ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUSI 2018-2019 Esiopetusyksikkö ; Päiväkoti Sateenkaari, Kopuntie 28, 03100 Nummela Esiopetusryhmien nimet ; Petäjät; 9 esioppilasta Esiopetuksen toiminta-ajatus yksikössä; Lasta kunnioittava ja yksilöllisiä tarpeita huomioiva esiopetus jossa pyritään luomaan oppimisen positiivisia kokemuksia. Yksilöllisen havainnoimisen ja tuen kautta jokaisen esioppilaan oman oppimispolun löytäminen. Tiivis yhteistyö vanhempien kanssa, perheen tarpeiden tunnistaminen ja tarvittaessa tukeminen, erityinen painopiste kouluun siirrolla. Monipuolinen ja toiminnalliseen oppimiseen ohjaava oppimisympäristö. Oppimiskokemukset on integroitu eri oppimiskokonaisuuksiin ; ilmaisuun, liikuntaan, musiikkiin, luonnossa liikkumiseen ja lasten vuorovaikutuksellisiin tilanteisiin mm. pienryhmiin. Päiväkodin perustava ajatus on auta minua tekemään itse ja sama ajatus painottuu esiopetuksessa, jossa lapsen omat havainnot ja kokemukset ovat merkittäviä lapsen oppimiselle. Esiopetuksen päivittäinen toiminta-aika ja loma-ajat ; Noudatamme Vihdin Kunnan koulujen toiminta- ja loma-aikoja. Henkilöstö; LTO Pauliina Ahtinen-Malo, Montessori ohj. Satu Heikkilä ja LTO Maarit Tanninen Esiopetusryhmien rakenne; 5 tyttöä ja 4 poikaa yht: 9 lasta Esiopetuksen toteuttamisen menetelmät ja rakenteet: Esiopetuksen toteuttamisen menetelminä on pienryhmätoiminta, montessori pedagogiikka ja ryhmän lasten kanssa toteutettavat toiminnallisen oppimisen menetelmät. Oppimisen sisältöalueet on yhdistetty joka viikon säännöllisiin tapahtumiin; Maanantaisin esioppilailla on omien mielenkiinnonkohteiden tiedonkeruupäivä sekä niistä pohjautuvat projektit, kädentyöt, esitelmät ym. jotka valmistellaan sekä esitellään muille. Tarkoituksena on vahvistaa lasten osallisuutta sekä liittää maanantai päiviin myös vanhempien sekä sisarusten mahdollisuus osallistua lapsen esikoulun arkeen mm. kodin ja esioppilaiden yhteiset tehtävät, vierailut päiväkotiin joissa vanhemmat mm.kertovat ammateistaan tai opettavat lapsille osaamiaan tietoja/taitoja. Tiistaisin esioppilaat lähtevät yhdessä Pihlajien ryhmän kanssa metsäretkelle. Metsäretkien yhteyteen liitetään liikuntaa, matikkaa, ympäristö- /luontokasvatusta ja pyritään vahvistamaan lasten tietoutta luonnonsuojeluun ja luonnon ainutlaatuisuuden kokemiseen. Keskiviikkoisin on muskari ja liikunta toimet vuorotellen ja niiden yhteyteen liitetään sekä toiminnallista oppimista että lasten omien luovien esitysten toteuttamista. Torstaisin on koko ryhmän Huiske materiaalin mukainen eteneminen esikoulun oppisisältöjen mukaisesti. Tuolloin vahvistetaan eri työvälineillä työskentelyä sekä tutustutaan erilaisiin tehtävätyyppeihin ja laaditaan mm. tehtäviä toisille. Perjantaina on Mediaa ja Montsaa. Aamupäivisin Maaritin ohjauksella muutama lapsi kerrallaan voi opiskella tietotekniikan avulla eri oppimisen sisältöjä tai osallistua muihin eri mediakasvatuksen toimiin mm. omat lehdet,haastattelut, dokumentoinnit ym. Lisäksi tarkoituksena on toteuttaa lasten tuen tarpeen mukaisia pienryhmiä joissa voidaan tukea jokaisen yksilöllisiä tarpeita mm. kielen kehityksen tarpeita Montessori pedagogiikan harjoitukset ja toimet suoritetaan perjantai iltapäivinä 12.15-13.00 välisenä aikana.montessoripedagogiikan monipuolinen välineistö mahdollistaa esiopetuksen sisältöjen oppimisen toiminnallisesti. Montsatyöskentelyn sisällöt suunnitellaan muuta