KANGASNIEMEN KUNTA Kirkonkylän asemakaava Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja -laajennus 2018 Selostusosa, ehdotus 19.1.2018 Kuvat: Lapaskankaan puu- ja energiaterminaalialueen markkinointia varten tuotettua kuva-aineistoa. Havainnekuva viistoilmakuvaan, 3Dee Oy, 2016. Sijaintikartta, Karttaako, 2016.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 2 - Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. tammikuuta 2018 päivättyä asemakaavakarttaa. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti Kaavoitettava alue sijaitsee Lapaskankaan teollisuusalueella ja sen pohjoisella metsätalousalueella. Kangasniemen keskustaan matkaa on n. 3 km. Kaavan muutos koskee osittain nykyisen kaavan korttelia 150a sekä metsätalousalueita ja tapahtuu Salmenkylän tilojen "Moreenikangas" 213-428-11-47, Paalarit 213-428-11-66, Lapaskangas 213-428-11-71 ja Lapaskankaan sähköasema 213-428-7-94 osa-alueilla. Kuva: karttakuva: www.paikkatietoikkuna.fi, 2.2.2018. Suunnittelualue on osoitettu likimääräisesti kuvaan mustalla rajauksella. 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavasta käytetään nimeä Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja -laajennus 2018. Kaavahankkeen tarkoituksena on edelleen laajentaa nykyisen monipuolisen teollisen toiminnan aluetta, jossa on valmiudet mm. puu- ja energiaterminaalin rakentamiselle ja antaa sen toimintaa täsmentäviä kaavamääräyksiä. 1.3 Luettelo selostukseen liittyvistä asiakirjoista - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) - Tilastolomake - Kaavamerkinnät - Kaavakartta 1:2000
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 3-2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Lapaskankaan teollisuusalueen asemakaavan laajentaminen puu- ja energiaterminaalin rakentamisen mahdollistamiseksi nousi Kangasniemen kunnan hankkeeksi keväällä 2016 puualan yrittäjiltä tulleen aloitteen myötä. Tuolloin puu- ja energiaterminaalin tarpeisiin haettiin noin 15 ha kokoista maa-aluetta ja Lapaskangas koettiin logistiseksi sopivaksi paikaksi. Alueen asemakaavan muuttaminen ja laajentaminen uudelleen nyt lyhyen ajan sisällä on tarpeen edelleen alueen koon suurentamiseksi ja sen toimintaa ohjaavien kaavamääräysten täsmentämiseksi. Kaavahanketta pyritään viemään eteenpäin pikaisesti, jottei mahdollinen rakentaminen viivästy. Kunnan toimeksiannosta Lapaskankaan alueen kaavamuutoksen ja - laajennuksen 2018 laatii Karttaako Oy. Kaavoittaja toimittaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaehdotuksen kuntaan helmikuussa 2018. Prosessin kulkua on laajemmin esitelty liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. 2.2 Asemakaava Voimassa oleva asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä 29.5.2017 27. Pääosa kyseisestä alueesta on jo osoitettu merkinnällä T, teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue (+ laajat lisämääräykset). Hyvin pieni osa nykyisen asemakaavan koillisosan M- alueesta on jo hyväksytty 18.4.2011 24. Noin neljäsosa (6,4 ha) nyt käsiteltävästä suunnittelualueesta on aiemmin asemakaavoittamatonta (eli juridisesti nyt kaavan laajennus). Ks. ajantasakaava selostusosan kohdassa 3.2. Kaavamuutoksen ja -laajennuksen tarkoituksena on edelleen laajentaa nykyisen monipuolisen teollisen toiminnan aluetta, jossa on valmiudet mm. puu- ja energiaterminaalin rakentamiselle ja antaa sen toimintaa täsmentäviä kaavamääräyksiä.