulutukseen, sen halvemmaksi koulutus muodostuu osallistujaa kohden. Taustalla on ajatus saada uudet ja yhtenäiset työskentelymenetelmät koko pajaorganisaatiota kattaviksi käytännöiksi. (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005.) 9

2.3.1 Kohdeorganisaatiot Ensimmäiseen työ- ja yksilövalmentajakoulutukseen osallistui viisi työpajaa, joista tutkimukseen valittiin Vaasan Jupiter-säätiö ja Kuopion KANTO Nuorten työpajat. Kaikkien pajojen mukaan oton katsottiin laajentavan tutkimusmateriaalia liiaksi ja vain yhteen pajaan keskittyminen antavan suppean näkökulman. Valintaan vaikutti muiden työpajojen pois sulkeminen. Yksi koulutukseen osallistuneista työpajoista sijaitsi maantieteellisesti suhteettoman kaukana, toinen oli kooltaan hyvin pieni ja kolmannen pois suljetun työpajan eri toimipisteet sijaisivat laajalla alueella. Jupiter-säätiö. Vaasan Jupiter-säätiö on perustettu vuonna 2001. Perustajajäseniä ovat Vaasan kaupunki, Mustasaaren kunta, Vaasan setlementtiyhdistys ry., Vaasan Invalidit ry., Vaasan seudun sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry., Vaasan seudun työnhakijat ry., Vaasan seurakuntayhtymä ja Stormossen oy. Jupiter-säätiön vuoden 2005 budjetti oli 3,3 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa vuonna 2005 Jupiter-säätiöllä oli 37. Henkilökuntaan kuului tuolloin terveydenhoitaja, psykologi sekä yksilö- ryhmä- ja työvalmentajia yhteensä 27. Loput henkilökunnasta toimi hallinnollisissa tehtävissä. Vuonna 2005 Jupiter-säätiöllä oli kolme projektia ja kolme projektiluonteista toimintaa. Valmentautujia Jupiter-säätiössä on kerrallaan 90-110 aikuista ja 20-40 nuorta. Vuoden 2004 aikana valmentautujia oli yhteensä 334, joista 201 aikuista ja 133 nuorta. (Jupiter-säätiö 2005a; Jupiter-säätiö 2005b.) Erillisiä työpajaosastoja Jupiter-säätiössä on kahdeksan. Työpajaosastot sijaitsevat kaikki samalla alueella ja toimitiloja on lähes 6000 neliömetriä. Ekocenter vastaanottaa erilaisia sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Elektroniikkalaitteet joko puretaan tai korjataan ja korjatut laitteet myydään Jupiter-säätiön omassa myymälässä. Lisäksi Ekocenter ottaa vastaan kotitalouksien ongelmajätettä sekä tarjoaa rekkapesupalvelua. Puu-, rakennus- ja siivoustyöosastolla tehdään etupäässä entisöinti- ja alihankintatöitä sekä erilaisia puusepäntöitä. Lisäksi osastolla on pienimuotoista siivous- ja kiinteistönhoitopalvelua. Rakstor on kierrätyskelpoisen rakennustarvikkeen vastaanotto ja myyntipiste. Rakstor tarjoaa myös purku- ja kuljetuspalveluja. (Jupiter-säätiö, 2005a; Jupiter-säätiö 2005b.) 10