esiopetusta tukevaksi. Torstaisin pidetään myös säännöllisin väliajoin ( n. 1 krt/kk)taitotorstai aamupäiviä joilloin tuodaan koko talon yhteisiin tilaisuuksiin vuoden teemaa tukevia sisältöjä. Vuoden painotuksena ja teemana on Kulttuuri ja Kaverit! Tutustuminen eri maiden kulttuuriin ja sen kautta vahvistaa lasten erilaisuuden hyväksymisen tunnetta. Kaveruus /Ystävyys teeman myötä Tuloskortin pedagogisten painotusten toteuttaminen esiopetuksessa Yhteistyö kodin, koulun ja muun varhaiskasvatuksen kanssa: Yhteistyötä ylläpidetään kodin kanssa päivittäisten tapaamisten yhteydessä. Esiopetuksen oppimissuunnitelmaan kuuluvia keskusteluja järjestetään 2 kertaa lukuvuoden aikana, tarvittaessa 3. Tiedonkulkua on vahvistettu luomalla vanhemmille oma sähköpostiryhmä jolla varmistetaan käytännön arjen tiedonkulku. Päiväkodissa toimii myös vanhempaintoimikunta, jonka tarkoituksena on vanhempien vapaamuotoinen verkostoituminen päiväkodin toiminnan ulkopuolella mm, yhteisten tapahtumien järjestäminen. Vanhempien osallisuus on vanhempaintoimikunnan myötä kasvanut ja he tuovat omalta osaltaan toiveita päiväkodin toimintaan ja osallistuvat ajoittain eri tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Lasten siirrot kouluun tehdään yhteistyössä koulujen opettajien tai rehtorin kanssa.
Kuvaus toiminnasta yksikön ulkopuolella: Keväällä esioppilaiden uimakoulut Nummelan uimahallissa sekä ryhmien omat retket valittuihin kohteisiin mm. teatterit, museot jne Maanataisin esioppilaille pidetään päiväkodin tiloissa enkkukerhoa jota pitää Kopun koulun opettaja Leila Sormunen. Joka toinen perjantai Kirjasto autoon vierailu yhdessä lasten kanssa n. 2-3 lasta kerrallaan. Yhteistyötä pyritään luomaan enemmän naapuri päiväkodin eskareiden kanssa. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa; Yhteistyötä tehdään Kopun koulun, Nummelan koulun ja Kuoppanummen koulun kanssa. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan Hiidenrannan ja Nummenselän päiväkotien kanssa mm. yhteiset retket tai järjestetyt tapahtumat. Yhteistyötä tehdään säännöllisesti Vihdin seurakunnan kanssa mm. osallistumalla seurakunnan tilaisuuksiin tai seurakunnan lapsityöntekijä vierailee päiväkodissa. Palo- ja Pelastusviranomaiset suorittavat joka syksy vierailun eskareille suunnatun opetustuokion muodossa. Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Liite 2.1 Kiusaamisen ehkäiseminen: Päiväkoti Sateenkaareen on laadittu oma kiusaamisen ennaltaehkäisyn suunnitelma jonka mukaisesti eri ryhmissä toimitaan. Esioppilaat itse nimeävät omassa ryhmässä ilmenevät kiusaamisen muodot mm. leikin ulkopuolelle jättäminen, töniminen, nimittely, pelottelu jne. Käsitteet avataan ja sovitaan yhteiset pelisäännöt näiden tilanteiden ratkaisemiseksi. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn suunnitelmaan liittyy oleellisesti empatiakasvatus jota lisätään eri ryhmien arjen tilanteisiin. Tueksi kiusaamisen ennaltaehkäisyn suunnitelman toteutusta on päiväkodille hankittu Lasten keskuksen kirja Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä. Kirjan tekijät Tiina Haapsalo, Katri Kirkkopelto ja Laura Repo. Tämä Piki materiaali on saanut syksyllä 2018 tueksi myös Molli kirja ja siihen liittyvän tunteet taidoksi oppaan. Kestävä kehitys: Opettelemme lasten kanssa kierrätyksen periaatteet, opastamme käyttämään materiaaleja säästäväisesti ja toteutamme projekteja joissa sama materiaali voidaan