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 4-3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Luonnonympäristö ja maaperän rakennettavuus Tässä kaavamuutoksessa ja -laajennuksessa tukeudutaan suunnittelualueeseen olennaisesti liittyvään, edeltävään asemakaavamuutokseen, johon tehdyt selvitykset ovat vielä riittävän ajan tasalla (Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja - laajennus 2017, hyväksytty 29.5.2017). Kuva: Suunnittelualue osoitettuna likimääräisesti mustalla pistekatkoviivalla ja sinisellä peittovärillä ilmakuvaan, jossa kiinteistörajat näkyvät punaisin viivoin. Suurimmassa osassa suunnittelualuetta on voimassa oleva asemakaava (Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017, hyväksytty 29.5.2017), ja näille alueille ja laajemminkin on tehty kaavan laadinnan yhteydessä biologin maastokäynnit (Nironen 2016), kaavoittajan kokoama maastoinventointien ja luontotyyppikuvausten selvitys (Karttaako 2016) sekä maaperän rakennettavuuden selvitys (Ramboll 2016) Ilmakuvan lähde: www.paikkatietoikkuna.fi / 2.2.2018 BIOLOGIN MAASTOKÄYNNIT Biologi (Nironen Markku, FM) teki suunnittelualueelle kaksi maastokäyntiä keväällä 2016, joissa selvitettiin liito-oravien elinympäristöjä, tutustuttiin kaava-alueen luonnonoloihin, selvitettiin alueen luonnon nykytila, kasvillisuutta ja luontotyyppejä sekä arvioitiin lajistoselvitysten tarvetta ja kohdentamista. Biologi kuvailee suunnittelualuetta seuraavasti: Asemakaava-alueen eteläosassa on laajahko puutavaran varastointialue ja täytemaa-alue. Muu osa kaava-alueesta on ojitettua suota ja matalia moreenimäkiä. Laajennusalue rajoittuu etelässä teollisuusalueeseen ja muutoin ojitettuun suohon. Laajennusalueen koillispuolella on pieni, rehevöitynyt ja ojitettu suolampi. Kaava-alueella tai sen läheisyydessä ei ole Natura 2000 -alueita tai luonnonsuojelulailla suojeltuja kohteita. Kaava-alue ja sen reuna-alueet ovat tavanomaista talousmetsää. Suot on ojitettu ja ne ovat pääosin kasvillisuudeltaan muuttuneita muuttumia tai turvekankaita. Kaava-alueella ei ole uhanalaisille tai luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainituille lajeille soveliaita elinympäristöjä.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 5 - MAASTOINVENTOINNIN JA LUONTOTYPPIKUVAUSTEN SELVITYS Edeltävän kaavamuutoksen, Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017, yhteydessä suunnittelualueen luonnonympäristöä kuvailtiin tarkemmin erillisessä luontoselvityksessä, joka perustuu kaavoittajan maastoinventointiin (kesä 2016) sekä biologin luontotyyppikuvauksiin. Suunnittelualueen luonnonympäristöä voi tiivistetysti kuvailla, että alue on: 1) nuorta ja/tai varttunutta männikköä turvekankaalla, paikoin voimakkaasti soistunutta, 2) alueella on avohakkuita sekä harvennushakkuita, eli alue on voimakkaan metsätalouden piirissä ja 3) paikoin on kivikkoisia moreenimäkiä sekä louhikkoja. Kuvat: Ylinnä kaksi kuvaa, jotka edustavat suunnittelualueen tyypillistä luonnonympäristöä (Karttaako / kesä 2016). Ilmakuvaan (Kangasniemen kunta) on punaisella rajauksella osoitettu voimassa olevan asemakaavan suunnittelualue, jonka alueelle tehdyt selvitykset kohdistuvat. Ilmakuvassa mustalla rajauksella on esitetty nyt käsiteltävän kaavamuutoksen ja laajennuksen 2018 uusi alue. Luontotyypiltään se on hyvin samankaltainen kuin voimassa olevan kaavan alueet: voimakkaan metsätalouden piirissä, teollisuusalueen ja harvaan asutun maa-ja metsätalousalueen vierialuetta, mäntyvaltaista ja soistunutta talousmetsää. Kuvat: Talviset kuvat ovat suunnittelualueen koillisrajan reunamilta. Karttakuvaan on osoitettu punaisella pisteellä oikean puoleisen kuvan ottopaikka, Takojantien päädystä. Vasemman puoleinen kuva osoittaa täytemaan tarpeen, kun lähtökohtana on soistunut maaperä. KARTTAAKO OY HEIKINKATU 7 48100 KOTKA PUH 0400 220082 jarmo.makela@karttaako.fi