Kädentaidot -osaston työtehtävät koostuvat etupäässä ompelu-, verhoilu- ja kankaanpainantatöistä, joihin kuuluvat mm. kodintekstiilien valmistus ja erilaiset tekstiilien ja huonekalujen korjaustyöt.. Lisäksi osaston alla toimii pukuvuokraamo ja sisustuspalvelu. Jupiter-myymälä ottaa vastaan ehjiä huonekaluja, kodin käyttötavaraa ja vaatteita. Myymälässä myydään kädentaidot -osastolla huollettuja vaatteita ja huonekaluja sekä ekocenterissä kunnostettuja ja huollettuja kodinkoneita. Myymälän valikoimissa on myös Jupiter-säätiön eri työosastojen tuotteita. Myymälän alaisena on myös kuljetus- ja muuttopalvelu. (Jupiter-säätiö, 2005a; Jupiter-säätiö 2005b.) Cafe Jupiter tarjoaa lounas- ja kahvilapalveluita. Vuonna 2004 ruokailijoista vajaa puolet tulivat Jupiter-säätiöin ulkopuolelta. Lisäksi Cafe Jupiter tarjoaa pienimuotoista pitopalvelua. Lounas ja kahvilapalveluita järjestetään myös Kotikeittiö Jupiterissa, joka toimii Vaasan kauppahallissa. Vaasan kauppahallissa sijaitsee myös Kioski-Shop Jupiter, missä on myynnissä kioskituotteita, kukkia, lehtiä ja Jupiterin työpajoilla valmistettuja käsityötuotteitta. Lisäksi Kioski-Shop Jupiterissa on Jupiter-info. (Jupiter-säätiö, 2005a; Jupiter-säätiö 2005b.) Jupiter-säätiöllä on erikseen nuorten palvelut. Kohderyhmä on 17-24 -vuotiaat työttömät nuoret. Palveluihin kuuluu kuntouttavaa työtoimintaa, tuettua työharjoittelua ja ohjaavaa koulutusta. Lisäksi nuortenpalveluluilla on nuorten työpajatoiminnan kehittämisprojekti. (Jupiter-säätiö, 2005a; Jupiter-säätiö 2005b.) KANTO Nuorten työpajat. KANTO Nuorten työpajat on Kuopion kaupungin vapaa-ajankeskuksen alainen organisaatio ja se on perustettu vuonna 1995. KANTO Nuorten työpajojen vuoden 2004 budjetti oli hieman alle miljoona euroa. Henkilökuntaa vuonna 2005 oli 30, joista kaksi toimi hallinnollisissa tehtävissä ja kuusi ESRprojektissa. Yksilö- ja työvalmentajia sekä -ohjaajia oli yhteensä 22. Työpajapaikkoja KANTO Nuorten työpajoilla on 54. Vuonna 2004 aloitti pajajakson yhteensä 202 henkilöä ja päätti 139 henkilöä. (KANTO Nuortentyöpajat 2005a.) Erillisiä työpajaosastoja KANTO Nuorten työpajoilla on kahdeksan sekä lisäksi ohjaavapaja ja pajakoulu. Työpajaosastot sijaitsevat viidessä eri toimipisteessä Kuopion kaupungin alueella. Remonttipaja valmistaa etupäässä puutuotteita ja entisöi vanhoja huonekaluja. Remonttipajan yhteydessä on myös retkeilyvälineiden vuokrauspalvelu. 11

Metallipajalla valmistetaan metallista erilaisia käsi- ja taideteollisuustuotteita. Autopaja tarjoaa autokorjaamon perustöihin liittyviä palveluita. Lisäksi autopajalla tehdään jonkin verran autosähkötöitä sekä pieniä autopeltitöitä. (KANTO Nuorten työpajat 2005b.) Taide- ja tekstiilipajalla ommellaan, korjataan ja suunnitellaan vaatteita. Tekstiilitöissä on mahdollista opetella kudontaan, kankaan painantaa ja värjäystä sekä erilaisia kankaankuviointimenetelmiä. Lisäksi taide- ja tekstiilipajalla erityistekniikoista ovat käytössä huovutus, paperimassatyöt, käsin tehty paperi, mosaiikkityöt ja ruukkujen maalaus. Kaikilla tehtäväalueilla panostetaan tuotesuunnitteluun ja erilaisiin tilaustöihin. Säännölliset omat näyttelyt ja tutustumiskäynnit kuuluvat taide- ja tekstiilipajan ohjelmaan. Musiikkipajalla keskitytään ääni- ja valotekniikan perusteisiin. Tilaus- ja harjoitustöinä musiikkipaja tekee live-äänentoistopalveluita, studioäänityksiä sekä toteuttaa musiikki- ja teatteriesitysten valot. (KANTO Nuorten työpajat 