hyödyntää useamman kerran tai aikaisemmin tehtyjä töitä voidaan jatkaa. Yhteisvastuu ympäristöstä sekä sen huolehtimisesta kuuluu kaikille. Päiväkodissa lapset osallistuvat päivittäin jätehuollon toteutukseen; biojätteet, pahvit, paperit,metalli, sekajäte ja lasi erotellaan ja lapset yhdessä aikuisten kanssa toimittavat ne eri pisteisiin. Kestävässä kehityksessä laajennetaan osallisuutta koteihin mm. rakennusmateriaalien hyötykäyttö metsämaja projektissa ja mahdollisten askartelumateriaalien hankinta kodin / vanhempien työpaikkojen kautta. Lyhyt kuvaus oppimiskokonaisuuksien käytännön toteuttamisesta yksikössä 1. Ilmaisun monet muodot: Toteutuvat viikkosuunnitelman sisälle rakennetuissa kokonaisuuksissa. Musikki ja liikunta vuorottelevat keskiviikon toiminnan sisällä. Liikunta näkyy liikunnan liittämisenä arjen tilanteisiin ja lisäämällä sen osuutta oppimistilanteisiin pienryhmissä. Liikunta toteutuu myös kolme kerroksisen rakennuksen arjen tilanteissa ja siirtymissä. Teeman Kulttuuri ja kaverit myötä pääsemme tutustumaan värikkääseen maailman kulttuuriin niin musiikin kuin liikunnan kautta. 2. Kielen rikas maailma: Lasten omien kokemusten ja havaintojen kuuleminen sekä niistä keskustelu. Lasten mielenkiinnosta nousevat oppimisen sisällöt tuodaan pienryhmiin ja koko ryhmän toimiin. Lasten omat mielenkiinnon kohteet ja niiden sisällyttäminen opintosisältöihin motivoivat lasta vuorovaikutukseen ja itseilmaisuun. Kielellisten perustaitojen oppimista vahvistetaan toiminnallisilla menetelmillä ja monipuolisilla kielenoppimisen keinoilla. Perinteisesti lapsille luetaan paljon ja kannustetaan lapsia kerrontaan. Sadutetaan ja loruillaan. Äänteiden oikeinmuodostusta harjoitellaan. Esioppilaiden ryhmässä painotetaan ryhmätyöskentelytaitoja jossa kuuntelemisen ja puhumisen vuorottelu on tärkeää. 3. Minä ja meidän yhteisömme: Esioppilaiden kiinnostus ympäröivistä asioista kasvaa ja mieltä myllertää moni ajankohtainen asia. Lasten kokemuksista puhutaan, pelot puretaan ja pohditaan oikean ja väärän suhdetta. Empatiakasvatuksella pyritään vaikuttamaan lasten välisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä tuomaan erilaisia vaihtoehtoja tilanteiden ratkaisumalleiksi. Vanhempien kanssa käytävissä keskusteluissa yhtenä sisältöalueena on lasten ja erityisesti kouluun siirtyvien lasten fyysisen ympäristön laajeneminen. Vanhempia kannustetaan tukemaan lapsen itsenäistymistä, vastuunottamisesta itseään koskevissa arjen asioissa, suojelemaan lasta liialta ja väärältä tiedolta sekä tiedottamaan vanhempia tulevista kouluun siirtymisen vaikutuksista lapsen elämään. 4. Tutkin ja toimin ympäristössäni: Tämä alue toteutuu parhaiten luontokasvatuksen; retkien yhteydessä sekä montessoripedagogiikan pienryhmätoiminnassa. Montessoripedagogiikan keskeisin ajatus on Auta minua oppimaan itse ja montessorivälineistö on rakennettu tukemaan tätä ajatusta. Montessorivälineistö sisältää oman materiaalinsa; matematiikan ja kielellisten taitojen oppimiseen, aistimateriaalin, maantiedon sekä biologian sisältöalueiden oppimiseen sekä musiikkimateriaalin. 5. Kasvan ja kehityn; Lasten tiedon lisääminen terveellisistä valinnoista ja terveellisiin elämäntapoihin ohjaaminen. Monipuolinen ruoka joka on puhtaista raaka-aineista alusta loppuun asti valmistettu. Positiivinen suhtautuminen ruokaan, liikkumiseen, itsestä huolehtimiseen ja terveyttä / hyvinvointia edistäviin tekijöihin.
