TAMPERE KAPEENNIEMEN KÄRJEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.11.2010 Pohjankapee RN:o 1:325 1. Mikä osallistumis- ja on? Osallistumis- ja n (OAS) tarkoitus on määritelty maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arvioiontimenettelystä. 2. Aloite Aloitteen ranta-asemakaavan laatimisesta on tehnyt tilan RN:o 1:325 omistaja Riitta Aho.
Hankkeen dnro: TRE: 3065/10.02.01/2009. 3. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tampereen kaupungin Pohjankapeen kylässä Kapeenniemessä, noin 2,5 km:n päässä Ruoveden kunnan rajasta. 4. Suunnittelun lähtökohdat Alueella on voimassa 29.3.2007 valtioneuvoston vahvistama Pirkanmaan 1. maakuntakaava. Maakuntakaavassa on kaksi aluetta koskevaa kaavamerkintää, joista toinen määrittelee läheisen Natura-alueen suojelun ja toinen Kapeenniemen kärjen muinashautojen suojelun. Alueella on voimassa ympäristöministeriön 28.2.1994 vahvistama Aitolahti-Teisko rantayleiskaava. Aluetta koskee 6.9.2000 kaupunginvaltuuston hyväksymä rakennusjärjestys. 5. Ranta-asemakaava 5.1 Ranta-asemakaavan suunnittelun tavoitteet Ranta-asemakaavan tavoitteena on siirtää rantayleiskaavassa kiinteistön koillisosaan sijoitettu loma-asuntopaikka kiinteistön länsirannalle. Kaavan suunnittelussa huomioidaan erityisesti alueen luontoarvot ja muinaisjäännöksien vaatima riittävä suoja-alue. 5.2 Selvitykset ja vaikutusten arviointi Ranta-asemakaava-alueen arkeologinen muinaisjäännösinventointi 2009. Muinaisjäännösinventoinnissa tutkittiin kaava-alueen lisäksi myös niemen kärki. Inventoinnissa koko alueella todettiin ennestään tunnettujen kahden lapinraunion (A ja B) lisäksi kolme kivirakennetta, jotka ovat ulko-uuneja tai mahdollisesti kivikellareita. Niemessä todettiin myös useita erilaisia kivilouhinnan jäännöksiä; kolme louhosta, louhittuja kivipaaseja, jätekiviainesta ja mahdollinen myllynkiviteelmä. Lisäksi niemen pohjoiskärjessä todettiin kummeli ja laiturin kivirakenne. Molemmat ovat edelleen käytössä. Inventointiraportin liitekartalla 5 on esitetty ehdotus muinaisjäännösalueen rajaukseksi sekä ehdotus suojeltavien rakenteiden alueeksi.
Ranta-asemakaavan vaikusten arviointi muinaismuistokohteisiin ja maisemaan. Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologisessa inventointi-selostuksessa mainituista muinaisjäännöksistä ja suojeltavaksi ehdotetuista rakenteista lapinraunio B, kivirakenne/ uuni 1 ja koillisrannan louhosalue sijoittuvat ranta-asemakaava-alueelle. Ranta-asemakaavassa muinaisjäännökset ja niitä ympäröivä alue on merkitty muinaismuistoalueeksi kaavamerkinnällä SM-1. Ranta-yleiskaavassa alue oli merkitty maa- ja metsätalousalueeksi (kaavamerkintä M). Muinaisjäännökset ovat saaneet riittävän suuren suoja-alueen ympärilleen, joka varmistaa osaltaan jäännöksien säilymisen ja korostaa niiden laatua ja merkitystä. Loma-asuntojen korttelialue 1 sijoittuu jo rantayleiskaavassa merkitylle paikalle, kaava-alueen pohjoisosaan, lähelle niemen kärkeä. Rakennuspaikalla on entuudestaan lomarakennus ja talousrakennus. Ranta-asemakaavassa rakennusalueen rajat on rajattu tarkasti, talousrakennusten rakennusalueet ovat nykyisillä paikoillaan. Koillisrannalla sijaitseva louhosalue on merkitty suojeltavaksi alueen osaksi (kaavamerkintä s-1) maakuntamuseon ehdotuksen pohjalta. Loma-asuntojen korttelialue 2 sijoittuu muinaismuistoalueen eteläpuolelle. Korttelialue on muotoiltu siten, että harjun päällä kulkevaa kapeaan hiekkatiehen ei tarvitse koskea. Rakennusalueet on merkitty tarkasti ranta-asema-kaavaan, jotta rakennukset istuvat rinteeseen mahdollisimman huomaamattomasti ja jotta olemassa oleviin kivilohkarekenttiin ei tarvitse kajota. Etäisyyttä kivirakenne 1:stä lähimpään rakennuspaikka 2:n erillisen saunan rakennusalueen rajaan on 24 m. Etäisyys muinaishauta B:stä rakennusalueen rajaan on 49 m. Ranta-asemakaavassa on huomioitu muinaisjäännösten suojelu, jota ei vielä rantayleiskaavassa ollut. Rakentaminen on suunniteltu kaavassa siten, että se ei vaaranna muinaismuistojen säilymistä tai tuhoa niemen luontoa. Luontoselvitys 2008, täydennykset keväällä 2009 ja 2010 Kasvillisuus: Selvitysalueelta ei löytynyt luonnonsuojelulain 20.12.1996/ 1096 4 luvun 29 mukaisia luontotyyppejä eikä metsälain 12.12.1996/ 1093 3 luvun 10 mukaisia tärkeitä elinympäristöjä. Eläimistö, linnusto: Alue ei edusta eläimistön kannalta merkittävää tai laajaa elinympäristöä eikä kyseiseltä alueelta ole uhanalaishavaintoja tai luontodirektiivin 7974097ETY liitteen IV (a) mukaisia lajihavaintoja. Ranta-asemakaavan vaikusten arviointi kasvi- ja eläinlajeihin ja luonnon monimuotoisuuteen Ranta-asemakaavalla mukaisella rakentamisella ei ole merkittävää vaikutusta alueen kasvi- ja eläinlajeihin tai luonnon monimuotoisuuteen.