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 6 - MAAPERÄN RAKENNETTAVUUDEN SELVITYS Edeltävän kaavamuutoksen, Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017, yhteydessä teetettiin selvityksiä suunnittelualueen maaperän rakennettavuudesta. Ne valmistuivat 9.12.2016 (Ramboll 2016). Lausunnon yhteenvedossa todetaan mm. seuraavaa: 4. JOHTOPÄÄTÖKSET Suoalue (alue 3, Tv) ei sovellu rakentamiseen ilman erittäin huomattavia pohjarakentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Suoalueella on suositeltavaa tehdä esirakennusta kalliollisilta alueilta saatavilla louheilla. Muut alueet soveltuvat pohjasuhteiltaan pääosaltaan hyvin rakentamiseen kohtuullisilla pohjarakennuskustannuksilla. Hyvällä yleissuunnittelulla ja rakennusten sijoittamisella voidaan merkittävästi vaikuttaa kustannuksiin. 5. JATKOTOIMENPITEET Alueella tulee tehdä hankekohtaisesti täydentäviä tutkimuksia ja suunnitelmia kunhan alueelle tulevat rakennukset tarkentuvat. Tätä selvitystä varten tehdyt tutkimukset ovat riittämättömiä rakennussuunnittelutasoista suunnittelua varten. Tutkimustuloksia voidaan käyttää apuna jatkotutkimuksia suunniteltaessa. JOHTOPÄÄTÖKSET KAAVARATKAISUA VARTEN Maaperän rakennettavuuden selvitys vahvisti niitä näkemyksiä, joita kaavoittajalle oli syntynyt jo aiempien maastokäyntien ja karttatarkastelun perusteella. Eli joustava kaavaratkaisu lähtee edelleen siitä, että varsinainen rakentaminen tapahtuisi alueen eteläosassa ja pohjoisosan laaja suoalue on taloudellisestikin järkevää jättää nimenomaan puutavaran ja esim. hakkeen varastointiin (seuraavan kartan punaiset alueet). Kuva: Ote rakennettavuusselvityksestä (Ramboll 2016). Selvitys ei ulotu nyt käsiteltävälle kaavan laajennusalueelle, mutta on suuntaa antava muun karttatarkastelun ja maastohavaintojen perusteella. Laajennusalueella olevaa moreenikumparetta voi hyödyntää maaston tasaamisessa.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 7-3.1.2 Rakennettu ympäristö Voimassa olevan asemakaavan eteläosan mukainen T-alue on lähes kokonaan tasoitettu täyttömailla. Kaavan laajennusalueet ovat ojituksia lukuun ottamatta rakentamattomia. 3.1.3 Maanomistus Suunnittelualueen maanomistajia ovat Kangasniemen kunta, Suur-Savon Sähkö Oy ja yksityinen metsäalan yritys. 3.2 Suunnittelutilanne Etelä-Savossa on voimassa kolme maakuntakaavaa. Etelä-Savon maakuntavaltuuston 12.12.2016 hyväksymä Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava päivittää vuoden 2010 maakuntakaavaa (hyväksytty 29.5.2009) kaikkien aluevaraustyyppien osalta. Lisäksi on voimassa tuulivoimaa käsittelevä 1.vaihemaakuntakaava (voimaantulo 3.6.2016). Etelä-Savon maakuntakaavan yhdistelmässä varsinaisella suunnittelualueella ei ole merkintöjä, mutta se nojautuu taajaman laidalla paikalliskeskuksen alueeseen (a 6.1) sekä paikalliskeskuksen keskustatoimintojen alueeseen (ca 6.2). Kuva: Suunnittelualueen ydin on osoitettu punaisella ympyröinnillä kaavakartalle. (www.esavo.fi) Oikeusvaikutuksettomassa taajamayleiskaavassa alue on osoitettu merkinnöillä T, teollisuusja varastoalue sekä M, maa- ja metsätalousvaltainen alue. Kuva: Suunnittelualue on likimain osoitettu mustalla katkoviivalla ja punaisella peitevärillä yleiskaavakartalle. (www.kangasniemi.karttatiimi.fi, 2.2.2018)
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 8 - Voimassa oleva asemakaava Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017 (kunnan säilytysnumero 099) on hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä 29.5.2017 27. Pääosa kyseisestä alueesta on osoitettu merkinnällä T, teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue. Lisäksi nykyisessä kaavassa on osoitettu EN, Energiahuollon alue ja M, Maa- ja metsätalousalue. Noin neljännes nyt käsiteltävästä suunnittelualueesta on aiemmin asemakaavoittamatonta (juridisesti kaavan laajennus). Kuva: Suunnittelualueella osittain voimassa oleva asemakaava 099 on rajattu kuvassa likimääräisesti sinisellä viivalla ja suunnittelualue puolestaan mustalla pistekatkoviivalla. (www.kangasniemi.karttatiimi.fi, 2.2.2018) Kangasniemen kunnassa on uusi rakennusjärjestys, jota on kaavamuutoksissa tarkoitus soveltaa. Uusi rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.11.2017 71 ja tuli voimaan 12.1.2018. Pohjakarttana käytetään 26.8.2008 hyväksyttyä asemakaavan numeerista pohjakarttaa. Maaperän soveltuvuutta rakentamiseen on tutkittu suunnittelualuetta koskevan edellisen asemakaavamuutoksen yhteydessä (Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017). KARTTAAKO OY HEIKINKATU 7 48100 KOTKA PUH 0400 220082 jarmo.makela@karttaako.fi