Turvallisuus :Päiväkodin arjen rakenne on muokattu mahdollisimman turvalliseksi. Eri ryhmien portaittainen toiminta eri tiloissa sekä selkeät säännöt niissä toimiessa. Säännöt ja yhdessä sovitut asiat tuodaan esille lapsille turvallisuuskävelyn yhteydessä, poistumisharjoitusten toteutuksissa sekä pelastusviranomaisten vierailuissa. Ympäristön leikkivälineiden huolto ja kiinteistön korjaus lisäävät turvallisuutta. Lapset osallistuvat omalta osalta ympäristöstä huolehtimiseen mm. lelujen pesu, talkoot ja leikkiympäristön pitäminen siistinä ja turvallisena. Esiopetuksen arvioinnin käytänteet yksikössä: Lasten kanssa käydään aluksi keskustelua esiopetukseen liittyvistä odotuksista ja toiveista sekä omista toiveista esioppijana mitä haluaisin oppia. Arviointia toteutetaan koko esiopetus vuoden ajan koko ryhmän osalta sekä yksilöllisesti. Tehtävät ja toiminnalliset harjoitukset pyritään laatimaan siten, että lapsi saa palautteen heti tai hänen on helppo tarkistaa /arvioida itseään. Arvioinnin tulee olla jokaiselle lapselle tarkoituksenmukaista ja yksilöllistä. Toiminnan arviointia toteutetaan kasvatustiimin Pauliinan, Sadun ja Maaritin kesken viikottaisten suunnittelujen yhteydessä. Vanhempien osallisuutta arviointiin lisätään kodin ja päiväkodin välisen kirjeenvaihdon/ viestinnän kautta. Päivämäärä ja päiväkodinjohtajan allekirjoitus; 13.9.2018 Pauliina Ahtinen-Malo
Yksikkökohtainen oppilashuoltosuunnitelma Päiväkoti: Sateenkaarimuksut Oy, Päiväkoti Sateenkaari Toimintakausi: 2018-2019 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Esioppilaiden kokonaislukumäärä yksi- 9 kössä Yksikön oppilashuoltoryhmään kuuluvat yksikön henkilökunta, alueellinen erityislastentarhanopettaja ja kutsuttaessa monialainen verkosto, johon kuuluvat neuvolaterveydenhoitaja, psykologi, puheterapeutti, toimintaterapeutti ja koulukuraattori sekä muita asiantuntijoita. Oppilashuoltoa toteutetaan sekä yhteisöllisenä, että yksilökohtaisena oppilashuoltona. Yhteisöllisen oppilashuoltotyön tukena on Vihdin kunnan oppilashuolto-organisaatio. Monialaisen oppilashuoltotyön alue: Esiopetuksen oppilashuoltotyö toteutetaan esiopetusryhmän työntekijöiden toimesta yhdessä huoltajien kanssa. Päiväkoti Sateenkaaren esiopetustyöhön osallistuvat Lto Pauliina Ahtinen-Malo, Montessoriohjaaja Satu Heikkilä ja Lastentarhanopettaja Maarit Tanninen. Alueen muut oppilashuoltoa toteuttavat yksiköt (koulut, päiväkodit, neuvola, erityispalveluyksikkö, lastensuojelu, perheneuvola): Alueellinen erityislastentarhanopettaja Katri Leinonen osallistuu ennalta sovittujen päivämäärien mukaisesti päiväkotimme Oppilashuoltoon konsultoiden henkilökuntaa, osallistuen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön ( oppilashuoltopalaverit ) sekä toimien yhteyshenkilönä Vihdin kunnan oppilashuoltoa toteuttaviin yksiköihin mm. erityispalveluyksikkö, koulut, päiväkodit, perheneuvolat. Päiväkoti Sateenkaari sopii Katri Leinosen kanssa oppilashuoltopalaverit 2 krt/ toimikausi, jossa käydään kaikki esioppilaat läpi ja tarkastellaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimisen taitoja Katri Leinosen kanssa Päiväkoti Sateenkaari tekee myös suoraan oppilashuoltotyötä koulujen kanssa lasten siirtyessä kouluun. Tiedonsiirto tehdään yhdessä erityisopettajan, opettajan, kuraattorin tai rehtorin kanssa. Esioppilaat jotka ovat tehostetun tuen piirissä, siirretään vielä syksyllä koulun alkaessa kouluun yhteisen siirtopalaverin merkeissä. Palaveriin osallistuvat lapsen huoltajat, Aelto Katri Leinonen, luokan opettaja, erityisopettaja ja Lto Pauliina Ahtinen- Malo. Huoltajien osallisuutta vahvistetaan lisäämällä tarvittaessa tapaamisia ja esiopetuksen suunnitelman laatimisen yhteydessä suunnitellaan käytettävissä olevan tiedon perusteella aikataulutusta, Aelton Katri Leinosen osallistumista toteutettavaan yhteistyön tai mahdollisten muiden toimien sopimisesta. Tiedonkulkua vahvistetaan kodin ja esiopetuksen välillä mm. infovihkojen, sähköpostien ja tapaamisten muodossa. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat Esiopetusyhteisön ja -ympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia edistävät yhteisöllisen oppilashuollon toimintatavat.