6. Osalliset Kaavoitusmenettely ja vuorovaikutus 62 Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Viranomaiset, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään Pirkanmaan liitto/ Pekka Harstila (Puh. (03) 248 1111, PL 76, 33201 Tampere) Pirkanmaan maakuntamuseo/ Ulla Lähdesmäki (Puh. (03) 5656 5140, PL 487, 33101 Tampere) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, alueiden käyttö/ Leena Stranden 050 345 0646 Reijo Honkanen 050 599 4238 ( PL 297, 33101 Tampere) Maanomistajat Ne, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin suunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä kaikki muut, jotka kokevat kaavan koskevan heitä Tampereen kaupungin hallintokunnat: Ympäristönsuojelu Kaupunkimittaus Rakennusvalvonta Suunnittelualueen maa- ja vesialueiden omistajat ja haltijat Suunnittelualueen ulkopuolisen maa-alueen omistajat ja haltijat. Suunnittelualueen vaikutusalueen asukkaat ja loma-asukkaat Alueella vaikuttavat yhteisöt
7. Kaavoitusmenettely, tiedottaminen ja osallistuminen 7.1 Kaavan vireilletulo Kaavan vireilletulo, hankkeen osallistumis- ja sekä kaavaluonnos kuulutetaan nähtäväksi mielipiteiden saamista varten 26.11.-27.12.2010 väliseksi ajaksi. Kuulutus aineiston nähtävilläolosta julkaistaan Aamulehdessä, Teisko-Aitolahti -lehdessä ja kaavoituksen internet-sivuilla: http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html. Suunnitelma on nähtävänä myös Tampereen kaupungin palvelupisteessä osoitteessa Frenckellinaukio 2B. Palaute: Osalliset voivat esittää suunnitelmasta muistutuksia, jotka tulee toimittaa Tampereen kaupungin kirjaamoon ennen nähtävänä olon päättymistä. 7.2 Kaavaehdotusvaihe Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättää yhdyskuntalautakunta. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi. Kuulutus aineiston nähtävilläolosta julkaistaan Aamulehdessä, Teisko-Aitolahti -lehdessä ja kaavoituksen internetsivuilla: http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html. Suunnitelma on nähtävänä myös Tampereen kaupungin palvelupisteessä osoitteessa Frenckellinaukio 2B. Viralliset lausunnot eri hallintokunnilta pyydetään ehdotusvaiheessa. Palaute: Osalliset voivat esittää kaavasta muistutuksia, jotka tulee toimittaa Tampereen kaupungin kirjaamoon ennen nähtävänä olon päättymistä. 7.3 Kaavan hyväksyminen Yhdyskuntalautakunta käsittelee mahdolliset muistutukset ja niiden vastineet. Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavan. 7.4 Kaavan valitusaika ja kaavasta valittaminen Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa.
7.5 Kaavan voimaantulo Ranta-asemakaava tulee voimaan, kun lainvoimainen hyväksymispäätös on kuulutettu. 8. Toteutunut/ tavoitteellinen aikataulu Tehdyt toimenpiteet: Museovirastolta pyydetty lausunto 19.05.2008. Museovirasto lähetti lausuntopyynnön Pirkanmaan maakuntamuseolle, joka hoitaa asiaa. Pirkanmaan maakuntamuseon lausunto 28.7.2008 Maastokatselmus; kaava-alueeseen ja muinaishautoihin tutustuminen 12.9.2008. Maastokatselmuksessa mukana tutkija Ulla Lähdesmäki / Pirkanmaan maakuntamuseo, Riitta ja Jyrki Aho/ maanomistaja ja kaavan tilaajat, Hilkka Takalo/ Tampereen kaupunkiympäristön kehittäminen sekä rakennusarkkitehti Maarit Nippala/ Arsatek Oy Luontoselvityksen teko syyskuussa 2008 Aloitusvaiheen neuvottelu 4/2009 Luontoselvityksen täydennys 6/2009 ja 5/ 2010 Tulevat toimenpiteet: Vireilletuloilmoitus Osallistumis- ja sekä kaavaluonnos nähtäville 11/2010 Kaavaehdotus nähtäville 1/2011 Ranta-asemakaavan hyväksyminen kaupunginvaltuustossa 3/2011
9. Yhteystiedot Kaavan laatija: Yritys: Suunnittelija: Gsm: Puh: Fax: Email: Osoite: Arsatek Oy Marja Saario Arkkitehti, SAFA 010 832 8013 010 832 8000 010 832 8001 marja.saario@arsatek.fi Possijärvenkatu 1 33400 Tampere Tampereen kaupunki: Tampereen kaupungin kirjaamo Yhteyshenkilö: Puh: Email: Osoite: Email: Osoite: Hilkka Takalo 03-565 665 22 hilkka.takalo@tampere.fi Frenckellinaukio 2B, PL 487 33101 Tampere kirjaamo@tampere.fi PL 487 Puutarhak. 6 33101 Tampere 10. Palaute osallistumis- ja sta Tämä osallistumis- ja on saatavissa kaavan laatijalta. Osallistumis- ja sta voi antaa palautteen kaavan laatijalle tai Tampereen kaupungin kirjaamoon. Tampereella 19.11.2010 Marja Saario, kaavan laatija