2005b.) Teatteripajan toiminnan näkyvin osa on vuosittaiset kahden tai kolmen näytelmän ensi-illat. Lisäksi teatteripajalla tutustutaan TV- ja elokuvailmaisun perusteisiin sekä tehdään pienimuotoisia videoelokuvia ja multimediaesityksiä. Mediapajalla suunnitellaan ja toteutetaan kuva- ja äänituotantona erilaisia taltiointeja ja esittelyvideoita. Lisäksi mediapaja suunnittelee ja toteuttaa ATK- ja valokuvauspalveluita tehden julisteita, esitteitä, käyntikortteja, www-sivuja ja taittotöitä. Lounaspaja tarjoaa lounasja kahvilapalveluita sekä kioski- ja grillituotteita. Lounaspajan palveluun kuuluvat myös erilaiset tilaustarjoilut ja juhlat. Lounaspajalla on kaksi toimipistettä Kuopiossa. (KANTO Nuorten työpajat 2005b.) KANTO Nuorten työpajoilla toimii myös pajakoulu. Pajakoulu on tarkoitettu nuorille jotka ovat esimerkiksi työharjoittelussa tai työkokeilussa ja joilla ei ole ammatillista koulutusta. Pajakoulussa on mahdollista korottaa peruskoulun arvosanoja, kerrata peruskoulun tietoja ja harjoitella toisella asteella tarvittavia opiskelutaitoja. Opiskelu pajakoulussa on itsenäistä ja perustuu henkilökohtaiseen oppimissuunnitelmaan. Oppimista tukee opintojen ohjaaja. (KANTO Nuorten työpajat 2005b.) 12

Pajojen tuotteita on myynnissä työpajaosastoilla, toimistolla sekä kesäisin omassa putiikissa Pikku-Pietarin Torikujalla Kuopion keskustassa (KANTO Nuorten työpajat 2005a). 2.3.2 Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen rakenne ja sisältö Seuraavassa käydään läpi pilottikoulutusryhmälle toteutetun työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen rakenne ja sisältö. Loppuvuodesta 2005 koulutusohjelmaa on päivitetty tulevia ryhmiä ajatellen. Uusissa työ- ja yksilövalmentajakoulutuksissa on muun muassa luovuttu sähköisestä ARVI-valmennustoiminnan hallintajärjestelmästä. (Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. 2006.) Pilottikoulutusryhmän työ- ja yksilövalmentajakoulutus koostui perus- ja syventävistä opinnoista sekä erikoitumisjaksoista ja sen kesto oli noin puolitoista vuotta. Koulutus oli työn ohella tapahtuvaa täydennyskoulutusta ja siihen kuului viisi moduulia. Perusja syventävät opinnot käsittivät kumpikin kaksi opintomoduulia ja erikoistumisjakso yhden opintomoduulin. Käytännössä koulutus toteutettiin yhteensä 16:na lähiopiskelupäivänä, 18:na etäopiskelupäivänä ja kahtena organisaatiopäivänä. (Balanssi Akatemia 2004). Tiivistettynä työ- ja yksilövalmentaja koulutuksen moduulit, niiden sisältö ja kesto on esitetty kuviossa 1. 13

E N N A K K O T E H T Ä V Ä 1. MODUULI Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet 3 lähi- ja 3 etäpäivää E T Ä T E H T Ä V Ä 2. MODUULI Valmentautujan toimintakyvyn arviointi ja valmennussuunnitelman laatiminen 1 organisaa- tio- 2 lähi- ja 3 etäpäivää E T Ä T E H T Ä V Ä 3. MODUULI 4 lähi- ja 4 etäpäivää E T Ä T E H T Ä V Ä 4. MODUULI Minä valmentajana Organisaation perustehtävä ja ydinprosessit 1 organisaa- tio- 3 lähi- ja 4 etäpäivää E T Ä T E H T Ä V Ä 5. MODUULI Erikoistuminen 4 