Jokaisessa päiväkodissa toimii säännöllisesti monialainen yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä, joka kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Päiväkodin oppilashuoltoryhmää johtaa päiväkodinjohtaja, joka toimii myös koollekutsujana. Päiväkoti määrittää ryhmään kuuluvan päiväkotihenkilöstön. Lisäksi ryhmään kuuluu alueellinen erityislastentarhanopettaja. Yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat myös neuvolaterveydenhoitaja, psykologi ja kutsuttaessa koulukuraattori. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko yhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Lasten osallisuutta yhteisöllisessä oppilashuollossa toteutetaan esiopetuksen arjen suunnittelussa lasten toiveita ja tarpeita huomioiden. Huoltajien osallisuutta vahvistetaan osallistavissa vanhempainilloissa ja tapaamisissa sekä mahdollisesti vanhempaintoimikunnan toiminnassa. Jokaisen varhaiskasvatusyhteisössä työskentelevän velvollisuus on seurata fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin toteutumista sekä ylläpitää opetustilojen ja -välineiden terveellisyyttä ja turvallisuutta. Huolen herätessä työntekijä tuo asian esimiehen tietoon, joka vie asiaa eteenpäin yhteisöllisessä oppilashuoltotyössä. Lapsen oppimisympäristön turvaamiseksi Vihdissä on laadittu kuntakohtainen ja yksikkökohtainen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma. Yhteisöllisen monialaisen oppilashuoltoryhmän keskeinen tehtävä on varhaiskasvatusyksikköön liittyvän yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon toteuttaminen ja kehittäminen. Yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän jäsenet ja kokouspäivämäärät: Lto Pauliina Ahtinen-Malo, Lto Maarit Tanninen, Montessoriohjaaja Satu Heikkilä, Lastenhoitaja Raija Laustio, Lähihoitaja Mari Pylvänäinen, Lähihoitaja Janika Kärkkäinen Tiimien Oppilashuoltotapaamiset suoritetaan Huoltajien Vasu- keskustelujen jälkeen loka- ja marraskuun aikana omissa tiimipalavereissa. 12.9.2018 Yhteisöllinen Oppilashuoltopalaveri 20.9.2018 Oppilashuoltopalaveri Aelto Katri Leinosen kanssa Syyskuun 2018 aikana Aelto Katri Leinonen tutustuu eri ryhmien lasten tarpeisiin ja tarvittaessa käynnistetään Oppilashuoltotoimet vanhempien kanssa. Yksilökohtaisen oppilashuollon järjestäminen Yksilökohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan lapselle annettavia neuvolaterveydenhuollon, psykologin ja kuraattorin palveluja sekä yksittäistä oppilasta koskevaa monialaista oppilashuoltoa. Esi- ja perusopetuksessa huoltajalla ei ole oikeutta kieltää alaikäistä käyttämästä oppilashuollon palveluja. Yksilökohtaisen oppilashuoltoryhmän tehtävänä on lapsen kehityksen, hyvinvoinnin ja oppimisen seuraaminen ja edistäminen sekä tukitoimien suunnitteleminen.
Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Alueellinen erityislastentarhanopettaja toimii pääsääntöisesti koollekutsujana yhteistyössä lastentarhanopettajan kanssa. Ryhmän kokoaja voi olla myös muu oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu, esim. terveydenhoitaja. Ryhmän kokoonpano perustuu huoltajan suostumukseen. Huoltajan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella asian käsittelyyn voi osallistua tarvittavia oppilashuollon yhteistyötahoja tai lapsen läheisiä. Mikäli esiopetukseen osallistuvan lapsen terveydentila edellyttää erityisruokavaliota, lääkitystä, sairaalaopetusta tai lapsen elämäntilanteeseen liittyy muuta ongelmaa, kootaan yhteistyössä huoltajien kanssa yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä laajennettuna tarvittavilla asiantuntijoilla. Lisäksi tehdään tarvittaessa yhteistyötä perheneuvolan, lastensuojelun, erikoissairaanhoidon ja muiden tahojen kanssa. Yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä asiantuntijaryhmässä laaditaan oppilashuoltokertomus, jonka kirjaa pääsääntöisesti lastentarhanopettaja. Oppilashuoltokertomuksen säilyttää päiväkodin johtaja lukitussa kaapissa. Lapsen siirtyessä perusopetukseen tai vaihtaessa esiopetuspaikkaa päiväkodin johtaja vastaa siitä, että oppilashuoltokertomus siirretään kouluun tai toiseen päiväkotiin. Siirto edellyttää huoltajan kirjallista lupaa, joka liitetään oppilashuoltokertomukseen. Päiväkodin johtaja arkistoi jäljennöksen siirtoluvasta. Pedagoginen työryhmä Jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä toimii pedagoginen työryhmä, jonka jäseniä ovat päiväkodin johtaja, alueellinen erityislastentarhanopettaja ja ryhmässä toimiva lastentarhanopettaja ja siihen voi kuulua tai siihen voidaan kutsua oppilashuollon asiantuntijoita salassapitosäädökset huomioiden. Koollekutsujana toimii päiväkodin johtaja. Ryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Pedagogisen työryhmän tehtävänä on oppimisen ja kasvun tukeen liittyvä opetuksen järjestämistä koskeva arviointi, suunnittelu ja seuranta (yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki). Pedagogisen työryhmän tehtävänä on tukea kasvatushenkilöstöä lapsen oppimispolun suunnittelussa ja pedagogisten asiakirjojen laatimisessa. Pedagoginen työryhmä päättää tehostetun tuen tarjoamisesta tai lopettamisesta. Tähän päätöksentekoon osallistuvat päiväkodin johtaja, alueellinen erityislastentarhanopettaja sekä lapsen ryhmässä toimiva lastentarhanopettaja ja tarvittaessa lapsen asioita hoitava muu asiantuntija. Muistio tehdään Wilmaan. Huoltajan tulee olla tietoinen lastaan koskevista päätöksistä. Pedagogisen työryhmän koollekutsuja, jäsenet ja kokouspäivämäärät: Lto Pauliina Ahtinen ja Montessoriohjaaja Satu Heikkilä, Lto Maarit Tanninen, LH Mari Pylvänäinen, LH Janika Kärkkäinen ja LH Raija Laustio. Pedagoginen työryhmä kokoontuu jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo. 17.00-19.00 ja keskustelevat lasten kasvuun ja tukeen liittyvistä pedagogisista linjauksista. 20.9.2018 Pedagoginen työryhmä jossa läsnä Aelto Katri Leino, Lto Pauliina Ahtinen- Malo Montessori ohj. Satu Heikkilä. 13.9.2018 Aelto Katri Leinonen tutustumaan esioppilaiden ryhmään. 14.9.2018 Aelto Katri Leinonen tutustumaan Pajujen ryhmään. 17.9.2018 Aelto Katri Leinonen tutustumaan Pihlajien ryhmään. Pedagogisen työryhmän kokoontumisia pidetään myös tarvittaessa. Keväälle 2019 sovi-
taan oma aika. Lisäksi sovittu jokaisen tehostetun tuen piiriin siirtyneen/ siirrettävän lapsen oppilashuoltopalaverit erikseen. Huhtikuussa 2019 laaditaan pedagogiset asiakirjat valmiiksi. Oppilashuollon yhteistyön järjestäminen lasten ja huoltajien kanssa Sekä yhteisöllisen, että yksilökohtaisen oppilashuollon toteuttamisesta sovitaan aina huoltajien kanssa ja lasta kuullen. Päivähoitoyksikkö tiedottaa huoltajille oppilashuollon periaatteista ja menettelytavoista toimikauden alkaessa. Kuvaus oppilashuoltotoiminnan tiedottamisesta yksikössä: Oppilashuoltotoiminnasta tiedotetaan aina toimikauden ensimmäisen vanhempainillan yhteydessä sekä sen pohjalta laaditun tiedotteen muodossa. Tiedotteet jaetaan päiväkodin yhteisen sähköpostiryhmän kautta kaikille. Päiväkoti Sateenkaari noudattaa Vihdin kunnan esiopetuksen suunnitelmaa ja se on myös vanhemmille saatettu tietoon tarkemmin esiopetuksen oppimissuunnitelman laatimisen yhteydessä. Oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen ja seuraaminen Yksikön oppilashuoltosuunnitelma on vuosittain laadittavan esiopetuksen toimintasuunnitelman liite, jonka kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyy. Pvm: 14.9.2018 Yksikön esimies: Pauliina Ahtinen-Malo