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 9-4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Lapaskankaan teollisuusalueen asemakaavan laajentaminen puu- ja energiaterminaalin rakentamisen mahdollistamiseksi nousi Kangasniemen kunnan hankkeeksi keväällä 2016 puualan yrittäjiltä tulleen aloitteen myötä. Tuolloin puu- ja energiaterminaalin tarpeisiin haettiin noin 15 ha kokoista maa-aluetta ja Lapaskangas koettiin logistiseksi sopivaksi paikaksi. Toukokuussa 2017 kunnanvaltuuston hyväksymä Lapaskankaan alueen kaavamuutos ja laajennus 2017 laadittiin kaavamääräyksiltään joustavaksi sekä muutakin teollista maankäyttöä suosivaksi ja mahdollistavaksi, jos ko. terminaalihanke ei käynnisty syystä tai toisesta. Kaavan laadinnan yhteydessä Kangasniemen kunta teetti alueen markkinointiin soveltuvaa aineistoa, kuten 3D-mallinnuksia ja hanke-esitteen. Hankkeen tiimoilta kunta teki aktiivista yhteistyötä Mikkelin kehittämisyhtiö Miksei Oy:n kanssa. Alueen asemakaavan muuttaminen ja laajentaminen uudelleen nyt lyhyen ajan sisällä on tarpeen edelleen alueen koon suurentamiseksi ja sen toimintaa ohjaavien kaavamääräysten täsmentämiseksi. Kaavahanketta pyritään viemään eteenpäin pikaisesti, jottei mahdollinen rakentaminen viivästy. 4.2 Osallistuminen ja yhteistyö 4.2.1 Osalliset Laajasti ottaen osallisia ovat kaikki, jotka kokevat kuuluvansa kaavamuutoksen ja - laajennuksen vaikutuspiiriin. Tärkeimpiä osallistumisryhmiä ovat mm. Lapaskankaan teollisuusalueen yritykset työntekijöineen, lähimpien alueiden asukkaat, maanomistajat ja kunnan viranomaiset. 4.2.2 Vireilletulo Asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen vireilletulosta on tiedotettu Kangasniemen kunnan vuoden 2018 kaavoituskatsauksen yhteydessä (tekninen lautakunta hyväksyi alustavasti 12.12.2017 (MRL 63 ). 4.2.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumista ja vuorovaikutusta on tarkemmin kuvattu liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). 4.2.4 Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Täydentyy kaavoitusprosessin edetessä
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 10-5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Kaavaratkaisu on tarkoituksella jätetty hyvin joustavaksi. Kaavassa ei ole nykyisen rakentamisen laajennusalueen osalta esitetty edes ohjeellista tonttijakoa. Tavoitteena on jatkossa viipaloida korttelialueelta tontteja, joiden tilatarpeet saadaan suoraan tulevilta yrittäjiltä. Näin vältytään tarpeettomalta poikkeamislupakierteeltä. Aluevaraukset ovat kookkaita ja mahdollistavat esimerkiksi suurikokoisen kuljetuskaluston toimimisen ja puutavaran varastoinnin alueella. Tehokkuutena laajennusalueella käytetään pääosin väljää lukua e = 0,10, sillä tavoitteena ei ole niinkään rakentamisen määrä, vaan puutavaran varastointi jne. tulee olemaan varsinkin alueen pohjoisosassa todennäköisesti alueen yleisilmettä hallitsevaa (rakennettavuus). Katuverkko ja liikennejärjestelyt tulevat pääosin jatkumaan nykytilanteen mukaisesti. Varsinainen kokoojakatu (Hallitie) jätetään kaava-alueen ulkopuolelle. Liikennöinti alueelle on osoitettu joustavasti ajoyhteyksinä Hallitieltä, Purutieltä sekä myös Takojantieltä. Energiahuollon aluevarausta (EN) on hieman laajennettu entisestä sähköyhtiön tarpeiden mukaisesti. 