lähi- ja 4 etäpäivää J A T K O K O U L U T U S Perusteet Perusteet Syventävät Syventävät Erikoistuminen KESTO: 2 ORGANISAATIO-, 16 LÄHI- JA 18 ETÄPÄIVÄÄ, YHTEENSÄ 12 16 KUUKAUTTA KOULUTTAJAT: SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN HUIPPUOSAAJAT KOHDERYHMÄ: ENSISIJAISESTI TYÖ- JA YKSILÖVALMENTAJAT TAVOITE: ASIANTUNTIJUUDEN KASVU JA ORGANISAATIO-OPPIMINEN TEORIATAUSTA: TUTKIVA JA TOIMINNALLINEN OPPIMINEN Kuvio 1. Balanssi Akatemian työ- ja yksilövalmentajakoulutus (Balanssi Akatemia 2004 ja 2005) Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen perusteiden kesto oli 4 5 kuukautta ja koulutuskokonaisuus käsitti opintomoduulit yksi ja kaksi. Nämä moduulit olivat työ- ja yksilövalmennuksen perusteet sekä valmentautujan toimintakyvyn arviointi ja valmennussuunnitelman laatiminen. Ensimmäiseen moduuliin eli työ- ja yksilövalmennuksen perusteisiin sisältyi kolme lähiopiskelupäivää ja kolme etäopiskelupäivää. Ensimmäisen moduulin teemoina olivat 1) työ- ja yksilövalmennuksen avainkäsitteet, 2) työ- ja yksilövalmentajan tehtävät sekä 3) valmentautujan perehdytys valmennusprosessiin. Moduulin tavoitteena oli ankkuroida käsiteltävät teemat koulutukseen osallistuvien henkilöiden aikaisempiin tietoihin ja kokemuksiin. Tällä teemojen ankkuroinnilla opiskelijoiden omiin kokemuksiin pyrittiin helpottamaan opitun soveltamista työhön sekä teemojen sisältämien merkityksien ymmärtämistä. Koulutusmoduulin suorittaminen antoi perusvalmiudet työ- ja yksilövalmennuksen toteuttamiseen työpajoissa, erilaisissa sosiaalipalvelusäätiöissä ja työllisyysprojekteissa. (Balanssi Akatemia 2004; Virtanen 2003.) Työ- ja yksilövalmentaja koulutuksen perusteiden toiseen moduuliin eli valmentautujan toimintakyvyn arviointiin ja valmennussuunnitelman laatimiseen sisältyi kaksi lä- 14

hiopiskelupäivää, kolme etäopiskelupäivää ja yksi organisaatiopäivä. Toisen moduulin teemoina olivat 1) valmennuksen tasot ja ulottuvuudet sekä prosessimaisuus, 2) valmentautujan toimintakyvyn arviointi ja valmennussuunnitelma sekä 3) sähköisen hallintajärjestelmän käyttö. Moduulin tavoitteena oli jäsentää kokonaisvaltaista kuvaa asiakkuudesta ja asiakkaiden tarpeista ja näin muodostaa käsitys kokonaisvaltaisesta auttamisprosessista. Valmentautujan toimintakyvyn arviointia lähestyttiin myös koulutukseen osallistuvien omien käsitys- ja selitystapojen avulla. Koulutusmoduulin suorittaminen antoi valmiudet työ- ja yksilövalmennuksen toteuttamiseen ja arvioivaan asiakastyöhön työpajoissa, erilaisissa sosiaalipalvelusäätiöissä ja työllisyysprojekteissa. (Balanssi Akatemia 2004; Virtanen 2003.) Koulutuksen toiseen moduuliin kuului myös yksi organisaatiopäivä. Tällöin kouluttajat tulivat paikanpäälle yksittäiseen työpajaorganisaatioon. (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005). Toisen moduulin organisaatiopäivään sisältyi sähköisen ARVI-järjestelmän asennus ja sen käyttökoulutus. ARVI on valmennustoiminnan hallintajärjestelmä, joka pakottaa yhdenmukaistamaan tietyt toimenpiteet, kuten valmennustoiminnan arvioinnin ja arvioinnin tulokset sekä näkökulmat, joista käsin arviointitoimintaa suoritetaan. Lisäksi ARVI yhdenmukaistaa valmennustoiminnan käsitteistön. (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005.) Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen syventävien opintojen kesto oli 4 6 kuukautta ja koulutuskokonaisuus käsitti opintomoduulit kolme ja neljä. Nämä moduulit olivat minä valmentajana sekä työpajan perustehtävät, ydinprosessit ja laatu. Kolmanteen moduuliin eli minä valmentajana sisältyi neljä lähiopiskelupäivää ja neljä etäopiskelupäivää. Kolmannen moduulin teemoina olivat 1) valmentajana kehittyminen, 2) vuorovaikutusta tukevat rakenteet sekä 3) tiimi- ja verkostoyhteistyö. Moduulin tavoitteena oli valmentaa koulutukseen osallistuvia kriittiseen oman asiantuntijuuden tarkasteluun sekä tunnistamaan omia osaamispuutteita. Asiantuntijaksi oppimiseen vaaditaan kehityshakuista suhtautumista omaan työhön ja ammattitaitoon sekä aikaisemmin opittujen toiminta- ja käyttäytymistapojen reflektointia. Koulutussisältöön kuului osallistujien rohkaiseminen ulkoistamaan ja käsitteellistämään omia intuitiivisia käsityksiään työstään ja tuomaan ne tietoisen tarkastelun ja yhteisöllisen pohdinnan kohteiksi. Koulutusmoduulin suorittaminen antoi valmiudet kokonaisvaltaiseen ja vaikuttavuudeltaan laaja-alaiseen työ- ja yksilövalmennuksen sekä arvioivan asiakas- 15

työn toteuttamiseen työpajoissa, erilaisissa sosiaalipalvelusäätiöissä ja työllisyysprojekteissa. (Balanssi Akatemia 2004; Virtanen 2003.) Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen neljänteen moduuliin eli työpajan perustehtäviin, ydinprosesseihin ja laatuun sisältyi kolme lähiopiskelupäivää, neljä etäopiskelupäivää ja yksi organisaatiopäivä. Neljännen moduulin teemoina olivat 1) oman työpajan perustehtävän sisäistäminen, 2) oman työpajan ydinprosessit sekä 3) laadun merkitys omassa työssä ja työyhteisössä. Moduulin tavoitteena oli hahmottaa työpajatoiminta laajasti organisationaalisella tasolla, jolloin koulutukseen osallistujat kykenevät hahmottamaan työpajatoiminnan asiakaslähtöisestä näkökulmasta ja mieltämään prosessilähtöisyyden tuloksellisen työpajatoiminnan kriittiseksi menestystekijäksi. Tavoitteena oli myös, että koulutukseen osallistuvat hahmottavat selkeästi työpajan perustehtävät ja ydinprosessit sekä tunnistavat laadun ja laatuvaatimukset. Koulutusmoduulin suorittaminen antoi valmiuksia osallistua työpajatoiminnan esimiestehtävien ja vaativien suunnittelutehtävien hoitamiseen. (Balanssi Akatemia 2004; Virtanen 2003.) Koulutuksen neljänteen moduuliin sisältyi myös yksi organisaatiopäivä. Tällöin kouluttajat tulivat paikanpäälle yksittäiseen työpajaorganisaatioon ja kävivät yhdessä koulutukseen osallistujien kanssa organisaation perustehtäviä valmennustoiminnan näkökulmasta (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005). Työ- ja yksilövalmentajakoulutuksen erikoistumisopintojen kesto oli 3 4 kuukautta ja koulutuskokonaisuus käsitti opintomoduulin viisi. Viidennen opintomoduuliin eli erikoistumismoduuliin sisältyi neljä lähiopiskelupäivää ja neljä etäopiskelupäivää. Moduulin aikana syvennettiin koulutukseen liittyviä teemoja. Näkökulmana olivat ongelmakohdat ja niiden ratkaiseminen jokapäiväisessä arkisessa työssä. (Balanssi Akatemia 2004; Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005.) Erikoistumismoduuli oli jaettu kahteen linjaan: työvalmennusta ja yksilövalmennusta painottavaan vaihtoehtoon. Kaikki opiskelijat ottivat osaa molempien linjojen koulutuksiin, mutta ryhmätöissä haettiin joko työvalmentajan tai yksilövalmentajan näkökulmaa (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005). Erikoistumismoduulin työvalmennusta painottavan vaihtoehdon aiheena oli työvalmentaja esimiehenä ja sen 16

teemat olivat 1) kilpailuasetelmien ja markkinoiden hahmottaminen sekä 2) menetelmäosaaminen. Tavoitteena oli luoda ymmärrys markkina-analyysin avulla markkinaosuuksien kasvattamisen keinoista sekä kasvattaa omaa asiantuntemusta työvalmentajana. (Balanssi Akatemia, 2004; Virtanen 2003.) Erikoistumismoduulin yksilövalmennusta painottavan vaihtoehdon aiheena oli tulevaisuus. Sen teemat olivat 1) valmennuspalvelujen tuotteistaminen sekä 2) yhteiskunnallisten palvelutarpeiden ja niiden muutoksien hahmottaminen. Tavoitteena oli saavuttaa osaaminen oman työpajan valmennuspalveluiden luomiseen sekä niiden dokumentointiin. Lisäksi tavoitteena oli koulutettavan asiantuntemuksen kasvattaminen yksilövalmentajana. Molemmilla erikoistumislinjoilla korostettiin oppimisyhteisön roolia opiskelijan oman asiantuntemuksen edistämisessä. Oppimisyhteisöllä tarkoitetaan kaikkia työ- ja yksilövalmennukseen osallistuvia sekä koulutettavien omia työyhteisöjä. Koulutusmoduulin suorittaminen antoi valmiudet kokonaisvaltaiseen ja vaikuttavuudeltaan laaja-alaiseen työ- ja yksilövalmennuksen toteuttamiseen sekä vaativien asiantuntijatehtävien suorittamiseen työpajoissa, erilaisissa sosiaalipalvelusäätiöissä ja työllisyysprojekteissa. Koulutusmoduulin suorittaminen vahvisti työpajatoiminnan esimies- ja suunnittelutaitoja. (Balanssi Akatemia, 2004; Virtanen 2003.) Kaikkiin moduuleihin sisältyi myös etätehtäviä. Etätehtävien tavoitteena oli soveltaa koulutuksessa saatua tietoa omaan työhön ja työyhteisöön. Etätehtävät käsittivät henkilökohtaisia tehtäviä, työyhteisöä koskevia ryhmätehtäviä sekä koko organisaation toimintaa käsittäviä tehtäviä. Suoritetut etätehtävät toimivat henkilökohtaisena oppimispäiväkirjana sekä muodostivat opiskelijan Port-folion koulutuksesta. (Marniemi, puhelimitse saatu tieto, 26.4.2005.) 2.3.3 Pilottikoulutukseen osallistuneiden oman osaamistason arviointi Balanssi Akatemia on kouluttajan ominaisuudessa arvioinut työ- ja yksilövalmentajakoulutusta tekemällä opiskelijoille kyselyn heidän osaamistasostaan ennen ja jälkeen koulutuksen eli tammikuussa 2004 ja maaliskuussa 2005. Kyselyssä on käytetty viisi portaista Likertin asteikkoa, jossa 1 = aloittelija, 2 = edistynyt/pätevä, 3 = valmentaja- 17