5.1.1 Mitoitus ja aluevaraukset Kaava-aluetta kuvaavat keskeiset mitoitustiedot aluevarauksineen on esitetty seuraavassa taulukossa ja liitteenä olevassa tilastolomakkeessa. Alue Kortteli e Ala m 2 k-m 2 T 150a 0.10 234 212 23 421 EN 1 1824 0 M 756 0 Yhteensä 0.10 246 792 23 421 5.2 Kaavan vaikutukset 5.2.1 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Kaavalla muodostetaan nykyiselle soistuneelle metsätalousalueelle teollisuusalueen varastointipainotteinen lisälaajennus jo aiemmin laaditun asemakaavoitetun alueen täydennykseksi. Kaavamuutos ja sen laajennus ovat osa Lapaskankaan nykyistä teollisuusaluetta. Suunnittelualueesta pohjoiseen on harvaan asuttua maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. 5.2.2 Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Asemakaavalla on merkittäviä paikallisia vaikutuksia alueen luonnonympäristöön metsätalousalueen tultua rakennetuksi. Luonnonarvoiltaan tai maisemaltaan arvokkaita alueita täällä ei kuitenkaan ole.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 11-5.2.3 Vaikutukset elinkeinoon, liikenteeseen ja yhdyskuntarakenteeseen Kaavamuutos edistää paikallista yrittäjyyttä ja metsätaloutta. Puuterminaali monipuolistaisi Lapaskankaan teollisuusalueen tuotannollista toimintaa entisestään ja loisi kuntaan uusia työpaikkoja. Yhdyskuntarakenteellisesti kaavan vaikutukset ovat myönteisiä, kun olemassa olevaa teollisuusaluetta ja siihen liittyviä katu- ja tieyhteyksiä hyödynnetään ja aluetta laajennetaan maltillisesti. 5.5 Ympäristön häiriötekijät Teollisuuden toiminnat sijoittuvat alueelle, jossa ne eivät juurikaan aiheuta ympäristöhäiriöitä (esim. meluhaittoja) asutukselle. Lähialueen asutus on harvaa ja lähimmät asunnot pohjoisessa (Salmenkyläntien varrella) ovat jo yli 400 metrin etäisyydellä kaava-alueesta. Idän ja etelän suunnassa asutusta lähempänä on jo nykyinen teollisuusalue. Asemakaavan mukaisen toiminnan ja rakentamisen toteutuessa tullee tarve ympäristöluvitukseen. Teollisuus- ja varastorakennusten kortteliin liittyvässä kaavamääräyksessä todetaan, että ympäristön pilaantumisen vaaraa mahdollisesti aiheuttaville toiminnoille on haettava ympäristösuojelulain mukainen lupa. Luvan tarve tulee tutkia tapauskohtaisesti. Alueella jo toimivalla RR-Paalareilla on toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa, joka koskee hakkuutähteiden ja kantojen murskausta, haketusta ja varastointia Kangasniemen kunnan Salmenkylässä Lapaskankaan teollisuusalueella kiinteistöillä RN:o 11:47 ja RN:o 11:64 korttelissa 150a (päätös 4.3.2008). On todennäköistä, että jatkossakin alueelle sijoittuva toiminta on niin merkittävää, että tarvitaan erillinen ympäristölupa. Ympäristöministeriön sivuilta on poimittu seuraava ohjeistus: Ympäristölupa Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat ja kalankasvatus. Ympäristöluvassa voidaan antaa määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Lupakäsittelyn vaiheet Ympäristölupahakemus tehdään ympäristönsuojelulaissa tai edelleen -asetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle eli aluehallintovirastolle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ympäristölupaviranomainen tiedottaa hakemuksesta kuulutuksella. Viranomaiset antavat hakemuksesta lausunnon. Asianosaiset saavat tehdä muistutuksia ja hankkeen vaikutusalueen asukkaat voivat esittää asiasta mielipiteensä. Kuultuaan lausunnoista ja muistutuksista hakijaa lupaviranomainen tekee asiassa päätöksen. Lupapäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja tämän päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lupahakemuksen käsittelystä peritään hakijalta maksu.
KANGASNIEMEN KUNTA, LAPASKANKAAN ALUEEN KAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS 2018, EHDOTUS - 12-6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Kaava toteutuu alueen tonttien vuokraamisen tai myynnin edistyessä, jolloin kunta toteuttaa alueelle myös tarvittavan kunnallistekniikan. Yritykset vastaavat tämän jälkeen omalta osaltaan kaavan toteuttamisesta rakennus- ja ympäristölupamenettelyn mukaisesti. Kaavan toteuttamista valvotaan rakennus- ja ympäristövalvonnan yhteydessä.